Kirjesalaisuus ja sähköposti - eteenpäin ilman lupaa?

Törmään säännöllisesti väärinkäsitykseen, jonka mukaan toisen kirjettä tai sähköpostia ei saisi lähettää eteenpäin tai julkaista ilman tämän toisen henkilön (=lähettäjän) lupaa. Perustelu näillä väittäjillä on yleensä "koska Suomessa on kirjesalaisuus."

Termi kirjesalaisuus kuitenkin ymmärretään väärin. Kirjesalaisuus tarkoittaa, että kolmas osapuoli C ei saa lukea ilman lupaa henkilön A henkilölle B lähettämää kirjettä. Eli toisin sanoen vakoilu (tekipä sen huipputeknisesti, murtamalla peltipostilaatikon tai lukemalla kirjeen lupaa kysymättä toisen pöytälaatikosta) on kielletty. Kirjeen laillinen vastaanottaja B saa kuitenkin julkaista tai edelleenlähettää kirjeen ihan vapaasti, kunhan hän ei riko muita lakeja, kuten vaikkapa:

• Tekijänoikeuslakia (jos kirje ylittää teoskynnyksen, sitä ei saa julkaista ilman tekijän lupaa).
• Rikoslakia, jossa on kielletty mm. yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja yrityssalaisuuden rikkominen.

Väärää tietoa levitetään mm. tällä sivulla [1] (ja väärä tieto leviää kuin sukupuolitauti):

Sähköposti kuuluu kirjesalaisuuden piiriin kuten normaali kirjekuoressa tuleva posti. Tämä merkitsee että me emme voi edelleen lähettää muille sähköpostina meille tullutta kirjettä tai viestiä  - ennenkuin lähettäjä on tähän suostunut. 

Tämä merkitsee että me emme saa lähettää suoraan meille saapunutta kirjettä jollekin toiselle henkilölle tai laitokselle tai me emme voi muokata meille saapunutta kirjettä ja sitten edelleen lähettää sen jopa lähettäjälle vieraille vastaanottajille. 

Kirjeen lähettäjä, jopa sähköpostin lähettäjä,  on tarkoittanut  kirjeen  vain meille luettavaksi. Tämä saattaa koskea myös tekstiviestejä, jonka voit tarkistaa ko. laista, jotka on laadittu meidän yksityisyyden suojaksi ja turvaksi.

Tämä ei pidä paikkansa. Kirjesalaisuus ei estä lähettämästä viestiä eteenpäin. Joku muu laki voi estää, mutta jos viesti ei loukkaa kenenkään yksityiselämää eikä sisällä jonkun muun lain nojalla salassapidettävää tietoa, sen voi huoletta julkistaa. Oma lukunsa on tietenkin hyvät tavat ja ihmissuhteet - toisen kirjeen julkaiseminen ei ole välttämättä kilttiä tai järkevää.

Suositeltavaa luettavaa:

• Jukka Korpela: Mutta eikö kirjesalaisuus kiellä yksityisen meilin julkistamisen?
• Saako vastaanotetun kirjeen julkaista?

[1] Sivu mm. löytyy ykkösosumana googlatessa "kirjesalaisuus sähköposti".

Fortum jymäytti sähkökatkokorvauksessa

Kirjoitin aiemmin, että Fortum myönsi automaattisesti hyvityksen tapaninpäivän sähkökatkosta, mutta jos on saanut tasauslaskua, niin hyvitys siitä pitää hakea erikseen. Siispä hain. Tunti sitten sain puhelun Fortumin asiakaspalvelusta, jonka mukaan:

• Hyvitys maksetaan vain arviolaskusta, joka perustuu mm. edellisen asukkaan kulutukseen. Todellisesta kulutuksesta ei hyvitystä makseta.

No, meillä arviolasku oli pahasti alakanttiin ja tasauslaskua kertyi useamman satasen verran, eli takkiin tuli.

Mutta mihin perustuu Fortumin tulkinta siitä, että hyvitys maksetaan vain arviolaskusta? Ei varsinaisesti mihinkään.

Ensinnäkin, arviolasku on vain maksutapa, siinä missä Visa-kortti, etukäteismaksu tai jälkikäteismaksukin. Sähkömarkkinalaissa asiasta seisoo vain:

Vakiokorvauksen määrä on sähkönkäyttäjän vuotuisesta verkkopalvelumaksusta:

...
2) 25 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 24 tuntia mutta vähemmän kuin 72 tuntia;
ja lisäksi mahdolliset sopimuksen petiittipräntit kumotaan:
Tämän pykälän säännöksistä ei saa sopimuksin poiketa sähkönkäyttäjän vahingoksi.

