Taksikuskilla on Mersu, remonttimiehellä Hilti tai Makita, mutta (valtion) tietotyöläisellä halvin mahdollinen rimpulakännykkä- ja tietokone?

Demaripoliitikko Pilvi Torsti nostaa esille uudella tavalla meille kaikille tietotyöläisille tutun ongelman. Jokainen on varmaan ollut jossain vaiheessa työpaikassa, jossa tietotekniikkainfrastruktuuri tökkii pahasti. Itse olen kohta 10-vuotisella työurallani kohdannut seuraavaa:

• Työkoneeksi annetaan > 5 vuotta vanha rimpula, jolloin työaikaa kuluu hukkaan tiimalasia katsellessa ainakin 15 minuuttia päivässä.
• Tietoturva-asiat on ylimitoitettu. Esimerkiksi koneeseen ei saa asentaa itse ohjelmia, vaan pitää odotella pari päivää, että ylläpito asentaa sen. (On olemassa työpaikkoja ja työkoneita, joissa tämä on perusteltua. Vaikkapa koneet, joilla pyöritellään Puolustusvoimien merivalvontaa tai käydään pörssikauppaa. Tai koneet, jolla alimman suoritusportaan työntekijät vastaavat tuntipalkalla asiakaspalveluviesteihin. Mutta 90 % työpaikoista on sellaisia, joissa tappiin asti säädettyjen tietoturva-asetusten aiheuttama haitta maksaa vuodessa enemmän kuin mitä firman tietojen vuotaminen ulkopuolelle maksaisi kerralla.)
• Työkoneeksi tai -kännykäksi annetaan uusi laite, mutta se on halvin mahdollinen rimpula. Tätä usein perustellaan sillä, että "se on yhteensopiva meidän järjestelmien kanssa" tai "tietohallinto tukee vain tätä mallia". Rimpulan kanssa tappelemisessa hukkaan menevä työaika maksaa saman, mitä maksaisi, jos työntekijälle ostettaisiin suoraan se 1500-2000 euron läppäri ja 500-700 euron älypuhelin.

Miksi sitten it-laitteissa (joilla tässä yhteydessä tarkoitan työtietokonetta ja -kännykkää), yritetään "säästää"? Kuten Torsti kirjoittaa, niin

• remonttimiehen tunnistaa järeästä porakoneesta (ammattilaisella ei ole 30 euron halpiskonetta)
• taksikuskilla on kallis auto (joka ei välttämättä tarkoita 50000 euron Mersua, vaan sitä, että alla nyt ei ainakaan ole 10 vuoden ikäistä pikkuautoa)

ja listaa voi jatkaa vaikka kuinka paljon, tässä pari esimerkkiä

• ammattivalokuvaaja ei kuvaa työssään alle satasen digipokkarilla
• kirurgi ei käytä halpaa linkkaria vaan kirurgiveistä
• sotilas ei käytä ilma- tai pienoiskivääriä, vaan rynnäkkökivääriä tai muita ammattikäyttöön suunniteltuja aseita.

Torstin kirjoituksessa haukutaan valtiota, mutta kyllä yksityisissä yrityksissäkin (varsinkin suurissa) osataan hölmöillä tietotekniikan kanssa. Pienet yritykset ovat usein joustavia - mutta niin ne ovat kaikessa muussakin.

Miksi sitten tietokoneiden ja älypuhelinten oletetaan olevan jonkinlainen poikkeus? Eli ammattilaiselle voidaan osoittaa työvälineeksi harrastekäyttöön tarkoitettu rimpula? Mieleeni ei tule kuin yksi selitys: tietotekniikka mielletään jotenkin niin uudeksi ihmeelliseksi asiaksi, että eroa 700 euron läppärin ja 1700 euron läppärin välillä ei hahmoteta. Ajatellaan, että 1700 euron kone on "luksuskone" ja 700 euron kone on "normaali kone". Tai sitten tietokonetta ei mielletä työkaluksi tai työvälineeksi, vaan "vain tietokoneeksi".


P.S. Samanlainen tietotekniikan ihmeellisenä pitämisen harhaanjohtava vaikutus liittyy tietotekniikan (tässä tapauksessa ohjelmoinnin) oppimiseen: kuten tässä erinomaisessa arikkelissa todetaan, on sangen erikoista, että maailma on pullollaan "opi ohjelmoimaan kymmenessä päivässä" -kirjoja, mutta ei "opi pitämään kenneliä kymmenessä päivässä" tai "opi rakentamaan talo kymmenessä päivässä" -kirjoja.