Taksikuskilla on Mersu, remonttimiehellä Hilti tai Makita, mutta (valtion) tietotyöläisellä halvin mahdollinen rimpulakännykkä- ja tietokone?

Demaripoliitikko Pilvi Torsti nostaa esille uudella tavalla meille kaikille tietotyöläisille tutun ongelman. Jokainen on varmaan ollut jossain vaiheessa työpaikassa, jossa tietotekniikkainfrastruktuuri tökkii pahasti. Itse olen kohta 10-vuotisella työurallani kohdannut seuraavaa:

• Työkoneeksi annetaan > 5 vuotta vanha rimpula, jolloin työaikaa kuluu hukkaan tiimalasia katsellessa ainakin 15 minuuttia päivässä.
• Tietoturva-asiat on ylimitoitettu. Esimerkiksi koneeseen ei saa asentaa itse ohjelmia, vaan pitää odotella pari päivää, että ylläpito asentaa sen. (On olemassa työpaikkoja ja työkoneita, joissa tämä on perusteltua. Vaikkapa koneet, joilla pyöritellään Puolustusvoimien merivalvontaa tai käydään pörssikauppaa. Tai koneet, jolla alimman suoritusportaan työntekijät vastaavat tuntipalkalla asiakaspalveluviesteihin. Mutta 90 % työpaikoista on sellaisia, joissa tappiin asti säädettyjen tietoturva-asetusten aiheuttama haitta maksaa vuodessa enemmän kuin mitä firman tietojen vuotaminen ulkopuolelle maksaisi kerralla.)
• Työkoneeksi tai -kännykäksi annetaan uusi laite, mutta se on halvin mahdollinen rimpula. Tätä usein perustellaan sillä, että "se on yhteensopiva meidän järjestelmien kanssa" tai "tietohallinto tukee vain tätä mallia". Rimpulan kanssa tappelemisessa hukkaan menevä työaika maksaa saman, mitä maksaisi, jos työntekijälle ostettaisiin suoraan se 1500-2000 euron läppäri ja 500-700 euron älypuhelin.

Miksi sitten it-laitteissa (joilla tässä yhteydessä tarkoitan työtietokonetta ja -kännykkää), yritetään "säästää"? Kuten Torsti kirjoittaa, niin

• remonttimiehen tunnistaa järeästä porakoneesta (ammattilaisella ei ole 30 euron halpiskonetta)
• taksikuskilla on kallis auto (joka ei välttämättä tarkoita 50000 euron Mersua, vaan sitä, että alla nyt ei ainakaan ole 10 vuoden ikäistä pikkuautoa)

ja listaa voi jatkaa vaikka kuinka paljon, tässä pari esimerkkiä

• ammattivalokuvaaja ei kuvaa työssään alle satasen digipokkarilla
• kirurgi ei käytä halpaa linkkaria vaan kirurgiveistä
• sotilas ei käytä ilma- tai pienoiskivääriä, vaan rynnäkkökivääriä tai muita ammattikäyttöön suunniteltuja aseita.

Torstin kirjoituksessa haukutaan valtiota, mutta kyllä yksityisissä yrityksissäkin (varsinkin suurissa) osataan hölmöillä tietotekniikan kanssa. Pienet yritykset ovat usein joustavia - mutta niin ne ovat kaikessa muussakin.

Miksi sitten tietokoneiden ja älypuhelinten oletetaan olevan jonkinlainen poikkeus? Eli ammattilaiselle voidaan osoittaa työvälineeksi harrastekäyttöön tarkoitettu rimpula? Mieleeni ei tule kuin yksi selitys: tietotekniikka mielletään jotenkin niin uudeksi ihmeelliseksi asiaksi, että eroa 700 euron läppärin ja 1700 euron läppärin välillä ei hahmoteta. Ajatellaan, että 1700 euron kone on "luksuskone" ja 700 euron kone on "normaali kone". Tai sitten tietokonetta ei mielletä työkaluksi tai työvälineeksi, vaan "vain tietokoneeksi".