Laissa ei ole tarkemmin määritelty vuotuista verkkopalvelumaksua. Onko kyseessä kalenterivuosi, vai seuraavat 365 päivää ennen sähkökatkoa vai sähkökatkon jälkeen? Joka tapauksessa, vuotuinen verkkopalvelumaksu tarkoittaa oman tulkintani mukaan maksua eli lopullista kauppahintaa, ei ennakkomaksua (joka on siis vain maksujärjestely).

Asiakaspalvelijan mukaan tästä ei voi Fortumille enää sen kummemmin valittaa, vaan seuraava valitus pitää tehdä suoraan kuluttajariitalautakuntaan.

Asiakaspalvelija lupasi lähettää päätöksen kirjallisena, jotta valituksen teko on helpompaa. Kiitos edes tästä.

Fortumin automaattihyvityksestä - ole tarkkana

Asun Veikkola-nimisessä kylässä, joka nousi uutisotsikoihin joulukuussa 2011, kun myrsky katkaisi sähköt täältä (ja muualtakin) pariksi vuorokaudeksi. Juuri Veikkolan teki uutisen arvoiseksi se, että paikka on hyvin lähellä pääkaupunkia (10 minuuttia Ikean liittymästä), ja silti täällä oli reilu 5000 ihmistä ilman sähköä pari vuorokautta. Muun muassa tv-uutisissa näytettiin pätkä vedenjakelutilaisuudesta (vesitornikin tyhjeni, kun pumput olivat ilman sähköä).

Nyt johtoja on kaiveltu maan alle, joten seuraavasta suurmyrskystä selvittäneen nopeammin.

Sain muiden veikkolalaisten tapaan sain Fortumilta kirjeen tammikuussa, jossa kerrotaan, että minulle lasketaan lakisääteinen korvaus automaattisesti, ja se ei edellytä minulta toimenpiteitä.

Kannatti kuitenkin olla tarkkana: lakisääteinen hyvitys maksettiin automaationa ainoastaan arviolaskuista. Tasauslaskusta hyvitystä ei laskettu. Eli: jos olet käyttänyt sähköä enemmän, kun mitä arviolaskuissa on arvioitu, ota yhteyttä Fortumin asiakaspalveluun. Muuten jäät ilman rahojasi.

Miten Enkeli-Elisagate päättyy?

Enkeli-Elisasta käydään jo monessa paikassa keskustelua, tässä parhaimmat säikeet:

• Itse fanisivu, jossa käytännössä toistetaan samoja argumentteja muutaman kymmenen viestin välein, ja pohjatietojen puute hätkähdyttää (esimerkiksi joku kirjoitti "Elisan isä on siis puhunut akuutti-ohjelmassa. Eikö tämä riitä epäilijöille?" [ei ole puhunut - on vain kirjoittanut]). Kopsatkaapa joku muuten kommentit talteen, siinä on valmis aineisto useampaankin sosiologian väitöskirjaan.
  
  Varoitus: ylläpitäjillä on (osin ymmärrettävistä syistä) pinna vähän kireällä - kommentoin ryhmässä, että Enkeli-Elisa on teini-iän saavuttanut Ruokolahden leijona (hymiön kera), ja bannia heilahti sillä sekunnilla. Pitää ensi kerralla olla aikuismaisempi. Olen ääritapaus, koska ylläpito kirjoittaa "Käytämme bannausta vain ja ainoastaan äärimmäisessä tapauksessa".
  
• Mm. Wincapita-huijauksen paljastanut Muropaketti, jossa lukeminen kannattaa seuraavista ketjuista/viestistä:
• Kuinka puuttua koulukiusaamiseen
• Enkeli-Elisa, huijaustako?
  Muropaketissa oli myös linkki "Elisan isän" blogin välimuistivedokseen. Pakko yhtyä Hesarin haastatteleman kielentutkijan mielipiteeseen siitä, että ei kukaan karvainen äijä kirjoita tuollaista tekstiä.
• Murha.info, jossa joku epäili jo viime joulukuussa:
  "Ymmärsin, että koko juttu on fiktiivinen kertomus, jonka kautta kirjoittaja purkaa omaa koulukiusaustraumaansa.  Mikäli näin on, se pitäisi hieman selkeämmin sivuilla sanoa. Enemmän hyötyä kiusatuille on todellisten tarinoiden kertomisesta, sillä niitähän riittää!"
• Twitterissä on käyty paljon keskustelua (reaaliaikainen haku, arkisto).

