keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kirja: Näin hankit itsellesi "tee-se-itse-tutkinnon"

Luin toukokuussa Anya Kamenetzin kirjan DIY U, ja kirjoitin siitä blogiini (Anya Kamenetz: DIY U — kirja joka jokaisen opettajan ja opiskelijan pitäisi lukea). Kirja haastaa provosoivasti nykyisen (yhdysvaltalaisen) korkeakoulutusjärjestelmän. Moni asia on yleistettävissä Eurooppankin: perustavaa laatua olevana erona lienee ainoastaan se, että Yhdysvalloissa vanhemmat (ja nuoret, jotka opiskelevat velaksi) maksavat itsensä kipeäksi suoraan lukukausimaksuissa, kun Suomessa se tapahtuu välillisesti verotuksen kautta.

Kamenetz kehotti nuoria kapinaan ja etsimään muita keinoja kouluttaa itsensä kuin suoraan lukiosta collegeen meneminen ja sieltä neljän vuoden jälkeen työelämään hyppääminen. Nyt hän on kehitellyt aihetta eteenpäin, ja julkaissut kirjan
The Edupunks' Guide to a DIY credential
Kirjan voi lukea ja ladata itselleen joko edellä mainitusta linkistä tai hakea Smashwordsista sähkökirjanlukulaitteelle sopivan version. Kamenetz elää niin kuin opettaa eli kirja on saatavissa täysin maksutta.

Pikaisen selailun perusteella - ja täysin odotetusti - kirja on Yhdysvallat-painotteinen, mutta moni itseopiskeluun liittyvä vinkki on sovellettavissa Suomeenkin, koska internet ei tunne rajoja.

4 kommenttia:

  1. Eikös perustavana ongelmana ole kuitenkin se, että lainsäädäntö ja myös työnantajat edellyttävät ihmisiltä muodollista tutkintoa? Eikö ensin pitäisi tapahtua muutos rekrytoijien asenteissa? Omaehtoisesti hankitulla ammattitaidolla ei tee mitään, jos sillä ei pääse edes ravintolan tiskin taakse täyttämään kaljatuoppeja.

    VastaaPoista
  2. Tämä on ihan totta. Se yliopistotutkinto (tai nykyään myös ylempi amk-tutkinto käy) vaaditaan moneen valtion virkaan. Esimerkkejä ammatista, jolla tutkinnolla ei tee (välttämättä) mitään, ovat koodari, graafinen suunnittelija ja valokuvaaja.

    Edelleen pidän hyvänä asiana, että joihinkin ammatteihin tarvitaan yliopistotutkinto, esimerkiksi lääkäri on sellainen.

    VastaaPoista
  3. Minä en ole ketään palkannut tutkinnon perusteella. Jos joku haluaa skipata yliopiston hyödyttömänä välivaiheena, hänen ei kannata haikailla valtion tai isojen firmojen viroista (se olisi epäloogista) vaan alkaa suoraan tekemään itse mitä haluaa tai pestautua sellaisiin projekteihin/firmoihin, jotka tekee.

    Jos haluaa valtiolle, pitää tietenkin osoittaa kelpoisuutensa (pitkä pinna konformismin edessä) käymällä tutkinnot. Mikä on hyvä, ei kukaan yrittäjä valtion leivissä viihtyisi kuitenkaan.

    Ja sama toisin päin. Suhtaudun vähän epäillen sellaisiin joilla on tutkinto, koska he harvoin ovat enää yhtä rentoja kuin tämän blogin kirjoittaja.

    VastaaPoista