Aloitin englanninkielisen blogin

Suomessa on aika vähän auto-, sähkö-, ja autosähköalan opettajia. Lisäksi näillä aloilla sosiaalisen median (blogit, Twitter) hyödyntäminen on vielä lapsenkengissään. En ole toistaiseksi löytänyt yhtään ko. alojen opettajaa bloggaamassa tai twiittaamassa. Livenä olen toki tutustunut mahtaviin tyyppeihin.

Pakko siis laajentaa piiriä. Aloitin tänään englanninkielisen blogin. Nyt ei puutu kuin sisältö.

Samsung Galaxy, android.process.media ja päivitykset

Kirjoitan tämän, jotta joku, jolla sattuu olemaan sama ongelma, löytää ratkaisun. Android-puhelimeni (Samsung Galaxy S, halpismalli) kieltäytyi jossain vaiheessa asentamasta Android Marketin ohjelmistopäivityksiä. Aina kun yritti päivittää, ruudulle pomppasi virheilmoitus android.process.media has stopped working.

Vikaan löytyi ratkaisu pienellä googlailulla. Englanninkielisellä keskustelufoorumilla joku neuvoo, että latausten hallinta pitää putsata. Homma sujuu näin. Valitse päävalikosta

1. Asetukset
2. Sovellukset
3. Hallitse sovelluksia
4. Paina valikkonappulaa ja valitse "suodatus" (tämä ja seuraava kohta puuttuivat tuosta englanninkielisestä ohjeesta)
5. Valitse "kaikki"
6. Nyt valikosta pitäisi löytyä "latausten hallinta". Valitse se ja sitten "poista tiedot".

Tämä ratkaisi ongelman, ainakin minulla.

Kuinka salonkikelpoistaa oppimisen into?

Nuorten pahoinvointi ja erityisesti poikien koulumenestys/opiskeluinto on ollut kuumahko keskustelunaihe jo muutaman vuoden. Samaan aikaan opettajat valittavat, että oppilaat eivät osaa mitään.

Yksi varmasti tärkeä mutta harvemmin tapetille nostettu syy huonoon koulumenestykseen on se, että koulumenestys ei ole in. Ei ole nyt, eikä ole koskaan ollutkaan. Kaikilla ihmisillä, erityisesti nuorilla, on tärkeä kokea kuuluvansa porukkaan ja olevansa pidetty.

Jos analysoin tarkemmin omia havaintojani, niin hyvä koulumenestys ei sinänsä ole epäsuosittua. Epäsuosittua on hyvän koulumenestyksen tavoitteleminen. On hyväksyttyä olla matemaattisesti lahjakas ja saada kokeesta kymppi. Huonompi juttu on, jos sattuu olemaan kiinnostunut matematiikasta mutta vähemmän lahjakas, ja näet vaivaa sen kympin eteen.

Sama juttu jatkuu myös korkeakoulumaailmassa. Kukaan ei kehuskele laskeneensa kolme viikkoa matematiikantehtäviä, jotta saisi kokeesta vitosen. Sen sijaan se, että onnistui saamaan nelosen analysoimalla edellisenä iltana viiden edellisen tentin tehtäviä, on mainostamisen arvoinen juttu.

Jos halutaan, että nuoret oppivat jotain koulussa, niin luulen, että se onnistuu vain siten, että jollain tavalla saadaan hyväksyttäväksi se, että koulussa opetettavat asiat kiinnostavat, eli vaikutetaan ihmisten asenteisiin.

Mutta kuinka tämä tehtäisiin? MM-lätkäjoukkue suosittelemaan tv-kampanjaan, kuinka siistiä on lukea kirjoja? Mahdollinen kampanja on tärkeä suunnitella hyvin, jotta se ei käänny itseään vastaan. Nuoret eivät ole tyhmiä, ja huonosta kampanjasta tulee nopeasti naurunalainen.

Yksi huomionarvoinen seikka on, että rahan edestä pitkien päivien painaminen on sosiaalisesti hyväksyttyä. On hyväksyttävämpää mennä koulun jälkeen painamaan duunia kuin vääntämään matikanläksyjä. Joku ehdottaakin Uuden Suomen blogikommenteissa

Peruskoululaisille tulosbonukset hyvistä arvosanoista, niin jo loppuu etenkin poikien häiriköinti. ...Jätkät skrappaantuu merkittävästi, kun iskee pöytään selkeän kannusteen. Koulumenestyksestä putoaa pois "nörttiyden" leima.

Mielenkiintoinen idea, mutta tuskin toteuttamiskelpoinen. Vai onko?

Jouni Seppänen Luma-sanomissa kiteyttää ongelman vielä paremmin kuin minä:

“Higge” tarkoittanee samaa kuin minun kouluaikojeni “hikari” eli “hikipinko”, ‘koulumenestystä tavoitteleva oppilas’. Pelkkä matematiikasta pitäminen tai edes matematiikan osaaminen ei tee (tai ainakaan minun luokallani tehnyt) oppilasta hikariksi, mutta kotitehtävien tunnollinen tekeminen tai kysymysten esittäminen oppitunnilla tekee. Sana on luonteeltaan halventava.

