maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kirjesalaisuus ja sähköposti - eteenpäin ilman lupaa?

Törmään säännöllisesti väärinkäsitykseen, jonka mukaan toisen kirjettä tai sähköpostia ei saisi lähettää eteenpäin tai julkaista ilman tämän toisen henkilön (=lähettäjän) lupaa. Perustelu näillä väittäjillä on yleensä "koska Suomessa on kirjesalaisuus."

Termi kirjesalaisuus kuitenkin ymmärretään väärin. Kirjesalaisuus tarkoittaa, että kolmas osapuoli C ei saa lukea ilman lupaa henkilön A henkilölle B lähettämää kirjettä. Eli toisin sanoen vakoilu (tekipä sen huipputeknisesti, murtamalla peltipostilaatikon tai lukemalla kirjeen lupaa kysymättä toisen pöytälaatikosta) on kielletty. Kirjeen laillinen vastaanottaja B saa kuitenkin julkaista tai edelleenlähettää kirjeen ihan vapaasti, kunhan hän ei riko muita lakeja, kuten vaikkapa:
Väärää tietoa levitetään mm. tällä sivulla [1] (ja väärä tieto leviää kuin sukupuolitauti):
Sähköposti kuuluu kirjesalaisuuden piiriin kuten normaali kirjekuoressa tuleva posti. Tämä merkitsee että me emme voi edelleen lähettää muille sähköpostina meille tullutta kirjettä tai viestiä  - ennenkuin lähettäjä on tähän suostunut. 
Tämä merkitsee että me emme saa lähettää suoraan meille saapunutta kirjettä jollekin toiselle henkilölle tai laitokselle tai me emme voi muokata meille saapunutta kirjettä ja sitten edelleen lähettää sen jopa lähettäjälle vieraille vastaanottajille. 
Kirjeen lähettäjä, jopa sähköpostin lähettäjä,  on tarkoittanut  kirjeen  vain meille luettavaksi. Tämä saattaa koskea myös tekstiviestejä, jonka voit tarkistaa ko. laista, jotka on laadittu meidän yksityisyyden suojaksi ja turvaksi.

Tämä ei pidä paikkansa. Kirjesalaisuus ei estä lähettämästä viestiä eteenpäin. Joku muu laki voi estää, mutta jos viesti ei loukkaa kenenkään yksityiselämää eikä sisällä jonkun muun lain nojalla salassapidettävää tietoa, sen voi huoletta julkistaa. Oma lukunsa on tietenkin hyvät tavat ja ihmissuhteet - toisen kirjeen julkaiseminen ei ole välttämättä kilttiä tai järkevää.

Suositeltavaa luettavaa:
[1] Sivu mm. löytyy ykkösosumana googlatessa "kirjesalaisuus sähköposti".

16 kommenttia:

  1. Kirjoittaja esiintyy netissä nimimerkillä Juutas Käkriäinen.
    Olen ehkä vähän myöhässä tässä asiassa, mutta blogistilla on aivan väärä käsitys kirje ja viestintä salaisuudesta. Kyseessä on siis perustuslaillinen oikeus ja tarkka sanamuoto kyseisestä kohdasta on tämä "kirjeen,puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton." Nyt selvitetään mitä kyseinen kohta tarkoittaa ja alku osa onkin kaikille selvää ja tässä kohdassa on siis kyse kahden tai useamman henkilön keskinäisestä viestinnästä, myöskin suullisesti annettu on salattu (kts. rikoslain salakatselu ja -kuuntelu kohta.) perustuslaissa tarkoitetaan siis sellaista viestintää joka ei kuulu muille kuin viestittäjille, esim. voidaan pitää suljettua kokousta tai esim poliisikuullustelua (kts KKO:on päätös salakuuntelusta) ja lisäksi myöskin kirje ja vaikka se olisi avattu tai heitetty menemään (vrt. tapaus Lieksan maahanmuuttajan tiliote.) ei kenelläkään ole oikeutta julkistaa kirjeen sisältöä/osaakaan siitä tai edes saada nähdä avattuakaan kirjettä ilman lähettäjän ja vastaanottajan lupaa eli jos jompikumpi tai viestien/kirjeiden saajat kieltää julkaisemisen tai muun tavan levittää kirjeen tai ulkopuolisen nähdä sisältöä tai muun viestin sisältöä, ei sitä saa tehdä ja tämä koskee myöskin sähköposteja. Väärää tietoa levität vain sinä ja et ilmeisesti ymmärrä perustuslaillisia oikeuksia. Rikoslaissahan vain määritellään mihin rikokseen joku on ryhtynyt levittäessään kirjesalaisuuden sisältämää tietoa ilman kirjeiden tai muun viestien osapuolten lupaa. Sinulla on aivan väärä käsitys yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä (vrt. entisaikojen hitaasti kulkeva juoruilu/nykyaikainen netti kirjoittelu tai muu paskan puhuminen.)

