Kuinka hyvä bisnes oppikirjat ovat?

Moni on kysynyt, kuinka hyvä bisnes oppikirjat ovat kirjailijoille ja kustantajille. Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta: kapean erikoisalan yliopiston oppikirjalla, jota myydään 100-200 kpl vuodessa, tienaa sekä kustantaja että kirjailija huonommin kuin peruskoulun oppikirjalla, jota myydään viisinumeroinen määrä vuodessa.

Oppikirjabisnes menee karkeasti niin, että jos (suosittu oppi)kirja maksaa kaupan hyllyllä 15 euroa, niin:

• Reilu euro siitä on arvonlisäveroa.
• Kirjakauppa saa muutaman euron.
• Jäljelle jäävä noin kymppi on kustantajan nettomyyntituloa, josta 10-20 % menee kirjailijalle/kirjailijoille (yleensä kirjailijan osuus nousee progressiivisesti myyntimäärän mukana).
• Jos kirjailija saa sen 20 % = 2 euroa, niin kustantaja saa 8 euroa. Painokulujen määrä riippuu sivumäärästä painoksen koosta ja värikuvien määrästä, mutta hyvä hihavakio tuhansissa kappaleissa laskettavista 1- tai 2-väri painoksesta on jälleen 2 euroa. Alle tuhannen kappaleen painoksessa, jossa on värikuvia ja laadukas paperi, hinta voi nousta lähemmäs kymppiä. Siksi yliopiston oppikirjojen hinnat pyörivät lähempänä neljääkymmentä kuin kahtakymmentä euroa.
• Jäljelle jäävästä 6 eurosta pitää sitten kattaa kustannustoimittajan palkka, toimitilakulut, ja tehdä mielellään voittoakin.

Yllä olevasta ei ole vaikea päätellä, että erikoisoppikirjojen kirjoittaminen käy lähinnä harrastuksesta. Tilannetta helpottaa, jos kirjan kirjoittamiseen saa joltain yhdistykseltä tai säätiöltä muutaman tonnin verottoman apurahan.

Tuhansia tai kymmenen tuhannen tuntumassa myyvän oppikirjan kanssa tienaa jo mielekkäästi. Kirjoittamalla useamman kirjan, tienaa vielä mukavammin. Oppikirjojen kanssa on kuitenkin muistettava, että kirjaa harvoin kirjoitetaan yksin, joten tekijäpalkkiot joutuu jakamaan usean tekijän kanssa. Lisäksi markkinoille on vaikea päästä - hyvälläkin oppikirjalla on vaikea syrjäyttää vuosien kestosuosikkia.

Kustantajalle suositut kirjasarjat ovat hyvää liiketoimintaa. Eri kustantajia on hankala vertailla, koska oppikirjat ovat tilinpäätöksessä sekaisin kaikkien "huonokatteistenkin" kirjojen kanssa. Moni kustantaja tekee kulttuurityötä julkaisemalla esimerkiksi runokirjoja, vaikka niillä ei tienaa hyvin. Oppikirjaliiketoiminnalla katetaan siis muiden huonommin tuottavien kirjojen julkaisemista.

Ainoastaan Sanoma-konsernilla oppikirjaliiketoiminta on erillisessä yhtiössä (Sanoma Pro), joten sen julkisista tilinpäätöstiedoista saa kuvan alan kannattavuudesta: kaksinumeroinen liikevoittoprosentti on erittäin hyvä suoritus:

Sivuhuomio: lääkärifirmojen ja Googlen verosuunnittelusta on noussut kova poru. Miten on oppikirjojen laita (klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana):

Veroja firma maksoi muutaman kymppitonnin:

Sanoma ei tietääkseni ole "veroparatiisiyhtiön" omistuksessa, joten konserniavustuksella joko katetaan konsernin muun liiketoiminna tappioita tai emoyhtiön maksaa kiltisti verot voitosta. Tällöin tilanne ei poikkea siitä, että Sanoma olisi yksi iso osakeyhtiö, jossa on kannattavaa ja ei-niin-kannattavaa liiketoimintaa ja verot maksetaan kokonaistuloksesta. Jos jollain on parempaa tietoa, niin kertokoon. Ja kyllä, jos minulla olisi laillinen keino välttyä maksamasta veroja palkastani, niin todennäköisesti käyttäisin sen.