Muistan vieläkin, kun luokkatoveri tunnusti minulle suurena salaisuutena, että hän ei saa matematiikassa kymppejä helposti vaan joutuu tekemään niiden eteen paljon töitä.

Kyse lienee jostain sellaisesta ilmiöstä, että luontainen tai luontaiselta näyttävä kyvykkyys tai lahjakkuus (niin matematiikassa kuin muissakin taidoissa) toimii merkkinä sosiaalisesta asemasta. Tällaisen kyvyn tavoittelu on halveksittavaa pyrkyryyttä, yritystä korottaa omaa luonnollista asemaa.

Minun mielestäni on väärin, että halu treenata jotain asiaa on epähyväksyttävää. Kuinka saataisiin kulttuuri muuttumaan? Minä en keksi. Jos sinä keksit, kerro se kommenttilaatikossa!

Menestys ylioppilaskirjoituksissa ei näy yliopisto-opintojen etenemisvauhdissa

Muistan omalta opiskeluajaltani, että moni yliopistoon huippupisteillä päässyt ei juuri edennyt opinnoissaan. Osa toki eteni ja valmistui 2-3 vuodessa ("ohjeaika" on 5 vuotta).Vastaavasti jotkut rimaa hipoen sisään päässeet suorittivat tutkinnon määräajassa. Tämä siis oli mutuilua, ja omasta kaveripiiristä ei voi yleistää tieteellisesti.

Vähän myöhemmin (yliopistolla töissä ollessani) pyörittelin itse Excelissä opiskelijoiden opintopistekertymiä ja sisäänpääsypisteitä. Niiden välillä oli jonkinlainen korrelaatio, mutta ei mitään selkeää tai merkittävää korrelaatiota. Scatterplot, jossa vaaka-akselilla olivat sisäänpääsypisteet ja pystyakselilla opintopistekertymä kahden ensimmäisen vuoden ajalta, näytti haulikolla ammutulta.

Nyt asiasta on tehty vähän perusteellisempaa tutkimusta Jyväskylän yliopistossa. Tutkimuksen lehdistötiedotteen mukaan

• ylioppilaskirjoituksissa ja lukiossa hyviä arvosanoja saaneet saavuttavat myös yliopisto-opinnoissaan korkeampia arvosanoja.
• Sen sijaan yliopisto-opintojen neljännen vuoden loppuun mennessä suoritettuihin opintopisteiden määrään lukion päästötodistuksen keskiarvolla oli vain kohtalainen yhteys.
• Ylioppilaskirjoitusten arvosanojen keskiarvolla ei ollut opintojen edistymiseen vastaavaa yhteyttä lainkaan.

Valintakoemenestyksestä taas todetaan

• Valintakokeiden aineisto- ja kirjallisuuskokeissa keskimääräistä korkeampiin pistemääriin yltäneet saivat myös yliopistossa keskimääräistä parempia arvosanoja ja edistyivät opinnoissaan keskimäärin nopeammin.
• Lukion opintomenestys oli kuitenkin valintakokeiden tuloksia merkittävämpi opintomenestystä selittävä tekijä.

Miksi aiempi opintomenestys (=menestys lukiossa & ylppäreissä) ei korreloi valmistumisajan kanssa? Oma selitysteoriani: opiskeluaikana on paljon muutakin kivaa puuhaa älykkäille ihmisille kuin vain kurssien sutaiseminen nopeasti alta pois.

Oli pakko vaihtaa ulkoasua

Kuten huomaat, blogin ulkoasu on muuttunut siitä, mitä se on ollut edelliset kaksi ja puoli vuotta. Tähän on käytännön syy: vanha pohja ei tukenut sisäkkäisiä bulletteja

• eli
• näitä

jolloin edellisen bloggaukseni meni käytännössä lukukelvottomaan muotoon.

Mikä tässä meni pieleen? Somegurut, pelastakaa matematiikka!

Luin pari viikkoa sitten Opettaja-lehdestä mielipidekirjoituksen, jossa lehtori Markku Halmetoja harmittelee, että hänen ja 199 muun opettajan sekä teollisuuden asiantuntijatehtävissä toimivan henkilön allekirjoittama matematiikan kouluopetusta kritisoivan avoin kirje ei saanut toivottua julkisuutta.

