Opintojen viivästymisestä: Osa 1

Opintojen viivästyminen on päivänpolttava keskustelunaihe Teknillisessä korkeakoulussa – ja muuallakin (Opettaja 51-52, Hesari 3.12.2008, Polyteekkari 10/2008).

Aihe on tunteita herättävä. Onko syy yhteiskunnassa, yliopistossa, nuorissa vai onko opintojen viivästyminen ongelma ollankaan? Eräs mielenkiintoinen piirre etenkin nettikeskusteluissa on erikoisten yleistysten tekeminen omista kokemuksista. Seuraavat eivät ole suoria siteerauksia mistään, mutta sisällöltään erittäin edustavia:

• Valmistuin kolmessa vuodessa yliopistosta X ja kävin koko ajan kokopäivätyössä. On opiskelijan omaa tyhmyyttä jos opinnot eivät etene (yliopistossa Y).
• Opiskelen 60 tuntia viikossa, ja saan hädin tuskin vaadittavat 30 opintopistettä per lukukausi kasaan. Opinnot on siis mitoitettu liian rankoiksi.
  

Itsestään runsaasti meteliä pitäviä äärilahjakkuuksia ja -lahjattomuuksia löytyy Gaussin käyrän molemmista päistä, joten opintojen viivästymistä ja siihen johtavia syitä pitää tarkastella systemaattisia tiedonkeruumenetelmiä käyttämällä (lahjakkuuden ja lahjattomuuden tilalle voi sovitella jotain muutakin sanaparia: ahkeruus/laiskuus, motivoituneisuus/motivoitumattomuus ...). Lisäksi opinnot voivat viivästyä vaikkapa sairastumisen takia, millä ei ole mitään tekemistä tyhmyyden tai laiskuuden kanssa.

Tässä kirjoituksessa esittelen opintojen viivästymisen yhden mahdollisen selitysmallin. En ota kantaa siihen, pitäisikö opiskelijoiden valmistua nopeammin enkä siihen, kenen "ongelma" opintojen viivästyminen on, jos se nyt ylipäätään on mikään ongelma.

Yksi tarjottu selitysmalli opintojen viivästymiselle on se, että opiskelijat käyttävät liian vähän aikaa opiskeluun. Teorian tiivistää onnistuneesti dekaani Olli Simula, jonka pääkirjoituksen TKK Nyt:issä siteeraan alle kokonaisuudessaan:

TKK NYT - Olli Simula: Opintojen eteneminen

Julkaistu 03.12.2008 15:37:09.

TKK:n opetuksen ja opiskelun tuen raportissa 11/2008 ”Teknillisen korkeakoulun kandidaattivaiheen opiskelijoiden opintojen etenemistä uudessa tutkintorakenteessa vuosina 2005-2008” kiinnitetään huomiota opintojen hitaaseen etenemiseen.

Raportti on varsin perusteellinen ja pyrkii etsimään syitä hitaalle opiskelulle. Vuonna 2005 aloittaneiden opiskelijoiden opintopistekertymän mediaani kolmessa vuodessa on ollut 137 opintopistettä ja keskiarvo 127 op. Onkin todella huolestuttavaa, jos kandidaatin tutkinnon kolmen vuoden tavoiteajasta jäädään yli vuodella ja koko DI-tutkinnon suoritusaika venyy keskimäärinkin seitsemään vuoteen. Mistä tämä sitten johtuu?

Raportin pohdintaosassa todetaan, että opiskelija-aines on riittävän hyvää selviytyäkseen TKK:n opinnoista. Edelleen todetaan, että ei myöskään ole realistista ajatella, että yli 80% opiskelijoista tahallaan tai huvikseen opiskelisi hitaammin, kuin tavoitteeksi on asetettu. Ensimmäiseen päätelmään on helppo yhtyä, mutta jälkimmäinen vaatii lisää pohdintaa.

Korkeakouluja moititaan usein liian raskaista kursseista ja opintojen järjestämisen puutteista. Edellä mainitsemassani raportissakin jopa epäillään, että TKK:lle saattaa tulla seurauksia siitä, ettei se pysty järjestämään koulutusta lain edellyttämällä tavalla, ts. malliohjelman mukaisia kursseja ei voi suorittaa tavoiteajassa.

