5g-liittymän todellinen nopeus ja pari VPN-koetta

Kokeilin huvikseni 5g-puhelinliittymän (Telian 1000 Mbit) todellisia nopeuksia ja millaisia nopeuksia VPN:n kanssa voi saavuttaa. Itsestäänselvyys on, että tuo maksiminopeus ei toteudu kuin tukiaseman lähellä ja silloinkin jos tukiasema ei ole paikassa jossa moni asukas/yritys käyttää sitä valokuidun korvikkeena, mutta keskusta-alueilla, ostoskeskuksissa ym. keskittymissä pääsee yleensä 700 Mbit/s nopeuksiin ja ylikin.

Testipaikka: kahvila Caffecentralen (Fredrikinkatu 59, 00100 Helsinki). Ohjelma: Ooklan Speedtest (speedtest.net).

Tulokset:

• Neljä testiä suoraan iPhonella (sisään/ulos) ilman VPN:ää: 886/122, 960/129, 957/125, 953/125
• Speedtestin omalla VPN:llä (IPVanish): 533/129
• Mozilla VPN (1-step, Suomi): 403/121
• Proton VPN (2-step, Sveitsi-Suomi): 555/112
• Proton VPN (1-step, Suomi): 521/116
• F-Secure VPN (1-step, Suomi): 751/117

Eli kaikkien VPN:ien kapasiteetti riittäisi komeasti hitaammassa liittymässä (esim. 300 Mbit).

Sitten vielä kokeilua läppärin kanssa (ilman VPN:ää):

• Langaton jako puhelimelta läppärille: 648/94, 646/80 ja 703/108.
• Langallinen (USB-C) jako puhelimelta läppärille: 291/108 ja 291/114.

USB-C pystyy tuhansien gigabittien nopeuteen ja iPhonen Lightning-porttikin vähintään 480 Mbit/s nopeuteen, eli pullonkaula tulee jostain muualta (softasta?). 

5g pystyy toki yli 1000 Mbit:n nopeuteen, mutta tätä kirjoitettaessa ainakaan Telialta ei saa full speed -liittymiä. Eihän sellaisella mitään "oikeasti" tee (kuten ei tuolla 1000 Mbitilläkään, joku 300 riittää mainiosti etenkin jos ja kun VPN ja/tai yhteys puhelimen ja läppärin välillä on pullonkaulana), mutta kokeilla olisi toki hauskaa.

Taksikuskilla on Mersu, remonttimiehellä Hilti tai Makita, mutta (valtion) tietotyöläisellä halvin mahdollinen rimpulakännykkä- ja tietokone?

Demaripoliitikko Pilvi Torsti nostaa esille uudella tavalla meille kaikille tietotyöläisille tutun ongelman. Jokainen on varmaan ollut jossain vaiheessa työpaikassa, jossa tietotekniikkainfrastruktuuri tökkii pahasti. Itse olen kohta 10-vuotisella työurallani kohdannut seuraavaa:

• Työkoneeksi annetaan > 5 vuotta vanha rimpula, jolloin työaikaa kuluu hukkaan tiimalasia katsellessa ainakin 15 minuuttia päivässä.
• Tietoturva-asiat on ylimitoitettu. Esimerkiksi koneeseen ei saa asentaa itse ohjelmia, vaan pitää odotella pari päivää, että ylläpito asentaa sen. (On olemassa työpaikkoja ja työkoneita, joissa tämä on perusteltua. Vaikkapa koneet, joilla pyöritellään Puolustusvoimien merivalvontaa tai käydään pörssikauppaa. Tai koneet, jolla alimman suoritusportaan työntekijät vastaavat tuntipalkalla asiakaspalveluviesteihin. Mutta 90 % työpaikoista on sellaisia, joissa tappiin asti säädettyjen tietoturva-asetusten aiheuttama haitta maksaa vuodessa enemmän kuin mitä firman tietojen vuotaminen ulkopuolelle maksaisi kerralla.)
• Työkoneeksi tai -kännykäksi annetaan uusi laite, mutta se on halvin mahdollinen rimpula. Tätä usein perustellaan sillä, että "se on yhteensopiva meidän järjestelmien kanssa" tai "tietohallinto tukee vain tätä mallia". Rimpulan kanssa tappelemisessa hukkaan menevä työaika maksaa saman, mitä maksaisi, jos työntekijälle ostettaisiin suoraan se 1500-2000 euron läppäri ja 500-700 euron älypuhelin.

Miksi sitten it-laitteissa (joilla tässä yhteydessä tarkoitan työtietokonetta ja -kännykkää), yritetään "säästää"? Kuten Torsti kirjoittaa, niin

• remonttimiehen tunnistaa järeästä porakoneesta (ammattilaisella ei ole 30 euron halpiskonetta)
• taksikuskilla on kallis auto (joka ei välttämättä tarkoita 50000 euron Mersua, vaan sitä, että alla nyt ei ainakaan ole 10 vuoden ikäistä pikkuautoa)

ja listaa voi jatkaa vaikka kuinka paljon, tässä pari esimerkkiä

• ammattivalokuvaaja ei kuvaa työssään alle satasen digipokkarilla
• kirurgi ei käytä halpaa linkkaria vaan kirurgiveistä
• sotilas ei käytä ilma- tai pienoiskivääriä, vaan rynnäkkökivääriä tai muita ammattikäyttöön suunniteltuja aseita.

Torstin kirjoituksessa haukutaan valtiota, mutta kyllä yksityisissä yrityksissäkin (varsinkin suurissa) osataan hölmöillä tietotekniikan kanssa. Pienet yritykset ovat usein joustavia - mutta niin ne ovat kaikessa muussakin.

