Pari mielenkiintoista huomiota. Ensin tuosta tiivistelmästä:
- Tutkimuksen mukaan sähkö- eli e-kirja on vielä uusi väline tietokirjailijoille: noin puolet haastatelluista piti sitä (ja lukulaitetta) itselleen epäsopivana tuotteena. Tosin negatiivisen mielikuva johtui siitäkin, ettei haastatellulla ollut kokemusta e-kirjasta.
Joo. On helppo kritisoida sellaista, jota ei tunne.
- Oppikirjailijoita hämmentää keskustelu, jossa viralliset tahot korostavat, että sähköinen materiaali on edullista tai ilmaista. Myös kustantamoiden ja jakelijoiden kilpailutilanne on täysin auki. Oppikirjailijat pelkäävät, että jokin kansainvälinen toimija tuo laajasti tarjolle ilmaista materiaalia: mutta mikä on niiden sopivuus suomalaisiin kouluihin ja mikä taho suorittaa laatukontrollin?
Ensinnäkin: sähköinen materiaali on edullista, koska jakelukustannukset ovat käytännössä nolla euroa. Periaatteessa mikään ei estä valtiota, isoa kaupunkia tai vaikkapa rahakasta säätiötä palkkaamasta kuukausi- tai urakkapalkalla oppikirjailijaa väsäämään oppikirja, ehdolla että se julkaistaan vapaalla käyttöoikeudella kouluihin. Kun tämä kertamaksu on tehty, tämä kyseinen materiaali on ilmaista.
Toiseksi: oppikirjailijoiden pelko ulkomaisesta tahosta on aiheellinen. Avointa oppimateriaalia on englannin kielellä jo paljon saatavilla, ja tämä mielenkiintoinen startup tuottanee sitä lähivuosina huimasti lisää.
Sen sijaan pelottelu sopivuudella ja etenkin laatukontrollilla on höpöhöpöä - kyllä kurjia oppikirjoja julkaistaan ihan suomalaiskustantajienkin toimesta.
Sitten mielenkiintoinen havainto itse tutkimusraportista:
- Haastatelluilla ei ollut prosenttisopimuksia sähköisistä oppimateriaaleista, vaan tekijät saivat kertakorvauksen.
Tämä on hyvä uutinen. Olen aikaisemmin luullut, että aiemmin ehdottamani tuotantomalli tyssää siihen, että kirjailijat eivät innostu kertakorvauksesta. Kyllä innostuvat. Nyt tarvittaisiin vain joku riittävän iso taho (Koneen säätiö, Nokian säätiö, joku iso firma tai miljonääri) starttaamaan tällainen toiminta. Oman toimen ohessa en jaksa puuhastella.
Vielä yksi kohta herätti ihmetystä:
VastaaPoistaSähköisen oppimateriaalin postitiivisina puolina nähdään: muokattavuus, sopii eriyttämiseen,
vuorovaikutuksellisuus, laitetyöskentely on lapsista innostavaa, keskittyminen. Oppikirjailijoiden
mielestä muokattavuus saattaa olla tekijän kannalta arveluttavaa: opettajat näyttävät itse
muokkaamaansa materiaalia tekijöiden nimissä.
No voi kauhistuksen kanahäkki! Mitä haittaa tuosta on, siis muulle kuin kirjailijan egolle? Ja: montako oppikirjailijaa muistat nimeltä omalta lukioajaltasi? En minäkään.
Tietenkin, kai omaan kirjaan voi syntyä jonkinlainen fetissisuhde. Meillä oli Metropoliassa Tarmo Toikkasen tekijänoikeuskoulutus, jossa yksi opettaja (unohdin nimen), joka on kirjoittanut ammattikirjallisuutta, valitteli, että kustantaja haluaa häneltä oikeuden pätkiä hänen kirjojaan esim. koulutusmateriaaliksi. Tästä opettaja ei tykännyt. Syy oli jotain sinnepäin, että kirjan sanoma voi muuttua, jos sitä lyhennetään. Ei kai sentään, ainakaan merkittävästi?
Kyllä, maailma on kehittymässä suuntaan, jossa ei vain oppikirjat, vaan kaikki elektroniseen muotoon muuntuva sisältö muuttuu ilmaiseksi. Tämä on aika luonnollinen seuraus siitä faktasta, että digitaalisessa maailmassa riittää kun jokukaan tuottaa sisällön täsmälleen kerran, sen jälkeen sen kopioimisesta ei ole enää kustannuksia. Digitaalista lopputuotetta on myös helppo muokata ja jatkokehittää kuka mihinkin tarkoitukseen.
VastaaPoistaKoko idea tehdä rahaa myymällä kopioitavissa olevia bittejä on samaa tasoa kuin hiekkakakkujen myyminen Saharassa. Suosittelisin siirtämään katseen sellaisten palvelujen kuin kickstarter.com tai goteo.org suuntaan. Näissä crowdfunding palveluissa ideana on kerätä mahdollisesti ideastasi kiinnostuneilta ihmisiltä avustuksia idean toteuttamiseen ja sitten vapauttaa teos bittiavaruuteen (tosin kickstarterissa monet pyrkivät yhä myymään teosta kappalehintaan rahoituksen löytymisen jälkeenkin).
