lauantai 31. tammikuuta 2009

Tuntemattomista numeroista

Nyt se on sitten kehotettu valtiovallankin taholta:
Suhtaudu kriittisesti kaikkiin viesteihin tai yhteydenottoihin, joita saat matkapuhelimeesi tuntemattomasta numerosta.
Hyvä tietää – enpä olisi tullut ajatelleeksi :-). Kyseinen tekstinpätkä on Viestintäviraston uutisesta, jossa kerrotaan uudesta huijausmuodosta:
Huijauksissa houkutellaan käyttäjä soittamaan takaisin tai lähettämään tekstiviestejä kalliiseen maksulliseen tai ulkomaiseen numeroon. Huijaus voi tapahtua esimerkiksi niin, että ulkomaisesta numerosta soitetaan lyhyt puhelu, johon kuluttaja ei ehdi vastata.
Itse en vastaa käytännössä koskaan tuntemattomiin numeroihin, saati soita takaisin. En vastaa, koska lähes aina soittaja on puhelinmyyjä. Henkilö, jolla on minulle oikeaa asiaa, saa kyllä yhteyden muutenkin, vaikkapa sähköpostilla. Takaisin en taas soita sen takia, että yleensä vastaukseksi saa "joo, mä sain jo selvitettyä tän, ei mitään asiaa enää". Luotan siihen, että ihmiset soittavat uudestaan, jos heillä on asiaa.

* * *

Aikaisemmin olen luullut, että puhelun ja tekstiviestin maksaa aina soittaja, ei puhelun vastaanottaja (poikkeus: GSM-puhelun vastaanottaminen ulkomailla). Tämäkään uskonkappale ei näytä pitävän enää paikkaansa, ainakaan tekstiviestien osalta. Älykkyystestipä hyvinkin, mutta vähän kohtuuton sellainen. Mielestäni kertasakko "tyhmyydestä" riittäisi :-).

perjantai 30. tammikuuta 2009

Fi-verkkotunnuksellinen sivusto ilman kärvistelyä ja turhia maksuja

Edit 18.2.2014: tätä jaetaan näemmä vieläkin sosiaalisessa mediassa. Ohje on ihan ajantasainen muuten, mutta EveryDNS on lopettanut toimintansa - ilmaiset nimipalvelut saa nykyään vaikkapa Afraid.org:ilta (käytän ja olen tyytyväinen).

Kirjoitan tässä hyväksi toteamastani ratkaisusta verkkosivujen julkaisemiseksi:
  • minimibudjetilla
  • ilman halua päästä tekemään teknistä säätämistä
  • silloin, kun tavoitteena on vain saada "tietoa nettiin", ilman hienoja virittelyjä (omaa php-koodia, tietokantoja jne.)
  • jos haluaa järjestelmän, jota myös seuraava ylläpitäjä osaa ylläpitää (tämä on tärkeää esimerkiksi yhdistyksissä).
Jos raha ei ole ongelma ja atk-taidot eivät ole hyvät (ja haluaa päästä erittäin vähällä säätämisellä), suosittelen Kotisivukoneen kaltaista avaimet käteen -palvelua. Jos homma ei toimi, suomenkielinen asiakaspalvelu auttaa. Hintaluokka näyttää tätä kirjoitettaessa olevan 60-200 euroa per vuosi. Päälle tulee vielä domainin rekisteröintimaksu, jos haluaa sivut muotoa jotain.com tai jotain.fi (tai .net tai .info jne.) olevaan osoitteeseen.

Jos haluaa päästä vieläkin edullisemmin (60-200 euroa vuodessa voi olla iso raha ei-työssäkäyvälle opiskelijalle tai pienelle kerholle), parhaimmasta päästä oleva ratkaisu on mielestäni käyttää Google Sites -palvelua (jos pelkät sivut riittävät) tai Google Apps -palvelua (jos haluaa myös jotain@omatsivut.fi -muotoiset sähköpostiosoitteet ja muuta kivaa).

Google Sitesin kanssa selviät täysin ilmaiseksi, mikäli et tarvitse omaa domain-nimeä eli sinulle kelpaa, että sivujen osoite on muotoa http://sites.google.com/site/sunsivustonnimi/ eikä esimerkiksi www.sunsivustonnimi.com. Siitä vain kokeilemaan. Jos sinulla on ennestään Gmail-osoite, sinun ei tarvitse rekisteröityä mihinkään - Gmail-osoitteesi toimii käyttäjätunnuksena sivustonluontipalveluun.

Jos haluat oman domain-osoitteen, (sunsivustonnimi.com (tai .net tai .info jne.)), et selviä maksutta. Domain-nimen rekisteröinti maksaa. Muiden kuin .fi -päätteisten nimien rekisteröinti onnistuu monen firman kautta - itse olen käyttänyt yli kolme vuotta GoDaddy -nimistä firmaa ja ollut tyytyväinen. Hintaluokka .com ja .net -domaineille on noin 10 dollaria per vuosi. Tämän lisäksi ei tule muita kuluja. GoDaddy on siitä mukava firma, että he tarjoavat myös nimipalvelun kätevästi samaan hintaan. Nimipalvelu on välttämätön, mikäli haluat Google Sitesillä tehdyt sivut näkymään omassa osoitteessasi. Lyhyesti sanottuna - julkaistaksesi omat sivusi .com tai .net -osoitteessa, sinun tarvitsee vain:
  • rekisteröityä Googlen käyttäjäksi (ellet jo ole - jos sinulla on Gmail-tunnus, olet jo tavallaan rekisteröitynyt) ja luoda omat sivusi Sites-palvelun helppokäyttöisellä editorilla
  • ostaa domain-nimi GoDaddylta (esim. munsivut.com)
  • asettaa Google Sitesin asetussivulta sivusto näkymään osoitteessa www.munsivut.com
  • asettaa GoDaddyn DNS-hallintasivulta CNAME-tietue osoittamaan www.munsivut.com --> ghs.google.com
Lähinnä ajanpuutteen vuoksi en kirjoita hienoa kuvitettua howtoa yllä oleviin askeliin - ne onnistuvat kyllä keskivertokäyttäjältä - Googlella on varsin hyvät ohjeet (klik, klik, klik). Jos ei onnistu, soita lähimmälle teekkariystävällesi.