    VastaaPoista
  2. Juutas Käkriäinen vastaa: Kuinka niin?? eikös sanamuoto perustuslaissa oppineelle sano sen jo (minua lukuunottamatta koska olen käynyt vain vähän kouluja , mutta ymmärrän hyvin lukemani). Otetaan sana "loukkaamaton", mitä kyseinen sana tarkoittaa? Sana yksinkertaisesti tarkoittaa koskemattomuutta eli myöskin voidaan sana määritellä esim. pyhäinhäväistys, käytetään, niin anglosaksisessa ja ortodoksisissa kuin muissakin uskonnoissa eli uskonasia on loukkaamaton. lisäksi sanamuoto "Kunigatar Annan kunnian loukkaaminen on pyhäinhäväistys". Tämä yksinkertaisimmillaan tarkoittaa juurikin sitä, että kaikenlainen kajoaminen on kiellettyä eli loukkaamatonta. Suomenkieli on loppujen lopuksi yksinkertaista. perustuslaissa tuo sana loukkaamaton tarkoittaa juurikin sitä, että kaikenlainen kajoaminen yksityiseen viestiin on kiellettyä. Selvensikö yhtään.. Netistä kyllä löytyy esim finlexin sivustoilta kko päätöksiä muitakin.. Kaikkien pitäisi asioita puida hieman tarkemmin ja miettiä myöskin mitä sanoilla tarkoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juutas Käkriäisen kysymys: Riittikö arvoisa Linja-aho vastaukseni? Tiedustelen sen vuoksi, koska aikaisempaan kyllä vastasit nopeasti, ymmärrettävää kyllä ettei kaikki ole jatkuvasti koneensa ääressä. Olisi mielenkiintoista lukea kommenttisi vaikka lähiaikoina.

      Poista
    2. Okei, tehdään koe:
      * lähetä minulle kirje, jossa vaikkapa kysyt, kuinka pitkä minä olen.
      * Sitten otan kuvan siitä kirjeestä ja julkaisen sen blogissani.
      * Sitten sinä teet rikosilmoituksen siitä, että olen julkaissut kirjeen ilman lupaasi.

      Olen varma, että ilmoitus ei johda mihinkään toimenpiteisiin, koska mistään ei löydy lakia, joka kieltää julkaisemasta minulle osoitettua kirjettä. Siis niin kauan kun en riko mitään muuta lakia. Jos kertoisit kirjeessä sairaudestasi tai muusta arkaluonteisesta, niin sen julkaiseminen olisi laitonta - kuten tuossa alkuperäisessä kirjoituksessani kerronkin.

      Poista
    3. Käkriäinempä vastaa: Eli ei mene millään sinun järkeesi sanamuoto loukkaamaton?

      Ei tarvitse tehdä mitään koetta.

      Kerro sinä miksi sitten Lieksan tapauksessa tuon tiliotteen julkaisija sai syytteen(?)/syyteharkinnassako(?) ja muistaakseni on jo tuomittukkin(?) vaikkei tiliote sisälläkkään mitään loukkaavaa??

      Kyseisestä tiliotteesta näkee selkeästi että kyseinen tiliote on tullut ns.ikkunallisesa kirjekuoressa missä osoitekenttä on vain näkyvissä, tiedät varmaan mitä tarkoitan?

      Uutinen: "Maahanmuuttajan tiliotteen julkaisu Facebookissa syyteharkintaan
      Keväinen maahanmuuttajan tiliotteen julkaisu internetissä on edennyt syyteharkintaan. Epäiltynä on kaksi henkilöä.

      Epäiltynä ovat tiliotteen Facebookissa julkaissut vuonna 1982 syntynyt lieksalaismies sekä tiliotekuvan edelleen jakanut vuonna 1969 syntynyt lieksalainen nainen. Molempia epäillään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä".

      Vai johtuuko tuo syyteharkinta, ehkä siitä koska kyseessä onkin maahanmuuttaja taustainen henkilö vaiko siitä, että tässä on loukattu henkilön perustuslaillisia oikeuksia myöskin??