Miksi sitten tietokoneiden ja älypuhelinten oletetaan olevan jonkinlainen poikkeus? Eli ammattilaiselle voidaan osoittaa työvälineeksi harrastekäyttöön tarkoitettu rimpula? Mieleeni ei tule kuin yksi selitys: tietotekniikka mielletään jotenkin niin uudeksi ihmeelliseksi asiaksi, että eroa 700 euron läppärin ja 1700 euron läppärin välillä ei hahmoteta. Ajatellaan, että 1700 euron kone on "luksuskone" ja 700 euron kone on "normaali kone". Tai sitten tietokonetta ei mielletä työkaluksi tai työvälineeksi, vaan "vain tietokoneeksi".


P.S. Samanlainen tietotekniikan ihmeellisenä pitämisen harhaanjohtava vaikutus liittyy tietotekniikan (tässä tapauksessa ohjelmoinnin) oppimiseen: kuten tässä erinomaisessa arikkelissa todetaan, on sangen erikoista, että maailma on pullollaan "opi ohjelmoimaan kymmenessä päivässä" -kirjoja, mutta ei "opi pitämään kenneliä kymmenessä päivässä" tai "opi rakentamaan talo kymmenessä päivässä" -kirjoja.

Rakastatko odottelua? Suunnittelijat näköjään rakastavat.

Bongasin naurunappulasta tällaisen hauskan kuvan. Kuvassa on vertailtu sitä, kuinka tekniikka on hidastunut. Ennen pankkikortin magneettiraita pyyhkäistiin lukijassa ja sutaistiin nimikirjoitus kuittiin, ja se oli siinä. Siruvehkeiden kanssa pitää odotella ja odotella, että jotain tapahtuu. (Rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että höylällä maksaminen oli kyllä yhtä hidasta kuin tämä pin-koodien näpyttely.) Ja jotkut jutut ovat nopeutuneet, esimerkiksi laskun voi maksaa suoraan tietokoneelta, ei tarvitse mennä pankkiin.

Edellisellä työpaikalla esimies harmitteli, kuinka byrokratia on ottanut takapakkia. 1990-luvulla lasku hyväksyttiin niin, että sihteeri toi laskun, esimies vilkaisi että se on asiallinen ja laittoi nimen alle. Homma vei 10 sekuntia. Nyt laskut pitää ensin skannata ja sitten kirjautua sekavaan järjestelmään, johon kirjoitetaan laskun tiedot ja lähetetään seuraavalle hyväksyjälle.

Aiemmassa bloggauksessani mainitsin lyhyesti videon, jossa kerrotaan aikakäsityksen merkityksestä ihmisen elämään. Video on kokonaisuudessaan mainio katsottava: siinä esimerkiksi selitetään ytimekkäästi, miksi keuhkosyövällä pelottelu ei tehoa tupakoiviin teineihin. Videossa pistää kuitenkin silmään toteamus (ajassa 8:00-8:30), jossa kerrotaan, että tietokoneen käynnistyminen ja jonkun jutun imuroiminen netistä kestää usein alle minuutin, mutta ihmiset suuttuvat siitä. Ja tämä on osa kulttuurin muutosta: ihmiset suuttuvat jo pienestäkin jonottamisesta ja odottamisesta ja vihaavat odottamista.

Proffa on kyllä varmasti oikeassa, mutta tietokoneen käyttö esimerkkinä on mielestäni vähän huono. On poikkeuksellista, että jonkun vehkeen käynnistyminen kestää minuutin. Ilahtuisitko, jos autolla tai tehosekoittimella kestäisi minuutti käynnistyä? Applessa on monia asioita joista en pidä, mutta Applen tietokoneissa pidän erityisesti siitä, että kone on välittömästi käyttökunnossa, kun kannen avaa. Windows-koneista on erilaisia kokemuksia: valmiustilasta heräämisen jälkeen kone tahmailee kymmenisen sekuntia, ja joku osa (esimerkiksi wlan) saattaa jäädä kokonaan heräämättä, jolloin taas päästään käynnistelemään konetta.

Monen asian hitauden huomaa vasta, kun pääsee kokeilemaan nopeampaa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun matkakortinlukulaitteet ovat onnettoman hitaita, jos niitä vertaa tamperelaiseen vastineeseensa.

Jos kerran odottelua vihataan koko ajan enemmän, nopeus pitäisi ottaa yhdeksi suunnittelukriteeriksi. Tekniikka ei ole este. Pin-koodilla maksamisen hitaus on tietoinen suunnittelijan valinta, ei "tekniikasta johtuva" ominaisuus.

Tästä ei datan visualisointi parane?

Kesäkuussa bloggasin hienosta motivaatiota käsittelevästä TED Talks -videosta. Nyt löysin taas niin hyvän videon, että sitä on pakko suositella. Hae kuppi kahvia ja varaa 20 minuuttia aikaa.

Videolla ruotsalainen tunnettu professori Hans Rosling käy läpi maailman valtioiden terveydentilan ja taloudellisen vaurauden kehittymistä muutaman viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Video ei ole poliittinen vaan faktoihin keskittyvä, ja hienoksi sen tekee mainio datan visualisointitapa.

Esimerkiksi perheiden lapsiluku ja odotettavissa oleva elinikä ovat yksi valtion kehitysasteen mittari: kehitysmaissa on suuret perheet ja matala eliniänodote, teollisuusmaissa päin vastoin. Visualisoinnissa on vaakatasolla perheen koko ja pystyakselilla eliniänodote. Ja sitten tulee se hieno innovaatio: jokainen valtio on koordinaatistossa pallo, jonka koko on verrannollinen valtion väkilukuun. Sitten pannaan kello käyntiin, ja pallot lipuvat koordinaatistossa samalla kun vuosiluku vilisee alareunassa. Yksinkertaista mutta nerokasta!