Pieni (muttei iso :-) lisäsäätämisen tarve tulee, jos haluat sivusi .fi -päätteiseen osoitteeseen, esimerkiksi www.munsivut.fi. Tämä lisäsäätämisen tarve tulee siitä, että Viestintävirasto (jolta .fi-nimet rekisteröidään) ei tarjoa nimipalvelua, vaan myy pelkän domain-nimen (hinta on tätä kirjoitettaessa 41 € per kolme vuotta tai 15 euroa vuosi). Mutta ei hätää - nimipalvelut saa ilmaiseksi esimerkiksi EveryDNS -nimiseltä palvelulta. Myös muita ilmaisia palveluja on olemassa, mutta niitä en ole testannut itse enkä uskalla suositella. Googlaus hakusanoilla "free dns service" kertoo muista vaihtoehdoista lisää. Jos haluat Google Sitesillä luodut sivusi www.munsivut.fi -osoitteeseen, homma menee siis näin:
  • Tilaa Viestintävirastolta haluamasi domain-nimi (esim. www.munsivut.fi) - tämä onnistuu netissä - muistaakseni he lähettävät jonkun avainlukulistan sinulle paperipostissa tjsp, mistä tulee muutaman päivän viive.
  • Domain-nimen saamista odotellessasi luo itsellesi hienot sivut Google Sitesilla.
  • Rekisteröidy EveryDNS -palveluun ja syötä verkkotunnuksesi tiedot sinne. Syötä Viestintäviraston palveluun domain-nimesi nimipalvelimiksi ns1.everydns.net, ns2.everydns.net, ns3.everydns.net ja ns4.everydns.net.
  • Aseta EveryDNS:n hallintasivulta CNAME-tietue osoittamaan www.munsivut.fi --> ghs.google.com
  • Kytke Google Sitesin hallintasivulta sivustosi osoitteeksi www.munsivut.fi
  • Muutaman tunnin (voi kestää puoli päivääkin tai pahimmassa tapauksessa vielä kauemmin - älä hermostu) kuluttua sivusi näkyvät osoitteessa www.munsivut.fi.
EveryDNS:n avulla voit muuttaa myös MX-tietueita (tätä ominaisuutta tarvitaan, jos haluat käyttää Google Appsia ja vastaanottaa sähköpostia jotain@munsivut.fi -osoitteisiin.

Toivottavasti tästä ohjeesta on hyötyä jollekin, joka miettii, miten hostaisi sivujaan edullisesti. Parannusehdotuksia ja täsmennyspyyntöjä otetaan vastaan.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Mikä siinä pysäköinninvalvonnassa on niin vaikeaa?

Helsingin Sanomien testin mukaan Helsingin keskustassa ei tarvitse pelätä parkkisakkoja. Ei yllätä yhtään. Myös Espoossa valvonta toimii huonosti. En ole tai ainakaan haluaisi olla kielletään-heti-kaikki-ja-rangaistaan-kaikesta -ihminen, mutta kaikki ymmärtänevät seuraukset, jos riittävä määrä ihmisiä rupeaa pysäköimään mihin sattuu: invapaikoille, pelastusteille tai muuten vaan kulkuväylän tukkeeksi, niin että ei esimerkiksi pääse tuomaan muuttokuormaansa rapun eteen. Ja kansalaiset oppivat pian, että jos väärinpysäköinnistä ei rangaista eikä edes yritetä rangaista, se on de facto sallittua.

Kunnallisen pysäköinninvalvonnan toimimattomuus ei ole yllätys; mikäli kunnallinen pysäköinninvalvonta toimisi moitteettomasti, sellaisia yrityksiä kuin ParkCom ja ParkPatrol tuskin olisi kukaan keksinyt perustaa. Miksi kukaan ostaisi yksityistä valvontaa, jos samat palvelut saa kunnalta "ilmaiseksi"?

ParkComin ja ParkPatrolin kylttien yleistyminen ja runsas "yksityisoikeudellisten virhemaksujen" jakelu osoittaa, että pysäköinninvalvonnalle on kysyntää ja valvonta on kannattavaa bisnestä. Ei liene epäselvää, että kyseiset firmat olisivat menneet nurin jo pari vuotta sitten, mikäli "sakotettavia" autoja ei löytyisi.

Tästä päästään asian ytimeen: jos pysäköinninvalvonta on kannattavaa bisnestä yrityksille, miksi se ei olisi sitä kunnalle? Kunnalta jää sakkorahat saamatta, samaan aikaan kuin yksityiset firmat tahkoavat rahaa pysäköinninvalvonnallaan (joka on todettu kahdessa oikeusasteessa laittomaksi - odotan innolla KO:n valituslupapäätöstä). Kysäisin Espoon kaupungilta:
  • Miksi pysäköinninvalvonnan asiakaspalvelu on auki vain virka-aikaan?
  • Valvonta kokemukseni mukaan toimii muutenkin vain päiväsaikaan - esimerkiksi jos joku on pysäköinyt autopaikallesi illalla, hän tuskin saa pysäköintivirhemaksua?
  • Miksi valvontaa ei tehosteta, koska se on niin kannattavaa bisnestä, että sitä harjoittavat yksityiset yrityksetkin?
Kaupungilta vastattiin seuraavasti (lihavointi allekirjoittaneen):
Espoon kaupungin pysäköinninvalvonta toimii arkisin kahdessa vuorossa ajalla 7-21. Valvonta-aikaan suoritetaan valvontaa pääasiallisesti julkisilla tie- ja katualueilla sekä julkisilla pysäköintialueilla. Yksityisten taloyhtiöiden tai muiden yksityisten yritysten sekä yksityishenkilöiden omistamilla kiinteistöillä valvontaa suoritetaan kiinteistönomistajien valtuuttamana tai heidän esittämän virka-apupyynnön perusteella. Virka-apupyyntöjä voi esittää teknisen keskuksen asiakaspalveluun arkisin 8-15.30. Virka-apupyynnön esittäjällä tulisi olla esittää pysäköinnintarkastajalle selvitys valtuutuksestaan. Pysäköinninvalvonnan nykyisen henkilökunnan puitteissa ei valitettavasti ole mahdollista ottaa lisää yksityisten esittämiä valtuutuksia tai lisätä virka-apupyyntöihin vastaamista huomattavasti.

