Näytetään tekstit, joissa on tunniste opetus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opetus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. tammikuuta 2013

OAJ:n aktiivi syyttää minua varkaaksi...

...kuten kaikkia muitakin omaa materiaaliaan julkisesti jakavia opettajia.

Tiedän, että kaikki eivät tykkää avoimista oppimateriaaleista, mutta alla esittelemäni Facebook-keskustelu kiteyttää niin mainiosti suurimman osan avoimiin materiaaleihin ja tekijänoikeuksiin liittyvät väärinkäsitykset, että on pakko kommentoida. Lisäksi, koska kyseessä on poliitikko ja OAJ:n aktiivi, mielipiteet ansaitsevat enemmän huomiota kuin Esson baarin vessanseinäkirjoitukset.

Käsitelläänpä tässä alla väitteet yksi kerrallaan. Koko keskustelun kontekstissaan pääset katsomaan kuvakaappauksesta. Olen mustannut sivullisten henkilöiden nimet ja pärstät ihan kohteliaisuussyistä (vaikka ne voisi hyvin jättää näkyviinkin, ei noissa mitään arkaluontoisia paljastuksia ole).
Muusikko, miksi musiikkiasi ei saa vapaasti imuroida netistä maksutta? Kirjailija, miksi kirjojasi ei saa kopioida? Elokuvanekijä, miksi leffojasi ei saa esittää vapaasti missä lystää? Opettaja joka ei piittaa tekijänoikeuksista kaivaa kuoppaa syvemmäksi palkkakuopassa jo valmiiksi riutuvalle opetusalalle. Ikävää, että (jotkut) opettajat ovat kyllin tyhmiä jakaakseen omaa tuotantoaan ILMAISEKSI eteenpäin, vaikka esim. kustantajat voisivat siitä myös maksaa. Kukin saa harrastaa hyväntekeväisyyttä vapaa-ajallaan, mutta muistakaa hyvät laupiaat samarialaiset, että opettajuus on ensisijaisesti AMMATTI JA TYÖ, josta pitäisi saada sellainen korvaus, että kykenee elättämään itsensä ja perheensä.

Venla siis väittää, että oppimateriaaliaan jakavat opettajat:
  • oppimateriaaliaan jakavat opettajat eivät piittaa tekijänoikeuksista ja
  • ovat tyhmiä
  • opetusala riutuu palkkakuopassa
Ensinnäkin, tekijänoikeuksiin sisältyy oikeus päättää materiaalinsa levittämisestä. Opettaja, joka jakaa materiaalinsa, ei siis mitenkään ole piittaamatta tekijänoikeuksistaan. Päin vastoin, hän käyttää oikeuttaan jakaa.

Tyhmäksi nimittely kertoo enemmän nimittelijästä itsestään kuin nimittelyn kohteesta. Ei muita kommentteja. Järkiperustelu tyhmyydelle olisi toki kiva kuulla.

Opetusalalla on ihan hyvät palkat, verrattuna moneen muuhun alaan. Karkeasti: peruskoulussa saa kolme tonnia, lukiossa neljä tonnia ja amk:ssa viisi tonnia kuussa. Noin karkeasti ja keskimäärin. Palkkakuopassa ovat ainoastaan lastentarhanopettajat (ja hekin vain sen takia, että ala kun ala taannoin muuttui hokkus pokkus yliopistopohjaiseksi, niin rahaa ei kuitenkaan hokkus pokkus syntynyt lisää).

Palkka riippuu ikälisistä. Toisin sanoen, hoitipa hommansa hyvin tai huonosti, palkka määräytyy vietettyjen syntymäpäivien mukaan.
Sanna: vastaus kysymykseesi: häviät omaa palkkarahaa ja varastat samalla toisiltakin. Jos haluaa saada nimeänsä julkisuuteen niin siihen on esim. BB-talo parempi tie. Silloin et varasta toisilta.
Varastat toisilta? Samalla logiikalla ilmaiseksi seksiä harrastavat varastavat prostituoiduilta ja kotona leipojat leipomolta ja lähikaupalta. Jos joku työ on niin kivaa että sen haluaa tehdä ilmaiseksikin, niin siitä on hyötyä koko kansantaloudelle. Piste. Lisäksi: jos sen materiaalin tekee joka tapauksessa itseään varten "ilmaiseksi" (jos nyt yli 4000 euron kuukausipalkalla työskentelyä voi ilmaiseksi sanoa), niin jakamalla sen muillekin ei todellakaan häviä mitään.

Käsitys, jonka mukaan työ loppuisi maailmasta tekemällä, on nykytaloustieteen mukaan virheellinen.
Kyse ei ole siitä, kuka on neropatti ja kuka ei, vaan siitä, että työstä (oli se kuinka tavista tai neroa tahansa) on tapana saada palkkaa. Jos valmistelet materiaaleja yhdenkin tunnin, etkö halua saada tehdystä työstä palkkaa? Jos et, ilmoittaudu johonkin vapaaehtoisjärjestöön. Mulla ainakin verkkokurssien sisällöt ovat avoinna vain kurssin osallistujille ja sen ajan, kun kurssi kestää. Jotkut oppilaitokset ovat laatineet omia "sääntöjään" esim. siten, että oppilaitoksella olisi oikeus heidän virassa olevien opettajien verkkomateriaaleihin. No, sekin on väärin ja lainvastaista.
Väärin ja lainvastaista? Jos se olisi lainvastaista, OAJ olisi vahvana liittona jo puuttunut siihen. Epäselvä tilanne toki on. Toisaalta työnantajalla on oikeus työn tuloksiin, toisaalta työsopimuksessa ei yleensä puhuta mitään materiaalin tekemisestä. Käytännössä tulkinta menee niin, että jos työsopimuksessa on maininta materiaalin tekijänoikeuksista, se on pätevä, mutta jos sitä ei ole, opettajalla on täydet oikeudet materiaaliinsa.
Materiaalien ilmaisjakelu aiheuttaa myös sen, että kun virkaehtosopimuksen mukaan oppituntiin (45 min) sisältyy 15 min suunnittelutyöaikaa (tämä kyllä vaihtelee sopimusaloittain), työnantaja alkaa olettaa, että kaikki ovat yhtä tyhmiä ja tekevät kasapäin ilmaismateriaalia tuon suunnittelutyön puitteissa. Meillä vielä toistaiseksi maksetaan erikseen verkkomateriaalin tuottamisesta, mutta ei varmaan pitkään, jos hyväntekeväisyysaate leviää sieltä maaseudulta tänne etelän ytimeen. Tosin missään ei velvoiteta, että opettajan on tehtävä verkkomateriaalia. Jos meillä loppuu siitä maksaminen, siihen loppuu myös materiaalin tuottaminen. Edunvalvonnan ykkösasia on se, että tehdystä työstä maksetaan palkkaa. Ja muistattehan myös sen, että verkko-opetuksesta maksetaan korvaus 1:1, ei siis saa käyttää mitään kertoimia tms. Jos olette OAJ:n jäseniä, nämä asiat ova kyllä tuttuja ja itsestäänselvyyksiä.

