perjantai 14. marraskuuta 2014

Säteilyhuuhaata eduskunnassa – "sijoittamissuunnitelma" tukiasemille?

Minulle toimitettiin kansanedustajille lähetetty viesti, jonka sisältö pistäisi naurattamaan elleivät nämä säteilyadvokaatit olisi ilmeisen tosissaan. Viesti alla kokonaisuudessaan (editoin vain sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot pois etteivät ole roskapostibottien ruokana):
Lähettäjä: Eloranta Eeva-Johanna <...@eduskunta.fi>
Päiväys: 12. marraskuuta 2014 14.16.19 UTC+2
Vastaanottaja: JL Edustajat <...@eduskunta.fi>
Aihe: Lakialoite tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta allekirjoitettavana

Lakialoite tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta allekirjoitettavana:

Langattoman viestinnän myötä myös tarve rakentaa tukiasemia ja radiomastoja on kasvanut. Tätä ei kuitenkaan ole riittävästi otettu huomioon kaavoituksessa eikä tukiasemien ja radiomastojen sijoittelua varten ole selkeitä pelisääntöjä myöskään tuoreessa tietoyhteiskuntakaaressa (917/2014). Matkapuhelimen käyttöön on yksilön mahdollista ainakin jossain määrin itse vaikuttaa. Tukiasemien ja radiomastojen säteily ei kuitenkaan ole yksilön itsensä hallittavissa. Näin ollen asiaan liittyy oikeudellisia ongelmia, jotka tulisi ottaa huomioon lainsäädännön keinoin. Vaikka tukiasemien säteily on heikompaa kuin matkapuhelimien säteily, altistutaan sille kroonisesti, enemmän tai vähemmän esimerkiksi asuinpaikasta riippuen. Tukiasemasäteily ei ole jakautunut tasaisesti ympäristöömme vaan altistumistasoissa on suuria eroja esimerkiksi eri asuntojen tai työpaikkojen välillä, riippuen esimerkiksi siitä, miten lähellä tukiasemia ja radiomastoja ne sijaitsevat. Radiotaajuinen säteily ei ole ihmisille ja ympäristölle riskitöntä, vaan Maailman terveysjärjestön (WHO) luokituksen mukaan radiotaajuinen säteily on mahdollinen karsinogeeni (luokka 2B) eli mahdollisesti syöpää aiheuttava. Varovaisuusperiaate suhteessa tukiasemien ja radiomastojen sijoitteluun tuleekin ottaa paremmin huomioon tietoyhteiskuntakaaren säädöksissä.


Näin ollen esitän tässä tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) lakimuutosehdotuksessa,  että siinä tulisi määritellä seuraavat asiat: teleyhtiöiden pitäisi tehdä tukiasemista ja radiomastoista sijoittamissuunnitelma, arvio säteilytehosta ja toimitettava sijoittamissuunnitelma kaikille kiinteistön ja rakennuksen omistajille ja niille, jotka asuvat tai säännöllisesti oleskelevat niissä tai lähetinlaitteiden pääsäteilykeilan alueella sekä muille, joiden etua tai oikeutta suunnitelma koskee. Näillä tahoilla olisi oikeus tehdä muistutus sijoittamissuunnitelmasta. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulisi ylläpitää sähköistä avointa rekisteriä, josta käyvät ilmi tukiasemien ja radiomastojen sijaintitiedot. Lisäksi tukiasemat ja radiomastot tulisi sijoittaa ensisijaisesti yleisille alueille niin, että niistä ihmisille aiheutuva säteilyaltistus minimoidaan. Niitä ei tule sijoittaa asuintalojen tai erityisherkkien kohteiden, kuten koulujen, päiväkotien, vanhainkotien tai sairaaloiden yhteyteen.


Lakialoite on allekirjoitettavana pääovella marraskuun loppuun asti.



Ystävällisin terveisin

Eeva-Johanna Eloranta
Kansanedustaja (sd)
Riksdagsledamot
Member of Parliament

www.eeva-johanna.net

Eduskunta 00102 Eduskunta
Mikä tässä on pielessä? No se, että tukiasemien säteilyn vaarallisuudesta ei ole minkään valtakunnan tieteellistä näyttöä. Kuten professori Tapio Ala-Nissilä sanoo:
 Ala-Nissilä korostaa, että tässä säteilytulvassa kännykän milliwatit eivät tunnu missään.

– Aivan kuten jos täyteen tynnyriin pudotetaan pisara vettä, ei vesimäärässä huomaa muutosta.

Kukaan ei kiistä sitä, etteikö riittävän voimakas sähkömagneettinen säteily olisi vaarallista.

– Auringonvalokin on sähkömagneettista säteilyä, ja jos oleskelee auringonpaisteessa riittävän pitkään ilman suojaa, siihen kuolee.

Sen sijaan olohuoneen kattolampun valo ei aiheuta terveyshaittoja, vaikka ihminen lojuisi lampun valon alla yötä päivää, koska sen säteilyteho on vain murto-osa auringonvalosta. 
Eduskuntavaalit ovat tulossa. Älä äänestä huuhaata eduskuntaan.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kirjan lukeminen yhteisöllisesti Instagramissa

Kirjamessuilta tarttui mukaan pino kaikkea jännää niin aikuisille kuin lapsillekin:

Kuva, jonka Vesa Linja-aho (@linjaaho) julkaisi laitteella
Olen aikanaan pyrkinyt siihen, että kirjoittaisin jokaisesta lukemastani kirjasta joko arvion tai vähintään pohdiskelevan bloggauksen. Aina tähän ei joko aika tai jaksaminen riitä. Lisäksi otsikoinnin tai aloituksen pitää olla tosi raflaava, että blogi tavoittaisi lukijansa.

Mielenkiintoisin tuosta kirjakasasta oli Maarit Korhosen Herää koulu! -pamfletti, joka herätti elokuussa ilmestyessään runsaasti keskustelua perinteisen median puolella. Se on tavallaan jatkoa kirjailija-opettajan edelliseen pamflettiin Koulun vika, josta jaksoin aikanaan blogatakin kunnolla.

Tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, ja se ravistelee mukavasti koulussa esiintyviä "näin on tehty aina ennenkin" -juttuja. Sen sijaan pseudotieteellistä jakoa "oppimistyyleihin" (jota kritisoin edellistä kirjaa koskevassa blogauksessani) markkinoi tämäkin kirja. Tietenkin joku lapsi voi tykätä opiskella mieluummin toimistotuolilla pyörien kuin epäergonomisella puujakkaralla istuen, mutta tätä ei pidä yleistää teoriaksi "oppimistyyleistä".

Sitten keksin, että sitä mukaa kun luen kirjaa, napsin parhaista paloista kännykkäkameralla kuvia ja postaan ne Instagramiin (josta ne taas menevät automaattisesti Facebookiin ja Twitteriin). Siis tähän malliin:

Kuva, jonka Vesa Linja-aho (@linjaaho) julkaisi laitteella
Kuvat löytyvät tunnisteella #herääkoulu Instagramista ja Twitteristä (ja varmasti Facebookistakin, mutta sen hakutoiminto on mitä on). Luin kirjan lähes yhdellä istumalla, joten kuvat löytyvät myös klikkaamalla tuo ylläoleva kuva auki ja selailemalla oikealle ja vasemmalle.

Tämä kokeiluni – nimettäköön se vaikka kirjan yhteisölliseksi lukemiseksi sosiaalisessa mediassa – onnistui sangen hyvin:
  • Kuvat herättivät runsaasti keskustelua niin Facebookissa, Twitterissä (kuin hieman Instagramissakin).
  • Kun minun on tarve palata kirjan parhaisiin paloihin, löydän kätevästi ne Instagram-feedistäni, ei tarvitse arvailla tai muistella.
Ja tekijänoikeuslakiahan tässä ei rikota, koska teosta on lupa siteerata tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Myöskään mitään moraalisesti väärää tässä ei ole – päinvastoin: ainakin kolme henkilöä totesi, että aikoo lukea kirjan näiden postausteni takia.

