Opiskelija ei osta oppikirjaa — ongelma vai ei?

Olen huomannut sekä TKK:lla (yliopisto) että Metropoliassa (amk) opettaessa, että melko harva opiskelija ostaa tai muuten hankkii kurssin oppikirjan itselleen. Onko tämä hyvä vai huono juttu vai täysin merkityksetön juttu?

Opettajan kannalta kyse ei ole täysin merkityksettömästä jutusta. Opettajalle olisi tietyllä tavalla kätevää, jos jokaisella olisi oppikirja.

• Omien tuherrusten sijasta voisi vain viitata kirjan kuviin. Seuraavaksi katsotaan transistorin ominaiskäyrää sivulta 57. Huomaatteko kuinka ... Tuherruksilla viittaan siihen, että vapaalla kädellä taululle piirtämäni kuvat ovat aika karmeaa katsottavaa (kuviksen arvosana peruskoulussa seiska). Ja tyylikkäiden kuvien laatiminen tietokoneella vie paljon aikaa.
• Oman oppimateriaalin laadintaan kuluisi vähemmän aikaa, jolloin jäisi enemmän aikaa opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaukseen.
• Etäopiskelijoiden neuvonta (sähköpostilla) on helpompaa, kun voi viitata suoraan jollain sivulla olevaan kaavaan tai kuvaan.
• Tämä voi olla idealismia, mutta: jos kirja olisi kotona, sitä tulisi myös luettua ja opiskelija oppisi enemmän. Ja nopeasti oppivat voisivat lukea kirjaa tunnilla, samalla kun minä väännän jotain perusasiaa rautalangasta.

Mutta entä opiskelijan näkökulmasta? Miksi opiskelijat eivät hanki kirjoja? Hankkimisvaihtoehdothan ovat käytännössä

• kirjan ostaminen uutena,
• kirjan ostaminen käytettynä
• kirjan lainaaminen kirjastosta ja
• kirjan lainaaminen kaverilta.
• Kirjan vuokraaminen olisi sekin näppärää, mutta kiellettyä (tai ainakin tehty byrokratialla hankalaksi).

Suomalaisessa peruskoulussa opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia (perusopetuslaki 31 § - joskaan tätä lakia ei aina noudateta). Myöhemmissä opinnoissa taas opetus on maksutonta, mutta materiaali pitää kustantaa itse. Esimerkiksi oppilaitos voi edellyttää, että opiskelija hankkii omat komponentit elektroniikan laboratoriokurssille.

Lähes kaikilla yliopisto- ja amk-kursseilla on käytössä oppikirja, mutta sen hankkimiseen ei voida opiskelijaa pakottaa. Ja ehkä hyvä niin. Tyypillinen esimerkki oppikirjan käytöstä omilta opiskeluajoiltani oli, että kurssikirjana on 70–90 euron hintainen 1000-sivuinen englanninkielinen oppikirja, josta käydään kurssilla 100 ensimmäistä sivua.

Korkea hinta yhdistettynä siihen, että opiskelija kokee maksavansa turhasta (10 % kirjasta on hyödyllinen kurssilla), johtaa siihen, että kirjan ostavat vain he, joilla on joko paljon löysää rahaa tai jotka ovat erittäin kiinnostuneita kurssin aihepiiristä.

Miksi kirjat ovat niin kalliita? Keksin muutaman syyn. Yhdysvaltalaisten kirjojen osalta pääsyy lienee, että koska jo korkeakoulujen lukuvuosimaksut ovat 5000–40000 dollaria, ei tuossa tunnu 400-1000 dollarin kirjasatsi enää ollenkaan. Suomalaisten kirjojen suhteen pääsyy lienevät pienet painosmäärät. Kapeiden erikoisalojen oppikirjoja myydään ehkä 30–100 kappaletta vuodessa, jolloin kirjoista on pakko pyytää 30–50 euron hintaa.

Yksi ratkaisu oppikirjan puutteeseen on kirjastosta lainaaminen. Sielläkin tulee rahakysymys vastaan, kirjamäärien puolella. Kirjastoissa on suosituimpia kirjojakin yleensä vain viidestä kymmeneen kappaletta. Määrärahat eivät riitä siihen, että kirjoja hankittaisiin reilu satsi riittämään koko luokalle.

Kaverilta lainaaminen tai kirjan ostaminen käytettynä on sekin hankalaa: jos vanhemmalta vuosikurssilta vain muutama omistaa kirjan, niin ei juuri ole, mistä lainata.

Kuinka sitten voisi parantaa oppikirjojen saatavuutta. Mieleeni tulee muutama ratkaisu:

• Jos sama opettaja pitää useata eri kurssia tai pääsee asiasta sopimukseen kollegansa kanssa, voidaan tehdä niin, että sama kirja käy oppikirjaksi usealla eri kurssilla. Jos reilun kolmenkympin hintaisella kirjalla on käyttöä kahdella tai kolmella kurssilla, sen hankkiminen on huomattavasti houkuttelevampaa.
• Opettaja kirjoittaa — ilmaisen tai puoli-ilmaisen — oman opetusmonisteen (tai "taskukirjan"), johon on tiivistetty olennaiset asiat. Tämä on kiva ratkaisu, jos vain on aikaa kirjoittaa se. Monisteessa voi sitten olla viitteitä oppikirjoihin niitä varten, joita asia kiinnostaa enemmän.
• Etsitään kirja, jolla on erinomainen hinta-laatusuhde. Esimerkiksi sähköopin perusteista löytyy (tätä kirjoitettaessa) alle seitsemän euron hintainen oppikirja. Kunhan sähköiset kirjat yleistyvät, hinnat laskenevat entisestään. Ennustan, että englanninkielisiä hyvätasoisia oppikirjoja saa 3-5 euron hintaan seuraavan viiden vuoden sisällä.
• Kirjoitetaan oppikirja opiskelijoiden kanssa yhdessä - vaikkapa Wikikirjastoon. Materiaalin tuottaminen voi olla osa kurssin suorittamista, tai siitä voi antaa vapaavalintaisia opintopisteitä. Opettaja voi toimia prosessin ohjaajana ja toimittajana.

On myös mahdollista, että oppikirjan puuttuminen ei oikeasti ole mikään ongelma, vaan ongelma on vain minun päässäni. Opiskelijat eivät hanki kirjaa siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjasta ei ole hyötyä. Piste. Aiheesta käytiin myös hedelmällinen keskustalu Twitterissä (klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, jne).