Itse olen iloinen että Halmetoja kirjoitti mielipidekirjoituksen, aihe kun kiinnostaa minua ja ilman tätä mielipidekirjoitusta en olisi koko avoimesta kirjeestä kuullutkaan. Mielipidekirjoitus on lyhyt ja se kannattaa lukaista läpi vaikka saman tien. Itse avoin kirje sen sijaan on pitkä, joten yritän referoida sen sisällön tähän tosi lyhyesti:

• 200 ihmistä - joukossa mm. parikymmentä professoria - on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa vaaditaan MAOLilta ja päättäjiltä toimenpiteitä matematiikan opetuksen kehittämiseksi.
• Yläkoulun nykyinen matematiikan opetus ei vastaa tarkoitustaan, ja yläkoulun matematiikka pitäisi eriyttää lyhyeksi ja pitkäksi matematiikaksi.
• Taulukkokirjan käyttö ylioppilaskirjoituksissa pitäisi kieltää.

Mutta palatakseni Halmetojan kirjoitukseen: nikä mättää, miksi tiedotusvälineet eivät kiinnostuneet kirjeestä? Tässä omat arveluni:

• Kirje on pitkä kuin synti, kolme aanelosellista tekstiä. Toimittaja tai uutispäällikkö, jonka sähköpostiin kolisee vajaasta sadasta (pikkulehti tai erikoislehti) useaan sataan (iso lehti) lehdistötiedotetta työpäivän aikana, sivuuttaa kirjeen kylmästi, jos viestissä ei ole repäisevää kärkeä. Kirjeen ensimmäinen lause kuuluu:
  Lukion pitkän matematiikan keskeinen tehtävä on niiden opiskelijoiden kouluttamisessa,
  jotka myöhemmin jatkavat matemaattisilla, teknisillä ja luonnontieteellisillä aloilla yliopistoissa ja ammattikorkeakoulussa. Heräsikö sinun mielenkiintosi? No ei minunkaan.
• Oletetaan, että toimittaja pitää matematiikan opetusta tärkeänä juttuna. Tämähän on tärkeä homma, katsotaan mitä teollisuusvaikuttajia kirjeen allekirjoittajana on. No Jorma Ollila nyt varmasti, siitähän saa kivan otsikon. Mutta voi: listalla ei ole yhtäkään edes puolitunnettua henkilöä. (Minä toki TKK:lla työskennelleenä tiedän, kuka on Samuli Aalto tai Simo Kivelä, mutta tavallinen toimittaja [lehden lukijasta puhumattakaan] ei tiedä.) Miksi allekirjoittaneiden joukossa ei ole Jorma Ollilaa, Matti Alahuhtaa, Björn Wahlroosia tai muuta julkkisjohtajaa? Vaihtoehtoja on kaksi:
• Heiltä ei ole kysytty.
• Heidän mielestään matematiikanopetus on nykyisellään kunnossa.
• Molemmissa tapauksissa toimittaja kohauttaa olkapäitään ja siirtyy kirjoittamaan juttua eduskuntavaaleista tai Johanna Tukiaisesta.
• Nyt kirjeen allekirjoittajalista on demokraattisesti aakkosjärjestyksessä. Uutisarvoa olisi voinut yrittää pelastaa lajittelemalla professorit alkuun. Listalla on 22 professoria, se voi jo herättää toimittajan mielenkiinnon. "Professorit: Matematiikan opetus Suomessa kuralla"
• En tiedä, lähtikö kirje mediaan sellaisenaan, vai oliko siitä tiivistetty lehdistötiedote. Jos ei ollut, niin seuraavista faktoista ja ideoista sellaisen olisi voinut koota:
• maassamme on aina opiskeltu matematiikkaa OECD-maiden pienimmällä viikkotuntimäärällä
• Tasokurssien poistamisen jälkeen peruskoulun matematiikan opetus on latistettu heikoimpien oppilaiden tasolle.
• kaikista kouluaineista matematiikka tarjoaa asianmukaisesti opetettuna eniten harjaannusta luovaan ajatteluun.
• yläkoulun matematiikka eriytettävä tavalla tai toisella lyhyeksi ja pitkäksi matematiikaksi
• taulukkokirjan käytöstä tulee luopua. "Professorit: Taulukkokirja pilaa oppimisen."
• Lähteet kannattaisi mainita. Esimerkiksi, onko taulukkokirjasta luopumisen hyvät vaikutukset oppimiseen mutupohjalta heitetty väite vai onko asiaa tutkittu tieteellisesti? Entä mihin perustuu väite, että juuri matematiikka tarjoaa eniten harjaannusta luovaan ajatteluun?
• Entä sosiaalinen media? Levitettiinkö tietoa kirjeestä muualla kuin Luma-foorumilla? Jakoivatko kaikki allekirjoittajat kirjeen Facebook-sivullaan? Entä Suomi24:ssä tai muilla vilkkailla keskustelufoorumeilla?
• Lähetettiinkö medialle ainoastaan sähköpostia vai koitettiinko myös muuten saada viestiä perille? Hyvä kikka, jota viestintätoimistot käyttävät, on se, että katsotaan, kuka toimittaja on aikaisemmin kirjoittanut samantapaisesta aiheesta (vinkki 1, 2 ja 3), ja soittaa hänelle ja laittaa sitten sähköposti perään.
• Lopuksi vielä tekninen seikka: kirjeen (joka on selvästi laadittu LaTeXilla) fonttiasetukset ovat pielessä, jolloin kirjeestä copypastattu lause näyttää tältä: Lukion pitk¨an matematiikan keskeinen teht¨av¨... Ei ehkä muodostu julkaisun esteeksi, mutta ärsyttää toimittajaa.