Toisinpäin tuskin tapahtuu: vaikea kuvitella, että joku jättäisi kirjan ostamatta sen takia että näki sen sisällöstä parikymmentä kuvaa netissä.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Toinen väkeviä alkoholijuomia mainostava blogikirjoitus

Hei kaikki aluehallintoviraston sääntösakarit! Mainio Tuomas Saloniemi haastoi minut kirjoittamaan väkeviä alkoholijuomia mainostavan blogikirjoituksen – kirjoitettuaan ensin itse sellaisen viskistä.

Itse käytän alkoholijuomia – väkevistä sellaisista puhumattakaan – harvoin, mutta kun oikein kaivelin niin löysin tällaisen työmatkakuvan:
Kyseessä on seckaulainen pähkinälikööri, ja varsin maukas sellainen. Kannattaa maistaa.

Itävalta oli muuten alkoholikulttuuriltaan ja -politiikaltaan mielenkiintoinen: miedot ja väkevät alkoholijuomat olivat ruokakaupoissa – ja huoltoasemilla – sujuvasti limpparien vieressä ja (ainakin mietojen) alkoholijuomien ikäraja oli 16 vuotta. Siitä huolimatta (vaiko juuri sen takia?) en tavannut yhtään känniääliötä matkallani.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Prujupalvelu 2.0: myy luentomuistiinpanosi - ja mallivastauksesi

Kun valokopiokoneet rantautuivat Suomeen, teekkarit tekivät innovaation: sen sijaan että jokainen tekee itse muistiinpanonsa, valitaan yksi siistikäsialainen tyyppi kurssitoimittajaksi, joka tekee muistiinpanot ja sitten ne monistetaan kaikille. Tällöin luennolla voi keskittyä kuuntelemiseen ja turha työ automatisoidaan. Myöhemmin luennoitsijat huomasivat palvelun hyödyt, ja rupesivat toimittamaan omat materiaalinsa suoraan prujupalveluun. (Teekkarit kutsuvat luentomonisteita prujuksi ja kopiointia prujaamiseksi – tämän etymologia olisi hauska tietää.) Prujupalvelu jakelulogistiikkoineen työllisti parhaimmillaan useamman henkilön.

Keväällä törmäsin Summiversity-palveluun, jossa opiskelijat voivat jakaa tekemiänsä tiivistelmiä toisilleen. Kiva idea, kunhan vain ottaisi tuulta siipien alle. Tekijänoikeudellisesti tämä on mielenkiintoista: onko kirjasta tehty tiivistelmä johdannaisteos (jolloin tiivistelmän jakeluun tarvittaisiin kustantajan ja tekijän lupa) vai onko tiivistelmä vain kirjassa olevat asiat eri muodossa, jolloin kyse ei ole tekijänoikeusloukkauksesta.

Käytännössä tekijänoikeusongelmia tuskin tulee: valmennuskurssiyritykset ovat useita vuosikymmeniä myyneet valintakoekirjojen tiivistelmiä ilman että kustantamot ovat tykänneet pahaa, joten voidaan katsoa että tiivistelmän tekeminen on vakiintunut alan tapa. Voisin joskus jaksaessani ja ehtiessäni pyytää aiheesta tekijänoikeusneuvoston lausunnon.

Summis tulee, ota koppi


Nyt on markkinoilla uusi tulokas, summis.fi. Palvelun idea on, että opiskelijat tekevät sinne luentomuistiinpanoja, joita muut saavat ostaa: nettisivujen mukaan muistiinpanojen tekijä saa rahoista 80 % ja palvelu 20 %. Palvelu hakee materiaalintekijöitä työpaikkailmoituksella (arkisto):


Luentomuistiinpanojen tekeminen ja myyminen on varmasti kaikkien kannalta hyvä juttu (vaikka itse tykkäänkin jakaa materiaalini ilmaiseksi avoimella lisenssillä), mutta sivulla on myynnissä myös harjoitustehtävien mallivastauksia:
Tässäkään ei ole mitään varsinaisesti uutta - opiskelijoilla on iät ja ajat ollut tenttiarkistoja ja harkkatyökokoelmia, joista voi joko katsoa mallia tai vaikka kopioida härskisti.

Tehokkaasti markkinoituna – ja yhden klikkauksen päässä olevana – tällainen palvelu kuitenkin käytännössä ajaa siihen, että opettajan on joka vuodelle laadittava uudet harjoitustehtävät. Jos töissä on kiire pingotettu äärimmilleen, tämä on huono asia opettajan jaksamisen kannalta. Harjoitustehtäviä voi toki aina hiukan muuttaa, tämä onnistuu ainakin sähkötekniikassa helposti: kääntämällä virtalähteen toisin päin tai lisäämällä sopivien solmujen väliin yhden vastuksen lisää, viime vuoden mallivastaukset eivät auta (ainakaan oppimista tuhoavasti) jos asiaa ei ymmärrä.

Pari kuukautta sitten opettajien tieto- ja viestintätekniikkaryhmässä heräsi tiukkaa keskustelua siitä, kun joku oli jakanut fysiikan tehtävien mallivastaukset netissä. Laitonta tämä ei ole, mutta joidenkin näkemysten mukaan tämä voi romahduttaa opiskelijoiden harjoitustehtävämotivaation.

Joka tapauksessa maailma muuttuu ja tällaiset palvelut eivät ainakaan muutu harvinaisemmaksi. Opettajan pitää kyetä reagoimaan muutokseen.


torstai 14. elokuuta 2014

Hupsista, lukiostani tuli yliopisto!

Mallivastaukset selittävine kuvineen eivät saa tekijänoikeussuojaa. Ratkaisujen jakamisen seurauksista on monenlaisia mielipiteitä.


Opettajien Tieto- ja viestintätekniikkaryhmässä käy kova keskustelu tekijänoikeuksista ja muustakin. Lyhyesti: joku on laittanut lukion fysiikan kirjan tehtävien malliratkaisut nettiin, josta jotkut ovat sitä mieltä, että se on huono juttu, koska:

  • rikotaan tekijänoikeuksia
  • siitä on haittaa oppimiselle ("kuka nyt ratkaisee tehtäviä, kun ratkaisut näkee suoraan netistä").
Ennen amk-uraani opetin* 7 vuotta TKK:lla (nykyinen Aalto), jossa oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että valmiita mallivastauksia käytettiin hyväksi, varsinkin jos tehtäviä palauttamalla sai lisäpisteitä. Englanninkielisten oppikirjojen tehtävien ratkaisumateriaali löytyi yleensä
  • netistä kaivamalla, joskus piti kaivaa enemmän, joskus vähemmän...
  • ... tai viimeistään vanhempaa vuosikurssia olevan opiskelijan kaveripalveluksena.
Opettajana reagoin asiaan niin, että en käyttänyt (arvosanaan vaikuttavina tehtävinä) kirjan tehtäviä suoraan, vaan joko tein omat tehtävät tai muokkasin hiukan kirjan tehtäviä.

Reagoinko turhaan? Ehkä. Jos asia ei kiinnosta opiskelijaa, niin ei hän opi vaikka tehtäväratkaisuja pimitettäisiinkin. Päin vastoin: valmiita ratkaisuja katsomalla (ja kopioimalla) saattaa päähän tarttua edes jotain.

Sitten tuo tekijänoikeuspuoli. En lukenut kaikkia Jukan sivuilla olevia pdf:iä läpi, mutta nuo mallivastauskokoelmat (esim. FY02, FY03) eivät ole sen monimutkaisempia ("luovemman työn tuloksia") kuin sähkötekniikan tehtävät malliratkaisuineen, joista sain tekijänoikeusneuvoston lausunnon, jonka mukaan ne eivät ole teoksia joten niitä saa käyttää ja levitellä ja muokatakin ihan vapaasti. Tehtävät ja malliratkaisut eivät ole teoksia, kuten eivät niissä olevat piirroskuvatkaan. Tietenkin jos opettaja on malliratkaisut SanomaProlta ostaessaan/saadessaan allekirjoittanut sopimuksen, jossa sitoutuu olemaan jakamatta noita eteenpäin, tätä sopimusta on rikottu.

Pohdin joskus, mitä tapahtuisi, jos lukiokirjojen tehtäviin olisi ratkaisut netissä. Tuskin tapahtuu mitään: ne joita kiinnostaa, opiskelevat, ja ne joita ei, eivät opiskele. Mutta nytpä se nähdään.

