(Eko)aatteita markkinoidaan väärin

Mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä typerämmin sitä yleensä markkinoidaan. Valitettavasti. Pari vuotta sitten silmiini osui vesirännin kylkeen liimattu tarra, joka oli parodia jonkun autoliikkeen (99% varmuudella LänsiAuto) logosta. Siinä luki JunttiAuto. Tulin heti hyvälle tuulelle ja ajattelin, että tuossa on sentään yritetty.

Jos ihminen olisi täysrationaalinen olento, asiat otettaisiin asioina, riippumatta siitä, kuka asiaa ajaa. Mutta kun ihminen ei ole rationaalinen olento. Jos olisi, niin esimerkiksi mitään eläkejärjestelmää ei tarvittaisi, koska kaikki pistäisivät oma-aloitteisesti säästöön rahaa eläkepäivien varalta. Samalla tavalla ihminen tekee monia valintoja mielikuviin ja tunteisiin perustuen. Tämä pätee paitsi autojen ja ruuan ostoon kuten myös aatteiden omaksumiseen.

Mikä yhdistää päihdevalistajia, ilmastonmuutosaktivisteja, eläinaktivisteja ja ympäristöaktivisteja? Se, että mitä enemmän heidän juttujaan kuuntelee ja tekoja seuraa, sitä vähemmän heihin haluaa samaistua ja sen enemmän haluaa sulkea koko sakin – ja samalla koko aatteen – mielestään.

Palataan takaisin JunttiAutoon. Mikä tarroissa oli onnistunutta? Se, että sen sijaan, että saarnataan ilmastonmuutoksesta tai kasvihuoneilmiöstä tai jäätiköiden sulamisesta, tarrassa ujutetaan ihmiselle mielikuvaa siitä, että autoilu olisi junttia. Mikä on paljon tehokkaampaa, kuin ilmastonmuutoksella pelottelu. Kukapa nyt haluaisi olla juntti. Ränniin liimattu tarra ei kaikissa herätä positiivisia mielikuvia ja tuskin kukaan sen takia luopuu autostaan, mutta yritys oli oikean suuntainen.

Kahden vuoden takainen tarra tuli mieleeni, kun eilen luin artikkelin superfood-mies Olli Postista. Artikkeli päättyy näin:

Superruoka-skenessä vaikuttaa kehonrakentajia, entisiä laskuvarjojääkäreitä ja olympialuokan urheilijoita.

Olli Posti toivoo ryhdikästä imagoa koko superruoka-kulttuurille.

- Hipit ovat pilanneet luomun, hän täräyttää.

- Superruoka-liike tarvitsee keulakuvikseen menestyviä, luovia ja edustavia ihmisiä, jotka pitävät itsestään huolta: näyttelijöitä, urheilijoita ja muusikoita.

Mies osuu asian ytimeen. Hän puhuu superruuasta, mutta sama oivallus saisi tapahtua ekoaatteiden tai minkä tahansa aatteiden markkinoinnissa.

Ajatellaan asiaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Tavallinen ihminen samaistuu mieluummin siihen citymaasturilla huristelevaan rentoon putkimieskaveriinsa, kuin ilmastonmuutoksesta saarnaavaan nuoreen eläkeläiseen. Näin kärjistäen. Jos ekoaatetta halutaan markkinoida suurelle yleisölle, niin tarvitaan juurikin noita Ollin mainitsemia edustavia ihmisiä:

• Myin kömpelön citymaasturin pois ja muutin keskustaan. Työmatka kestää 2 minuuttia. [ja viereen kuva 25-vuotiaasta liikkeenjohdon konsultista]
  
• Saan junassa tehtyä hommia niin, että voin lähteä töistä tunnin aikaisemmin. Eikä pala hermot ruuhkassa seisomiseen. Jää enemmän aikaa perheelle. [viereen kuva kolmikymppisestä päätoimittajasta]
  

Moralisointi ja syyllistäminen eivät toimi markkinoinnissa, ei, vaikka moralisti olisi oikeassa. Esimerkiksi syövän repivien keuhkojen valokuvien näyttäminen ei taatusti vähennä nuorten tupakointia. Sen sijaan jonkinlainen vaikutus voi olla sillä, että yritetään vaikuttaa tupakoinnin imagoon.

Sähkölämmitetyssä omakotitalossa (ja muistaakseni isolla autolla ajeleva - korjaa Jyrki jos meni väärin) asuva Jyrki Kasvi on parempaa mainosta Vihreille kuin joku Uuden Suomen blogeissa öyhöttävä moralisti. Miksikö? Koska Kasviin kehtaa samaistua. Samalla tavalla Heikki Hursti on parempaa mainosta kristinuskolle kuin Päivi Räsänen, Olli Posti on parempaa mainosta luomuruualle kuin stereotyyppiset hörhöt, jne.

Kaikki aatteen tyrkyttäjät, menkää markkinoinnin peruskurssille!

Kindle tarjoilee pulunkakkaa

Olen lainaillut kokeilumielessä sähkökirjanlukulaitteita pääkaupunkiseudun kirjastoista. Aiemmin olen kokeillut Entressen kirjaston BeBook One ja Postitalon kirjaston Sony PRS-600 -lukulaitteita. Nyt lainasin Metropolian kirjastosta Amazonin Kindlen. Toisen sukupolven mallia oleva Kindle on teknisesti viimeistellympi kuin BeBookin ja Sonyn tuotteet, mutta yksi kiusallinen vika kismittää: kunnollisen pdf-tuen puuttuminen.

Hyvää Kindlessä on

• Selkeä ja terävä näyttö. Tarkka ja selkeä näyttä näyttää kuvatkin siististi, tekstistä puhumattakaan.
  
• Nopeus. Sivujen kääntely on huomattavasti nopeampaa kuin Sonyn ja BeBookin laitteissa.
  
• Mahdollisuus ostaa suoraan kirjoja ja lehtiä Amazonilta.

Kindle käyttää omaa avointa tiedostomuotoa, ja Project Gutenbergistä saa näppärästi ladattua sisältöä Kindleen. Laitteessa on myös 3g ja wlan sekä yksinkertainen verkkoselain, jolla tosin pääsee vain tarkkaan valikoiduille sivuille, kuten muutamaan uutispalveluun ja Wikipediaan. Myöskään akkukesto ei häpeä muille lukulaitteille.

Huonoa Kindlessä on erikoinen pdf-tuki: suoraan laitteen muistiin ladatut pdf-tiedostot eivät suostu aukeamaan, vaan ne pitää joko muuntaa Amazonin oman palvelun avulla mobi-muotoon ja ladata laitteeseen kaapelia pitkin (ilmaiseksi) tai langattomasti (joka on maksullista).

Tämä säätäminen olisi siedettävää, jos pdf-tiedostot myös näkyisivät siististi. Bebookissa mainiosti näkyvä matemaattisia kaavoja sisältävä pdf:
näyttää Kindlessä seuraavanlaiselta pulunkakkamössöltä:

Kindle kärsii samankaltaisesta ongelmasta kuin iPhone: mukava käyttää ja teknisesti laadukas, mutta valmistaja päättää, mitä sinne saa ladata.

ReflekTori 2010 - kannatti käydä

Osallistuin äsken (to-pe 9.-10.12.) ReflekTori 2010 -symposiumiin, joka on kolmatta kertaa järjestettävä teknisten ja teknillistieteellisten alojen opetukseen keskittyvä valtakunnallinen symposium. Viimeksi olin Reflektorissa vuonna 2005, vuosi 2007 jäi jostain syystä väliin.

Suosittelen lämpimästi symposiumia kaikille tekniikan opettajille assarista professoriin. Ohjelmassa harmitti oikeastaan vain se, että mielenkiintoisia sessioita oli liikaa, kaikkiin ei ehtinyt millään osallistua.

Mitä uutta opin seminaarissa? Paljonkin. Aluksi listattakoon muutama hyödyllinen verkkosivusto:

• Peda-forum-lehti. Tekniikan opetustutkimuksen kausijulkaisu, jossa on osiot sekä hyviä käytäntöjä jakaville practice paper - että uutta tieteellistä tietoa sisältäville research paper -julkaisuille. Minulle tuli joskus puoli vuosikymmentä sitten paperiversio Peda-forumista, mutta lehteä on uudistettu huomattavasti.
• OuLUMA-portaali, johon on koottu materiaalia matematiikan ja luonnontieteiden opettajille. Painotus näyttää olevan peruskoulun ja toisen asteen opetuksessa, mutta sivuston kahlaaminen on antoisaa korkeakouluopettajallekin. Sivustolla on paljon mielenkiintoista luettavaa alkaen kolumneista päättyen näppäriin labratöihin.
• Kever-Osaaja, joka hirveästä nimestään huolimatta on tutustumisen arvoinen ammattikorkeakoulumaailman asioita käsittelevä julkaisu. Lehdessä on sekä referee- että non-referee -osiot.
• TkT Juha Jaako Oulun yliopistosta on koonnut hyvän "näillä pääset alkuun" -tyyppisen kirjapaketin tekniikan alan opettamisesta. Yksi kirjoista on ilmaiseksi verkossa luettavana: Teaching Engineering.
  

Ihmettelin seminaarissa ääneen, kuinka tuntematon ala on tekniikan opetustutkimus. Palautteena sain kahta erilaista, täysin päinvastaista näkökulmaa:

• Alan materiaalia on vähän liikaakin, aiheesta (engineering education research) julkaistaan kymmeniä tiedelehtiä, ja uutta tutkimusta on vaikea seurata.
• Alalla ei ole oikein tehty relevanttia tutkimusta, ja kunnollista materiaalia, jota voisi suoraan soveltaa omassa opetuksessa, on aika vähän.

Suomenkielistä kirjallisuutta on melko vähän. Jossain esitelmässä mainittiin Kansanen-Uusikylä: Opetuksen tutkimuksen monet menetelmät.

Esitelmät olivat hyviä, mutta seminaarin paras anti oli verkostoituminen ja mielipiteenvaihto kollegoiden kanssa. Esitelmissä harmitti eniten se, että aikaa keskustelulle oli erittäin vähän, mikä on kyllä ongelmana kaikissa konferensseissa.

Mielenkiintoisin esitelmä oli Erno Salmisen Kurssien työmäärän mitoitusta vaikeuttavia tekijöitä. Salminen oli laskenut, että jos kurssit mitoitetaan oikeasti niin, että yksi opintopiste vastaa keskimääräiselle opiskelijalle 26,7 tuntia työtä, niin

• opiskelijoiden työviikot ovat 45-53 tuntisia.
• hitain 25 % joutuu tekemään kohtuuttoman paljon töitä.

Opintopisteet tulisikin mitoittaa hieman kevyemmiksi. Ongelmana on opiskelijoiden suuri hajonta työmäärätarpeen kanssa. Yksi ongelma on, että opiskelijat eivät varaa riittävästi aikaa opintojen suorittamiseen. Tutkimuksesta riippuen opiskelijat käyttävät keskimäärin 23-35 tuntia viikossa opiskeluun.