Oppikirjoissa on vielä - toisin kuin vaikkapa musiikissa - se hankaluus, että yhdestä aiheesta ei tarvitse kirjoittaa kuin yksi kirja jos se vain on tarpeeksi hyvä. Globaalissa maailmassa tämä tarkoittaa ideaalitilanteessa sitä, että maailman paras oppikirjojen kirjoittaja kirjoittaa yhden lukiotasoisen fysiikan kirjan, joka käännetään kaikille kielille ja tämän jälkeen kaikki fysiikan oppikirjojen kirjoittajat ovat työttömiä. Tätä ei tietenkään pidä ajatella ongelmana, vaan työtä säästävänä hyvänä asiana samoin kuin kirjapainon keksiminenkin oli loppujen lopuksi hyvä asia vaikka moni Raamattua kopioiva munkki ehkä jäikin siinä sivussa työttömäksi.
Kyllä. Itsekin tekisin tällä hetkellä mielelläni jotain muuta kuin tuhertaisin kirjaa sähköautojen sähkötyöturvallisuudesta :-).
VastaaPoistaTuli vielä yksi pointti mieleen: oppikirjoissa jos missä sähköinen jakelu säästää rahaa. Oppikirja on siitä poikkeuksellinen, että se tarvitaan yhtäkkiä 20-500 ihmisen käyttöön, kun kurssi on menossa koulussa, ja sitten kirja on taas turha.
Vrt. lastenkirjat: niissä avoimelle sisällölle ei ole tilausta, koska niitä voi lainailla kirjastosta silloin kun siltä tuntuu, ja jos joku kirja ei ole vapaana, niin sen voi lainata sitten ensi kuussa.
Lisäksi lastenkirja voidaan laittaa hyllyyn tai ullakkokomeroon ja kaivaa esiin vuosien tai vuosikymmenten jälkeen. Ne kiertävät myös myyjäisissä ja kirppareilla sekä suvussa. Niitä luetaan mitä erilaisimmassa paikoissa hiekkarannalta lentokoneeseen. Kirjana siis ylivoimainen käyttöliittymä.
VastaaPoistaItse opetan yhteiskuntaopin kurssit lukiossa. Niissä näkisin mielelläni e-kirjat, koska painetut vanhenevat nopeasti. Toki useimmimmat asiat pysyvät vuosia ja pidempäänkin, mutta erittäin paljon muuttuu jatkuvasti. Periaatteessa kirjat ovat joltain osin vanhentuneita jo painokoneesta tullessaan.
Olisi hienoa, kun olisi yhteiskuntatiedossa, taloustiedossa, lakitiedossa ja Eurooppa-kurssissa olisi haettavissa useammin päivitetty kirja, jossa hyödynnettäissiin myös videoita (vrt. Teknari).
Yksi haaste on kuitenkin tuo korvaus tekijöille. Itse olen ollut tekemässä kirjaa yläkoulun yhteiskuntaoppiin. Olisi ollut vaikea miettiä kertakorvausta etukäteen. Nykytilanteessa toteutuu kirjoittajalle yrittäjäriski hyvässä ja pahassa. Jos kirjoitat hyvän kirjan, niin korvauskin on parempi myynnin mukaan. Markkinavoimat toimivat. Tämä kannustaa tekemään hyvän kirjan.
Tulevaisuus oppikirjoissa on kuitenkin oltava e-kirjoissa, mutta tekijöidenkin on saatava korvaus. Jotain on kiva tehdä talkoo- ja pioneerihengessä, mutta ajallakin on hintansa.
Jos opettaja laatii oppimateriaalia kirjaksi, monisteeksi, verkkojulkaisuksi tai e-kirjaksi työajalla, niin eikö hän saa korvausta työnantajalta työtunteina?
VastaaPoistaEnnen 1990-luvun lamaa teimme Systeemityöyhdistys Sytyken eri yrityksistä ja oppilaitoksista kokoamalla noin 10 hengen asiantuntijaporukalla työajalla systeemityön raportteja, jotka Suomen Atk-kustannus julkaisi. Emme saaneet työstämme muuta korvausta kuin korvauksen työajasta, kokoustarjoilut ja mahtavan yhteisöllisen oppimiskokemuksen sekä muutaman oman kappaleen kyseistä raporttia. Noina vuosina olin mukana laatimassa kolmea systeemityön raporttia.
1990-luvun loppupuolella opetin ammattikorkeakoulussa kurssia, jossa oppimateriaalina käytettiin yhtä viisi vuotta aiemmin laatimaamme systeemityön raporttia monisteilla täydennettynä. Pohdin materiaalin päivittämistä - ja oivalsin, että päivitetty materiaalikin olisi muutaman vuoden kuluttua vanhentunut.
Niinpä vuonna 1997 laadin opettamastani aiheesta perinteisen kirjan sijaan web-kirjan. Kehitin sitä opiskelijoiden antamilla palautteilla ja päivitin alan seminaareista ja lehdistä saamillani tiedoilla. Laatimaani oppimismateriaalia käyttivät kollegat omassa ja muissakin oppilaitoksissa. Sain työnantajalta korvauksen kaikista oppimismateriaalin tekemiseen käyttämistäni tunneista! Kun kyseistä kurssia ei enää opetettu, materiaali http://myy.haaga-helia.fi/~kalei/oliot/ jäi kuitenkin verkkoon. Se saattaa kadota ensi syksynä.
Vuosina 2001 - 2003 ja 2004 - 2006 Virtuaaliammattikorkeakoulussa tuotimme yhteisöllisesti oppimismateriaalia http://www.amk.fi/digma.html.stx ESR-projekteissa, joista saimme korvauksia työajasta ja mahdollisista matkakuluista.
2000-luvulla olen kustantajan pyynnöstä laatinut omalla ajallani pari tietokirjaa, toisen yksin, toisen yhteistyössä, ja niistä on laadittu normaalit kustannussopimukset.
Eija Kalliala, tietokirjailija
P.S. Suomen tietokirjailijoiden raportin laatija ei haastatellut minua.