Kiinnitän huomiota kohtaan "meillä vielä toistaiseksi maksetaan erikseen verkkomateriaalin tuottamisesta, mutta ei varmaan pitkään, jos hyväntekeväisyysaate leviää sieltä maaseudulta tänne etelän ytimeen". Hyvän tekeminen on sitten vissiin maalaisten juttu ja siksi perseestä.
Ja samalla katsoa, kun palkkakehitys ajaa ohi...
Kuten jo yllä kommentoin, opettajien huono palkka on huolellisesti ruokittu myytti. Lukion (ja muistaakseni ammattikoulunkin) lehtorien keskipalkka pyörii neljän tonnin pinnassa, ammattikorkeakouluissa saa vähän enemmän ja yliopistoissa vielä enemmän, tosin vasta sitten kun taskussa on tohtorin tutkinto. "Oikeasti huono" palkka on ainoastaan lastentarhanopettajilla.

Ja kuka ne krediitit opetuksen kehittämisestä kerääkään...? Sorry, ette ainakaan te, jotka ilmaiseksi tuotteitanne jaatte, vaan työnantaja. Jos olet työnantajapuolen edustaja, nostan hattua, hienosti tehty. Akateemisia ei yleensä ole helppo kusettaa -- ellei kohderyhmänä ole opettajat, jotka hehkuvat onnesta, kun oma nimi on jossain julkaisussa ilmaiseksi. Pitkän linjan opettajana ja OAJ-aktiivina en voi muuta kuin toivoa, että ilmaisen työn tekijät ja jakelijat ovat äärimmäisen suuri vähemmistö.
Kyllä ne kretiitit sille tekijälle menevät. Esimerkiksi Anne Rongas on kaikille meille somehörhöopettajille tuttu, mutta minulla (ja tuskin kenelläkään muullakaan) ei ole aavistustakaan, missä hän työskentelee. Loppu on sitten poliittinen mielipide, jota ei voi varsinaisesti kumota, olen vain eri mieltä. Toivon, että jakelijat ovat pian äärimmäisen suuri enemmistö.

Järjestäytymisvapautta kunnioittaen. Tosin kummasti ne keskusjärjestöjen neuvottelemat palkankorotukset kelpaavat työmarkkinoiden free-ridereillekin. Sopii toivoa, ettei järjestäytymättömillä koskaan tule virkaehtosopimuksiin, palkanmaksuun, virkavalintoihin tms liittyviä ongelmia. Aina silloin tällöin joutuu sanomaan apua pyytäville järjestäytymättömille opettajille että soittavat esim. Loimaan kassaan ja kyselevät apua sieltä. Eipä taida olla työmarkkina-asiamiehiä siellä neuvomassa... Harmi vaan, että ilmaista työtä tekevät aiheuttavat paljon hallaa koko alalle.     

Itse kuulun OAJ:hin, mutta jos tällaiset mielipiteet liiton sisällä yleistyvät, niin pitää kyllä harkita jäsenyyttään. Liitto on kyllä tehnyt hyvää työtä palkkojen neuvottelemisessa, tattis vaan. Suurin tattis veronmaksajille, jotka tämän lystin kustantavat.

perjantai 19. elokuuta 2011

Youtube-video opetuskäytössä

Suomalaiset opettajat käyttävät Youtubea melko vähän, ja jos Youtuben käytöllä tarkoitetaan omien videoiden tekemistä ja näyttämistä opiskelijoille, niin todella vähän. Syitä tähän voi olla useita:
  • Kunnollisen videon laatiminen vaatii vaivaa.
  • Oman äänen kuuleminen videolta voi kuulostaa nololta.
  • Youtubessa videoon voi tulla - ja tulee, jos videosta tulee vähänkin suositumpi - negatiivista henkilöön käyvää palautetta (sössöttävästä äänestä, tota- tai niinku- sanojan toistelusta jne.).
  • Vähänkin pidempi video on . Muuten voi päätyä nauhoittamaan koko videon uudestaan, jos puhuu vahingossa roskaa tai saa yskänkohtauksen.
    • Tietenkin voi aina editoida videota, korvata ääniraidan jne., mutta niissäkin on oma säätämisensä.
Kokeilin hetken mielijohteesta Youtube-videon tekemistä, kun oikaisin Albertinkadun rakennuksen auditorion läpi omaan työpaikkaani Kalevankadun toimipisteeseen. Tässä se nyt on:


Hankalaa se ei ollut. Videon ottaminen vei sen kolme minuuttia, siirto kamerasta tietokoneelle ehkä minuutin. Lataus Youtubeen vei koulun wlanin (vajaa 10Mbit/s suuntaansa) yli reilut viisi minuuttia. Videon käsittely (kameran tiedoston muuntaminen Youtuben omaan muotoon) kesti tällä kertaa vajaat 15 minuuttia. Tämä odotteluaika riippuu videon pituudesta ja palvelun ruuhkaisuudesta. Kerran Vimeota (Youtuben kilpailija) käyttäessäni jouduin vajaan minuutin videon kanssa odottelemaan reilun tunnin. Eli älä laske sen varaan, että lataat videon Youtubeen ja sitten juokset luokkaan ja katsotte sen heti.

Tämä video nyt ei liity mihinkään kurssiin ja on muutenkin vähän kieli poskessa tehty, mutta se toi mieleen seuraavia ajatuksia siitä, millainen on hyvä opetuskäyttöön tehty Youtube-video:
  • Video ei saa olla liian pitkä. Jos halutaan tehdä video, jonka joku katsoo muuallakin kuin luokkahuoneessa, se saa mieluummin olla 1-3 minuutin tietoisku, kuin 20 minuutin luento.
    • Ne yli 10 minuutin videot, jotka olen itse katsonut Youtubesta, voi laskea yhden käden sormilla. Vain, jos voi olla varma siitä, että aihe kiinnostaa ja sattuu juuri sillä hetkellä olemaan se 10 minuuttia aikaa, video tulee katsottua. Videota kun ei voi silmäillä minuutissa läpi.
  • Mieluummin liian rennosti kuin liian jäykästi. Pelkkää kuivaa lötinää harva jaksaa katsoa.
 Jos haluat katsoa oikeasti hienoja Youtube-opetusvideoita, suuntaa vaikkapa Khan Academyyn.

perjantai 12. elokuuta 2011

Opettajat: miten pidätte osaamisenne tieteen viimeisimpien tulosten tasalla?

Tiede-lehti teki ansiokkaan jutun lukion oppikirjojen jälkeenjääneisyydestä. Minäkin olin yhden kommentin verran soppaa hämmentämässä, vaikkei sillä suoraa vaikutusta lopulliseen juttuun tainnut ollakaan. Myös pari aiheeseen liittyvää blogausta kannattaa lukea.

Nyt kirjasarjoja arvioi muutama huippuasiantuntija. Soisin asiaa ruodittavan vielä pidemmällekin: esimerkiksi lukion fysiikan sähköopin kurssikirjoista voisi pyytää palautetta sähkötekniikan professoreilta. Käytännössä sähkötekniikan opettaminen on aloitettava nollilta sekä TKK:lla että ammattikorkeakoulussa. Kirchhoffin lait osataan, mutta niiden soveltamista ei. Ymmärrän, ettei 40 tunnin mittaisella kurssilla voi sähköoppia kovin syvällisesti sisäistää, mutta oppimista helpottaisi jo se, jos kirjoissa käytettäisiin johdonmukaisia merkintöjä peruskäsitteille.

Oppikirjat ovat jäljessä aikaansa, ja varmasti monen opettajan substanssiosaaminenkin, mutta miten on pedagogisen osaamisen laita? Itseäni kiinnostaisi seurata kasvatustieteellistä tutkimusta, ja soveltaa viimeisimpiä löydöksiä omaan opetukseen. Tässä tulee kuitenkin vastaan ongelma: kasvatustieteellistä tutkimusta tehdään niin paljon, että merkityksellisten tutkimustulosten seulominen massasta on tavalliselle riviopettajalle vaikeaa.

Heitin viime joulukuussa idean Opettaja-lehdelle:

Opettaja-lehden hyödyllisin osio on Tutkittu juttu -palsta, jossa kerrotaan suomalaisista opetusalan väitöstutkimuksista. Esitänkin lehdelle haasteena, että toimitus seuraisi myös opetus- ja kasvatusalan tieteellisiä (eli vertaisarvioituja) lehtiä ja kertoisi mielenkiintoisimmista tuloksista lukijoille. Nämä olisivat kiinnostavampia ja hyödyllisempiä kuin valokuvat pönöttävistä kollegoista, jotka tuntuvat tällä hetkellä olevan lehden pääasiallinen sisältö.
Pääasiallinen ongelma - ainakin teknisten alojen opettajilla ja todennäköisesti muillakin - kun on siinä, että varsinainen opetustyö ja oman alan kehityksen seuraaminen vie kaiken työajan. Vain harva ehtii seuraamaan kasvatustieteellisiä lehtiä (jos niitä sattuu työpaikan kirjastoon tulemaan). Oman alan (siis sen fysiikan, sähkötekniikan tai biologian) seuraaminen onnistuu helposti näiden alojen populaari- ja ammattilehdistä.

Nyt kysynkin näiltä harvoilta: mistä lähteistä seuraatte kasvatustieteen kehitystä? Ericistä löytyy viimeisimmät englanninkieliset julkaisut, mutta jonkinlaisesta seulotusta ja edes vähän pureskellusta tiedosta olisi iloa monelle riviopettajalle.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Opintojen viivästymisestä: Osa 4: Opintojen mitoittamisesta ja opintojen kuormittavuudesta

Sain Suvi Jutilalta mainion powerpoint-esityksen opintojen mitoittamisesta:
Opintojen kuormittavuus ja opintojen mitoittaminen
View more presentations from Vesa Linja-aho

Kalvot ovat kauttaaltaan mielenkiintoista luettavaa, mutta huomioni kiinnittyi seuraavaan seikkaan. Kalvolla 18 olevan tilaston mukaan vuonna 2003 opintonsa aloittaneista oli helmikuussa 2009 valmistunut:
  • 23 % ajankäytön seurantatutkimukseen osallistuneista (11/48)
  • 7 % heistä, jotka eivät osallistuneet (17/256)
  • Eli (11+17)/(48+256) = 9 prosenttia opintonsa aloittaneista valmistui viidessä ja puolessa vuodessa tai nopeammin.
Osa noista ei-valmistuneista on varmaan vaihtanut opintoalaa ja valmistuneet, mutta tuskin tuo prosentti siitä paljoa heilahtaa. Siinäpä poliitikoille taas pään raapimisen ja moralisoinnin aihetta.


Tutustu myös artikkelisarjani Opintojen viivästymisestä aikaisempiin osiin: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Kuppaako Kopiosto opiskelijoita harhaanjohtamalla?

Ryhmä TKK:n opiskelijoita sai 1960-luvulla loistoidean: sen sijaan, että kaikki kopsaavat proffan liitutauluesityksestä hiki hatussa muistiinpanot ruutuvihkoonsa, teetetään homma yhdellä siistikäsialaisella opiskelijalla, ja monistetaan nämä muistiinpanot kaikille. Näitä kutsuttiin - ja kutsutaan vieläkin - opetusmonisteiksi eli prujuiksi. En tiedä tarkkaa historiaa (sellainenkin juttu pitäisi kirjoittaa jossain vaiheessa - varsinkin, kun tunnen yhden opetusmonistefirman perustajista!), mutta aluksi hommaa hoiti muutaman opiskelijan firma, sitten ylioppilaskunta ja lopulta Edita Opetusmonisteet. 2000-vuosikymmenen jälkipuoliskolla (kun olin jo valmistunut) Edita luopui opetusmonistebisneksestä, ja homma siirtyi Multiprintille.

Editan aikana opetusmonisteiden kansilehteen piti merkitä, kuinka moni sivuista oli
  • opettajan itse laatimaa aineistoa,
  • kotimaista muiden laatimaa aineistoa ja
  • ulkomaista muiden laatimaa aineistoa.
Muiden laatimasta aineistosta Edita maksoi kopiostomaksun eli sivukohtaisen korvauksen siitä hyvästä, että jonkun tekemää aineistoa kopioitiin. Esimerkiksi jos opetusmonisteeseen oli kopioitu oppikirjan sivuja, näistä maksettiin kopiostomaksu.

Päädyin ohimennen opetusmonistetoimintaa nykyään hoitavan Multiprintin nettisivuille. Sieltä löytyy lomake, jonka opettaja joutuu täyttämään jättäessään opetusmonistepinkan Multiprintin monistettavaksi ja jaeltavaksi. Lomakkeessa pitää eritellä omat sivut ja lainatut sivut. Lomakkeen mukaan "Lainattu sivu sisältää osittain tai kokonaan jonkun muun kuin itsesi tekemää aineistoa." Eli jos itse laaditulla sivulla on vähän jonkun toisen tekemää aineistoa, opiskelija joutuu pulittamaan rahaa Kopiostolle? Väärin! Ei näin!

Lomakkeessa kyllä mainitaan, että kopiostomaksua ei tarvitse maksaa, jos tekijä on antanut luvan materiaalin käyttöön tai jos materiaalissa erikseen mainitaan, että sitä saa vapaasti käyttää opetukseen. Mutta lomakkeessa unohdetaan mainita erittäin tärkeä ja usein (kaikkein useimmin?) opetustyössä vastaan tuleva tilanne, jossa toisen työn käyttämisestä ei tarvitse pulittaa senttiäkään. Tämä on teoskynnyksen alittavan tekeleen käyttö. Mikä tahansa sutaisu kun ei ole teos eikä näin ollen nauti tekijänoikeuslain suojaa eikä sen kopioinnista siten tarvitse maksaa kenellekään. Esimerkiksi alla oleva kuva:
Kuva kirjasta Simo Nieminen: Auton sähkölaitteet, 1. painos (2008), WSOY, sivu 130.
ei ylitä teoskynnystä (kuka tahansa piirustustaitoinen auton laturin rakenteen tunteva osaa piirtää kuvan, joka on lähes samanlainen), joten voin tehdä sillä mitä hyvänsä, esimerkiksi liittää sen tähän blogiin kysymättä kirjailijan tai kustantajan lupaa. Teoskynnyksen tyypillisesti alittavia teoksia ovat myös erilaiset kaaviot, kuviot ja taulukot. Jos omalle sivulle lisää tällaisen "epäteoksen", ei siitä tarvitse maksaa kenellekään eikä kysellä lupia.

Hyvän tavan mukaista on ilmoittaa, mistä teoskynnyksen alittava kuva tai muu vastaava otus on peräisin. Laki ei kuitenkaan tätä vaadi.

Tekijänoikeuslainsäädännössä on monia yllättäviä juttuja, kuten esimerkiksi se, että valokuvalla on aina tekijänoikeuslain suoja. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että huolellisesti oppikirjaa varten piirretty rakennekuva laturin roottorista on vapaata riistaa, mutta kännykameralla räpsäistyn laturin roottorin kuvan jakeleminen netissä voi periaatteessa johtaa vahingonkorvauksiin ja sakkoihin. Sitten on olemassa sitaattioikeus, ja ainahan voi käyttää ikiwanhoja teoksia, joiden suoja-ajat ovat menneet umpeen. Tekijänoikeuslaki oikeuskäytäntöineen on liian laaja käsiteltäväksi yhdessä blogikirjoituksessa. Jos tekijänoikeusasiat kiinnostavat, kannattaa tutustua vaikkapa Opettajan tekijänoikeusopas -kirjan blogiin tai vaikka käydä ostamassa kyseinen kirja.

Rajanveto teoskynnyksen alittavien sekä juuri ja juuri ylittävien tekeleiden välillä on välillä vaikea vetää. Viime kädessä rajan vetää tuomioistuin. Tekijänoikeusneuvostoltakin voi pyytää lausuntoa.

P.S. Lomakkeessa "oma sivu" määritellään teknisesti oikein:
Oma sivu ei sisällä lainkaan keneltäkään muulta lainattua tekijänoikeudella suojattua aineistoa.
mutta lihavointi on vähän harhaanjohtavassa paikassa, jos ajatellaan tätä teoskynnysjuttua. Lihavointi voisi olla pikemminkin näin:
Oma sivu ei sisällä lainkaan keneltäkään muulta lainattua tekijänoikeudella suojattua aineistoa.
Tämä korostaisi sitä, että ihan mikä tahansa lainauksen kohde ei ole tekijänoikeudella suojattu eikä sen käytöstä tarvitse maksaa.

P.P.S. Kopioston lomakekaan ei ylitä teoskynnystä, joten sen voi kopsata tähän alle :-).

Kopiostoilmoitus
View more documents from Vesa Linja-aho

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Opettaja pölisee ja oppilaat kirjoittavat - hyvä vai huono opetustapa?

Tekniikka & Talous -lehden yksi mielenkiintoisimmista palstoista on Pulpetti, jossa opiskelijat kirjoittavat kokemuksistaan. Numerossa 18/2011 (13.5.2011) sivulla 8 on taas hyvä pätkä, jossa Tansaniassa vaihto-opiskelemassa oleva Katja Repo kirjoittaa kokemuksistaan. Sitaatteja:
...paikallinen aikakäsitys, hiostava ilmasto, heikko kielitaito ja huoleton elämänasenne antavat opiskeluun oman mausteensa.
Osallistun tällä hetkellä Dar es Salaamin yliopiston kursseille, jotka on räätälöity vaihto-opiskelijoille. Näillä kursseilla opiskelijoita on vain kymmenkunta, kun paikallisten luennoilla luokat ovat niin täynnä, että läheskään kaikille ei riitä istumapaikkaa.
Kullakin kurssilla on kaksi viikoittaista tapaamista. Opetus etenee melkoisen verkkaiseen tahtiin, sillä paikallisten äidinkieli on swahili, ja opetus tapahtuu englanniksi. Opettajat toistavat kunkin lauseen kahteen kertaan, jotta kaikki opiskelijat saavat lauseen sellaisinaan ylös vihkoihinsa ja pysyvät kärryillä.
Koska kirjoja ei juuri ole, on ainoa oppimateriaali usein luennoilta saatu tieto. Tätä opiskelijat pänttäävät kokeen lähestyessä sanasta sanaan.
Tämä herättää parikin ajatusta:
  • Vihkoon kopsaaminen tuntuu opetusmenetelmänä vanhanaikaiselta ja huvittavalta, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Mielestäni menetelmässä on seuraavat hyvät puolet:
    • Menetelmän toimivuus ei juuri riipu opettajasta (kunhan opettajan "master copy" muistiinpanoista on hyvä). Interaktiivisen opetuksen toimivuus taas riippuu paljon opettajan innostavuudesta ym.
    • Opiskelijan on pakko keskittyä opiskeltavaan asiaan. Ajatus ei voi harhailla seuraavassa viikonlopussa, kun on pakko keskittyä kirjoittamiseen.
    • Kun opiskeltavaa asiaa kirjoittaa paperille, jää siitä väkisin päähän edes jotain.
  • Jos kehitysmaissa oppimateriaalin puuttuminen on noin paha ongelma, niin ratkaisu tai osa ratkaisua ovat avoimet oppimateriaalit.
    • Tietenkin, jos resurssipula on niin kova, että ilmaisen materiaalin tulostaminen/painaminen kirjaksi on ylivoimaisen kallista, eivät avoimet oppimateriaalit ole mikään viisasten kivi kehitysmaiden koulutusongelmiin.
Ja ilman avoimia oppimateriaalejakin opetusta voisi kehittää siten, että opettaja antaa muistiinpanonsa opiskelijoille kopioitavaksi, ja oppitunneilla keskityttäisiin niiden läpikäymiseen ja niistä keskustelemiseen.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Opetukseen rajuja leikkauksia - onko huono asia ollenkaan?

En ole vielä lukenut kunnolla uutta hallitusohjelmaa, mutta Talouselämän ja Hesarin juttujen perusteella koulutussektorille on tulossa rajuja leikkauksia:
  • opetusministeriö: -15 miljoonaa euroa (vai mikä OKM nykyään onkaan)
  • ammattikorkeakoulujärjestelmä: -51 miljoonaa euroa
  • Aalto-yliopiston ja muiden yliopistojen lisäraha: -58 miljoonaa euroa
  • lukioverkon karsiminen: -30 miljoonaa euroa
  • ammatillinen koulutus: -28 miljoonaa euroa.
  • yliopistot: -27 miljoonaa euroa
  • oppisopimuskoulutus: -21 miljoonaa euroa 
  • ammatillinen lisäkoulutus -8 miljoonaa euroa
eli yhteensä 238 miljoonaa euroa. Koko vuosittainen leikkaussumma on Hesarin mukaan 1,25 miljardia, eli opetustoimen leikkauksien osuus on noin 20 %. Mistään pöyristyttävän suuresta summasta ei edes ole kysymys: puolustusvoimilta leikataan 200 miljoonaa ja kehitysavusta 115 miljoonaa.

Opetussektorilla suurin osa kuluista on henkilöstökuluja, joten sieltä on helppo säästää. Olen varma, että opetuksesta säästäminen nostaa melkoisen porun eri tahoilla (odotan innolla esimerkiksi Opettaja-lehden mielipideosaston sisältöä :-).

Mutta onko opetuksesta säästäminen lainkaan typerää tai vahingollista? Jos vähän yksinkertaistan, niin säästöjä syntyy jo, kun
  • vähennetään lähiopetustuntien määrää ja
  • lisätään kotitehtävien määrää.
Väitän, että tällä tavalla sekä säästetään veronmaksajien rahoja, että parannetaan oppimistuloksia. Kun muistelen omia opiskeluaikojani, niin opettajista ehkä noin 10-20 % oli sellaisia, että heidän tunneillaan istumisesta sai todella jotain lisäarvoa. Oppituntien suuri määrä ei takaa laadukasta opetusta, laadukkaasta oppimisesta puhumattakaan. Suomessa on ylpeilty PISA-menestyksellä. Harvoin kuitenkaan muistetaan sanoa ääneen, että Suomessa on kansainvälisesti mitattuna vähän lähiopetustunteja, ainakin peruskoulussa.

Säästöjä voi hakea myös automatisoimalla opetukseen liittyviä "paskaduuneja" kuten kokeiden arvostelua ja monologien pitämistä.

torstai 19. toukokuuta 2011

Mikä tässä meni pieleen? Somegurut, pelastakaa matematiikka!

Luin pari viikkoa sitten Opettaja-lehdestä mielipidekirjoituksen, jossa lehtori Markku Halmetoja harmittelee, että hänen ja 199 muun opettajan sekä teollisuuden asiantuntijatehtävissä toimivan henkilön allekirjoittama matematiikan kouluopetusta kritisoivan avoin kirje ei saanut toivottua julkisuutta.

Itse olen iloinen että Halmetoja kirjoitti mielipidekirjoituksen, aihe kun kiinnostaa minua ja ilman tätä mielipidekirjoitusta en olisi koko avoimesta kirjeestä kuullutkaan. Mielipidekirjoitus on lyhyt ja se kannattaa lukaista läpi vaikka saman tien. Itse avoin kirje sen sijaan on pitkä, joten yritän referoida sen sisällön tähän tosi lyhyesti:
  • 200 ihmistä - joukossa mm. parikymmentä professoria - on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa vaaditaan MAOLilta ja päättäjiltä toimenpiteitä matematiikan opetuksen kehittämiseksi.
  • Yläkoulun nykyinen matematiikan opetus ei vastaa tarkoitustaan, ja yläkoulun matematiikka pitäisi eriyttää lyhyeksi ja pitkäksi matematiikaksi.
  • Taulukkokirjan käyttö ylioppilaskirjoituksissa pitäisi kieltää.
Mutta palatakseni Halmetojan kirjoitukseen: nikä mättää, miksi tiedotusvälineet eivät kiinnostuneet kirjeestä? Tässä omat arveluni:
  • Kirje on pitkä kuin synti, kolme aanelosellista tekstiä. Toimittaja tai uutispäällikkö, jonka sähköpostiin kolisee vajaasta sadasta (pikkulehti tai erikoislehti) useaan sataan (iso lehti) lehdistötiedotetta työpäivän aikana, sivuuttaa kirjeen kylmästi, jos viestissä ei ole repäisevää kärkeä. Kirjeen ensimmäinen lause kuuluu:
    Lukion pitkän matematiikan keskeinen tehtävä on niiden opiskelijoiden kouluttamisessa,
    jotka myöhemmin jatkavat matemaattisilla, teknisillä ja luonnontieteellisillä aloilla yliopistoissa ja ammattikorkeakoulussa.
    Heräsikö sinun mielenkiintosi? No ei minunkaan.
  • Oletetaan, että toimittaja pitää matematiikan opetusta tärkeänä juttuna. Tämähän on tärkeä homma, katsotaan mitä teollisuusvaikuttajia kirjeen allekirjoittajana on. No Jorma Ollila nyt varmasti, siitähän saa kivan otsikon. Mutta voi: listalla ei ole yhtäkään edes puolitunnettua henkilöä. (Minä toki TKK:lla työskennelleenä tiedän, kuka on Samuli Aalto tai Simo Kivelä, mutta tavallinen toimittaja [lehden lukijasta puhumattakaan] ei tiedä.) Miksi allekirjoittaneiden joukossa ei ole Jorma Ollilaa, Matti Alahuhtaa, Björn Wahlroosia tai muuta julkkisjohtajaa? Vaihtoehtoja on kaksi:
    • Heiltä ei ole kysytty.
    • Heidän mielestään matematiikanopetus on nykyisellään kunnossa.
    • Molemmissa tapauksissa toimittaja kohauttaa olkapäitään ja siirtyy kirjoittamaan juttua eduskuntavaaleista tai Johanna Tukiaisesta.
  • Nyt kirjeen allekirjoittajalista on demokraattisesti aakkosjärjestyksessä. Uutisarvoa olisi voinut yrittää pelastaa lajittelemalla professorit alkuun. Listalla on 22 professoria, se voi jo herättää toimittajan mielenkiinnon. "Professorit: Matematiikan opetus Suomessa kuralla"
  • En tiedä, lähtikö kirje mediaan sellaisenaan, vai oliko siitä tiivistetty lehdistötiedote. Jos ei ollut, niin seuraavista faktoista ja ideoista sellaisen olisi voinut koota:
    • maassamme on aina opiskeltu matematiikkaa OECD-maiden pienimmällä viikkotuntimäärällä
    • Tasokurssien poistamisen jälkeen peruskoulun matematiikan opetus on latistettu heikoimpien oppilaiden tasolle.
    • kaikista kouluaineista matematiikka tarjoaa asianmukaisesti opetettuna eniten harjaannusta luovaan ajatteluun.
    • yläkoulun matematiikka eriytettävä tavalla tai toisella lyhyeksi ja pitkäksi matematiikaksi
    • taulukkokirjan käytöstä tulee luopua. "Professorit: Taulukkokirja pilaa oppimisen."
  • Lähteet kannattaisi mainita. Esimerkiksi, onko taulukkokirjasta luopumisen hyvät vaikutukset oppimiseen mutupohjalta heitetty väite vai onko asiaa tutkittu tieteellisesti? Entä mihin perustuu väite, että juuri matematiikka tarjoaa eniten harjaannusta luovaan ajatteluun?
  • Entä sosiaalinen media? Levitettiinkö tietoa kirjeestä muualla kuin Luma-foorumilla? Jakoivatko kaikki allekirjoittajat kirjeen Facebook-sivullaan? Entä Suomi24:ssä tai muilla vilkkailla keskustelufoorumeilla?
  • Lähetettiinkö medialle ainoastaan sähköpostia vai koitettiinko myös muuten saada viestiä perille? Hyvä kikka, jota viestintätoimistot käyttävät, on se, että katsotaan, kuka toimittaja on aikaisemmin kirjoittanut samantapaisesta aiheesta (vinkki 1, 2 ja 3), ja soittaa hänelle ja laittaa sitten sähköposti perään.
  • Lopuksi vielä tekninen seikka: kirjeen (joka on selvästi laadittu LaTeXilla) fonttiasetukset ovat pielessä, jolloin kirjeestä copypastattu lause näyttää tältä: Lukion pitk¨an matematiikan keskeinen teht¨av¨... Ei ehkä muodostu julkaisun esteeksi, mutta ärsyttää toimittajaa.
Lopuksi korostan, että tämän bloggauksen tarkoitus ei ole haukkua tuon kirjeen tekijöitä, vaan päinvastoin, pidän asiaa tärkeänä, ja toivon, että viesti saadaan läpi mediaan ja päättäjille. Kirjeen saama vähäinen huomio harmittaa minuakin. Ehkäpä joku blogini kahdestakymmenestä neljästä lukijasta kertoo asiasta huomenna kapakassa tutulle toimittajalle, ja matematiikan opetuksen tasosta tehdään neljän aukeaman juttu Hesarin kuukausiliitteeseen. Toivotaan näin.

