Opintojen viivästymisestä: Osa 2

Kirjoitin aiemmin opintojen viivästymisestä. Teoriani oli lyhyesti, että opintojen viivästyminen johtuu siitä, että 5 vuodessa valmistuminen vaatii n. 59-tuntisten työviikkojen paiskimista. Ja koska

• tuollainen työmäärä "ajattelua vaativaa työtä" on erittäin hankala jaksaa tehdä
• ja olipa se hankalaa tai ei, niin opiskelijat de facto tekevät (tutkimuksesta riippuen) 15-37-tuntisia viikkoja,
  

opinnot kestävät sen reilut seitsemän vuotta. Vikisivät poliitikot mitä vikisivät.

Olin tänään seminaarissa, jossa pohdittiin asiantuntijavoimin opintojen viivästymistä ja sen syitä ja seurauksia. Mielenkiintoisimman puheenvuoron piti TEK:n Kati Korhonen-Yrjänheikki, joka oli huolissaan mm. siitä, että keskustelu pyörii opintojen viivästymisen ympärillä eikä oppimisen laadun ympärillä. Hyvä pointti: vuosi sinne tai tänne ei merkitse mitään, jos vaihtoehtona on DI, joka ei ole ollut päivääkään töissä mutta on valmistunut viidessä vuodessa.

Itse huutelin takarivistä seuraavia näkökulmia (joista osan olen jo esittänytkin aiemmassa kirjoituksessani):

• Miksi opintojen viivästymistä revitellään ongelmana nyt, vaikka teekkareilla opinnot kestivät 7 vuotta jo 1920-luvulla?
• Jos opintojen viivästyminen on työssäkäynti, onko se ongelma? Eihän työssä käyvä ja veroja maksava henkilö ole mikään ongelma (Korhonen-Yrjänheikki painotti samaa asiaa).
• Kuinka kalliiksi opintojen viivästyminen tulee yhteiskunnalle? Haluan nähdä numeroita ennen kuin uskon.
• Jos opinnot on mitoitettu sellaisiksi, että työtä pitäisi tehdä 57-59 tuntia viikossa ja opiskelijat tekevät 15-37 tuntia, niin tässä on jo se syy viivästymiselle.
• DI-tutkinto oli ennen laajuudeltaan 180 ov x 40 h = 7200 tuntia. Nyt se on 5 v x 1600 h = 8000 tuntia. Eli tutkinnon koko kasvoi "puolella vuodella". Minun logiikallani tämä hidastaa valmistumista lisää, ei nopeuta sitä.
• Joissain yliopistoissa (kandi+maisteri)tutkinto oli ennen 160 ov x 40 h = 6400 tuntia. Ja nyt sen pitäisi olla 8000 tuntia. Haluaisin nähdä sen yliopiston, jossa tutkinnon kokoa oikeasti paisutettiin 1600 tunnin verran. Itse asiassa opinto-oppaiden selailu antaa ihan päinvastaista osviittaa, muuntokertoimena on yleensä käytetty kakkosta (esimerkki, esimerkki, esimerkki, esimerkki). Tähän joku kommentoi seminaarissa, että maailman sivu on eri yliopistoissa joutunut tekemään eri määrän työtä opintoviikon eteen. Ja opintopisteisiin siirtyminen ei tätä tosiasiaa muuttanut :-). [Huomautus: mielestäni ei ole oikein, että maisterintutkinto X irtoaa (olennaisesti) vähemmällä työmäärällä kuin maisterintutkinto Y. Vertailu on kuitenkin vaikeaa: eri ihmisille on eri asiat helppoja. Joku pystyy suoltamaan yhdessä yössä 20 sivun esseen ja saamaan siitä 10 opintopistettä. Toinen taas vetää 10 op:n matikantentin läpi yhden illan lukemisella.]
  