      Tässä linkki http://yle.fi/uutiset/poliisi_tutkii_somalimiehen_tiliotteen_julkaisun/6080732 uutiseen josta on tämä seuraava kommentti. "- Rikostutkinnan osalta oleellista on kuitenkin se, saako toisen tiliotteen nimineen julkaista ilman lupaa, vanhempi konstaapeli Mauno Tuohiniemi toteaa".

      Tässä myöskin toinen linkki http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/6052-lieksalaisen-somalin-tilitiedot-nettiin-poliisi-aloitti-esitutkinnan.

      Kyseessähän ei ole loukkaavan tiedon levittämisestä, koska tiliote ei sisällä loukkausta sinällään, mutta on kuitenkin, että kyseinen kirjeenä tuleva tiliote on kirjeen sisällä eli on siis sisältöä ja täten perustuslainmukaisesti suojattu.

      Voidaan ajatella myöskin tuon sinun ehdotuksesi perusteella että minun pitää jollain tapaa ilmaista tai sinun pitää olla tietoinen siitä etten halua kirjeeni sisällön leviävän mihinkään.

      Näin pankkikin olettaa lähettäessään tiliotteen kirjeenä ettei sisältö näy muille vaikkei se tahtoansa ilmaise millään tavalla julkaisusta. Kirjekuorihan keksittiin joskus 1750v. tai niillä main ja sitä ennen oli sinetillä suljetut kirjekääröt, vaikkakin historia tuntee jo babylonian ajalta kirjeitä tai ns. kirjekuoria.

      Perusasiahan on tässä se että itse kirjekuoren päällys ei nauti perustuslain suojaa, mutta kijekuoren sisältö taas nauttii.

      Poista
    4. Jos luet tuon copystaamasi uutisen, niin siinähän lukee ihan selvästi:
      "Molempia epäillään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä." Ei siis mistään "kirjesalaisuuden loukkaamisesta".

      Poista
    5. Juutas Käkriäinen kirjoittaa: Melkein arvasin etteivät koulutetut aivosi riitä kuin saivarteluun ja puuttuu kyky ajatella ja avarampaa näkemystä asioihin.

      katsos nyt kun rikoslaissa, siinä olet ainoastaan oikeassa, ei ole varsinaista rikosnimikettä sille julkaisemiselle vaan asian paljastaminen eli kirjeen sisällön tiedon paljastaminen saattaa loukata joko kirjeen lähettäjää ja/tai vastaanottajaa ja hänen luottamustaan, koska kyse on yksityiselämästä ja siitä tieto, niin sen tiedon levittäminen on rikos ja koska kyseessä on asianomistaja rikos, voi tuo joko kirjeen lähettäjä tai vastaanottaja vaatia rangaistusta ja kuinka hän katsoo asian.

      Sinänsä se että paljastat mitä minä sinulta kirjeessä KYSYN, ei ole loukkaavaa sinällään, mutta luottamus siitä ettei kirjeen sisältöä paljasteta on ydinasia ja oikeastaan kun ajatellaan niin tuollaisen ehdotuksen kirjeen lähettämisestä jo osoitti saivartelusi.

      Et siis todellakaan osaa ajatella muuta kuin vain sitä, että kaikki tieto ja kaikki mitä ihmiset lähettävät kirjeitse toisilleen on julkista tietoa ja herättääkin kysymyksen siitä keitä henkilöitä on itellan idean takana avata kirjeet ja laittaa sähköpostissa tuleen kirjeen sisältö vastaanottajalle eli kyseessähän on vain eräs keino saada murrettua tuo maaginen perustuslaillinen kirjesalaisuus ja sitähän sinäkin yrität

      Poista
    6. Juutakselta lisää: Unohdit kysellä tämän perään ja ilmaista tätä "copypastauksestani". Onko kauhean iso juttu jos uutisesta, julkisesta sellaisesta, leikkaaliitä toimintaisesti esittää olennaisimman, kuten tässä "Rikostutkinnan osalta oleellista on kuitenkin se, saako toisen tiliotteen nimineen julkaista ilman lupaa, vanhempi konstaapeli Mauno Tuohiniemi toteaa". Toivottavasti sinulle vähänkään merkitsee sana luottamus mitään..

