Minulle toimitettiin kansanedustajille lähetetty viesti, jonka sisältö pistäisi naurattamaan elleivät nämä säteilyadvokaatit olisi ilmeisen tosissaan. Viesti alla kokonaisuudessaan (editoin vain sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot pois etteivät ole roskapostibottien ruokana):
Lähettäjä: Eloranta Eeva-Johanna <...@eduskunta.fi> Päiväys: 12. marraskuuta 2014 14.16.19 UTC+2 Vastaanottaja: JL Edustajat <...@eduskunta.fi> Aihe: Lakialoite tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta allekirjoitettavana
Langattoman viestinnän myötä myös tarve rakentaa tukiasemia ja radiomastoja on kasvanut. Tätä ei kuitenkaan ole riittävästi otettu huomioon kaavoituksessa eikä tukiasemien ja radiomastojen sijoittelua varten ole selkeitä pelisääntöjä myöskään tuoreessa tietoyhteiskuntakaaressa (917/2014). Matkapuhelimen käyttöön on yksilön mahdollista ainakin jossain määrin itse vaikuttaa. Tukiasemien ja radiomastojen säteily ei kuitenkaan ole yksilön itsensä hallittavissa. Näin ollen asiaan liittyy oikeudellisia ongelmia, jotka tulisi ottaa huomioon lainsäädännön keinoin. Vaikka tukiasemien säteily on heikompaa kuin matkapuhelimien säteily, altistutaan sille kroonisesti, enemmän tai vähemmän esimerkiksi asuinpaikasta riippuen. Tukiasemasäteily ei ole jakautunut tasaisesti ympäristöömme vaan altistumistasoissa on suuria eroja esimerkiksi eri asuntojen tai työpaikkojen välillä, riippuen esimerkiksi siitä, miten lähellä tukiasemia ja radiomastoja ne sijaitsevat. Radiotaajuinen säteily ei ole ihmisille ja ympäristölle riskitöntä, vaan Maailman terveysjärjestön (WHO) luokituksen mukaan radiotaajuinen säteily on mahdollinen karsinogeeni (luokka 2B) eli mahdollisesti syöpää aiheuttava. Varovaisuusperiaate suhteessa tukiasemien ja radiomastojen sijoitteluun tuleekin ottaa paremmin huomioon tietoyhteiskuntakaaren säädöksissä.
Näin ollen esitän tässä tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) lakimuutosehdotuksessa, että siinä tulisi määritellä seuraavat asiat: teleyhtiöiden pitäisi tehdä tukiasemista ja radiomastoista sijoittamissuunnitelma, arvio säteilytehosta ja toimitettava sijoittamissuunnitelma kaikille kiinteistön ja rakennuksen omistajille ja niille, jotka asuvat tai säännöllisesti oleskelevat niissä tai lähetinlaitteiden pääsäteilykeilan alueella sekä muille, joiden etua tai oikeutta suunnitelma koskee. Näillä tahoilla olisi oikeus tehdä muistutus sijoittamissuunnitelmasta. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulisi ylläpitää sähköistä avointa rekisteriä, josta käyvät ilmi tukiasemien ja radiomastojen sijaintitiedot. Lisäksi tukiasemat ja radiomastot tulisi sijoittaa ensisijaisesti yleisille alueille niin, että niistä ihmisille aiheutuva säteilyaltistus minimoidaan. Niitä ei tule sijoittaa asuintalojen tai erityisherkkien kohteiden, kuten koulujen, päiväkotien, vanhainkotien tai sairaaloiden yhteyteen.
Lakialoite on allekirjoitettavana pääovella marraskuun loppuun asti.
Ystävällisin terveisin
Eeva-Johanna Eloranta Kansanedustaja (sd) Riksdagsledamot Member of Parliament
www.eeva-johanna.net
Eduskunta 00102 Eduskunta
Mikä tässä on pielessä? No se, että tukiasemien säteilyn vaarallisuudesta ei ole minkään valtakunnan tieteellistä näyttöä. Kuten professori Tapio Ala-Nissilä sanoo:
Ala-Nissilä korostaa, että tässä säteilytulvassa kännykän milliwatit eivät tunnu missään.
– Aivan kuten jos täyteen tynnyriin pudotetaan pisara vettä, ei vesimäärässä huomaa muutosta.
Kukaan ei kiistä sitä, etteikö riittävän voimakas sähkömagneettinen säteily olisi vaarallista.
– Auringonvalokin on sähkömagneettista säteilyä, ja jos oleskelee auringonpaisteessa riittävän pitkään ilman suojaa, siihen kuolee.
Sen sijaan olohuoneen kattolampun valo ei aiheuta terveyshaittoja, vaikka ihminen lojuisi lampun valon alla yötä päivää, koska sen säteilyteho on vain murto-osa auringonvalosta.
Eduskuntavaalit ovat tulossa. Älä äänestä huuhaata eduskuntaan.
Kuva, jonka Vesa Linja-aho (@linjaaho) julkaisi laitteella
Olen aikanaan pyrkinyt siihen, että kirjoittaisin jokaisesta lukemastani kirjasta joko arvion tai vähintään pohdiskelevan bloggauksen. Aina tähän ei joko aika tai jaksaminen riitä. Lisäksi otsikoinnin tai aloituksen pitää olla tosi raflaava, että blogi tavoittaisi lukijansa.
Tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, ja se ravistelee mukavasti koulussa esiintyviä "näin on tehty aina ennenkin" -juttuja. Sen sijaan pseudotieteellistä jakoa "oppimistyyleihin" (jota kritisoin edellistä kirjaa koskevassa blogauksessani) markkinoi tämäkin kirja. Tietenkin joku lapsi voi tykätä opiskella mieluummin toimistotuolilla pyörien kuin epäergonomisella puujakkaralla istuen, mutta tätä ei pidä yleistää teoriaksi "oppimistyyleistä".
Sitten keksin, että sitä mukaa kun luen kirjaa, napsin parhaista paloista kännykkäkameralla kuvia ja postaan ne Instagramiin (josta ne taas menevät automaattisesti Facebookiin ja Twitteriin). Siis tähän malliin:
Kuvat löytyvät tunnisteella #herääkoulu Instagramista ja Twitteristä (ja varmasti Facebookistakin, mutta sen hakutoiminto on mitä on). Luin kirjan lähes yhdellä istumalla, joten kuvat löytyvät myös klikkaamalla tuo ylläoleva kuva auki ja selailemalla oikealle ja vasemmalle.
Tämä kokeiluni – nimettäköön se vaikka kirjan yhteisölliseksi lukemiseksi sosiaalisessa mediassa – onnistui sangen hyvin:
Kuvat herättivät runsaasti keskustelua niin Facebookissa, Twitterissä (kuin hieman Instagramissakin).
Kun minun on tarve palata kirjan parhaisiin paloihin, löydän kätevästi ne Instagram-feedistäni, ei tarvitse arvailla tai muistella.
Ja tekijänoikeuslakiahan tässä ei rikota, koska teosta on lupa siteeratatarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Myöskään mitään moraalisesti väärää tässä ei ole – päinvastoin: ainakin kolme henkilöä totesi, että aikoo lukea kirjan näiden postausteni takia.
Toisinpäin tuskin tapahtuu: vaikea kuvitella, että joku jättäisi kirjan ostamatta sen takia että näki sen sisällöstä parikymmentä kuvaa netissä.