ITK-päivillä tulossa: MOOC- ja avoinoppikirjajuttua

ITK-päivillä on tulossa monta mielenkiintoista esitelmää, mutta mainostan tässä kahta, joiden kanssa olen itse tekemisissä:

• MOOCit eli massiiviset avoimet verkkokurssit, mistä on kysymys?
• Esittelemme erilaiset MOOC-toteutukset ja esimerkit ja pohdimme yhdessä osallistujien kanssa MOOC-toiminnan vaikutuksia eri opetusmuodoille. Tarkastelemme MOOCeja myös osana laajempaa avoimien oppisisältöjen kontekstia. Ovatko MOOCit edes avoimia samaan tapaan kuin avoimet oppisisällöt (OER)?
• Oppikirja uusiksi
• Oppikirjabisnes on haasteellisessa tilanteessa. Oppijoiden ja opettajien omat kirjat ja avoin oppisisältöjen tuottaminen verkkoon saatetaan kokea uhkana. Sometu-verkosto haluaa haastaa ajattelemaan oppikirjat uusiksi ilman vastakkainasettelua kaupallisen ja käyttäjätuotannon välillä. Voisiko löytyä uusia innovatiivisia ratkaisuja vapaiden avointen ja kaupallisten oppikirjojen välimaastosta?
• Suunnittelukeskustelua käydään täällä. Hauska sitaatti: "Oppikirjat ovat hyvä bisnes. Aikaisemmin (jo paljon aikaisemmin) kuulemma oli ollut juttua siitä, että oppikirjat olisi painettava kertakäyttöluonteisuutensa takia sanomalehtipaperille lehdiksi. Kaikki säästäisivät. Äkkiä oli tullut viesti: dorka, ole hiljaa, tuohan tuhoaa bisneksen."

Tervetuloa!

#oppimateriaaligate - siellä oikein tykittää menemään

Oppimateriaaligate ja avoimet oppimateriaalit elävät ja potkivat. Parin päivän sisällä on tullut jo monta kivaa juttua:

• Itse Kemppinen bloggasi aiheesta
• Hesari otti asian käsittelyyn pääkirjoituksessa
• Opettaja-lehdessä on juttua avoimista oppikirjoista (esitellään molemmat näkökulmat - tosin turhalla vastakkainasettelulla - on täysin mahdollista julkaista avointa JA kustannettua materiaalia).
• Anne Rongas keksi hienon Jaa jotain -päivän

Olikohan tuossa kaikki?

Opiskelijoiden antamat kurssipalautteet - julkisia vai ei?

TKK-aikoinani toimin Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston Opetuksen laatutoimikunnan varapuheenjohtajana, ja toimikunnan tehtävänä oli muun muassa kurssipalautteen kerääminen ja käsittely.

TKK:lla kurssin vastuuopettaja sai kerätä kurssipalautetta osaston omalla palautejärjestelmällä, ja lähes kaikki niin tekivätkin. Palautelomakkeella sai antaa yleisarvosanan kurssille, kurssin opettajille (kullekin erikseen) sekä sanallisen vapaamuotoisen palautteen. Opettajalla oli myös mahdollista lisätä lomakkeelle omia numeroarvioitavia kysymyksiä.

Kun palautteenantoaika meni umpeen, vastuuopettaja näki kurssipalautteet ja käsitteli niitä haluamallaan tavalla. Yleensä palautteet käytiin läpi yhdessä kurssin opettajakunnan kanssa (sivullisille tiedoksi: TKK:lla kurssin tyypillinen järjestämistapa oli se, että vastaava opettaja piti luennot, ja apuna oli kurssin koosta riippuen 1-15 kurssiassistenttia, jotka ohjasivat harjoitusryhmiä). Opetuksen laatutoimikunnassa palautteita syynättiin tarkemmin, pyrkien löytämään laajempia epäkohtia ja käymään niitä läpi opettajan ja tämän esimiehen kanssa.