      Poista
    7. Pieni välitsekkaus: ajatko siis takaa sitä, että mielestäsi:
      * koska perustuslaissa lukee "Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton."
      * niin siitä seuraa aina että kirjeen vastaanottaja ei saa levittää kirjettä eteenpäin ilman lähettäjän lupaa?

      Poista
    8. Juutasta apuun: Ei jaksaisi näin yksinkertaista asiaa jankata ja vastaan samalla Samillekkin. Tiliote, oli se kenen tahansa sitä ei ainakaan kukaan toinen saa julkaista, oli arjalainen tai ei. lisäksi tiliote on henkilökohtainen ja uskon että pankki lähettäjänä sanoo että sen kus julkaiset jos haluat tietojasi levittää, oma on häpeäsi, koska pankille sillä ei ole merkitystä koska siinä ei esim. julkaista pankista tai pankin omia tietoja mitään tai vaihtoehtoisesti pankki voisi kieltää eli aina kaikessa kirjelmöinnissä on kaksi osapuolta tai viestittelyssä ja kyse on pitkälti luottamuksesta toista osapuolta kohtaan.

      On tietenkin erikoistapauksia, esim lähettäjä on jo kuollut ja kirjeen julkaisemisella ei häpäistä vainajaa ja vainajan lähiomaiset antaa suostumuksensa, niin silloin voi vastaanottaja halutessaan sen julkaista, ei muuten.

      Vois soitella tolvasentollolle ja kysyä vähän enemmän siltä kun viimeks soittelin sille, niin ei ollu tällainen asia planketilla.

      Tekstirivihän päättyy aina pisteeseen ja jossei ole mitään alaviitettä tuohon päättyneeseen tekstiin, niin silloin se asia on juurikin niin, eli ilman lähettäjän suostumusta ei kirjeen sisältöä saa paljastaa, ei edes vastaanottaja.

      Miksi muuten monessa sotia ynm. historiallisisa kirjoissa joissa kuvia tai jotain henkilökohtaisten kirjeitä on ollut, on kirjan viitetiedoissa aina maininta luvan saamisessa julkaisemiseen.

      Jos esim. otetaan alaviite, sama lain kohta, missä on maininta "Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen YKSILÖN tai YHTEISKUNNAN turvallisuutta taikka KOTIRAUHAA vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksissa sekä vapaudenmenetyksen aikana".

      Niin tuo tarkoittaa niitä poikkeuksia milloin esim. kirjesalaisuuteen voi kajota.

      Ymmärsitkö nyt? Eli jos ei lakipykälässä ole alaviitettä joissa mainitaan poikkeus, niin silloin se on niin kuin se pisteeseen päättyvässä tekstissä onkin ja alaviittaus taas sallii ne asiat milloin siihen ainoastaan voidaan puuttua.

      Poista
  3. Olenko nyt ihan pihalla vai eikö tuossa somalitiliotteen tapauksessa ollut ongelmana että peräkylän arjalaisveljeskunta julkaisi kirjeen? Eli somali olisi saanut kirjeen oikeana vastaanottajana itse sen julkaista jos olisi halunnut.

    VastaaPoista
  4. Tässä otsikossa oikea nimi edelliseen tekstiin, ettei mene ihan pelleilyksi.

    VastaaPoista
  5. Sähköpostien käsittelystä määrätään useassa eri laissa ja näitä vertaillaan ristiin ja erikseen: Suomen perustuslaki, Eu:n tietosuoja asetus (GDPR), Tietosuojalaki, Laki yksityisyyden suojasta työelämässä ja laki sähköisen viestinnän palveluista. Suosittelen Vesaa tutustumaan aiheeseen hieman paremmin. Näiden lakien rikkomisesta aiheutuu pääosin sakkoja mutta myös jopa vankeusrangaistuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lakilistan täydentämisestä. Mutta tähän lauseeseen
      "Suosittelen Vesaa tutustumaan aiheeseen hieman paremmin."

      pitää kysyä, että miksi noin? Mitään asiavirhettä tuolla ei ole, vaikken kaikkia (kirjoituksen aikana voimassa olleita ja sen jälkeen lanseerattuja) lakeja siinä listaakaan. Totean vain: "Joku muu laki voi estää, mutta jos viesti ei loukkaa kenenkään yksityiselämää eikä sisällä jonkun muun lain nojalla salassapidettävää tietoa, sen voi huoletta julkistaa." – mikä pitää paikkansa.

      Tietysti mihin tahansa aiheeseen on aina hyvä perehtyä hieman paremmin :).

      Poista