Enkeli-Elisasta ovat bloganneet ainakin:

• Pertti Jarla
• Petteri Järvinen
• Anni M.
• minä (ensin yhteenvedon Hesarin argumenteista ja sitten puolustuspuheista)

Minttu Vettenperä on luvannut esittää todisteensa kesälomien jälkeen. Mielestäni se, että todisteiden hankkimiseen tarvitaan lisäaikaa, ei lisää vaan pikemminkin vähentää uskottavuutta. Mihinköhän lisäaikaa tarvitaan ja miten tapaus päättyy? Tapaus voi päättyä esimerkiksi seuraavasti:

1. Löytyy henkilö, joka on tehnyt itsemurhan kiusaamisen takia ja tämän vanhemmat suostuvat haastateltavaksi. Tämä ei ole lainkaan mahdotonta, koska (kouluampumistapausten lisäksi) muistan joskus kymmenen vuoden takaisen lehtijutun, jossa yläkouluikäinen tyttö jossain maaseudulla tappoi itsensä kiusaamisen takia. Ja varmasti kiusaamisen takia tehdään useita itsemurhia vuodessa.
2. Kirjailija myöntää kierrellen kaarrellen koko homman bluffiksi, ja kiistää väittäneensä, että juuri kyseinen Elisa olisi ollut oikeasti olemassa.
3. Kirjailija häviää julkisuudesta tai keksii jonkun vielä raflaavamman julkisuustempauksen.

Odotan myös mielenkiinnolla, mitä poliisi saa selville. Jokaisesta kotonaan kuolleesta kun löytyy poliisiraportti.

P.S. Hesarin tekstianalyyseihin on pakko kommentoida, että itseltäni tuollainen vedätys onnistuisi yhtä huonosti tai ehkä jopa huonommin. Tykkään käyttää sanoja toki ja toisaalta, ja viljelen sulkuja surutta lauseiden sisällä. Ei tarvitse lukea kuin muutama pidempi jorina blogistani, ja tämä käy selväksi.

Tässä todisteet Enkeli-Elisan olemassaolosta

Kirjoitin eilen Hesarin todisteista siitä, että Enkeli-Elisa on fiktiivinen hahmo. Joku kommentoi siellä, että entäs ne todisteet Elisan olemassaolon puolesta, miksen kirjoita niistä? Kirjoitetaanpa.

Kun Elisan facebook-ryhmää lukee, siellä toistuu käytännössä kaksi argumenttia, vähän eri muodoissa:

1. Pakkohan sen on olla olemassa kun kerran Minttu niin sanoo!
2. Eihän kukaan voi tuollaista keksiä!

Nämä argumentit on kuitenkin helppo kumota:

1. Argumentin mukaan on myös totta, jos väitän, että alakerrassani on yksisarvinen.
2. Argumentin logiikalla myös Taru sormusten herrasta on totta.

Nuoriso on aina laiskempaa ja tyhmempää - nyt myös sähköalalla?

Talouselämä kirjoitti jo tämän vuoden toukokuussa:

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäsenistöltä ympäri Suomen on jo joitakin vuosia tullut viestiä, että kouluista valmistuvien nuorien osaamisen taso laskee laskemistaan

"On tultu siihen pisteeseen, että meidän on nostettava asia julkisuuteen jo yleisen sähköturvallisuuden sekä työturvallisuuden nimissä", sanoo järjestöpäällikkö Toivo Lötjönen.

Hesari kirjoitti samasta aiheesta viikko sitten:

 ... Suu­rin on­gel­ma on lii­ton mie­les­tä se, et­tä työs­sä­op­pi­mis­jak­so­ja on li­sät­ty tun­tu­vas­ti kym­me­nes­sä vuo­des­sa. ...

Sää­dös­ten mu­kaan työs­sä­op­pi­mis­ta pi­tää ol­la vä­hin­tään 20 opin­to­viik­koa. Mo­nis­sa am­mat­ti­kou­luis­sa si­tä on 24 opin­to­viik­koa, ja esi­mer­kik­si Lah­den Sal­pauk­sen kou­lu­tus­kes­kuk­ses­sa en­si syk­sys­tä al­kaen jo­pa 32 opin­to­viik­koa.

Mutta onko osaamistason lasku todellista vai ainoastaan "musta tuntuu" -puhetta? Näkisin mielelläni vaikkapa vakuutusyhtiöiden tapaturmatilastot nuorista sähköasentajista, ennen kuin vetäisin johtopäätöksiä.