* Opiskelin myös ko. oppilaitoksessa, ja sitä kautta tuo käytäntö tulikin tutuksi.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Mistä kännykän akku halvimmalla? No lentopostilla USA:sta

Kun vuosia sitten ostin tohtoriksi valmistuvalle kaverille paksun ammattikäsikirjan lahjaksi, mieleeni jäi, että oli halvempaa tilata kirja pikakuriirilla kotiovelle seuraavaksi päiväksi USA:n Amazonista kuin ostaa se paikallisesta kirjakaupasta. Jos kirjalla ei ollut kiire, säästi vielä lisää.

Nyt kävi samalla tavalla kännykän akun kanssa. Tarvitsin parin vuoden ikäiseen Samsung Galaxy Noteen (GT-N7000) uuden akun. Ehdoton kriteeri on, että akun valmistuspäivä on vähintään vuodelta 2013, mielellään uudempi. Litiumakku kun menee nopeasti entiseksi, jos ei sitä käytä.

Halvin kotimainen hinta oli 14,90 euroa (plus toimituskulut, eli yhteensä 22,15 €), ilman tietoa valmistuspäivästä. Siirryin eBayta tutkimaan. Jos olisi halunnut päästä halvalla (ja jättää laadun sattuman varaan), olisi Hong Kongista ja Kiinasta saanut akkuja 4-5 euron hintaan (sisältää toimituskulut). Listalta löytyi lopulta yhdysvaltalainen myyjä, joka myi tämän vuoden toukokuussa valmistettuja merkkiakkuja 12,80 euron hintaan – sisältäen toimituskulut Suomeen.

Tein tilauksen viime keskiviikko-iltapäivänä, ja akku oli postilaatikossani tänään tiistaiaamuna. Toimitusaika oli siis samaa luokkaa kuin suomalaisista verkkokaupoista tilatessa (3-4 arkipäivää).



Valmistuspäivälupaus piti paikkansa ja akku toimii moitteettomasti. Suosittelen. Kotimaisille verkkokaupoille vinkiksi, että lisätkää se akun valmistuspäivämäärä sinne tuotetietoihin.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Onko JouZen uusi Valkee?

Eilisen suuri some-uutinen varsinkin skeptikkopiireissä oli Valkeen tilinpäätöslukemien julkaiseminen, jotka olivat tavallaan sujuvaa jatkoa tiedetoimittaja Björkholmin Valkee-lyttäykselle. Osakeyhtiöiden tilinpäätökset ovat julkisia, ja muutama vuosi sitten lainsäädäntö uudistui niin että tuloslaskelma ja tase vilahtavat suoraan Verohallinnolta Kaupparekisteriin sähköisesti.

Lyhyesti: Valkeen liikevaihto on romahtanut edellisen tilivuoden lähes kahdesta miljoonasta vajaaseen 1,1 miljoonaan. Samaan aikaan liiketoiminnan muut kulut ovat kasvaneet 1,3 miljoonasta 2,2 miljoonaan. Tämä erä voi sisältää mitä tahansa, mutta veikkaan sen sisältävän ainakin reilun erän viestintätoimiston palkkioita.

Taseen mukaan Valkee Oy:llä on rahaa ja lyhytaikaisia saamisia noin 0,4 miljoonaa euroa, joten aivan akuuttiin kassakriisiin firma ei lähikuukausina kaadu (toisaalta firmalla on ostovelkojakin lähes miljoona euroa – jos niissä ja muissa lyhytaikaisissa veloissa on tiukat ehdot niin konkurssihakemus voi olla sisällä nopeastikin). Toinen huomionarvoinen seikka taseessa on se, että valmiit tuotteet -rivin summa on noin kolminkertaistunut. Tavara seisoo varastossa.

Tarkemman kommentoinnin jätän tilinpäätösanalyysejä kokopäivätyönään tekeville, mutta näin osa-aikaisena taloushallinnon ammattilaisena sanon että yritys ei pysy enää pystyssä vuottakaan ilman:

  • rajua saneerausohjelmaa (henkilöstö- ja muut kiinteät kulut minimiin jolloin firmasta tulee pelkkä halvassa varastossa toimiva postimyyntifirma).
  • ihmettä joka saa kaupan taas käymään (tämä on epätodennäköistä enää sen jälkeen alkuhypetyksen jälkeen media rupesi tekemään oikeaa journalismia firman tiedotteiden julkaisemisen sijasta).
  • ihmettä joka houkuttelee uutta riskipääomaa firmaan.

Olin aikaisemmin siinä uskossa, että Valkee ei ole "kusetus isolla koolla" vaan tyypit ihan oikeasti uskoivat korviin tökättyjen ledien terveysvaikutuksiin. Joudun harkitsemaan tätä uudelleen, kun kaveri bongasi Keksintösäätiön sivuilta otsikon rahoitetut keksinnöt alta (ironisesti Droppi Veripalvelun vierestä):
Colley Ashley, Kivelä Kari, Koskela Markku, Lahtela Marko, Nissilä Juuso 
JouZen Oy
Stressin mittaus- ja hallintaratkaisu
Jouzenen nettisivujen perusteella kyseessä on jonkinlainen stressinhallinta-appi älypuhelimeen. Juuso Nissilä on toinen Valkeen perustajista. Lahtela Marko lienee sama Marko Petteri Lahtela, joka on myös ex-valkeelaisia. Muiden Valkee-kytköksistä minulla ei ole tietoa.

Tässä ei sellaisenaan ole mitään pahaa, väärää tai paheksuttavaa. Yritteliäät tyypit pitävät tätä maata pystyssä ja on ihan normaalia, että kun yksi bisnes feilaa niin pistetään uutta pystyyn. Aktiivisimmat yrittäjät pyörittävät useampaakin firmaa samaan aikaan.

Kuva JouZenen (vai JouZenin) nettisivuilta.
Mutta: koska Valkeeta on kritisoitu tieteeksi puetulla huuhaalla rahastamisesta, on selvää, että Jouzenkin on suurennuslasin alla seuraavine väitteineen (lihavointi minun):
"JouZen provides solutions for optimizing performance and managing stress. We combine scientifically validated, clinically proven methods and technology with unique design to provide ultimate user experience. The solution integrates to daily life allowing you to optimise your performance, be aware of your acute/chronic stress level & trend, avoid harmful stress related symptoms and prevent severe diseases.
With JouZen you are a master of your own health & performance and can take actions to prevent diseases."
Toivottavasti tuotetta ei markkinoida katteettomilla tiedeväitteillä. Kivahan tuollainen appi olisi. Olisihan sekin kivaa, jos masennus paranisi laittamalla parin euron ledit korviin.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Tasapuolisuusharha tiedeuutisoinnissa: Julkisen sanan neuvosto huuhaan asialla?

Huomasin vasta tänään juhannuksen jalkoihin jääneen Julkisen sanan neuvoston päätöksen Valkeen kirkasvalokuulokkeita koskevassa jutussa, kiitos Susanne Björkholmin erinomaisen kolumnin:
JSN:n mukaan Valkeelle olisi kuulunut oikeus saada oma versionsa totuudesta mukaan juttuun muun muassa siksi, että "asiantuntijoiden käsitykset ja tulkinnat kirkasvalokuuloketta koskevista tutkimuksista ovat hyvin ristiriitaisia ja asiassa etsitään vielä lopullista totuutta".
... 
Valkee itse todisti, että kaamosmasennuksessa ei ole mitään väliä, tuikkiiko korvassa valoa 1 lumen vai 9 lumenia. Yksi lumen on käytännössä plasebo, joten tuo koe osoitti, että korvavalo ei ole plaseboa parempi. Heidän tulkintansa: korvavalo parantaa kaamosmasennuksen. Se osoittaisi höperyyttä, ellei sen avulla myytäisi tuotetta, josta yritys saa voittonsa.
Itse päätöstä (5447/AL/14 18.6.2014) on käsitelty muuallakin:

JSN:n päätös on käsittämätön. Se on omiaan ruokkimaan median tasapuolisuusharhaksi (engl. false balance) kutsuttua ilmiötä, jossa toimittaja suhtautuu tosiasioihin ja tieteeseen kuten mielipiteisiin. Mielipide-, arvo- tai poliittisissa kysymyksissä on asiallista esitellä molempien osapuolten kannat (ellei sitten tarkoituksella tehdä näkökulmajuttua). Tiedeuutisoinnin haasteena on, että tieteessä harvoin päästään sataprosenttisen aukottomiin totuuksiin asti. Esimerkiksi jonkun lääkkeen tehoa ei voida todistaa samalla varmuudella kuin voidaan todistaa vaikkapa ajoneuvon jarrutusmatka tai tv-haastatellun poliitikon kravatin väri. Silti tieteelliseen tutkimukseen nojaavalle näkökulmalle tulisi antaa huomattavasti enemmän painoarvoa kuin puoskarin käsienheiluttelulle, jonka tueksi ei ole mitään todisteita.