Mitä muuta kirjeen laatijat olisivat voineet tehdä sanoman perille saamisen edistämiseksi? Kerro mielipideesi kommenttilaatikossa. Autetaan yhdessä kirjeen allekirjoittajia.

Anya Kamenetz: DIY U — kirja joka jokaisen opettajan ja opiskelijan pitäisi lukea

Tutustuin Slidesharen etusivulta löytämäni presiksen (bloggauksen lopussa) kautta Anya Kamenetzin DIY U -kirjaan. Presikseen liittyy myös ääniraita, mutta sen pituus on 53 minuuttia, eli ehkä joskus kesälomalla sitten... Itselleni kun tuottaa vaikeuksia keskittyä edes 10 minuutin pituiseen videoon.

DIY U tulee sanoista Do-It-Yourself University eli tee-se-itse-yliopisto (voi ajatella myös, että kirjan nimi on Do-It-Yourself You eli tee-se-itse-sinä). En ole lukenut kirjaa vielä loppuun, mutta läpisilmäilyn ensimmäisen parinkymmenen sivun jälkeen voi sanoa, että sisältö on rationaalista nykyistä koulutusjärjestelmää koskevaa kritiikkiä. Siis ei mitään kieli poskessa kirjoitettua "koulut vittuun" -settiä, vaan asiallista nykyjärjestelmän puutteisiin tarttumista.

Erityiskiitoksen Kamenetzille voi antaa siitä, että hän ei vain tyydy haukkumaan koulutusjärjestelmää, vaan esittämään myös ratkaisuehdotuksia sekä esittelemään jo tehtyjä parannuksia.

Kirja on saanut vähän (lue: käytännössä ei yhtään) huomiota Suomessa. Google-haku 15.5.2011 suomenkielisiltä sivuilta tuottaa - jos kirjakauppoja ei lasketa - kaksi hajaosumaa (klik, klik), jossa kirjan nimi mainitaan mutta eipä mitään muuta. Onko syynä vähäiseen kiinnostukseen se, että meillähän on maailman paras koulutusjärjestelmä ja toimivaan järjestelmään ei pidä koskea? Kirja on ilmestynyt keväällä 2010, joten aikaa Suomeen leviämiseen on kyllä ollut.