Toinen mielenkiintoinen esitelmä oli Aura Paloheimon Opiskelun aloittamisen vaikeus – tilastoja ja toimenpiteitä Aallon tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelmasta. It-kuplan puhkeamisen jälkeen ohjelman suosio on ollut tasaisessa laskussa, ja nyt sinne on toiseksi helpoin päästä. Ensimmäisen opiskelusyksyn opintopistekertymät ovat olleet tasaisessa laskussa vuodesta 2005: opiskelijat suorittavat enää 15,4 opintopistettä, kun OKM:n tavoite on 30 opintopistettä. Huomattavaa oli, mikään syksyllä 2009 aloitetuista toimenpiteistä ei ollut parantanut opintopistekertymää. Vai onko mahdollista, että kertymä olisi ollut vielä huonompi, jos toimenpiteitä ei olisi tehty?



Konferenssista voisi tarinoida pidempäänkin. Esimerkiksi Kirsti Lonkan mainio puhe jäi käsittelemättä. Voit tutustua siihen ja moneen muuhun asiaan lukemalla arkiston Reflektorin Twitter-päivityksistä.



P.S. Aiemmissa konferensseissa, joissa olen ollut, on puolet yleisöstä istunut läppäri sylissä ja tweetannut liveraporttia konferensseista. Reflektorissa olin likimain ainoa tweettaaja. Mistä moinen mahtaa johtua? Twitter ei ole suosittu tekniikan alan opettajien keskuudessa?

Ryssivätkö kustantajat sähkökirjabisneksen?

Kerroin vähän aikaa sitten firman blogissa kokemuksiani sähkökirjanlukulaitteesta. Olen nyt jossain määrin "hurahtanut" sähkökirjoihin. Saa nähdä, kauanko hurahdus kestää.

Entressestä lainatun BeBook One -lukijan laina-aika oli viikko. Tänä aikana ehdin lukemaan Juhani Ahon Rautatien työmatkoillani. Klassikkokirjoja teki mieli lukea lisää, ja asensin Android-kännykkääni maksuttoman Aldiko-lukusoftan. Ohjelmaan saa suoraan ladattua kirjoja Project Gutenbergin tietokannasta. Kännykän näyttö on pieni, mutta laadukas ja soveltuu hyvin kaunokirjallisuuden lukemiseen.

Nyt menossa on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tuttu kirjastonhoitaja sanoikin, että vanhat kirjat ovat kokeneet uuden kukoistuskauden sähkökirjanlukulaitteiden ansioista. Kun kustantajat jahkailevat uutuusteosten sähköisessä levityksessä, täyttävät 1800-luvun tekijänoikeusvapaat kirjat tämän markkinaraon.

Suomalaisten kustantajien kiemurtelua sähkökirjojen läpilyönnin kynnyksellä on ollut hauska seurata. Tietoviikko kertoi keväällä suomalaisten kustantajien sähkökirja-aikeista artikkelissa Sähkökirja tulee Suomeen – ehkä jo keväällä. Kyseisessä jutussa puhutaan vielä järkeä:

... tarkoitus on välttää (yhtiön itsensäkin tuottamien) mp3-kauppojen kopiosuojauksista aiheutuneet yhteensopivuusongelmat.

Sittemmin kustantajien edustajalta pääsi hätäpaska:

"Haluamme välttää musiikkiteollisuuden virheet. Siksi kaikki sähköiset kirjat pitää suojata DRM:llä."

Kyseinen bloggaus on kerännyt runsaasti kommentteja, ja jokaiselle täysijärkiselle lienee selvää, että

• Piraattikopioita syntyy, vaikka suojaus olisi kuinka tehokas. Tämä fakta on johdettavissa siitä, että suojauksen täytyy olla "murrettavissa", jotta kirjaa pystyy lukemaan, ja teknisesti näppärä henkilö murtaa tämän suojauksen käden käänteessä kokonaan.
  
• Erilaiset kopiosuojausyritelmät häiritsevät ainoastaan tavallista maksavaa kuluttajaa.

Kirjastolehdessä ilmestyi hyvä artikkeli sähkökirjojen ja kirjastojen suhteesta (Epäselvä e-kirja). Sekä kustantajan että kirjaston edustaja olivat sitä mieltä, että piratismi on yksi sähkökirjojen uhka. DRM-suojauksen sijaan kustantajalla on järkiehdotus:

WSOY:n Fredrik Rahkan mukaan yksi vaihtoehto olisi painaa e-kirjaan vesileima, jossa on sen käyttöoikeuden ostajan nimi. Näin verkkoon päätyvän laittoman aineiston alkuperä olisi helppo selvittää. Rahkan mukaan e-kirjakauppojen ja kustantajien on tärkeää ehtiä verkkoon ja luoda toimintamallit ja suojaukset ennen piraattisivustoja.

Ensin on pakko todeta, että vesileimaaminen on erinomainen idea, koska

• Ulkomaalaiset kustantajat ovat käyttäneet sitä menestyksellä jo vuositolkulla.
• Siitä ei ole haittaa tavalliselle kuluttajalle.
• Se on murrettavissa (vesileiman voi poistaa), mutta niin ovat muutkin suojaukset.

Tietenkin voi käydä niinkin, että kirja päätyy piraattilevitykseen vahingossa. Olisi kohtuutonta, jos esimerkiksi bussiin unohtunut lukulaite toisi satojen tuhansien korvausvaatimukset, kun laitteen löytäjä läväyttää sen sisältämät vesileimatut pdf:t verkkoon.

Mutta tarvitaanko kustantajaa ollenkaan välissä? Kustantajasta on paljon hyötyä: kustannustoimittaja perkaa asiantuntijan tekstin lukijaystävällisempään muotoon ja kustannuskynnyksen ylittyminen toimii kirjan laadunvarmistajana. Olisiko mahdollista, että kustantaja pudotettaisiin pois välistä, ja kirjojen arviointi suoritettaisiin sosiaalisen median hengessä peukuttamalla?

Mikään ei myöskään estä julkaisemasta asiantuntijateosta niin, että pyytää kollegaa vertaisarvioimaan sen ja sitten julkaisee omin päin verkossa.

Toimintatapojen hakeminen vie oman aikansa, mutta Rahkan toteamuksessa yksi asia on varma: mikäli kustantajat ja kirjakauppiaat kaivelevat nenäänsä liian kauan, piraatit nappaavat koko "bisneksen".

Vessan seinä ja tekijänoikeudet

Vessojen seiniltä löytyy silloin tällöin hauskoja kuvia:
Hyviä vessanseinätaideteoksia valokuvaa mielellään, jotta muutkin pääsevät nauttimaan niistä. Mutta mitä tekijänoikeuslaki ja oikeuskäytäntö mahtavat sanoa vessanseinäkuvien levittämisestä internetissä? Löysin tällaisen lakipykälän:

Taideteoksen kuvaaminen on sallittua muissakin kuin 1 tai 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos teos on pysyvästi sijoitettu julkiselle paikalle tai sen välittömään läheisyyteen. Jos taideteos on kuvan pääaihe, kuvaa ei saa käyttää ansiotarkoituksessa. Tekstiin liittyvän kuvan saa kuitenkin ottaa sanomalehteen tai aikakauskirjaan.

Selvä tapaus, vai onko? Kuvan levittäminen blogissa, jossa ei edes ole mainoksia, ei liene käyttöä ansiotarkoituksessa. Ja kuva on julkisen rakennuksen vessan seinältä, joka lienee julkinen paikka tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä.

Oikeuskäytäntö saattaisi jopa rinnastaa blogin sanomalehteen – onhan lähdesuojakin jo laajennettu koskemaan bloggareita. Mutta en taida jaksaa lähteä KO:hon kokeilemaan.

Vituixmän ja tekijänoikeudet

Kirjoitin aiemmin, että haluan jakaa kaiken tuottamani oppimateriaalin vapaalla lisenssillä. Tämä on helppoa, jos

• piirtää kaikki kuvat itse
• lainaa ne vapaista lähteistä
• käyttää kuvia, jotka eivät ylitä teoskynnystä
• pyytää tekijältä luvan käyttää teosta osana vapaata oppimateriaalia.

Hankalin ongelma muodostuu silloin, kun löytää netistä kuvan, jonka tekijä ei ole jäljitettävissä. Esimerkiksi viime syksynä käytin vaihtosähköpiirikurssini kalvoilla seuraavaa netistä löytämääni kuvaa:
Kuvan näyttäminen tunnilla ei vaadi mitään lupia keneltäkään: olisihan voinut näyttää kuvan nettiselaimellani koko luokalle. Oli vain kätevää lisätä se suoraan pdf-kalvoille. Mutta: miten pitäisi suhtautua kalvojen jakamiseen netissä (mitä siis en ole tuon kurssin osalta vielä tehnyt)?

• Poistan kyseisen kuvan kokonaan?
• Jaan kalvot CC-BY -lisenssillä, mutta lisään huomautuksen, että kyseinen kuva on anonyymin taiteilijan tekemä ja CC-BY -lisenssi ei koske sitä?

Ymmärtääkseni jälkimmäisessä tapauksessa syyllistyn tekijänoikeusrikkomukseen, koska en ole kysynyt lupaa kuvan käyttöön. Jos kuvan tekijä ilmoittautuu ja pystyy todistamaan, että hän on kuvan alkuperäinen tekijä, niin voin saada sakot sekä joutua maksamaan vahingonkorvauksia taiteilijalle.

Oman soppansa lusikkaan heittää se tosiasia, että tuo kuva lienee jonkun jättifirman (DC Comics?) sarjakuvasta, ja tuon huumorikuvan tekijä on itsekin loukannut tekijänoikeuksia. Pahimmassa tapauksessa sarjakuvafirma käy suoraan minun kimppuuni.

Sakot ovat tuollaisesta rikkomuksesta muutaman satasen suuruiset, mutta kuinka suuret mahtavat olla vahingonkorvaukset? Vahingonkorvaukset ovat korvausta tulonmenetyksestä, joka aiheutuu siitä, että käytin tuota kuvaa kalvoillani. Montakohan euroa DC Comics menetti, kun käytin tuota kuvaa? Tuskin yhtään.

P.S. Rikonkohan jokun oikeuksia, kun liitin kuvan blogiini? Voidaanko kuvan käyttöä pitää tässä yhteydessä fair use -käyttönä, koska "kuva liittyy juttuun".

Opettaja: narahdat heti paskanpuhumisesta - uusi tekniikka parantaa opetuksen laatua

Pidin autoinsinööriopiskelijoille sähköopin tuntia, aiheena kompleksiluvut ja niiden käyttö vaihtosähköpiirien analyysissä. Kerroin hauskana nippelitietona, että kompleksiluvut on keksinyt sama henkilö, joka on keksinyt kardaaniakselin. Tyypin nimi on Cardano, etunimeä en nyt muista mutta se alkoi geellä, taisi olla Giuliano tai jotain sinne päin.

Muutaman sekunnin kuluttua yksi opiskelija huikkaa miniläppärin takaa, että henkilön nimi on Gerolamo. Hän oli tarkistanut asian Wikipediasta.

Kiitin kohteliaasti ja sitten keskustelimme pari minuuttia Wikipedian käytöstä tiedonhaussa. Tämän tyyppisessä tiedonhaussa Wikipedia on mielestäni hyvin luotettava tietolähde, varsinkin, jos ja kun artikkeliin on lisätty asianmukaiset lähdeviitteet.

