Lotta Yli-Hukkala-Siira ja muut superopiskelijat: ei pinnallista oppimista vaan pinnallista journalismia

Entisenä (ja vähän nykyisenäkin, kuluvan viikon perjantaina on taas opetuskeikka) opettajana luen mielenkiinnolla juttuja opiskelijoista. Ja mediassa esille päästäkseen pitää erottua massasta. Yksi tapa on valmistua poikkeuksellisen nopeasti. Uran varrelta ja sen vierestä ovat jääneet mieleen erityisesti:

• Tuomas Hytönen, joka porskutti diplomi-insinööriksi vaativalta teknillisen fysiikan osastolta alle kahdessa vuodessa (ja väitteli nopeasti tämän jälkeen ja tehnyt komean uran professorina)
• Tuomas Lukka, Suomen nuorin tohtori vuodelta 1995
• Niin ikään nuorena väitellyt Pekka Himanen
• 16-vuotiaana 10 laudaturia (ja yhden eximian) kirjoittanut Kalle Kujanpää
• Suomen nuorin tuplatohtori, 28-vuotiaana toisen väitöskirjansa tehnyt Juuso Töyli

Tuomas, Tuomas, Pekka, Kalle ja Juuso. Eilen olikin virkistävää lukea reilussa vuodessa 583 opintopistettä suorittaneesta Lotta Yli-Hukkala-Siirasta. Juttu kiinnosti selvästi muitakin, se keikkui Hesarin sivuilla luetuimpana juttuna koko maanantain ja vielä tiistaiaamuna tätä kirjoitettaessa viidenneksi luetuimpana – vaikka oli maksumuurin takana. Ihmettelen otsikon sanavalintaa "järjetön", juuri järkeähän Yli-Hukkala-Siiralla näyttää piisaavan.

Jutun käsittely sosiaalisessa mediassa oli ennalta-arvattavaa, sisältö oli pitkälti:

• Yleistä törkyä jota julkisuuteen noussut henkilö saa osakseen, olipa sitten räpmuusikko tai toimitusjohtaja.
• Enemmän ja vähemmän asiallista kritiikkiä siitä kuinka tällaiset jutut asettavat paineita nuorille eikä niitä pitäisi julkaista.
• Vähättelyä siitä kuinka opiskelu ja oppiminen on nyt vähintään ollut pinnallista kun meni näin nopeasti valmistumaan.

Olen iloinen ettei nykyisenkaltaista "sosiaalista" mediaa ollut olemassa kun vaikkapa Tuomas Hytönen oli parikymppinen. Vähättelyä yrittivät jotkut kahvipöydässä silloinkin toki: muistan kun kaveri totesi että keskiarvo ei ollut varmaan kovin hyvä tuolla vauhdilla, mihin oli hauska todeta että se oli kyllä 4,9 / 5,0. Ja urakehityksestä (ja diplomityö- ja väitöskirjapalkinnoista) päätellen oppiminen ei ollut kovin pinnallista. Pikaisen googlauksen perusteella hyvin on mennyt muillakin "superopiskelijoilla".

Yleistä törkykirjoittelua on käsitelty julkisuudessa paljon, joten keskityn nyt kahteen jälkimmäiseen kohtaan: paineen asettamiseen ja vähättelyyn.

Ensin paine. Aiheuttaako tämmöinen juttu oikeasti paineita tavallisille nuorille? Jos kyllä, niin pitäisikö samalla logiikalla olla uutisoimatta jalkapallon MM-kilpailuista ettei huvikseen palloa potkiville tule paineita?

Päin vastoin, uutisessa tehtiin hyvin selväksi että kyse oli poikkeustapauksesta. Itse sähläsin itseni diplomi-insinööriksi viidessä vuodessa ja vaikka ikätoverini Tuomas Hytönen teki saman alle kahdessa vuodessa (vaikeammalta osastolta ja paremmin arvosanoin), olin iloinen hänen puolestaan ja jos ikinä mitään itsetunto-ongelmia takaraivossa kolkutteli, niin aina saattoi muistuttaa itseään siitä että keskimääräinen valmistumisaika oli seitsemän vuotta ja moni kelpo uran luonut (Pekka Vennamo tai Jari Sarasvuo) ei valmistunut koskaan.

Eikä ihmisen ole pakko luoda "kelpo uraa" ollakseen onnellinen. Ihmisiä on erilaisia. Joku osaa pidättää hengitystään monta minuuttia, toinen on maailmanmestari CS:GO:ssa ja toinen (kuten minä) pelailee sitä surkeasti omaksi ilokseen eikä pahastu omasta huonoudestaan. Toinen ratkaisee maailmankuulun matemaattisen ongelman kuusikymppisenä ja toiselle tuottaa vaikeuksia selvityä peruskoulun matematiikasta.

Sitten se vähättely ja otsikossa mainitsemani pinnallinen journalismi. Nopea valmistuminen on helppo vähätellä pinnallisen oppimisen tuotokseksi, mutta onko se sitä? Häviääkö vuodessa valmistunut Lotta osaamisessaan viidessä vuodessa valmistuneelle perusjantterille? Epäilen vahvasti. Osaisiko Lotta moninkertaisesti paremmin jos olisi käyttänyt opintoihinsa viisi vuotta? Epäilen tätäkin. Päin vastoin, nyt Lotalla on neljä vuotta aikaa syventää osaamistaan vaikkapa väitöskirjan teon merkeissä, tai mitä hän ikinä haluaakaan tehdä.