Lopuksi korostan, että tämän bloggauksen tarkoitus ei ole haukkua tuon kirjeen tekijöitä, vaan päinvastoin, pidän asiaa tärkeänä, ja toivon, että viesti saadaan läpi mediaan ja päättäjille. Kirjeen saama vähäinen huomio harmittaa minuakin. Ehkäpä joku blogini kahdestakymmenestä neljästä lukijasta kertoo asiasta huomenna kapakassa tutulle toimittajalle, ja matematiikan opetuksen tasosta tehdään neljän aukeaman juttu Hesarin kuukausiliitteeseen. Toivotaan näin.

Mitä muuta kirjeen laatijat olisivat voineet tehdä sanoman perille saamisen edistämiseksi? Kerro mielipideesi kommenttilaatikossa. Autetaan yhdessä kirjeen allekirjoittajia.

Anya Kamenetz: DIY U — kirja joka jokaisen opettajan ja opiskelijan pitäisi lukea

Tutustuin Slidesharen etusivulta löytämäni presiksen (bloggauksen lopussa) kautta Anya Kamenetzin DIY U -kirjaan. Presikseen liittyy myös ääniraita, mutta sen pituus on 53 minuuttia, eli ehkä joskus kesälomalla sitten... Itselleni kun tuottaa vaikeuksia keskittyä edes 10 minuutin pituiseen videoon.

DIY U tulee sanoista Do-It-Yourself University eli tee-se-itse-yliopisto (voi ajatella myös, että kirjan nimi on Do-It-Yourself You eli tee-se-itse-sinä). En ole lukenut kirjaa vielä loppuun, mutta läpisilmäilyn ensimmäisen parinkymmenen sivun jälkeen voi sanoa, että sisältö on rationaalista nykyistä koulutusjärjestelmää koskevaa kritiikkiä. Siis ei mitään kieli poskessa kirjoitettua "koulut vittuun" -settiä, vaan asiallista nykyjärjestelmän puutteisiin tarttumista.

Erityiskiitoksen Kamenetzille voi antaa siitä, että hän ei vain tyydy haukkumaan koulutusjärjestelmää, vaan esittämään myös ratkaisuehdotuksia sekä esittelemään jo tehtyjä parannuksia.

Kirja on saanut vähän (lue: käytännössä ei yhtään) huomiota Suomessa. Google-haku 15.5.2011 suomenkielisiltä sivuilta tuottaa - jos kirjakauppoja ei lasketa - kaksi hajaosumaa (klik, klik), jossa kirjan nimi mainitaan mutta eipä mitään muuta. Onko syynä vähäiseen kiinnostukseen se, että meillähän on maailman paras koulutusjärjestelmä ja toimivaan järjestelmään ei pidä koskea? Kirja on ilmestynyt keväällä 2010, joten aikaa Suomeen leviämiseen on kyllä ollut.

Kirjan sisältö lyhyesti (kirjoitettu kieli poskessa kirjan alkuosan, nopean silmäilyn sekä blogin lopussa olevan kahden videon perusteella):