Tapaus on hyvä muistutus siitä, että internet, langaton viestintä ja edulliset päätelaitteet parantavat tiedon liikkumista niin, että opettajalla ei ole enää monopolia tietoon. Tunnilla kärähtää välittömästi paskanpuhumisesta. Ja hyvä niin. Opettajilla kun on oma vastuunsa siinä, että mututieto ei pääse leviämään totena. Opettajan kieli poskessa tunnin piristeeksi roiskaisema anekdootti saattaa jäädä elämään totena vuosikymmeniksi.

Loppukevennykseksi muutama "väärin opetettu" asia peruskouluajoiltani:

• Rusakko = jänis kesällä (todellisuudessa kaksi eri lajia)
• Hauki ei tartu mato-onkeen (kävimme tästä väittelyn, kun olin saanut hauen mato-ongella ja opettaja väitti, että valehtelen). Ja kyllähän se tarttuu.
• Kuusen käpy on "tavallinen käpy" ja männyn käpy on "mettäkäpy" (en muista, kummin päin väite meni :-). En voi todistaa, etteikö jossain päin Suomea jossain murteessa näin voisi olla, mutta väite haiskahtaa huuhaalta.

Muita esimerkkejä ei muistu nyt mieleen. Muistuuko sinulle?

Paras tapa jäsennellä oppimateriaalia?

Toimin ammattikorkeakoulussa opettajana sähkötekniikan ja elektroniikan kursseilla, joilla käsitellään jonkin verran päällekkäin ja limittäin meneviä asioita. Esimerkiksi logistiikan ja jälkimarkkinoinnin opiskelijoille sähkötekniikasta opetetaan aivan perusteet yhdellä kolmen opintopisteen kurssilla. Tuotetekniikan opiskelijoilla on kolme sähköalan kurssia, ja autosähköinsinööriopiskelijoilla sähkökursseja on luonnollisesti paljon enemmän.

Oppimateriaalin laatiminen on kivaa, mutta kun opetettavia kursseja on viisitoista, niin oppimateriaaliin liittyvä "hallintotyö" rupeaa olemaan raskasta. Hallintotyöllä tarkoitan sitä, että minulla pysyisi jonkinlainen kokonaiskuva päässä siitä, mitä kalvoja olen jo laatinut, mitä kalvoja voisi parannella ja mitä kalvoja voisi käyttää samoilla kursseilla.

Tällä hetkellä minulla on joka kurssille oma kalvosettinsä, ja olen tietenkin hyödyntänyt kalvoja ristiin rastiin. Ongelmana tässä on esimerkiksi se, että kun yhteen paikkaan korjaa virheen tai tekee parannuksia, niin se ei päivity muille kalvoille automaattisesti.

Mikä olisi toimiva ratkaisu?

• Luovun kalvojen käytöstä kokonaan, ja joko
• käytän oppimateriaalina jotain valmista kirjaa.
• kirjoitan itse opetusmonisteen tai kirjan.
  ja sitten vedän tunnit pelkän tussitaulun avulla.
  
• Teen kalvot asioittain, enkä kursseittain. Esimerkiksi Théveninin menetelmästä omat kattavat kalvot, jotka käydään läpi autosähköinssiopiskelijoiden kurssilla Tasasähköpiirit, mutta joita vain vilautetaan kurssilla Sähkötekniikan perusteet.
  
• Joku muu, mikä?

Yksi vaihtoehto on tietenkin se, että ei käytetä kirjaa eikä valmiita kalvoja, vaan vedän tunnin läpi puhumalla ja tussitaulua käyttämällä. Tämä on opettajalle helpoin vaihtoehto, mutta mielestäni vanhanaikainen sen takia, että se vaatii pakkoläsnäoloa. Ennen vanhaan poissaolotilanteissa lainattiin kavereiden luentomuistiinpanoja. Nykyään opiskelijat ovat tottuneet siihen, että oppimateriaali on saatavilla netistä tai vähintäänkin kirjana. Toisin sanoen palveluvaatimukset ovat kiristyneet :-). Ja tämä on ihan luonnollista. Kukapa haluaisi kirjoittaa kirjoituskoneella, kun tietokone on paljon kätevämpi. Tekniikka kehittyy, kuten myös koulutuskäytännöt.

Circuit Analysis: DC Circuits

I just published my lecture slides on DC Circuit Analysis at Slideshare:

Circuit Analysis – DC Circuits

View more presentations from Vesa Linja-aho.

My goal is to publish all my course material with open licences so that everyone can use them. Sharing the material on the internet has several benefits:

• A Finnish proverb: "Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" which means "Shared joy is double the joy."
• Getting feedback and spotting mistakes and therefore improving the slides.
• A teacher who lectures a course on circuit analysis but has no time to prepare slides, can use my slides. And maybe when (s)he makes his own course material, (s)he remembers that it was nice that someone shared his material with an open licence and therefore (s)he will decide to do the same.
• When I share my material, I do have better motivation to produce better material. No one does want to share lousy material on the internet.
• When many teachers will share their material, they can compare and take good ideas from each other. Everyone wins.

Uuden Suomen vahingonlaukaus

Olin hetken aikaa Uusi Suomi -lehden ainoa twitterissä seuraama henkilö:

Olin jo hetken innostunut, mutta kun menin Twitteriin, niin siellä luki, että seuraajia on nolla :-). Eli ilmeisesti Uusarin toimittajalle oli käynyt vahinkonlaukaus ja hän oli klikannut pärstäni kohdalta Follow-nappia. Eräänlainen saavutus tämäkin...

Olenko ainoa, jolle tulee hassu fiilis siitä, että joku on Twitterissä mutta ei seuraa ketään?

P.S. Jos Twitter ei ole tuttu, niin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Tappaako koulu luovuuden (ja kaksi muuta ajatuksia herättävää videota)

Todella lyhyesti muutama videosuositus.
Pari mahtavaa TED-videota:
Tappaako koulu luovuuden? http://www.youtube.com/watch?v=iG9CE55wbtY
Vaateala menestyy, koska tekijänoikeuslainsäädäntö ei ole riesana: http://www.youtube.com/watch?v=zL2FOrx41N0

ja yksi hieno RSA-video: The Secret Powers of Time http://www.youtube.com/watch?v=A3oIiH7BLmg (aikakäsityksen merkityksestä ihmisen elämään)

Toimitusaikojen vertailun hankaluus

On kuluttajien etu, että ihmiset kertovat ostokokemuksistaan verkossa. Kaikkein parasta on, jos kertominen tapahtuu omalla nimellä – tällöin on helpompaa suodattaa yrittäjien itsensä harjoittama anonyymi kilpailijoiden mollaaminen omaan arvoonsa.

Aina ei muutamasta ostokerrasta voi tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi palvelun nopeudesta. Olin vähän aikaa sitten aikessa kirjoittaa tilaa valokuvat netistä -palvelujen toimitusajoista. Kerran tilasin Extrafilmiltä, ja toimitus kesti kaksi viikkoa, mikä on jo todella kauan. Sen jälkeen kokeilin Ifoloria, josta kuvat saapuivat parissa arkipäivässä. Esimerkiksi jos tilasin sunnuntaina, kuvat olivat perillä viimeistään keskiviikkona.

Hyvä etten kehunut: nyt nimittäin viime sunnuntaina (= viikko sitten) tekemäni kuvatilaus on matkalla vieläkin. Toivottavasti saapuu maanantaina, tai rupean repimään pelihousujani.

Valokuva-alalla toimitusajat riippunevat sen hetkisestä tilausruuhkasta. Voisikin olla ystävällinen palveluidea kertoa tilauksen yhteydessä arvioitu toimitusaika, joka perustuu jakolaskuun (jonossa olevat tilaukset)/(keskimääräinen toimitettujen tilausten määrä päivässä).

Työyritys hyvä, liikeyritys paha?

Perustin teekkarina vuonna 2004 yrityksen Vesa Linja-aho Tmi, joka tarjosi (silloin) matematiikan yksityistunteja lukiolaisille ja yläkouluikäisille. Asiakkaiden joukkoon mahtui myös viittä vaille valmis diplomiekonomi, lakimies ja muita aikuisopiskelijoita. Ja tietenkin myös pääsykokeisiin lukijoita. Aluksi pyysin tunneista vajaata kolmeakymppiä, mutta kun asiakkaita rupesi olemaan jonoksi asti, hinta piti hilata neljänkympin tienoille.

Pari vuotta myöhemmin ajoin tämän bisneksen alas, kahdesta hyvin yksinkertaisesta syystä: tukiopetuksen tarvitsijat olivat päivällä koulussa, eli minun bisnekseni ajoittui loppuiltapäiviin ja iltoihin. Jossain vaiheessa totesin, että vapaaillat ovat paljon kivampi juttu kuin lisätienistit. Toinen syy oli taloudellinen: valmistuin 2006 diplomi-insinööriksi, mikä tiesi tässä koulutuksen ja tittelien luvatussa maassa "markkina-arvoni" kohoamista sen verran, että yksityisopetusbisnes sai jäädä. Muutamaa hyvää tyyppiä tosin opetin aina ylioppilaskirjoituksiin asti (onnea teille jos satutte lukemaan).

Yksityistuntibisneksessäni ei ollut mitään uutta tai erikoista, opiskelijat (ja opettajat) ovat vuosikymmeniä tienanneet opiskelurahoja antamalla yksityisopetusta. Sivuainetta Kauppakorkeakoululla suorittaessani eräs kurssitoverini ehdotti, että tätä bisnestä kannattaisi laajentaa tuotteistamalla se ja laajentamalla suuriin kaupunkeihin.

Erinomainen ehdotus, ja nyt se on toteutettu. Viime vuonna perustettu ja kesällä markkinointinsa aloittanut Tutorhouse sai mediahuomiota (Hesari, Talouselämä) ja tietenkin lukijakommentteja, joissa taivasteltiin, että on se kamalaa, kun lapsia prepataan ja rikkaat saavat tällaista opetusta ja köyhät eivät.

Yksityistuntibisneksestäni kukaan ei sanonut koskaan mitään negatiivista – päin vastoin, oppilaat ja vanhemmat olivat tyytyväisiä, ja sivullisten mielestä oli "hienoa, kun iltaisinkin jaksan auttaa toisia oppimaan" (päivät työskentelin TKK:lla opettajana).

Nyt kysynkin: miksi koulutusta tarjoava liikeyritys (verrattuna tunteja antavaan yksityishenkilöön) on hirveä mörkö? Se, että yksityistunteja voi ostaa liikeyrityksestä, tuo useita etuja oppilaille. Ensinnäkin, asiakkaalta jää opettajan "metsästämisen" vaiva pois. Vain puhelu firmaan ja firma järjestää opettajan. Toiseksi, se, että joku tekee tätä laajan skaalan bisnesmielessä, lisää koko yksityisopetusalan tunnettuutta, houkuttelee alalle uusia opettajia ja tarjonnan lisääntymisestä on hyötyä asiakkaille.

Eli: miksi yksityistunteja antava (antanut) Vesa Linja-aho on hyvä, mutta yksityisopettajia välittävä Tutorhouse on paha?

