tiistai 21. helmikuuta 2023

Ennen rikos- ja onnettomuusuutisissa mainittiin lähes aina nimet – milloin ja miksi tämä muuttui?

Nykyään rikosuutisissa uhrin nimeä ei mainita kuin poikkeustapauksessa ja tekijänkin nimi vain, jos sillä on yhteiskunnallista merkitystä tai tuomio on yli 2 vuotta vankeutta. Kahden vuoden rajaa on perusteltu muun muassa sillä, että silloin tuomio on aina ehdoton.

Onnettomuusuutisissa uhrin nimeä ei mainita koskaan, ellei siitä sitten tehdä inhimillisellä kulmalla juttua omaisten myötävaikutuksella. Asia palasi mieleeni kun HS julkaisi jutun ilmiöstä, jossa nimistä leviää sekä väärää että oikeaa tietoa keskustelupalstoilla (juttu, keskustelua). Jutussa haastatellun poliisin mukaan

”tyhjiö täyttyy heti”, jos poliisi ja media eivät tiedota rikostapauksista riittävissä määrin ja tarpeeksi nopeasti.

Näin ei ole ollut aina. Kirjoitin 9 vuotta sitten jutun jossa selvitin urbaanilegendana eläneen sähkötapaturman todenperäisyyttä. Jutunteko oli mielenkiintoinen prosessi, ja sen ohessa selvisi muun muassa, että nykyinen käytäntö "nimen pimittämisestä" on kohtuullisen tuore: vielä 1980-luvulla ei ollut tavatonta, että esimerkiksi onnettomuudessa kuolleen nimi mainittiin lehtijutussa. Alla yksi tyypillinen esimerkki (Uusi Suomi 19.12.1958):


Onnettomuudessa ei kuollut kukaan, mutta silti osallisten (sekä päälleajajan että uhrien) nimet olivat lehdessä.

Kiinnostuin aiheesta sen verran, että luonnostelin jo aiheesta tutkimusartikkelia Media & viestintä -lehteen kunnes jouduin toteamaan että aika ei kerta kaikkiaan riitä ja asia sopisi muutenkin kolmekymppisen viestintäalan tohtoriopiskelijan ruuaksi ennemmin kuin keski-ikäistyvän sähköturvallisuusammattilaisen sivuprojektiksi.

Aiheesta ei nimittäin löydy tutkimusartikkelia (eikä muutakaan artikkelia), ja myös tiedustelu kahdelta professoritason asiantuntijoilta tuotti vesiperän. En myöskään löydä lehtiä lukemalla mitään selvää vedenjakajavuotta, vaan tapa näyttää vain hiipuneen pikku hiljaa 1980-luvulla. En myöskään löydä mitään "linjapaperia" jossa käytäntöä olisi muutettu. Lex Hymy tuli rikoslakiin jo 1970-luvun puolivälissä, joten se ei ainakaan suoraan tätä käytäntöä muuttanut.

Lokakuussa 2018 viestinnän professori Esa Väliverronen kommentoi sähköpostitse minulle:

Juu, kiinnostava juttu. Meiltä ei löytynyt ketään tätä paremmin tuntevaa, mutta luulisin, että viestintäoikeuden proffa Päivi Korpisaari voisi tuntea tai sitten joku pitkän linjan rikostoimittaja.

Vesiperä tuli myös Korpisaarelta:

Tervehdys Tukholmasta! Valitettavasti minäkään en tiedä. Tietäisiköhän JSNn entinen pääsihteeri (?) Ilkka Vänttinen.

Kuolleillahan ei ole RL 24:8:n mukaista suojaa, joten kyse lienee hyvän journalistisen tavan käytännöstä eikä lakiin perustuvasta muutoksesta. Toki Lex Hymy on voinut vaikuttaa myös asenteisiin.  

Tämän pidemmälle en kaivellut. Jos kaksi professoritason ihmistä ei tiedä, asia ei ole ainakaan mikään alan itsestäänselvyys. Yksi näkökulma aiheeseen on, että syy ei välttämättä ole lehdistössä vaan poliisissa: lyhyet onnettomuusuutiset perustuvat yleensä poliisin tiedotteisiin, ja eri poliisilaitosten sisällä on voitu pikku hiljaa 1980-luvulla päätyä tulokseen, että puhutaankin Matti Virtasen sijaan vain 41-vuotiaasta miehestä.

Jos ajatellaan maailmaa 1980-luvulla, niin internet ei ollut vielä kaiken kansan huvia, joten oli oikeastaan aika yhdentekevää, julkaistiinko nimi lehdessä vai ei: henkilön tutut tiesivät onnettomuudesta/rikoksesta joka tapauksessa ja keitään muita ei kiinnostanut. Ei ollut keskustelufoorumeita joilla taivastella tekijän naamavärkkiä (eikä sometiliä josta kaivella se esille).