• Yliopisto- ja koululaitos ei ole juuri muuttunut satojen vuosien saatossa, vaikka maailma on muuten muuttunut.
• Vielä reilut 50 vuotta sitten yliopistokoulutus oli pienehkön eliitin (rikkainen valkoisten miesten) juttu.
• 1960-luvulla Yhdysvalloissa päätettiin, että yliopistokoulutuksesta tehdään koko kansan juttu.
• 1970-luvulla saattoi minimipalkkaosa-aikatyöllä (tai kesätöillä) rahoittaa yliopisto-opiskelun valtionyliopistossa.
• Koulutuksen hinta on noussut kovaa vauhtia, reippaasti nopeammin kuin kuluttajahintaindeksi tai mikään ko. indeksin pääkomponenteista! Nykyään minimipalkkakokopäivätyökään ei riitä.
• Yhdysvallat on pudonnut koulutuksen kärkimaasta kymmenenneksi parhaaksi maaksi (mitattuna sillä, kuinka suurella osalla väestöstä on jonkinlainen "lukionjälkeisen koulutuksen" tutkinto).
• Korkeakoulutuksen globaali kysyntä kasvaa huimaa vauhtia. Jopa niin kovaa vauhtia, ettei ole fyysisesti mahdollista rakentaa uusia yliopistoja riittävän nopeasti.
• Oppimistarpeet ovat muuttuneet. Kun henkilö menee opiskelemaan jotain ammattia, niin hänen valmistuessaan voikin olla niin, että kyseisessä ammatissa ei olekaan enää töitä tarjolla.
• Maailma muuttuu niin lujaa vauhtia, että nuorista tuntuu, että koulu on jäljessä jokapäiväisestä elämästä.
• Ongelmaan voi reagoida kahdella tavalla: joko uudistetaan korkeakoulutusta tai lakataan juoksemasta sen perässä (vapaasti suomennettuna).
• Korkeakoulutuksella on kolme olemassaolon perustaa: sisältö (mitä opitaan), sosialisaatio (aikuistutaan ja opitaan tuntemaan tyyppejä) ja akkreditointi (saadaan paperi, joka on todisteena siitä, että osaa jotenkin jotain).
• Anyan peräänkuuluttama ratkaisu on avoimuus niin opetuksessa kuin oppimateriaalissakin.
• Tyypilliset community collegen (joka on, jos oikein ymmärsin, valtion korkeakoulu, jossa opiskellaan 2-vuotinen tutkinto - jonkinlainen amk:n ja ammattikoulun välimuotoko?) opiskelijat käyttävät 1000 dollaria vuodessa kirjoihin; saman verran mitä kuluu lukukausimaksuun. Jos siirryttäisiin avoimiin/vapaisiin/ilmaisiin oppikirjoihin, nämä kulut pienenisivät.
• Suurin kuluerä koulutuksessa on opettajien työaika (75 % koko budjetista). Avoimet oppimateriaalit vapauttavat aikaresursseja, kun jokaisen ei tarvitse tuhertaa esim. luentokalvoja lähtien nollasta.
• Esimerkkejä avoimesta oppimateriaalista ja avoimesta opiskelusta:
• OpenCourseWare
• TED Talks
• Openstudy
• Avoimet toimintatavat opetuksessa johtavat siihen, että opettaja ei ole enää se luokan edessä höpisevä tyyppi vaan mentori/valmentaja, joka auttaa ihmisiä oppimaan. Esimerkki: Manitoban yliopiston Massively Open Online Courses, p2p-yliopistot...
• Avoin akkreditointi on hankalin. Kootaan portfolio, jota esitellään työnantajalle koulutuksen päätyttyä (UMW Blogs). Toinen tapa on sellainen, jossa opiskelijat arvioivat toisiaan (peukku ylös, peukku alas).
• Ennen mentiin kouluun, saatiin diplomi, diplomi pantiin pöytälaatikkoon ja mentiin töihin. Nykyään yhä harvempi amerikkalainen suorittaa korkeakoulututkinnon.
• Seitsemän opiskelijaa kymmenestä valmistuu velkaisena, keskimääräinen velkasumma 23000 dollaria.
• Ongelma: moni menee yliopistoon velaksi, ja ajattelee, että yliopistossa ollaan ja saadaan diplomi, jonka kanssa menestytään. Ei toimi enää nykyään.
• Ihmisiä tulee opettaa "piirtämään oma karttansa", asettamaan tavoitteita, kokoamaan oma oppimisverkosto (tietolähteitä: ihmisiä, blogeja, kirjoja...). Ihmiset oppivat tehokkaasti kokemusten kautta, eli kannattaa hankkia kokemuksia.
• On myös avartavaa pysähtyä miettimään, miten ihmiset oppivat asioita silloin, kun kouluja ei vielä ollut olemassa.
• On myös opettavaista opettaa joku homma heti muille, kun sen on oppinut ("teach as you learn").
• "Opettaja ei voi opettaa asiaa, jota hän ei tunne" ei pidä 100 %:sti paikkaansa: itse asiassa opettajan täytyy joskus opettaa jotain mitä hän ei tiedä ja on hyvä, jos hän myöntää rehellisesti oman tietämättömyytensä. Opettajan tärkeä tehtävä on auttaa opiskelijoita keksimään oikeita kysymyksiä.
• Sanan yliopisto pitäisi tarkoittaa yhteisöä, jossa opitaan, eikä rakennusta.

Jos sinulla ei ole aikaa lukea kirjaa, katso vaikka allaolevat videot. Ensimmäinen on 4 minuuttia ja toinen on 17 minuuttia. Videot (ja kirja) käsittelevät lähinnä tilannetta Yhdysvalloissa, mutta myös meillä suomalaisilla on varmasti opittavaa niistä.

Aakkoset lapsille - Slidesharen slidecast oli positiivinen kokemus

Testailin Slidesharen slidecast-toimintoa, joka mahdollistaa ääniraidan liittämisen diaesitykseen.

Asia joka yllätti positiivisesti, oli homman helppous. Ensin ladataan kalvot Slideshareen. Sitten äänitetään oma höpinä mp3-tiedostoksi (ilmainen työkalu: Audacity + LAME) ja ladataan mp3-tiedosto Slideshareen. Tämän jälkeen ruudulle aukeaa näppärä työkalu, jossa voi kuunnella ääniraitaa ja vetää siihen hiirellä kalvojen vaihtumiskohdat. Helppoa kuin mikä.

