Opintojen viivästymisestä: Osa 4: Opintojen mitoittamisesta ja opintojen kuormittavuudesta

Sain Suvi Jutilalta mainion powerpoint-esityksen opintojen mitoittamisesta:

Opintojen kuormittavuus ja opintojen mitoittaminen

View more presentations from Vesa Linja-aho

Kalvot ovat kauttaaltaan mielenkiintoista luettavaa, mutta huomioni kiinnittyi seuraavaan seikkaan. Kalvolla 18 olevan tilaston mukaan vuonna 2003 opintonsa aloittaneista oli helmikuussa 2009 valmistunut:

• 23 % ajankäytön seurantatutkimukseen osallistuneista (11/48)
• 7 % heistä, jotka eivät osallistuneet (17/256)
• Eli (11+17)/(48+256) = 9 prosenttia opintonsa aloittaneista valmistui viidessä ja puolessa vuodessa tai nopeammin.

Osa noista ei-valmistuneista on varmaan vaihtanut opintoalaa ja valmistuneet, mutta tuskin tuo prosentti siitä paljoa heilahtaa. Siinäpä poliitikoille taas pään raapimisen ja moralisoinnin aihetta.


Tutustu myös artikkelisarjani Opintojen viivästymisestä aikaisempiin osiin: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Menestys ylioppilaskirjoituksissa ei näy yliopisto-opintojen etenemisvauhdissa

Muistan omalta opiskeluajaltani, että moni yliopistoon huippupisteillä päässyt ei juuri edennyt opinnoissaan. Osa toki eteni ja valmistui 2-3 vuodessa ("ohjeaika" on 5 vuotta).Vastaavasti jotkut rimaa hipoen sisään päässeet suorittivat tutkinnon määräajassa. Tämä siis oli mutuilua, ja omasta kaveripiiristä ei voi yleistää tieteellisesti.

Vähän myöhemmin (yliopistolla töissä ollessani) pyörittelin itse Excelissä opiskelijoiden opintopistekertymiä ja sisäänpääsypisteitä. Niiden välillä oli jonkinlainen korrelaatio, mutta ei mitään selkeää tai merkittävää korrelaatiota. Scatterplot, jossa vaaka-akselilla olivat sisäänpääsypisteet ja pystyakselilla opintopistekertymä kahden ensimmäisen vuoden ajalta, näytti haulikolla ammutulta.

Nyt asiasta on tehty vähän perusteellisempaa tutkimusta Jyväskylän yliopistossa. Tutkimuksen lehdistötiedotteen mukaan

• ylioppilaskirjoituksissa ja lukiossa hyviä arvosanoja saaneet saavuttavat myös yliopisto-opinnoissaan korkeampia arvosanoja.
• Sen sijaan yliopisto-opintojen neljännen vuoden loppuun mennessä suoritettuihin opintopisteiden määrään lukion päästötodistuksen keskiarvolla oli vain kohtalainen yhteys.
• Ylioppilaskirjoitusten arvosanojen keskiarvolla ei ollut opintojen edistymiseen vastaavaa yhteyttä lainkaan.

Valintakoemenestyksestä taas todetaan

• Valintakokeiden aineisto- ja kirjallisuuskokeissa keskimääräistä korkeampiin pistemääriin yltäneet saivat myös yliopistossa keskimääräistä parempia arvosanoja ja edistyivät opinnoissaan keskimäärin nopeammin.
• Lukion opintomenestys oli kuitenkin valintakokeiden tuloksia merkittävämpi opintomenestystä selittävä tekijä.

Miksi aiempi opintomenestys (=menestys lukiossa & ylppäreissä) ei korreloi valmistumisajan kanssa? Oma selitysteoriani: opiskeluaikana on paljon muutakin kivaa puuhaa älykkäille ihmisille kuin vain kurssien sutaiseminen nopeasti alta pois.

Opintojen viivästymisestä, osa 3: miksi lukiossa menestyneet "alisuoriutuvat"

Kirjoitin pari vuotta sitten pari bloggausta opintojen viivästymisestä, Osa 1 ja Osa 2. Bongattuani kaksi aihetta sivuavaa lehtiartikkelia, on kolmososan aika.

