Opetukseen rajuja leikkauksia - onko huono asia ollenkaan?

En ole vielä lukenut kunnolla uutta hallitusohjelmaa, mutta Talouselämän ja Hesarin juttujen perusteella koulutussektorille on tulossa rajuja leikkauksia:

• opetusministeriö: -15 miljoonaa euroa (vai mikä OKM nykyään onkaan)
• ammattikorkeakoulujärjestelmä: -51 miljoonaa euroa
• Aalto-yliopiston ja muiden yliopistojen lisäraha: -58 miljoonaa euroa
• lukioverkon karsiminen: -30 miljoonaa euroa
• ammatillinen koulutus: -28 miljoonaa euroa.
• yliopistot: -27 miljoonaa euroa
• oppisopimuskoulutus: -21 miljoonaa euroa 
• ammatillinen lisäkoulutus -8 miljoonaa euroa

eli yhteensä 238 miljoonaa euroa. Koko vuosittainen leikkaussumma on Hesarin mukaan 1,25 miljardia, eli opetustoimen leikkauksien osuus on noin 20 %. Mistään pöyristyttävän suuresta summasta ei edes ole kysymys: puolustusvoimilta leikataan 200 miljoonaa ja kehitysavusta 115 miljoonaa.

Opetussektorilla suurin osa kuluista on henkilöstökuluja, joten sieltä on helppo säästää. Olen varma, että opetuksesta säästäminen nostaa melkoisen porun eri tahoilla (odotan innolla esimerkiksi Opettaja-lehden mielipideosaston sisältöä :-).

Mutta onko opetuksesta säästäminen lainkaan typerää tai vahingollista? Jos vähän yksinkertaistan, niin säästöjä syntyy jo, kun

• vähennetään lähiopetustuntien määrää ja
• lisätään kotitehtävien määrää.

Väitän, että tällä tavalla sekä säästetään veronmaksajien rahoja, että parannetaan oppimistuloksia. Kun muistelen omia opiskeluaikojani, niin opettajista ehkä noin 10-20 % oli sellaisia, että heidän tunneillaan istumisesta sai todella jotain lisäarvoa. Oppituntien suuri määrä ei takaa laadukasta opetusta, laadukkaasta oppimisesta puhumattakaan. Suomessa on ylpeilty PISA-menestyksellä. Harvoin kuitenkaan muistetaan sanoa ääneen, että Suomessa on kansainvälisesti mitattuna vähän lähiopetustunteja, ainakin peruskoulussa.

Säästöjä voi hakea myös automatisoimalla opetukseen liittyviä "paskaduuneja" kuten kokeiden arvostelua ja monologien pitämistä.