Jos visualisaattori kiinnostaa lisää, voit tutustua siihen Gapminder-sivustolla.

Miksi ohjelmistotuotteet ovat usein sutta ja sekundaa?

Ostat uuden auton. Heti kättelyssä huomaat, että auto pari kertaa viikossa yhtäkkiä hyytyy tien päälle, ja vika poistuu avaamalla konepelti ja irrottamalla akun kaapeli hetkeksi. Huoltoliikkessä todettaisiin, että auto on täysin ehjä, ja myyjä selittäisi oudon sammuilemisen auton ominaisuudeksi, ei viaksi. "Kyllähän autot silloin tällöin sammuilevat." Kuinka moni kuluttaja sietäisi tällaista?

Tietotekniikassa asiat ovat toisin. Jokainen 1990-luvun puolenvälin tienoilla pc-koneita käyttänyt muistaa, kuinka Windows 95 ja Windows 98-käyttöjärjestelmällä varustettuja koneita sai boottailla noin kerran päivässä. Vanhempi Windows 3.11 kaatuili myös, mutta ei niin usein. Vielä vanhempi dos-käyttöjärjestelmällä varustettu kone ei ainakaan itselläni kaatunut kuin satunnaisesti.

Valitettavasti kaatuiluherkimmät Windowsit tulivat markkinoille juuri silloin, kun pc-koneet yleistyivät joka kodin kapineiksi. Vaikutus oli ikävä: ihmisiin iskostui käsitys, että "tietokone kaatuilee, ja ohjelmat eivät toimi kuten pitäisi, ja se on aivan normaalia". Seuraus: kun laatua ei vaadita, kuluttajille myydään sutta ja sekundaa.

Toinen tunnettu piirre ohjelmistotuotannossa ovat eräänlaiset vastuunrajoitukset. "Emme vastaa ohjelmiston aiheuttamista välillisistä emmekä välittömistä vahingoista." "Vastuu rajoittuu ohjelmiston myyntihintaan." Tällaiset vastuunrajoitukset ovat omiaan ruokkimaan ohjelmistojen huonoa laatua: miksi testata ohjelma kunnolla, kun emme ole vastuussa mistään. Tietenkin myös testaaminen maksaa, ja laskun maksaa viime kädessä ohjelmiston käyttäjä.

Kauppalehden eilinen uutinen kertoo, että aivan mitä tahansa vastuuta ei tällaisilla vastuunrajoituksilla voida kiertää. Uutinen kannattaa lukea kokonaisuudessaan, mutta lyhyesti sanottuna juttu meni niin, että Solteqin kassaohjelmisto jätti osan viivakoodinlukijan lukemista tuotteista kirjaamatta. Vika paljastui vasta inventaariossa. Toimitusjohtaja kommentoi "Luulimme, että vastuumme oli rajattu vain ohjelmiston kustannukseen." Käräjä- ja hovioikeus olivat toista mieltä: "Olimme liian sinisilmäisiä, sillä oikeus totesikin, että korvausvastuumme koski myös kaikkea oletettua laskuttamatonta myyntiä. Luulimme, että oikeus mätkäisisi korvauksia 8 000 euroa, mutta päätös olikin 560 000 euroa."

Puolen miljoonan korvaus ei tuon kokoista yhtiötä kaada, vaikka summa suuri onkin. Ja toivon, että yritysjohto oppi yhtä ja toista ohjelmistotestauksen tärkeydestä :-).

Tietotekniikka-alan puolustukseksi voidaan todeta, että ala on varsin uusi. Autoja on valmistettu jo yli sata vuotta. Eivät ne ensimmäiset autotkaan olleet kovin luotettavia, ja tulppiakin piti vaihtaa 1000 kilometrin välein. Uskon, että 50 vuoden päästä joka käyttötarkoitukseen löytyy toimiva tietokoneohjelma, joka maksaa pikkusumman.

Loppuhuomio

Ohjelmistoyhtiö 37Signals kertoo itse käyttävänsä omia ohjelmiaan. Tämä ei ainakaan heikennä ohjelmistojen laatua.

Mikä on paras mikrokontrolleri elektroniikan perusteiden opetukseen?

(Insinöörihenkiset voivat hypätä yli ensimmäiset kolme kappaletta.)

Nykyään lähes jokaisessa elektronisessa laitteessa on mikrokontrolleri. Mikrokontrollerilla tarkoitetaan mikropiiriä, johon on integroitu prosessori, muistia ja liityntärajapintoja (esimerkiksi antureita ja väylätuloja ja -lähtöjä varten).

Mikrokontrolleri ohjaa esimerkiksi pesukoneen pesuohjelmaa, mittaamalla pesuveden lämpötilaa ja ohjaamalla lämmitysvastusta, pyörittämällä rumpua sopivalla nopeudella ja niin edelleen.

Vaikka tietokoneiden yleistyminen on syönyt elektroniikkarakenteluharrastuksen suosiota, mikrokontrollereilla on oma harrastajakuntansa. Mikrokontrollerit ovat halpoja, ja niiden avulla on helppo rakennella omia kodinautomaatiojärjestelmiä tai kaikennäköisiä ledivilkuttimia vain huvin vuoksi. Muistan joskus netistä löytäneeni kuvia lappeenrantalaisteekkarien rakentamasta pontikkapannusta, jossa lämmitysprosessia ohjattiin mikrokontrollerin avulla. Toinen hauska esimerkki on opiskelijoiden ilmapalloprojekti, jossa ilmapallot vaihtavat väriä ilmanlaadun (?) mukaan.

