perjantai 1. maaliskuuta 2013

Synninpäästö WSOY:n kirjallisuussäätiölle

Olin aikeissa hakea WSOY:n kirjallisuussäätiön apurahaa uuteen oppikirjaprojektiin. Täyttelin hakemusta viimeisen hakupäivän iltapäivänä, kunnes yhtäkkiä (neljän pintaan iltapäivällä) huomasin, että lomakkeesta hävisivät tallennus- ja lähetysnapit. Laitoin sitten hakemuksen sähköpostilla säätiölle, ja kerroin, että lomakkeessa oli varmaan joku vika, kun näin kävi, ja pyysin ottamaan hakemuksen käsittelyyn. Sain kohteliaan vastauksen:


Hei
Valitettavasti kirjallisuussäätiön hallitus ei hyväksy sähköpostitse eikä paperilla jätettyjä hakemuksia netin sulkeuduttua klo 16.00.

Lämpimin terveisin
N.N.
No tämä tietenkin harmitti ja avauduin asiasta sosiaalisessa mediassa, koska hakuohjesivulla ei puhuttu kellonajasta mitään. Laitoin tästä palautetta myös säätiölle. Eivät vastanneet mitään, mutta kellonaika ilmestyi hakuohjesivulle 1.3. iltapäivällä.

Lopuksi huomasin, että kyllä se kellonaikakin siellä netissä oli - ei tosin hakuohjesivulla, vaan apurahojen pääsivulla (jonne en koskaan eksynyt). Ja Googlen cachen mukaan se on ollut siellä jo viikko sitten, eli jälkikäteen korjailusta ei ole kyse. My bad. Ensi kerralla ajoissa siis - se on järkevää muutenkin. Koskaan ei tiedä, jos vaikka tulee palohälytys tai sairaskohtaus kesken hakemuksen täytön.

Harmittaa silti vietävästi, koska oppimateriaaliapurahoissa on tavallisesti erittäin korkea läpipääsyprosentti. No, josko sitten vaikka joukkorahoituksella. Tai josko pitäisi ihan oikean kesäloman perheen kanssa :-).

2 kommenttia:

  1. Reilu veto kuitenkin, että myönsit oman mokasi sen huomattuasi. Joskin kirjallisuussäätiön apurahahommiin voisi päteä vanha slogan: "Tiedotusta on parannettava".

    Yhtä kaikki, tsemppiä tulevien kuvioiden suhteen. Ja en usko että perhekään välttämättä pahastuisi siitä yhteisestä kesälomasta. Josko tämä oli universumin viesti sulle: "Vesa, loma voisi tehdä sulle ihan hyvää vaihteeksi"? :)

    VastaaPoista
  2. Minkä aiheen oppikirjasta on kyse? Ja millaista levikkiä tavoitellaan?

    Jos kyse on sellaisesta pienilevikkisestä oppikirjasta, joka ei kilpaile kaupallisten oppikirjojen kanssa (eli ehtona on käytännössä se, että aiheesta ei suomeksi ole kaupallisesti toteutettuja oppikirjoja, ja näinhän asia on melkein kaikkien muiden kurssien kuin ns. massakurssien kohdalla), Opetushallituksesta voi myös saada rahoitusta oppikirjan tekemiseen + samalla kustantajan oppikirjalle. Sinne saa koska vaan tehdä vapaasti aloitteita oppikirjojen tekemisestä. Tällä hetkellä oppikirjoja on Opetushallitus julkaissut mm. seuraavista aiheista:
    http://verkkokauppa.oph.fi/epages/OPH.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/OPH/Categories/Suomi/Ammattikoulutuksen_oppimateriaalit/Tekniikan_ja_liikenteen_ala

    Eipä tuolla rahoitusvaihtoehdolla rikastumaan pääse. Mutta jos aihe on harvinainen, eikä kirjalle ole kunnollisia kaupallisia markkinoita, tuo kanava voi joskus olla yksi vaihtoehto rahoitukseen.

    VastaaPoista