Äkkiä ajatellen voisi luulla, että nopeasti yliopistosta valmistuvat ovat niitä, jotka ovat pärjänneet koulussa hyvin jo lukiossa. Pärjäämisellä tarkoitan tässä yhteydessä hyviä arvosanoja.

Tekniikka ja Talous 4.2.2011 kirjoittaa, että Lukiomenestys ei takaa menestystä DI-opinnoissa (artikkelia ei löydy verkosta). Referoin alle olennaisimmat kohdat

• Tyydyttävästi lukiossa menestyneet pärjäävät odotettua paremmin yliopisto-opinnoissaan. Sen sijaan lukiossa hyvin menestyneet alisuoriutuvat odotettua useammin opinnoissaan.
• Ensimmäisenä opiskeluvuonna keskimääräistä paremmin menestyneet opiskelijat selvisivät jatkossakin paremmin.
• Tiedot käyvät ilmi Seppo Honkasen väitöskirjasta.

Miksi lukiomenestys ei implikoi menestystä yliopistossa? Yksi syy voi olla, että lukiossa elämä ja opiskelu on kuta kuinkin valmiiksi naurettua, ja uuden oppimisesta innostuneen nuoren on vaikea löytää muutakaan kohdetta, johon kanavoida innostuksensa. Näin oli ainakin maaseudulla ja ennen sosiaalisen median aikakautta - nykyäänhän voi opiskella mitä vain, jos vain käytössä on internet-yhteys.

Yliopisto-opiskelumaailmasta taas löytyy kaikkea muutakin jännää, johon voi käyttää aikaansa. Voi juhlia, politikoida, harrastaa, työskennellä tai perustaa yrityksen, ilman että kukaan katsoo perään.

Hyvän esimerkin etevästä mutta "hitaasti opiskelleesta" nuoresta löysin Yliopisto-lehden numerosta 10/2010, artikkelista Urkumaestro ja kielinero. Juttu kertoo Santeri Siimes -nimisestä 29-vuotiaasta, joka

• on kahdeksan ällän ylioppilas
• osaa noin kahtakymmentäviittä (!!!) eri kieltä
• on itseoppinut säveltäjä ja tunnettu urkuri
  
• Valmistui filosofian maisteriksi "vasta" vuonna 2008. Tosin opintoviikkoja kertyi 365 (vaaditun 160 ov:n sijaan :-).

Eipä voi oikein luuseriksi haukkua. Mielestäni vouhottaminen nopeasti valmistumisen perään pitää lopettaa, kunnes joku pystyy osoittamaan sen haitan, joka hitaasta valmistumisesta syntyy. Seuraavat perustelut eivät kelpaa:

• Yliopiston rahoitus on kiinni valmistumismääristä.
• On coolia valmistua ennätysajassa.
• Suomessa opiskellaan pidempään kuin muualla.
  

Molemmat ovat faktoja, mutta eivät vastaa kysymykseen miksi.

Nopeasta valmistumisesta

Olen aina ihmetellyt ja ihaillut henkilöitä, jotka suorittavat korkeakoulututkintoja kuin vettä vaan. En tunne läheisesti ketään, mutta työn ja kaveripiirin kautta olen seurannut pienen välimatkan päästä muutamia tapauksia. Esimerkiksi:

• Diplomi-insinööriksi (tfy) alle kahdessa vuodessa (keskiarvo 4,9) ja siihen heti perään tohtoriksi vajaassa kahdessa vuodessa. Väitöskirja sai Tiedeakatemian palkinnon, eli mistään pilipalitutkimuksesta ei ollut kysymys.
• Kolme maisterintutkintoa kolmessa vuodessa.
• Tuplatohtoriksi alle 28 vuotiaana (Suomen ennätys).

Kaikki ovat sellaisia suorituksia, että voin suoralta kädeltä todeta, että ei olisi onnistunut minulta. Luuserina en ole edes moista yrittänyt.