Kirjan sisältö lyhyesti (kirjoitettu kieli poskessa kirjan alkuosan, nopean silmäilyn sekä blogin lopussa olevan kahden videon perusteella):
  • Yliopisto- ja koululaitos ei ole juuri muuttunut satojen vuosien saatossa, vaikka maailma on muuten muuttunut.
  • Vielä reilut 50 vuotta sitten yliopistokoulutus oli pienehkön eliitin (rikkainen valkoisten miesten) juttu.
  • 1960-luvulla Yhdysvalloissa päätettiin, että yliopistokoulutuksesta tehdään koko kansan juttu.
  • 1970-luvulla saattoi minimipalkkaosa-aikatyöllä (tai kesätöillä) rahoittaa yliopisto-opiskelun valtionyliopistossa.
  • Koulutuksen hinta on noussut kovaa vauhtia, reippaasti nopeammin kuin kuluttajahintaindeksi tai mikään ko. indeksin pääkomponenteista! Nykyään minimipalkkakokopäivätyökään ei riitä.
  • Yhdysvallat on pudonnut koulutuksen kärkimaasta kymmenenneksi parhaaksi maaksi (mitattuna sillä, kuinka suurella osalla väestöstä on jonkinlainen "lukionjälkeisen koulutuksen" tutkinto).
  • Korkeakoulutuksen globaali kysyntä kasvaa huimaa vauhtia. Jopa niin kovaa vauhtia, ettei ole fyysisesti mahdollista rakentaa uusia yliopistoja riittävän nopeasti.
  • Oppimistarpeet ovat muuttuneet. Kun henkilö menee opiskelemaan jotain ammattia, niin hänen valmistuessaan voikin olla niin, että kyseisessä ammatissa ei olekaan enää töitä tarjolla.
  • Maailma muuttuu niin lujaa vauhtia, että nuorista tuntuu, että koulu on jäljessä jokapäiväisestä elämästä.
  • Ongelmaan voi reagoida kahdella tavalla: joko uudistetaan korkeakoulutusta tai lakataan juoksemasta sen perässä (vapaasti suomennettuna).
  • Korkeakoulutuksella on kolme olemassaolon perustaa: sisältö (mitä opitaan), sosialisaatio (aikuistutaan ja opitaan tuntemaan tyyppejä) ja akkreditointi (saadaan paperi, joka on todisteena siitä, että osaa jotenkin jotain).
  • Anyan peräänkuuluttama ratkaisu on avoimuus niin opetuksessa kuin oppimateriaalissakin.
  • Tyypilliset community collegen (joka on, jos oikein ymmärsin, valtion korkeakoulu, jossa opiskellaan 2-vuotinen tutkinto - jonkinlainen amk:n ja ammattikoulun välimuotoko?) opiskelijat käyttävät 1000 dollaria vuodessa kirjoihin; saman verran mitä kuluu lukukausimaksuun. Jos siirryttäisiin avoimiin/vapaisiin/ilmaisiin oppikirjoihin, nämä kulut pienenisivät.
  • Suurin kuluerä koulutuksessa on opettajien työaika (75 % koko budjetista). Avoimet oppimateriaalit vapauttavat aikaresursseja, kun jokaisen ei tarvitse tuhertaa esim. luentokalvoja lähtien nollasta.
  • Esimerkkejä avoimesta oppimateriaalista ja avoimesta opiskelusta:
  • Avoimet toimintatavat opetuksessa johtavat siihen, että opettaja ei ole enää se luokan edessä höpisevä tyyppi vaan mentori/valmentaja, joka auttaa ihmisiä oppimaan. Esimerkki: Manitoban yliopiston Massively Open Online Courses, p2p-yliopistot...
  • Avoin akkreditointi on hankalin. Kootaan portfolio, jota esitellään työnantajalle koulutuksen päätyttyä (UMW Blogs). Toinen tapa on sellainen, jossa opiskelijat arvioivat toisiaan (peukku ylös, peukku alas).
  • Ennen mentiin kouluun, saatiin diplomi, diplomi pantiin pöytälaatikkoon ja mentiin töihin. Nykyään yhä harvempi amerikkalainen suorittaa korkeakoulututkinnon.
  • Seitsemän opiskelijaa kymmenestä valmistuu velkaisena, keskimääräinen velkasumma 23000 dollaria.
  • Ongelma: moni menee yliopistoon velaksi, ja ajattelee, että yliopistossa ollaan ja saadaan diplomi, jonka kanssa menestytään. Ei toimi enää nykyään.
  • Ihmisiä tulee opettaa "piirtämään oma karttansa", asettamaan tavoitteita, kokoamaan oma oppimisverkosto (tietolähteitä: ihmisiä, blogeja, kirjoja...). Ihmiset oppivat tehokkaasti kokemusten kautta, eli kannattaa hankkia kokemuksia.
  • On myös avartavaa pysähtyä miettimään, miten ihmiset oppivat asioita silloin, kun kouluja ei vielä ollut olemassa.
  • On myös opettavaista opettaa joku homma heti muille, kun sen on oppinut ("teach as you learn").
  • "Opettaja ei voi opettaa asiaa, jota hän ei tunne" ei pidä 100 %:sti paikkaansa: itse asiassa opettajan täytyy joskus opettaa jotain mitä hän ei tiedä ja on hyvä, jos hän myöntää rehellisesti oman tietämättömyytensä. Opettajan tärkeä tehtävä on auttaa opiskelijoita keksimään oikeita kysymyksiä.
  • Sanan yliopisto pitäisi tarkoittaa yhteisöä, jossa opitaan, eikä rakennusta.
Jos sinulla ei ole aikaa lukea kirjaa, katso vaikka allaolevat videot. Ensimmäinen on 4 minuuttia ja toinen on 17 minuuttia. Videot (ja kirja) käsittelevät lähinnä tilannetta Yhdysvalloissa, mutta myös meillä suomalaisilla on varmasti opittavaa niistä.



    keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

    Kirjan pelastaminen - tapaus Osoitinlaskenta (Aimo Roth, Tage Hedberg)

    Monessa oppiaineessa ei wanhoilla oppikirjoilla tee yhtään mitään, ellei sitten ole kiinnostunut aineen historiasta. Esimerkiksi liikekirjanpitoa olisi typerä opiskella 30 vuotta - tai edes kymmenen vuotta vanhasta oppikirjasta. Pari vuotta vanha vielä menettelee, mutta siinäkin voi olla vanhentuneita säädöksiä.

    Sen sijaan matematiikassa ja luonnontieteissä wanhoista oppikirjoista on iloa. Jos joku on kirjoittanut hyvän oppikirjan 1950-luvulla, se on joko sellaisenaan tai pienellä päivittämisellä helpo kirja nykyäänkin. Vaikka matematiikka ja luonnontieteet kehittyvät, niin esimerkiksi "lukiomatematiikka" ja "lukiofysiikka" ovat pysyneet melko ennallaan.

    Törmäsin ongelmaan konkreettisesti, kun löysin Metropolian kirjastosta mainion kirjan:

    Tage Hedberg (suom. Aimo Roth). Osoitinlaskenta : symbolinen menetelmä eli kompleksilukujen käyttö vaihtovirtalaskuissa. 1. - 2. painos. Porvoo, WSOY, 1971.

    Kirja on pedagogisesti erinomainen vaihtosähköpiirilaskujen oppikirja. Kirjasta ei ole otettu uusia painoksia. Harmi. Päätin lähteä selvittämään, olisiko kirja mahdollista julkaista uudelleen.

    Kirjaa ei voi tuosta vain lähteä digitoimaan ja levittämään, koska tekijänoikeuslaki suojaa kirjaa, kunnes on kulunut 70 vuotta tekijän kuolemasta. Koska Roth on suomentanut kirjan 1960-luvulla, hän on ollut silloin elossa, eli tekijänoikeudet raukeavat aikaisimmillaankin muutaman kymmenen vuoden päästä. Sama koskee ruotsinkielisen alkuperäisteoksen tekijää.

    Ainoa laillinen vaihtoehto on siis lähteä metsästämään tekijänoikeuksien ja julkaisuoikeuksien haltijoita. Kirja-alallahan toimitaan niin, että kirjailija myy julkaisuoikeudet kustantajalle. Tällöin kustantajalla on yksinoikeus julkaista kirjaa. Jos kuitenkin kirja loppuu eikä kustantaja ota siitä uusintapainosta, saa kirjailija pyytäessään kaikki oikeudet takaisin itselleen. Ja pienen mutkan matkaan tuo se, että kirja on käännetty ruotsista suomeksi (jolloin suomentajalla on myös oikeudet suomennokseen). Minun pitää siis olla yhteydessä neljään tahoon:
    Aloitin selvittelytyön. Tähän mennessä tapahtunutta:
    • WSOY:lta kerrotaan, että kirjasta ei ole otettu uusintapainoksia ja suomennoksen tekijänoikeudet ovat palautuneet suomentajalle. Eli WSOY:n puolesta asia selvä.
    • Aimo Rothista on vaikea löytää tietoa. Fonecta Finder ei löydä eikä Kopioston tekijähakemisto ja muutamasta Google-osumasta selviää, että hän on ollut Sähköinsinöörikillan kirjurina 1940-luvulla, joten hän on tällä hetkellä yhdeksänkymppinen, jos hän on elossa. Pelkään, että hän on kuollut.
    • Ruotsalaiselta kustantajalta ei ole vastattu sähköpostiini.
    • Tage Hedbergistä ei oikein löydy tietoa Googlella (tai löytyy, mutta selvästi eri henkilöstä). Pelkään, että hänkin on kuollut.
    Jos tilanne on se, että sekä Tage että Aimo ovat kuolleita, niin silloin minun pitää saada molempien (kaikki) perilliset kiinni ja pyytää heiltä julkaisulupa. Just do it, eiks vaan? Yksi vaihtoehto on kylmästi julkaista kirja ja olettaa, että kukaan ei tule penäämään oikeuksiaan, mutta en pidä tätä reiluna menettelynä.

