Tuomittujen keski-ikä 51 vuotta – pilaavatko keski-ikäiset internetin?

Nettikeskusteluja riivaavia törkypuheita koitetaan välillä kuitata keskenkasvuisten nuorten (miesten) höyryjen päästelyksi, vaikka oma perstuntuma sellaisissa sosiaalisissa medioissa joissa esiinnytään profiilikuvalla on pikemminkin sellainen että törkypuhuja on yleensä keski-ikäinen mies. Mutta löytyykö tämän perstuntuman tueksi faktaa?

Vääränlainen tekijäkuva voi vaikeuttaa itse ongelmaan puuttumista. Esimerkiksi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa yleinen mielikuva on tekijästä on keski-ikäinen namusetä, vaikka totuus on jotain ihan muuta: tekijöistä suurin osa on nuoria miehiä, ja esimerkiksi Ylen selvityksessä lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta kaikki ulkoilmassa tapahtuneet, sukupuoliyhteyteen johtaneet rikokset olivat alle 30-vuotiaiden tekemiä.

Mutta takaisin nettihäiriköintiin. Anonyymillä keskustelupalstalla ei tietenkään tiedä millainen tyyppi kommentin on kirjoittanut ja millä aikomuksilla. Esimerkiksi Ylen toukokuussa julkaisemassa tapauksessa toimittajan perheeseen kohdistuvaa väkivaltarikosta toivonut oli ollut tavallinen, hipsterin näköinen perheenisä. Suosittelen lukemaan jutun, jos et ole sitä jo tehnyt.

Läheskään kaikki törkypuhe, vihapuhe, solvaaminen ja muuten vaan inhottava käytös ei tietenkään täytä rikoksen tunnusmerkkejä, mutta tuomioon johtaneiden rikosten syynääminen on hyvä lähde, koska tuomioista näkee tekijästä demografisia tietoja, kuten ikä, juridinen sukupuoli ja päiväsakon määrästä voi arvioida yhteiskunnallista asemaa.

HS julkaisi keväällä hyvän jutun kunnianloukkaussyytteistä. Toimittajat olivat käyneet läpi kaikki käräjäoikeuksien kunnianloukkaustuomiot kolmen vuoden ajalta (törkeät ja tavalliset). Jutussa käsitellään kaikkia – myös muualla kuin verkossa tapahtuneita – kunnianloukkauksia lähinnä esimerkkien kautta: milloin esimerkiksi huorittelu johti tuomioon, milloin ei. Toimittajat olivat käyneet läpi myös syyttämättäjättämispäätökset ja esitutkinnan rajoittamispäätökset niiltä osin kuin syyttäjänvirastot olivat niitä luovuttaneet (yllättävää mielestäni että käytäntö vaihteli syyttäjävirastojen kesken: Helsingin syyttäjänvirasto ei suostunut luovuttamaan päätöksiä).

Tuomittujen taustoista ei jutussa juuri puhuta. Sukupuolten välillä on hieman eroa määrissä ja korvauksissa. Jutun keskeisin johtopäätös on, että tuomiolle päätyminen on melko lailla arpapeliä.

Takaisin nettiin ja nuoriin miehiin. Syytettyjen ja tuomittujen ikää olisi mielenkiintoista tutkia laajemmasta aineistosta, mutta jätetään se kuukausipalkkaisille tutkijoille ja toimittajille. Kätevän pikkuotoksen saa helsinkiläispappi Marjaana Toiviaisen kunniaa loukanneista henkilöistä, kun yhdessä ja samassa tuomiossa on 28 nimeä. Ainakaan tämä tapaus ei mene nuorison piikkiin: 28 tuomitusta löytyy tasan yksi 30-vuotias. Tuomittujen keski-ikä on 50,7 vuotta ja mediaani-ikä 50,5 vuotta. Tuomituista neljä on naisia ja 24 miehiä. Alla vielä taulukkomuodossa tuomitut anonymisoituna (uteliaille kerrottakoon vielä että nimilista on täynnä tavallisia Markkuja ja Ritvoja, seassa ei ole yhtään julkkista eikä edes puolijulkkista tai nettihörhöä):