Sähköturvallisuus noin ylipäätään on koko ajan parantunut. Alla on käppyrä kuolemaan johtaneista sähkötapaturmista (Tukes):



Sähköalan ammattilaisia kuolee vuodessa tyypillisesti yksi tai ei yhtään. Alla tilastoa muutaman vuoden ajalta (ammattilaisten sähkökuolemat):

• 2011: 0 kuollutta
• 2010: 1 kuollut
• 2009: 1 kuollut
• 2008: 0 kuollutta (tuona vuonna ei kuollut ketään, ei edes maallikkoa)
• 2007: 0 kuollutta

Läheltä piti -tilanteita toki on, mutta en onnistunut löytämään niistä tilastoa, jossa olisi asentajan ikä mukana. Vakuutusyhtiöiltä sellaisen varmasti saisi, jos joku journalisti haluaisi asiaa syvällisemmin tutkia.

Peruskoulu netissä

Kirjoitin pari päivää sitten blogiini siitä, kuinka koulukiusattu oli suorittanut ysiluokkansa Feeniks-nettikoulussa - kahdessa kuukaudessa. Innostuin (pitkästä aikaa) kirjoittamaan aiheesta lyhyesti Hesarin mielipidesivuille, ja se julkaistiin juuri sopivasti tänään sunnuntaina (sunnuntain Hesarilla on isoin levikki ja viikonloppuna ihmisillä on aikaa lukea):

Miksei peruskoulua voisi suorittaa netissä?

Hel­sin­gin Sa­no­mat uu­ti­soi verk­ko­si­vuil­laan (Ko­ti­maa 4. 7.) Fee­niks-kou­lus­ta, jo­ka mah­dol­lis­taa pe­rus­kou­lun suo­rit­ta­mi­sen ne­tis­sä. Uu­ti­nen ai­heut­ti ko­vas­ti kes­kus­te­lua ver­kos­sa. Myös uu­ti­ses­sa haas­ta­tel­tu ope­tus­hal­li­tuk­sen edus­ta­ja ker­toi suh­tau­tu­van­sa ideaan va­rauk­sel­li­ses­ti.

Ny­kyään ne­tis­sä voi käy­dä pörs­si­kaup­paa, et­siä sek­si­seu­raa, suo­rit­taa yli­opis­to­kurs­se­ja ja teh­dä muu­ta­kin oi­keas­ti hyö­dyl­lis­tä, jo­ten mi­kä et­tei siel­lä voi­si suo­rit­taa pe­rus­kou­lun­kin. Vas­tus­te­taan­ko ideaa pel­käs­tään sen uu­tuu­den ta­kia?

Vesa Linja-aho
lehtori
Veikkola

Kirjoitin tarkoituksella provosoivasti, koska muutaman kymmenen mielipidekirjoituksen kokemuksella tiedän, että jos kirjoittaa kyynisen asiallisesti, niin kirjoitukseen ei vastaa kukaan. Lisäksi koitin seksiseuravertauksella savustaa kukkahattutätejä ulos kolostaan kommentoimaan.

Toivottavasti syntyy keskustelua! Netissä sitä käydään jo TVT-facebookryhmässä.

P.S.Alkuperäisessä Aamulehden uutisessa lukijakommenteissa kauhisteltiin, kuinka vanhemmat vastuuttomasti antavat pojan käydä koulua yöllä. Nyt onneksi kirjoitetaan, että yövalvomisessa ei ole mitään vikaa.

Onko Enkeli-Elisa tarua - kuukausiliitteen argumentit

Ottamatta (nyt) kantaa Enkeli-Elisagaten totuuteen (onko faktaa vai fiktiota), moraalifilosofiseen puoleen tai asiasta heränneeseen keskusteluun, referoin tässä Kuukausiliitteen argumentit. Jutussa kerrotaan paljon muutakin, ja eiköhän joku sankari sen pian skannaa nettiinkin.

Kirjoitan tämän, koska vaikuttaa, että varmaan 90 % kommentoijista (sekä puolesta että vastaan) ei ole lukenut koko juttua.

Mutta tässä argumentit, jotka puoltavat sitä, että Elisa on fiktiivinen tapaus. Listaan vain pääargumentit, jutussa on paljon pientä sälää, jota en lähde referoimaan.

1. Elisan vanhemmat eivät halua puhua toimittajien kanssa lainkaan - eivät edes osoittaakseen, että juttu ei ole keksitty. Kaikissa haastatteluissa esiintyy Minttu Vettenterä.
   