Erityisesti päätöksessä särähtää korvaan lause
Lisäksi juttu alkoi asenteellisuuteen viittaavalla maininnalla Skepsis ry:n Huuhaa-palkinnosta.
Tosiasioihin nojaaminen ei ole asenteellisuutta. Huuhaa-palkinnon yksi päämäärä on säästää ihmisten – myös toimittajien – vaivaa: koska meillä kaikilla ei ole aikaa eikä aina mahdollisuuttakaan käyttää tuntikaupalla aikaa tieteellisten artikkeleiden läpikahlaamiseen ja professoreille ja muille asiantuntijoille soittelemiseen, Skepsis on tehnyt tämän työn jo valmiiksi ja arvioinut jonkin huuhaaksi. Tämä voi tuntua kohteesta pahalta, mutta se säästää huomattavasti meidän muiden aikaamme.

Se, että Valkee kannattaa avointa vuoropuhelua ei ole yllätys. Avoin vuoropuhelu kun yleensä sataa puoskarin laariin. Avoin vuoropuhelu tuo lisää mediatilaa ja tuhannesta uudesta korvavaloista lukeneesta henkilöstä aina muutama nielee syötin ja ostaa korvavalot.

Mallia tiedeuutisointiin kannattaisi ottaa oikeuslaitoksen päätösten uutisoinnista. Niissäkään ei kysytä tuomitun mielipidettä (korkeintaan mainitaan tarvittaessa että "on ilmoittanut valittavansa tuomiosta"), koska on itsestäänselvää että tuomittu on eri mieltä. Sama vain käyttöön tiedeuutisoinnissa. Tiedeyhteisö olkoon oikeuslaitos ja tiedeyhteisön kannasta poikkeava näkemys tuomittu.

Maailmalta kerrottakoon hyvänä uutisena, että BBC:llä tasapuolisuusharhaan on herätty ja toimitusten esimiehiä on ohjeistettu olemaan kutsumatta huru-ukkoja ja -akkoja studioon tasapuolisuuden nimissä.

Kuten tästä JSN-päätöksestäkin nähdään, Valkeen viestintätoimisto hoitaa hommansa erinomaisesti. Lopuksi haluan antaa heille vielä kunniamaininnan lomamatkalla bongaamastani markkinointioivalluksesta: kuulokkeita myydään Finnairin lentokoneessa. Niissä kun ei ole nettiyhteyttä jolla voisi ikävästi päästä tarkistamaan faktoja:

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Bussi 280 ei mene Nummelaan

Vähän erilainen bloggaus tänään. Lähes joka kerta kun palaan töistä kotiin bussilla nro 280, joku pysäyttää sen ja kysyy meneekö se Nummelaan. Ei mene.

Kuva: http://azizzar.wordpress.com/tag/bus-driver/


Patologisimmat tapaukset rupeavat vielä väittelemään asiasta kuljettajan kanssa:
  • Meneeks tää Nummelaan?
  • Ei.
  • No eiks tää oo 280?
  • On.
  • Eiks 280 mee Nummelaan?
  • Ei.
  • Eikö muka mene?
  • ... ja niin edelleen.
Asia on näköjään herättänyt hämmennystä myös Suomi24:ssä.

Totuus (ja tämän väärinkäsityksen lähde) on se, että osa näistä 280-busseista todella jatkaa matkaansa Veikkolan jälkeen: osa Nummelaan, osa Tammisaareen, osa Lohjalle ja mihin lie. Ne ovat niin sanottuja U-linjoja eli bussilinjoja, joiden reitti jatkuu HSL-alueen ulkopuolelle ja joissa voi käyttää HSL:n lippuja HSL-alueella.

Pelkkä numero 280 takaa vain sen, että bussi menee Veikkolaan. Nummela, Lohja ynnä muut eivät kuulu HSL-alueeseen ja se, mihin bussi jatkaa Veikkolan jälkeen vai jatkaako mihinkään, pitää katsoa Matkahuollon sivuilta.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Vastaus Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajalle ja muillekin kiinnostuneille

Yleensä seuraan tarkasti vastaako joku mielipidekirjoituksiini ja jatkan keskustelua, mutta tällä kertaa kävi vahinko. Huomasin vasta sattuman kautta eilen, että itse Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja Markku Löytönen oli vastannut huhtikuiseen kirjoitukseeni. Myöskään some-verkostosta kukaan ei älähtänyt, mikä on kummallista, koska yleensä vähintään Twitterissä joku huhuilee aina kun nimeni vilahtaa jossain.

Kirjoitus ansaitsee vastauksen, mutta Hesari sitä tuskin enää kuukauden jälkeen julkaisee, joten pannaanpa blogaten.

Suomen tietokirjailijat ry on tuttu yhdistys: olen saanut heiltä apurahan kahtena vuotena peräkkäin: ensin esikoistietokirjani kirjoittamiseen vuonna 2012 ja toisen kerran tietokirja-arvostelujen kirjoittamiseen vuonna 2013. Tästä taloudellisesta tuesta olen erittäin kiitollinen.* Ja tänä vuonna en edes hakenut apurahoja, koska erilaisia (päätoimen ohessa tehtäviä) apuraharahoitteisia projekteja on kesken pikaisen laskelmani mukaan kokonaista viisi kappaletta.

Hesarissa käytiiin koko huhtikuun ajan keskustelua oppimateriaaleista, ja mukana oli niin opettajia, tietokirjailijoita kuin kustannusjätti Sanoma Pron toimitusjohtajakin. Tässä on oma kontribuutioni, johon Markku Löytönen vastasi seuraavasti - kursiivilla hänen kirjoituksensa ja välissä minun kommenttini 1990-luvun sähköpostiviestinnästä tuttuun tapaan:

Vesa Linja-aho kirjoitti (HS 26. 4.), ettei kaupallisia tietosanakirjoja enää julkaista, koska talkoovoimin tehty Wikipedia on paljon parempi. Melkoinen yksinkertaistus.

Lyhyessä mielipidekirjoituksessa on pakko vähän yksinkertaistaa, koska jos kirjoitukseen rupeaa tunkemaan liikaa perusteluja, pituus kasvaa ja toimitus jättää koko tekstin julkaisematta.

Wikipedia on saanut useissa vertailuissa (Helsingin Sanomat, Nature) mainiot arviot sisällön laadusta ja luotettavuudesta. Parasta Wikipediassa on mielestäni se, että toisin kuin perinteisestä tietosanakirjasta, bongatut virheet on mahdollista korjata lennosta. Tietosanakirjan omilla sivuilla on lisää perusteluja Wikipedian hyvistä ja huonoistakin puolista.

Ennen kaikkea: jos Wikipedia olisi surkea tai tarpeeton, se olisi jo kuollut pois lahjoitusvarojen puutteessa ja/tai meillä olisi markkinoilla useita kilpailevia tuotteita. Ei ole siis väärin sanoa, että Wikipedia on puutteistaan huolimatta paljon parempi kuin mitä paperi-, romppu-, ja maksulliset verkkotietosanakirjat olivat. Suomeksi ei enää julkaista kaupallisia tietosanakirjoja ollenkaan, ja paperisten tietosanakirjojen (mukaanlukien legendaarinen Encyclopaedia Britannica) julkaiseminen on loppunut monissa muissakin maissa.

Hänen mukaansa sama ilmiö toteutuu, kun yhteisölliset oppimateriaalit korvaavat kustannetut materiaalit.