Testasin hommaa tekemällä yksinkertaisen aakkosten opettelua helpottavan (?) slidecastin lapsille:

Aakkoset lapsille kuvina

View more webinars from Vesa Linja-aho

Kirjoita kiinnostavasti!

Lukaisin kirjan Taina Uimonen: Kirjoita kiinnostavasti. Kirjaa on kehuttu jo niin monessa paikassa (Tietoviikko, Korpela, ...), että rupea kirjoittamaan kirja-arvostelua, vaan tyydyn referoimaan tässä parhaat tai ainakin itselleni hyödyllisimmät sitaatit kirjasta:

• Kun teet tekstiisi lainauksen, luota siihen. Anna lukijasi itse oivaltaa. Älä selittele lainausta tyyliin ihminen huokaa, nauraa, hehkuttaa, puntaroi, kauhistelee. Kun lainaus on hyvä, huokaus tai nauru löytyy itse lainauksesta. (s. 37)
• Vertaamisesta: ...tiedä mihin vertaat. Älä vertaa herätyskokoukseen, jos et ole koskaan ollut Herätysjuhlilla. Unohda tehonavetta, jos et ole käynyt tavallisessakaan. (s. 38)
• Kerro kiinnostavia lukumääriä: Tässä kirjassa on 150 177 merkkiä. Niiden kirjoittamiseen kului 33 päivää. Tuotteliaimmassa päivässä syntyi 9 231 merkkiä, laiskimmassa 398. (s. 40)
• Aloita kiinnostavasti: Älä aloita opettamalla lukijaasi. Opettamisella tarkoitan tekstin aiheeseen opettajamaisesti johdattelemista. (s. 54)
• Rikkaalla sanavarastolla, erityisesti adjektiiveilla saa tekstiä kiinnostavammaksi. Älä tyydy ensimmäisenä mieleesi tulevaan adjektiiviin. Valitse adjektiivisi tarkasti. Älä käytä aina samaa. (s. 69) ja Hae vaihtelua. Apua voit löytää synonyymisanastosta. Lue kaunokirjallisuutta. Tutki kuolleiden muistokirjoituksia. (s. 70)
• Kirjoita lyhyitä virkkeitä. Sivulla 88 on poiminta 100 vuotta vanhasta lehtikirjoituksesta, jossa on noin 30-sanaisia virkkeitä. Huh!
• Mistä löytää uusia ilmaisuja ja sanoja? Poimi roska ja tuunaa siitä tekstiisi jotain verevää. Vertausten ja kielikuvien saralla keskustelupalstat ovat todellinen aarrearkku. (s. 91)
• Synonyymisanastot voivat olla tekstillesi hyvästä, vaikka välillä mietinkin kuka onneton niitä oikein tekee. Maksetaanko jollekulle jopa palkkaa siitä, että hänen otteensa suomen kieleen on niinkin leväperäinen, että lopputuloksena on vain kolme synonyymiä sanalle talo? (s. 92) Touché!
• Leppuuta tekstiäsi. Pane aivosi ja alitajuntasi töihin ja tee välillä jotain hauskempaa. (s. 93) Eli älä rypistä väkisin, vaan huilaa, jos kirjoittaminen ei suju.
• Lue tekstiäsi ääneen. Jos sanat eivät sovi edes sinun suuhusi, niin minne ne sitten sopivat? Lopeta ajoissa. Liika tuhrustelu saattaa huonontaa tekstiäsi. (s. 94)
• Ole rehellinen, paljasta asiastasi tai itsestäsi jotain yllättävää. Epätäydellisyys on kiinnostavampaa kuin täydellisyys. (s. 101)
• Kirjoita simppelisti. Tavoittele puhekielen rytmiä. Yhdistä eri tyylejä ja sanoja ristiriitaisesti. Kirjoita yhtä, tarkoita toista. (s. 104)
• Ohjeen kirjoittamisesta: ohje toimii vain, kun sen kirjoittaa suoraan yhdelle lukijalle. (s. 107)
• Aloita tekstisi kiinnostavasti. Jos kirjoitat moottoriteiden rakentamisesta, älä aloita kertomalla, että ensimmäinen Suomen moottoritie valmistui vuonna 1962. (s. 113)
• Vinkkejä haastattelun tekemiseen (s. 114-117)
• Tee kotiläksyt, mutta saat myös kysyä tyhmiä. Haastattelun idea ei ole, että kaksi asiantuntijaa keskustelee keskenään.
• Suosi avoimia kysymyksiä. Sellaisia jotka alkavat kysymyssanalla. Kysymykset, joihin voi vastata kyllä tai ei, ovat huonoja. (Tämä on muuten asia joka opetetaan toimittajakoulutuksessa peruskurssilla :-)
• Tee havaintoja haastateltavasta ja ympäristöstä. Näistä on apua, kun kirjoittaa juttua.
• Usein haastateltava haluaa poistaa jutusta räväköimmät kohdat. Älä suostu, vaan sano, että juttu huononee.
• Vinkkejä esittelevän (verkko)tekstin tekoon (s. 121):
• Kirjoita sinä-muodossa.
• Älä määräile. Kirjoita ohjeet erikseen.
• Hyödynnä usein kysyttyjä kysymyksiä.
• Tee luetteloja, mutta älä liian raskaita luetteloja.
• Vinkkejä ohjeen tekoon (s. 122-124):
• Älä löperöitä ohjettasi (ajathan varovasti tai ajaisitko varovasti). Aja varovasti!
• Ryhdy heti ohjeistamaan. Älä selittele, miksi ohje on tärkeä tai miksi se on tehty.
• Vältä synonyymejä ja pronomineja. Toista sitkeästi.
• Ole jämäkkä mutta ystävällinen. Älä kirjoita asenteella "ei ne kuitenkaan tottele".
• Yleisimmät möhläykset ohjetekstissä:
• Samaan aikaan kuvataan toiminnan kulkua ja annetaan ohjeita.
• Ohjeet kerrotaan passiivissa, kun ei uskalleta käskeä.
• Vastaus mielipidekirjoitukseen (s. 126-129). Mielipidesivut ovat sanomalehtien luetuimpia sivuja. Valitse sanasi huolella. Älä lyttää toista: yleisön sympatiat saa ilkeilyn kohde. Empatia ja ymmärrys toimii. Tee viittaus alkuperäiseen kirjoitukseen lyhyesti: "Joku kirjoitti (HS 2.5.), että asia on näin."
• Blogipostaus ja kommentti (s. 130-134):
• Lukijalla on oltava mahdollisuus kirjoittaa blogiin oma kommenttinsa. Jos ei ole, teksti on nettikolumni, eikä blogipostaus.
• Blogin kirjoittajan eli bloggaajan on seurattava lukijoiden kommentteja ja vastattava niihin edes joskus.
• Offtopic: hienoa, että Uimonen puhuu bloggaajasta eikä blogaajasta. :-)
• Asioiden pyörittely, toisaalta niin, toisaalta näin -tyyliin ei sovi blogiin. Sano selkeästi ja tuo peliin oma persoonasi.
• Erotu muista. Jos enemmistö tykkää ja muutama suuttuu kirjoituksesta, se on onnistunut hyvin!
• Kirjoita rennosti, älä viimeistele liikaa. Blogin viehätys on sen rentoudessa.
• Kun kirjoitat kommentin, älä referoi postausta. Riittää, kun kerrot oman ajatuksesi.
• Tästä olen vähän eri mieltä. Pieni referointi tai sitaatti on hyvä, niin lukija tietää, mihin kommenttiin se vastaus oikein on.
• Mitä tehdä, kun tekstisi kohtaa vastarintaa? Mieti, onko kyseessä vähemmistön vai enemmistön mielipide. Ovatko kovaäänisimpien teksti-ihanteet aina ihan tätä päivää vai enempi peräisin oppikouluajoilta. (s. 135)