Ei kai vastaus vain ole se, että (muun kuin oman työajan myymiseen perustuvan) bisneksen teko on hirveä synti Suomessa?



P.S. Jos jotain pitäisi taivastella, niin sitä, että Tutorhouse on saanut Tekes-rahoitusta liikeideaansa. Tässä en nyt moiti yrittäjää vaan Tekesiä; kyllähän kaikki tuet, mitä joku maksaa, kannattaa nostaa. Menestystä firmallesi, joka olisi taatusti pärjännyt ilman Tekesiäkin :-).

P.P.S. Ja Eximia on tarjonnut yksityistunteja ainakin kolme vuotta, pidemmälle ei muistini riitä. Siitäkään ei ole kohistu.

Tästä ei datan visualisointi parane?

Kesäkuussa bloggasin hienosta motivaatiota käsittelevästä TED Talks -videosta. Nyt löysin taas niin hyvän videon, että sitä on pakko suositella. Hae kuppi kahvia ja varaa 20 minuuttia aikaa.

Videolla ruotsalainen tunnettu professori Hans Rosling käy läpi maailman valtioiden terveydentilan ja taloudellisen vaurauden kehittymistä muutaman viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Video ei ole poliittinen vaan faktoihin keskittyvä, ja hienoksi sen tekee mainio datan visualisointitapa.

Esimerkiksi perheiden lapsiluku ja odotettavissa oleva elinikä ovat yksi valtion kehitysasteen mittari: kehitysmaissa on suuret perheet ja matala eliniänodote, teollisuusmaissa päin vastoin. Visualisoinnissa on vaakatasolla perheen koko ja pystyakselilla eliniänodote. Ja sitten tulee se hieno innovaatio: jokainen valtio on koordinaatistossa pallo, jonka koko on verrannollinen valtion väkilukuun. Sitten pannaan kello käyntiin, ja pallot lipuvat koordinaatistossa samalla kun vuosiluku vilisee alareunassa. Yksinkertaista mutta nerokasta!

Jos visualisaattori kiinnostaa lisää, voit tutustua siihen Gapminder-sivustolla.

Paskalaki, mutta tulipahan tehtyä

Kirjoitin haja-asutusalueiden jätevesilain älyttömyydestä Helsingin Sanomien yleisönosastolle 20.6.2008. Sittemmin "paskalakia" on käsitelly ainakin MOT ja viimeisin käänne on se, että jopa ministeri myönsi, että laki on aivan typerä. Lienee myös historiallista, että poliitikko myöntää tulleensa höynäytetyksi.

Tarinan opetukset:

• Lainsäätäjätkin voisivat miettiä lakeja kantilta "entäpä jos tämä osuu omalle kohdalle". (Veikkaan, että tämäkin laki livahti läpi koska kukaan ei uskaltanut vastustaa sitä, koska silloinhan olisi kannattanut vesistöjen saastuttamista ja tunne ajoi järjen edelle.)
  
• Ignoroi älyttömät lait. Pääset kaikkein vähimmällä.
  

Ja tässä siis se parin vuoden takainen kirjoitukseni:

Tottelemattomuus kaataa turhat säädökset

Jouko Taskinen kritisoi (HS 18.6.) mökkiläisten jätevesiasetusta.
Mökkiläisiltä vaaditaan jätevesisuunnitelma, joka konsultilla
teetettynä maksaa satoja euroja. Mökille pitäisi asentaa jopa oma
puhdistamo, jos tietyt edellytykset täyttyvät.

Tällaisiin älyttömiin asetuksiin puree erinomaisesti kansalaistottelemattomuus: jos vain muutama prosentti mökkiläisistä on tehnyt jätevesisuunnitelman siirtymäkauden loppuun mennessä, ministeriö ymmärtänee yskän ja laittaa vireille asetuksen kumoamisen.
Jätevesisuunnitelman tekemättä jättäminen ei ole rikoslain mukaan rikos eikä siitä ole säädetty rangaistusta.

Kansalaistottelemattomuuden toimimisesta on erinomaisia näyttöjä. Esimerkiksi CD-levyn kopiosuojauksen murtaminen – joka on käytännössä välttämätöntä, jotta levyä pystyy kuuntelemaan - on laissa määritelty rikokseksi. Muutama kansalaisaktivisti rikkoi tätä lakia ja teki itsestään rikosilmoituksen – seurauksena muodostui oikeuskäytäntö, jonka mukaan suojauksen murtaminen kappaleiden kuuntelemiseksi ei ole rikos.

Toinen esimerkki on älytön ja jo kumottu 1990-luvun osakeyhtiölaki, jonka mukaan osakeyhtiön minimipääoma nostettiin entisestä 15000 markasta 50000 markkaan. Vähimmällä selvisivät ne yrittäjät, jotka vain kieltäytyivät korottamasta osakepääomaansa – lain älyttömyys huomattiin ja minimipääomavaatimus palautettiin 2500 euroon.

Kehotankin kaikkia mökkiläisiä järjenkäyttöön ja viittaamaan kintaalla jätevesibyrokratialle siihen asti, kunnes suunnitelma suorastaan pakotetaan tekemään. Vähimmällä päässevät ne, jotka eivät tee mitään.

(Julkaistu Hesarissa 20.6.2008)

Yleisblogi vai erikoisblogi – ketä kiinnostaa?

Olen pohtinut, kannattaako minun jatkaa Vesa Linja-ahon blogin kirjoittamista.

Jos kavereitani ei lasketa, ketä muka kiinnostaa Vesa Linja-ahon blogin lukeminen? Ehkä noin kymmentä suomalaista. Sama koskee Twitter-tiliäni. Henkilö Vesa Linja-aho ei ole kiinnostava, mutta jostain (aina samasta) mielenkiintoisesta asiasta/alasta twiittaileva henkilö voi olla kiinnostava – ja siinäkään ei kiinnosta se henkilö, vaan sisältö.

Sen sijaan ihmisiä voisi kiinnostaa:

• Blogi, jossa jaetaan tietotekniikkavinkkejä (näitä on kyllä jo aika paljon, ja erittäin tasokkaita sellaisia).
• Blogi, jossa kerron opettajan työhön liittyvistä asioista (esimerkiksi legendaarinen Opeblogi on erittäin tunnettu ja suosittu).
  
• Twitter-tunnus, joka jakaa taloushallintoon liittyviä uutisia (lainsäädäntömuutokset ym.).
• Jotain muuta, mitä.

Jatkaako siis vanhaan malliin, vai jakaako nettipersoona useihin eri blogeihin ja Twitter-tileihin?

Millennium-teknologiapalkinto ei ole Millennium-palkinto

Kun kahta samankuuloista mutta täysin eri asiaa sotketaan kahvipöytäkeskustelussa, minua ärsyttää. Kun kahta samankuuloista mutta täysin eri asiaa sotketaan joukkotiedotusvälineessä, minua suututtaa. Ihan siksi, että sen jälkeen niitä kahvipöydässä tapahtuvia sotkemisia tapahtuu sadoittain enemmän.

Klassinen esimerkki: yli 30-vuotiaille ei-tietoteknisesti suuntautuneille toimittajille on – tai näyttäisi olevan – vaikea käsittää, että IRC ei ole sama asia kuin IRC-Galleria (Yritin löytää esimerkkiuutislinkkiä, mutta en onnistunut – verkkotoimittaja korjaa nopeasti virheen, kun nettikansa valistaa häntä uutisen kommenttilaatikossa. Printtipuolella Metro-lehti mokasi vähän aikaa sitten).

Toinen esimerkki: poliisiviranomainen ei ymmärrä, mitä eroa on selaimella ja hakukoneella. Tommi Uschanovia siteeratakseni, tämä on suunnilleen sama kuin jos liikennepoliisi ei erottaisi autoa ja bensiiniä.

Kolmas vähemmän tunnettu esimerkki on Millennium-palkinto, josta on silloin tällöin uutisia mediassa. Tai siis ei ole. Uutisissa puhutaan Millennium-palkinnosta, vaikka sillä tarkoitetaan Millennium-teknologiapalkintoa. Näiden ero on seuraava:

• Millennium-palkinto on arvostetun Clay Mathematics Instituten jakama miljoonan dollarin palkinto, joka myönnetään, jos ratkaisee jonkin seitsemästä erittäin vaativasta toistaiseksi ratkaisemattomasta matemaattisesta ongelmasta. Palkinto julkistettiin vuonna 2000, ja toistaiseksi ainoastaan yksi seitsemästä ongelmasta on ratkaistu.
• Millennium-teknologiapalkinto: suomalainen verovaroista maksettava, joka toinen vuosi jaettava teknologiapalkinto, jaettu alkaen vuodesta 2004.

Itseäni kiinnostaisi tietää, miksi ihmeessä piti valita palkinnolle jo olemassaoleva nimi? Onko syy suomalaisten markkinointitaidoissa? Ja miksi juuri Millennium-teknologiapalkinto, eikä vaikkapa Nobel-teknologiapalkinto? Sitten media voisi kirjoittaa Suomessa jaetuista Nobel-palkinnoista.

Pyyntö toimittajille: kun kerrotte Millennium-teknologiapalkinnosta, niin älkää kirjoittako Millennium-palkinnosta.

Kuinka estää, että tuottamasi materiaali ei häviä?

Työskennellessäni TKK:lla elektroniikan opettajana kokosin itse pystytettyyn wikiin kaikenlaista pikkusälää, kuten esimerkiksi linkit kaikkien Suomen yliopistojen elektroniikan peruskursseille.

Nyt kun vuosia myöhemmin olisin tarvinnut kyseistä listaa, niin wikipä ei ole enää pystyssä. Forbidden. You don't have permission to access /education/113/w2/index.php/Etusivu on this server.

No, lista tuskin olisi ajantasainen (linkit todennäköisesti vanhentuneita, opetusohjelmat päivitettyjä jne.), ja ei ole kovin suuri työ koluta suomalaisyliopistojen sivuilta elektroniikan peruskurssien sivuja esiin, mutta tapaus nosti mieleeni merkittävän ongelman. Kuinka voin varmistaa, että (verkkoon) tuottamani materiaali myös pysyy olemassa eikä häviä bittiavaruuteen?

Työnantajan sivuille materiaali voi jäädä työpaikan vaihdon jälkeenkin, mutta myöhemmin joku voi poistaa sen tahallaan tai vahingossa. Työpaikan sivuihin luottamisen naiiviudesta paras esimerkki on tapaus Jukka Korpela. Potkujen yhteydessä miehen koko suosittu sivusto poistettiin verkosta. Syntyneen kohun seurauksena sivuston sisältö kuitenkin luovutettiin hänelle takaisin. (Mitä olisi tapahtunut, jos sivusto olisi vain kylmästi poistettu, joko tahallaan tai tyrimällä?)

Oma verkkosivu voi tuntua luotettavammalta, mutta jos päätän poistaa materiaalin itse, tai jään auton alle?

Mikä sitten on toimiva vaihtoehto? Onko se jokin seuraavista:

• Aineisto annetaan jonkun luotettavan tahon haltuun. Esimerkiksi Wikimedia-säätiön palvelimille. Jos on kirjoittanut vaikkapa oppimateriaalin ja jakanut sen vapaalla lisenssillä, sen voi kylmästi copypastata Wikikirjastoon.
• Pidetään huoli, että aineistosta tulee niin suosittu, että se jatkaa elämää netissä. Esimerkiksi Sonera-kirja löytyy vaivattomasti vieläkin, vaikka sitä koitettiin kovin innokkaasti poistaa.
• Julkaistaan aineistosta painettu ja/tai (mieluummin ja) sähköinen kirja. Kirjasta säilyy aina kopioita kirjastoissa, ja viimeistään Kansalliskirjaston arkisto pitää huolen, että kirjasta säilyy kopio jälkipolville.
• Joku muu, mikä?
  

Kokonaan eri juttu on, miksi haluaa materiaalinsa säilyvän jälkipolville. Onko narsismi ainoa hyvä syy? :-)

Sosiaalinen media haastaa vanhan sanonnan

"Jos et ehdi tekemään sitä kunnolla, sitä ei kannata tehdä ollenkaan."

Tuo vanha sanonta kulkee hieman eri muodoissa, mutta sisältö on sama. On totta, että vaikkapa huonot bileet kannattaa jättää järjestämättä ja huono tietokoneohjelma kannattaa jättää tekemättä (säästät kaikkien vaivaa).

Sääntöön on tietenkin ollut poikkeuksia. Esimerkiksi onnettomuuspaikalla annettu sinne päin oleva ensiapu on (ellei tee mitään totaalisen typerää) yleensä parempi kuin ei ensiapua ollenkaan.

Nettiaikakaudella sanonta ansaitsee vielä kriittisempää ryöpytystä. Kun laaja ihmisjoukko pääsee työstämään jotain, usein riittää, että roiskaisee jotain sinne päin, ja luottaa siihen, että joku jatkaa työtä. Näin on syntynyt muun muassa Wikipedia. Varsinkin englanninkielinen Wikipedia on tasoltaan erittäin laadukas, kiitos laajan kielialueen.

Pahimmillaan sanonnan noudattaminen on kehityksen jarru. Esimerkki: sain ajatuksen, että olisi kätevää, jos kaikista suomenkielisistä elektroniikan oppikirjoista olisi lista jossain. Pöydälläni on vino pino omia ja kirjastosta lainattuja alan kirjoja ja Wikipediassa on jo jonkinlainen lista kirjoista. Mielestäni Wikipedia ei ole oikea paikka kirjalistalle (varsinkin jos sitä tuosta meinaa jatkaa pidemmäksi), vaan sopiva paikka on Wikiaineisto.

Haluaisin siis siirtää tuon listan Wikiaineistoon, ja siistiä ja laajentaa sitä. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi, koska listan siirtäminen, siistiminen ja laajentaminen vie muutaman tunnin ja minulla ei juuri nyt (muka :) muutamaa tuntia.

Mutta. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, niin listan kopsaaminen Wikiaineistoon vie vain muutaman minuutin. Voin laajentaa sitä myöhemmin, ellei joku ehdi ensin. Ja se, että joku ehtii ensin, on vain hyvä asia. Se tarkoittaa, että minä voin viilata listaa vielä paremmaksi. Kaikki voittavat.

Teenpä sen nyt heti. Täällä se nyt on.

Miksi ohjelmistotuotteet ovat usein sutta ja sekundaa?

Ostat uuden auton. Heti kättelyssä huomaat, että auto pari kertaa viikossa yhtäkkiä hyytyy tien päälle, ja vika poistuu avaamalla konepelti ja irrottamalla akun kaapeli hetkeksi. Huoltoliikkessä todettaisiin, että auto on täysin ehjä, ja myyjä selittäisi oudon sammuilemisen auton ominaisuudeksi, ei viaksi. "Kyllähän autot silloin tällöin sammuilevat." Kuinka moni kuluttaja sietäisi tällaista?

Tietotekniikassa asiat ovat toisin. Jokainen 1990-luvun puolenvälin tienoilla pc-koneita käyttänyt muistaa, kuinka Windows 95 ja Windows 98-käyttöjärjestelmällä varustettuja koneita sai boottailla noin kerran päivässä. Vanhempi Windows 3.11 kaatuili myös, mutta ei niin usein. Vielä vanhempi dos-käyttöjärjestelmällä varustettu kone ei ainakaan itselläni kaatunut kuin satunnaisesti.

Valitettavasti kaatuiluherkimmät Windowsit tulivat markkinoille juuri silloin, kun pc-koneet yleistyivät joka kodin kapineiksi. Vaikutus oli ikävä: ihmisiin iskostui käsitys, että "tietokone kaatuilee, ja ohjelmat eivät toimi kuten pitäisi, ja se on aivan normaalia". Seuraus: kun laatua ei vaadita, kuluttajille myydään sutta ja sekundaa.

Toinen tunnettu piirre ohjelmistotuotannossa ovat eräänlaiset vastuunrajoitukset. "Emme vastaa ohjelmiston aiheuttamista välillisistä emmekä välittömistä vahingoista." "Vastuu rajoittuu ohjelmiston myyntihintaan." Tällaiset vastuunrajoitukset ovat omiaan ruokkimaan ohjelmistojen huonoa laatua: miksi testata ohjelma kunnolla, kun emme ole vastuussa mistään. Tietenkin myös testaaminen maksaa, ja laskun maksaa viime kädessä ohjelmiston käyttäjä.

Kauppalehden eilinen uutinen kertoo, että aivan mitä tahansa vastuuta ei tällaisilla vastuunrajoituksilla voida kiertää. Uutinen kannattaa lukea kokonaisuudessaan, mutta lyhyesti sanottuna juttu meni niin, että Solteqin kassaohjelmisto jätti osan viivakoodinlukijan lukemista tuotteista kirjaamatta. Vika paljastui vasta inventaariossa. Toimitusjohtaja kommentoi "Luulimme, että vastuumme oli rajattu vain ohjelmiston kustannukseen." Käräjä- ja hovioikeus olivat toista mieltä: "Olimme liian sinisilmäisiä, sillä oikeus totesikin, että korvausvastuumme koski myös kaikkea oletettua laskuttamatonta myyntiä. Luulimme, että oikeus mätkäisisi korvauksia 8 000 euroa, mutta päätös olikin 560 000 euroa."

Puolen miljoonan korvaus ei tuon kokoista yhtiötä kaada, vaikka summa suuri onkin. Ja toivon, että yritysjohto oppi yhtä ja toista ohjelmistotestauksen tärkeydestä :-).

Tietotekniikka-alan puolustukseksi voidaan todeta, että ala on varsin uusi. Autoja on valmistettu jo yli sata vuotta. Eivät ne ensimmäiset autotkaan olleet kovin luotettavia, ja tulppiakin piti vaihtaa 1000 kilometrin välein. Uskon, että 50 vuoden päästä joka käyttötarkoitukseen löytyy toimiva tietokoneohjelma, joka maksaa pikkusumman.

Loppuhuomio

Ohjelmistoyhtiö 37Signals kertoo itse käyttävänsä omia ohjelmiaan. Tämä ei ainakaan heikennä ohjelmistojen laatua.

Mikä on paras mikrokontrolleri elektroniikan perusteiden opetukseen?

(Insinöörihenkiset voivat hypätä yli ensimmäiset kolme kappaletta.)

Nykyään lähes jokaisessa elektronisessa laitteessa on mikrokontrolleri. Mikrokontrollerilla tarkoitetaan mikropiiriä, johon on integroitu prosessori, muistia ja liityntärajapintoja (esimerkiksi antureita ja väylätuloja ja -lähtöjä varten).

Mikrokontrolleri ohjaa esimerkiksi pesukoneen pesuohjelmaa, mittaamalla pesuveden lämpötilaa ja ohjaamalla lämmitysvastusta, pyörittämällä rumpua sopivalla nopeudella ja niin edelleen.

Vaikka tietokoneiden yleistyminen on syönyt elektroniikkarakenteluharrastuksen suosiota, mikrokontrollereilla on oma harrastajakuntansa. Mikrokontrollerit ovat halpoja, ja niiden avulla on helppo rakennella omia kodinautomaatiojärjestelmiä tai kaikennäköisiä ledivilkuttimia vain huvin vuoksi. Muistan joskus netistä löytäneeni kuvia lappeenrantalaisteekkarien rakentamasta pontikkapannusta, jossa lämmitysprosessia ohjattiin mikrokontrollerin avulla. Toinen hauska esimerkki on opiskelijoiden ilmapalloprojekti, jossa ilmapallot vaihtavat väriä ilmanlaadun (?) mukaan.

Mikrokontrolleri voisi innostaa omiin rakenteluprojekteihin

Opetan sähkötekniikan peruskursseja tuleville autoinsinööreille Metropoliassa. Jos tavoitteena olisi minimoida oma vaiva, kurssit on helppo pitää luokassa tapahtuvana teoriaopetuksena. Haluaisin kuitenkin tehdä "jotain kivaa" kursseilla. Joku mikrokontrollerin ympärille rakennettava vimpain voisi innostaa opiskelijoita elektroniikkaharrastuksen pariin. Mikrokontrolleritaidoista voi olla hyötyä myös omissa ajoneuvoprojekteissa.

Nyt tavoitteena on löytää mikrokontrollerialusta, joka sopii perusteiden opettamiseen. Mikrokontrollerialustalla tarkoitan kokonaisuutta, johon kuuluu itse kontrolleri, jonkinlainen protopiirilevy (johon voi tökkiä ledejä), sekä tietenkin kehitysohjelmisto, jonka avulla kontrolleria ohjelmoidaan.

Facebookissa pari radioamatöörivelhoa antoi hyviä vinkkejä:

• "Itse suosisin alustaa, jolle on avoin kehitysympäristö tai ainakin avoin kääntäjä."
• Arduino on edullinen ja hyvin saatavilla.
• Toinen hyvä on TI:n MSP430-"usbitikku"-evakortti. Msp-gcc -kääntäjä löytyy ja pyjtagilla voi ainakin MSP:itä ohjelmoida.
• Ja kun TI tuli mainittua, niin 4,30 dollarin Launchpad.
  
• MSP:n kantilla en ole päässyt vauhtiin, mutta AVR:ää voin suositella. Arduinon lisäksi on mm. Teensy.
• Jos pitää olla monipuolisempi, niin 20 dollarilla saa mm. Stampin.
• Arduino on ihan hyvä. Lisäksi sen ympärillä on riittävän suuri yhteisö, jotta vinkkejä löytyy innokkaammille opiskelijoille.

Muuta löytämääni ovat muun muassa Amicus sekä jo aiemmin mainitsemassani ilmanlaatuilmapalloprojektissa käytetty PICAXE.

Pettymyksekseni LJ Create (entinen L.J. Technical Systems, jonka opetuskitit muistan TKK-ajoiltani perinteisemmän elektroniikan opetuksesta) ei näyttäisi valmistavan mikrokontrolleriboardeja.