Silti olisi mielenkiintoista tietää tapahtumainkulku: onko taustalla joku yksittäinen isomman lehden päätös, joku toimittajien konferenssissa pidetty esitelmä tai poliisin linjaus tiedottamisessa, jota ei löydy kotisohvalta käsiksi päästävissä lähteissä. Aiheesta saisi vähintään viestinnän tai journalistiikan gradun, parhaassa tapauksessa väitöskirjankin.

Alla vielä muutama esimerkki uutisista. 

Helsingin Sanomat 26.2.1958:


Vähän tuoreempi (HS 3.1.1988), jossa kuolleen nimi mainittiin, kuski(e)n nimeä ei:


Uusi Suomi 17.8.1987 tarjoilee esimerkin perinteisestä ja nykytavasta:



P.S. Jos päädyt kirjoittamaan aiheesta tutkimusartikkelin tai muuten laajemman selvityksen, kuulisin siitä mielelläni.

torstai 2. helmikuuta 2023

OP-Pohjolan sähköautoilijoita (ja etenkin taloyhtiöparlamentteja) hämmentänyt suojeluohje on korjattu

Sosiaalisessa mediassa on säännöllisesti hämmästelty Pohjola Vakuutuksen 1.4.2020 julkaistua suojeluohjetta (ks. Sähköpalojen torjunta – Suojeluohje S331), jossa sanotaan sähköautoista seuraavasti:

4.4.7 Sähköajoneuvojen lataaminen

Sähköajoneuvojen lataaminen, sekä latauspisteiden, pistoketyypit ja kaapeloinnin toteutus ja asennus tulee toteuttaa voimassa olevien sähköturvallisuuslakien, -asetusten, viranomaismääräysten, standardien sekä ladattavan ajoneuvon valmistajan ohjeiden mukaisesti. Latauslaitteisto tulee olla kokonaisuudessaan ehjä (esim. liitäntäjohdot). Lataamisen aikana jatkojohtojen käyttö ei ole sallittu. Riittävästä ilmanvaihdosta on huolehdittava.

4.4.8 Kevyiden sähköisten liikkumisvälineiden lataus

Kevyillä sähköisillä liikkumisvälineillä tarkoitetaan jalankulkua avustavia tai korvaavia liikkumisvälineitä, sähköavusteisia polkupyöriä tai kevyitä sähköajoneuvoja, joiden nopeus on enintään 25 km/h ja joiden moottorin nimellisteho on enintään 1kW. (Kevyiden sähköajoneuvojen akut voidaan ladata tavanomaisesta maadoitetusta 16A/250V pistorasiasta, joka on suojattu kiinteään asennukseen kuuluvalla enintään 30mA vikavirtasuojalla)

Latausalueet tulee olla selkeästi merkittyjä alueita, jotta kulkuneuvojen akut ladattaisiin aina erikseen merkityillä alueilla. Palavaa materiaalia ei saa säilyttää 1 metriä lähempänä latausaluetta eikä sen yläpuolella. Helposti syttyviä aineita ei saa säilyttää 2 m lähempänä latausaluetta.

Latausalueen välittömässä läheisyydessä on oltava sähköpaloihin soveltuva riittävän kokoinen vähintään 43 A 233 BC -teholuokan käsisammutin tai 89 B luokan 5 kg CO2 -sammutin.

4.4.9 Muiden kuin kevyiden sähköajoneuvojen lataus

Muiden kuin kevyiden sähköajoneuvojen akut voidaan ladata ainoastaan koteloidusta virtayksiköstä (esim. lataustolppa), jonka turvallisuus on varmistettu asianmukaisilla ohjaus- ja suojalaitteilla (mm. vikavirtasuojaus). Latausjohtoja on suojattava mekaaniselta rikkoutumiselta.

Latauspaikan ympärillä tulee olla vähintään kaksi metriä vapaata tilaa palaviin materiaaleihin. Latausalue on syytä erottaa muusta alueesta keltaisilla viivoilla tai muilla merkinnöillä. Kaapelit on suojattava törmäyksiltä ja rikkoutumiselta. Kaapelit tulee ripustaa niille erikseen varattuihin säilytyspaikkoihin seinällä oleviin koukkuihin tai muihin vastaaviin säilytyspaikkoihin. Latauspaikalla tulee olla riittävästi sähköpaloihin soveltuva alkusammutuskalustoa kuitenkin vähintään esim. 43 A 233 BC -teholuokan käsisammutin tai 89 B luokan 5 kg CO2 -sammutin. Silmänhuuhteluvälineet sijoitetaan latauspaikan läheisyyteen. Laitteiden käyttöohjeet, turvallisuusohjeet ja varoituskyltit sijoitetaan latauspaikalle näkyvästi esille.

Jos on ollut vähänkin enemmän tekemisissä sähköllä liikkuvien vempeleiden kanssa, tekstistä ymmärtää, että otsikko 4.4.7 koskee sähköautoja, 4.4.8 sähköfillareita ja vastaavia vimpaimia ja kohta 4.4.9 sähkötrukkeja ja vastaavia ammattikäyttöön tarkoitettuja vehkeitä (viimeistään silmähuuhteluvälineiden kohdalla). Toisaalta, koska ihmismieli on kova etsimään jännitystä, niin:

  • sähköauto on sähköajoneuvo
  • sähköauto ei ole kevyt sähköajoneuvo
  • joten se on muu kuin kevyt sähköajoneuvo,
niin voidaanhan otsikon 4.4.9 katsoa koskevan sähköautoja (loogisesti oikein, teknisesti selvä virhe). Asia nosti ensimmäisen kerran päätään huhtikuussa 2021 kun olin standardointijärjestö SESKOssa töissä, ja tällöin varmistin sekä Pohjola Vakuutuksen asiakaspalvelusta että vakuutusyhtiön korvauspalvelujen johtajalta, että ensimmäinen tulkinta on oikein ja jälkimmäinen väärä. Eli taloyhtiön pihalle ei tarvita silmähuuhteluvälineitä, jos siellä ladataan sähköautoja ja yhtiön kiinteistövakuutus on Pohjolasta.

Tästä huolimatta tulkinta jäi elämään omaa elämäänsä, ja sai syksyllä 2021 uutta vettä myllyyn kun joku oli ei ainoastaan löytänyt samaa pykälää vaan soittanut "Pohjolan korvauspäällikölle" ja saanut vastauksen, että 4.4.7 & 4.4.9 koskevat pluginhybridejä sekä täyssähköautoja kokonaisuudessaan.

Asiaa selviteltiin tuolloin sekä vakuutusyhtiön että Finanssiala ry:n kanssa, ja selvisi, että:

  • sanamuoto sotkee talon sisälläkin ja "oikea tulkinta" ei ole kaikkien pikkupomojen tiedossa, riviaspasta puhumattakaan
  • suojeluohjeen päivittäminen on kankea prosessi (ohjetta ei voi hienosäätää aina kun sieltä löytyy jotain paranneltavaa vaan se on pitkä prosessi ja päivitetty ohje menee useamman johtajan ja juristin silmäparin läpi ennen julkaisua).
No, nyt tämä prosessi on ohi: Pohjola Vakuutus on julkaissut 1.1.2023 uuden suojeluohjeen, joka on täysin asiallinen:
  • Varmista, että sähköajoneuvojen ja sähköisten liikkumisvälineiden lataaminen, sekä latauspisteiden, pistoketyyppien ja kaapelointien asennus tehdään voimassa olevien
    • sähköturvallisuuslakien
    • sähköturvallisuusasetusten
    • viranomaismääräysten
    • standardien
    • ladattavan ajoneuvon valmistajan ohjeiden mukaisesti.
  • Varmista, että latauslaitteisto on kokonaisuudessaan ehjä (esim. liitäntäjohdot).
  • Suojaa latausjohtoja mekaaniselta rikkoutumiselta.
  • Huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta sisätiloissa.
  • Sijoita sisätiloissa latausalueen välittömään läheisyyteen sähköpaloihin soveltuva riittävän kokoinen vähintään 43 A 233 BC -teholuokan (6 kg) käsisammutin tai 89 B luokan (5 kg) CO2 -sammutin.
  • Erota latausalue muusta alueesta keltaisilla viivoilla tai muilla merkinnöillä.
  • Lataa laitteiden akkuja ainoastaan koteloidusta virtayksiköstä (esim. lataustolppa), jonka turvallisuus on varmistettu asianmukaisilla ohjaus- ja suojalaitteilla (mm. vikavirtasuojaus).
  • Ripusta latauskaapelit niille erikseen varattuihin säilytyspaikkoihin seinällä oleviin koukkuihin tai muihin vastaaviin säilytyspaikkoihin.
  • Sijoita laitteiden käyttöohjeet, turvallisuusohjeet ja varoituskyltit latauspaikalle näkyvästi esille.
Sammutin on järkevä olla missä tahansa sisätiloissa olevassa latauspaikassa/autosuojassa ja on kuluna pieni, joten näiden vaatimusten täyttäminen ei ole missään nimessä kohtuutonta. Jos hifistellään, niin esim. sähköpolkupyörien latauksen yhteydessä "koteloitu virtayksikkö (esim. lataustolppa)" voi aiheuttaa ihmettelyä, mutta asiakaspalvelusta täsmennettäneen mielellään.

Lähteet: