Ihamuotila: Oppimateriaalit verkkoon

CSC:n entinen toimitusjohtaja Matti Ihamuotila ideoi päivän Hesarin mielipidesivuilla, että yliopistojen oppimateriaalit pitäisi jakaa verkossa. Mm. (oikea) huippuyliopisto MIT tekee niin. Jopa MIT:n luennoista suuri osa on katsottavissa videoina netissä.

Olen joskus kahvipöytäkeskusteluissa ehdotellut samaa: jos kerran tuotetaan materiaalia veronmaksajien rahoilla, niin miksi niitä ei voi jakaa julkisesti? Julkisen jakamisen hyvä puoli olisi myös se, että se pistää satsaamaan oppimateriaalin laatuun. Mitä tahansa moskaa ei uskalla verkkoon pistää, varsinkin jos haluaa säilyttää asiantuntijan maineensa.

Materiaalien verkkojaossa olisi myös se (Ihamuotilankin mainitsema) hyöty, että abiturientit voisivat tutustua, mitä minkäkin alan yliopisto-opiskelu noin reaalimaailmassa pitää sisällään. Opiskelu kun on muutakin kuin (TKK:n esitteistä tuttua) robottien kanssa leikkimistä ja nurmikolla läppärit sylissä istuvia pissiksiä; eikä ole aina edes kivaa.

Ihamuotilan sanoin: "Enää ei olekaan kyse siitä, että korkeakoulut valitsevat opiskelijoita, vaan tulevaisuudessa yhä enemmän hyvät opiskelijat valitsevat korkeakouluja myös kansainvälisesti."

Hesarin mielipidesivut versus blogi

Koska Helsingin Sanomat a.k.a. Pravda näyttää tyystin lopettaneen meikäläisen mielipidekirjoitusten julkaisemisen, niin perustetaan sitten blogi.

Blogi ja Pravdan yleisönosasto ovat sangen erityyppisiä medioita – blogiin eksyy lukijoita Googlen perusteella (jos kirjoittaa aiheesta joka sattuu kiinnostamaan jotakuta), kun taas HS:n mielipidesivu tavoittaa kymmeniä (satoja?) tuhansia ihmisiä. Mielipidesivujen lukijamääristä minulla ei ole tietoa – paitsi epätieteellinen ja huonosti yleistettävissä oleva havaintoni siitä, että kun olen kertonut ystävilleni olevani kummajainen ja lukevani kyseisestä läpyskästä vain ja ainoastaan mielipidesivut, olen usein saanut kuulla "miten niin kummajainen, minä teen aivan samalla tavalla". Ihmisten mielipiteet ovatkin kiinnostavia.

Mielipiteen läpisaaminen Hesariin myös tuntuu joka kerralla jonkinlaiselta saavutukselta, vaikkakin erittäin pieneltä sellaiselta. Mielipideosaston läpäisyprosenttin oli joskus suuruusluokkaa 20 %, mikä on varmasti kasvanut, kun mielipidesivu muutettiin pari vuotta sitten kaksisivuiseksi (sivuhuomio: vuodenvaihteessa se muutettiin taas yksisivuiseksi). Muita olennaisia eroja näiden mielipiteentoitotuskanavien välillä ovat ainakin:

• Blogiin saa kirjoittaa mitä vain, ilman että kukaan lyhentää tai muokkaa kirjoitusta.
• Blogia voi kirjoittaa vaikka joka päivä – yleisönosastoon olen parhaimmillaan saanut läpi kaksi kirjoitusta kuukaudessa.
• Blogiin voi saada myös törkypalautetta silmillensä. Niin voi kyllä yleisönosastokirjoituksiinkin, mutta eri foorumilla. Esimerkiksi tätä miekkosta ei käy kateeksi. Minä olen toistaiseksi (kop, kop) välttynyt paperipostin kautta tulevilta anonyymeiltä häirikkökirjeiltä. Ehkä osittain sen takia, että mistään todella tulenarasta aiheesta en ole kirjoittanut. Lisäksi kirjoitustyylini on varsin kuivakka.
  
• Blogin kautta saa helpommin palautetta mielipiteistänsä (kunhan ensin saa lukijoita blogilleen). On pienempi kynnys roiskaista kommentti blogiin kuin laatia fiksu yleisönosastokirjoitus.

Tästä se lähtee. Odotan innolla ensimmäistä (törky)kommenttia :-).