Lopuksi esitin ideoita toimenpide-ehdotuksiksi opintojen jouduttamiseksi (tilaisuudessa kukaan ei valitettavasti esittänyt kritiikkiä näihin, mutta tehkää se täällä kommenttilaatikossa):

• Venytetään lukukausia aavistus, jotta saadaan viikoittaista työmäärää inhimillistettyä. Syyslukukausi voisi alkaa jo elokuun puolessa välissä. Tammikuun tenttikauden voisi jättää pois ja opetus voisi alkaa heti joululoman jälkeen.
• Vähennetään kursseja: tehdään koko tutkinnosta (tai ainakin melkein kaikista kursseista) 5 opintopisteen kursseista koostuva juttu. Näitä viiden opintopisteen paketteja sitten suoritetaan kolme per periodi. Kolmeen asiaan on helppo keskittyä kerralla. Jos lukukaudessa suoritettava 30 opintopistettä koostuu vaikkapa kymmenestä 1-5 opintopisteen kurssista, opintoja haittaa niin sanottu letunpaistoefekti: se, että yhden letun paistaminen kestää 10 sekuntia, ei tarkoita sitä, että pystyisin paistamaan 8 tunnissa 60x60x8/10 = 2880 lettua. Kun opiskelija joutuu hajauttamaan keskittymisensä liian moneen asiaan ja suuntaan, tehokkaan työajan määrä vähenee.
  
• Jätetään opiskelijalle aikaa itseopiskeluun. Esimerkiksi Tietoliikennetekniikan fukseilla on ohjattua opetusta reilut 30 tuntia viikossa - kuka jaksaa siihen päälle vielä itseopiskella? Edellä ehdottamani kolme kurssia per periodi sisältäisi 4 h luentoja ja 4 h laskuharjoituksia per kurssi per viikko. Tällöin viikolla olisi lähiopetusta 24 tuntia - esim. pari neljän tunnin ja pari kuuden tunnin päivää. Niiden päälle jaksaa vielä käydä laskutuvassakin tai opiskella kavereiden kanssa yhdessä kirjastossa.
  
• Kehitetään opiskelijavalintaa niin, että TKK:lle ei päädy kauppikseen ja lääkikseen haluavia nuoria viettämään välivuotta.
• Maksetaan kannustinstipendejä niille, jotka etenevät aikataulussa opinnoissaan. Jos opintojen viivästyminen on kallista yhteiskunnalle (mitä väitetään mutta mitä en täysin usko), niin kannustinstipendeillä motivoimisen ei pitäisi olla ongelma.
• Tarjotaan halukkaille mahdollisuus opiskella täysipainoisesti myös kesällä. Erityisesti taantumakaudella tämä olisi tärkeää!
• Seminaareissa esitetyissä selvityksissä motivaation puute (ylläri ylläri) oli suurimpia syitä kehnoon opintopistekertymään. Palkataan joku oikea asiantuntija vetämään projektia, jolla saataisiin opiskelumotivaatiota ja -henkeä nostatettua. Tällainen asiantuntija voisi olla esimerkiksi henkilöstön motivoimiseen erikoistunut psykologi. Ilmapiirin muuttaminen opiskelumyönteisemmäksi ei tapahdu hetkessä, joten hankkeeseen tarvittaisiin vähintään kolmen vuoden rahoitus.
  
• Enemmän kokopäiväisiä opettajia vetämään (pakollisia perus)kursseja. Kurssi ei kehity, jos se on "laitoksen kiertopalkinto", jolla opettaja vaihtuu joka vuosi. Se ei kehity myöskään, jos kurssia vetää (tutkimusorientoitunut) asiantuntija, jonka tutkimustyö vaatii 40-50 -tuntisia työviikkoja ja opetus hoidetaan sitten siihen päälle.

Tällaisia voisi kokeilla, jos halutaan varmistaa, että opintoajat eivät ainakaan nykytilanteesta venyisi. Mutta koulutetaan ennemmin hyviä diplomi-insinöörejä seitsemässä vuodessa kuin huonoja viidessä vuodessa.