Mikrokontrolleri voisi innostaa omiin rakenteluprojekteihin

Opetan sähkötekniikan peruskursseja tuleville autoinsinööreille Metropoliassa. Jos tavoitteena olisi minimoida oma vaiva, kurssit on helppo pitää luokassa tapahtuvana teoriaopetuksena. Haluaisin kuitenkin tehdä "jotain kivaa" kursseilla. Joku mikrokontrollerin ympärille rakennettava vimpain voisi innostaa opiskelijoita elektroniikkaharrastuksen pariin. Mikrokontrolleritaidoista voi olla hyötyä myös omissa ajoneuvoprojekteissa.

Nyt tavoitteena on löytää mikrokontrollerialusta, joka sopii perusteiden opettamiseen. Mikrokontrollerialustalla tarkoitan kokonaisuutta, johon kuuluu itse kontrolleri, jonkinlainen protopiirilevy (johon voi tökkiä ledejä), sekä tietenkin kehitysohjelmisto, jonka avulla kontrolleria ohjelmoidaan.

Facebookissa pari radioamatöörivelhoa antoi hyviä vinkkejä:

• "Itse suosisin alustaa, jolle on avoin kehitysympäristö tai ainakin avoin kääntäjä."
• Arduino on edullinen ja hyvin saatavilla.
• Toinen hyvä on TI:n MSP430-"usbitikku"-evakortti. Msp-gcc -kääntäjä löytyy ja pyjtagilla voi ainakin MSP:itä ohjelmoida.
• Ja kun TI tuli mainittua, niin 4,30 dollarin Launchpad.
  
• MSP:n kantilla en ole päässyt vauhtiin, mutta AVR:ää voin suositella. Arduinon lisäksi on mm. Teensy.
• Jos pitää olla monipuolisempi, niin 20 dollarilla saa mm. Stampin.
• Arduino on ihan hyvä. Lisäksi sen ympärillä on riittävän suuri yhteisö, jotta vinkkejä löytyy innokkaammille opiskelijoille.

Muuta löytämääni ovat muun muassa Amicus sekä jo aiemmin mainitsemassani ilmanlaatuilmapalloprojektissa käytetty PICAXE.

Pettymyksekseni LJ Create (entinen L.J. Technical Systems, jonka opetuskitit muistan TKK-ajoiltani perinteisemmän elektroniikan opetuksesta) ei näyttäisi valmistavan mikrokontrolleriboardeja.

Suomen kielen sanalista

Jos tarvitset listaa (kaikista?) suomenkielisistä sanoista, löydät semmoisen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta. Lista on xml-muodossa, jonka käsitteleminen voi olla ei-tietoteknisille ihmisille hieman hankalaa. Linuxin ja Macin käyttäjät voivat helposti pullauttaa sanalistasta "ylimääräiset härpäkkeet" pois (kuten newsseissä joku neuvoo), komento on

sed -ne 's,.*<s>\(.*\)</s>.*,\1,p' kotus-sanalista_v1.xml > kotus_sanat.txt

Pullautin tuon sanalistan siistittyyn muotoon (= tiedosto, jossa on yksi sana per rivi) ja laitoin verkkosivuilleni, ihan siltä varalta että joku tarvitsee sanalistan "nyt heti" ilman että haluaa ruveta säätämään. Tiedoston voit ladata täältä: kotus_sanat.txt. Sen jälkeen voit leikkiä vaikkapa anagrammigeneraattorilla :-).

Huawei e169 ja Mac OS X Snow Leopard

Saunalahden nettitikku (tai ns. "mokkula") mallia Huawei e169 toimi nätistä Mac OS X Leopardilla (10.5). Nyt kun pitkän tauon jälkeen kokeilin sitä Snow Leopardilla (10.6), niin Mobile Connect -softa kaatuu heti kättelyssä ja nettiin ei luonnollisesti pääse.

Koska tavoitteena oli vain virittää nettitikku toimimaan matkaa varten eikä testailla eri vaihtoehtojen toimivuutta, kerron tässä, mikä toimi:

• Asensin tämän ohjeen mukaisesti nämä ajurit (HuaweiDataCardDriver(2.6)-intel.pkg).
• Modeemiasetuksiin puhelinnumeroksi *99#, lisävalintoihin Malli: GPRS ja APN:ksi "internet" (ilman lainausmerkkejä).
• Vielä ei toiminut (yhteyden muodostus ei onnistu tjsp. herja, en laittanut muistiin).
  
• Kytkin tikun Windows-koneeseen ja kytkin pin-koodin kysymisen pois päältä.
• Kokeilin Macilla uudestaan -> toimii!

Googlen kärkituloksista ei ollut apua, mutta pienellä kaivelulla löytyi hyviä linkkejä. Tikun saattaa saada toimimaan myös näillä ohjeilla. Hopeisessa omenassa on myös hyvä ketju aiheesta.

Mozilla Weave - kannattaa kokeilla

Tällä kertaa tietotekniikkakikkailusta.

Käytän varmuuskopiointiin Dropbox-nimistä palvelua. Palvelunkuvaus lyhyesti: firma tarjoaa kohtuullista korvausta vastaan palvelun, jossa tietokoneella oleva hakemisto ("Dropbox-kansio") varmuuskopioituu verkon yli firman palvelimelle. Tiedostoihin pääsee käsiksi esimerkiksi web-käyttöliittymän kautta. Koko prosessi on automaattinen, ja myös toimivimman oloinen kaikista kokeilemistani (Mozy, Carbonite) varmuuskopiointityökaluista. Ja: jos varmuuskopioitavaa on vähemmän kuin kaksi gigatavua, palvelusta ei tarvitse maksaa mitään.