Ymmärrän esittämänne näkökohdat pysäköinnivalvonnan ulottamisesta ilta-aikaan. Virka-apupyyntöjen vastaanotto puhelimitse ei valitettavasti ole mahdollista asiakaspalvelun virka-ajan ulkopuolella. Kysymys on resursseista, jotka tarvittaisiin esittämänne kello 6-24 toimivan asiakaspalvelun järjestämiseksi. Kaupungin tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa ei nähdäkseni ole mahdollisuutta lisätä teknisen keskuksen asiakaspalvelua virka-ajan ulkopuolelle.
Paljon tekstiä sieltä pölähti, mutta kysymykseni siitä, miksi valvontaa ei lisätä kun se kerran on kannattavaa, sivuutettiin täysin. Sen sijaan vedottiin resurssipulaan. Todellinen syy lienee, että kukaan kunnallispoliitikoista tai virkamiehistä ei koe pysäköinninvalvonnan lisäämistä omaksi asiakseen.

Loppukevennyksenä käsiteltäköön säännöllisesti esiin nousevaa nettikeskustelusaivartelua:
  1. Käydään kuumaa keskustelua pysäköinninvalvonnasta (tyypillisesti ParkComista ja ParkPatrolista).
  2. Joku mainitsee sanan parkkisakko...
  3. ... mihin toinen rientää viisastelemaan, että sellaista asiaa kuin parkkisakko ei ole olemassa, se on pysäköintivirhemaksu, sakkoja saa kirjoittaa ainoastaan poliisi (tai tuomioistuin).
Kyllä se niin on, että pysäköintivirhemaksu on arkikielessä parkkisakko. Se perustelu sanan "virheellisyydelle", että se ei ole juridisesti sakko, ontuu pahasti. Eihän merisiilikään ole siili, eikä piikkisika ole sika. Eikä kansandemokratia ole demokratia. Mutta silti ne ovat ihan olemassa olevia ja käytettyjä sanoja.

perjantai 16. tammikuuta 2009

2000 palan lasten palapeli

Helsingin Sanomien nettiuutinen on otsikoitu raflaavasti: "Stockmann veti myynnistä sadomasokistisen lasten palapelin". Uutista lukiessa en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa (lihavointi allekirjoittaneen):

Tavaratalo Stockmannissa oli myynnissä lapsille suunnattu palapeli, jossa nahka-asuun pukeutunut mies piiskaa alastonta, köytetty naista.

Mauri Kunnas-tyyliin piirretty 2 000 pelin palapeli ehti olla myynnissä puoli vuotta ennen kuin asiakas valitti pornahtavasta tuotteesta.

Stockmann on nyt vetänyt pelit pois myynnistä.

"Työtoverini osti palapelin kummilapsilleen ja hän tuli hieman mietteissään töihin tänään", kirjoittaa Sami Salmenkivi blogissaan.

Millä ihmeen logiikalla joku (tai jokin) voi päätellä, että 2 000 palan palapeli on lapsille suunnattu? Varmaan sillä logiikalla, että 16-vuotiaskin on "lapsi" (=hän ei ole täysi-ikäinen), ja 16-vuotiaan (tai intellektuellin 14-vuotiaan) hermot voivat ainakin teoriassa riittää 2 000 palan palapelin kokoamiseen. Mutta niin kauan kun 16-vuotiaille myydään laillisesti oikeita pornolehtiäkin, palapelistä meuhkaaminen on surkuhupaisaa.

Oman käsitykseni mukaan tuhansien palojen palapelien kokoaminen on aikuisten harrastus. Valmistajan ikäsuositus kyseiselle palapelille on 11+. Tuhansien palojen palapelejä kokoava ala-asteikäinen lienee samanlainen harvinaisuus kuin 20-vuotias tohtori. Korjatkaa jos olen väärässä.

Toinen kummastusta herättävä asia on uutisoinnin tyyli: Stockmann sitä ja Stockmann tätä. Voisiko uutinen ennemmin olla "Kummisetä(/täti?) osti sadomasopalapelin lapselle" :-).

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Opintojen mitoituksesta

Kirjoitin aiemmin blogitekstin Opintojen viivästymisestä: Osa 1, jossa käsittelin mm. opintojen mitoitukseen liittyvien seikkojen vaikutusta valmistumisaikoihin. Tämäkin kirjoitus sivuaa aihetta, mutta ei koske itse viivästymisongelmaa vaan mitoitusta yleensä - joten tämä ei ole "Osa 2" vaan oma itsenäinen tekstinsä.

Helsingin Sanomat uutisoi tutkintorakenneuudistuksen tuomasta maisterisumasta. Itse uutiseen minulla ei ole hirveästi kommentoitavaa; on ihan terveen järjen mukaista, että markkinahäiriö (äkillinen piikki vastavalmistuneiden määrässä) vaikuttaa markkinoiden (työmarkkinat) tilanteeseen.

Sen sijaan uutista koskevassa keskustelussa (linkki uutisen lopussa) oli paljon hyviä näkökulmia. Esimerkiksi nimimerkki Räyhänaktivistin mukaan
... On kyllä totta, että TKK:n kursseissa on myös yliarvioituja laajuuksia. Esimerkiksi perusmatikoista saa 10 op (ennen 6 ov) käymällä yhdessä tentissä. Helpommissa P-matikoissa on sama laajuus kuin vaativimmissa L-matikoissa.
Tämä herättää kysymyksen, johon en osaa yksiselitteisesti vastata. Kenen mukaan kurssin opintopistemäärä pitää mitoittaa?
  • Keskimääräisen kurssille osallistuvan opiskelijan mukaan?
  • Keskimääräisen kyseisen tutkinto-ohjelman opiskelijan mukaan?
  • Keskimääräisen kyseisen oppilaitoksen opiskelijan mukaan?
  • Keskimääräisen suomalaisen yliopisto-opiskelijan mukaan?
  • Keskimääräisen yliopisto-opiskelijan mukaan?
Ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa äkkiä ajatellen loogisimmalta, mutta siihen sisältyy ongelmia: ajatellaan kurssia, jolle osallistujista 90 % on teknillisen fysiikan (TKK:n "vaativin" tutkinto-ohjelma) opiskelijoita ja 10 % jonkin ei-niin-vaikeapääsyisen linjan opiskelijoita. Jos kurssi mitoitetaan niin, että se on fyysikoille sopivan kuormittava, se voi olla ylivoimainen tuolle 10 % vähemmistölle.

Kakkosvaihtoehtoon liittyy itse asiassa sama ongelma: mitä useamman tutkinto-ohjelman opiskelijoita kurssilla on, sitä haastavampaa on mitoittaminen. Työskentelin muutaman vuoden pääassistenttina sähkötekniikan ja elektroniikan peruskurssilla, jolla oli opiskelijoita ainakin viidestä eri tutkinto-ohjelmasta. Fyysikoille kyseinen kurssi oli läpihuutojuttu. Muille se oli ainakin kurssipalautteen mukaan sopivan vaikea. Läpipääsyprosentit korreloivat tutkinto-ohjelmien sisäänpääsyvaatimusten kanssa erittäin hyvin: jos järjesti tutkinto-ohjelmat sisäänpääsyrajan mukaan ja kurssin läpipääsyprosentin mukaan, sai samanlaisen listan...