Vaikka palautejärjestelmä oli anonyymi, en muista kertaakaan, että palaute olisi ollut asiatonta. Kriittistä se usein oli, niin kuin yliopistossa pitääkin. Ja kurssin kehittäminen "ihan jees kurssi, jatka samaan malliin" -palautteiden kanssa on huomattavasti hankalampaa, kuin asiallisen kriittisen palautten kanssa.

Homma toimi oikein hyvin eikä kukaan valittanut. Nyt Metropoliassa on samanlainen palautejärjestelmä, ja riesana on uutta (?) byrokratiaa. Tietosuojavaltuutetun toimisto on vuonna 2010 antanut ohjeen Henkilötietojen kerääminen koulutuksen itsearviointiin liittyvissä kyselyissä, jossa todetaan muun muassa seuraavaa:

Yksittäisen opettajan arvioinnin julkaiseminen on henkilötietojen luovuttamista, joka on mahdollista vain henkilön suostumuksella. Kyselyin saatuja vastauksia ei näin ollen voi näyttää muille opettajille. Kysely tulee tietoverkossakin toteuttaa siten, että vastaajat eivät näe toistensa vastauksia.

Sen sijaan opetuksen laadun yhteisarvosana voidaan julkaista tilastotietona, joka ei ole yhdistettävissä kehenkään henkilöön. Se ei ole silloin henkilötieto.

TKK:lla parhaiten menestyneiden kurssien arvosanat julkistettiin ihan julkisen netin puolella. Mielestäni näin pitäisi tehdä myös ammattikorkeakouluissa - on helpompi arvioida oman opetuksen laatua, kun näkee, millaisia palautteet ovat noin keskimäärin. Lisäksi on kiva verkostoitua hyviä palautteita saaneiden kurssien opettajien kanssa ja auttaa "huonoa" palautetta saaneita opettajia kurssien kehittämisessä.

(Oma lukunsa on se, mitä palaute kertoo oikeasti kurssista. Esimerkiksi tiukka ja "vanhanaikainen" opettaja voi saavuttaa tosi hyviä oppimistuloksia, vaikka saisikin huonoa palautetta.)

Ongelmallinen on kohta opetuksen laadun yhteisarvosana voidaan julkaista tilastotietona, joka ei ole yhdistettävissä kehenkään henkilöön. Ammattikorkeakouluissa kurssit vedetään yleensä soolosuorituksena, joten kurssi yhdistyy henkilöön väkisinkin, ainakin talon sisällä.

Henkilötietolaki siis viranomaisen tulkinnan mukaan puoltaa kurssipalautteiden piilottelua. Miten tämä on linjassa viranomaisten julkisen toiminnan kanssa? Ja tasapuolisuuden - opiskelijoiden arvosanatkin ovat julkisia (opintorekisteri on julkinen asiakirja), joten mikseivät opettajienkin saamat arvosana olisi?

Vihdoinkin: ei-kuraa suomenkielistä interaktiivista e-oppimateriaalia?

Paljon puhuttua mutta harvoin nähtyä (mielekästä) interaktiivista e-oppimateriaalia on odoteltu jo 1990-multimediarompuista lähtien. Kirjoitin aiemmin siitä, että sähköisen oppimateriaalin yleistymistä jarrutetaan kyseenalaisilla argumenteilla: e-oppimateriaaleja ei haluta tehdä, koska koulujen tietotekniikka on vanhaa - ja kouluihin ei haluta ostaa tietotekniikkaa, koska sille ei ole käyttöä. Jännä lock-in.

Tässä pari mielenkiintoista poimintaa rintamalta:

• E-Math-hanke, joka näyttää verkkosivuston perustella lupaavalta. Materiaali on jo testikäytössä, ja mukaan on mahdollista päästä.
• Yksinomaan sähköisiin oppimateriaaleihin keskittynyt e-Oppi Oy. Firmaa luotsaa entinen biologian opettajani Simo Veistola, joka oli opettajistani sieltä täysijärkisimmästä päästä ja jo viime vuoden puolella ennustin, että tästä saattaa tullakin jotain. Ja uutisen perusteella näyttää tulevankin.
• Otava, joka on minulle muodostuneen kuvan perusteella perinteisistä kustantajista parhaiten kartalla nykyajasta, on Opettaja-lehdessä olleen mainoksen perusteella julkistamassa Educa-messuilla jotain uutta. Ja olihan heillä sitä Angry Birds -yhteistyötäkin.
• Feeniks-koulu, joka on enemmän kuin pelkkä oppimateriaali. Ajatuksena on opiskelu kokonaan netissä.