Ja juuri tekemiseen liittyy syytökseni pinnallisesta journalismista. Urheilijoiden pelisuoritusta voi ihailla ja katsoa uusintana televisiosta, mutta superopiskelijoista kirjoitetaan vain lyhyt pinnallinen juttu lopputuloksesta. Valmistui niin ja niin nopeasti sen ja sen ikäisenä, tuntuu siltä ja tältä ja antaa nämä ja nuo vinkit ja seuraavaksi meinaa tehdä sitä ja tätä. Juttuja lukiessa tulee samanlainen olo kuin jos uutisoitaisiin MM-jääkiekko-ottelun tulos mutta itse matsin kulku pimitettäisiin visusti yleisöltä.

Laiskan ”se nyt vaan oli niin hyvä ja valmistui nopeasti” -lopputulosjournalismin sijaan itseäni entisenä ja nykyisenä opettajana ja opiskelijana kiinnostaa kuinka homma on hoidettu teknisesti:

• missä järjestyksessä kurssit on suoritettu ja millaista tahtia?
• kuinka paljon opiskelija harjoitteli tentteihin? Tuliko vitosen arvosana yhden illan lukemisella vai menikö useampi päivä harjoitellessa?
• miten opiskelija harjoitteli tenttiin?
• lukiko kirjan vai pelkät luentokalvot
• opiskeliko hän tärpit vanhoista tenteistä vai opetteliko asiat "oikeasti" vai kenties näiden yhdistelmä
• mikä kurssi oli vaikein ja/tai työläin? Oliko mukana läsnäoloa vaativia kursseja tai muuta jonka kanssa piti taivuttaa itsensä mutkalle?

Heitänkin tästä pallon jollekin medialle: tästä saa helpolla kiinnostavan jutun: aihe on positiivinen ja haastateltavia tuskin tarvitsee maanitella kun ovat kerran jo aiemminkin haastateltavaksi suostuneet. Työtä juttu toki teettää, kun haastateltavia on useampia ja opintorekisterin suorituspäivät pitää pyöritellä lukijalle helppoon muotoon mutta homma ei ole vaikea, työläs vain.

Itse en ole opiskelupsykologi, mutta riviopettajan näkökulmasta poikkeuksellisilta suorittajilta vaaditaan:

• riittäviä kognitiivisia taitoja
• ahkeruutta (ja kykyä asettaa tavoitteita – Yli-Hukkala-Siirakin sanoi halunneensa juristiksi jo 5-vuotiaana)
• ajankäytön hallintataitoja

Jos joku näistä kolmesta puuttuu, ei tule parikymppistä maisteria tai tohtoria. Myös puitteet tarvitaan: jos tutkintoon kuuluu pakollinen kurssi joka järjestetään vain joka toinen vuosi ja se vuosi meni jo, et voi valmistua vuodessa vaikka itkisit (ellei proffa suostu poikkeusjärjestelyyn). Myös sairaus tai toimeentulo-ongelmat voivat vesittää muuten pätevän kaverin opintoputken.

Oppilaitos voi olla rakennettu niin että nopea valmistuminen on hankalaa. En ole nähnyt artikkelia 16-vuotiaasta sähköasentajasta.

Lotta Yli-Hukkala-Siira antaa jutun lopussa kelpo vinkkilistan opiskelutekniikan parantamiseen. Itse en ole valmistunut nopeasti mistään ja väitöskirjakin on vasta tekeillä (klik, klik), mutta olen tyytyväinen nykyiseen elämääni ja selvinnyt hengissä 40-vuotiaaksi asti. Tässä omat vinkit mitä antaisin parikymppiselle itselleni ja muillekin:

• Vain sellainen informaatio satuttaa joka sinulta puuttuu. Ole utelias. Lue paljon, Ylilaudasta ja Hommafoorumista Niin & Näin -lehteen ja Kanavaan. Seuraa mitä ympärilläsi tapahtuu.
• Kysy itseäsi fiksummilta. Olen monesti yllättynyt kuinka kiireisetkin ihmiset jaksavat vastata kunhan a) kysymys on asiallinen b) et jaarittele.
• Tieto tulee tiedon luo. Kaikki on alussa hankalaa. Jos haluat osata kunnolla Piiriteoria 1:n asiat, suorita myös Piiriteoria 2. Monen ”superopiskelijan” suoritukset voivat selittyä pitkälti tällä: aloitat heti tosissasi niin homma sujuu kunhan pääset vauhtiin.
• Vältä mustavalkoista ajattelua. Itsellä on ollut paljon harjoittelemista juuri tämän kanssa. Yksinkertaistaminen helpottaa päätöksentekoa mutta voi viedä sen pahasti hakoteille.
• Kokeile eri ideoita. Jos joku idea ei toimi, vika ei ole välttämättä maailmassa ja muissa ihmisissä vaan ideassa.
• Edelliseen liittyen: moni asia maailmassa ei ole joko tai vaan sekä-että. Jos haluat kirjastonhoitajaksi mutta myös ison omakotitalon tai veneen, opiskele ensin rahoitusalaa Aallossa, tee niitä hommia pari vuotta, osta se iso vene ja opiskele sitten kirjastonhoitajaksi. Kirsti Paakkanen osti Marimekon kuusikymppisenä. Elämä ei lopu siihen kun täytät 25.
• Vaikka olisit kuinka etevä, homma voi silti mennä pipariksi, joko omien valintojen tai ympäristön — yleensä molempien, seurauksena. Esimerkkeinä tulee mieleen Mikko Loimula tai Risto Pietilä.

Ennen kaikkea, tee sitä mitä itse haluat, älä sitä mitä muut haluavat. Ellet sitten halua tehdä sitä mitä muut haluavat...