Nopeasti valmistuminen tuli mieleen, kun suoritin viime viikonloppuna 10 opintopistettä. Siis ei mitään sellaista että olisin käynyt luennoilla koko kevään ja sitten käynyt tentissä vaan tein yhden 8 op:n kurssisuorituksen (normaaleja korkeakouluopintoja) ja toisen 2 op:n kurssisuorituksen (jatko-opintotasoisia opintoja) aiheesta, johon en ollut aiemmin perehtynyt.

No tästähän päästään laskemaan, että jos viikonlopussa pystyy suorittamaan 10 opintopistettä, niin eikö silloin – jos opintojen suoritusmahdollisuudet ovat joustavat – tällainen tyhmempikin ihminen pysty valmistumaan kahdessa vuodessa (tai jopa yhdessä, jos kärjistetään)? Tutkinnon koko on 300 opintopistettä, ja jos joka viikonloppu (tai viikko) suorittaa 6 opintopistettä, niin tutkinto on kasassa 50 viikossa. Eikö vain?

TKK:lla ja monessa muussa yliopistossa tentit on ahdettu tenttikausille, joita on alle kymmenen vuodessa. Ja pienemmistä kursseista on kaksi tenttiä vuodessa, suuremmista (=paljon osanottajia) suositellaan järjestettäväksi neljä tenttiä vuodessa. Kuinkakohan nopeasti ensimmäisenä mainitsemani henkilö olisi valmistunut, jos tentissä saisi käydä silloin kuin itselle sopii.

TKK:lla on kokeiltu vuosi pari sitten (mitäköhän projektille kuuluu nykyään?) tenttiakvaariota, joka mahdollistaa opiskelijalle tenttimisen silloin kuin hänelle sopii. Systeemi toimi muistaakseni näin:

1. Opiskelija ilmoittautuu tenttiin paria päivää ennen tenttiä.
2. Opiskelija menee tenttiakvaarioon (= hiljainen tila, jossa on valvoja).
3. Tietokone arpoo sadan kysymyksen tietokannasta opiskelijalle viiden kysymyksen tentin.
4. Opiskelija tekee tentin.
5. Valvoja lähettää tenttikysymyspaperin ja opiskelijan vastaukset opettajalle arvosteltavaksi.

Erinomainen systeemi, joka mielestäni pitäisi saada käyttöön kaikilla kursseilla. Ainoa miinus on se, että moni opiskelija käyttää jo nyt strategiaa, jossa tentissä käydään (lukematta tai melkein lukematta) kymmenen kertaa ja toivotaan että tentti tentti menee tuurilla tai säälistä läpi. Ja tenttiakvaario tuskin ainakaan vähentää tätä iteratiivisen suoritustavan käyttöä.

Tenttiakvaarion "väärinkäytön" iteratiiviseen suoritustapaan voisi ehkäistä seuraavalla tavalla: opiskelijalla on reputuskiintiö, joka on opinnot aloitettaessa vaikkapa 1 tai 2 reputusta. Kymmenestä läpäistystä tentistä saa aina yhden sallitun reputuskerran lisää ja reputtamisesta tietenkin menettää yhden sallitun reputuskerran. Jos reputuskiintiö menee nollaan, niin opiskelijalle määrättäisiin jokin tuntuva mutta rakentava sanktio. Esimerkiksi lisätehtävien laskeminen / esseen kirjoittaminen ja sen palauttaminen viimeksi reputetun kurssin opettajalle.

Jos opettajat olisivat koneita, niin tällaisia sanktioita ei tarvittaisi. Tenttien korjaaminen vie sen verran aikaa (= veronmaksajien rahaa), että on kaikkien etu, että tenttiin tullaan vasta kun siihen on valmistauduttu.

Opintojen viivästymisestä: Osa 2

Kirjoitin aiemmin opintojen viivästymisestä. Teoriani oli lyhyesti, että opintojen viivästyminen johtuu siitä, että 5 vuodessa valmistuminen vaatii n. 59-tuntisten työviikkojen paiskimista. Ja koska

• tuollainen työmäärä "ajattelua vaativaa työtä" on erittäin hankala jaksaa tehdä
• ja olipa se hankalaa tai ei, niin opiskelijat de facto tekevät (tutkimuksesta riippuen) 15-37-tuntisia viikkoja,
  

opinnot kestävät sen reilut seitsemän vuotta. Vikisivät poliitikot mitä vikisivät.