Oppimispelit ovat sitten vielä asia erikseen. Näistä onnistuneena mainittakoon vaikkapa Lolan matikkajuna. Ja mitä tulee oppimisvideoihin, niin tasokkaita sellaisia löytyy Opetus.tv:stä.

Kuinka moni opettajan tekele edes on teos?

Oppimateriaaligatesta on rönsynnyt laaja keskustelu, joka käsittelee monia toisiinsa liittyviä mutta kuitenkin ihan eri luonteisia asioita. Tässä kirjoituksessa käsittelen sitä, että onko suurimmalla osalla opettajien tekemästä materiaalista ylipäätään mitään tekijänoikeuslain suojaa.

Jotta tekele saisi tekijänoikeuslain suojan, sen tulee ylittää teoskynnys eli olla riittävän omaperäinen. Tähän on joitakin poikkeuksia, kuten esimerkiksi valokuvat, joilla on 50 vuoden suoja, vaikka kyseessä olisi kännykkäkameralla räpsäisty kuva tiiliseinästä.

Mikä sitten on riittävän omaperäinen teokseksi? Tämä vaihtelee toimialoittain. Esimerkiksi 30-sanainen kuvaus jonkun laitteen toiminnasta ei ole (yleensä) teos, mutta seitsemän sanan mittainen runo on. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että jos kukaan muu saman alan ammattilainen ei voisi kohtuullisella todennäköisyydellä päätyä samaan lopputulokseen, kyseessä on teos.

Tekijänoikeusneuvoston ratkaisukäytännössä teoskynnys asettuu oppimateriaalien tapauksessa melko korkealle. On selvää, että 100-sivuinen tekstipainotteinen oppikirja on teos ja parista bulletista koostuva powerpoint-dia ei ole teos. Mutta siihen väliin mahtuukin monenlaista tapausta.

• 78-sivuinen harjoitus/esimerkkikirja ei ollut teos. Horisemalla tehtävien väliin jotain jännää tai kirjoittamalla rönsyilevän johdannon siitä olisi ehkä voinut tulla teos, mutta se ei estäisi hyödyntämästä kirjasta sitä muuta 98 prosenttia.
• Elektroniikan laskutehtävistä koostunut tentti ei ollut teos (tämä tiedoksi niille opettajille ja professoreille, jotka vastustavat opiskelijayhdistysten tenttikokoelmia "koska tekijänoikeus". Lähde sama kuin yllä.
• Edellisten jälkeen ei liene epäselvää, että yksittäiset harjoitustehtävät eivät ole teoksia (ellei niihin keksi tosi taiteellista tarinaa johdannoksi).
• Tasasähköpiirien 159-dian kalvosarja sen sijaan oli teos.
• Hoitohuoneen aseptiikka -niminen 38 powerpoint-diasta koostunut oppimateriaali ei ollut teos (jos sinulla on 5 minuuttia luppoaikaa, koko tekijänoikeusneuvoston lausunto kannattaa lukaista läpi, koska se on melkeinpä oppikirjaesimerkki opettajien välisestä "tekijänoikeus"riidasta).
• Selittävät piirustukset eivät ole teoksia, vaikka olisivat upeitakin.

Yllä mainitun perusteella väitän, että suurin osa opettajien itse tekemästä materiaalista ei ylitä teoskynnystä.

Päivä oppimateriaaligaten jälkeen

Teen pienen yhteenvedon Oppimateriaaligatesta, niin tähän on sitten helppo palata myöhemmin.