Samanlaisen pohdinnan voi käydä läpi muidenkin mitoitusvaihtoehtojen osalta. Veikkaan, että suurin osa mitoituksesta tehdään nimen omaan omalla kurssilla pyörivän väen mukaisesti. Tämä johtaa kuitenkin yhteen ongelmaan: eri yliopistotutkinnot eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Yliopistosta (tai tutkinto-ohjelmasta), johon pääsee sisään vetämällä nimen hakupaperiin, valmistunee kompetenssiltaan huonompaa väkeä kuin yliopistosta, johon on vaikea päästä sisään – koska kurssien vaatimusrima on huomattavasti matalammalla kuin vaikeapääsyisessä yliopistossa. Tämä taas johtaa tutkinnon arvostuksen laskuun.

Kuka tästä kärsii? Ensimmäisenä tulee mieleen lahjakas opiskelija, joka on hakenut yliopistoon olettaen, että yliopisto on aina yliopisto riippumatta sen sijaintipaikkakunnasta. Pettymys vaatimustasoon voi olla melkoinen. Tästä ei kuitenkaan kannata masentua, vaan ottaa haasteeksi vaikkapa nopea valmistuminen – minkä jälkeen voi jatkaa tohtoriopintoja ulkomaisessa huippuyliopistossa.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Soneran hinnankorotus - en niellyt sellaisenaan

Posti toi uudenvuoden jälkeen kirjeen, jossa kerrottiin Soneran laajakaistaliittymän miniminopeuden nousevan nopeudesta 1 Mbit/s nopeuteen 2 Mbit/s. Samalla tietenkin myös hinta nousee, 23,90 €/kk --> 32,90 €/kk.

Yhdenksän euroa kuussa saa menemään paljon turhempaankin, mutta yli 30 €/kk maksaminen laajakaistasta (jota tarvitsen vain nettisurffailuun ja sähköpostin lukemiseen) tuntuu järjenvastaiselta. Ihan sama kuin maidon hinta nostettaisiin vaikkapa kolmeen euroon per tölkki.

Soitin Soneran asiakaspalveluun, ja kerroin, että hinnankorotus ei miellytä ja harkitsen liittymän irtisanomista. Asiakaspalvelija tarjosi seuraavaa diiliä:
  • Tehdään määräaikainen 18 kuukauden sopimus (joka jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana)
  • Ensimmäisen 12 kuukauden aikana saan vanhalla hinnalla (23,90 €/kk) 2 Mbit/s nopeuden käyttöön.
Tuli otettua. Haittapuolena on se, että olen seuraavat puolitoista vuotta "naimisissa" Soneran kanssa. Hyvänä puolena se, että tämä oli 9 € x 12 kk = 108 € edullisempi kuin "älä tee mitään" -vaihtoehto.

Muutamalla kilpailijalla oli tarjolla edullisempia nettiliittymiä. Mutta koska
  • avausmaksu haukkaa osan edullisemman kuukausimaksun tuomasta edusta ja
  • olen ollut tyytyväinen Soneran toimintaan (vissiin yksi lyhyt katkos on ollut kolmen vuoden sisällä)
päätin pysyä asiakkaana.

Kannattaa vertailla eri vaihtoehtoja – jonkun mielestä voi olla järkevää vaihtaa toiselle operaattorille. Hinnankorotuksen nieleminen kyselemättä on se kaikkein huonoin vaihtoehto kuluttajalle.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Kuinka pahasti blogaamalla voi vetää omaan maaliin?

Ryhdyin bloggaamaan omalla nimelläni, koska... halusin blogata omalla nimelläni. Niin kauan kun kirjoittelee ympäripyöreää ja kuivakasta tekstiä ei-tunteitaherättävistä aiheista, mitään haittaa oman nimen käytöstä ei liene. Ainahan joku voi vetää herneen nenään jostain ja haukkua, mutta se(kin) taitaa kuulua bloggaamisen olemukseen. Enkä ole herkästi loukkaantuvaa tyyppiä.

Mutta: kerran nettiin kirjoitettu ei käytännössä häviä sieltä ikinä. Varsinkin jos kirjoittaa jotain todella tulenarkaa, niin voi olla varma, että joku copypastaa sen talteen. Mutta vaikkei kirjoittaisi mistään tunteita herättävästä, niin siltoja voi polttaa monella tavalla. Mitäpä jos haukun blogissa Microsoftin toimintaa piikikkäin sanankääntein, ja vuoden päästä haluan hakea töihin Microsoftille? Tai haukun jonkun viranomaisen toiminnan, ja myöhemmin tarvitsen apua kyseiseltä virastolta?

Teoriassahan mielipiteiden esittämisen ei pitäisi vaikuttaa työnhakuun tai viranomaisten palveluihin, mutta käytäntö voi olla toisenlainen. Ihmisiä kun ovat.

Hanlonin partaveitsi – iskee kuin miljoona volttia

Suurin osa yliopiston penkkiä kuluttaneista tietää Occamin partaveitsen – tieteenfilosofisen periaatteen, jonka mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin. Esimerkiksi jos minä kaadun metron rullaportaissa ja taitan niskani, niin on todennäköisintä, että kyseessä on tapaturma – vaikka mahdollista on myös, että CIA:n agentti tai arvosanaansa tyytymätön opiskelija on järjestänyt kompastumisen. Lisää esimerkkejä periaatteen käytöstä löytyy Googlaamalla. Todettakoon vielä, että Occamin partaveitsen mukaan yksinkertaisin teoria ei tietenkään välttämättä ole tosi.

Paljon hauskempi ja arkielämässä hyödyllisempi on Hanlonin partaveitsi (engl. Hanlon's razor): älä laske ilkeyden tiliin sitä, minkä voi selittää myös tyhmyydellä. Tuo lyhyt ja ytimekäs periaate pistää miettimään. Montakohan sotaa, naapuririitaa, parisuhderiitaa tai kapakkatappelua maailmassa vältettäisiin, jos tuota noudatettaisiin?

Koulupsykologi - mikä se on?