Olin tänään seminaarissa, jossa pohdittiin asiantuntijavoimin opintojen viivästymistä ja sen syitä ja seurauksia. Mielenkiintoisimman puheenvuoron piti TEK:n Kati Korhonen-Yrjänheikki, joka oli huolissaan mm. siitä, että keskustelu pyörii opintojen viivästymisen ympärillä eikä oppimisen laadun ympärillä. Hyvä pointti: vuosi sinne tai tänne ei merkitse mitään, jos vaihtoehtona on DI, joka ei ole ollut päivääkään töissä mutta on valmistunut viidessä vuodessa.

Itse huutelin takarivistä seuraavia näkökulmia (joista osan olen jo esittänytkin aiemmassa kirjoituksessani):

• Miksi opintojen viivästymistä revitellään ongelmana nyt, vaikka teekkareilla opinnot kestivät 7 vuotta jo 1920-luvulla?
• Jos opintojen viivästyminen on työssäkäynti, onko se ongelma? Eihän työssä käyvä ja veroja maksava henkilö ole mikään ongelma (Korhonen-Yrjänheikki painotti samaa asiaa).
• Kuinka kalliiksi opintojen viivästyminen tulee yhteiskunnalle? Haluan nähdä numeroita ennen kuin uskon.
• Jos opinnot on mitoitettu sellaisiksi, että työtä pitäisi tehdä 57-59 tuntia viikossa ja opiskelijat tekevät 15-37 tuntia, niin tässä on jo se syy viivästymiselle.
• DI-tutkinto oli ennen laajuudeltaan 180 ov x 40 h = 7200 tuntia. Nyt se on 5 v x 1600 h = 8000 tuntia. Eli tutkinnon koko kasvoi "puolella vuodella". Minun logiikallani tämä hidastaa valmistumista lisää, ei nopeuta sitä.
• Joissain yliopistoissa (kandi+maisteri)tutkinto oli ennen 160 ov x 40 h = 6400 tuntia. Ja nyt sen pitäisi olla 8000 tuntia. Haluaisin nähdä sen yliopiston, jossa tutkinnon kokoa oikeasti paisutettiin 1600 tunnin verran. Itse asiassa opinto-oppaiden selailu antaa ihan päinvastaista osviittaa, muuntokertoimena on yleensä käytetty kakkosta (esimerkki, esimerkki, esimerkki, esimerkki). Tähän joku kommentoi seminaarissa, että maailman sivu on eri yliopistoissa joutunut tekemään eri määrän työtä opintoviikon eteen. Ja opintopisteisiin siirtyminen ei tätä tosiasiaa muuttanut :-). [Huomautus: mielestäni ei ole oikein, että maisterintutkinto X irtoaa (olennaisesti) vähemmällä työmäärällä kuin maisterintutkinto Y. Vertailu on kuitenkin vaikeaa: eri ihmisille on eri asiat helppoja. Joku pystyy suoltamaan yhdessä yössä 20 sivun esseen ja saamaan siitä 10 opintopistettä. Toinen taas vetää 10 op:n matikantentin läpi yhden illan lukemisella.]
  

Lopuksi esitin ideoita toimenpide-ehdotuksiksi opintojen jouduttamiseksi (tilaisuudessa kukaan ei valitettavasti esittänyt kritiikkiä näihin, mutta tehkää se täällä kommenttilaatikossa):