Joko kiinnostuit? Ei kun mars kirjakauppaan ja lukemaan. Paras kirjoittamisvinkkikirja mitä olen ikinä lukenut.

Opiskelija ei osta oppikirjaa — ongelma vai ei?

Olen huomannut sekä TKK:lla (yliopisto) että Metropoliassa (amk) opettaessa, että melko harva opiskelija ostaa tai muuten hankkii kurssin oppikirjan itselleen. Onko tämä hyvä vai huono juttu vai täysin merkityksetön juttu?

Opettajan kannalta kyse ei ole täysin merkityksettömästä jutusta. Opettajalle olisi tietyllä tavalla kätevää, jos jokaisella olisi oppikirja.

• Omien tuherrusten sijasta voisi vain viitata kirjan kuviin. Seuraavaksi katsotaan transistorin ominaiskäyrää sivulta 57. Huomaatteko kuinka ... Tuherruksilla viittaan siihen, että vapaalla kädellä taululle piirtämäni kuvat ovat aika karmeaa katsottavaa (kuviksen arvosana peruskoulussa seiska). Ja tyylikkäiden kuvien laatiminen tietokoneella vie paljon aikaa.
• Oman oppimateriaalin laadintaan kuluisi vähemmän aikaa, jolloin jäisi enemmän aikaa opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaukseen.
• Etäopiskelijoiden neuvonta (sähköpostilla) on helpompaa, kun voi viitata suoraan jollain sivulla olevaan kaavaan tai kuvaan.
• Tämä voi olla idealismia, mutta: jos kirja olisi kotona, sitä tulisi myös luettua ja opiskelija oppisi enemmän. Ja nopeasti oppivat voisivat lukea kirjaa tunnilla, samalla kun minä väännän jotain perusasiaa rautalangasta.