Kuluvan syksyn aikana Helsingin Sanomissa on ollut kaksi huolestuttavaa uutista suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden opintoihin käyttämästä ajasta, 26.9.2008 ja 7.11.2008.

Ensimmäisessä uutisessa viitataan Eurostudent-raporttiin, jossa todetaan suomalaisen korkeakouluopiskelijan käyttävän 28 tuntia viikossa opiskeluun, kun vastaava aika muissa maissa on 30-41 tuntia. Jälkimmäinen uutinen viittaa Helsingin yliopistossa suoritettuun opetuksen johtamisen kansainväliseen arviointiin, jossa todetaan, että Suomessa käytetään poikkeuksellisen vähän aikaa yliopisto-opintoihin. Samat asiat nostettiin esiin opetusministeriön ja korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa pidetyissä puheenvuoroissa pari viikkoa sitten.

Jos oletetaan, että opintoihin käytetään 28 tuntia viikossa ja sillä saavutetaan 137 opintopisteen kertymä kolmessa vuodessa, vastaa tämä 40 tunnin työviikoksi skaalattuna 196 opintopistettä ((40/28)*137). Vastaava opintopistekertymä keskiarvosta laskettuna on 182 op. Nämä molemmat ylittävät kandidaatintutkinnon opintopistemäärän! Syy ei siis selvästikään ole kurssien mitoituksessa.

Opintojen järjestämisen onnistumisesta TKK:ssa on kyllä olemassa hyväkin esimerkki. Kansainvälinen Erasmus-Mundus Master’s-ohjelma (NordSecMob) on osoittanut, että on hyvin mahdollista tehdä ylempi tutkinto kahdessa vuodessa vieläpä niin, että vuosi ollaan ulkomailla jossakin partneriyliopistossa. Kaikki 15 vuonna 2006 aloittanutta opiskelijaa valmistuivat ajallaan kahdessa vuodessa ja heistä yli puolet (8) vieläpä "oivallisesti". Opiskelijoilta se vaatii motivaatiota ja kurinalaista päämäärätietoista työskentelyä. Lisäksi saamamme opiskelijapalaute niin opetuksen laadusta kuin opintojen järjestämisestä ja ohjauksesta oli ylivoimaisesti parasta verrattuna muihin ohjelman partneriyliopistoihin.

Mielestäni on väärin syyttää kurssien mitoitusta, opintojen järjestämistä ja ohjauksen puutetta ainoina syinä opintojen hitaaseen etenemiseen. On uskallettava myös tunnustaa, että osapäiväopiskelulla on mahdotonta saavuttaa tavoitteiden mukaisia tuloksia. Laadukas ja tuloksellinen opiskelu on kokopäivätyötä.

Uuden vuorovaikutteisen opetus- ja oppimiskulttuurin luominen Aalto-yliopistossa edellyttää kaikilta osapuolilta, niin opettajilta kuin opiskelijoilta, vastuun ottamista ja voimakasta sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin.

Olli Simula
dekaani
informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta

Kirjoituksessa ei oteta kantaa siihen, miksi opiskelijat opiskelevat osapäiväisesti. Kyse ei ole pelkästä mutuilusta – pienellä Googlettelulla löytyy enemmän ja vähemmän tieteellisiä selvityksia opiskelijoiden ajankäytöstä. Alla linkkejä raportteihin, kunkin linkin jälkeen on mainittu työmäärä, jonka opiskelijat keskimäärin käyttävät viikossa opiskeluun.

• Selvitys ajankäytön seurannasta Materiaalitekniikan osastolla - 23 h/vko.
• HS: Suomessa opiskelijat käyttävät vähän aikaa opintoihin - 15-20 h/vko.
• Lääketieteen opiskelijoiden opiskeluun käyttämä aika ja opiskelutavat - 31 h/vko.
• Opiskelijoiden ajankäyttö biotieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 2006 - 28,5 h/vko.
• Opiskeluun uhrataan Suomessa vähemmän aikaa kuin Euroopassa - 28 h/vko.
• Ensimmäisen vuoden opinnot 2006 aloittaneiden opiskelijoiden kokemana - 36,8 h/vko.

Raportteihin kannattaa tutustua itse ja käyttä tervettä järkeä ja lähdekritiikkiä. Esimerkiksi jossain on tutkittu ajankäyttöä vain n. viikon ajalta. Myös tiedonkeruumenetelmissä on eroja (esim. pyydetään etukäteen opiskelijoita pitämään kirjaa ajankäytöstä vs. kysytään jälkeenpäin, paljonko aikaa on käyttänyt opintoihin).

