Lasten aivopesua vai kriittistä ajattelua?

Opetushallituksen sivuilla on alakoulun elämänkatsomustiedon oppikirjaan liittyvä opettajan materiaali, jonka yhdellä sivulla käsitellään suvaitsevaisuutta, rasismia ja sortoa.

Enemmistö vanhemmista ja muista kansalaisista pitänee rasismin vastustamista hyvänä asiana, joten on hyvä, että myös koulussa opetetaan, että rasismi on huono juttu. Se, mikä ei ole mielestäni hyvä juttu, on sivulla kuvattu metodi asennekasvatukseen:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

• nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
• nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia
• edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta
• näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.

Kysymykseni kuuluu, miten tuo eroaa aivopesemisestä tai erilaisten huuhaa-liikkeiden opetusmetodeista? Salaliittoteorioissa ja pseudotieteissä on tyypillistä, että toitotetaan suureen ääneen omaa teoriaa tukevia esimerkkejä. Esimerkiksi kuussa käynnin kiistäjät takertuvat muutamaan kummalliseen yksityiskohtaan, ja sivuuttavat kaikki kuussa käynnin puolesta puhuvat todisteet. Sama pätee (moniin) vaihtoehtolääkitsijöihin, holokaustin kiistäjiin jne.

Koulussa tulisi mielestäni kannustaa kriittiseen ja kyseenalaistavaan lähestymistapaan. Tuo metodi promoaa kaikkea muuta kuin sitä.

Opetusmenetelmän mielekkyyden voi testata sovittelemalla "ennakkoluulojen ja rasismin" tilalle jotain muuta asiaa, kuten vapaavalintaisen poliittisen aatteen tai uskonnon nimeä.