Kirjoitin että "Tämä [opettajien suorittama sähköisten oppimateriaalin yhteistuotanto tekee oppikirjabisnekselle saman kuin mitä Wikipedia teki tietosanakirjoille] on toivottava kehityssuunta myös oppimateriaaleissa".


Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Apple ja Linux ovat syöneet Microsoftin hegemoniaa tietokoneiden käyttöjärjestelmissä ja tällä hetkellä voidaan puhua terveistä markkinoista. Käyttöjärjestelmien ja toimisto-ohjelmistojen hinnat ovat tulleet alas lisääntyneen kilpailun ansiosta. Wikipedia taas tappoi kaupalliset tietosanakirjat kokonaan. Kumpi on parempi vaihtoehto ja kumpi tapahtuu oppimateriaalialalla? Vai tapahtuuko kumpikaan? Vai käykö kuten valokuvausalalla: valokuvaajana on yhä hankalampi elättää itsensä, koska "riittävän hyviä" amatöörikuviakin on saatavilla avoimella lisenssillä.

Yhteisöllisyydessä on monta hyvää asiaa ja yhteisöllistä tekemistä tarvitaan. Yhteisöllisyyden huumassa ei kuitenkaan kannata väheksyä sitä, mikä on hyvää ja toimivaa. Linja-ahon viljelemästä mustavalkoisesta vastakkainasettelusta ei ole kenellekään hyötyä, ei ainakaan koululaisille, joiden parhaaksi oppimateriaaleja tehdään.

Tämä kommentti kummeksuttaa eniten, koska en missään nimessä kannata "mustavalkoista vastakkainasettelua". Päinvastoin, uskon ja haluan että nykyinen Otavan ja Sanoma Pron oppimateriaalioligopoli korvautuu terveillä markkinoilla, jossa toimijoina ovat:

  • kustannusjätit Otava ja Sanoma Pro
  • pienet kustannusyhtiöt (eOppi, Edukustannus, OnEdu, ja mitä teitä nyt onkaan)
  • vapaan sisällön toimijat (yksittäiset opettajat/opettajaporukat, Avoimet oppimateriaalit ry, Wikimedia Suomi ry, ...)

Tätä ajoin takaa myös Ylen haastattelussa:
"Minun unelmani on, että viiden vuoden päästä kolmasosa markkinoista olisi avoimilla oppimateriaaleilla, kolmasosa pienillä toimijoilla ja kolmasosa isoilla kustantajilla. Terve kilpailu pistää kaikki parantamaan materiaalien laatua."
Helena Ruuska ja Timo Tossavainen (HS Mielipide 4. 4.) eivät suinkaan vastustaneet opettajien harjoittamaa oppimateriaalien yhteistuotantoa, vaan toivat esiin asiaan liittyviä huolia.

Tulkitsin kyllä tämän melko rankan kritiikin vastustamiseksi, kun yhtään positiivisia puolia ei tuotu esille.

Laadukas oppimateriaali ei synny viikonlopun talkoissa.

Tästä olen samaa mieltä. Yhden viikonlopun maratonimme oli tarpeellinen tempaus, mutta kaupallista laatua olevaa oppikirjaa siinä ei synny. Syy on lyhyesti se, että kirjan viimeistelyvaihe vie useita kymmeniä tunteja työtä, joka on hankalaa tai mahdotonta jakaa useammalle henkilölle.**

Onneksi mikään ei pakota tekemään avointakaan oppimateriaalia viikonlopun talkoissa, vaan sitä voidaan laatia rauhassa viimeistellenkin, jolloin lopputulos on jotain tämänkaltaista:
Ja sama ilmaiseksi lähdekoodeineen, ole hyvä. Tästä on tietenkin vielä matkaa kokonaiseen kirjasarjaan, mutta jostain on aloitettava. Eivät Wikipedia ja Linuxkaan olleet kaupallista laatua 1-2 vuoden kuluttua keksimisestään.

Wikipediasta on hyvä muistaa, että se on manipuloinnin kohteena. Sisältöä muokkaavat mieleisekseen muun muassa valtiolliset toimijat ja monet ideologisin ja kaupallisin tavoittein toimivat tahot. Niinpä sama aihe saattaa sisältää täysin ristiriitaisia tietoja eri kieliversioissa. Wikipedian käyttö edellyttää lukijalta kykyä kriittisesti arvioida lukemaansa, sillä vastuu on kokonaan lukijalla. Tämä ei saa toistua oppimateriaaleissa. Oppilaiden ja opettajien on voitava luottaa materiaaliin.

Kyllä, Wikipedian yksi ongelma on se, että artikkelit eivät käy asiantuntijatarkistusta läpi. Mutta: kalliissa oppikirjoissakin on virheitä.  Oppilaiden ja opettajien ei kannata luottaa sokeasti yhtään mihinkään materiaaliin. Omaan kaupalliseen oppikirjaanikin oli ykköspainokseen livahtanut nolo virhe (toinen potenssi hukkui matkan varrelle vastuksen tehon kaavassa, mikä heitti tuloksen dekadikaupalla pieleen - tämä virheeni meni sukkana läpi niin kustannustoimittajalta kuin kirjan lukeneilta asiantuntijatarkastajilta).

Matematiikanopettajakollegani totesikin osuvasti, että "juuri kun kirjasarjasta on saatu muutaman uusintapainoksen jälkeen hiottua virheet pois, koko sarja menee opetussuunnitelmauudistuksen takia uusiksi".

* * *

Kritisoitavaa siis löytyy, mutta avoimet oppimateriaalit - niin yhteisöllisesti kuin muutenkin tuotetut - ovat tulossa, halusipa sitä tai ei. Hesarin mielipidepalstan lisäksi asia on ollut tapetilla niin Ylellä kuin blogosfäärissäkin. Tulevassa OKM:n Pilviväylässä eli eduCloudissa (joka on osaltaan nostanut tätä keskustelua pinnalle) avoimet ja kaupalliset oppimateriaalit tulevat toivottavasti elämään sulassa sovussa keskenään.

Koko alan - niin oppimateriaalin tekijöiden (kustannusyhtiöt ja materiaalia laativat opettajat) kuin käyttäjienkin (opettajat, oppilaat ja itseopiskelijat) etu on, että kehitetään toimintamalleja jotka mahdollistavat:

  • kustannusosakeyhtiöiden asiantuntemuksen ja kokemuksen käytön materiaalin laadinnassa - asianmukaista korvausta vastaan
  • oikeudenmukaisen korvauksen materiaalin laatijoille
  • mielekkäät käyttöehdot materiaalin käyttäjille.

Näiden tavoitteiden tueksi aion järjestää syys-lokakuussa seminaarin, jossa pureudutaan yllä mainittuihin sekä muihinkin oppimateriaalialaa koskeviin päivänpolttaviin kysymyksiin. Seminaari voisi koostua:

  • Parin ison kustantajan puheenvuorosta
  • Pienen kustantajan puheenvuorosta
  • Oppikirjailijan puheenvuorosta
  • Oppimateriaalin käyttäjän puheenvuorosta
  • Paneelikeskustelusta

Stay tuned!


---

* Nämä apurahat muuten rahoitetaan, jos en ole ihan väärin ymmärtänyt, tietokirjojen kopioinnista saatavilla kopiostomaksuilla, ja suurin kopiostomaksujen lähde taitaa olla OKM:n sopimus joka mahdollistaa kirjojen kopioinnin kaikissa perus- ja toisen asteen oppilaitoksissa.

** Sama (viimeistelemättömyys) muuten näkyy monessa avoimen lähdekoodin ohjelmassa: ohjelman tehnyt vapaaehtoisporukka tekee ohjelmaan halutun toiminnallisuuden, mutta mielenkiinto loppuu siihen. Dokumentaatio ja käyttöliittymän viilaaminen silmää miellyttäväksi on monen koodihirmun mielestä tylsää työtä. Isolla kaupallisella yrityksellä kuten Microsoftilla tai Applella taas on resurssit ja motiivi hoitaa tämä puoli kuntoon.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Wikipediaan artikkeleita kurssityönä - eli mitä jos koulussa tehtäisiin jotain hyödyllistä?