• Kaikki alkoi eilen tiistaina, kun kirjoitin blogiini vastineen OAJ-aktiivin Facebookissa esittämiin mielipiteisiin, jossa hän muun muassa piti itsetehdyn oppimateriaalin ilmaisjakelua muilta varastamisena.
• Bloggaus levisi sosiaalisessa mediassa kuin sukupuolitauti.
• Iltapäivällä sain aktiivilta sähköpostia, jossa hän mm. kertoi tekevänsä rikosilmoituksen minusta.
• Linda Saukko-Rauta piirtää pilakuvan tapauksesta (tämän postauksen alussa).
• Kerroin Twitterissä rikosilmoituksen tekemisestä, jolloin juttu levisi entistä äkäisemmin sosiaalisessa mediassa.
• Media kiinnostui asiasta - sain puhelun Hesarin toimittajalta.
• Hesarin juttu tuli ulos tiistai-iltana ja laajempi juttu keskiviikkoaamuna.
• Keskiviikkona aihetta käsiteltiin muun muassa Tietokone-lehden kolumnissa sekä Ylen suora linja -ohjelmassa (artikkeli / video).
• Anne Rongas teki hyvän yhteenvedon tapahtumien kulusta.
• Aihetta käsiteltiin myös Tietokone-lehdessä. 
• Samaan aikaan toisaalla: Tekniikka&Talous uutisoi saamastamme 30 kiloeuron rahoituksesta avoimien oppimateriaalien tuottamiseen. Itse apuraha saatiin jo viime vuonna, mutta vasta tämän kohun myötä se päätyi mediaan asti.

Venla pyysi kommentointiaan anteeksi blogikommentissaan. Itsekin tekisi mieli pyytää anteeksi, mutta en ole mielestäni tehnyt mitään väärää. Kun mietin tarkkaan, niin pyydän anteeksi iltapäivälehtimäistä otsikointiani - eihän Venla juuri minua varkaaksi syyttänyt (tuskin edes tiesi olemassaolostani), vaan ilmaisjakajia kollektiivisesti. Anteeksi siis!

Asiallinen keskustelu aiheesta jatkukoon toivottavasti pitkään ja kaikkialla ja se johtakoon myös toimenpiteisiin.

OAJ:n aktiivi syyttää minua varkaaksi...

...kuten kaikkia muitakin omaa materiaaliaan julkisesti jakavia opettajia.

Tiedän, että kaikki eivät tykkää avoimista oppimateriaaleista, mutta alla esittelemäni Facebook-keskustelu kiteyttää niin mainiosti suurimman osan avoimiin materiaaleihin ja tekijänoikeuksiin liittyvät väärinkäsitykset, että on pakko kommentoida. Lisäksi, koska kyseessä on poliitikko ja OAJ:n aktiivi, mielipiteet ansaitsevat enemmän huomiota kuin Esson baarin vessanseinäkirjoitukset.

Käsitelläänpä tässä alla väitteet yksi kerrallaan. Koko keskustelun kontekstissaan pääset katsomaan kuvakaappauksesta. Olen mustannut sivullisten henkilöiden nimet ja pärstät ihan kohteliaisuussyistä (vaikka ne voisi hyvin jättää näkyviinkin, ei noissa mitään arkaluontoisia paljastuksia ole).

Muusikko, miksi musiikkiasi ei saa vapaasti imuroida netistä maksutta? Kirjailija, miksi kirjojasi ei saa kopioida? Elokuvanekijä, miksi leffojasi ei saa esittää vapaasti missä lystää? Opettaja joka ei piittaa tekijänoikeuksista kaivaa kuoppaa syvemmäksi palkkakuopassa jo valmiiksi riutuvalle opetusalalle. Ikävää, että (jotkut) opettajat ovat kyllin tyhmiä jakaakseen omaa tuotantoaan ILMAISEKSI eteenpäin, vaikka esim. kustantajat voisivat siitä myös maksaa. Kukin saa harrastaa hyväntekeväisyyttä vapaa-ajallaan, mutta muistakaa hyvät laupiaat samarialaiset, että opettajuus on ensisijaisesti AMMATTI JA TYÖ, josta pitäisi saada sellainen korvaus, että kykenee elättämään itsensä ja perheensä.