Suomen kielen sanalista

Jos tarvitset listaa (kaikista?) suomenkielisistä sanoista, löydät semmoisen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta. Lista on xml-muodossa, jonka käsitteleminen voi olla ei-tietoteknisille ihmisille hieman hankalaa. Linuxin ja Macin käyttäjät voivat helposti pullauttaa sanalistasta "ylimääräiset härpäkkeet" pois (kuten newsseissä joku neuvoo), komento on

sed -ne 's,.*<s>\(.*\)</s>.*,\1,p' kotus-sanalista_v1.xml > kotus_sanat.txt

Pullautin tuon sanalistan siistittyyn muotoon (= tiedosto, jossa on yksi sana per rivi) ja laitoin verkkosivuilleni, ihan siltä varalta että joku tarvitsee sanalistan "nyt heti" ilman että haluaa ruveta säätämään. Tiedoston voit ladata täältä: kotus_sanat.txt. Sen jälkeen voit leikkiä vaikkapa anagrammigeneraattorilla :-).

Yliopistotutkinnon hinta

Tekniikka ja Talous uutisoi tänään yliopistotutkintojen hinnoista otsikolla Tarjouksessa diplomi-insinööri: 44000 euroa. Aihe olisi laajemmankin blogikirjoituksen arvoinen, mutta nyt ihmettelen lyhyesti hintaeroa:

• halvimmat DI:t tuotti Tampereen teknillinen yliopisto (39 000 euroa)
• kalleimmat Vaasan yliopisto (163 000 euroa).

Onko kyseisten yliopistojen kirjanpitotavoissa eroa? Tiliöidäänkö Vaasassa koulutuksen puolelle (vahingossa tai tahallaan) tutkimusmenoja tai Tampereella tutkimuksen puolelle koulutusmenoja?

Vai keskeyttääkö Vaasassa niin suuri osa, että hinta per tutkinto nousee pilviin?

Niin sanottu "suojattu sähköposti"

IAET-työttömyyskassa näyttää käyttävän viestinnässsään "suojattua" sähköpostia, joka toimii seuraavasti: saan tavalliseen sähköpostiini linkin, jota klikkaamalla pääsen lukemaan saamani viestin ssl-suojatulla nettisivulla.

Muuten hyvä idea, mutta:

• mitä tämä "suojattu" sähköposti oikeastaan suojaa? Jos joku onnistuu lukemaan sähköpostin matkan varrella, niin hän onnistuu lukemaan myös tuon linkin ja siten pääsee lukemaan viestin.
• palveluun on yritetty lisätä tietoturvaa siten, että viestin voi lukea vain siitä ip-osoitteesta, josta linkkiä on klikattu ensimmäisen kerran. Tämän sain karvaasti todeta erehdyttyäni lukaisemaan saapuneen viestin kännykän nettiselaimella ja sitten yrittämällä avata sitä tietokoneelta:
  

  Luottamuksellista tietoa ei voitu hakea
  Viesti on suojattu MessageLock^TM -tekniikalla, joten viesti voidaan avata vain yhdellä selaimella. Tämä viesti on jo avattu (Wed, 28.07.2010 11:58:18) IP-osoitteesta (xx.yy.zzz.ååå ).

Vaikka viestiä ei voitu avata, voit kuitenkin vastata alkuperäiselle lähettäjälle uudella luottamuksellisella viestillä.

Onneksi pääsen sentään lukemaan viestin kännykälläni, mutta tallentaminen ei omalla rimpulakännyllä onnistu. Pitää vain varoa käynnistämästä kännyä uudestaan, koska silloin ip-osoite vaihtuu ja viestiin ei pääse käsiksi enää millään :-).

Että semmoinen turvaviesti. Oma mielipiteeni: joko käytetään rehellistä perinteistä sähköpostia, tai sitten jotain oikeasti turvallista viestintäratkaisua, jossa esimerkiksi palveluun tunnistaudutaan verkkopankin avulla.

Nyt käytössä oleva kompromissi, joka yhdistää turvallisen viestimen kökköyden ja sähköpostin turvattomuuden, on kaikista huonoin ratkaisu.

The Book Depository osaa myös olla hidas

Olen aiemmin kehunut (ainakin Facebookissa ja melko varmasti myös Twitterissä) The Book Depository -nettikirjakauppaa. Aiemmin käytin Amazonia. Amazon on edullinen, mutta (edullisin) toimitus varsinkin Yhdysvalloista tilatessa kestää tyypillisesti pari viikkoa. Ja Yhdysvalloista tilaaminen on yleensä edullisinta, koska kirjoista ei kanneta tullia (eikä alvia, jos tilaus on pienehkö) ja dollari on tätä kirjoitettaessa halpa.

Nykyään siis käytän yleensä The Book Depositorya, koska

• toimituskulut sisältyvät kirjojen hintaan (mielestäni helpottaa hintavertailua)
• hinnat ovat edullisia (halvempia tai aavistuksen kalliimpia kuin Amazonissa)
  
• tärkein syy: toimitus on nopea. Kirjat (ainakin kaikki tänä vuonna tilaamani noin 10 kirjaa) lähetetään lentopostina Britanniasta, ja ne ovat perillä muutamassa päivässä.

Nyt kuitenkin tuli pettymys: sunnuntaina 18.7.2010 tilaamani kirja tuli perille vasta tiistaina 27.7.2010. Normaalisti viikonloppuna tilatut kirjat ovat tulleet perille seuraavan viikon keskiviikkona tai viimeistään torstaina eli selkeästi alle viidessä arkipäivässä.

Firman sivuilta ei pääse tarkistamaan, koska kirja on lähetetty, eli tässä on sekin mahdollisuus, että kirja lähti kyllä maanantaina, mutta posti kuppasi.

Ja firma piti joka tapauksessa lupauksensa: toimitusajaksi Suomeen luvataan 3-7 työpäivää. Yleensä se on tuo kolme, mutta tällä kertaa oli seitsemän :-).

Mitä julkinen palvelu maksaa?

Keväällä on käyty keskustelua (mm. Taloussanomat) siitä, pitäisikö julkisten (= kuntien ja valtion tuottamien) palvelujen käytön yhteydessä kertoa käyttäjälle, paljonko on palvelun todellinen hinta. Esimerkiksi Espoossa lapsen päivähoito maksaa keskimäärin 1176 euroa kuukaudessa, vaikka vanhempien maksama päivähoitomaksu on 254 euroa.

Mielestäni kustannusten merkitseminen pitäisi olla pakollista kahdestakin syystä. Ensinnäkin, on mukava nähdä, miten paljon verorahoja "saa takaisin itselleen". Toiseksi, voi arvioida, ovatko kustannukset mielekkäitä, vai töpeksivätkö päättäjät jossain? Jokainen voi nopeasti laskeskella suuntaa antavasti Excelillä, paljonko vaikkapa 20 lapsen päivähoidosta tulisi kuluja (tilavuokra, ruuat, opettajien ja hoitajien palkat), jos pistäisi "päiväkotifirman" pystyyn. Jos laskelma poikkeaa paljon tuosta 1176 eurosta, voi kansalainen lähestyä päättäjiä tai kirjoittaa tiukkasanaisen yleisönosastokirjoituksen.

Ongelmana kustannusten ilmoittamisessa on se, että miten kustannukset lasketaan. Mitä kaikkia kuluja voidaan jyvittää esimerkiksi päivähoidon tuottamiseen? Seurataanko kaikkia kuluja riittävän tarkasti, että ne tulevat otetuksi summassa huomioon, tai kulkeutuuko summaan myös sellaisia kuluja, jotka eivät oikeasti kuulu päivähoidon tuottamiseen?

Olen joskus pohtinut, paljonko kirjastopalvelun pyörittäminen maksaa kunnalle. Espoon kaupungin nettisivuilta en kirjastotoimen kuluja onnistunut löytämään (varmasti löytyvät jostain kulttuurilautakunnan pöytäkirjasta, jos jaksaa kaivaa, mutta luvut saisivat olla esillä jo kirjastotoimen esittelysivulla), mutta onneksi netistä löytyy Suomen yleisten kirjastojen tilastosivu. Sieltä löytyy (Perustilastot -> Espoo 2009) muun muassa seuraavat mielenkiintoiset tunnusluvut:

• Lainan hinta 3,81 euroa (toimintakulut per lainauskerta)
• Käynnin hinta 5,93 euroa (toimintakulut per käyntikerrat)
• Toimintakulut asukasta kohden 66,55 euroa

Mielestäni kunnallinen kirjastopalvelu on kohtuullisen hintainen ja järkevästi tuotettu. Jos kirjasto olisi yksityinen firma, olisin valmis maksamaan 3,81 euroa kirjan lainasta. Tai 5,93 euron pääsylipun kirjastokäynnistä.

Mitä sellaisia palveluja on olemassa, joiden tuottaminen on kohtuuttoman hintaista tai vaihtoehtoisesti erittäin kustannustehokasta? Ja mistä niistä löytää tietoa?

Tuotepakkaukset jemmaan vai roskiin?

Minulla lojui kaapin täydeltä tuotepakkauksia (digikameran, läppärin ym.). Veivät ärsyttävän paljon tilaa siihen nähden, kuinka usein olen niihin joutunut koskemaan. Suunnittelin roskikseen heittämistä, mutta kysäisin vielä Twitterissä ja lärvikirjassa muilta näkökulmia. Tuli sen verran hyvä lista, että laitan jakoon. Jokaisen perässä on (tai sitten ei) oma mielipiteeni.

• "Käyttöohjeet ja takuulaput jos niissä säilyttää löytyvät paremmin kuin laatikon pohjalta." Tämä on totta, ja yksi syy, miksi olen niitä säilyttänyt.
  
• "Ainoa hyvä syy lienee, jos joskus meinaa myydä laitteen eteenpäin.. Näyttää uskottavammalta=lisää hintaa?, jos alkuperäinen pakkaus...??!!" Erinomainen pointti. Esimerkiksi huuto.netissä myyty kännykkä on näppärää postittaa omassa myyntipakkauksessaan, ei tarvitse pelleillä kuplamuovin ja sen sellaisten kanssa.
• "Isojen CRT-monitorien laatikot oli taannoin ihan kätevä säästää jos tarvi kantaa huolta niiden siirtämisestä. Nimim. kerran jos toisenkin 29 kg monitoria kannellut." JA "Vuonna 04 ostetun ei-crt-näytön laatikko on edelleen tallessa ja äärimmäisen kätevä ko. näytön siirtämiseen." Totta, esimerkiksi muutossa on kätevää, jos taulutelkkarin tai ison putkinäytön saa laatikkoonsa kolhuilta suojaan.
• "Sarjanumerot olen jaksanut naputella talteen tai valokuvata." Tästä on apua varsinkin, jos tuote varastetaan.
• "[Kannattaa säilyttää] ainoastaan jos lootat ottaa heti muuhun käyttöön, itse säilön esim nappeja ja nauhoja,jotka tarvivat laatikon anyway." Ei huono idea tämäkään.
• "Jep, säilyttämällä kaikki johdot alkuperäisissä tuotepakkauksissa, tiedät mikä laturi ja johto on kotoisin mistäkin laitteesta."