Yksinkertaisella niksillä saa varmuuskopioitua myös muualla kuin Dropbox-kansiossa sijaitsevat tiedostot. Nimittäin tekemällä symbolisen linkin. Esimerkiksi Mac-koneen tarralaput saa synkronoitua tekemällä Dropboxiin kansion nimeltä "varmuuskopiolinkit" ja antamalla komennon:
ln -s ~/Library/StickiesDatabase ~/Dropbox/varmuuskopiolinkit/StickiesDatabase

Sama temppu näyttää toimivan myös hakemistoille. Firefoxin profiilin saa varmuuskopioitumaan komennolla:
ln -s ~/Library/Application\ Support/Firefox ~/Dropbox/varmuuskopiolinkit/Firefox

Firefoxin synkronointi kuvatulla tavalla ei ole ongelma normaalin nettiyhteyden kanssa, mutta hitaalla yhteydellä (esimerkiksi kännykän yli) Firefoxin jatkuva sessiotietojen päivittäminen (sessionstore.js, history.json, prefs.json) vie kaistaa tolkuttomasti.

Mietin uudelleen varmuuskopiointiratkaisua. Ensinnäkin, mitä kaikkea tärkeää Firefox-profiilissani on, sellaista, minkä katoaminen olisi ikävää? Mieleen tuli vain kaksi asiaa:

• tallennetut salasanat
• kirjanmerkit.

Niiden varmuuskopiointi onnistuu kätevästi Mozilla Weave -palvelulla. Saman tien sillä sujuu myös edellä mainittujen asioiden synkronointi koti- ja työkoneen välillä. Toimii. Tykkään. Kokeile.

Lue myös Muron ja MikroPC:n artikkelit Mozilla Weavesta. (Jälkimmäinen omani.)

Valtio ei osaa ostaa tietojärjestelmiä

Helsingin Sanomat kirjoittaa vihdoinkin tärkeästä aiheesta: valtio (ja kunnat ja muu julkishallinto) ei osaa ostaa tietojärjestelmiä (eikä kai muutakaan tietotekniikkaan liittyvää). Poimintoja uutisesta:

Valtion it-projektit ovat monesti heikosti johdettuja, tehottomia ja syytävät rahaa muutamille suurille it-yhtiöille ja niiden kovapalkkaisille konsulteille.

Useat valtion hankkeet ovat viime vuosina venyneet vuosilla tai epäonnistuneet kokonaan.

Syntyy ulkoistuskierre, jonka tuloksena rahat valuvat muutamalle suurelle it-yhtiölle. Ne toimittavat leijonanosan valtion tilaamista tietojärjestelmistä.

Isoilta yrityksiltä on pakko hankkia, kun muut eivät pysty toimittamaan.

En aivan täysin ymmärrä miksi konsultit on nostettu tuossa syntipukiksi, mutta muuten kirjoitus on täyttä asiaa. Veronmaksajan kannalta on aivan sama, valuuko vastikkeeton raha konsultille, sihteerille vai koodarille. Olennaista on se, että valtiolta puuttuu tietotaito tietoteknisten järjestelmien ostamisessa.

Ihmettelen myös tuota viimeistä lainausta. On selvää, että yhden miehen firmalta ei voi ostaa järjestelmää, jolta vaaditaan toimivuutta 24/7. Tällainen järjestelmä voi olla vaikkapa sairaalan potilastietojärjestelmä. Jo parinkymmenen hengen yrityksen pitäisi olla kykenevä toimittamaan tietojärjestelmä valtiolle. Olisikin mielenkiintoista käydä läpi jokin tarjouskilpailu ja selvittää, minkä kokoisia yrityksiä on ollut mukana ja millä hintapyynnöillä.

Uutista lukiessani tuli väistämättä mieleen Otaniemen keskustaopiskelijoiden kannanotto vuodelta 2006:

...

Kuitenkin monesti hankinnoista päättäessään päättäjillä ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, mitä tuotteen tai palvelun todelliset tuotantokustannukset ovat ja että onko tarjouksessa pyydettävä hinta missään suhteessa siihen.

Viimeisin esimerkki tästä on eduskunnan pääsihteerin vastaus toimittajalle kansanedustajien poissaolojen kirjausta koskeneessa artikkelissa (HS 28.10.2006). Poissaoloja ei aiota jatkossa kirjata, koska sähköisen web-pohjaisen tietokannan (jonne kansanedustajat itse kirjaavat poissaolonsa), perustaminen tulisi pääsihteerin mukaan maksamaan "ehkä jopa puoli miljoonaa euroa". Otaniemen Keskustaopiskelijat arvioi, että tällaisen järjestelmän todelliset tuotantokustannukset olisivat n. 5000-10000 euron paikkeilla. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten aihepiiristä mitään tietämättömiä päättäjiä voidaan höynäyttää ja suomalaisten selkänahasta revittyjä veroeuroja valuu ahneiden yritysten pussiin.

...

Kepuopiskelijat kirjoittavat asiaa. Kun lähtee ostamaan jotain, pitää ostajalla olla tiedossa hinnan suuruusluokka (ja mielellään vähän muutakin). Muuten joutuu höynäytetyksi.