Venla siis väittää, että oppimateriaaliaan jakavat opettajat:

• oppimateriaaliaan jakavat opettajat eivät piittaa tekijänoikeuksista ja
• ovat tyhmiä
• opetusala riutuu palkkakuopassa

Ensinnäkin, tekijänoikeuksiin sisältyy oikeus päättää materiaalinsa levittämisestä. Opettaja, joka jakaa materiaalinsa, ei siis mitenkään ole piittaamatta tekijänoikeuksistaan. Päin vastoin, hän käyttää oikeuttaan jakaa.

Tyhmäksi nimittely kertoo enemmän nimittelijästä itsestään kuin nimittelyn kohteesta. Ei muita kommentteja. Järkiperustelu tyhmyydelle olisi toki kiva kuulla.

Opetusalalla on ihan hyvät palkat, verrattuna moneen muuhun alaan. Karkeasti: peruskoulussa saa kolme tonnia, lukiossa neljä tonnia ja amk:ssa viisi tonnia kuussa. Noin karkeasti ja keskimäärin. Palkkakuopassa ovat ainoastaan lastentarhanopettajat (ja hekin vain sen takia, että ala kun ala taannoin muuttui hokkus pokkus yliopistopohjaiseksi, niin rahaa ei kuitenkaan hokkus pokkus syntynyt lisää).

Palkka riippuu ikälisistä. Toisin sanoen, hoitipa hommansa hyvin tai huonosti, palkka määräytyy vietettyjen syntymäpäivien mukaan.

Sanna: vastaus kysymykseesi: häviät omaa palkkarahaa ja varastat samalla toisiltakin. Jos haluaa saada nimeänsä julkisuuteen niin siihen on esim. BB-talo parempi tie. Silloin et varasta toisilta.

Varastat toisilta? Samalla logiikalla ilmaiseksi seksiä harrastavat varastavat prostituoiduilta ja kotona leipojat leipomolta ja lähikaupalta. Jos joku työ on niin kivaa että sen haluaa tehdä ilmaiseksikin, niin siitä on hyötyä koko kansantaloudelle. Piste. Lisäksi: jos sen materiaalin tekee joka tapauksessa itseään varten "ilmaiseksi" (jos nyt yli 4000 euron kuukausipalkalla työskentelyä voi ilmaiseksi sanoa), niin jakamalla sen muillekin ei todellakaan häviä mitään.

Käsitys, jonka mukaan työ loppuisi maailmasta tekemällä, on nykytaloustieteen mukaan virheellinen.

Kyse ei ole siitä, kuka on neropatti ja kuka ei, vaan siitä, että työstä (oli se kuinka tavista tai neroa tahansa) on tapana saada palkkaa. Jos valmistelet materiaaleja yhdenkin tunnin, etkö halua saada tehdystä työstä palkkaa? Jos et, ilmoittaudu johonkin vapaaehtoisjärjestöön. Mulla ainakin verkkokurssien sisällöt ovat avoinna vain kurssin osallistujille ja sen ajan, kun kurssi kestää. Jotkut oppilaitokset ovat laatineet omia "sääntöjään" esim. siten, että oppilaitoksella olisi oikeus heidän virassa olevien opettajien verkkomateriaaleihin. No, sekin on väärin ja lainvastaista.

Väärin ja lainvastaista? Jos se olisi lainvastaista, OAJ olisi vahvana liittona jo puuttunut siihen. Epäselvä tilanne toki on. Toisaalta työnantajalla on oikeus työn tuloksiin, toisaalta työsopimuksessa ei yleensä puhuta mitään materiaalin tekemisestä. Käytännössä tulkinta menee niin, että jos työsopimuksessa on maininta materiaalin tekijänoikeuksista, se on pätevä, mutta jos sitä ei ole, opettajalla on täydet oikeudet materiaaliinsa.