EDIT 31.5.2014: Tästä heräsi niin paljon hyvää keskustelua opettajien suositussa TVT-ryhmässä, että laitan linkin tähän talteen.

Opettajalle helpoin (?) tai ainakin yleinen tapa hoitaa kurssiarvostelu on pitää tentti. Myös harjoitustyö on suosittu tapa. Hyvin laaditusta tentistä tai mielekkäästä harjoitustyöstä on toki hyötyä opiskelijallekin, mutta entäpä jos harjoitustyöstä olisi jotain iloa myös muille ja ennen kaikkea kurssin jälkeen?

Tulppasulakeautomaatti


Kuten säännölliset lukijat tietävät, opetan sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Päätin kokeilla kolmannen vuoden laitesähköistyksen kurssilla korvata kurssin lopputentin sillä, että kurssilaiset laativat uuden artikkelin Wikipediaan tai parantelevat olemassaolevaa.

Tehtävänanto löytyy Wikipedia-käyttäjäsivultani. Lopputulos arvioitiin avoimena vertaisarviointina: opiskelija esitteli tuotoksensa videotykillä luokan edessä ja kävimme keskustelun, millaisen arvosanan tästä artikkelista ansaitsee. Kaikki sujui hyvin.

Jos ryhmä olisi suurempi, käyttäisin paperilappuihin perustuvaa anonyymiä vertaisarviointia. Tämä ryhmä oli pieni ja ryhmähenki oli tosi hyvä, joten suullinen keskusteleva vertaisarviointi toimi nätisti eikä keneltäkään tullut jälkikäteen reklamaatioita.

Ihan ykkösvuosikurssin peruskurssilla en välttämättä kokeilisi tällaista suoritustapaa, mutta kolmos- ja nelosvuosikurssin amk-opiskelijat ovat jo tottuneita kirjoittajia.

Lopputulokset ovat tässä:



Muutamia pointteja:

  • Yksityisyyden suojan vuoksi pyysin opiskelijoita tekemään nimimerkkikäyttäjätunnukset Wikipediaan.
  • Kurssi oli mahdollista suorittaa myös tenttimällä*. Kukaan ei tätä mahdollisuutta halunnut käyttää.
Opiskelijoiden palautetta:
  • "Ehkä aika rankkaa että koko kurssin arvostelu tulee yhdestä artikkelista."
  • "Jokainen meistä käyttää varmaan kerran viikossa Wikipediaa. Oli kiva nähdä miten Wikipediaan tuotetaan sisältöä."
  • "Oman artikkelin aiheen oppii todella hyvin, mutta muita ei. Olisiko joku yhdistelmäarvostelu hyvä?"
  • "Yleisesti ottaen mielekkäämmän tuntuinen tapa suorittaa kurssi kuin tentti."
Hmm, toimisiko esimerkiksi tällainen: artikkelin lisäksi laaditaan artikkelin aiheesta kolme monivalintakysymystä. Sitten pidetään kaikille yhteinen tentti niistä.

* Opiskelijalla on tekijänoikeudet kurssituotoksiinsa, eli opettaja ei voi vaatia kirjoittamaan artikkelin, muttei julkaisemaan sitä Wikipediassa avoimella lisenssillä.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kela ja vastauslähetys

Joskus ihmettelin, miksi Kela ei kerro nettisivuillaan vastauslähetysosoitettaan (eli sitä, johon voi lähettää postia niin että vastaanottaja maksaa postimaksun). Tiedusteltuani asiaa Kelalta vastaus oli, että Itella toivoo ettei joudu lukemaan käsin kirjoitettuja raapustuksia (jonka toisaalta ymmärtää - käsinlajittelu on kallista).

Kuitenkin tuntuu hölmöltä mennä erikseen Kelan toimistoon pelkästään kirjekuoria hakemaan, joten tässä kyseinen osoite:


Kansaneläkelaitos 98120
Tunnus 5002877
00006 VASTAUSLÄHETYS

Kirjoittakaa selvällä käsialalla, ja Itella kiittää.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Uusi lastenkirja sateenkaariperheistä

Huhtikuun alku on ollut kivaa seurattavaa ihmisoikeuksien saralla: ensin Mannerheimin lastensuojeluliitto (jonka jäsen olen ja jota olen pitänyt melko konservatiivisena - onhan nimessäkin Mannerheim :-) ilmoittaa kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia. Tämä on luonnollisesti aiheuttanut myös älämölöä - onhan nyt lapsella oltava oikeus erilaiset genitaalit omistaviin vanhempiin, koska nettikansa kerran niin sanoo. Myös Pelastakaa Lapset ry (jota olen pitänyt kukkahattutätimäisenä tämän parodiaväännön takia) liittyi samaan rintamaan:
Pelastakaa lapset kannattaa esitystä tasa-arvoisesta avioliitosta, koska se takaa yhdenvertaisen kohtelun riippumatta sukupuolisesta suuntautumisesta.
Kolmas mukava yllätys oli kun postiluukusta kolahti Tittamari Marttisen (teksti) ja Aiju Salmisen (kuvitus) lastenkirja Ikioma perheeni.



Söpösti kuvitettu kirja kertoo erilaisista perhemuodoista lapsille ymmärrettävällä tavalla.




Suosittelen lämpimästi. Sekä lapsille, että ennen kaikkea vanhemmille. Pienten lasten isänä tiedän, että lapsille ei ole mitenkään kummallista, että jollain on kaksi äitiä tai että isän yksi kaveri ei ole tyttö eikä poika. Kummallisiksi nämä muuttuvat vasta, jos aikuinen tartuttaa omat ennakkoluulonsa omiin lapsiinsa.

Sateenkaariperheet ry:n sivuilta löytyy lista samanhenkisistä kirjoista. Tämä tuore teos sieltä vielä puuttuu, pitääpä vinkata...

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Reilusti yli puolet oppimateriaaleista avoimia vuonna 2020?

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta yritetään silti: väitän, että vuonna 2020 vähintään puolet käytössä olevista oppimateriaaleista – päiväkodista yliopistoon – ovat avoimesti lisensoituja tai vähintään open access -tavaraa.

Oppimateriaalin laadinta on työlästä, mutta kerran laadittua materiaalia on helppo editoida ja päivittää. Esimerkiksi kokonaisen matematiikan kirjasarjan tekeminen vaatii satoja tunteja työtä, mutta kun kirjasarja on kerran laadittu, se on muutaman viikon työllä editoitavissa vaikkapa uuden opetussuunnitelman muutosten mukaiseksi.

Wikipedia tappoi hyvin nopeasti painetut tietosanakirjat - ensin suomenkieliset kokonaan ja lopulta itse legendaarinen Encyclopedia Britannica - ei nyt sentään kokonaan kuollut mutta printtiversio kuopattiin.

Kun jostain löytyy aktiivinen porukka tekemään valmiin riittävän laadukkaan oppimateriaalisarjan, uutta kaupallista materiaalia voi olla vaikea työntää sen jälkeen markkinoille. Tietenkin vanhat brändit pitävät edelleen pintansa ja vanhat asiakkaansa, mutta kuinka kauan?

Julkisen sektorin rahatilanne ei seuraavan kymmenen vuoden aikana ainakaan helpotu, kun väestö vanhenee. Jatkossa raha ratkaisee yhä useammin, myös oppimateriaalivalinnoissa. Perinteisesti opettajalla on ollut oikeus valita käyttämänsä oppimateriaali, mutta esimerkiksi Vantaalla päädyttiin jo keskitettyyn hankintaan. Rahasummat ovat isoja: siinä missä jonkun kapean erikoisalan (yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa) oppikirjoja myydään alle tonnilla vuodessa, pelkästään Vantaan 3. luokan matikankirjoissa puhutaan sadoista tuhansista euroista.

Vapaa matikka -projekti etenee vauhdilla ja jos ei pahoja takaiskuja tapahdu, niin ensi vuonna meillä on valmiina kaupallista laatua oleva lukion pitkän matematiikan oppikirjasarja, joka on avoimesti lisensoitu. Kuinka pian muut oppiaineet seuraavat perässä?