   Oma kommentti: on ymmärrettävää, että kukaan ei halua omalla nimellä ja naamallaan esiintyä mediassa, mutta edes nimettömään haastatteluun ei suostuttu.
2. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkijan (joka on tehnyt tekstianalyysejä rikostutkintojen yhteydessä) mukaan:
   - Elisan, Elisan isän, Elisan äidin ja Mintun kirjoitukset ovat "häkellyttävän samanlaisia" ja "vain yksi neljästä on identifioitavissa".
   - Kaikki neljä hallitsevat pilkkusäännöt muuten, mutta tekevät systemaattisesti yhden virheen: pilkku unohtuu ennen kysyvää sivulausetta.
   - Kaikki neljä käyttävät hitto-sanan eri variaatioita.
   - Virkkeen aloittava "vaan" toistuu tekstissä tiheään.
   - Kaikkien neljän tekstissä esiintyy sana "eteenkin", kun pitäisi lukea etenkin. Kyseistä sanan muotoa ei löydy murreaineistosta ja on erittäin epätodennäköistä, että neljällä eri ihmisellä olisi tällainen erikoinen kirjoitusvirhe.
3. Kun toimittaja kysyy, onko Elisa oikeasti olemassa, suoraa vastausta ei näytä tulevan. Sitaatti jutusta (lihavoinnit minun):
   

   Vettenterä joutuu vastaamaan ikäviin kysymyksiin. Onko Elisan tarina totta? Onko häntä ollut olemassa? Entä Elisan vanhempia? Kuka on kirjoittanut tekstit?
   
   Vettenterä pitää kiinni totuudestaan. Hän puhuu pitkään ja polveillen.
   
   "Eilen tämä kysymys siitä, onko tämä totta, nousi ensimmäistä kertaa esiin tuolla meidän ryhmässämme. Joku totesi siihen hirveän hyvin, että oli totta tai ei, niin näitä asioita tapahtuu."
   
   Eikö siis olisi kaikkien osapuolten edun mukaista esittää todisteet, kun kerran epäilijöitä on?
   
   "Tiedän varsin hyvin, että netti on pullollaan kaikennäköisiä huijauksia. Me emme kuitenkaan ole tässä sinällään muuta kuin keskustelua herätetty. Joten kiinnostaisi tietää, ketä se vahingoittaisi, jos tässä olisi kyse jostain sellaisesta. Mutta sinällään, kun tässä ei ole."

4. Ja sitten toimittaja pyytää todisteita:
   

   Vettenterä ilmoittaa käyneensä pitkän keskustelun Elisan vanhempien kanssa. He olivat yhdessä päättäneet antaa julki todisteet Elisasta, jotta "tällainen ajojahti" loppuisi.
   
   Voisiko nämä todisteet esittää luottamuksellisesti Helsingin Sanomille, niin me puolestamme voisimme luopua tästä juttuhankkeesta?
   
   Vastausta ei kuulu. Kuluu viikko, toinenkin.
   
   Miksun Enkeli-Elisa-blogi katoaa internetistä.
   
   Facebook-ryhmän seinälle ilmestyy postauksia, joissa kerrotaan vihamielisestä lehdestä, joka epäilee Elisan olemassaoloa.
   
   Sitten tulee sähköposti. Meillä on nyt tässä kovin kesäreissuja...
   
   Lopulta todisteeksi tarjotaan kopiota Elisan kuolinilmoituksesta. Mutta sitten käy ilmi, että siitä on poistettu päivämäärät ja henkilötiedot.
   
   Eihän sellainen todista mitään. Kuukausiliite menee painoon. 

5. Elisan väitettynä kuolinpäivänä (eikä sitä edellisenä eikä sen jälkeisenä päivänä) ei Suomessa ole kuollut yhtään 15-vuotiasta tyttöä (eikä 14-vuotiasta, eikä 16-vuotiasta). Jutusta:
   
   

   Viime helmikuun seitsemäntenä tuhannet ihmiset surivat Elisaa. He sytyttivät virtuaalisia kynttilöitä ja kirjoittivat blogiin. Myös Miksu, Elisan isä, teki tuona päivänä blogipostauksen. Hän kirjoitti: Elisan kuolemasta on vuosi. -- Mulla ei nyt oo sanoja. Ei vaan oo. Ei muuta kuin Selvitkää te, jotka viel olette.

    

Pat & Mat - The Best Facepalm Ever

Pat & Mat was my favourite cartoon when I was child. And there does exist thousands of great facepalm images and video clips, but this one is fun and new (or at least googling for "pat mat facepalm" outputs no hits for it). This makes me happy:





 And the still pic:

Ysiluokka kahdessa kuukaudessa - ja ihmisten tyhmyys

Yksi alkuviikon klikkimagneeteista oli Aamulehden juttu koulukiusatusta ADHD-teinipojasta, joka suoritti ysiluokkansa loppuun kahdessa kuukaudessa.