P.S. Samanlainen tietotekniikan ihmeellisenä pitämisen harhaanjohtava vaikutus liittyy tietotekniikan (tässä tapauksessa ohjelmoinnin) oppimiseen: kuten tässä erinomaisessa arikkelissa todetaan, on sangen erikoista, että maailma on pullollaan "opi ohjelmoimaan kymmenessä päivässä" -kirjoja, mutta ei "opi pitämään kenneliä kymmenessä päivässä" tai "opi rakentamaan talo kymmenessä päivässä" -kirjoja.

Sähköinsinöörin vinkki virkamiehille: puhelin on turvattomampi kuin sähköposti, eikä päinvastoin.

Petteri Järvinen kirjoittaa blogissaan asiaa artikkelissa Tietoyhteiskuntaa Suomen tapaan: sähköpostin käyttö kielletty. Nykyään(kin) kun on katsokaas niin, että

jos asiakas lähettää esimerkiksi [terveydenhuollon] aikavarauksen sähköpostilla, siihen tulee vastata puhelimella tai kirjallisesti. Sama koskee myös muita tiedusteluja, joihin ei voida vastata yleisellä neuvolla paljastamatta asiakkaan nimeä tai muita asiakastietoja.

Aika uskomatonta settiä. Ymmärrän jotenkin, että kirjettä pidetään turvallisena viestintämuotona, koska ainakin kerrostaloasukkaan kirjeen lukeminen salaa edellyttää asuntoon murtautumista tai postiljoonin konnailua. Omakoti- ja rivitaloasujan kanssa asia ei ole näin, ellei ole sitten investoinut jykevään lukolliseen postilaatikkoon. Mutta puhelin! Jokainen sähkötekniikkaa ja tietotekniikkaa edes perusteiden verran opiskellut tietää, että puhelimen kuunteleminen onnistuu helposti kytkemällä puhelinpiuhaan rinnalle toisen puhelimen taikka sopivalla etuvastuksella varustetun kuulokkeen, kun taas sähköpostin salakuuntelu vaatii edes jonkinlaista teknistä osaamista. Näin siis lankapuhelimen kanssa. Kännykän salakuuntelu on vaikeampaa, mutta noin ylipäätään helpompaa kuin sähköpostin.

On totta, että sähköposti "kulkee verkossa salaamattomana", mutta kuten Järvinenkin toteaa, verkon salakuunteleminen vaatii tiedustelupalvelun tai edes mafiatason rikollisuuden resurssit (runkoverkkoon ei tuosta vain pikkurikollinen pääse käsiksi).

Sähköpostin pääsee lukemaan vähemmälläkin asiantuntemuksella, jos esimerkiksi käyttää salaamatonta webmailia tai imap-postilaatikkoa vaikkapa kahvilan suojaamattoman wlanin yli. Mutta vielä turvattomampaa on höpöttää siellä kahvilassa puhelimeen, eikö?

Virkamies pitää puhelinta ja kirjettä turvallisena vain ja ainoastaan siitä syystä, että puhelin ja paperikirje ovat yli sata vuotta vanhoja keksintöjä. Niihin on totuttu, ja siksi ne tuntuvat turvallisilta. Faktoilla ei ole tämän turvallisuuden tunteen kanssa mitään tekemistä.

Ehdotan, että myös sähköpostin käyttö sallitaan viranomaisasioinnissa, mutta siihen pitää erikseen kysyä asiakkaan lupa. Se, että asiakas ottaa yhteyttä sähköpostilla, voidaan tulkita tällaiseksi luvaksi. Ihan mitä tahansa ei sähköpostillakaan voi hoitaa. Esimerkiksi rikosrekisteriotteen tilaaminen saa hoitua jatkossakin niin, että ote lähetetään paperipostina väestötietojärjestelmään merkittyyn osoitteeseen.

Nyrkkisääntö voisi olla, että ne tiedot, joita nykyään annetaan puhelimitse, annetaan myös sähköpostitse.

Paskalaki, mutta tulipahan tehtyä

Kirjoitin haja-asutusalueiden jätevesilain älyttömyydestä Helsingin Sanomien yleisönosastolle 20.6.2008. Sittemmin "paskalakia" on käsitelly ainakin MOT ja viimeisin käänne on se, että jopa ministeri myönsi, että laki on aivan typerä. Lienee myös historiallista, että poliitikko myöntää tulleensa höynäytetyksi.

Tarinan opetukset:

• Lainsäätäjätkin voisivat miettiä lakeja kantilta "entäpä jos tämä osuu omalle kohdalle". (Veikkaan, että tämäkin laki livahti läpi koska kukaan ei uskaltanut vastustaa sitä, koska silloinhan olisi kannattanut vesistöjen saastuttamista ja tunne ajoi järjen edelle.)
  
• Ignoroi älyttömät lait. Pääset kaikkein vähimmällä.
  

Ja tässä siis se parin vuoden takainen kirjoitukseni:

Tottelemattomuus kaataa turhat säädökset

Jouko Taskinen kritisoi (HS 18.6.) mökkiläisten jätevesiasetusta.
Mökkiläisiltä vaaditaan jätevesisuunnitelma, joka konsultilla
teetettynä maksaa satoja euroja. Mökille pitäisi asentaa jopa oma
puhdistamo, jos tietyt edellytykset täyttyvät.

Tällaisiin älyttömiin asetuksiin puree erinomaisesti kansalaistottelemattomuus: jos vain muutama prosentti mökkiläisistä on tehnyt jätevesisuunnitelman siirtymäkauden loppuun mennessä, ministeriö ymmärtänee yskän ja laittaa vireille asetuksen kumoamisen.
Jätevesisuunnitelman tekemättä jättäminen ei ole rikoslain mukaan rikos eikä siitä ole säädetty rangaistusta.

Kansalaistottelemattomuuden toimimisesta on erinomaisia näyttöjä. Esimerkiksi CD-levyn kopiosuojauksen murtaminen – joka on käytännössä välttämätöntä, jotta levyä pystyy kuuntelemaan - on laissa määritelty rikokseksi. Muutama kansalaisaktivisti rikkoi tätä lakia ja teki itsestään rikosilmoituksen – seurauksena muodostui oikeuskäytäntö, jonka mukaan suojauksen murtaminen kappaleiden kuuntelemiseksi ei ole rikos.

Toinen esimerkki on älytön ja jo kumottu 1990-luvun osakeyhtiölaki, jonka mukaan osakeyhtiön minimipääoma nostettiin entisestä 15000 markasta 50000 markkaan. Vähimmällä selvisivät ne yrittäjät, jotka vain kieltäytyivät korottamasta osakepääomaansa – lain älyttömyys huomattiin ja minimipääomavaatimus palautettiin 2500 euroon.

Kehotankin kaikkia mökkiläisiä järjenkäyttöön ja viittaamaan kintaalla jätevesibyrokratialle siihen asti, kunnes suunnitelma suorastaan pakotetaan tekemään. Vähimmällä päässevät ne, jotka eivät tee mitään.

(Julkaistu Hesarissa 20.6.2008)

Millennium-teknologiapalkinto ei ole Millennium-palkinto

Kun kahta samankuuloista mutta täysin eri asiaa sotketaan kahvipöytäkeskustelussa, minua ärsyttää. Kun kahta samankuuloista mutta täysin eri asiaa sotketaan joukkotiedotusvälineessä, minua suututtaa. Ihan siksi, että sen jälkeen niitä kahvipöydässä tapahtuvia sotkemisia tapahtuu sadoittain enemmän.

Klassinen esimerkki: yli 30-vuotiaille ei-tietoteknisesti suuntautuneille toimittajille on – tai näyttäisi olevan – vaikea käsittää, että IRC ei ole sama asia kuin IRC-Galleria (Yritin löytää esimerkkiuutislinkkiä, mutta en onnistunut – verkkotoimittaja korjaa nopeasti virheen, kun nettikansa valistaa häntä uutisen kommenttilaatikossa. Printtipuolella Metro-lehti mokasi vähän aikaa sitten).

Toinen esimerkki: poliisiviranomainen ei ymmärrä, mitä eroa on selaimella ja hakukoneella. Tommi Uschanovia siteeratakseni, tämä on suunnilleen sama kuin jos liikennepoliisi ei erottaisi autoa ja bensiiniä.

Kolmas vähemmän tunnettu esimerkki on Millennium-palkinto, josta on silloin tällöin uutisia mediassa. Tai siis ei ole. Uutisissa puhutaan Millennium-palkinnosta, vaikka sillä tarkoitetaan Millennium-teknologiapalkintoa. Näiden ero on seuraava:

• Millennium-palkinto on arvostetun Clay Mathematics Instituten jakama miljoonan dollarin palkinto, joka myönnetään, jos ratkaisee jonkin seitsemästä erittäin vaativasta toistaiseksi ratkaisemattomasta matemaattisesta ongelmasta. Palkinto julkistettiin vuonna 2000, ja toistaiseksi ainoastaan yksi seitsemästä ongelmasta on ratkaistu.
• Millennium-teknologiapalkinto: suomalainen verovaroista maksettava, joka toinen vuosi jaettava teknologiapalkinto, jaettu alkaen vuodesta 2004.

Itseäni kiinnostaisi tietää, miksi ihmeessä piti valita palkinnolle jo olemassaoleva nimi? Onko syy suomalaisten markkinointitaidoissa? Ja miksi juuri Millennium-teknologiapalkinto, eikä vaikkapa Nobel-teknologiapalkinto? Sitten media voisi kirjoittaa Suomessa jaetuista Nobel-palkinnoista.

Pyyntö toimittajille: kun kerrotte Millennium-teknologiapalkinnosta, niin älkää kirjoittako Millennium-palkinnosta.

Niin sanottu "suojattu sähköposti"

IAET-työttömyyskassa näyttää käyttävän viestinnässsään "suojattua" sähköpostia, joka toimii seuraavasti: saan tavalliseen sähköpostiini linkin, jota klikkaamalla pääsen lukemaan saamani viestin ssl-suojatulla nettisivulla.

Muuten hyvä idea, mutta:

• mitä tämä "suojattu" sähköposti oikeastaan suojaa? Jos joku onnistuu lukemaan sähköpostin matkan varrella, niin hän onnistuu lukemaan myös tuon linkin ja siten pääsee lukemaan viestin.
• palveluun on yritetty lisätä tietoturvaa siten, että viestin voi lukea vain siitä ip-osoitteesta, josta linkkiä on klikattu ensimmäisen kerran. Tämän sain karvaasti todeta erehdyttyäni lukaisemaan saapuneen viestin kännykän nettiselaimella ja sitten yrittämällä avata sitä tietokoneelta:
  

  Luottamuksellista tietoa ei voitu hakea
  Viesti on suojattu MessageLock^TM -tekniikalla, joten viesti voidaan avata vain yhdellä selaimella. Tämä viesti on jo avattu (Wed, 28.07.2010 11:58:18) IP-osoitteesta (xx.yy.zzz.ååå ).

Vaikka viestiä ei voitu avata, voit kuitenkin vastata alkuperäiselle lähettäjälle uudella luottamuksellisella viestillä.

Onneksi pääsen sentään lukemaan viestin kännykälläni, mutta tallentaminen ei omalla rimpulakännyllä onnistu. Pitää vain varoa käynnistämästä kännyä uudestaan, koska silloin ip-osoite vaihtuu ja viestiin ei pääse käsiksi enää millään :-).

Että semmoinen turvaviesti. Oma mielipiteeni: joko käytetään rehellistä perinteistä sähköpostia, tai sitten jotain oikeasti turvallista viestintäratkaisua, jossa esimerkiksi palveluun tunnistaudutaan verkkopankin avulla.

Nyt käytössä oleva kompromissi, joka yhdistää turvallisen viestimen kökköyden ja sähköpostin turvattomuuden, on kaikista huonoin ratkaisu.

Lyhyesti Hitler-kortista

Minkä takia sen harvinaisen kerran kun Hitler/natsi-vertausta käytetään mielekkäässä kontekstissa, siitä nousee hirveä meteli?

Hitleriin vertaaminen on "Hitler-kortti" jos puhutaan koirankakoista, maahanmuutosta tai parveketupakoinnista, eli osoitetaan vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta ja/tai verrataan pikkupahantekijää (tai vain "väärää" mieltä olevaa) miljoonia ihmisiä tappaneeseen diktaattoriin.

Södermanin logiikassa ei ole mitään vikaa. Kyseinen porsaanreikä toimii juuri niin kuin Söderman sanoi.

Uskomatonta numerotaidottomuutta

Ilta-Sanomat teki mielestäni pohjanoteerauksen tässä uutisessaan:

Uskomaton moka - tunnusluku painettiin pankkikorttiin

18.05.2010 16:19

Oriveteläinen Pentti Launonen hieraisi silmiään käytyään maanantaina hakemassa uuden pankkikorttinsa paikallisesta Säästöpankista.

- Kirjoitin kortin numeroa lapulle siltä varalta, että kortti hukkuu. Aloin ihmetellä, missä olin juuri nähnyt kortin neljä viimeistä numeroa. Tajusin niiden olevan samat kuin kortin tunnusluvussa, hän kertoo.

- Pyörittelin päätäni ja ihmettelin. Kortin ohjeissa lukee, että salaista tunnuslukua ei saa kirjoittaa minnekään ylös, ei ainakaan pankkikorttiin. Ja siinä se nyt on painettuna.

Pankissa Launosen kertomusta ei meinattu ensin uskoa. Hän kertoi haluavansa uuden pankkikortin, vaikka kortin varastanut tuskin osaisi kokeilla kortin numerosarjaa tunnuslukuna.

- Asia jäisi muuten vaivaamaan. Onneksi kyseessä ei ollut Visa-kortti, yöunet olisivat menneet, hän naurahtaa.

Eräjärven Säästöpankin toimitusjohtaja Samuli Laurila uskoo, että kyse on puhtaasta sattumasta. Hän ei muista kuulleensa vastaavasta tapauksesta aiemmin.

- Luonnollisesti asiakas saa tällaisessa tilanteessa uuden kortin, hän lupaa.

Uskomattomana sattumana tapausta pitää myös Säästöpankkiliiton kehitysjohtaja Harri Mattinen.

- Juttelin asiasta kortin toimittaneen yhtiön teknisten asiantuntijoiden kanssa, ja näin näyttäisi olevan. Jos kyseessä ei ole satumainen sattuma, niin aikamoinen tuuri kuitenkin, hän ihmettelee.

Nykyaikaisen debit-pankkikortin tunnusluku arvotaan kansainvälisten määräysten mukaisen kaavan avulla, eikä tunnusta voi valita kortin numeron mukaiseksi.

Launonen kertoo uskaltavansa käyttää pankkikorttia jatkossakin. Hänen mielestään outo tapaus on kuitenkin syytä selvittää perin pohjin.

- Muidenkin kannattaa tarkistaa korttinsa, jos kyse ei olekaan sattumasta vaan jonkinlaisesta tietokonevirheestä, hän miettii.

Tunnusluvussa on neljä numeroa joten vaihtoehtoja on kaiken kaikkiaan 10 000 kappaletta (0000–9999). Samoin neljälle viimeiselle pankkikortin numerolle on 10 000 eri vaihtoehtoa. Nyt kun pankkikortti tulee painosta, siinä on tietyt neljä viimeistä numeroa. Todennäköisyys, että tunnusluku on sama kuin nämä neljä viimeistä numeroa, on melko suuri, 1/10000.

Todennäköisyys 1/10000 tuntuu pieneltä, ja sitähän se yksittäisen ihmisen kannalta onkin. Mutta kun Suomessa on satoja tuhansia maksukortteja, on erittäin todennäköistä, että jollakin ihmisellä sattuu korttiin tunnusluvuksi neljä viimeistä numeroa.

Tämä ei ole mikään "moka" eikä "uskomatonta" eikä "tietokonevirhe". Ymmärrän, että tavallinen kansalainen voi pitää tuota mokana, mutta toimittajalta mielestäni typerä temppu munata sekä itsensä että kyseinen kansalainen.

Myös jutussa haastatellut kaksi johtajaa osoittavat numerotaidottomuutensa kommenteillaan. Tosin pr-mielessä saattaa olla fiksumpaa esittää tyhmää kuin täräyttää totuus päin naamaa.

Suositeltavaa luettavaa: John Allen Paulos: Numerotaidottomuus.

Tele Finland, on lievästi ku$etettu olo

Olin vaihtamassa kännykkäliittymää sopivampaan, kun 2 vuoden määräaikaisuus Saunalahdelle tuli lusittua. TeleFinlandin perusliittymä näytti sopivalta vaihtoehdolta, koska puheluminuutteja kertyy kuukaudessa keskimäärin kolmisenkymmentä.
TeleFinland tarjosi myös reipasta etua, 3000 minuuttia puheaikaa kuukaudessa:
Kun tilaus oli paketissa, vahvistussähköpostissa oli ikävä yllätys:

TARJOUSEHDOT

31.5.2010 mennessä uuden Perus-liittymän tilaavalle puhelut Soneran ja Tele Finlandin liittymiin
3000 min/kk 31.12.2010 saakka.

Tarjouksessa mukana olevat puhelulajit ovat kotimaan puhelut Tele Finlandin ja Soneran liittymiin,
puhelut vastaajaan ja Kaverisoittopuhelut. 3 000 min ylittävät puhelut ja 31.12.2010 jälkeen puhelut
veloitetaan hinnaston mukaisesti.

Jos viilataan pilkkua, niin periaatteessa TeleFinland ei bannereissaan valehdellut, mutta hyvän tavan mukaista on tällaisissa tarjouksissa pistää mainostekstin perään tähti ja sitten sivun alareunaan pikkupräntillä lisäehdot. Nykymuodossaan tarjous on sama, kuin matkatoimisto lupaisi uusille asiakkailleen 200 euron lahjakorttia Finnairille, ja kaupanteon jälkeen ilmoittaisi, että lahjakortti kelpaa vain Helsinki–Kuopio -lennoilla.

P.S. Kyllä, tiedän, että minulla olisi oikeus purkaa diili, mutta en sitä tee, koska olisin ottanut kyseisen liittymän ilman tuota tarjoustakin. Blogissa kitiseminen on aivan sopiva sanktio TeleFinlandille.

P.P.S. Ja kyllä kyseessä on omakin tyhmyys, kun menin tilaamaan jotain TeleFinlandilta lukemalla kaikkia dokumentteja sanasta sanaan läpi. TeleFinland kun ei ole niitä kaikkein hyvämaineisimpia operaattoreita hinnoittelun avoimuuden suhteen (googlaus "tele finland kusettaa" tai muilla sopivilla sanoilla antaa lisäinfoa :-). Ironian ystävät varmasti muistavat TeleFinlandin mainokset muutaman vuoden takaa, joissa kantavana voimana oli rehellinen TeleFinland-mies, joka pelasti mummoja ynnä muita salakavalasti hinnoittelevilta operaattoreilta.

Wikipedia lähteenä copy-pastejournalismissa

Wikipedia ei sovi lähteeksi esimerkiksi tieteellisiin artikkeleihin, mutta se on kätevä työkalu esimerkiksi journalisteille, kun aloittaa tiedonetsinnän. Suora copy-pastaaminen lähdettä mainitsematta sen sijaan ei ole hyvää journalismia. Esimerkkinä MTV3:n uutinen:

Jussi Halla-aho sävähdyttää uuden Image-lehden haastattelussa haukkumalla kaupunginvaltuuston jäseniä termillä, josta kollegat voisivat loukkaantua pahemman kerran.

Halla-ahon mukaan kaupunginvaltuustossa ei voi keskustella ja hän nimittelee jäseniä ikävällä sanalla. Provosoivasssa haastattelussaan valtuutettu toteaa, että "maahanmuuttoon liittyvät ajatukset on niillä (valtuutetuilla) kiteytynyt viiteen kuuteen lauseeseen, joita ne rupee luuppina toistamaan, kun siitä kohdasta kutitetaan".

Halla-aho on helsinkiläinen poliitikko ja blogikirjoittaja, joka on tullut tunnetuksi maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikkaa arvostelevilla kirjoituksillaan. Syyskuussa 2009 Halla-aho tuomittiin 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta blogitekstinsä perusteella. Halla-aho kiistää syyllistyneensä rikokseen ja aikoo valittaa asiasta hovioikeuteen.

(MTV3)

Näin varmaan oli syyskuussa. Käräjäoikeuden päätöksestä on pitänyt valittaa jo ajat sitten, jos siitä aikoo valittaa. Esimerkiksi lyhyellä puhelinsoitolla olisi saanut tietää, onko Halla-aho valittanut tuomiostaan vai ei.

Kokonaan oma lukunsa on, että viimeinen kappale on suora copypaste Wikipediasta. Lukijan kannalta viisasta olisi linkittää lähteeseen, ja vähintäänkin kohteliasta olisi mainita lähde.

Jos minulta kysytään, niin linkittäminen saisi olla yleisempääkin. Osa verkkomedioista varustaa artikkelinsa linkeillä kiitettävästi tai vähintään riittävästi. Se on hyvää palvelua lukijoille.

Kertokaa minulle yksikin hyvä syy, miksi uutistekstiin ei laittaisi linkkejä? (Linkit voivat vanhentua, se on yksi "syy", muttei riittävä.)

Kapasitori ja tikutaku

Muistan 1990-luvun alkupuolella, kuinka joissain elektroniikan koulukirjoissa mainittiin että kondensaattori on vanhentunutta kieltä ja nykyään pitäisi puhua kapasitorista. Vuosia on kulunut sen verran, että en muista esimerkkiä sopivasta kirjasta. Ja uudemmista oppikirjoista, joita löytyy hyllystä noin metrin verran, termi on onneksi hävinnyt.

Vapaa-ajan puutteen takia minulla ei ole mahdollisuutta päästä tarkastamaan otaksumaani, mutta veikkaan, että kapasitori-termillä on seuraavanlainen historia: joku nimistökomitea on pähkäillyt tekniikan termien uudistusta, ja päätynyt siihen lopputulokseen, että koska englannin kielessä sana capacitor on ammoin syrjäyttänyt termin condenser, niin sama muutos pitää ajaa myös suomen kieleen.

Kapasitori vilahteli vähän aikaa oppikirjoissa, ja sitten hävisi (satunnaisesti sitä näkee käytettävän). Sille kävi kuin mille tahansa hyödyttömälle, ylhäältä päin sanellulle muutokselle. Vai keksitkö perustelun, mitä hyötyä saavutetaan sillä, että ei puhuta kondensaattorista vaan kapasitorista? Sitä ei lasketa hyödyksi, että kapasitori on neljä kirjainta lyhyempi sana.

Samaa farssia ollaan toistamassa eläinten nimien uudistuksessa. Myönnän olevani jälkijunassa; nimistöuudistusehdotukselle olisi kuulunut nauraa jo vuonna 2008. Kielikello 4/2008 julkaisi erinomaisen kritiikin uudistukseen. Huvittavinta nimiehdotuksissa ovat mielestäni seuraavat lähtökohdat:

• Toimikunta katsoo, että nimiehdotusten kritiikin perusteeksi ei riitä tottumus entiseen nimeen.
• Harhaanjohtavien nimien oikaiseminen.
  

Esimerkiksi merileijonien nimet pitäisi muuttaa hylkeiksi, koska merileijona on "harhaanjohtava", koska kyseessä ei ole mikään leijona. Otsikossakin mainittu tikutaku on toimikunnan ehdotus maaoravan nimeksi, koska maaorava ei "teknisesti" ole orava.

Perustelut uudistukselle ovat ontuvia, koska

• eläintieteilijä tietää kyllä, että maaorava ei ole "orava", ja tavalliselle tallaajalle nimellä ei ole mitään merkitystä. Ja jopa tavallinen tallaaja ymmärtää, että merileijonalla ja leijonalla on varsin vähän tekemistä keskenään.
• olemassa olevien ja toimivien nimien vaihtaminen aiheuttaa sekaannusta.
  

Epäselväksi jää, mikä on se konkreettinen hyöty, mitä nimistöuudistuksella saavutetaan. Toivottavasti tikutakut, rillilenkot ja kusimanset päätyvät unholan hautaan yhdessä kapasitorin kanssa.

Aho vai aho?

Yliopisto-opetuksen ilmaiseksi muuttumisen lisäksi muutakin merkittävää on päivän aikana tapahtunut. Toimittajat ovat vihdoin ja viimein oppineet kirjoittamaan Jussi Halla-ahon sukunimen oikein.

Minusta on tehty lehtijuttuja vain muutama, mutta kaikissa on sukunimi kirjoitettu oikein. Ymmärrän, että vaikkapa kännykkäliittymän myyjä ei osaa epätavallisen (?) sukunimen kirjoittamista, mutta toimittajien, jotka kirjoittavat työkseen, pitäisi osata oikeinkirjoitussäännöt.

Jos Jussin sukunimi olisi ollut Halla ja hän olisi mennyt Hilla Ahon kanssa naimisiin ja he olisivat ottaneet käyttöön yhdysnimen, pariskunta olisi Jussi Halla-Aho ja Hilla Aho-Halla (ks. nimilaki 3. luku 7 § 3. momentti). Yhdistelmä Jussi Halla-Aho ja Hilla Halla-Aho on mahdoton (tai edellyttäisi jotain älytöntä kikkailemista).

Yleensä tyhmyys on oikeampi selitys kuin ilkeys, mutta koska

• toimittajilla ei ole vaikeuksia Linja-ahon oikeinkirjoituksessa
• toimittajilla on vaikeuksia Halla-ahon oikeinkirjoituksessa,

tulee väistämättä mieleen, että koska Halla-ahon 240 kirjoituksesta ei löydy asiavirhettä johon tarttua, niin miestä yritetään ärsyttää vaikka sitten kirjoittamalla sukunimi väärin. Kiusa se on pienikin kiusa.

Hanlonin partaveitsi – iskee kuin miljoona volttia

Suurin osa yliopiston penkkiä kuluttaneista tietää Occamin partaveitsen – tieteenfilosofisen periaatteen, jonka mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin. Esimerkiksi jos minä kaadun metron rullaportaissa ja taitan niskani, niin on todennäköisintä, että kyseessä on tapaturma – vaikka mahdollista on myös, että CIA:n agentti tai arvosanaansa tyytymätön opiskelija on järjestänyt kompastumisen. Lisää esimerkkejä periaatteen käytöstä löytyy Googlaamalla. Todettakoon vielä, että Occamin partaveitsen mukaan yksinkertaisin teoria ei tietenkään välttämättä ole tosi.

Paljon hauskempi ja arkielämässä hyödyllisempi on Hanlonin partaveitsi (engl. Hanlon's razor): älä laske ilkeyden tiliin sitä, minkä voi selittää myös tyhmyydellä. Tuo lyhyt ja ytimekäs periaate pistää miettimään. Montakohan sotaa, naapuririitaa, parisuhderiitaa tai kapakkatappelua maailmassa vältettäisiin, jos tuota noudatettaisiin?