"Tytöt ovat hyviä fysiikassa vain, koska he ovat ahkeria"

Pidin eilen opintopiiriluennon aiheesta Miksi opiskelu ei ole kivaa. Luento rakentui professori Willingamin kirjan Why Don't Students Like School ympärille.

Kirjassa on valtavan paljon asiaa, ja toivon, että se suomennettaisiin (pistän Terra Cognitaan meiliä heti kun ehdin). Yksi huomionarvoinen asia kirjassa on älykkyyden käsittely. Nykytieteen mukaan:

• erilaisten oppimistyylien (kinesteettinen, auditiivinen ja visuaalinen) olemassaolosta ei ole tieteellistä näyttöä. (Lue myös Skepsiksen artikkeli aiheesta.)
• älykkyyden syvin olemus ei ole vielä kovin tarkasti tunnettu. Ensimmäisen mallin mukaan on joku synnynnäinen yleisälykkyys, joka selittää kaiken älykkyyden. Toisen mallin mukaan on synnynnäistä sosiaalista älykkyyttä, matemaattista älykkyyttä ja niin edespäin. Molemmat mallit ovat todennäköisesti vääriä, ja nykytieteen mukaan taitaa olla niin, että on olemassa joku synnynnäinen älykkyystekijä g, joka vaikuttaa erilaisten älykkyyksien kehittymiseen. Toiset ovat älykkäämpiä kuin toiset, mutta se ei ole koko tarinan sisältö, vaan:
• Älykkyys ei ole mikään kiinteä juttu, vaan sitä voi kehittää. Esimerkiksi opiskelemalla matematiikkaa ja ratkomalla paljon matemaattisia tehtäviä, matemaattinen älykkyys kehittyy.

Willingamin mukaan länsimainen käsitys älykkyydestä jonain kiinteänä ominaisuutena on haitallinen oppimiselle ja itsensä kehittämiselle. Käsitys älykkyydestä kiinteänä ominaisuutena on länsimaista hapatusta. Esimerkiksi monessa Aasian maassa on itsestään selvää, että henkilö, joka osaa jotain, on harjoitellut paljon, eikä siinä ei ole mitään häpeämistä.

Miksi sitten käsitys älykkyyden muuttumattomuudesta on haitallinen? Koska se estää opiskelijoita kehittämästä itseään. Oletko törmännyt seuraaviin ilmiöihin:

• "Meidän suvussa ei ole matikkapäätä."
• "Sain matikankokeesta (vain) ysin, mutta en lukenut yhtään."
• "- Toi Jaska osaa historiaa tosi hyvin. (ivallisella äänellä:)- No niin säkin osaisit, jos istuisit joka ilta nenä kirjassa kiinni."
• "Lahjattomat harjoittelee."

Kaikkein tylyin esimerkki oli erään (nais)tohtorin kertoma tapaus opintopiirissäni. Fysiikan opettaja (TKK:lla?) oli sanonut (tästä on jo useampi vuosikymmen):

Tytöt eivät osaa fysiikkaa. Joitain poikkeuksiakin kyllä on, mutta he osaavat fysiikkaa vain siksi, että he ovat ahkeria.

Ai kauhistus! On suorastaan kamalaa, että joku osaa fysiikkaa siksi, että hän on ollut ahkera! (Offtopic: Muistaakseni naistutkijat tienaavat enemmän kuin miestutkijat - voisiko se johtua siitä, että tiedemaailmassa pärjää vain, jos on ahkera?)

Ja edellisessä bloggauksessa haukkumani toinen proffa taas toteaa:

Leikolan mielestä hyvät kouluarvosanat eivät kerro suoraan älykkyydestä, vaan pikemminkin motivaatiosta opiskella.

Totta, juuri näin! Jos on motivaatiota ja opiskelee, niin saa hyviä arvosanoja. Mutta seuraavassa kappaleessa tätä faktaa luetaan kuin piru Raamattua:

Fiksut koululaiset huomaavat, että monet opetettavat asiat ovat turhia. Heillä ei silloin riitä intoa opiskella, ja he saavat huonoja numeroita älykkyydestä huolimatta.

Ongelman ydin lienee siinä, että kun älykkyys oletetaan kiinteäksi tekijäksi, niin sen seurauksena oletetaan, että harjoittelun tarve on merkki tyhmyydestä. Kukaan ei halua olla tyhmä, ja siksi harjoittelu jää sikseen.

Erikoista on, että tämä järkeily pätee vain älykkyyteen, eikä esimerkiksi urheiluun. Kaikille on selvää, että NHL-jääkiekkoilija tai huippuviulisti on treenannut tuhansia tunteja, ennen kuin huippuhommat ovat auenneet. Jos joukkueessa on lahjakas tyyppi, joka löysäilee harjoituksissa, häntä ei ihailla, vaan pidetään pöhkönä. Opiskelussa asiat ovat päinvastoin. Toivottavasti tämä muuttuu. Geek pride!