Rikos	Ikä	Sakko (á)	Sakkoja (kpl)	Sukupuoli
Kunnianloukkaus	70	17	25	nainen
Kunnianloukkaus	69	21	25	mies
Kunnianloukkaus	64	19	20	mies
Kunnianloukkaus	62	11	20	nainen
Kunnianloukkaus	61	31	25	mies
Kunnianloukkaus	60	6	30	mies
Kunnianloukkaus ja laiton uhkaus	58	6	45	mies
Kunnianloukkaus	58	6	25	mies
Kunnianloukkaus	57	6	25	mies
Kunnianloukkaus	56	27	35	mies
Kunnianloukkaus	55	28	20	mies
Kunnianloukkaus	54	6	25	mies
Kunnianloukkaus	53	8	25	nainen
Kunnianloukkaus	51	6	40	mies
Kunnianloukkaus	50	6	25	nainen
Kunnianloukkaus	49	29	30	mies
Kunnianloukkaus	49	17	25	mies
Kunnianloukkaus	49	25	20	mies
Kunnianloukkaus	47	19	30	mies
Kunnianloukkaus	45	6	30	mies
Kunnianloukkaus	45	6	40	mies
Kunnianloukkaus	43	6	30	mies
Kunnianloukkaus	42	13	35	mies
Kunnianloukkaus	39	9	20	mies
Kunnianloukkaus	39	6	30	mies
Kunnianloukkaus	38	6	40	mies
Kunnianloukkaus	34	26	20	mies
Kunnianloukkaus	23	6	35	mies

Ainakin tämä taulukko tukee perstuntumaani, jonka mukaan netin ilmapiiriä eivät pilaa nuoret miehet vaan ikäiseni ja vanhemmat miehet (olen tätä kirjoitettaessa 37-vuotias). Sen sijaan erästä kaverini perstuntumaa taulukko ei tue. Se kuuluu ulkomuistista näin:

Yleensä mitä sakeampaa saastaa joku kirjoittaa Facebookissa sitä suuremmalla todennäköisyydellä ukko on joku hyväosainen yrittäjä tai legoinsinööri.

Kolmellatoista tuomituista päiväsakon tuloihin perustuva määrä oli 6 € eli heillä ei ole tuloja käytännössä ollenkaan. Korkein päiväsakon kappalehinta oli 31 euroa, tähän pääsee lapsettomana noin 3000 euron bruttokuukausituloilla (summaan vaikuttaa mm. lasten määrä). Tämä ei tietenkään osoita kaverin perustuntumaa vääräksikään: moni hyväosainen tuntee lainsäädännön tarkkaan ja osaa vittuilla hyvinkin ilkeästi ilman että saa puhelua poliisilta.

Myöskään Tomi Metsäkedon tapauksessa tuomitut eivät olleet mitään teinityttöjä: kunnianloukkauksesta tuomittiin neljä naista, iät (rikoksen tekohetkellä) 55, 44, 24 ja 21 vuotta.

Viime vuonna muutaman kerran sosiaalisessa mediassa vilahti tieto siitä, että lähes kaikki poliisin tutkimat vihapuherikokset olivat yli 30-vuotiaiden tekemiä. Lähteenä oli jonkun poliisin kertomus jossain seminaarissa. Nyt tieto löytyy ihan julkaistussakin muodossa (Sisäministeriön julkaisuja 2019:23: Sanat ovat tekoja – Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen, sivu 37): 

Epäillyistä tekijöistä 98 % on yli 30-vuotiaita ja 85 % on miehiä. Näiden tunnistaminen on usein helppoa. He voivat kirjoittaa julkisuushakuisesti omalla nimellään, ja myös tunnistetietojen saaminen operaattoreilta ja palveluntarjoajilta on suhteellisen vaivatonta. Anonyymin kirjoittelun ja kommentoinnin kieltämistä on esitetty keinona hillitä vihapuhetta. Kokemus kuitenkin näyttäisi osoittavan, että yhä useampi on valmis omalla nimellään levittämään vihapuhetta.