• Venytetään lukukausia aavistus, jotta saadaan viikoittaista työmäärää inhimillistettyä. Syyslukukausi voisi alkaa jo elokuun puolessa välissä. Tammikuun tenttikauden voisi jättää pois ja opetus voisi alkaa heti joululoman jälkeen.
• Vähennetään kursseja: tehdään koko tutkinnosta (tai ainakin melkein kaikista kursseista) 5 opintopisteen kursseista koostuva juttu. Näitä viiden opintopisteen paketteja sitten suoritetaan kolme per periodi. Kolmeen asiaan on helppo keskittyä kerralla. Jos lukukaudessa suoritettava 30 opintopistettä koostuu vaikkapa kymmenestä 1-5 opintopisteen kurssista, opintoja haittaa niin sanottu letunpaistoefekti: se, että yhden letun paistaminen kestää 10 sekuntia, ei tarkoita sitä, että pystyisin paistamaan 8 tunnissa 60x60x8/10 = 2880 lettua. Kun opiskelija joutuu hajauttamaan keskittymisensä liian moneen asiaan ja suuntaan, tehokkaan työajan määrä vähenee.
  
• Jätetään opiskelijalle aikaa itseopiskeluun. Esimerkiksi Tietoliikennetekniikan fukseilla on ohjattua opetusta reilut 30 tuntia viikossa - kuka jaksaa siihen päälle vielä itseopiskella? Edellä ehdottamani kolme kurssia per periodi sisältäisi 4 h luentoja ja 4 h laskuharjoituksia per kurssi per viikko. Tällöin viikolla olisi lähiopetusta 24 tuntia - esim. pari neljän tunnin ja pari kuuden tunnin päivää. Niiden päälle jaksaa vielä käydä laskutuvassakin tai opiskella kavereiden kanssa yhdessä kirjastossa.
  
• Kehitetään opiskelijavalintaa niin, että TKK:lle ei päädy kauppikseen ja lääkikseen haluavia nuoria viettämään välivuotta.
• Maksetaan kannustinstipendejä niille, jotka etenevät aikataulussa opinnoissaan. Jos opintojen viivästyminen on kallista yhteiskunnalle (mitä väitetään mutta mitä en täysin usko), niin kannustinstipendeillä motivoimisen ei pitäisi olla ongelma.
• Tarjotaan halukkaille mahdollisuus opiskella täysipainoisesti myös kesällä. Erityisesti taantumakaudella tämä olisi tärkeää!
• Seminaareissa esitetyissä selvityksissä motivaation puute (ylläri ylläri) oli suurimpia syitä kehnoon opintopistekertymään. Palkataan joku oikea asiantuntija vetämään projektia, jolla saataisiin opiskelumotivaatiota ja -henkeä nostatettua. Tällainen asiantuntija voisi olla esimerkiksi henkilöstön motivoimiseen erikoistunut psykologi. Ilmapiirin muuttaminen opiskelumyönteisemmäksi ei tapahdu hetkessä, joten hankkeeseen tarvittaisiin vähintään kolmen vuoden rahoitus.
  
• Enemmän kokopäiväisiä opettajia vetämään (pakollisia perus)kursseja. Kurssi ei kehity, jos se on "laitoksen kiertopalkinto", jolla opettaja vaihtuu joka vuosi. Se ei kehity myöskään, jos kurssia vetää (tutkimusorientoitunut) asiantuntija, jonka tutkimustyö vaatii 40-50 -tuntisia työviikkoja ja opetus hoidetaan sitten siihen päälle.

Tällaisia voisi kokeilla, jos halutaan varmistaa, että opintoajat eivät ainakaan nykytilanteesta venyisi. Mutta koulutetaan ennemmin hyviä diplomi-insinöörejä seitsemässä vuodessa kuin huonoja viidessä vuodessa.

Opintojen viivästymisestä: Osa 1

Opintojen viivästyminen on päivänpolttava keskustelunaihe Teknillisessä korkeakoulussa – ja muuallakin (Opettaja 51-52, Hesari 3.12.2008, Polyteekkari 10/2008).

Aihe on tunteita herättävä. Onko syy yhteiskunnassa, yliopistossa, nuorissa vai onko opintojen viivästyminen ongelma ollankaan? Eräs mielenkiintoinen piirre etenkin nettikeskusteluissa on erikoisten yleistysten tekeminen omista kokemuksista. Seuraavat eivät ole suoria siteerauksia mistään, mutta sisällöltään erittäin edustavia:

• Valmistuin kolmessa vuodessa yliopistosta X ja kävin koko ajan kokopäivätyössä. On opiskelijan omaa tyhmyyttä jos opinnot eivät etene (yliopistossa Y).
• Opiskelen 60 tuntia viikossa, ja saan hädin tuskin vaadittavat 30 opintopistettä per lukukausi kasaan. Opinnot on siis mitoitettu liian rankoiksi.
  