Helsingin Sanomat uutisoi, että koulupsykologeille suunnitellaan laajaa koulutusta koulusurmia hautovien tunnistamiseksi. Tämä herättää pari kysymystä:
  1. <sarkasmi>Kuka tai mikä on koulupsykologi? En ole ikinä törmännyt.</sarkasmi> Sama ilman sarkasmia: kuvittelen, että koulupsykologi on henkilö, jolle koululainen voi mennä juttelemaan jos ahdistaa. Tällainen toiminta on kannatettavaa. Mutta onko tällaisia psykologeja suomalaisissa kouluissa? Minun lapsuudessani/nuoruudessani ('bout kymmenen vuotta sitten) ei ainakaan ollut tai niiden olemassaolosta ei kerrottu.
  2. Uutisessa sanotaan myös:
    Psykologiliiton mukaan perehdytys saattaa alkaa jo keväällä. Kyseessä on malli, jonka avulla arvioidaan huolestuttavasti käyttäytyvän oppilaan tai opiskelijan tilanteen vakavuutta.
    Täkäläisten koulusurmien tekijät eivät käsittääkseni käyttäytyneet mitenkään "huolestuttavasti" tai epänormaalisti ennen tekoaan. Surmaajien luonnehdinta (klik, klik) sopinee sellaisenaan tuhansiin suomalaisiin nuoriin. Miten mallia voidaan käyttää tilanteen vakavuuden arviointiin, jos potentiaalinen koulusurmaaja voi olla kuka tahansa?
Mielestäni toimivimpia menetelmiä koulusurmien ehkäisemiseen olisivat:
  • Surmattujen henkilöiden ja heidän omaistensa tuskan esittely mediassa – sen sijaan että revitellään ammuskelua ja surmaajan persoonallisuutta. Tämä ei tietenkään ole mahdollista ilman omaisten yhteistyötä, eikä pidäkään olla.
  • Nuorten mielenterveysongelmiin puuttuminen ajoissa (tämä pitäisi tehdä vaikkei kukaan olisi surmannut ketään).
  • Väkivaltaa ongelmanratkaisukeinona ihannoivan junttikulttuurin hivuttaminen sivistyneempään suuntaan (helpommin sanottu kuin tehty).

lauantai 3. tammikuuta 2009

Opintojen viivästymisestä: Osa 1

Opintojen viivästyminen on päivänpolttava keskustelunaihe Teknillisessä korkeakoulussa – ja muuallakin (Opettaja 51-52, Hesari 3.12.2008, Polyteekkari 10/2008).

Aihe on tunteita herättävä. Onko syy yhteiskunnassa, yliopistossa, nuorissa vai onko opintojen viivästyminen ongelma ollankaan? Eräs mielenkiintoinen piirre etenkin nettikeskusteluissa on erikoisten yleistysten tekeminen omista kokemuksista. Seuraavat eivät ole suoria siteerauksia mistään, mutta sisällöltään erittäin edustavia:
  • Valmistuin kolmessa vuodessa yliopistosta X ja kävin koko ajan kokopäivätyössä. On opiskelijan omaa tyhmyyttä jos opinnot eivät etene (yliopistossa Y).
  • Opiskelen 60 tuntia viikossa, ja saan hädin tuskin vaadittavat 30 opintopistettä per lukukausi kasaan. Opinnot on siis mitoitettu liian rankoiksi.
Itsestään runsaasti meteliä pitäviä äärilahjakkuuksia ja -lahjattomuuksia löytyy Gaussin käyrän molemmista päistä, joten opintojen viivästymistä ja siihen johtavia syitä pitää tarkastella systemaattisia tiedonkeruumenetelmiä käyttämällä (lahjakkuuden ja lahjattomuuden tilalle voi sovitella jotain muutakin sanaparia: ahkeruus/laiskuus, motivoituneisuus/motivoitumattomuus ...). Lisäksi opinnot voivat viivästyä vaikkapa sairastumisen takia, millä ei ole mitään tekemistä tyhmyyden tai laiskuuden kanssa.

Tässä kirjoituksessa esittelen opintojen viivästymisen yhden mahdollisen selitysmallin. En ota kantaa siihen, pitäisikö opiskelijoiden valmistua nopeammin enkä siihen, kenen "ongelma" opintojen viivästyminen on, jos se nyt ylipäätään on mikään ongelma.

Yksi tarjottu selitysmalli opintojen viivästymiselle on se, että opiskelijat käyttävät liian vähän aikaa opiskeluun. Teorian tiivistää onnistuneesti dekaani Olli Simula, jonka pääkirjoituksen TKK Nyt:issä siteeraan alle kokonaisuudessaan:


TKK NYT - Olli Simula: Opintojen eteneminen

Julkaistu 03.12.2008 15:37:09.

TKK:n opetuksen ja opiskelun tuen raportissa 11/2008 ”Teknillisen korkeakoulun kandidaattivaiheen opiskelijoiden opintojen etenemistä uudessa tutkintorakenteessa vuosina 2005-2008” kiinnitetään huomiota opintojen hitaaseen etenemiseen.

Raportti on varsin perusteellinen ja pyrkii etsimään syitä hitaalle opiskelulle. Vuonna 2005 aloittaneiden opiskelijoiden opintopistekertymän mediaani kolmessa vuodessa on ollut 137 opintopistettä ja keskiarvo 127 op. Onkin todella huolestuttavaa, jos kandidaatin tutkinnon kolmen vuoden tavoiteajasta jäädään yli vuodella ja koko DI-tutkinnon suoritusaika venyy keskimäärinkin seitsemään vuoteen. Mistä tämä sitten johtuu?

Raportin pohdintaosassa todetaan, että opiskelija-aines on riittävän hyvää selviytyäkseen TKK:n opinnoista. Edelleen todetaan, että ei myöskään ole realistista ajatella, että yli 80% opiskelijoista tahallaan tai huvikseen opiskelisi hitaammin, kuin tavoitteeksi on asetettu. Ensimmäiseen päätelmään on helppo yhtyä, mutta jälkimmäinen vaatii lisää pohdintaa.

Korkeakouluja moititaan usein liian raskaista kursseista ja opintojen järjestämisen puutteista. Edellä mainitsemassani raportissakin jopa epäillään, että TKK:lle saattaa tulla seurauksia siitä, ettei se pysty järjestämään koulutusta lain edellyttämällä tavalla, ts. malliohjelman mukaisia kursseja ei voi suorittaa tavoiteajassa.

Kuluvan syksyn aikana Helsingin Sanomissa on ollut kaksi huolestuttavaa uutista suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden opintoihin käyttämästä ajasta, 26.9.2008 ja 7.11.2008.