Valtiota on asiakkaana helppo höynäyttää, koska maksettu ylihinta ei ole virkamiehen omasta pussista pois. Yrityksissä vaaditaan tulosvastuuta, ja ylihinnan maksaminen tietää kolausta työntekijän maineelle ja vaikeuttaa ylennyksen saamista. Puhumattakaan siitä, että todella isot hankinnat hyväksytetään toimitusjohtajalla tai hallituksella – ja sieltä löytyy viimeistään asiantuntemusta hintaluokasta.

Tästä tärkeästä aiheesta on kirjoittanut myös Kauppalehti.

Veronpalautuksia huijareille - vanhanaikaisesti?

STT:n tiedotteen ja verottajan sivujen mukaan huijarit ovat onnistuneet narauttamaan verottajan maksamaan veronpalautukset väärille tileille. Asian ovat uutisoineet ainakin Uusi Suomi ja Hesari.

Tiedotteen mukaan poliisi on vaitonainen tekotavasta ja

• Verohallinnon tietokantoihin ei ole murtauduttu.
• Kyse ei ole myöskään Verohallinnossa tapahtuneesta vilpillisestä toiminnasta.

Jos verohallinnon sisällä kukaan ei ole kusettanut eikä myöskään tietokantoihin murtauduttu, niin ainakin oma järkeni sanoo, että ainoa vaihtoehto on, että verottajalle on ujutettu valheellinen tilinumero ja verottaja on uskonut.

Tilinumeron ilmoittamisen verottajalle voi hoitaa joko netissä verkkopankkitunnusten avulla tai sitten perinteisellä paperilomakkeella. Jos "tietokantoihin ei ole murtauduttu", ja uhreja on eri puolilla Suomea, oletan, että myöskään verkkopankkitunnuksia ei ole anastettu. Ja sitäpaitsi jos saa verkkopankkitunnukset käsiinsä, niin ei ole mitään järkeä lähteä verkkopankkitunnuksilla kikkailemaan; paljon helpompaa on tyhjentää koko tili. Jäljelle jää siis verottajan paperilomakkeen käyttö.

Sinänsä erikoista on, että nettikeskustelukommenteissa (esimerkiksi Hesarin uutiseen liittyvissä) epäillään syylliseksi (tai rikoksentekovälineeksi) tietotekniikkaa. Itse veikkaan paljon perinteisempää tekotapaa, jonka kohta perustellen esitän.

Verottajan sivuilla löytyvään paperilomakkeeseen, jolla tilinumero ilmoitetaan verottajalle, vaaditaan seuraavat tiedot:

• Sukunimi
• Etunimi
• Henkilötunnus
• Tilinumero
• Päivämäärä ja allekirjoitus

Kaikki edellämainitut tiedot - henkilötunnusta ja allekirjoitusta lukuunottamatta, on erittäin helppo selvittää. Nimet ja syntymäajat löytyvät helposti (esimerkiksi) verotoimistossa olevista mapeista, joissa on ihmisten julkiset verotiedot kenen tahansa selattavissa. Allekirjoituksen kanssa tilanne on hankalampi, mutta: olen melko varma, että verovirkailija ei (välttämättä) jaksa verrata tilinumeronmuutoslomakkeeseen tehtyä söherrystä vaikkapa edellisen veroilmoituksen söherrykseen. Varsinkin, jos edellistä veroilmoituslomaketta ei ole saatavilla, jos henkilö ei ole ikinä palauttanut veroilmoitusta.

Henkilötunnuksen loppuosa (syntymäajanhan sai verotoimiston mapista) on siis ainoa tieto, jonka etsimiseen joutuu käyttämään hieman vaivaa. "Tavallisen ihmisen" henkilötunnusta on vaikea saada mistään, paitsi jos hän on heittänyt hetunsa sisältäviä papereita taloyhtiön paperiroskikseen.

Sen sijaan yrittäjän hetu on helppo onkia selville: kaikkien yrittäjien (ja muiden vastuuhenkilöiden, esimerkiksi tilintarkastajan) henkilötunnukset löytyvät kaupparekisteristä, joka on julkinen rekisteri. Sieltä voi siis käydä kurkkaamassa uhrinsa henkilötunnuksen. Rekisterissä (ainakin paikan päällä PRH:n konttorilla) voi myös selata yritysten tilinpäätöstietoja ja perustamisasiakirjoja, joista voi kätevästi kopioida myös uhrin nimikirjoituksen.

Miten rikos on käytännössä toteutettu? Minä veikkaan, että seuraavasti:

• Rikollinen menee kaupparekisteriin ja selailee itselleen vaikkapa sadan, eri puolilla Suomea asuvan yrittäjän henkilötiedot ja nimikirjoitusnäytteet.
• Rikollinen askartelee verottajalle sata tilinumerolomaketta. Ne postitetaan pienissä erissä eri verotoimistoihin pitkän ajan kuluessa, ettei epäilyksiä herää.
• Sitten nostetaan rahat omalta (tai jonkun mukaan ostetun epätoivoisen ihmisen) pankkitililtä veronpalautuspäivänä, ja jemmataan ne.
• Rikos tulee ilmi, mutta rahat ovat jemmassa. Kärsitään tuomio, etsitään rahat jemmasta ja nautitaan niistä.

Jos uhreissa on muita kuin yrittäjiä, teoriani on osittain vesitetty. Silloin henkilötunnukset on hankittu jostain muusta sopivasta rekisteristä, epärehellistä työntekijää hyväksi käyttämällä. Esimerkiksi kännykkäliittymämyyjällä tai videoita vuokraavan R-kioskin työntekijällä on pääsy asiakasrekisteriin, jossa on henkilötunnukset.

Miten tällaisen rikoksen tekeminen tehtäisiin vaikeammaksi?