Loppuun vielä tutustumisen arvoinen kalvosarja avoimien oppimisresurssien voimasta:


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Mikä on sinun karmein wikipedianmuokkauskokemuksesi?

Toimittaja Teemu Luukka on kirjoittanut pari kertaa Wikipedian ongelmista. Vaikka en ole aivan samaa mieltä hänen kanssaan, kirjoitukset ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia ja hyviä avauksia keskustelulle:
En pidä ongelmana sitä, että Wikipedian muokkaaminen pieniruutuisella kosketusnäyttövempeleellä on vaikeaa. Tasokas ja tehokas Wikipedian muokkaaminen (kuten mikä tahansa tekstintuottaminen) vaatii vähintään läppärin, ja mielellään kaksinäyttöisen pöytäkoneen ja pöydälle vähän lähdekirjallisuuttakin.

Sen sijaan Wikipedian lukemisen kannalta parannuksia kaivattaisiin. Olisi kätevää, jos jokaisesta artikkelista olisi tiedeartikkeleista tuttu tiivistelmä, jonka lukemalla saisi kuvan siitä, mitä artikkeli sisältää - ja tämä näytettäisiin automaattisesti mobiiliselaimelle. Kynäilin huvikseni aiheesta englanninkielisen kalvosarjan:


Jälkimmäisessä kolumnissa Luukka on huolissaan Wikipedian sisällöntoimittajakadosta. En pidä tätäkään ongelmana - kato on melko pieni kun otetaan huomioon, että uutuudenviehätys on Wikipediasta kadonnut - käytännössä kaikista vähänkin merkittävämmistä asioista on jo artikkeli. Artikkelien laajentaminen ja ajan tasalla pitäminen onnistuu pienemmälläkin porukalla.

Lisäksi määrä ei korvaa laatua. Pieni, huolellinen ja aktiivinen porukka tekee varmasti parempaa jälkeä kuin laaja riitelevä porukka.

Yleisin kuulemani kritiikki Wikipediaa kohtaan on "en viitsi lisätä sinne mitään koska ylläpito poistaa sen kuitenkin". Pertti Jarlakin kommentoi Facebookissa, että
Olen yrittänyt päivittää pariakin englanninkielistä artikkelia ja törmäsin erittäin tehottomaan hierarkiaan joka torppasi päivitykset koska asia oli jonkun nimimerkin mielestä niin mutkikas.
Näinpä. Itse en ole törmännyt ongelmiin (koska kirjoitan lähinnä sähkötekniikasta joka on aika tunteita herättämätön aihe), mutta ymmärrän kyllä, että käyttäjäkokemuksesta, jossa 5-15 minuutin panostuksesi heitetään bittiavaruuteen tylyn perustelun kera, jää paha maku suuhun.

Millaisia kokemuksia sinulla on Wikipedian muokkaamisesta?

maanantai 10. helmikuuta 2014

Poliisihallituksen mainostemppu räjäytti pankin: 100000 dollaria puolessatoista viikossa

Kaikille on varmaan itsestäänselvää, että Poliisihallituksen rahankeräyslaki-intoilu satoi Wikipedian laariin lisääntyneinä lahjoituksina. Mutta kuinka paljon? Katsotaanpa:

  • Ajalta 7.2.2014-9.2.2014 rahaa on kertynyt 6923,67 dollaria (suomenkielisen Wikipedian vasemman sivupalkin lahjoituslinkki, eli kampanjatunnus sidebar C13_fi.wikipedia.org).
    • Vertailun vuoksi: ajalta 7.12.2012-1.3.2013 rahaa kertyi 1566,29 dollaria (sidebar C12_fi.wikipedia.org).
  • Entäs sitten se Poliisihallituksen peppukipeyden lähde eli se yläpalkkibanneri? Tällä on kampanjatunnus "sitenotice C14_fiFI", joka on tuottanut aikavälillä 29.1.2014-10.2.2014 jo huimat 48029,12 dollaria.
    • Englanninkielisen Wikipedian kautta suomalaislahjoittajia on kertynyt tällä aikavälillä myös reilusti (koodi sitenotice C14_enFI): 46439,28 dollaria.
Lyhyesti: suomalaiset/suomenkieliset (en tiedä tekeekö tuo jaon maan perusteella vai selaimen kielivalinnan perusteella) ovat lahjoittaneet vajaassa kahdessa viikossa 6923,67+48029,12+46439,28=101392,07 dollaria eli noin 75000 euroa. Ei huono saavutus.

Edellinen laaja kampanja oli vuoden 2012 lopulla. Silloin kampanjatunnukset olivat kirjavampia, mutta mitä nyt vähän yritän tavailla:
  • sitenotice C11_1114_AvsB_FI: 89429,60 dollaria 15.11.2011-22.12.2012 (vuodessa).
  • sitenotice C12_iwpenT2EurAf_FR_FI: 18127,86 dollaria 9.10.2012-6.12.2012 (n. 2 kk).
  • Lisäksi löytyy muutamia vuoden 2012 kampanjoita, joissa on liikuteltu muutamia satasia.
Tuo julkinen data kertoo vain senhetkisen tilanteen, joten en pysty tekemään sitä kaikkein mielenkiintoisinta vertailua eli vertailua siitä, kuinka paljon rahaa näistä tuoreista kampanjoista oli kertynyt ennen Poliisihallituksen perjantai-iltaista iskua ja kuinka paljon kertyi sen jälkeen.

Tarkempaa dataa saa varmasti Wikimedia-säätiöltä pyytämällä. Kuukausipalkkaiset datajournalistit jatkakoot tästä.

Käyttämäni lähteet:
Säätiön varainkeruudatasivu (ja sieltä Campaign Data)
10.2.2014 n. klo 10.15 noutamani vedos

lauantai 8. helmikuuta 2014

Police Board of Finland Attacks Wikipedia's Fundraising Campaign

On 7th of February 2014, the admin list of Finnish language Wikipedia received a pdf file from National Police Board of Finland. It is a request for comment on a fundraising issue. The contents summarized in English:
  • The first page summarizes the key points of Finnish fundraising law (rahankeräyslaki). In Finland, it is illegal to plead with audience to raise funds without a special permission issued by the Police Board.
  • The second page: according to the Police Board, the fundraising message appearing in the top of Wikipedia pages fulfills the definition of fundraising campaign. And there is no permission applied for the campaign, and it is criminal to arrange a fundraising campaign without permission.
  • The last page (lausuntopyyntö = request for comment): The Police Board asks:
    • in what purpose the request for donation message is published
    • the justification for the message to not to be an illegal fundraising message
    • how much money people have donated till now.
What makes this interesting: Wikipedia is run by a nonprofit foundation (Wikimedia Foundation) located in USA. The Finnish volunteers have only translated the fundraising message.

My recommendation for Finnish wikipedians: save your time and answer nothing to the letter. It's interesting to see what the Finnish Police Board can do to a large American nonprofit foundation. My guess: nothing.

This is not the first time the Police Board attacks fundraising. In 2012, a crowdfunded textbook Kickstarter project was delayed because a similar request of comment. The fundraiser decided to return all the money raised. After that, a Finnish company decided to fund the textbook as a PR move.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tekikö autokouluala juuri röyhkeyden Suomen ennätyksen?

Jos väkivaltarikokset ja sen semmoiset rajataan tarkastelun ulkopuolelle omaan sarjaansa, autokouluala taisi juuri tehdä röyhkeyden Suomen ennätyksen.

Ensin autokoulut lobbaavat läpi kalliin ja ennen kaikkea hyödyttömän uudistuksen, joka nostaa ajokortin hinnan pilviin. Kun kallis ajokortti aiheuttaa tyytymättömyyttä ja (rutinasta päätellen) on vaikuttanut myös kysyntään, niin seuraavaksi ollaan veronmaksajan kukkarolla:
Helpoin tapa olisi ottaa autokouluopetus kotitalousvähennyksen piiriin, Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi sanoo. Se alentaisi kortin hintaa saman tien noin 700 euroa. 
...
Toinen tapa laskea kortin kustannuksia olisi pienentää opetuksesta maksettavaa arvonlisäveroa, tai poistaa se kokonaan – vaikka poistoon liitto ei kyllä jaksa uskoa.