Itse olen säilyttänyt laatikoita etenkin tuo jälleenmyynti ja piuhojen säilöminen mielessäni. Päätin kuitenkin hävittää laatikot (kunhan olin naputellut kännyköiden IMEI-koodit talteen) seuraavin perustein:

• Jos en ole tarvinnut jotain piuhaa kahteen vuoteen, tuskin tarvitsen ollenkaan. Silloin jos tarvitsen, jaksan kaivaa sen sekalaisten piuhojen joukosta.
• Jälleenmyydessä saan vähän vähemmän rahaa, mutta vastaavasti säilytystilaa säästyy. Vähemmän rojua kotona = siitä kannattaa maksaa :-).

Google Analytics and Illegal Character Error on Firefox

This time in English. I had a problem on our website Silverbank that on the statistics there were many visitors but none of them was using Firefox. Strange.

I noticed that Firefox error console shows an error "Error: illegal character
Source File: http://www.google-analytics.com/ga.js" and therefore no Firefox visitors are counted. A quick search shows that some other people have also this problem but no one has solved it (or I was not searching well enough).

I figured out that by changing the file encoding from utf-16 to utf-8 the problem disappears. The reason is that Google Analytics code snippet is not working if the page is accidentally saved with utf-16 -encoding. Here is an example of "wrong" encoding:


Just save the file with utf-8 instead of utf-16 and the code will work. If you are not using Firefox, you can check the encoding with the Validator (while writing this post, the validator shows the encoding is "utf-16le" and the analytics code is not working on Firefox).

Motivaatiosta

Alla kaksi ajatuksia herättävää videota motivaatiosta. Ensimmäinen on käytännössä tuon pidemmän videon kuvitettu tiivistelmä, kannattaa katsoa se ensin.

Videoissa on pointtina, että (pelkällä?) rahalla ym. palkkioilla motivointi toimii vain yksinkertaisiin mekaanisiin työtehtäviin. Jos työtehtävä vaatii vähänkin ajattelua, rahapalkkioista on vain haittaa. Sen sijaan motivointi tulisi tehdä:

• Tarjoamalla autonomiaa, esimerkiksi: puuhastele välillä mitä haluat, vapaat työajat ym.
• Tarjoamalla mahdollisuus kehittyä hyväksi. Esimerkiksi henkilö ei soita kitaraa vapaa-ajallaan siksi, että siitä maksetaan hyvin, vaan siksi, että on kiva kehittyä yhä etevämmäksi soittajaksi.
• Tarjoamalla tarkoituksellisia tehtäviä. Ihmiset haluavat olla osa jotain suurempaa ja merkityksellistä. Esimerkikkinä käytetään Wikipediaa ja linuxia. Kukaan ei saa penniäkään Wikipediaan kirjoittamisesta, mutta silti se on lyönyt perinteiset tietosanakirjat laudalta.

Sonera heräsi laajakaistojen hintasotaan

Mediassa kirjoitettiin loppukesästä laajakaistamarkkinoilla syttyneestä hintasodasta. Itse asiassa hintasota on huono termi, kyseessä kun on lähinnä turhan ilman poistuminen "hiljaisen kartellin" ylläpitämistä korkeista hinnoista.

Esimerkiksi allekirjoittaneella oli Soneran 2 megabitin liittymä hintaan 32,90 €/kk – siitä asti kun Sonera ja Elisa päättivät puolitoista vuotta sitten kimpassa nostaa hitaimpien liittymiensä hinta reilusta kahdestakympistä reiluun kolmeenkymppin.

Keväällä Saunalahti (Elisan halpabrändi) rupesi häiriköimään: firma nosti 2 megabitin liittymien nopeuden 8 megabittiin ja laski hinnan 23,90 euroon kuukaudessa. Erikoiseksi tempauksen teki se, että diiliä tarjottiin myös vanhoille asiakkaille automaattisesti. Saunalahti sai ilmaista mainosta mediassa ja asiakasvirrat kääntyivät Saunalahteen päin.

Itsekin vaihdoin liittymään, joka on lähes kympin halvempi ja neljä kertaa nopeampi. Soneran asiakaspalvelija tarjosi puhelimitse jotain diiliä jossa liittymä oli pari euroa halvempi ja pikkuisen nopeampi (en muista puhelun sisältöä ulkoa, mutta diili ei ollut mitenkään kilpailukykyinen Saunalahden kanssa).

Nyt Sonerakin näyttää viimein heränneen asiakaspakoon: posti toi eilen kirjeen, jonka sisältö on tiivistettynä seuraava: laajakaistasi nopeus nousee 2 -> 8 megabittiin sekunnisssa ja hinta putoaa 32,90 -> 29,90 euroa/kk.

Ihan hyvä yritys, mutta entinen valtion puhelinyhtiö oli lievästi sanottuna hidas reagoimaan huhtikuuss alkaneeseen hintasotaan.

Naisille 19 % alennusta porakoneista ja kalastusvehkeistä

Naisten ja miesten palkkaeroista on jauhettu mediassa, blogeissa ja keskustelupalstoilla kyllästymiseen asti, mutta kannanpa minäkin korteni kekoon.

Uusimmassa TEK-lehdessä kerrotaan sivulla seitsemän korttikampanjasta naisten ja miesten palkkaeroa vastaan. Kampanjan nimi on "Naisille 19 % alennusta kaikesta – För kvinnor 19 % rabatt på allt!".

Kampanja on toki hauska kampanjana, mutta sen logiikka ontuu. Naisille ei suinkaan pitäisi antaa 19 % alennusta kaikesta. Perustelu: "naisten huonopalkkaisuus" ei johdu siitä, että työnantajat ovat päättäneet yksissä tuumin maksaa naisille huonompaa palkkaa kuin miehille, vaan siitä, että naiset hakeutuvat aloille, joilla ei ole syystä tai toisesta mahdollista maksaa suuria palkkoja. Tietenkin syitä on muitakin ja asia ei ole yksinkertainen, mutta pointtini on, että kun ammatin, koulutuksen, työtehtävien ja työajan vaikutus otetaan huomioon, naisten ja miesten palkat ovat kutakuinkin saman suuruisia.

Kampanja olisi osuvampi, jos siinä vaadittaisiin naisille 19 % alennusta vaikkapa porakoneista, kalastusvehkeistä ja autojen tuning-lisävarusteista.

Huawei e169 ja Mac OS X Snow Leopard

Saunalahden nettitikku (tai ns. "mokkula") mallia Huawei e169 toimi nätistä Mac OS X Leopardilla (10.5). Nyt kun pitkän tauon jälkeen kokeilin sitä Snow Leopardilla (10.6), niin Mobile Connect -softa kaatuu heti kättelyssä ja nettiin ei luonnollisesti pääse.

Koska tavoitteena oli vain virittää nettitikku toimimaan matkaa varten eikä testailla eri vaihtoehtojen toimivuutta, kerron tässä, mikä toimi:

• Asensin tämän ohjeen mukaisesti nämä ajurit (HuaweiDataCardDriver(2.6)-intel.pkg).
• Modeemiasetuksiin puhelinnumeroksi *99#, lisävalintoihin Malli: GPRS ja APN:ksi "internet" (ilman lainausmerkkejä).
• Vielä ei toiminut (yhteyden muodostus ei onnistu tjsp. herja, en laittanut muistiin).
  
• Kytkin tikun Windows-koneeseen ja kytkin pin-koodin kysymisen pois päältä.
• Kokeilin Macilla uudestaan -> toimii!

Googlen kärkituloksista ei ollut apua, mutta pienellä kaivelulla löytyi hyviä linkkejä. Tikun saattaa saada toimimaan myös näillä ohjeilla. Hopeisessa omenassa on myös hyvä ketju aiheesta.

Oppimateriaalia verkkoon

Bloggasin aiemmin oppimateriaalin verkkojakamisesta. Tänään löysin hyvän blogikirjoituksen tekopyhyydestä avointen oppimateriaalien käytössä. Kannattaa lukea, myös ne pari kommenttia.

Päätin myös avata pään omalta osaltani. Viime syksynä pitämäni tasasähköpiirikurssin kalvot ovat nyt verkossa vapaalla lisenssillä. Laitoin kalvot vertailun vuoksi sekä Slideshareen:

Tasasähköpiirit

View more presentations from Vesa Linja-aho.

että Scribdiin:

Tasasähköpiirit

Jostain syystä molemmat Flash-katselimet laittavat jotain roskaa värillisten laatikoiden nurkkaan. Scribdin html5-katselimella dokumentti näkyy hienosti.

Hakemalla haettu ristiriita?

Useat tiedotusvälineet (Kauppalehti, MTV3, HS, US) kertoivat perjantaina, että a) suomalaiset arvostavat yrittäjyyttä ja b) harva suomalainen haluaa yrittäjäksi. Tiedot perustuvat EU-komission barometrikyselyyn.

Uutiset on kirjoitettu neutraaliin sävyyn – neutraalein on ehkäpä tuo MTV3:n uutinen –, mutta silti niistä jää ainakin minulle kuva, että toimittaja on pitänyt yrittäjyyden arvostusta ja yrittäjäksi haluamisen puutetta jotenkin ristiriitaisina asioina. Parhaiten tämä näkyy Kauppalehden uutisessa:

Tuore tutkimus EU-maiden yrittäjyysilmapiiristä maalaa Suomesta ristiriitaista kuvaa. Suomalaiset arvostavat yrittäjyyden tuomaa itsenäisyyttä ja ovat valmiita antamaan epäonnistujalle toisen mahdollisuuden, mutta samaan aikaan harva suomalainen haluaisi yrittäjäksi.

Yrittäjyyden arvostamisessa ja yrittämishaluttomuudessa ei ole mitään ristiriitaa. Kyse on samanlaisesta asiasta kuin jos olisi kyselty suomalaisten suhtautumista vaikkapa erityisluokanopettajan tai poliisin työhön. Väitän, että enemmistö suomalaisista arvostaa erityisluokanopettajan tai poliisin työtä, mutta vain harva haluaa ryhtyä erityisluokanopettajaksi tai poliisiksi.

En lähde tässä tarkemmin erittelemään, mitä hyvää ja huonoa on yrittäjänä, erityisluokanopettajana tai poliisina toimimisessa. Asian voi tiivistää niin, että kohtuullisen elintason voi Suomessa turvata itselleen löysemmissä ja riskittömämmissä hommissa.

Aalto-yliopisto kerää rahaa

Posti toi tänään tämmöisen. Kannattaako lahjoittaa, vai ei?

Aalto-yliopiston varainhankintakirje

View more documents from Vesa Linja-aho.

Lasten aivopesua vai kriittistä ajattelua?

Opetushallituksen sivuilla on alakoulun elämänkatsomustiedon oppikirjaan liittyvä opettajan materiaali, jonka yhdellä sivulla käsitellään suvaitsevaisuutta, rasismia ja sortoa.

Enemmistö vanhemmista ja muista kansalaisista pitänee rasismin vastustamista hyvänä asiana, joten on hyvä, että myös koulussa opetetaan, että rasismi on huono juttu. Se, mikä ei ole mielestäni hyvä juttu, on sivulla kuvattu metodi asennekasvatukseen:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

• nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
• nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia
• edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta
• näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.