Moni varmasti ihmettelee perinteisen taivastelijakysymyksen "miten tämä voi olla mahdollista". Se on mahdollista siksi, että tällaisia rikoksia ei tehdä usein, minkä takia verottaja ei ole nähnyt aiheelliseksi parantaa tietoturvaansa.

Mielestäni olennainen virhe on tehty siinä, että henkilötunnusta käytetään "salasanana" viranomaisten asiakirjoissa ja muuallakin. Henkilötunnus ei kuitenkaan missään olosuhteissa saisi kelvata salasanaksi, koska siltä puuttuu eräs salasanalta vaadittava ominaisuus, eli vaihdettavuus. Nykyäänhän henkilötunnuksen saa vaihtaa vain sukupuolenvaihdosleikkauksen yhteydessä. Käytäntö on valitettavasti toinen: moni viranomainen kelpuuttaa henkilötunnuksen salasanaksi. Esimerkiksi lääkärissä käydessä ei kysytä henkilötodistusta, vaan vain henkilötunnus ilmoittautuessa riittää.

Ehdotan, että verottaja korjaa asian seuraavasti:

• tilinumeron ilmoittaminen verottajalle sallitaan vain netin kautta verkkopankkitunnuksilla, tai
• käymällä verottajan palvelupisteessä ja esittämällä henkilötodistus

Toinen vaihtoehto on, että tilinumeron muutoksesta verottaja lähettää aina kirjeen verovelvollisen väestötietojärjestelmään merkittyyn osoitteeseen. Jos tällainen kirje rapsahtaa postilaatikkoon ilman, että on ilmoittanut mitään verottajalle, hälytyskellot soivat.

Kirjoitukseni pääpointti ja motiivi: henkilötunnusta ja allekirjoitusta ei missään olosuhteissa - ainakaan sellaisissa, jossa pyöritellään isoja rahoja tai arkaluonteisia tietoja - saisi käyttää sellaisenaan asiakkaan tunnistamiseen.

Offtopic: verottaja voisi tehdä jotain noille kammottavan näköisille urleilleen. Silloin voisivat verotusta koskevat ohjeet löytyä Googlella ensimmäisten joukossa.

Nokia E71 - paras puhelin?

Olen käyttänyt vajaan vuoden Nokia E71 -älypuhelinta työssä ja vapaa-ajalla. Puhelin on kyllä mukava käyttää ja sen ominaisuuksia on kehuttu, mutta vikoja koskeva kritiikki on jäänyt vähänlaiseksi. Alla pieni luettelo asioista, joista en pidä Nokia E71:ssä:

• Kummajaiskuulokeliitäntä. Puhelimessa on 2,5 millimetrin liitäntä kuulokkeille. Miksi ei voinut käyttää 3,5 millin liitäntää, jolloin puhelimessa voisi käyttää tavallisia kuulokkeita, ilman adapterin kanssa pelaamista?
• Herätyskello tipahtaa joskus pois päältä. Tämä on tapahtunut useamman kerran: herätyskello sanoo vain "blip" ja puhelin värisee kerran (vaikka profiilina on yleinen ja kaikki muut äänet kyllä toimivat). Valtion hommissa tämä ei haittaa mutta jos on työpaikka, jossa pitää oikeasti olla johonkin tiettyyn aikaan, joutuu käyttämään oikeaa herätyskelloa.
• Joskus valikko-napin (vasen ylänurkka) painaminen ei tuo näkyviin puhelimen päävalikkoa. Ruudun reunassa näkyy jotain pulunkakkoja, mutta itse valikkoon ei pääse, ellei boottaa puhelinta.
• Yleinen hitaus. Päävalikon aukeaminen kestää satoja millisekunteja, ja näyttö laahaa näppäinpainallusten perässä. No, tästä kärsivät todella monet älypuhelimet. Mutta se ei ole mikään puolustus. Älypuhelimen käyttöliittymä on mahdollista tehdä sulavaksi, todisteena mm. Applen iPhone ja HTC:n Hero.
  
• "Muisti on täynnä" - valitus. Tämä voi mennä myös käyttäjän tumpelouden piikkiin. Mutta: puhelimen suunnittelussakin on vikaa, jos mistään ei pääse tarkistamaan, mikä sitä tilaa oikein vie. Epäilen kalenterisynkronoinnin paisunutta synkronointitietokantaa, mutta ainakaan tiedostonhallinnan kautta ei siihen pääse käsiksi.
  
• Sähköpostien haku (imap) tipahtaa joskus itsestään pois päältä.

Lyhyesti sanottuna kokonaisuus on hyvä, mutta viimeistelemätön. Kaikki viat satunnaisen säännöllisesti esiintyviä, joten niihin johtavien ohjelmointivirheiden etsiminen on varmasti hankalaa.

Nämä viat koskevat siis puhelinta ohjelmistoversiotiedoilla 300.21.012 18-06-2009 RM-346 Nokia E71-1 (02). Taidanpa päivittää heti uuden version, ja katsoa, onko vikoja korjattu.

PyQt ja Snow Leopard

Snow Leopardiin päivittämisen jälkeen piti päästä käyttämään muutamaa PyQt:lla koodattua omaa apuohjelmaa. PyQt ei kuitenkaan toiminut, jos ensin asensi valmiin Qt:n valmiista dmg-paketista, sitten käänsi SIPin ja seuraavaksi koitti kääntää PyQt:n. PyQt:n kääntäminen tyssäsi virheilmoitukseen:

/Library/Frameworks/QtCore.framework/Headers/qglobal.h:283:2: error: #error "You are building a 64-bit application, but using a 32-bit version of Qt. Check your build configuration."