Ensimmäisessä uutisessa viitataan Eurostudent-raporttiin, jossa todetaan suomalaisen korkeakouluopiskelijan käyttävän 28 tuntia viikossa opiskeluun, kun vastaava aika muissa maissa on 30-41 tuntia. Jälkimmäinen uutinen viittaa Helsingin yliopistossa suoritettuun opetuksen johtamisen kansainväliseen arviointiin, jossa todetaan, että Suomessa käytetään poikkeuksellisen vähän aikaa yliopisto-opintoihin. Samat asiat nostettiin esiin opetusministeriön ja korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa pidetyissä puheenvuoroissa pari viikkoa sitten.

Jos oletetaan, että opintoihin käytetään 28 tuntia viikossa ja sillä saavutetaan 137 opintopisteen kertymä kolmessa vuodessa, vastaa tämä 40 tunnin työviikoksi skaalattuna 196 opintopistettä ((40/28)*137). Vastaava opintopistekertymä keskiarvosta laskettuna on 182 op. Nämä molemmat ylittävät kandidaatintutkinnon opintopistemäärän! Syy ei siis selvästikään ole kurssien mitoituksessa.

Opintojen järjestämisen onnistumisesta TKK:ssa on kyllä olemassa hyväkin esimerkki. Kansainvälinen Erasmus-Mundus Master’s-ohjelma (NordSecMob) on osoittanut, että on hyvin mahdollista tehdä ylempi tutkinto kahdessa vuodessa vieläpä niin, että vuosi ollaan ulkomailla jossakin partneriyliopistossa. Kaikki 15 vuonna 2006 aloittanutta opiskelijaa valmistuivat ajallaan kahdessa vuodessa ja heistä yli puolet (8) vieläpä "oivallisesti". Opiskelijoilta se vaatii motivaatiota ja kurinalaista päämäärätietoista työskentelyä. Lisäksi saamamme opiskelijapalaute niin opetuksen laadusta kuin opintojen järjestämisestä ja ohjauksesta oli ylivoimaisesti parasta verrattuna muihin ohjelman partneriyliopistoihin.

Mielestäni on väärin syyttää kurssien mitoitusta, opintojen järjestämistä ja ohjauksen puutetta ainoina syinä opintojen hitaaseen etenemiseen. On uskallettava myös tunnustaa, että osapäiväopiskelulla on mahdotonta saavuttaa tavoitteiden mukaisia tuloksia. Laadukas ja tuloksellinen opiskelu on kokopäivätyötä.

Uuden vuorovaikutteisen opetus- ja oppimiskulttuurin luominen Aalto-yliopistossa edellyttää kaikilta osapuolilta, niin opettajilta kuin opiskelijoilta, vastuun ottamista ja voimakasta sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin.

Olli Simula
dekaani
informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta

Kirjoituksessa ei oteta kantaa siihen, miksi opiskelijat opiskelevat osapäiväisesti. Kyse ei ole pelkästä mutuilusta – pienellä Googlettelulla löytyy enemmän ja vähemmän tieteellisiä selvityksia opiskelijoiden ajankäytöstä. Alla linkkejä raportteihin, kunkin linkin jälkeen on mainittu työmäärä, jonka opiskelijat keskimäärin käyttävät viikossa opiskeluun.
Raportteihin kannattaa tutustua itse ja käyttä tervettä järkeä ja lähdekritiikkiä. Esimerkiksi jossain on tutkittu ajankäyttöä vain n. viikon ajalta. Myös tiedonkeruumenetelmissä on eroja (esim. pyydetään etukäteen opiskelijoita pitämään kirjaa ajankäytöstä vs. kysytään jälkeenpäin, paljonko aikaa on käyttänyt opintoihin).

Opintojen viivästymistä koskevassa keskustelussa minua kismittää yksi asia yli kaiken: opintojen viivästyminen esitellään uutena ilmiönä tai katastrofina: "nykynuoret voivat pahoin", "tutkintorakenneuudistus on epäonnistunut", "nykynuoret ovat laiskoja". Tosiasiassa tilanne on se, että:
  • Teekkarit ovat aina (tai ainakin tosi kauan) valmistuneet "liian hitaasti". Jo 1920-luvulla voivoteltiin, kun diplomi-insinöörit valmistuivat reilussa seitsemässä vuodessa ja arkkitehdit kymmenessä vuodessa (lähde: dosentti Panu Nykäsen esitelmä "Milloin meillä alkoi kiire", 16.6.2008).
  • Vuonna 2005 voimaan astui opintoaikojen rajaus, ja kuviteltiin, että nyt kun on tällainen hieno laki, opiskelijat rupeavat valmistumaan viidessä vuodessa. Mitään konkreettisia valmistumista nopeuttavia toimenpiteitä ei kuitenkaan tehty. Päinvastoin: DI-tutkinnon koko kasvoi entisestä 180 ov x 40 t = 7200 tunnista --> 5 v x 1600 t = 8000 t. Tutkinnon koon kasvattaminen ei ainakaan minun logiikallani nopeuta sen suorittamista ceteris paribus.
  • Vuonna 2007 huomattiin, että "mitä ihmettä, vuonna 2005 aloittaneet eivät etenekään opinnoissaan sellaista vauhtia, että he valmistuisivat viidessä vuodessa". Ja pam, meillä oli ongelma.
TKK:lla tehokasta opiskeluaikaa (=aikaa jolloin ihmisten oletetaan opiskelevan ja opetusta annetaan) on käytännössä syyskuun toisesta viikosta joulukuun puoleen väliin (13 viikkoa) ja tammikuun puolesta välistä huhtikuun loppuun (14 viikkoa) eli noin 27 viikkoa. Jos oletetaan, että opinnot on mitoitettu siten, että vuosittaisen tavoitevauhdin vaatiman 60 opintopisteen eteen joutuu tekemään 1600 tuntia töitä, opiskelijalta vaaditaan 1600/27 ≈ 59 tunnin työviikkoja. Ja jos tuon verran pitäisi opiskella, ja oikeasti opiskellaan 28 tuntia viikossa, niin opintojen viivästymiselle on löydetty selitys. Jos lähdetään siitä, että tuota viikoittaista opiskelutuntimäärää ei voida/haluta muuttaa, niin valmistumisen jouduttamiseksi on käytettävissä seuraavat konstit:
  • Pudotetaan vaatimustasoa. Kun kurssia mitoitetaan, pyöristetään opiskelijan ajankäyttömäärät raskaasti ylöspäin.
  • Pidennetään lukukausia. Aloitetaan opetus jo elokuussa, ja lopetetaan toukokuussa.
  • Tehostetaan opetusta. Käytetään pedagogista asiantuntemusta niin, että opiskelijat oppivat asiat nopeammin, jolloin aikaa kuluu vähemmän. En aja takaa mitään huuhaamenetelmiä, vaan yksinkertaisimmillaan esimerkiksi oppimateriaalien kehittämistä.
Yhteenvetona totean, että opintojen viivästymiselle varteenotettava selitys on se, että tutkinto on mitoitettu opiskeluvauhdille 59 tuntia/viikko ja opiskelijoiden työpanos on huomattavasti vähemmän. Seuraavia kysymyksiä käsittelen myöhemmin - jos ehdin, jaksan ja viitsin:
  • Onko opintojen viivästyminen ongelma, ja jos on niin kenelle?
  • Jos syy opintojen viivästymiselle on opiskelijoiden vähäinen ajankäyttö, miksi opiskelijat käyttävät niin vähän aikaa opiskeluun?
  • Miten yliopisto voisi houkutella opiskelijoita käyttämään enemmän aikaa opiskeluun?
Muita varteenotettavia kysymyksiä ja kommentteja ja korjauksia tähän kirjoitukseen otetaan vastaan kommenttilaatikossa!