Opintojen viivästymistä koskevassa keskustelussa minua kismittää yksi asia yli kaiken: opintojen viivästyminen esitellään uutena ilmiönä tai katastrofina: "nykynuoret voivat pahoin", "tutkintorakenneuudistus on epäonnistunut", "nykynuoret ovat laiskoja". Tosiasiassa tilanne on se, että:

• Teekkarit ovat aina (tai ainakin tosi kauan) valmistuneet "liian hitaasti". Jo 1920-luvulla voivoteltiin, kun diplomi-insinöörit valmistuivat reilussa seitsemässä vuodessa ja arkkitehdit kymmenessä vuodessa (lähde: dosentti Panu Nykäsen esitelmä "Milloin meillä alkoi kiire", 16.6.2008).
• Vuonna 2005 voimaan astui opintoaikojen rajaus, ja kuviteltiin, että nyt kun on tällainen hieno laki, opiskelijat rupeavat valmistumaan viidessä vuodessa. Mitään konkreettisia valmistumista nopeuttavia toimenpiteitä ei kuitenkaan tehty. Päinvastoin: DI-tutkinnon koko kasvoi entisestä 180 ov x 40 t = 7200 tunnista --> 5 v x 1600 t = 8000 t. Tutkinnon koon kasvattaminen ei ainakaan minun logiikallani nopeuta sen suorittamista ceteris paribus.
  
• Vuonna 2007 huomattiin, että "mitä ihmettä, vuonna 2005 aloittaneet eivät etenekään opinnoissaan sellaista vauhtia, että he valmistuisivat viidessä vuodessa". Ja pam, meillä oli ongelma.

TKK:lla tehokasta opiskeluaikaa (=aikaa jolloin ihmisten oletetaan opiskelevan ja opetusta annetaan) on käytännössä syyskuun toisesta viikosta joulukuun puoleen väliin (13 viikkoa) ja tammikuun puolesta välistä huhtikuun loppuun (14 viikkoa) eli noin 27 viikkoa. Jos oletetaan, että opinnot on mitoitettu siten, että vuosittaisen tavoitevauhdin vaatiman 60 opintopisteen eteen joutuu tekemään 1600 tuntia töitä, opiskelijalta vaaditaan 1600/27 ≈ 59 tunnin työviikkoja. Ja jos tuon verran pitäisi opiskella, ja oikeasti opiskellaan 28 tuntia viikossa, niin opintojen viivästymiselle on löydetty selitys. Jos lähdetään siitä, että tuota viikoittaista opiskelutuntimäärää ei voida/haluta muuttaa, niin valmistumisen jouduttamiseksi on käytettävissä seuraavat konstit:

• Pudotetaan vaatimustasoa. Kun kurssia mitoitetaan, pyöristetään opiskelijan ajankäyttömäärät raskaasti ylöspäin.
• Pidennetään lukukausia. Aloitetaan opetus jo elokuussa, ja lopetetaan toukokuussa.
• Tehostetaan opetusta. Käytetään pedagogista asiantuntemusta niin, että opiskelijat oppivat asiat nopeammin, jolloin aikaa kuluu vähemmän. En aja takaa mitään huuhaamenetelmiä, vaan yksinkertaisimmillaan esimerkiksi oppimateriaalien kehittämistä.
  

Yhteenvetona totean, että opintojen viivästymiselle varteenotettava selitys on se, että tutkinto on mitoitettu opiskeluvauhdille 59 tuntia/viikko ja opiskelijoiden työpanos on huomattavasti vähemmän. Seuraavia kysymyksiä käsittelen myöhemmin - jos ehdin, jaksan ja viitsin:

• Onko opintojen viivästyminen ongelma, ja jos on niin kenelle?
• Jos syy opintojen viivästymiselle on opiskelijoiden vähäinen ajankäyttö, miksi opiskelijat käyttävät niin vähän aikaa opiskeluun?
• Miten yliopisto voisi houkutella opiskelijoita käyttämään enemmän aikaa opiskeluun?
  

Muita varteenotettavia kysymyksiä ja kommentteja ja korjauksia tähän kirjoitukseen otetaan vastaan kommenttilaatikossa!