Anonyymin keskustelun kirjoittelun ja kommentoinnin kieltäminen olisi ongelmallista (lue: törkeää) jo kansalaisoikeuksienkin kannalta. Eettisesti hoidetulla moderoinnilla saavutetaan paljon paremmat tulokset kenenkään oikeuksia polkematta. Esimerkiksi vastenmielisin moderoimattomien tai kehnosti moderoitujen foorumien ilmiö, yksityishenkilöitä vastaan masinoidut vainokampanjat, olivat kiellettyjä jopa Sipulikanavalla, lapsipornon ohella:

Holviala halusi pitää sisällössä tiukan linjan: ei lapsipornoa eikä yksityishenkilöön kohdistuvaa vainoa. ”Sipulikanava oli keskustelualustana siistimpi kuin Suomi 24 ja huomattavasti siistimpi kuin Ylilauta. Enhän minä nyt itsekään halunnut lukea mitään tuubaa. Minulla oli tietoinen tarkoitus päästä eroon šokkiarvosta, joka Tor-verkkoon liittyy.”

Miten tilanne on sitten päässyt nykyjamaan? Vanha armeijassa kuultu viisaus “kurin löysentäminen on paljon helpompaa kuin sen tiukentaminen” pitää paikkansa tässäkin. Nettikeskustelujen suosio on kasvanut, poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten resurssit eivät. Nettiin voi kirjoittaa suurin piirtein mitä tahansa. Jos juttu sattuu päätymään esitutkintaan, tuomio tulla napsahtaa. Yleensä ei päädy.

Pari kommenttia tuoreesta Wikipedia-plagioinnista uutisointeineen – kirjailija ollut asialla ennenkin

Helsingin Sanomat julkaisi uutisen tuoreesta tapauksesta, jossa Wikipediaa oli plagioitu osaksi ammattimaisen kustantajan tietokirjaa. Muutama kommentti itsekin sekä kustannettuja tietokirjoja kirjoittaneena että Wikipediaa vuosituhannen alkupuolelta muokanneena:

1. HS:n uutinen on otsikoitu HS-analyysiksi, vaikka kyseessä on ennemminkin uutinen ilman analyysiä. Tai ainakin itselle jäi epäselväksi, missä se analyysi siellä on.

2. Uutinen on otsikoitu Suomalainen tietokirjailija jäi taas kiinni Wikipedia-lainailusta – sotkuun olisi ratkaisu, mutta kustantajia ei tunnu kiinnostavan. Uutisessa kerrataan – tämän tuoreen tapauksen lisäksi – pari tämän vuosikymmenen tietokirjaplagiointitapausta: Talentumin Virtuaalimaine-kirja johon oli copy-pastailtu tavaraa toisen gradusta sekä tuoreempi Saamelaisten mytologia -kirja, johon oli päätynyt (sic) tekstiä Wikipediasta. Tämän jälkeen väitetään, että

Tietokirja-alalla siis on kasvava ongelma.

Onkohan näin? Suomessa julkaistaan vuosittain toistakymmentätuhatta kirjaa (joista 5000-6000 on tietokirjoja), ja tällä vuosikymmenellä kolme on jäänyt kiinni plagioinnista. En pitäisi tätä vielä "alan ongelmana" enkä kasvavana sellaisena. Kun oikein pinnistän, muistan vain yhden tapauksen näiden lisäksi, ja sekin oli viime vuosikymmenellä ja ainakin uutisoinnin perusteella jäi epäselväksi, oliko plagiointia tapahtunut vai ei. Ylen lyhyessä uutisessa mainitaan, että Kirjailijaliitto ei ota kantaa tapaukseen, mutta suhtautuu yleensä epäilevästi palgiointisyytteisiin - ne kun ovat viime vuosian lisääntyneet.

3. Sitten tämä "ratkaisu joka ei kustantajia tunnu kiinnostavan" on tietenkin plagiaatintunnistusjärjestelmä:

Yksi Suomen johtavista plagiarismin asiantuntijoista on Ilona IT -yrityksen myyntijohtaja Risto Korhonen.

En tunne Risto Korhosta eikä minulla ole mitään häntä vastaan, mutta minulle jäi epäselväksi, millä perusteella häntä nimitetään "yhdeksi suomen johtavista plagiarismin asiantuntijoista"? Siksikö, että hän myy softaa, jolla voi tunnistaa plagiaatteja? Korhonen on kyllä kirjoittanut ihan järkeviä plagiaatintunnistuksesta toiseenkin suuntaan: kun suomalaisia kirjoja ei syötetä TurnitInin järjestelmään, niiden plagioimisesta ei narahda automaattitunnistuksessa. Itselle tulee termistä plagioinnin asiantuntija mieleen ensimmäisenä Erja Moore, ja varmaan tätä muutkin ovat akateemisesti tutkineet.

Se mikä jutusta puuttuu, on hintalappu. Mitä ko. järjestelmän käyttö kustantajille maksaisi? Jos kyse on isosta rahasummasta ja koska plagiointiongelma on näin pieni, niin ei maksane vaivaa?

Sitten muutama huomio tapauksesta ja sen uutisoinnista yleensä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä mediana Kainuun Sanomat. Jutussa pyörii sama levy kuin mytologiakirjassakin (lihavoinnit minun):

Tekijä oli vähän liian huonosti kopioinut tiettyjä asioita Wikipediasta. Olisi pitänyt tuottaa vähän enemmän, muokata tekstiä, Readme.fi-kustantamon kustantaja Ari Sahanen kommentoi.

Ja

KIRJAN kirjoittanut filosofian tohtori ja dosentti Nieminen myöntää tehneensä asiassa virheen. 

- Ne ovat jääneet vahingossa sinne, hän viittaa kopioituihin kohtiin.
Nieminen kertoo hänellä olleen epäselvyyksiä sen kanssa, miten Wikipediaa lainataan. 

- Se on oudompi minulle, kun ei sieltä niin helposti näy sitä kirjoittajaa varsinaisesti, Nieminen vertaa Wikipediaa lähteenä tieteellisiin teksteihin. 

Hän pitää ongelmallisena, että Wikipedia-sivuilla lähteet ovat vasta artikkelin lopussa.

Millä tavalla tämä on ongelmallista? Suurin piirtein kaikissa julkaisuissa lähteet ovat vasta artikkelin (tai kirjan tai kirjan luvun) lopussa. Jotenkin tapauksessa maistuu hätävalheen maku. Toisen pään sisään on mahdoton nähdä, mutta tämä haisee vahvasti perinteiseltä "Wikipedia on vapaata sisältöä joten sitä saa käyttää ihan vapaasti ihan miten vain". Asia ei ole näin, vaan sisältö on julkaistu vapaalla lisenssillä, eli sisältöä saa käyttää vapaasti, kunhan noudattaa artikkelin lopussa olevia lisenssiehtoja.

Tässä kohtaa voisi osoitella vähän mediankin suuntaan: mytologiakirjaa koskevassa uutisoinnissa kuten myöskään tämän tapauksen uutisoinnissa ei mainita sanallakaan sanaa lisenssi. Mielestäni pitäisi. Wikipedian käyttämisestä tietokirjan pohjana tai osana voi tietenkin olla monta mieltä, mutta jos joku niin haluaa tehdä, niin sen voi tehdä myös oikein ja vastuullisessa uutisoinnissa kerrotaan myös tämä oikea tapa.

Se, että tohtoritason ihminen vetoaa epäselvyyteen Wikipedian lainaamisessa, on vähintäänkin erikoista. Pelkkä googlaus "miten Wikipediaa lainataan" löytää ensiosumina kaksi sivua:

• Lähde- ja tekstikritiikin käyttö Wikipediasta lainattaessa
• Wikipedia: Tekijänoikeudet

jotka kertovat selkokielellä oikeastaan kaiken olennaisen siitä miten tällaiset "mokat" vältetään.

Toinen tapauksen uutisoinnissa huomiota herättänyt asia on, että koko plagioinnin laajuus on jätetty pimentoon (poikkeus: Iltalehti). Eniten kiinnostaa, oliko kopioitu muutama lause ja oliko Wikipediaa mainittu lähteenä. Minulla ei ole kirjaa käsissäni, mutta tapauksesta on – ei kovin yllättävästi – ollut keskustelua Wikipedian omalla keskustelufoorumilla. Kahvihuoneen kautta löytyy Tekijänoikeudet-sivu, jossa keskustelua käytiin jo toukokuussa. Pari sitaattia (joista ensimmäinen vastaakin suurimpiin ihmettelyihini):

• "Huomasin nopeasti, että kirja on merkittävältä osalta suoraa kopiota suomenkielisen Wikipedian artikkeleista, siis sivukaupalla copypastea. Osa siitä on minun tänne kirjoittamaani artikkelitekstiä, osa muiden tuttujen käyttäjien, osa ip-käyttäjien. Mitään mainintaa Wikipediasta lähteenä en kirjasta ole löytänyt."
• Viimeisessä sähköpostiviestissään minulle 14.6. kustantaja kertoi todenneensa ettei kirjan teksti ollutkaan kirjailijan omaa tekstiä, eikä kirjailijan vastaus ollut tyydyttävä. 

Olin jo ehdottamassa että kirjailijan muukin tuotanto kannattaa käydä läpi plagioinnin osalta – Huhtasaarikin jäi kiinni vain ja ainoastaan sen takia että jatkuva plagiointi blogikirjoituksissa pisti uteliaan kansalaisen selvittämään, mahtoiko tämä ruma tapa olla käytössä jo opiskeluaikoina. Pikkukaupungin poliisina työskennellyt isoisänikin sanoi, että moni rikollinen jää kiinni siksi että ei osaa lopettaa "silloin kun on vielä voitolla". Pätee niin näpistelijöihin kuin vakavampiinkin rikollisiin.  Samalta kirjailijalta on ilmestynyt ainakin Lapin luonto luo outoa taikaa ja Poro. No, tätä kirjoittaessani wikipediaanit olivat jo panneet toimeksi:

• Tästä Porotohtorin matkassa -kirjasta vielä. Mihin silmäni osuvatkin, siellä on Wikipediaa käytetty lähteenä tai suoraan kopioitu. Pitää katsoa artikkelien versioita vuosilta 2015 tai 2016. Esim. Egyptiä ja pyramidia käsittelevät osiot on kirjoitettu ainakin osin Wikipedian artikkelien pohjalta. Pyramidi-artikkelin johdannosta (esim. vuoden 2015 lopun versiosta) on suoraan kopioitu peräkkäisiä virkkeitä. Jos nämä satunnaisesti valitsemani esimerkit ovat yhtään edustavia, tässä kirjassa on kymmeniä lukuja, jotka on kirjoitettu Wikipedian pohjalta. 

Että semmoista. Kohu paisuu, ja aiheesta.