Hyvälääkäri.fi

Yle uutisoi lähikuukausina avattavasta palvelusta, jossa potilaat pääsevät pisteyttämään lääkäreitään. Palvelun tarkoitus on tulkintani mukaan parantaa lääkäreiden tervettä kilpailua ja näin ollen lääkäripalvelujen tasoa, auttaa potilasta löytämään juuri omaan vaivaan erikoistunut lääkäri sekä tietenkin tuottaa voittoa palvelun ylläpitäjälle.

Mielestäni tällaiset palvelut ovat hyvä asia – niin kauan kuin palvelua ei käytetä systemaattiseen mustamaalaamiseen. Markkinainformaation vapaata saatavuutta edistävät palvelut ovat tervetulleita, koska ne kannustavat lääkäreitä parantamaan palvelun laatua.

Kritiikkinä tulee mieleen se, että joku lääkäri, joka on mukava tai heittää hyvää läppää, saa paremmat pisteet kuin ammattitaitoisempi lääkäri. Mutta onko siitä haittaa? Itsekin käyn mieluummin kivalla lääkärillä kuin äksyllä lääkärillä. Lääkäreiden ammattitaito Suomessa on korkea, ja lääkäreiden ainoat todelliset merkittävät erot lienevät juuri sosiaalisissa taidoissa.

Hyvälääkäri.fi ei perustu ainoastaan potilaiden palautteisiin. Ylen mukaan pisteitä jaetaan myös muodollisen pätevyyden ja kokemuksen sekä lääkärikollegojen antamien suositusten perusteella.

Avainsana tämänkin palvelun käytössä on medialukutaito. Se, että jollain lääkärillä on muutama huono arvio eikä ollenkaan muita arvioita, ei yksinään tee hänestä huonoa lääkäriä. Ei ole huono suoritus, jos vastaanottaa vuodessa viisisataa potilasta ja saa haukut kymmeneltä.

Ajatus pisteiden antamisesta palveluntarjoajille ei ole mitenkään uusi:
  • Huuto.netissä saa (ja kannattaa) antaa palautetta kaupankäynnin sujuvuudesta (plussa, miinus tai neutraali). Järjestelmä pitää huijarit ja sählärit tehokkaasti kurissa.
  • Teknillisen korkeakoulun ETA-tiedekunnassa on käytössä palautejärjestelmä, jossa opiskelijat saavat pisteyttää mm. opettajat kurssin päätteeksi. Kurssien arvosanat ovat julkisia, opettajien eivät – mutta tiedekunnan johto seuraa niitä.
  • Puskaradiossa voi arvostella minkä tahansa yrityksen mitä tahansa palvelua. Kannattaa tutustua.
Jotta julkinen arviointijärjestelmä olisi toimiva ja oikeudenmukainen, palvelun tulee olla jollain tavalla toimitettu tai valvottu. Ei ole oikein, jos jotakuta mustamaalataan sukkanukketekniikalla ja/tai levittämällä perätöntä tietoa. Palveluntarjoajalla on myös ehdottomasti oltava mahdollisuus vastineen antamiseen.

Opiskelijan osakesijoitukset osakeyhtiöön?