Mutta entä opiskelijan näkökulmasta? Miksi opiskelijat eivät hanki kirjoja? Hankkimisvaihtoehdothan ovat käytännössä

• kirjan ostaminen uutena,
• kirjan ostaminen käytettynä
• kirjan lainaaminen kirjastosta ja
• kirjan lainaaminen kaverilta.
• Kirjan vuokraaminen olisi sekin näppärää, mutta kiellettyä (tai ainakin tehty byrokratialla hankalaksi).

Suomalaisessa peruskoulussa opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia (perusopetuslaki 31 § - joskaan tätä lakia ei aina noudateta). Myöhemmissä opinnoissa taas opetus on maksutonta, mutta materiaali pitää kustantaa itse. Esimerkiksi oppilaitos voi edellyttää, että opiskelija hankkii omat komponentit elektroniikan laboratoriokurssille.

Lähes kaikilla yliopisto- ja amk-kursseilla on käytössä oppikirja, mutta sen hankkimiseen ei voida opiskelijaa pakottaa. Ja ehkä hyvä niin. Tyypillinen esimerkki oppikirjan käytöstä omilta opiskeluajoiltani oli, että kurssikirjana on 70–90 euron hintainen 1000-sivuinen englanninkielinen oppikirja, josta käydään kurssilla 100 ensimmäistä sivua.

Korkea hinta yhdistettynä siihen, että opiskelija kokee maksavansa turhasta (10 % kirjasta on hyödyllinen kurssilla), johtaa siihen, että kirjan ostavat vain he, joilla on joko paljon löysää rahaa tai jotka ovat erittäin kiinnostuneita kurssin aihepiiristä.

Miksi kirjat ovat niin kalliita? Keksin muutaman syyn. Yhdysvaltalaisten kirjojen osalta pääsyy lienee, että koska jo korkeakoulujen lukuvuosimaksut ovat 5000–40000 dollaria, ei tuossa tunnu 400-1000 dollarin kirjasatsi enää ollenkaan. Suomalaisten kirjojen suhteen pääsyy lienevät pienet painosmäärät. Kapeiden erikoisalojen oppikirjoja myydään ehkä 30–100 kappaletta vuodessa, jolloin kirjoista on pakko pyytää 30–50 euron hintaa.

Yksi ratkaisu oppikirjan puutteeseen on kirjastosta lainaaminen. Sielläkin tulee rahakysymys vastaan, kirjamäärien puolella. Kirjastoissa on suosituimpia kirjojakin yleensä vain viidestä kymmeneen kappaletta. Määrärahat eivät riitä siihen, että kirjoja hankittaisiin reilu satsi riittämään koko luokalle.

Kaverilta lainaaminen tai kirjan ostaminen käytettynä on sekin hankalaa: jos vanhemmalta vuosikurssilta vain muutama omistaa kirjan, niin ei juuri ole, mistä lainata.

Kuinka sitten voisi parantaa oppikirjojen saatavuutta. Mieleeni tulee muutama ratkaisu:

• Jos sama opettaja pitää useata eri kurssia tai pääsee asiasta sopimukseen kollegansa kanssa, voidaan tehdä niin, että sama kirja käy oppikirjaksi usealla eri kurssilla. Jos reilun kolmenkympin hintaisella kirjalla on käyttöä kahdella tai kolmella kurssilla, sen hankkiminen on huomattavasti houkuttelevampaa.
• Opettaja kirjoittaa — ilmaisen tai puoli-ilmaisen — oman opetusmonisteen (tai "taskukirjan"), johon on tiivistetty olennaiset asiat. Tämä on kiva ratkaisu, jos vain on aikaa kirjoittaa se. Monisteessa voi sitten olla viitteitä oppikirjoihin niitä varten, joita asia kiinnostaa enemmän.
• Etsitään kirja, jolla on erinomainen hinta-laatusuhde. Esimerkiksi sähköopin perusteista löytyy (tätä kirjoitettaessa) alle seitsemän euron hintainen oppikirja. Kunhan sähköiset kirjat yleistyvät, hinnat laskenevat entisestään. Ennustan, että englanninkielisiä hyvätasoisia oppikirjoja saa 3-5 euron hintaan seuraavan viiden vuoden sisällä.
• Kirjoitetaan oppikirja opiskelijoiden kanssa yhdessä - vaikkapa Wikikirjastoon. Materiaalin tuottaminen voi olla osa kurssin suorittamista, tai siitä voi antaa vapaavalintaisia opintopisteitä. Opettaja voi toimia prosessin ohjaajana ja toimittajana.

On myös mahdollista, että oppikirjan puuttuminen ei oikeasti ole mikään ongelma, vaan ongelma on vain minun päässäni. Opiskelijat eivät hanki kirjaa siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjasta ei ole hyötyä. Piste. Aiheesta käytiin myös hedelmällinen keskustalu Twitterissä (klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, jne).