    Kokonaan oman blogikirjoituksen voisi kirjoittaa siitä, miten tällaisen "hylätyn kirjan" hyödyntäminen saataisiin mahdolliseksi vaarantamatta tekijän oikeusturvaa?

    P.S. Jos Aimon lapset lukevat tätä, pistäkääpä viestiä tulemaan (etunimi.sukunimi@metropolia.fi).

    perjantai 10. joulukuuta 2010

    ReflekTori 2010 - kannatti käydä

    Osallistuin äsken (to-pe 9.-10.12.) ReflekTori 2010 -symposiumiin, joka on kolmatta kertaa järjestettävä teknisten ja teknillistieteellisten alojen opetukseen keskittyvä valtakunnallinen symposium. Viimeksi olin Reflektorissa vuonna 2005, vuosi 2007 jäi jostain syystä väliin.

    Suosittelen lämpimästi symposiumia kaikille tekniikan opettajille assarista professoriin. Ohjelmassa harmitti oikeastaan vain se, että mielenkiintoisia sessioita oli liikaa, kaikkiin ei ehtinyt millään osallistua.

    Mitä uutta opin seminaarissa? Paljonkin. Aluksi listattakoon muutama hyödyllinen verkkosivusto:
    • Peda-forum-lehti. Tekniikan opetustutkimuksen kausijulkaisu, jossa on osiot sekä hyviä käytäntöjä jakaville practice paper - että uutta tieteellistä tietoa sisältäville research paper -julkaisuille. Minulle tuli joskus puoli vuosikymmentä sitten paperiversio Peda-forumista, mutta lehteä on uudistettu huomattavasti.
    • OuLUMA-portaali, johon on koottu materiaalia matematiikan ja luonnontieteiden opettajille. Painotus näyttää olevan peruskoulun ja toisen asteen opetuksessa, mutta sivuston kahlaaminen on antoisaa korkeakouluopettajallekin. Sivustolla on paljon mielenkiintoista luettavaa alkaen kolumneista päättyen näppäriin labratöihin.
    • Kever-Osaaja, joka hirveästä nimestään huolimatta on tutustumisen arvoinen ammattikorkeakoulumaailman asioita käsittelevä julkaisu. Lehdessä on sekä referee- että non-referee -osiot.
    • TkT Juha Jaako Oulun yliopistosta on koonnut hyvän "näillä pääset alkuun" -tyyppisen kirjapaketin tekniikan alan opettamisesta. Yksi kirjoista on ilmaiseksi verkossa luettavana: Teaching Engineering.
    Ihmettelin seminaarissa ääneen, kuinka tuntematon ala on tekniikan opetustutkimus. Palautteena sain kahta erilaista, täysin päinvastaista näkökulmaa:
    • Alan materiaalia on vähän liikaakin, aiheesta (engineering education research) julkaistaan kymmeniä tiedelehtiä, ja uutta tutkimusta on vaikea seurata.
    • Alalla ei ole oikein tehty relevanttia tutkimusta, ja kunnollista materiaalia, jota voisi suoraan soveltaa omassa opetuksessa, on aika vähän.
    Suomenkielistä kirjallisuutta on melko vähän. Jossain esitelmässä mainittiin Kansanen-Uusikylä: Opetuksen tutkimuksen monet menetelmät.

    Esitelmät olivat hyviä, mutta seminaarin paras anti oli verkostoituminen ja mielipiteenvaihto kollegoiden kanssa. Esitelmissä harmitti eniten se, että aikaa keskustelulle oli erittäin vähän, mikä on kyllä ongelmana kaikissa konferensseissa.

    Mielenkiintoisin esitelmä oli Erno Salmisen Kurssien työmäärän mitoitusta vaikeuttavia tekijöitä. Salminen oli laskenut, että jos kurssit mitoitetaan oikeasti niin, että yksi opintopiste vastaa keskimääräiselle opiskelijalle 26,7 tuntia työtä, niin
    • opiskelijoiden työviikot ovat 45-53 tuntisia.
    • hitain 25 % joutuu tekemään kohtuuttoman paljon töitä.
    Opintopisteet tulisikin mitoittaa hieman kevyemmiksi. Ongelmana on opiskelijoiden suuri hajonta työmäärätarpeen kanssa. Yksi ongelma on, että opiskelijat eivät varaa riittävästi aikaa opintojen suorittamiseen. Tutkimuksesta riippuen opiskelijat käyttävät keskimäärin 23-35 tuntia viikossa opiskeluun.



    Toinen mielenkiintoinen esitelmä oli Aura Paloheimon Opiskelun aloittamisen vaikeus – tilastoja ja toimenpiteitä Aallon tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelmasta. It-kuplan puhkeamisen jälkeen ohjelman suosio on ollut tasaisessa laskussa, ja nyt sinne on toiseksi helpoin päästä. Ensimmäisen opiskelusyksyn opintopistekertymät ovat olleet tasaisessa laskussa vuodesta 2005: opiskelijat suorittavat enää 15,4 opintopistettä, kun OKM:n tavoite on 30 opintopistettä. Huomattavaa oli, mikään syksyllä 2009 aloitetuista toimenpiteistä ei ollut parantanut opintopistekertymää. Vai onko mahdollista, että kertymä olisi ollut vielä huonompi, jos toimenpiteitä ei olisi tehty?



    Konferenssista voisi tarinoida pidempäänkin. Esimerkiksi Kirsti Lonkan mainio puhe jäi käsittelemättä. Voit tutustua siihen ja moneen muuhun asiaan lukemalla arkiston Reflektorin Twitter-päivityksistä.



    P.S. Aiemmissa konferensseissa, joissa olen ollut, on puolet yleisöstä istunut läppäri sylissä ja tweetannut liveraporttia konferensseista. Reflektorissa olin likimain ainoa tweettaaja. Mistä moinen mahtaa johtua? Twitter ei ole suosittu tekniikan alan opettajien keskuudessa?