Hesarin yleisönosastossa käytiin mielenkiintoista keskustelua opiskelijan osake- ja/tai sijoitusrahastosäästöistä. Referoin keskustelun erittäin lyhyesti alla. (Valitettavasti mielipidekirjoitusten katsominen linkkejä klikkaamalla vaatii maksullisen kirjautumisen.)
  1. HS 25.11.2008: Miksi säästävää opiskelijaa rangaistaan. Kansalainen Harri Laine kritisoi opintotukijärjestelmää siitä, että jos opiskelija myy sijoitusrahasto-osuuksia (suurempaan hintaan kuin millä ne oli ostettu) ja sitten sijoittaa välittömästi rahat uudestaan toisiin rahastoihin (ilman että käteistä siirrellään pankkitilille), Kela laskee syntyneen luovutusvoiton opiskelijan tuloiksi. Tämä taas syö opiskelijan opintotuen, koska tulorajat ylittyvät. Hän kysyy myös, että " onko oikein, että nuorta rangaistaan siitä, että on oppinut säästämään ja pitää kertyneet säästöt tallessa? Jos sijoitukset olisivat menneet mönkään, ei karhuamista olisi tietenkään tapahtunut." Ihan aiheellinen kysymys mielestäni.
  2. HS 1.12.2008: Pääomatulo vaikuttaa opintotukeen. Kelan etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen rientää vastaamaan mm. että "En näe perusteita sille, että sijoitustoiminnasta saatuja tuloja kohdeltaisiin lievemmin kuin palkkatuloja. Ei voida myöskään ottaa huomioon sitä, mihin tulot on käytetty. Olisi hyvin vaikeaa selvittää, ovatko tulot menneet uusiin sijoituksiin, velkojen maksuun vai hyvään tai huonoon elämään. Eikä se mielestäni olisi oikeudenmukaistakaan. " Ymmärrän Lahtisen mielipiteen: se, että valvonta hoidetaan verottajalta saadun euromäärän perusteella, on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin rahojen käytön selvittäminen. Lahtinen myös muistuttaa siitä, että kyseessä ei ole Kelan päähänpistosta vaan lainsäädännön asettamista rajoista.
  3. HS 4.12.2008: Sijoitustappiot käyvät opiskelijalle kalliiksi. Opiskelija Pekka Alahuhta kritisoi sitä, että luovutusvoitot otetaan huomioon opintotuen tulovalvonnassa, mutta sijoitustappioita ei saa vähentää. Toisin sanoen, jos opiskelija myy tukivuoden aikana yhden arvopaperisatsin pois 20 000 euron voitolla ja toisen arvopaperisatsin 20 000 euron tappiolla, opintotuet palavat niin että risahtaa. Vaikka opiskelijan nettovoitto on tasan 0 euroa.
  4. HS 13.12.2008: Opintotuella ei rahoiteta sijoitustappioita. Ilpo Lahtinen vastaa Pekka Alahuhdan kritiikkiin. Sisältö on käytännössä "Tulovalvonnassa voitaisiin käyttää verotettavaa tuloa yhtä helposti kuin veronalaista tuloa, mutta Kela ei voi sitä päättää. Muutos edellyttäisi opintotukilain muutosta. Suurimmalle osalle opintotuen saajista veronalainen tulo on kuitenkin helpompi. On huomattavasti yksinkertaisempaa arvioida bruttotulonsa kuin laskea sitä, minkä suuruisiin verovähennyksiin voisi olla oikeutettu." Olen osittain eri mieltä Lahtisen kanssa. On totta, että keskiverto-opiskelijan on yksinkertaisempaa katsoa tulonsa joulukuun palkkakuiteista, ja laskea niiden pohjalta, paljonko tukea pitää palauttaa. Mutta: paljon yksinkertaisempi ratkaisu olisi, että opintotukien palauttamisen deadline siirrettäisiin maaliskuulta marraskuulle – jolloin verotus olisi toimitettu ja mahdollinen tuenpalautus suoritettaisiin verolipulla seisovan verotettavan tulon perusteella.
Sitten itse asiaan. Osakesijoittamisen aiheuttama tulorajatuskailu on vältettävissä hyvin yksinkertaisella tempulla. Harjoitetaan sijoitustoimintaa oman osakeyhtiön kautta. Alla mielipidekirjoitus, jota HS ei syystä tai toisesta halunnut julkaista:

Kelan virkamies Ilpo Lahtinen jatkoi opintotuen ja osakesäästämisen ongelmien käsittelyä (HS 13.12.). Koska opintotuen tulorajat lasketaan veronalaisen tulon eikä verotettavan tulon mukaan, luovutusvoitot voivat viedä opintotuen, mutta luovutustappioita ei saa vähentää. Tähän on onneksi olemassa laillinen ja helppo ratkaisu.

Opiskelija pystyy välttämään tulorajojen haittoja perustamalla osakeyhtiön ja siirtämällä sijoitukset yhtiön omistukseen. Osakeyhtiö on itsenäinen oikeustoimihenkilö, jonka tekemät ostot ja myynnit eivät vaikuta opiskelijan tuloihin. Osakeyhtiön rekisteröinti maksaa kertaluonteisesti 330 euroa, mutta on sen arvoista.

Osakeyhtiössä on sekin etu, että satunnaiset keikkatyöt voi laskuttaa
sen kautta, ilman että Kelan tulorajat ylittyvät. Sitten kun jonain vuonna muut tulot ovat alemmat, voi rahoja nostaa osakeyhtiöstä osinkona tai palkkana.

Osakeyhtiö tuo mukanaan kirjanpitovelvollisuuden, mutta kirjanpidon perusteiden opettelemisesta ei ole haittaa minkään alan opiskelijalle.

Vesa Linja-aho
Espoo

perjantai 2. tammikuuta 2009

Hesarin mielipidesivut versus blogi

Koska Helsingin Sanomat a.k.a. Pravda näyttää tyystin lopettaneen meikäläisen mielipidekirjoitusten julkaisemisen, niin perustetaan sitten blogi.

Blogi ja Pravdan yleisönosasto ovat sangen erityyppisiä medioita – blogiin eksyy lukijoita Googlen perusteella (jos kirjoittaa aiheesta joka sattuu kiinnostamaan jotakuta), kun taas HS:n mielipidesivu tavoittaa kymmeniä (satoja?) tuhansia ihmisiä. Mielipidesivujen lukijamääristä minulla ei ole tietoa – paitsi epätieteellinen ja huonosti yleistettävissä oleva havaintoni siitä, että kun olen kertonut ystävilleni olevani kummajainen ja lukevani kyseisestä läpyskästä vain ja ainoastaan mielipidesivut, olen usein saanut kuulla "miten niin kummajainen, minä teen aivan samalla tavalla". Ihmisten mielipiteet ovatkin kiinnostavia.

Mielipiteen läpisaaminen Hesariin myös tuntuu joka kerralla jonkinlaiselta saavutukselta, vaikkakin erittäin pieneltä sellaiselta. Mielipideosaston läpäisyprosenttin oli joskus suuruusluokkaa 20 %, mikä on varmasti kasvanut, kun mielipidesivu muutettiin pari vuotta sitten kaksisivuiseksi (sivuhuomio: vuodenvaihteessa se muutettiin taas yksisivuiseksi). Muita olennaisia eroja näiden mielipiteentoitotuskanavien välillä ovat ainakin:
  • Blogiin saa kirjoittaa mitä vain, ilman että kukaan lyhentää tai muokkaa kirjoitusta.
  • Blogia voi kirjoittaa vaikka joka päivä – yleisönosastoon olen parhaimmillaan saanut läpi kaksi kirjoitusta kuukaudessa.
  • Blogiin voi saada myös törkypalautetta silmillensä. Niin voi kyllä yleisönosastokirjoituksiinkin, mutta eri foorumilla. Esimerkiksi tätä miekkosta ei käy kateeksi. Minä olen toistaiseksi (kop, kop) välttynyt paperipostin kautta tulevilta anonyymeiltä häirikkökirjeiltä. Ehkä osittain sen takia, että mistään todella tulenarasta aiheesta en ole kirjoittanut. Lisäksi kirjoitustyylini on varsin kuivakka.
  • Blogin kautta saa helpommin palautetta mielipiteistänsä (kunhan ensin saa lukijoita blogilleen). On pienempi kynnys roiskaista kommentti blogiin kuin laatia fiksu yleisönosastokirjoitus.
Tästä se lähtee. Odotan innolla ensimmäistä (törky)kommenttia :-).