Nettiperuskoulusta oli juttua muissakin medioissa, kiitos STT:n alkuperäisen uutisen. Aamulehden juttu oli jutuista muuten paras ja taustoittavin, mutta jostain syystä siitä oli jäänyt uupumaan olennaisin tieto eli mistä nettikoulusta oli kysymys. Kyseessä on siis Feeniks-koulu. Feeniks-koulusta oli juttua jo vajaa kymmenen vuotta sitten Hesarissa. Tällöin koulu toimi "vapaana" kouluna, ts. oppilaat opiskelijat omaan tahtiin. Kiinnitin huomiota hienoon ideaan jo silloin.

Hauskinta (tai tarkemmin ajatellen vähiten hauskinta) jutussa ja eritoten sen lukijakommenteissa oli monen ihmisen harhakäsitys siitä, että nettikoulu on jotenkin "epäsosiaalinen" tai "eristävä".

Itse ajattelen niin, että jos netissä voi katsoa elokuvia, käydä pörssikauppaa, maksaa laskuja tai etsiä seksiseuraa tai tehdä muuta hyödyllistä, niin mikä jottei siellä voi käydä peruskouluakin.

Kaikkein säälittävintä oli vanhempien syyllistäminen:

"Mielestäni äiti teke lapselleen karhunpalveluksen julkistamalla hänen diagnoosinsa kaiken kansan edessä lehdessä!"

johon tuli onneksi nopea vastauskin (5.7.2012 19.12):

Tiedoksi: Haastattelu tehtiin Eetun ja toimittajan kesken ensin. Tämän jälkeen haastateltiin äiti. Eetu oli saanut harkita, että haluaako tehdä haastattelua/ juttua. Tuli kuitenkin siihen lopputulokseen, että jos jutusta on hyötyä jollekin toiselle nuorelle, on mahdollinen julkisuus (negatiivinenkin) sen arvoista. Haastattelusta ei käynyt selväksi, mutta Eetu on sosiaalinen nuori mies jolla on ystäviä ja harrastuksia.
Äidillä ei ole diagnoosia.

Itse pidin juttua lukiessani itsestäänselvänä, että Eetu on sosiaalinen ja hänellä on ystäviä (antisosiaalinen tyyppi tuskin haluaa lehteen haastateltavaksi omalla nimellään). Koulu on (ehkä vankilan jälkeen) huonoin mahdollinen paikka sosiaalisten taitojen oppimiseen. Tai kyllä siellä oppii sosiaalisia taitoja, mutta niistä taidoista on hyötyä - professori Keltikangas-Järvisen sanoin - lähinnä Big Brother -talossa, ei normaalissa työ- eikä siviilielämässä. Mantralle, jonka mukaan koulussa (tai päiväkodissa) oppii sosiaalisia taitoja (paremmin kuin muualla), ei käsittääkseni ole mitään tieteellistä tukea (jos on, niin kertokaa minullekin).

Ja karhunpalveluksen pelkääjille: mitä haittaa siitä muka on, jos julkistaa ADHD-diagnoosinsa netissä?

Mistä hyvä opetus on tehty - klikkaa ja katso!

Metropoliassa palkittiin keväällä Paras Opetus -teemavuoden kunniaksi kolme hyvää opettajaa rahastipendillä. Ehdotuksia kerättiin opiskelijoilta, ja sitten raati teki valinnan.

Minun oli tietenkin pakko kysyä palkituilta, että mitä hienoja opetusmenetelmiä ja filosofioita he käyttävät, tarkoituksena tietenkin oppia heiltä niksejä, joilla parantaa omaa opetusta. Ja pyysin heitä puhumaan oman klusterimme kehityspäiville, jotta oppisimme muutkin.

Mutta: vastaukseksi en saanutkaan hienoja filosofioita ja upeita opetusmenetelmiä, vaan:

• Toki tällainen [puhujaksi tuleminen] on mahdollista, mutta omasta puolestani voin ainakin todeta ettei minulla ole mitään ihmeellisiä opetusmenetelmiä tai tapoja, jota kuka tahansa toinen opettaja ei hallitsisi. Itse olen eniten saanut palautetta ja kiitosta siitä, että olen aidosti kiinnostunut opiskelijoista ja innostunut asiastani. Myös opiskelun haasteellisuutta, riittävää jämäkkyyttä, selkeitä tavoitteita ja  sopimuksia opiskelun suhteen ja palautteen antamista opiskelijat pitävät tärkeinä.
• Olen samoilla linjoilla edellisen kanssa: kaikki on mahdollista, mutta en oikein tiedä, mitä osaisin sanoa. Viihdyn oppilaiden kanssa, opin heiltä paljon uutta, tarkkailen mielenkiinnolla itseäni ja oppilaita - eli elän heidän kanssaan tuota hetkeä.
• Olen kyllä samoilla linjoilla Ullan ja Timon kanssa, että enpä kai oikein osaisi sanoa mitään. Matematiikan ja fysiikan opettajana osaan vain matematiikkaa ja fysiikkaa, etenkin matematiikkaa.