Itsestään runsaasti meteliä pitäviä äärilahjakkuuksia ja -lahjattomuuksia löytyy Gaussin käyrän molemmista päistä, joten opintojen viivästymistä ja siihen johtavia syitä pitää tarkastella systemaattisia tiedonkeruumenetelmiä käyttämällä (lahjakkuuden ja lahjattomuuden tilalle voi sovitella jotain muutakin sanaparia: ahkeruus/laiskuus, motivoituneisuus/motivoitumattomuus ...). Lisäksi opinnot voivat viivästyä vaikkapa sairastumisen takia, millä ei ole mitään tekemistä tyhmyyden tai laiskuuden kanssa.

Tässä kirjoituksessa esittelen opintojen viivästymisen yhden mahdollisen selitysmallin. En ota kantaa siihen, pitäisikö opiskelijoiden valmistua nopeammin enkä siihen, kenen "ongelma" opintojen viivästyminen on, jos se nyt ylipäätään on mikään ongelma.

Yksi tarjottu selitysmalli opintojen viivästymiselle on se, että opiskelijat käyttävät liian vähän aikaa opiskeluun. Teorian tiivistää onnistuneesti dekaani Olli Simula, jonka pääkirjoituksen TKK Nyt:issä siteeraan alle kokonaisuudessaan:

TKK NYT - Olli Simula: Opintojen eteneminen

Julkaistu 03.12.2008 15:37:09.

TKK:n opetuksen ja opiskelun tuen raportissa 11/2008 ”Teknillisen korkeakoulun kandidaattivaiheen opiskelijoiden opintojen etenemistä uudessa tutkintorakenteessa vuosina 2005-2008” kiinnitetään huomiota opintojen hitaaseen etenemiseen.

Raportti on varsin perusteellinen ja pyrkii etsimään syitä hitaalle opiskelulle. Vuonna 2005 aloittaneiden opiskelijoiden opintopistekertymän mediaani kolmessa vuodessa on ollut 137 opintopistettä ja keskiarvo 127 op. Onkin todella huolestuttavaa, jos kandidaatin tutkinnon kolmen vuoden tavoiteajasta jäädään yli vuodella ja koko DI-tutkinnon suoritusaika venyy keskimäärinkin seitsemään vuoteen. Mistä tämä sitten johtuu?

Raportin pohdintaosassa todetaan, että opiskelija-aines on riittävän hyvää selviytyäkseen TKK:n opinnoista. Edelleen todetaan, että ei myöskään ole realistista ajatella, että yli 80% opiskelijoista tahallaan tai huvikseen opiskelisi hitaammin, kuin tavoitteeksi on asetettu. Ensimmäiseen päätelmään on helppo yhtyä, mutta jälkimmäinen vaatii lisää pohdintaa.

Korkeakouluja moititaan usein liian raskaista kursseista ja opintojen järjestämisen puutteista. Edellä mainitsemassani raportissakin jopa epäillään, että TKK:lle saattaa tulla seurauksia siitä, ettei se pysty järjestämään koulutusta lain edellyttämällä tavalla, ts. malliohjelman mukaisia kursseja ei voi suorittaa tavoiteajassa.

Kuluvan syksyn aikana Helsingin Sanomissa on ollut kaksi huolestuttavaa uutista suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden opintoihin käyttämästä ajasta, 26.9.2008 ja 7.11.2008.

Ensimmäisessä uutisessa viitataan Eurostudent-raporttiin, jossa todetaan suomalaisen korkeakouluopiskelijan käyttävän 28 tuntia viikossa opiskeluun, kun vastaava aika muissa maissa on 30-41 tuntia. Jälkimmäinen uutinen viittaa Helsingin yliopistossa suoritettuun opetuksen johtamisen kansainväliseen arviointiin, jossa todetaan, että Suomessa käytetään poikkeuksellisen vähän aikaa yliopisto-opintoihin. Samat asiat nostettiin esiin opetusministeriön ja korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa pidetyissä puheenvuoroissa pari viikkoa sitten.