Eli homman nimi taitaa olla se, että valmiissa dmg-paketissa binäärit ovat 32-bittisiä ja koska lumileopardin gcc kääntää kaiken automaattisesti 64-bittiseksi, niin eipä onnistu. No, ei muuta kuin hösseliksi. Ladataan sorsapaketti, puretaan se ja:

./configure -arch x86_64

Eli käännetään koko roska 64-bittiseksi. Ja sitten tutut:

make
sudo make install

Itse valitsin ne yöunet, enkä siis osaa sanoa, menikö käännössä 2 vai 6 tuntia :-). Seuraavaksi puretaan SIP:n paketti ja (tämä on nopea):

python configure.py
make
sudo make install

Ja seuraavaksi itse PyQt. Pura paketti ja anna seuraavat komennot. Toisin kuin dmg-installeri, sorsista kääntäminen ei (ainakaan minulla) laittanut qmakea pathiin eli joudut kertomaan sen sijainnin erillisellä valitsimella:

python configure.py -q /usr/local/Trolltech/Qt-4.5.3/bin/qmake
make
sudo make install

Ja homma toimii!

P.S. Ai niin, ja tuo dmg-paketti oli siinäkin mielessä kuppainen, että se ei kirjoittanut kuitteja /Library/Receipts/ -hakemistoon, joten uninstall-skripti ei toiminut vaan jouduin poistamaan koko roskan käsipelillä. Äh ja mur.

P.P.S. Tämän blogimerkinnän kirjoittamisen jälkeen asennuspaketit on saatettu korjata (ja toivottavasti onkin korjattu) Snow Leopard -yhteensopiviksi. Tässä artikkelissa käytettiin seuraavia versioita:
Qt 4.5.3
SIP 4.9.1
PyQt 4.6.1

Odf-tuki Mac OS X:n Officelle - turha toivo?

Kun Microsoft Office 2007:aan tuli tuki ODF-dokumenteille (mm. OpenOfficen käyttämä tiedostomuoto), ryhdyin innolla odottamaan, että sama ominaisuus tulisi myös Microsoft Office 2008:aan. Tämä näyttää kuitenkin turhalta toivolta:
http://www.officeformac.com/blog/Office-2008-for-Mac-Trial--Take-Office-For-A-Test-Drive/

think0r kysyy:
Now that MS has added ODF support to Office 2007 SP2, when can we expect to see ODF support for Mac Office 2008?
Microsoft vastaa:
think0r,
We currently don't plan to add ODF support to Office 2008 for Mac. Sorry I can't provide more than that, and thanks for the comment.

Ilmeisesti Officen Mac-versio on suunniteltu B-luokan versioksi.

OpenOffice vs. NeoOffice

Muutama vuosi sitten Macille ei saanut OpenOfficea - tarjolla oli vain X11:n päällä pyörivä versio sekä keskeneräinen versio "natiivisti" Mac OS X:ssä pyörivästä OpenOfficesta. Sen sijaan tarjolla oli NeoOffice, joka on kehitetty OpenOfficesta.

NeoOfficessa rassasi eniten se ominaisuus, että sen käynnistyminen kesti noin puoli minuuttia. Suunnilleen sama vika siis kuin Microsoft Officessa.

Ilokseni huomasin sattumalta, että OpenOfficesta löytyy nyt myös Mac-versio, ja on itse asiassa löytynyt jo jonkun aikaa, en vain ole huomannut. Sen käynnistyminen kestää noin 5 sekuntia. Kokeilkaa!

Itse nimittäin vihaan tietokoneen ääressä odottelua. Kaikki odottelu hiirenklikkauksen jälkeen ahdistaa. Eihän autossakaan ole viivettä ratin kääntelyssä tai kaasupolkimessa (tämä vertaus taisi olla Petteri Järvisen käsialaa).

Myös OpenOfficen asiakirjamallit-osuutta on päivitetty. Sieltä löytyy mm. SFS-asiakirjastandardin mukaiset dokumenttipohjat. Kannattaa tutustua.

Mitä OpenOfficesta puuttuu? Sama mikä Microsoftin tuotteista, eli helppokäyttöinen skriptauskieli. Mallia voisi ottaa vaikkapa Googlen skriptauskielestä. Eipä ollut vaikeaa arvata, että jos joku keksii helppokäyttöisen skriptauskielen toimisto-ohjelmiin, niin se on Google.

Turhat ohjelmapäivitykset

On aivan pakko mainostaa Suomen YrittäjäSanomissa (aargh, mikä kirjoitusmuoto) 4/2009 ollutta erinomaista Erkki Niirasen kolumnia Turhat ohjelmapäivitykset:

...milloin viimeksi teillä päivitettiin Office-paketti? Äsken, vuoden sisään, kahden vuoden aikana? Jos päivitys tapahtui, saitteko mitään sellaista uutta, jota todella tarvitsette? Ei pidä välittää, ei saanut kukaan muukaan. Paitsi monopoliyhtiö rahaa, jota sekään ei edes lisää tarvitse.

Siinäpä se! Uudessa Officessa on vähän kivampi (=2000-luvulle sopivampi) ulkoasu, mutta ei mitään oleellista uutta. Uutta on ainoastaan se, että sähköpostiin tunkee yhä useammin doc-liitteiden sijasta docx-liitteitä.

Kolumnissa oli paljon muutakin sattuvasti sanottua - käykää tutustumassa (juttu on sivulla kahdeksan). Saman sivun alalaidassa on uutinen, jonka mukaan joka toinen yritys pohtii vaihtoehtoja Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmälle.