Ennen rikos- ja onnettomuusuutisissa mainittiin lähes aina nimet – milloin ja miksi tämä muuttui?

Nykyään rikosuutisissa uhrin nimeä ei mainita kuin poikkeustapauksessa ja tekijänkin nimi vain, jos sillä on yhteiskunnallista merkitystä tai tuomio on yli 2 vuotta vankeutta. Kahden vuoden rajaa on perusteltu muun muassa sillä, että silloin tuomio on aina ehdoton.

Onnettomuusuutisissa uhrin nimeä ei mainita koskaan, ellei siitä sitten tehdä inhimillisellä kulmalla juttua omaisten myötävaikutuksella. Asia palasi mieleeni kun HS julkaisi jutun ilmiöstä, jossa nimistä leviää sekä väärää että oikeaa tietoa keskustelupalstoilla (juttu, keskustelua). Jutussa haastatellun poliisin mukaan

”tyhjiö täyttyy heti”, jos poliisi ja media eivät tiedota rikostapauksista riittävissä määrin ja tarpeeksi nopeasti.

Näin ei ole ollut aina. Kirjoitin 9 vuotta sitten jutun jossa selvitin urbaanilegendana eläneen sähkötapaturman todenperäisyyttä. Jutunteko oli mielenkiintoinen prosessi, ja sen ohessa selvisi muun muassa, että nykyinen käytäntö "nimen pimittämisestä" on kohtuullisen tuore: vielä 1980-luvulla ei ollut tavatonta, että esimerkiksi onnettomuudessa kuolleen nimi mainittiin lehtijutussa. Alla yksi tyypillinen esimerkki (Uusi Suomi 19.12.1958):

Onnettomuudessa ei kuollut kukaan, mutta silti osallisten (sekä päälleajajan että uhrien) nimet olivat lehdessä.

Kiinnostuin aiheesta sen verran, että luonnostelin jo aiheesta tutkimusartikkelia Media & viestintä -lehteen kunnes jouduin toteamaan että aika ei kerta kaikkiaan riitä ja asia sopisi muutenkin kolmekymppisen viestintäalan tohtoriopiskelijan ruuaksi ennemmin kuin keski-ikäistyvän sähköturvallisuusammattilaisen sivuprojektiksi.

Aiheesta ei nimittäin löydy tutkimusartikkelia (eikä muutakaan artikkelia), ja myös tiedustelu kahdelta professoritason asiantuntijoilta tuotti vesiperän. En myöskään löydä lehtiä lukemalla mitään selvää vedenjakajavuotta, vaan tapa näyttää vain hiipuneen pikku hiljaa 1980-luvulla. En myöskään löydä mitään "linjapaperia" jossa käytäntöä olisi muutettu. Lex Hymy tuli rikoslakiin jo 1970-luvun puolivälissä, joten se ei ainakaan suoraan tätä käytäntöä muuttanut.

Lokakuussa 2018 viestinnän professori Esa Väliverronen kommentoi sähköpostitse minulle:

Juu, kiinnostava juttu. Meiltä ei löytynyt ketään tätä paremmin tuntevaa, mutta luulisin, että viestintäoikeuden proffa Päivi Korpisaari voisi tuntea tai sitten joku pitkän linjan rikostoimittaja.

Vesiperä tuli myös Korpisaarelta:

Tervehdys Tukholmasta! Valitettavasti minäkään en tiedä. Tietäisiköhän JSNn entinen pääsihteeri (?) Ilkka Vänttinen.

Kuolleillahan ei ole RL 24:8:n mukaista suojaa, joten kyse lienee hyvän journalistisen tavan käytännöstä eikä lakiin perustuvasta muutoksesta. Toki Lex Hymy on voinut vaikuttaa myös asenteisiin.  

Tämän pidemmälle en kaivellut. Jos kaksi professoritason ihmistä ei tiedä, asia ei ole ainakaan mikään alan itsestäänselvyys. Yksi näkökulma aiheeseen on, että syy ei välttämättä ole lehdistössä vaan poliisissa: lyhyet onnettomuusuutiset perustuvat yleensä poliisin tiedotteisiin, ja eri poliisilaitosten sisällä on voitu pikku hiljaa 1980-luvulla päätyä tulokseen, että puhutaankin Matti Virtasen sijaan vain 41-vuotiaasta miehestä.

Jos ajatellaan maailmaa 1980-luvulla, niin internet ei ollut vielä kaiken kansan huvia, joten oli oikeastaan aika yhdentekevää, julkaistiinko nimi lehdessä vai ei: henkilön tutut tiesivät onnettomuudesta/rikoksesta joka tapauksessa ja keitään muita ei kiinnostanut. Ei ollut keskustelufoorumeita joilla taivastella tekijän naamavärkkiä (eikä sometiliä josta kaivella se esille).

Silti olisi mielenkiintoista tietää tapahtumainkulku: onko taustalla joku yksittäinen isomman lehden päätös, joku toimittajien konferenssissa pidetty esitelmä tai poliisin linjaus tiedottamisessa, jota ei löydy kotisohvalta käsiksi päästävissä lähteissä. Aiheesta saisi vähintään viestinnän tai journalistiikan gradun, parhaassa tapauksessa väitöskirjankin.

Alla vielä muutama esimerkki uutisista. 

Helsingin Sanomat 26.2.1958:

Vähän tuoreempi (HS 3.1.1988), jossa kuolleen nimi mainittiin, kuski(e)n nimeä ei:

Uusi Suomi 17.8.1987 tarjoilee esimerkin perinteisestä ja nykytavasta:

P.S. Jos päädyt kirjoittamaan aiheesta tutkimusartikkelin tai muuten laajemman selvityksen, kuulisin siitä mielelläni.

OP-Pohjolan sähköautoilijoita (ja etenkin taloyhtiöparlamentteja) hämmentänyt suojeluohje on korjattu

Sosiaalisessa mediassa on säännöllisesti hämmästelty Pohjola Vakuutuksen 1.4.2020 julkaistua suojeluohjetta (ks. Sähköpalojen torjunta – Suojeluohje S331), jossa sanotaan sähköautoista seuraavasti:

4.4.7 Sähköajoneuvojen lataaminen

Sähköajoneuvojen lataaminen, sekä latauspisteiden, pistoketyypit ja kaapeloinnin toteutus ja asennus tulee toteuttaa voimassa olevien sähköturvallisuuslakien, -asetusten, viranomaismääräysten, standardien sekä ladattavan ajoneuvon valmistajan ohjeiden mukaisesti. Latauslaitteisto tulee olla kokonaisuudessaan ehjä (esim. liitäntäjohdot). Lataamisen aikana jatkojohtojen käyttö ei ole sallittu. Riittävästä ilmanvaihdosta on huolehdittava.

4.4.8 Kevyiden sähköisten liikkumisvälineiden lataus

Kevyillä sähköisillä liikkumisvälineillä tarkoitetaan jalankulkua avustavia tai korvaavia liikkumisvälineitä, sähköavusteisia polkupyöriä tai kevyitä sähköajoneuvoja, joiden nopeus on enintään 25 km/h ja joiden moottorin nimellisteho on enintään 1kW. (Kevyiden sähköajoneuvojen akut voidaan ladata tavanomaisesta maadoitetusta 16A/250V pistorasiasta, joka on suojattu kiinteään asennukseen kuuluvalla enintään 30mA vikavirtasuojalla)

Latausalueet tulee olla selkeästi merkittyjä alueita, jotta kulkuneuvojen akut ladattaisiin aina erikseen merkityillä alueilla. Palavaa materiaalia ei saa säilyttää 1 metriä lähempänä latausaluetta eikä sen yläpuolella. Helposti syttyviä aineita ei saa säilyttää 2 m lähempänä latausaluetta.

Latausalueen välittömässä läheisyydessä on oltava sähköpaloihin soveltuva riittävän kokoinen vähintään 43 A 233 BC -teholuokan käsisammutin tai 89 B luokan 5 kg CO2 -sammutin.

4.4.9 Muiden kuin kevyiden sähköajoneuvojen lataus

Muiden kuin kevyiden sähköajoneuvojen akut voidaan ladata ainoastaan koteloidusta virtayksiköstä (esim. lataustolppa), jonka turvallisuus on varmistettu asianmukaisilla ohjaus- ja suojalaitteilla (mm. vikavirtasuojaus). Latausjohtoja on suojattava mekaaniselta rikkoutumiselta.

Latauspaikan ympärillä tulee olla vähintään kaksi metriä vapaata tilaa palaviin materiaaleihin. Latausalue on syytä erottaa muusta alueesta keltaisilla viivoilla tai muilla merkinnöillä. Kaapelit on suojattava törmäyksiltä ja rikkoutumiselta. Kaapelit tulee ripustaa niille erikseen varattuihin säilytyspaikkoihin seinällä oleviin koukkuihin tai muihin vastaaviin säilytyspaikkoihin. Latauspaikalla tulee olla riittävästi sähköpaloihin soveltuva alkusammutuskalustoa kuitenkin vähintään esim. 43 A 233 BC -teholuokan käsisammutin tai 89 B luokan 5 kg CO2 -sammutin. Silmänhuuhteluvälineet sijoitetaan latauspaikan läheisyyteen. Laitteiden käyttöohjeet, turvallisuusohjeet ja varoituskyltit sijoitetaan latauspaikalle näkyvästi esille.

Jos on ollut vähänkin enemmän tekemisissä sähköllä liikkuvien vempeleiden kanssa, tekstistä ymmärtää, että otsikko 4.4.7 koskee sähköautoja, 4.4.8 sähköfillareita ja vastaavia vimpaimia ja kohta 4.4.9 sähkötrukkeja ja vastaavia ammattikäyttöön tarkoitettuja vehkeitä (viimeistään silmähuuhteluvälineiden kohdalla). Toisaalta, koska ihmismieli on kova etsimään jännitystä, niin:

• sähköauto on sähköajoneuvo
• sähköauto ei ole kevyt sähköajoneuvo
• joten se on muu kuin kevyt sähköajoneuvo,

niin voidaanhan otsikon 4.4.9 katsoa koskevan sähköautoja (loogisesti oikein, teknisesti selvä virhe). Asia nosti ensimmäisen kerran päätään huhtikuussa 2021 kun olin standardointijärjestö SESKOssa töissä, ja tällöin varmistin sekä Pohjola Vakuutuksen asiakaspalvelusta että vakuutusyhtiön korvauspalvelujen johtajalta, että ensimmäinen tulkinta on oikein ja jälkimmäinen väärä. Eli taloyhtiön pihalle ei tarvita silmähuuhteluvälineitä, jos siellä ladataan sähköautoja ja yhtiön kiinteistövakuutus on Pohjolasta.

Tästä huolimatta tulkinta jäi elämään omaa elämäänsä, ja sai syksyllä 2021 uutta vettä myllyyn kun joku oli ei ainoastaan löytänyt samaa pykälää vaan soittanut "Pohjolan korvauspäällikölle" ja saanut vastauksen, että 4.4.7 & 4.4.9 koskevat pluginhybridejä sekä täyssähköautoja kokonaisuudessaan.

Asiaa selviteltiin tuolloin sekä vakuutusyhtiön että Finanssiala ry:n kanssa, ja selvisi, että:

• sanamuoto sotkee talon sisälläkin ja "oikea tulkinta" ei ole kaikkien pikkupomojen tiedossa, riviaspasta puhumattakaan
• suojeluohjeen päivittäminen on kankea prosessi (ohjetta ei voi hienosäätää aina kun sieltä löytyy jotain paranneltavaa vaan se on pitkä prosessi ja päivitetty ohje menee useamman johtajan ja juristin silmäparin läpi ennen julkaisua).

No, nyt tämä prosessi on ohi: Pohjola Vakuutus on julkaissut 1.1.2023 uuden suojeluohjeen, joka on täysin asiallinen:

• Varmista, että sähköajoneuvojen ja sähköisten liikkumisvälineiden lataaminen, sekä latauspisteiden, pistoketyyppien ja kaapelointien asennus tehdään voimassa olevien
• sähköturvallisuuslakien
• sähköturvallisuusasetusten
• viranomaismääräysten
• standardien
• ladattavan ajoneuvon valmistajan ohjeiden mukaisesti.
• Varmista, että latauslaitteisto on kokonaisuudessaan ehjä (esim. liitäntäjohdot).
• Suojaa latausjohtoja mekaaniselta rikkoutumiselta.
• Huolehdi riittävästä ilmanvaihdosta sisätiloissa.
• Sijoita sisätiloissa latausalueen välittömään läheisyyteen sähköpaloihin soveltuva riittävän kokoinen vähintään 43 A 233 BC -teholuokan (6 kg) käsisammutin tai 89 B luokan (5 kg) CO2 -sammutin.
• Erota latausalue muusta alueesta keltaisilla viivoilla tai muilla merkinnöillä.
• Lataa laitteiden akkuja ainoastaan koteloidusta virtayksiköstä (esim. lataustolppa), jonka turvallisuus on varmistettu asianmukaisilla ohjaus- ja suojalaitteilla (mm. vikavirtasuojaus).
• Ripusta latauskaapelit niille erikseen varattuihin säilytyspaikkoihin seinällä oleviin koukkuihin tai muihin vastaaviin säilytyspaikkoihin.
• Sijoita laitteiden käyttöohjeet, turvallisuusohjeet ja varoituskyltit latauspaikalle näkyvästi esille.

Sammutin on järkevä olla missä tahansa sisätiloissa olevassa latauspaikassa/autosuojassa ja on kuluna pieni, joten näiden vaatimusten täyttäminen ei ole missään nimessä kohtuutonta. Jos hifistellään, niin esim. sähköpolkupyörien latauksen yhteydessä "koteloitu virtayksikkö (esim. lataustolppa)" voi aiheuttaa ihmettelyä, mutta asiakaspalvelusta täsmennettäneen mielellään.

Lähteet:

• Uusi, 1.1.2023 julkaistu suojeluohje 
• Vanha, 1.4.2020 päivätty hämmennystä aiheuttanut suojeluohje (koonti-pdf, etsi hakusanaa S331)

Leffankatselun "huima" sähkönkulutus nostaa taas päätään

Helsingin Sanomat julkaisi eilen 28.12.2022 uutisen, jossa käsiteltiin kodin sähkövimpainten kulutuslukemia. Uutinen loppuu lauseeseen (lihavointi minun):

Kahden tunnin mittaisen elokuvan katsominen 4K-tasoisella kuvalla mobiililiittymän kautta lisää mobiiliverkon sähkön kulutusta saman verran kuin saunan lämmittäminen.

Sanamuoto antaa ymmärtää, että kun pistän 4K-rainan pyörimään, sen ympäristövaikutus on sama kuin jos pistän kiukaan lämpenemään. Tämä ei pidä paikkaansa.

On totta, että juuri mobiilidatayhteys on koko toimituksen pahin sähkösyöppö. Kirjoitin tästä jutun viime syyskuun Skeptikko-lehteen (3/2022) – lehti on printtilehti, mutta voit ladata jutun käsikirjoituksen täältä (docx).

Sähkösyöppöys liittyy siihen, että ennen 5g-aikaa energiatehokkuus ei ollut kovin tärkeä suunnittelukriteeri tukiasemissa, ja miksi olisikaan ollut, koska sähkö oli puoli-ilmaista. Maaseututukiasema kuluttaa sähköä muutaman kilowatin teholla 24 h/vrk, oli leffankatsojia tai ei. 5g-tukiasemassa on paremmat virranhallintaominaisuudet, mutta sellainenkin kuluttaa täysillä huutaessaan 10 kilowatin tehon.

Suuriin kulutuslukemiin päästään, kun lasketaan teleoperaattorien sähkönkulutus ja jaetaan se siirretyllä datamäärällä:

• Ficomin verkkosivujen mukaan vuonna 2020 teleoperaattorit käyttivät sähköä 689 GWh ja siirsivät dataa 3198 miljoonaa gigatavua, eli kulutukseksi saadaan 215 Wh/Gt eli 0,215 kWh/Gt, joka on sitten sivuilla pyöristetty arvoon 0,22 kWh/Gt.
• Traficomin verkkosivuilla pari viikkoa sitten julkaistujen tietojen mukaan vastaava lukema on vuodelle 2021 0,12 kWh/Gt, eli parempaan suuntaan on menty. Toisaalta siirretyn datan määrä kasvaa koko ajan, joskaan ei samaa vauhtia. Uusimmassa tilastossa on laskettu myös kiinteän liityntäverkon kulutus, se on vain 0,05 kWh/Gt.

Jos käytetään näitä keskimääräisiä lukemia (ja käytetään 4K-elokuvalle yläkanttiin olevaa tasalukua 20 Gt/tunti), voidaan toki laskea, että kahden tunnin leffa kuluttaa energiaa 40 Gt x 0,12 kWh/Gt = 4,8 kWh. Tuohon päälle vielä hilut runkoverkon, datakeskuksen ja oman tietokoneen/telkkarin sähkönkulutuksesta, niin ollaan ainakin samassa suuruusluokassa saunan kanssa.

Mutta väite, että ko. elokuvan katsominen lisäisi mobiiliverkon sähkön kulutusta tuolla määrällä, on perätön. 5g-tukiasema ei voi ottaa verkosta kuin 10 kW:n tehon, ja elokuvan 20 gigatavua tunnissa on 5,5 megatavua sekunnissa eli 44 megabittiä sekunnissa. Jos 5g-tukiasema on 10 gigabitin per sekunti kuituyhteyden päässä, se pystyy jakamaan elokuvaa 10000/44=220:lle katsojalle, jolloin tehonkulutus per nuppi on 10 kW / 220 = 45 wattia.

Jos elokuvan lataa kerralla omalle koneelle ja katsoo sitten, 40 Gt:n siirtäminen kestää 1 Gb/s 5g-liittymällä alle 10 minuuttia. Vaikka mobiilitukiasema rallattaisi minulle ja vain minulle 10 kW teholla (mitä se ei tee) 10 minuuttia ja olisin sen ainoa käyttäjä (mitä en ole), energiaa kuluu siltikin vain 1,7 kWh. 

Jotta elokuvan katsomisen voisi katsoa lisäävän kulutusta useilla kilowattitunneilla, tulisi yhden elokuvankatsojan toimenpiteen nostaa tukiaseman kulutusta muutamalla kilowatilla muutamaksi tunniksi. Tämä on epäuskottavaa, mutta asian tarkempi pyörittely vaatisi tietoa siitä, paljonko erilaisten tukiasemien kulutus vaihtelee käytön mukaan.

Koko keskustelussa harmittaa eniten:

• Suhteellisuudentajun puute. Muutama kilowattitunti on pieni energiamäärä ja monessa harrastuksessa (autoilu, ruuanlaitto tai vaikka se mainittu saunominen) saa menemään moninkertaisen määrän. Sama juttu elokuviin menemisessä tai (jo historiaan jääneessä) leffan vuokraamisessa. Ihmisen liikuttelu kuluttaa enemmän energiaa kuin datan liikuttelu.
• Se Aalto-yliopiston raportin varsinainen pihvi eli se, että nettisivuilla on paljon turhaa ryönää jonka liikuttelu lisää datamääriä, jää tämän "kissavideoiden katselu on ympäristörikos" -keskustelun jalkoihin.

Pelkästään mobiiliverkon olemassaolo syö sähköä. Se, miten tämä jyvitetään laskelmissa, on sitten monimutkaisempi asia. On totta, että jos kukaan ei käyttäisi mobiiliverkkoa, ei tarvittaisi tukiasemiakaan, ja silloin niiden tehonkulutus on 0 kilowattia.

Yritin saada ja moni muukin yritti saada HS:ää täsmentämään artikkeliaan, mutta viimeisen lauseen sanamuoto näyttää olevan ja pysyvän. Väite on levinnyt eteenpäin ainakin Verkkouutisissa, ja tätä kirjoitettaessa Afterdawn on tehnyt kriittisen jutun HS:n väitteistä.

Edit 29.12.2022 klo 10.43: HS:n artikkelia on päivitetty artikkelin mukaan kello 10.23 ja nyt sanamuoto on:

Aalto-yliopiston keväällä julkistaman tiedon mukaan kahden tunnin mittaisen elokuvan katsominen 4K-tasoisella kuvalla mobiililiittymän kautta lisää mobiiliverkon sähkön kulutusta saman verran kuin saunan lämmittäminen.

Tämä ei pidä paikkaansa. Ko. yliopiston tiedotteessa lukee seuraavasti:

Esimerkiksi kahden tunnin huippulaadukkaan 4K-resoluution elokuva mobiiliverkon kautta katsottuna kuluttaa sähköä saman verran kuin vaikka saunan lämmittäminen tai 20 kilometrin ajaminen sähköautolla.

Eli tuossa on laskettu keskikulutuksilla, siinä ei sanota että elokuvan katsominen lisäisi mobiiliverkon sähkön kulutusta saman verran kuin saunan lämmittäminen. Toki jos kaikki katsoisivat päivät pitkät elokuvia mobiiliverkon yli, tulisi tukiasemiankin rakentaa lisää, mutta silti lehden väite on väärin. 

Lotta Yli-Hukkala-Siira ja muut superopiskelijat: ei pinnallista oppimista vaan pinnallista journalismia

Entisenä (ja vähän nykyisenäkin, kuluvan viikon perjantaina on taas opetuskeikka) opettajana luen mielenkiinnolla juttuja opiskelijoista. Ja mediassa esille päästäkseen pitää erottua massasta. Yksi tapa on valmistua poikkeuksellisen nopeasti. Uran varrelta ja sen vierestä ovat jääneet mieleen erityisesti:

• Tuomas Hytönen, joka porskutti diplomi-insinööriksi vaativalta teknillisen fysiikan osastolta alle kahdessa vuodessa (ja väitteli nopeasti tämän jälkeen ja tehnyt komean uran professorina)
• Tuomas Lukka, Suomen nuorin tohtori vuodelta 1995
• Niin ikään nuorena väitellyt Pekka Himanen
• 16-vuotiaana 10 laudaturia (ja yhden eximian) kirjoittanut Kalle Kujanpää
• Suomen nuorin tuplatohtori, 28-vuotiaana toisen väitöskirjansa tehnyt Juuso Töyli

Tuomas, Tuomas, Pekka, Kalle ja Juuso. Eilen olikin virkistävää lukea reilussa vuodessa 583 opintopistettä suorittaneesta Lotta Yli-Hukkala-Siirasta. Juttu kiinnosti selvästi muitakin, se keikkui Hesarin sivuilla luetuimpana juttuna koko maanantain ja vielä tiistaiaamuna tätä kirjoitettaessa viidenneksi luetuimpana – vaikka oli maksumuurin takana. Ihmettelen otsikon sanavalintaa "järjetön", juuri järkeähän Yli-Hukkala-Siiralla näyttää piisaavan.

Jutun käsittely sosiaalisessa mediassa oli ennalta-arvattavaa, sisältö oli pitkälti:

• Yleistä törkyä jota julkisuuteen noussut henkilö saa osakseen, olipa sitten räpmuusikko tai toimitusjohtaja.
• Enemmän ja vähemmän asiallista kritiikkiä siitä kuinka tällaiset jutut asettavat paineita nuorille eikä niitä pitäisi julkaista.
• Vähättelyä siitä kuinka opiskelu ja oppiminen on nyt vähintään ollut pinnallista kun meni näin nopeasti valmistumaan.

Olen iloinen ettei nykyisenkaltaista "sosiaalista" mediaa ollut olemassa kun vaikkapa Tuomas Hytönen oli parikymppinen. Vähättelyä yrittivät jotkut kahvipöydässä silloinkin toki: muistan kun kaveri totesi että keskiarvo ei ollut varmaan kovin hyvä tuolla vauhdilla, mihin oli hauska todeta että se oli kyllä 4,9 / 5,0. Ja urakehityksestä (ja diplomityö- ja väitöskirjapalkinnoista) päätellen oppiminen ei ollut kovin pinnallista. Pikaisen googlauksen perusteella hyvin on mennyt muillakin "superopiskelijoilla".

Yleistä törkykirjoittelua on käsitelty julkisuudessa paljon, joten keskityn nyt kahteen jälkimmäiseen kohtaan: paineen asettamiseen ja vähättelyyn.

Ensin paine. Aiheuttaako tämmöinen juttu oikeasti paineita tavallisille nuorille? Jos kyllä, niin pitäisikö samalla logiikalla olla uutisoimatta jalkapallon MM-kilpailuista ettei huvikseen palloa potkiville tule paineita?

Päin vastoin, uutisessa tehtiin hyvin selväksi että kyse oli poikkeustapauksesta. Itse sähläsin itseni diplomi-insinööriksi viidessä vuodessa ja vaikka ikätoverini Tuomas Hytönen teki saman alle kahdessa vuodessa (vaikeammalta osastolta ja paremmin arvosanoin), olin iloinen hänen puolestaan ja jos ikinä mitään itsetunto-ongelmia takaraivossa kolkutteli, niin aina saattoi muistuttaa itseään siitä että keskimääräinen valmistumisaika oli seitsemän vuotta ja moni kelpo uran luonut (Pekka Vennamo tai Jari Sarasvuo) ei valmistunut koskaan.

Eikä ihmisen ole pakko luoda "kelpo uraa" ollakseen onnellinen. Ihmisiä on erilaisia. Joku osaa pidättää hengitystään monta minuuttia, toinen on maailmanmestari CS:GO:ssa ja toinen (kuten minä) pelailee sitä surkeasti omaksi ilokseen eikä pahastu omasta huonoudestaan. Toinen ratkaisee maailmankuulun matemaattisen ongelman kuusikymppisenä ja toiselle tuottaa vaikeuksia selvityä peruskoulun matematiikasta.

Sitten se vähättely ja otsikossa mainitsemani pinnallinen journalismi. Nopea valmistuminen on helppo vähätellä pinnallisen oppimisen tuotokseksi, mutta onko se sitä? Häviääkö vuodessa valmistunut Lotta osaamisessaan viidessä vuodessa valmistuneelle perusjantterille? Epäilen vahvasti. Osaisiko Lotta moninkertaisesti paremmin jos olisi käyttänyt opintoihinsa viisi vuotta? Epäilen tätäkin. Päin vastoin, nyt Lotalla on neljä vuotta aikaa syventää osaamistaan vaikkapa väitöskirjan teon merkeissä, tai mitä hän ikinä haluaakaan tehdä.

Ja juuri tekemiseen liittyy syytökseni pinnallisesta journalismista. Urheilijoiden pelisuoritusta voi ihailla ja katsoa uusintana televisiosta, mutta superopiskelijoista kirjoitetaan vain lyhyt pinnallinen juttu lopputuloksesta. Valmistui niin ja niin nopeasti sen ja sen ikäisenä, tuntuu siltä ja tältä ja antaa nämä ja nuo vinkit ja seuraavaksi meinaa tehdä sitä ja tätä. Juttuja lukiessa tulee samanlainen olo kuin jos uutisoitaisiin MM-jääkiekko-ottelun tulos mutta itse matsin kulku pimitettäisiin visusti yleisöltä.

Laiskan ”se nyt vaan oli niin hyvä ja valmistui nopeasti” -lopputulosjournalismin sijaan itseäni entisenä ja nykyisenä opettajana ja opiskelijana kiinnostaa kuinka homma on hoidettu teknisesti:

• missä järjestyksessä kurssit on suoritettu ja millaista tahtia?
• kuinka paljon opiskelija harjoitteli tentteihin? Tuliko vitosen arvosana yhden illan lukemisella vai menikö useampi päivä harjoitellessa?
• miten opiskelija harjoitteli tenttiin?
• lukiko kirjan vai pelkät luentokalvot
• opiskeliko hän tärpit vanhoista tenteistä vai opetteliko asiat "oikeasti" vai kenties näiden yhdistelmä
• mikä kurssi oli vaikein ja/tai työläin? Oliko mukana läsnäoloa vaativia kursseja tai muuta jonka kanssa piti taivuttaa itsensä mutkalle?

Heitänkin tästä pallon jollekin medialle: tästä saa helpolla kiinnostavan jutun: aihe on positiivinen ja haastateltavia tuskin tarvitsee maanitella kun ovat kerran jo aiemminkin haastateltavaksi suostuneet. Työtä juttu toki teettää, kun haastateltavia on useampia ja opintorekisterin suorituspäivät pitää pyöritellä lukijalle helppoon muotoon mutta homma ei ole vaikea, työläs vain.

Itse en ole opiskelupsykologi, mutta riviopettajan näkökulmasta poikkeuksellisilta suorittajilta vaaditaan:

• riittäviä kognitiivisia taitoja
• ahkeruutta (ja kykyä asettaa tavoitteita – Yli-Hukkala-Siirakin sanoi halunneensa juristiksi jo 5-vuotiaana)
• ajankäytön hallintataitoja

Jos joku näistä kolmesta puuttuu, ei tule parikymppistä maisteria tai tohtoria. Myös puitteet tarvitaan: jos tutkintoon kuuluu pakollinen kurssi joka järjestetään vain joka toinen vuosi ja se vuosi meni jo, et voi valmistua vuodessa vaikka itkisit (ellei proffa suostu poikkeusjärjestelyyn). Myös sairaus tai toimeentulo-ongelmat voivat vesittää muuten pätevän kaverin opintoputken.

Oppilaitos voi olla rakennettu niin että nopea valmistuminen on hankalaa. En ole nähnyt artikkelia 16-vuotiaasta sähköasentajasta.

Lotta Yli-Hukkala-Siira antaa jutun lopussa kelpo vinkkilistan opiskelutekniikan parantamiseen. Itse en ole valmistunut nopeasti mistään ja väitöskirjakin on vasta tekeillä (klik, klik), mutta olen tyytyväinen nykyiseen elämääni ja selvinnyt hengissä 40-vuotiaaksi asti. Tässä omat vinkit mitä antaisin parikymppiselle itselleni ja muillekin:

• Vain sellainen informaatio satuttaa joka sinulta puuttuu. Ole utelias. Lue paljon, Ylilaudasta ja Hommafoorumista Niin & Näin -lehteen ja Kanavaan. Seuraa mitä ympärilläsi tapahtuu.
• Kysy itseäsi fiksummilta. Olen monesti yllättynyt kuinka kiireisetkin ihmiset jaksavat vastata kunhan a) kysymys on asiallinen b) et jaarittele.
• Tieto tulee tiedon luo. Kaikki on alussa hankalaa. Jos haluat osata kunnolla Piiriteoria 1:n asiat, suorita myös Piiriteoria 2. Monen ”superopiskelijan” suoritukset voivat selittyä pitkälti tällä: aloitat heti tosissasi niin homma sujuu kunhan pääset vauhtiin.
• Vältä mustavalkoista ajattelua. Itsellä on ollut paljon harjoittelemista juuri tämän kanssa. Yksinkertaistaminen helpottaa päätöksentekoa mutta voi viedä sen pahasti hakoteille.
• Kokeile eri ideoita. Jos joku idea ei toimi, vika ei ole välttämättä maailmassa ja muissa ihmisissä vaan ideassa.
• Edelliseen liittyen: moni asia maailmassa ei ole joko tai vaan sekä-että. Jos haluat kirjastonhoitajaksi mutta myös ison omakotitalon tai veneen, opiskele ensin rahoitusalaa Aallossa, tee niitä hommia pari vuotta, osta se iso vene ja opiskele sitten kirjastonhoitajaksi. Kirsti Paakkanen osti Marimekon kuusikymppisenä. Elämä ei lopu siihen kun täytät 25.
• Vaikka olisit kuinka etevä, homma voi silti mennä pipariksi, joko omien valintojen tai ympäristön — yleensä molempien, seurauksena. Esimerkkeinä tulee mieleen Mikko Loimula tai Risto Pietilä.

Ennen kaikkea, tee sitä mitä itse haluat, älä sitä mitä muut haluavat. Ellet sitten halua tehdä sitä mitä muut haluavat...

V-kirjain tolpan päässä – ja muita rakennetun ympäristön ihmeellisyyksiä

Olen törmännyt siellä täällä ympäri Suomea teiden varsilla oleviin, noin ihmisen pituisiin tankoihin, joiden päässä on V-kirjain. Lapsena näin sellaisen Jokioisten turvesuon reunalla, ja muistikuvani mukaan siinä roikkui sammutusämpäreitä. Sukulointireissulla viime kesänä näin moisen maantien varressa Perniössä ja kodin läheltä löytyy myös semmoinen. Tarkalleen ottaen tällainen:

Tuosta tulee käveltyä ohi joka lähikauppareisulla, mutta vasta pääsiäisloman kynnyksellä sain aikaiseksi selvittää, mikä tuo oikein on. Google ei tässä auttanut, kun ei oikein tiedä millä googlata. Haku "V-kirjain pylväässä" tuotti vesiperän.* V tarkoittaa varmaan vettä. Aikani googlailtuani kysyin asiaa Tekniikan museosta ja Palomuseosta. Tekniikan museo ei ehtinyt vastata, kun Palomuseosta kommentoitiin että

kyseistä merkkiä voi etsiä hakusanoilla: vesiposti tai vesihuoltokilpi.

Tämmöinen löytyi äkkiseltään:
https://www.turvakauppa.com/vesihuoltokilpi-v-tk-011-102

No, tämä ei varsinaisesti vastannut kysymykseen, mutta innosti kysymään asiaa Vesilaitosmuseosta. Sieltäkään ei suorilta osattu vastata. Jatkoin googlailua tältä vesihuoltopohjalta, ja vaikkei asia ratkennut, opin kaikkea jännää, kuten vaikkapa että tulityökortin lisäksi on olemassa vesityökortti, ja että vesistön ali menevä sähkökaapeli tai vesijohto merkitään kaapelitaululla tai johtotaululla (näitä ovat varmasti kaikki nähneet, termi vain oli uusi).

Samalla tuli myös tutkiskeltua muiden vesijohtomerkintöjen sielunelämää: tiesin ennestään, että talojen seinissä olevat metallilaatat liittyvät talojen sulkuventtiilien ym. paikkojen merkintään, mutta kerrankin tuli luettua näistä tarkempaa tietoa sekä Openstreetmapin wikistä, jossa on kattava kokoelma näitä kilpiä, että myös Satakunnan kansan artikkelista Mitä kertovat oudot metallikilvet porilaistalojen seinässä? TV on tonttiventtiili, PV pääventtiili ja niin edelleen.

Oikean termin puute on riesa ja kuvan perusteella ei voi googlata (ainakaan tasokkaasti – veikkaan että lähitulevaisuudessa onnistuu sekin, samanhan onnistuu jo kasvojen kanssa). Samalla tuli mieleen muitakin rakennetun ympäristön "kummajaisia" joiden merkitys on selvinnyt sattumalta:

• Keskellä metsää sojottavat putkenpätkät ovat pohjaveden havaintoputkia
• Pikkuteiden risteyksissä maaseudulla näkyvät puutolpat, joissa on mustia numeroita keltaisella pohjalla, ovat johto-opasteita
• Voimalinjassa roikkuva mehiläispesän näköinen härveli on kantoaaltokuristin
• Matalat punaiset tolpat joissa on Posti- ja lennätinlaitoksen kyltti, ovat vanhojen teleliikennekaapeleiden merkkejä. Silloin tällöin törmää väärinkäsitykseen että niillä on merkitty suurvaltojen välinen kuuma linja (klik klik klik klik), vaikka tosiasiassa kyseisillä tolpilla merkittiin ihan tavallisia kaukoliikennekaapeleita. Kuuma linja toki kulki näitä kaapeleita pitkin, mutta samaa piuhaa pitkin kulkivat tavallisten ihmisten kaukopuhelut.

Telekaapelin merkki Lahdessa

No, lopulta nöyrryin ja postasin kuvan V-tolpasta Redditiin. Vastaus tuli alle puolessa tunnissa.** Kyseinen tolppa, jonka nenässä on V-kirjain, on palokaivon merkki. Lämmin kiitos nimimerkille morkokeijo (sekä Wikipedian nimimerkille Urjanhai, joka on artikkelin viime kesänä Wikipediaan kirjoittanut). Muiltakin Reddit-käyttäjiltä löytyi muistikuvia kyseisistä tolpista. Onhan näitä ympäri Suomen.

Jos ollaan tarkkoja, niin V ei tarkoittane palokaivoa vaan (palokunnan) vedenottopaikkaa. Reddit-keskustelun mukaan noilla on merkitty myös vedenottopaikaksi sopiva lampi. Toki voihan siinäkin olla varta vasten rakennettu kaivo lammen rantaan. Jos joskus on aikaa (ja kun Kansalliskirjastoon taas pääsee), tongin näiden historiaa.

Ja kun oikea termi on hallussa, niin löytyi kuvamateriaaliakin. Finnassa on vain muutama kuva palokaivoista, mutta kun tätä Uudenkaupungin museon kuvaa vähän zoomaa:

niin oikean alanurkan tienoilla näkyy palokaivo V-tolppineen. Finnassa on myös muitakin palokaivokuvia, joissa ei V-merkkejä näy, mutta tämä pyramidinmuotoinen herätti nostalgiaviboja: jossain olen tuollaisen ovea kaverin kanssa aukonut, olisiko ollut lapsuudenkaveri Oton pihalla? En ole varma. Lienee aika yleinen.

Opetukset ja jatkoselvitettävää

Tarinan opetukset:

• Kysy Redditistä ensimmäisenä. Joku tietää aina jotain, jolla pääset eteenpäin.
• Wikipediassakin artikkeli on ollut vasta viime kesästä asti, liki vuosikymmen myöhemmin kun asiaa ihmeteltiin Suomi24:ssä. Kiitin jo kirjoittajaa ja samalla innostuin kyselemään, onko englanninkielisissä maissa vastaavia palokaivoja ja miksi niitä kutsutaan. Saksassa on, Löschwasserbrunnen. Briteissä ja Jenkeissä ilmeisesti ei, mutta opin sentään, että sana "firewater" tarkoittaa pontikkaa.

Vielä jää avoimeksi, mikä tuo Palomuseon mainitsema kylttikauppojen V-kilpi on, tarkoittaako se samaa asiaa vai jotain muuta. En muista ikinä nähneeni missään. Kyse on siis tämmöisestä:

https://www.mainostaloteippari.pro/tuote/v-merkki/
https://www.turvakilvet.fi/15-002-V-merkki

Mikä mahtaa olla? Asia selvinnee viimeistään lomien jälkeen joko tuolta valmistajalta tai Vesilaitosyhdistykseltä kysymällä.

Niin, ja samalla ilmeisesti selvisi mikä mysteerirakennelma tuossa palokaivomerkin takana sitten on – no se on kaikella todennäköisyydellä sitten se palokaivo:

Lähiseudulla asuville Pokemon Go:n pelaajille paikka on tuttu. Siellä on pokemonsali, jonka nimi on Old Bunker at Karakallio. Termi bunkkeri on naurattanut jo pitkään, koska ei tuosta sotilashärpäkettä saa oikein villeimmissä kuvitelmissakaan. Ehkä se kannattaisi nimetä uudelleen Palokaivoksi?

No mutta missä näistä määrättiin? Miksi juuri V?

Kun V-kirjaimet ovat samanlaisia ympäri Suomea, niin täytyihän niistä joku ohje tai määräys olla olemassa. Ja tuo Uudenkaupungin museon kuva on 1940-luvulta, joten tongitaan sitä aikakautta. Vuoden 1993 palolakia ei löydy Edilexistä eikä muualtakaan verkosta, mutta Google löytää Tuomas Pylkkäsen opinnäytetyön, jonka mukaan (lihavointi minun):

Itsenäisen Suomen ensimmäinen palolaki (202/1933) tuli voimaan vuonna 1933. Palo- lain lisäksi voimaan tuli palosääntö (359/1933), jossa oli tarkempia vaatimuksia sammu- tusveden hankinnasta sekä kaupunkeihin hankittavista konevoimaruiskujen teholuokas- ta. Vedenottopaikkoja tuli asemakaava-alueella olla riittävän tiheässä, etteivät letkujen- selvitysmatkat muodostu yli 300 metrin pituisiksi (Palosääntö 359/1933, 20§). Palosäännön edellyttämä 300 metrin selvitysmatkan enimmäispituus pysyi lähes samanlaisena 1.9.1999 asti, kunnes pelastustoimilaki astui voimaan. Palolaki edellytti myös kuntakohtaisten palojärjestyksien laatimista.

Eli aika tiheään piti vedenottopaikkoja olla – se selittää noiden V-kirjainten runsasta määrää (niitä on ollut paljon, kun jäljellä on vieläkin). Aihetta käsitellään myös Markku Haikon selvityksessä alueellisen pelastustoimen synnystä.

Edilexistä ei löydy palolain (1933) sisältöä, mutta viitetiedoista löytyy palolain nojalla annetut säädökset, joista lupaavalta näyttää

Asetus sammutusvedenottopaikkojen merkitsemisestä (984/1943)

sekä sen nojalla annettu

Päätös sammutusvedenottopaikkojen merkitsemisestä (1031/1943).

Kummankaan tekstiä ei löydy Edilexistä, mutta Googlella löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilla oleva Helsingin kaupungin kunnallisasetuskokoelma 1943, joka on skannattu ja onneksemme ajettu tekstintunnistuksen läpi, ja sieltähän tämän rakkaan veekirjaimemme olemassaolon oikeutus löytyy:

Sammutusvedenottopaikkojen merkitseminen

Sisäasiainministeriön päätös joulukuun 14 p:ltä 1943  

(Suomen as.-kok. 1943: 1031)

Sisäasiainministeriö on sammutusvedenottopaikkojen merkitsemisestä 10 päivänä joulukuuta 1943 annetun asetuksen 4 §:n nojalla päättänyt:

1 §. Vedenottopaikan merkki on punainen V-kirjain. Ellei punainen väri taustan vuoksi ole helposti havaittava, on merkin väri valkoinen. Merkin kylkien sisäpituus on 40 ja leveys 7.5 senttimetriä. Jos merkki on havaittava kaukaa, on se tehtävä vastaavasti suuremmaksi. Mikäli näkyväisyys ei toisin vaadi, maalataan tai asetetaan merkki siten, että sen alareuna on n. 1.6 metrin korkeudella.

2 §. Vedenottopaikassa, joka on auto- tai moottoriruiskujen käytössä varteenotettava, tulee V-merkin alapuolella olla ainakin 15 X 60 senttimetrin suuruinen valkoinen kilpi, jossa on mustilla numeroilla ilmaistu se minuttilitramäärä, mikä vedenottopaikasta voidaan tunnin aikana arviolta ottaa. Jos vesimäärä on rajaton, ilmaistaan se poikittaisella aaltoviivalla.

3 §. Jos vedenottopaikan merkkiä ei voida liikenteen tai muun syyn takia sijoittaa vedenottopaikan kohdalle tai niin lähelle, ettei paikasta voida erehtyä, on vedenottopaikka ilmaistava kahdella linjalla, jotka leikkaavat toisiaan sen kohdalla. Kummankin linjan toisena linjamerkkinä käytetään V-kirjainta ja toisena noin 10 sentti- metrin vahvuista teräväkärkistä paalua tai maalattua viivaa.

Linjamerkit ovat punaiset ja mustakärkiset. Ellei punainen väri taustan· vuoksi ole helposti havaittavissa, on linjamerkin väri valkoinen.

4 §. Ellei vedenottopaikka ole tieltä vaikeudetta havaittavissa ja tarpeen mukaan muulloinkin on asetettava vedenottopaikan suuntaa ilmaisevia merkkejä, jotka ovat muuten samanlaiset kuin edellä 1 ja 2 §:ssä on määrätty, paitsi että kilven toinen reuna on terävä, ja että jos inerkkiin ei kuulu kilpeä, V-merkin alla on valkoinen nuoli.

Kilpi tai nuoli on siten asetettava, että kärki osoittaa vedenotto- paikan suunnan. V-merkki asetetaan, mikäli mahdollista, tulosuun- nasta katsottuna poikittain.

5 §. Vedenottopaikan suuntaa osoittavan kilven kärkipuolessa on ilmaistava matka vedenottopaikkaan metreissä tasaluvuksi ylös- päin pyöristettynä. Jos vedenottopaikka soveltuu sekä auto- että moottoriruiskulle, on kilven keskelle maalattava A, ja jos veden- ottopaikalle päästään ainoastaan moottoriruiskulla, M. V esimäärää ilmaiseva numero tai aaltojuova on maalattava kilven tasareunaiseen päähän.

Suuntaa ilmaisevaan nuoleen ei tehdä mitään merkintöjä. 

6 §. Tarpeen mukaan on merkit maalattava molemmilta puo- lilta tai, mikäli selvyys vaatii, asetettava kaksi merkkiä, kumpikin tulosuunnasta katsottuna tien oikeaan laitaan.

7 §. Paloavannolla tai muulla siihen verrattavalla lyhytaikai-· sella vedenottopaikalla voidaan merkkinä käyttää maalaamatonta riukua, jonka latvaan on kiinnitetty havunoksat V-muotoon.

Siinähän se oli tarkasti määritelty.  Eli kyseessä ei ole vain palokaivo, vaan mikä tahansa sammutusvedenottopaikka. Jäljellä olevista merkeistä ja vedenottopaikoista olisi kiva valokuvata vähintään jonkinlainen otos jälkipolville.

---------------

* Huvittavaa on, että "V-kirjain tolpassa" (siis ei pylväässä) vie Helsingin kaupunginkirjaston kysy.fi -sivulle, jossa viitataan Suomi24-keskusteluun, jossa on oikean suuntainen joskaan ei oikea vastaus. Nyt on se oikea Wikipedia-linkkikin molemmissa, kun sen sinne lisäsin. Aihetta on pohdittu 11 vuotta sitten myös Openstreetmapin foorumilla.

** Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että LinkedInissäkin tiedettiin, mikä on kyseessä.

Wanha blogi arkistoon

Bloggerin käyttöliittymä ei ole muuttunut mihinkään reilussa kymmenessä vuodessa, ja Wordpress on ajanut kirkkaasti ohi. Siksi meinasin siirtyä käyttämään Wordpressiä, ja perustin 2018 uuden blogin osoitteeseen lue.vesa.fi. No, lopputulos oli, että toimitettuihin medioihin kirjoittaminen vie nykyään kaiken ylimääräisen ajan, joten tuo uusi blogi on ollut lähinnä tyhjän panttina. Jos joskus inspiraatio iskee kirjoittaa jotain joka on pakko saada julkaistua hetinyt, eikä juttu putoa minkään asiakasmedian repertuaariin, kirjoittelen tänne, kököstä käyttöliittymästä huolimatta. Noin pari kertaa vuodessa. Tätä blogia olen kuitenkin pitänyt vuodesta 2009, ja toimii hyvin arkistona.

En viitsi maksaa 300 euroa vuodessa Wordpressille palvelusta jota en käytä, eli ajan tuon alas, ja tässä arkistolinkit kirjoituksiin - niihin kokonaiseen kolmeen, joita sinne kahdessa vuodessa kirjoitin:

• 13.5.2018: "Kaikkihan nyt plagioivat" - kokemuksia opiskelu- ja opetusuran varrelta. Mielestäni onnistunut kirjoitus, sain kirjalliseen muotoon muistitietoni plagiointitapauksista, joihin on tullut törmättyä. 
• 6.6.2018: Home sweet höpö? Long Play tekee laajan katsauksen sisäilmaskenen historiaan ja nykyhetkeen. Tiivistelmä Long Playn jutusta, joka kokoaa ja perkaa ansiokkaasti sisäilmaongelmiin liittyvää faktaa ja fiktiota.
• 13.7.2018: iPhone repun pohjalle, taskuun halvin rimpula - näin hipsteri pärjäsi ilman älypuhelinta. Kevyt kirjoitus kokeilusta, jossa korvasin älypuhelimen halvimmalla mahdollisella peruskapulalla.

Jatketaan siis täällä. Luonnoksena on pyörinyt reilun vuoden yksi teksti, joka on eräänlainen followup Skrolliin ja Skeptikkoon kirjoittamistani saatananpalvontapaniikkia koskevista jutusta, koitan saada sen ulos ennen kesää.

"Potilaat huijasivat" ja tutkimustulos yllätti – toimittajan, tutkijan vai kenet?

Avatessani torstaiaamuna 23.1. Hesarin sovelluksen heti toisena etusivun uutisena (kuntatalouskriisin jälkeen) silmille lävähti tiedeuutinen:
   Espoo valvoi oikomishoidon potilaita mikrosirulla: paljastui "masentava" totuus hammasrautojen käytöstä

Parikymmentä minuuttia myöhemmin otsikkoa oli muutettu vielä raflaavammaksi:
   Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

Tiivistelmänä jutusta: Espoossa seurattiin oikomishoitopotilaiden hammasrautojen käyttöä sekä kyselykaavakkeella että lämpöä loggaavalla mikrosirulla ja sitten vertailtiin potilaan ilmoittamaa käyttöä mikrosirun keräämään tietoon. Tutkimus on hyväksytty vertaisarvioituun tiedelehteen ja se julkaistaan myöhemmin keväällä, mutta
   mutta HS kertoo tuloksista ensimmäisenä.

 Pari pointtia:

• Ensinnäkin ilmiö, että potilaat eivät noudata lääkärin ohjetta, on ihan peruskauraa lääketieteessä ja sen takia meillä on kaikenlaisia "Vain otettu lääke auttaa, Paavo!" -kampanjoita. Samaa on tutkittu myös nimen omaan oikomishoidoissa, ja eräässä katsausartikkelissa (Compliance with removable orthodontic appliances and adjuncts: A systematic review and meta-analysis) todetaan ihan suoraan, että

Suboptimal compliance is typical with all types of orthodontic appliances. 

Actual wear time is approximately 5 hours per day less than stipulated. 

Overreporting of appliance wear was found with all types of appliances. 

Factors influencing compliance levels are not fully understood.

• Toiseksi, julkaisemattomista tutkimustuloksista uutisoiminen on ongelmallista siksi, että tuloksiin ei ole helppoa mahdollisuutta tutustua ja näin esittää tosiasiapohjaista kritiikkiä uutisesta. Artikkelin preprintin saa yleensä toki laittamalla sähköpostia tutkijalle, mutta kuinka moni sen tekee?
• Kiinnostavinta tutkimustietoa on ainakin omasta mielestäni se, miksi ohjeita ei noudateta ja millä toimenpiteillä niitä noudatettaisiin paremmin. Tästä lienee itse tutkimusartikkelissa, mutta uutisessa se sivuutetaan.
• Jos jokin tässä on "hätkähdyttävää" ja "masentavaa", niin se, että kaupungin talousjohto on erittäin kiinnostunut tuoreista tutkimuksen tuloksista ja jopa hoidon epäämistä väläytellään. Potilaat leimataan otsikkotasolla "huijareiksi".
• Jutussa ei käsitellä sanallakaan sitä, olisiko hoidon epääminen rautojen liian vähäisen käytön perusteella eettistä tai edes laillista? Tutkimus oli vapaaehtoinen mutta onko siruseurantaa edes laillista toteuttaa potilaille? Saako siitä kieltäytyä? No, näistä saadaan sitten ehkä iltapäivällä toinen juttu (ja toiset klikit) tehtyä, kun joku järjestö tai laillisuusvalvoja ärähtää.