Jos oletetaan, että opintoihin käytetään 28 tuntia viikossa ja sillä saavutetaan 137 opintopisteen kertymä kolmessa vuodessa, vastaa tämä 40 tunnin työviikoksi skaalattuna 196 opintopistettä ((40/28)*137). Vastaava opintopistekertymä keskiarvosta laskettuna on 182 op. Nämä molemmat ylittävät kandidaatintutkinnon opintopistemäärän! Syy ei siis selvästikään ole kurssien mitoituksessa.

Opintojen järjestämisen onnistumisesta TKK:ssa on kyllä olemassa hyväkin esimerkki. Kansainvälinen Erasmus-Mundus Master’s-ohjelma (NordSecMob) on osoittanut, että on hyvin mahdollista tehdä ylempi tutkinto kahdessa vuodessa vieläpä niin, että vuosi ollaan ulkomailla jossakin partneriyliopistossa. Kaikki 15 vuonna 2006 aloittanutta opiskelijaa valmistuivat ajallaan kahdessa vuodessa ja heistä yli puolet (8) vieläpä "oivallisesti". Opiskelijoilta se vaatii motivaatiota ja kurinalaista päämäärätietoista työskentelyä. Lisäksi saamamme opiskelijapalaute niin opetuksen laadusta kuin opintojen järjestämisestä ja ohjauksesta oli ylivoimaisesti parasta verrattuna muihin ohjelman partneriyliopistoihin.

Mielestäni on väärin syyttää kurssien mitoitusta, opintojen järjestämistä ja ohjauksen puutetta ainoina syinä opintojen hitaaseen etenemiseen. On uskallettava myös tunnustaa, että osapäiväopiskelulla on mahdotonta saavuttaa tavoitteiden mukaisia tuloksia. Laadukas ja tuloksellinen opiskelu on kokopäivätyötä.

Uuden vuorovaikutteisen opetus- ja oppimiskulttuurin luominen Aalto-yliopistossa edellyttää kaikilta osapuolilta, niin opettajilta kuin opiskelijoilta, vastuun ottamista ja voimakasta sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin.

Olli Simula
dekaani
informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta

Kirjoituksessa ei oteta kantaa siihen, miksi opiskelijat opiskelevat osapäiväisesti. Kyse ei ole pelkästä mutuilusta – pienellä Googlettelulla löytyy enemmän ja vähemmän tieteellisiä selvityksia opiskelijoiden ajankäytöstä. Alla linkkejä raportteihin, kunkin linkin jälkeen on mainittu työmäärä, jonka opiskelijat keskimäärin käyttävät viikossa opiskeluun.

• Selvitys ajankäytön seurannasta Materiaalitekniikan osastolla - 23 h/vko.
• HS: Suomessa opiskelijat käyttävät vähän aikaa opintoihin - 15-20 h/vko.
• Lääketieteen opiskelijoiden opiskeluun käyttämä aika ja opiskelutavat - 31 h/vko.
• Opiskelijoiden ajankäyttö biotieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 2006 - 28,5 h/vko.
• Opiskeluun uhrataan Suomessa vähemmän aikaa kuin Euroopassa - 28 h/vko.
• Ensimmäisen vuoden opinnot 2006 aloittaneiden opiskelijoiden kokemana - 36,8 h/vko.

Raportteihin kannattaa tutustua itse ja käyttä tervettä järkeä ja lähdekritiikkiä. Esimerkiksi jossain on tutkittu ajankäyttöä vain n. viikon ajalta. Myös tiedonkeruumenetelmissä on eroja (esim. pyydetään etukäteen opiskelijoita pitämään kirjaa ajankäytöstä vs. kysytään jälkeenpäin, paljonko aikaa on käyttänyt opintoihin).

Opintojen viivästymistä koskevassa keskustelussa minua kismittää yksi asia yli kaiken: opintojen viivästyminen esitellään uutena ilmiönä tai katastrofina: "nykynuoret voivat pahoin", "tutkintorakenneuudistus on epäonnistunut", "nykynuoret ovat laiskoja". Tosiasiassa tilanne on se, että:

• Teekkarit ovat aina (tai ainakin tosi kauan) valmistuneet "liian hitaasti". Jo 1920-luvulla voivoteltiin, kun diplomi-insinöörit valmistuivat reilussa seitsemässä vuodessa ja arkkitehdit kymmenessä vuodessa (lähde: dosentti Panu Nykäsen esitelmä "Milloin meillä alkoi kiire", 16.6.2008).
• Vuonna 2005 voimaan astui opintoaikojen rajaus, ja kuviteltiin, että nyt kun on tällainen hieno laki, opiskelijat rupeavat valmistumaan viidessä vuodessa. Mitään konkreettisia valmistumista nopeuttavia toimenpiteitä ei kuitenkaan tehty. Päinvastoin: DI-tutkinnon koko kasvoi entisestä 180 ov x 40 t = 7200 tunnista --> 5 v x 1600 t = 8000 t. Tutkinnon koon kasvattaminen ei ainakaan minun logiikallani nopeuta sen suorittamista ceteris paribus.
  
• Vuonna 2007 huomattiin, että "mitä ihmettä, vuonna 2005 aloittaneet eivät etenekään opinnoissaan sellaista vauhtia, että he valmistuisivat viidessä vuodessa". Ja pam, meillä oli ongelma.

TKK:lla tehokasta opiskeluaikaa (=aikaa jolloin ihmisten oletetaan opiskelevan ja opetusta annetaan) on käytännössä syyskuun toisesta viikosta joulukuun puoleen väliin (13 viikkoa) ja tammikuun puolesta välistä huhtikuun loppuun (14 viikkoa) eli noin 27 viikkoa. Jos oletetaan, että opinnot on mitoitettu siten, että vuosittaisen tavoitevauhdin vaatiman 60 opintopisteen eteen joutuu tekemään 1600 tuntia töitä, opiskelijalta vaaditaan 1600/27 ≈ 59 tunnin työviikkoja. Ja jos tuon verran pitäisi opiskella, ja oikeasti opiskellaan 28 tuntia viikossa, niin opintojen viivästymiselle on löydetty selitys. Jos lähdetään siitä, että tuota viikoittaista opiskelutuntimäärää ei voida/haluta muuttaa, niin valmistumisen jouduttamiseksi on käytettävissä seuraavat konstit:

• Pudotetaan vaatimustasoa. Kun kurssia mitoitetaan, pyöristetään opiskelijan ajankäyttömäärät raskaasti ylöspäin.
• Pidennetään lukukausia. Aloitetaan opetus jo elokuussa, ja lopetetaan toukokuussa.
• Tehostetaan opetusta. Käytetään pedagogista asiantuntemusta niin, että opiskelijat oppivat asiat nopeammin, jolloin aikaa kuluu vähemmän. En aja takaa mitään huuhaamenetelmiä, vaan yksinkertaisimmillaan esimerkiksi oppimateriaalien kehittämistä.
  

Yhteenvetona totean, että opintojen viivästymiselle varteenotettava selitys on se, että tutkinto on mitoitettu opiskeluvauhdille 59 tuntia/viikko ja opiskelijoiden työpanos on huomattavasti vähemmän. Seuraavia kysymyksiä käsittelen myöhemmin - jos ehdin, jaksan ja viitsin:

• Onko opintojen viivästyminen ongelma, ja jos on niin kenelle?
• Jos syy opintojen viivästymiselle on opiskelijoiden vähäinen ajankäyttö, miksi opiskelijat käyttävät niin vähän aikaa opiskeluun?
• Miten yliopisto voisi houkutella opiskelijoita käyttämään enemmän aikaa opiskeluun?
  

Muita varteenotettavia kysymyksiä ja kommentteja ja korjauksia tähän kirjoitukseen otetaan vastaan kommenttilaatikossa!