Rahan arvo - onko sitä?

Innostuin viime kesänä pohtimaan inflaation syvintä olemusta. Tavaroiden ja palvelujen hintataso nousee (tai vaihtoehtoisesti: rahan arvo laskee, eikö?) jatkuvasti. Onko kyseessä luonnonlaki vai mikä? Tietenkin muistin peruskoulun yhteiskuntaopin tunnilta kysyntäinflaation (= kun ihmiset ostelevat aktiivisesti, kauppiaat nostelevat hintojaan) ja kustannusinflaation (= öljysheikki ruuvaa hanaa pienemmälle ja öljyjalosteiden hinta nousee).

Edellä oleva pitäisikin (pitkälti) paikkansa, ellei sopassa olisi sähläämässä instituutio nimeltä keskuspankki. Äkkiseltään voisi kuvitella, että kutakin valuuttaa olisi markkinoilla liikkeellä (tai maailmankaikkeudessa olemassa) vakiomäärä, ja sen arvo määräytyisi kysynnän ja tarjonnan mukaan. Näin ei kuitenkaan ole: keskuspankki voi säädellä liikkeellä olevan rahan määrää ja halutessaan luoda lisää rahaa tyhjästä.

(Paperi)rahan historia menee lyhyesti suunnilleen näin: alun perin elettiin vaihdantataloudessa. Tietyn määrän hirvenlihaa saattoi vaihtaa käsistään näppärän valmistamaan jousipyssyyn. Tämän jälkeen keksittiin, että harvinaiset metallit käyvät erityisen hyvin vaihdon välineeksi. Kulta- ja hopeakimpaleet eivät pilaannu ja niitä on kohtuullisen hankala väärentää. Niitä oli kuitenkin hankala kuskata mukana suuria määriä, ja joku keksi paperirahan: henkilö/firma X ottaa vastaan kultaklöntin, ja antaa vastineeksi paperin, jota vastaan kultaklöntin voi lunastaa. Erittäin kätevää. Vielä kätevämpää oli, kun henkilö X keksi, että näitä todistuksia voi laskea liikkeelle enemmän kuin mitä holviin on kertynyt kultaa. Moderni pankkijärjestelmä oli syntynyt. Järjestelmää, jossa valuutan arvo on sidottu (jollain tavalla) kultaan, kutsutaan kultakannaksi. Kaupunkilaisjärjellä ja -oikeustajulla ajatellen jokaista liikkeelle laskettua rahayksikköä kohti keskuspankin holvissa pitäisi olla luvattu määrä kultaa. Käytännössä kultaa on vähemmän; ja pankki luottaa siihen, että ihmiset eivät ryntää vaihtamaan seteleitään kullaksi.

Kultakannan hyvä puoli on, että se pitää valuutan arvon vakaana ja inflaation kurissa; jos seteleitä painettaisiin liikaa, ihmisiä rupeaisi epäilyttämään ja he ryntäisivät joukolla vaihtamaan setelinsä takaisin kullaksi niin kauan kuin vielä voi. Nykyään kultakannasta on luovuttu, ja rahan arvo perustuu vain ja ainoastaan siihen, että se on lailla säädetty käyväksi maksuvälineeksi ja ihmiset uskovat, että se on vielä huomennakin säädetty käyväksi maksuvälineeksi.

Mitä huonoa nykyjärjestelmässä on? Se, että keskuspankki voi vapaasti kikkailla rahan määrällä (vrt. edellä mainitut tyhjästä luodut 1 200 miljardia dollaria). Valtion on poliittisesti helpompaa rahoittaa toimintaansa tyhjästä luodulla rahalla kuin vaikkapa "rehellisellä" veronkorotuksella. Riittävä kikkailu puolestaan voi johtaa valuutan hyperinflaatioon.

Valistuneilta kansalaisilta ei ole jäänyt kikkailu huomaamatta. Siinä missä unssin kultakolikosta sai puoli vuotta sitten pulittaa 600 euroa, hinta on nyt noussut 770 euron hujakoille. Kullan arvo on noussut 28 prosenttia - tai paperirahan arvo romahtanut 22 prosenttia.