Autokouluala on oppikirjaesimerkki paitsi onnistuneesta lobbaustoiminnasta myös siitä, kuinka valtiota käytetään omien etuoikeuksien pönkittämiseen ja epäterveen kilpailuasetelman luomiseen. Autokoulunopettajilta vaaditaan tietty koulutus, ja tähän koulutukseen on rajoitetut paikkamäärät. Tämä pitää huolen siitä, että normaalit markkinatalouden lait eivät laske autokoulun hintaa, kun opettajien tarjontaa rajoitetaan. Tämän lisäksi ajo-opetus on pakollista, mikäli mielii saada ajokortin.

Oma ehdotukseni tilanteen korjaamiseksi: jos henkilö selviää läpi kirjallisesta kokeesta ja ajokokeesta, hänelle annetaan ajokortti. Riippumatta siitä, onko osaaminen hankittu äidin, seurustelukumppanin vai ammattiopettajan avustuksella. Opetuslupakäytännön byrokratia taas tulee karsia minimiin. Tässä nopea ehdotus opetuslupabyrokratiaksi:

  • Opetusajoneuvossa on oltava opetuspolkimet, ja se on muutoskatsastettava niiden kanssa.
  • Opettajan on oltava yli 25-vuotias ja hänellä on oltava ollut ajokortti yli 5 vuotta.
  • Opettajan on läpäistävä ajokortin saamiseen liittyvä kirjallinen koe ja ajokoe ennen opetusluvan myöntämistä.
P.S. Autokoululiiton puheenjohtaja sanoo jutussa että "Lisäksi ajo-opetus on hänen mukaansa ainoa lakisääteinen koulutus, josta peritään täysi arvonlisävero." Tämä ei pidä paikkaansa. Ainakin pakollisesta sähkötyöturvallisuuskoulutuksesta, ensiapukursseista ja tulityökorttikoulutuksista menee 24 % arvonlisävero.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Vapaaehtoiset pilaa mun bisneksen! Eli: pitääkö juuri Minulla ja Minun ammattikunnallani olla turvattu toimeentulo?

Eilisaamun Hesarissa oli mielipidekirjoitus (reddit), jossa hoiva-alan yrittäjä kritisoi ihmisiä, jotka
saa­vat toi­meen­tu­lon­sa muual­ta ja me­ne­vät te­ke­mään pal­kat­ta nii­tä töi­tä, mis­tä hoi­va­yrit­tä­jä voi­si saa­da toi­meen­tu­lon­sa.
Hänen mielestään se on väärin. Onko yhtä väärin:

  • parannella Wikipediaa, koska kustannusala menettää rahaa?
  • ottaa valokuvia ja ladata niitä Flickriin, koska ammattivalokuvaajat menettävät rahaa?
  • harrastaa seksiä ilman maksua, koska seksialan yrittäjät menettävät rahaa?
  • viedä roskat roskikseen (eikä heittää niitä maahan), koska puistotyöntekijät menettävät rahaa?
  • laittaa lapsille ruokaa, koska meidän kylän nakkikioskin pitäjä menettää rahaa?

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Markkinatalouteen kuuluu, että ihmiset saavat päättää itse, mitä tekevät ajallaan ja rahoillaan. Minulla on vapaus päättää, katselenko illalla televisiota, parantelenko Wikipediaa vai käynkö hoivaamassa (?) isovanhempiani. Ajatusmalli jonka mukaan tämän hoivayrittäjän oikeus tienata rahaa hoivayrittämisellä on tärkeämpi kuin ihmisten oikeus päättää mihin vapaa-aikansa käyttää, tuntuu hyvin vieraalta.

Se, että ihmiset tekevät mielellään joitain töitä vapaaehtoisesti, tarkoittaa vain, että nämä työt koetaan mielekkäiksi ja ne onnistuvat tavalliselta tallaajalta ilman pitkää koulutusta. Kuinka moni olisi halukas tekemään vaikkapa tilintarkastajan työtä ihan noin huvikseen? Niinpä, siksi siitä maksetaankin hyvin.

Tämän lisäksi maailma muuttuu ja jotkut ammatit käyvät tarpeettomiksi. Enää ei tarvita pikakirjoittajia eikä veturinlämmittäjiä.

En ole vielä onnistunut keksimään nimeä ajatusmallille, jossa ajatellaan, että juuri Minulla ja Minun ammattikunnallani pitää olla turvattu toimeentulo juuri tästä tietystä ammatista. Työskentelen opettajana. Muutaman kymmenen vuoden päästä voi tulla eteen tilanne, että minut korvataan 10 euron iPad-sovelluksella. Tämä on vain hyvä asia, niin itseni kuin kansantaloudenkin kannalta, vaikka varman korkeahkon kuukausipalkan menetys varmasti kismittääkin. Kismitystä lievittää kun muistaa, että tämä palkka on etuoikeus, ei oikeus.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ylellä oli se aika kuusta

Olen aiemmin kritisoinut mediaa huuhaan levittämisestä. Muun muassa Yle on uutisoinut kritiikittömästi muun muassa sähköyliherkkyydestä ja ladon seinään ilmestyneestä Neitsyt Mariasta.

Sosiaalisessa mediassa leviää Ylen uutinen vuodelta 2009, jossa huuhaata levitetään kuun vaikutuksista (ja uutista on päivitetty vuonna 2012, mikä vähän herätti hilpeää hämmästystä sekin). Jutussa Yle haastattelee kuututkijaa (?):
Saksankielinen maailma tietää kaiken kuusta. Siellä lääkärit, kampaajat ja jopa poliisit seuraavat kuun vaiheita tarkkaan, koska esimerkiksi täydenkuun vaikutukset näkyvät ihmisissä selvästi. Kätilöillä on kädet täynnä työtä, ja poliisit lisäävät partioitaan.
Kun kuututkija Anne Pöyhönen soitti suomalaiselle poliisiasemalle kysyäkseen kuun vaikutuksia täällä, hänelle vastattiin: "Voi kuule, kyllä me putkan täyttöasteesta tiedetään koska on täysikuu".
Kuulla ei kuitenkaan tällaisia vaikutuksia ole - asiaa on peräti tutkittu. Itse asiassa täysikuun ja erilaisten jännien tapahtumien välillä ei ole edes korrelaatiota, kausaliteetista puhumattakaan. Aihetta käsitellään muun muassa Skepdic-sivustolla, skeptikkoblogissa sekä mainiossa kirjassa 50 Great Myths of Popular Psychology: Shattering Widespread Misconceptions about Human Behavior.

Tällaisissa täysikuuhavainnossa on kyse vahvistusvinoumasta. Poliisi tai sairaalahenkilökunta muistaa ne kerrat, kun päivystyksessä on ollut vilkasta täysikuun aikana. He eivät kuitenkaan kiinnitä huomiota samalla tavalla päiviin, joina:

  • oli vilkas työpäivä eikä ollut täysikuuta
  • oli täysikuu ja hiljainen työpäivä.
Kun ihminen pitää jotain totena, hän suodattaa todistusaineistoa – usein vahingossa – ennakkoluuloisesti. Ihmiset, myös tutkijat, ovat erehtyväisiä ja ennakkoluuloisia. Muun muassa tästä syystä on kehitetty tieteellinen menetelmä. Ylen jutusta ei käy ilmi haastatellun kuututkijan tieteellinen kompetenssi, mutta hänen verkkosivultaan voinee jokainen vetää omat johtopäätöksensä.


P.S. Rupesin pohtimaan, syyllistynkö itsekin vahvistusvinoiluun: minusta tuntuu (enkä ole esim. nähnyt aiheesta tutkimusta), että erityisesti Yle on erityisesti kunnostautunut kritiikittömässä huuhaa-uutisoinnissa, vaikka löytyy höpöhöpöä muualtakin. Tietenkin Yle-jättiläinen maakuntatoimituksineen kirjoittaa paljon uutisia, joten huuhaata on määrällisesti enemmän, vaikka jollain pikkumedialla olisi prosentuaalisesti enemmän huuhaajuttuja. Toiseksi näin Yle-veronmaksajana suhtaudun Yleen kriittisemmin kuin muihin mediafirmoihin, koska joudun maksamaan heille, levittivätpä he huuhaata tai eivät.