 En tätä erikseen kysynyt, mutta todennäköisesti edellä mainitulla kolmikolla myös:

• kurssien tiedotus pelaa (mm. opiskelijoille on selvää, mitä pitää osata)
• opettajan tavoittaa tarvittaessa, myös sähköpostilla.

Näiden pitäisi olla perusasioita, mutta ne eivät ole. Eivät olleet TKK:lla itse opiskellessani (eivätkä näytä olevan vieläkään), eivätkä varmaan ole Metropoliassakaan.

Laadukkaan opetuksen kokemuksia on tutkittukin, ja lopputulos on, että pitkät kurssipalautekyselyt, joissa kysellään opettajan asenteesta, opetustaidosta, oppisisällön hallinnasta, kurssin toteutuksesta, materiaalin laadusta jne. voitaisiin yhtä hyvin korvata kahden kohdan kyselyllä [1]:

• Vaikuttiko opettaja kivalta tyypiltä?
• Oliko kurssin käytännön järjestelyt hoidettu hyvin?

Kiva tyyppi on hyvin subjektiivinen käsite, mutta ottamalla positiivisen asenteen opetustyöhön voi jo tehdä paljon. Mutta: käytännön järjestelyiden huolellisella hoitamisella voi tehdä ihmeitä, ja se vaatii vain pienen panostuksen: tee tarkistuslista kunkin kurssisi käytännön järjestelyistä, eli milloin tiedotat mistäkin jne. Myös opetusmateriaaliin (Tuubiin, kalvoille tai erikseen laitettavaan sähköpostitiedotteeseen) kannattaa ympätä olennaiset tiedot kurssin vaatimuksista. Mallia voi ottaa vaikkapa tästä Kimmo Silvosen sähkötekniikan peruskurssin esitteestä.

Tiivistelmä: hyvä opetus ei ole ihmeellisiä kikkoja ja upeita Tekes-rahoitteisia projekteja, vaan perusasioiden hoitamista kunnolla.

[1] Lähde: Daniel Willingham: Why don't students like school, sivu 65.

Adressi Aallon opetuksen laadun kehittämiseksi

Törmäsin AYY:n nettisivuilla pyörähtäessäni bloggaukseen Kannettu vesi ei pysy kaivossa eikä adressi auta, jossa kerrotaan opiskelijoiden keräämästä adressista, jossa vaaditaan parempaa opetusta.

Aallon ongelma on yksinkertainen: Suomen kokoisessa maassa on vaikea löytää henkilöitä, jotka olisivat samaan aikaan:

• eteviä tutkijoita
• eteviä esiintyjiä ja opettajia ja
• valmiita tekemään tätä pienellä palkalla (saati muuttamaan ulkomailta tänne sen takia).

Kun vilkuilen vanhalta opintorekisteriotteelta kurssien ja opettajien nimiä, niin sieltä löytyy vajaan sadan opettajan seasta noin viisi opettajaa, joiden opetuksen laatu oli sellaista, josta olisi viitsinyt maksaa. MIT:n muusta oppimateriaalista voi olla monta eri mieltä, mutta videoidut luennot kertovat karua kieltään siitä, mitä todella hyvä opetus voi olla.

Koska en näe realistisena haalia Aallolle samanlaista rahoitusta kuin MITille, niin tässä omat lääkkeeni siihen, mitä voisi tehdä:

• Valitaan kurssien, etenkin 1-2 vuoden peruskurssien, opettajiksi ennen kaikkea innostuneita ja opetustaitoisia henkilöitä. Peruskurssin vetäjän ei tarvitse olla se alan tutkijaguru - siinä menee vain tutkijagurun aikaa hukkaan (ellei hän satu rakastamaan opettamista) ja opiskelijat kärsivät. Itse TKK:lla seitsemän vuotta peruskursseja opettaneena ei-tutkijaguruna voin todeta, että tutkijaguruuden tuoma lisäarvo peruskursseilla on hyvin lähellä nollaa. Sellaisia opiskelijoita, jotka olivat itse niin guruja, että olisivat saaneet jotain irti siitä tutkijagurusta, käveli vastaan (ainakin EST/TLT-linjoilla - teknillinen fysiikka voi olla poikkeus tähän) yksi tai kaksi vuodessa. Heitäkin pitää toki palvella, ja oikea tapa siihen on viedä heidät sen tutkijagurun työhuoneeseen poikkeamaan luennon jälkeen. Tästä kiittävät sekä ne huippulahjakkaat että ne 400 muuta.
• Kehitetään opiskelijavalintaa sellaiseksi, että opiskelijoilla on jokin käsitys siitä, mitä tulevat opiskelemaan.
• Muutetaan opiskelukulttuuria. Tähän vaaditaan oikea asiantuntija selvittämään, kuinka se tehdään. Sen tiedän, että tällainen muutos ei tapahdu yhdessä eikä kahdessa vuodessa. TKK:n opiskelukulttuurissa oli mielestäni suurin ongelma se, että enemmistö vaikkapa sähkötekniikan opiskelijoista oli suorittamassa tutkintoa, ei oppimassa sähkötekniikkaa. Tätä kulttuuria vielä ruokittiin (ja varmaan ruokitaan vieläkin - myös muualla kuin TKK:lla) yliopiston taholta niin, että suurin osa kursseista oli suoritettavissa opettelemalla parin edellisen tentin kysymykset ja vastaukset ulkoa.

P.S. Murskaava enemmistö adressin allekirjoittaneista on teekkareita, ja tämä ei selity pelkästään sillä, että TKK oli suurin Aallon kouluista. Suoritin sivuaineen Kauppakorkeakoulussa, ja opetuksen taso oli siellä paljon parempi: siinä missä TKK:n Tuotantotalouden peruskurssilla roiskittiin nenän eteen minimikalkyylin sun muiden kalkyylien kaavat ja laskettiin niillä, Kauppakorkeakoulussa selitettiin, mitä ko. kalkyylit merkitsevät noin bisneksen kannalta.

Sähköiset oppimateriaalit: "Kirjailija saa könttäsumman" - hieno juttu!

Suomen tietokirjailijat ry julkaisi reilu viikko sitten mielenkiintoisen tutkimusraportin: Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta. Linkin takaa löytyy tiivistelmä raportista, ja tästä pääset käsiksi itse raporttiin.

Pari mielenkiintoista huomiota. Ensin tuosta tiivistelmästä:

• Tutkimuksen mukaan sähkö- eli e-kirja on vielä uusi väline tietokirjailijoille: noin puolet haastatelluista piti sitä (ja lukulaitetta) itselleen epäsopivana tuotteena. Tosin negatiivisen mielikuva johtui siitäkin, ettei haastatellulla ollut kokemusta e-kirjasta.
  
  Joo. On helppo kritisoida sellaista, jota ei tunne.

• Oppikirjailijoita hämmentää keskustelu, jossa viralliset tahot korostavat, että sähköinen materiaali on edullista tai ilmaista. Myös kustantamoiden ja jakelijoiden kilpailutilanne on täysin auki. Oppikirjailijat pelkäävät, että jokin kansainvälinen toimija tuo laajasti tarjolle ilmaista materiaalia: mutta mikä on niiden sopivuus suomalaisiin kouluihin ja mikä taho suorittaa laatukontrollin?
  
  Ensinnäkin: sähköinen materiaali on edullista, koska jakelukustannukset ovat käytännössä nolla euroa. Periaatteessa mikään ei estä valtiota, isoa kaupunkia tai vaikkapa rahakasta säätiötä palkkaamasta kuukausi- tai urakkapalkalla oppikirjailijaa väsäämään oppikirja, ehdolla että se julkaistaan vapaalla käyttöoikeudella kouluihin. Kun tämä kertamaksu on tehty, tämä kyseinen materiaali on ilmaista.
  
  Toiseksi: oppikirjailijoiden pelko ulkomaisesta tahosta on aiheellinen. Avointa oppimateriaalia on englannin kielellä jo paljon saatavilla, ja tämä mielenkiintoinen startup tuottanee sitä lähivuosina huimasti lisää.
  
  Sen sijaan pelottelu sopivuudella ja etenkin laatukontrollilla on höpöhöpöä - kyllä kurjia oppikirjoja julkaistaan ihan suomalaiskustantajienkin toimesta.

 Sitten mielenkiintoinen havainto itse tutkimusraportista:

• Haastatelluilla ei ollut prosenttisopimuksia sähköisistä oppimateriaaleista, vaan tekijät saivat kertakorvauksen.
  
  Tämä on hyvä uutinen. Olen aikaisemmin luullut, että aiemmin ehdottamani tuotantomalli tyssää siihen, että kirjailijat eivät innostu kertakorvauksesta. Kyllä innostuvat. Nyt tarvittaisiin vain joku riittävän iso taho (Koneen säätiö, Nokian säätiö, joku iso firma tai miljonääri) starttaamaan tällainen toiminta. Oman toimen ohessa en jaksa puuhastella.