Kysymykseni kuuluu, miten tuo eroaa aivopesemisestä tai erilaisten huuhaa-liikkeiden opetusmetodeista? Salaliittoteorioissa ja pseudotieteissä on tyypillistä, että toitotetaan suureen ääneen omaa teoriaa tukevia esimerkkejä. Esimerkiksi kuussa käynnin kiistäjät takertuvat muutamaan kummalliseen yksityiskohtaan, ja sivuuttavat kaikki kuussa käynnin puolesta puhuvat todisteet. Sama pätee (moniin) vaihtoehtolääkitsijöihin, holokaustin kiistäjiin jne.

Koulussa tulisi mielestäni kannustaa kriittiseen ja kyseenalaistavaan lähestymistapaan. Tuo metodi promoaa kaikkea muuta kuin sitä.

Opetusmenetelmän mielekkyyden voi testata sovittelemalla "ennakkoluulojen ja rasismin" tilalle jotain muuta asiaa, kuten vapaavalintaisen poliittisen aatteen tai uskonnon nimeä.

Oppimateriaali verkkoon - kyllä vai ei?

Kannattaako opettajan jakaa tuottamansa oppimateri verkossa kaikille? Palautetta ja lisänäkökulmia otetaan vastaan :-).

Oppimateriaali verkkoon - kyllä vai ei?

View more presentations from Vesa Linja-aho.

Empatiaa bussikuskeille

Pari kokemusta bussilla matkustamisesta pääkaupunkiseudulla:

Ensimmäinen: käsivammaiset matkustajat

Olen bussin 106 kyydissä työmatkalla Laajalahdesta Kamppiin. Yhtäkkiä bussi tekee nopean jarrutuksen erään pysäkin kohdalla. Kyytiin nousee neljä keski-ikäistä henkilöä, jotka selittävät suu vaahdossa:

• "Tästä menee vaan tää yks linja"
• "Luulikohan kuski että me oltiin tossa piknikillä"
• "No ei oo ennen tarvinnu näyttää tässä pysähtymismerkkiä"
  

Onko olemassa joku minulle tuntematon uskonto, jonka jäseniltä on pysähtymismerkin näyttäminen kielletty? Ei tätä hölmöilyä muullakaan voi selittää.

YTV:n nettisivuilla luki joskus niin, että "näytä kuljettajalle aina pysähtymismerkki. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos pysäkillä liikennöi useampi linja". Nyt ohjeistusta on päivitetty, ja useammasta linjasta ei puhuta enää. Hyvä näin.

Ajattelemattoman matkustajan näkökulmasta pysähtymismerkkiä ei yhden linjan pysäkillä tarvita, mutta ajatellaanpa asiaa hetken kuljettajan näkökulmasta. Kuski ajaa joka päivä eri linjaa, eikä pääkaupunkiseudulla ole aina mahdollista muistaa, millä kadulla menee yksi ja millä useampi linja. Kuljettaja katsoo ainoastaan reitin kartalta ennen työvuoroa ja ajaa sen läpi.

Toinen: osoitteen tivaajat

Ymmärrän, että kaikilla ei ole älypuhelinta eikä aina ehdi vilkaisemaan kotona karttaa, kun lähtee reissuun. Ja näin ollen onkin täysin sopivaa kysyä kuljettajalta, millä pysäkillä pitää jäädä pois, jos haluaa Meiran paahtimolle tai mikämikälandian taidemuseoon. Sen sijaan ei mielestäni ole sopivaa närkästyä, jos kuski ei tiedä, missä se ja se katu on. Kuljettajan tehtävä on ajaa bussi tiettyä reittiä pitkin, ja asiakkaan tehtävä on selvittää, millä pysäkillä pitää jäädä pois.

Kaikkien tiennimien, osoitteiden ja firmojen muistaminen on mahdollista 10 000 asukkaan paikkakunnalla, mutta ei miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulla.

(Aiheeseen liittyen: muistan joskus lukeneeni suurkaupungista [Lontoo?], jossa taksinkuljettajan [ei bussinkuljettajan] tutkintoon kuuluu kaikkien vähänkin tunnetumpien nähtävyyksien ja osoitteiden opetteleminen. Eli osoitteiden muistaminen on kyllä mahdollista, mutta mielestäni bussikuskille ei tarkoituksenmukaista.)

Lyhyesti Hitler-kortista

Minkä takia sen harvinaisen kerran kun Hitler/natsi-vertausta käytetään mielekkäässä kontekstissa, siitä nousee hirveä meteli?

Hitleriin vertaaminen on "Hitler-kortti" jos puhutaan koirankakoista, maahanmuutosta tai parveketupakoinnista, eli osoitetaan vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta ja/tai verrataan pikkupahantekijää (tai vain "väärää" mieltä olevaa) miljoonia ihmisiä tappaneeseen diktaattoriin.

Södermanin logiikassa ei ole mitään vikaa. Kyseinen porsaanreikä toimii juuri niin kuin Söderman sanoi.

Uskomatonta numerotaidottomuutta

Ilta-Sanomat teki mielestäni pohjanoteerauksen tässä uutisessaan:

Uskomaton moka - tunnusluku painettiin pankkikorttiin

18.05.2010 16:19

Oriveteläinen Pentti Launonen hieraisi silmiään käytyään maanantaina hakemassa uuden pankkikorttinsa paikallisesta Säästöpankista.

- Kirjoitin kortin numeroa lapulle siltä varalta, että kortti hukkuu. Aloin ihmetellä, missä olin juuri nähnyt kortin neljä viimeistä numeroa. Tajusin niiden olevan samat kuin kortin tunnusluvussa, hän kertoo.

- Pyörittelin päätäni ja ihmettelin. Kortin ohjeissa lukee, että salaista tunnuslukua ei saa kirjoittaa minnekään ylös, ei ainakaan pankkikorttiin. Ja siinä se nyt on painettuna.

Pankissa Launosen kertomusta ei meinattu ensin uskoa. Hän kertoi haluavansa uuden pankkikortin, vaikka kortin varastanut tuskin osaisi kokeilla kortin numerosarjaa tunnuslukuna.

- Asia jäisi muuten vaivaamaan. Onneksi kyseessä ei ollut Visa-kortti, yöunet olisivat menneet, hän naurahtaa.

Eräjärven Säästöpankin toimitusjohtaja Samuli Laurila uskoo, että kyse on puhtaasta sattumasta. Hän ei muista kuulleensa vastaavasta tapauksesta aiemmin.

- Luonnollisesti asiakas saa tällaisessa tilanteessa uuden kortin, hän lupaa.

Uskomattomana sattumana tapausta pitää myös Säästöpankkiliiton kehitysjohtaja Harri Mattinen.

- Juttelin asiasta kortin toimittaneen yhtiön teknisten asiantuntijoiden kanssa, ja näin näyttäisi olevan. Jos kyseessä ei ole satumainen sattuma, niin aikamoinen tuuri kuitenkin, hän ihmettelee.

Nykyaikaisen debit-pankkikortin tunnusluku arvotaan kansainvälisten määräysten mukaisen kaavan avulla, eikä tunnusta voi valita kortin numeron mukaiseksi.

Launonen kertoo uskaltavansa käyttää pankkikorttia jatkossakin. Hänen mielestään outo tapaus on kuitenkin syytä selvittää perin pohjin.

- Muidenkin kannattaa tarkistaa korttinsa, jos kyse ei olekaan sattumasta vaan jonkinlaisesta tietokonevirheestä, hän miettii.

Tunnusluvussa on neljä numeroa joten vaihtoehtoja on kaiken kaikkiaan 10 000 kappaletta (0000–9999). Samoin neljälle viimeiselle pankkikortin numerolle on 10 000 eri vaihtoehtoa. Nyt kun pankkikortti tulee painosta, siinä on tietyt neljä viimeistä numeroa. Todennäköisyys, että tunnusluku on sama kuin nämä neljä viimeistä numeroa, on melko suuri, 1/10000.

Todennäköisyys 1/10000 tuntuu pieneltä, ja sitähän se yksittäisen ihmisen kannalta onkin. Mutta kun Suomessa on satoja tuhansia maksukortteja, on erittäin todennäköistä, että jollakin ihmisellä sattuu korttiin tunnusluvuksi neljä viimeistä numeroa.

Tämä ei ole mikään "moka" eikä "uskomatonta" eikä "tietokonevirhe". Ymmärrän, että tavallinen kansalainen voi pitää tuota mokana, mutta toimittajalta mielestäni typerä temppu munata sekä itsensä että kyseinen kansalainen.

Myös jutussa haastatellut kaksi johtajaa osoittavat numerotaidottomuutensa kommenteillaan. Tosin pr-mielessä saattaa olla fiksumpaa esittää tyhmää kuin täräyttää totuus päin naamaa.

Suositeltavaa luettavaa: John Allen Paulos: Numerotaidottomuus.

Tele Finland, on lievästi ku$etettu olo

Olin vaihtamassa kännykkäliittymää sopivampaan, kun 2 vuoden määräaikaisuus Saunalahdelle tuli lusittua. TeleFinlandin perusliittymä näytti sopivalta vaihtoehdolta, koska puheluminuutteja kertyy kuukaudessa keskimäärin kolmisenkymmentä.
TeleFinland tarjosi myös reipasta etua, 3000 minuuttia puheaikaa kuukaudessa:
Kun tilaus oli paketissa, vahvistussähköpostissa oli ikävä yllätys:

TARJOUSEHDOT

31.5.2010 mennessä uuden Perus-liittymän tilaavalle puhelut Soneran ja Tele Finlandin liittymiin
3000 min/kk 31.12.2010 saakka.

Tarjouksessa mukana olevat puhelulajit ovat kotimaan puhelut Tele Finlandin ja Soneran liittymiin,
puhelut vastaajaan ja Kaverisoittopuhelut. 3 000 min ylittävät puhelut ja 31.12.2010 jälkeen puhelut
veloitetaan hinnaston mukaisesti.

Jos viilataan pilkkua, niin periaatteessa TeleFinland ei bannereissaan valehdellut, mutta hyvän tavan mukaista on tällaisissa tarjouksissa pistää mainostekstin perään tähti ja sitten sivun alareunaan pikkupräntillä lisäehdot. Nykymuodossaan tarjous on sama, kuin matkatoimisto lupaisi uusille asiakkailleen 200 euron lahjakorttia Finnairille, ja kaupanteon jälkeen ilmoittaisi, että lahjakortti kelpaa vain Helsinki–Kuopio -lennoilla.

P.S. Kyllä, tiedän, että minulla olisi oikeus purkaa diili, mutta en sitä tee, koska olisin ottanut kyseisen liittymän ilman tuota tarjoustakin. Blogissa kitiseminen on aivan sopiva sanktio TeleFinlandille.

P.P.S. Ja kyllä kyseessä on omakin tyhmyys, kun menin tilaamaan jotain TeleFinlandilta lukemalla kaikkia dokumentteja sanasta sanaan läpi. TeleFinland kun ei ole niitä kaikkein hyvämaineisimpia operaattoreita hinnoittelun avoimuuden suhteen (googlaus "tele finland kusettaa" tai muilla sopivilla sanoilla antaa lisäinfoa :-). Ironian ystävät varmasti muistavat TeleFinlandin mainokset muutaman vuoden takaa, joissa kantavana voimana oli rehellinen TeleFinland-mies, joka pelasti mummoja ynnä muita salakavalasti hinnoittelevilta operaattoreilta.