Materiaalien ilmaisjakelu aiheuttaa myös sen, että kun virkaehtosopimuksen mukaan oppituntiin (45 min) sisältyy 15 min suunnittelutyöaikaa (tämä kyllä vaihtelee sopimusaloittain), työnantaja alkaa olettaa, että kaikki ovat yhtä tyhmiä ja tekevät kasapäin ilmaismateriaalia tuon suunnittelutyön puitteissa. Meillä vielä toistaiseksi maksetaan erikseen verkkomateriaalin tuottamisesta, mutta ei varmaan pitkään, jos hyväntekeväisyysaate leviää sieltä maaseudulta tänne etelän ytimeen. Tosin missään ei velvoiteta, että opettajan on tehtävä verkkomateriaalia. Jos meillä loppuu siitä maksaminen, siihen loppuu myös materiaalin tuottaminen. Edunvalvonnan ykkösasia on se, että tehdystä työstä maksetaan palkkaa. Ja muistattehan myös sen, että verkko-opetuksesta maksetaan korvaus 1:1, ei siis saa käyttää mitään kertoimia tms. Jos olette OAJ:n jäseniä, nämä asiat ova kyllä tuttuja ja itsestäänselvyyksiä.

Kiinnitän huomiota kohtaan "meillä vielä toistaiseksi maksetaan erikseen verkkomateriaalin tuottamisesta, mutta ei varmaan pitkään, jos hyväntekeväisyysaate leviää sieltä maaseudulta tänne etelän ytimeen". Hyvän tekeminen on sitten vissiin maalaisten juttu ja siksi perseestä.

Ja samalla katsoa, kun palkkakehitys ajaa ohi...

Kuten jo yllä kommentoin, opettajien huono palkka on huolellisesti ruokittu myytti. Lukion (ja muistaakseni ammattikoulunkin) lehtorien keskipalkka pyörii neljän tonnin pinnassa, ammattikorkeakouluissa saa vähän enemmän ja yliopistoissa vielä enemmän, tosin vasta sitten kun taskussa on tohtorin tutkinto. "Oikeasti huono" palkka on ainoastaan lastentarhanopettajilla.

Ja kuka ne krediitit opetuksen kehittämisestä kerääkään...? Sorry, ette ainakaan te, jotka ilmaiseksi tuotteitanne jaatte, vaan työnantaja. Jos olet työnantajapuolen edustaja, nostan hattua, hienosti tehty. Akateemisia ei yleensä ole helppo kusettaa -- ellei kohderyhmänä ole opettajat, jotka hehkuvat onnesta, kun oma nimi on jossain julkaisussa ilmaiseksi. Pitkän linjan opettajana ja OAJ-aktiivina en voi muuta kuin toivoa, että ilmaisen työn tekijät ja jakelijat ovat äärimmäisen suuri vähemmistö.

Kyllä ne kretiitit sille tekijälle menevät. Esimerkiksi Anne Rongas on kaikille meille somehörhöopettajille tuttu, mutta minulla (ja tuskin kenelläkään muullakaan) ei ole aavistustakaan, missä hän työskentelee. Loppu on sitten poliittinen mielipide, jota ei voi varsinaisesti kumota, olen vain eri mieltä. Toivon, että jakelijat ovat pian äärimmäisen suuri enemmistö.

Järjestäytymisvapautta kunnioittaen. Tosin kummasti ne keskusjärjestöjen neuvottelemat palkankorotukset kelpaavat työmarkkinoiden free-ridereillekin. Sopii toivoa, ettei järjestäytymättömillä koskaan tule virkaehtosopimuksiin, palkanmaksuun, virkavalintoihin tms liittyviä ongelmia. Aina silloin tällöin joutuu sanomaan apua pyytäville järjestäytymättömille opettajille että soittavat esim. Loimaan kassaan ja kyselevät apua sieltä. Eipä taida olla työmarkkina-asiamiehiä siellä neuvomassa... Harmi vaan, että ilmaista työtä tekevät aiheuttavat paljon hallaa koko alalle.     

Itse kuulun OAJ:hin, mutta jos tällaiset mielipiteet liiton sisällä yleistyvät, niin pitää kyllä harkita jäsenyyttään. Liitto on kyllä tehnyt hyvää työtä palkkojen neuvottelemisessa, tattis vaan. Suurin tattis veronmaksajille, jotka tämän lystin kustantavat.