Lisäys klo 22.05:

• Kirjoitin että Toinen tapauksen uutisoinnissa huomiota herättänyt asia on, että koko plagioinnin laajuus on jätetty pimentoon. Löysin positiivisen poikkeuksen: Iltalehti. Toistaiseksi tapauksesta ovat siis uutisoineet (Ampparit-haun perusteella) Kainuun Sanomat, Kaleva, IS, IL ja HS.
• Unohdin mainita konkreettisen esimerkin tuolla keskustelussa mainitusta yhdestä ongelmasta mikä liittyy Wikipedian käyttöön lähteenä (etenkin ilman lähdeviitettä): kirjoitin edellisessä blogissani tapauksesta, jossa ilmeisesti lisensiaatintutkimukseen on päätynyt lähteetön tieto Wikipediasta. Tapaus tuli ilmi kun olin lisäämässä lähdeviitettä yhteen lauseeseen Wikipediassa. Ja kuten kaikista relevanteista asioista, tästäkin on XKCD-sarjakuva.

Jymäytys historian lehdiltä: Timanttitalo - Diamanthuset aka Investia

Suomenkielisen Wikipedian Luettelo huijauksista -sivua lueskellessa silmiin osui uusi tuttavuus: Timanttitalo*. Europositronit, Wincapitat ja keijukaiskuvat olivat tuttua huttua, mutta tästä en ollut ennen kuullutkaan. Wikipediankin artikkeli tai pikemminkin artikkelintynkä on varustettu lähdeviitepyynnöillä. Myöskin Google antaa tietoa laiskasti. Hakuosumista löytyy vain pari keskustelupalstaosumaa (klik, klik). Nimimerkki Roope kirjoitti jo vuonna 2004, että

Noin 30 vuotta sitten Suomessa kaupattiin ihan tosissaan sijoitustimantteja. Timantit oli suljettu jonkinlaisiin kasetteihin, joita ei ollut lupa avata. Jos kasetin avasi, menetti kasetti sisältöineen arvonsa. 

Talouselämän artikkeli vuodelta 2013 mainitsee tapauksen sivumennen (joskin toimittaja muistaa vuosikymmenen väärin):

1990-luvulla timanttien maine hieman kolhiintui. Timanttitalo-niminen yritys myi sijoittajille niin sanottuja kasettitimantteja. Yritys lupasi timanteille huimat arvonnousut. Timantit olivat suljetussa kasetissa, jota ei saanut avata. Yritys paljastui silkaksi huijaukseksi, kun kasetin sisällä olikin vain teollisuustimantteja.

Vielä pari vuotta sitten tämmöisissä tapauksissa piti suunnata Kansalliskirjaston arkistoa tai Päivälehden arkistoa selaamaan (kuten vuonna 2014 tätä sähkötapaturmahuhua selvittäessä), mutta nykyään on helppoa: kaikki Hesari-uutiskynnyksen ylittävät tapaukset ovat hiirenklikkauksen päässä Helsingin Sanomien Aikakone-palvelussa, jonne on skannattu ja ajettu tekstintunnistuksen läpi kaikki Hesarit/Päivälehdet vuosilta 1889-1997. Aineistoon pystyy tekemään sanahakuja, ja tämä tapaus ratkesi ihan kotisohvalta. Hakusanalla Timanttitalo löytyy 80 osumaa, joista varhaisin on putiikin mainos 9.12.1980 (yksi varhaisempi hakuosuma, 18.9.1979, oli jonkun tavallisen kultasepänliikkeen timanttisormusmainos):

Mainoksessa hehkutetaan menneisyyden arvonnousua ja vedotaan toimintaan ulkomailla:

Timanttitalo on Skandinavian suurimman sijoitustimanttiyhtiön Diamanthusetin suomalainen tytäryhtiö. Diamanthusetilla on toimipisteet Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Antwerpenissä, Los Angelesissa ja New Yorkissa.

Ja vakuutuskin on tai väitetään olevan:

Lisäksi Timanttitalon välittämillä sijoitustimanteilla on vakuutusyhtiö Lloyds'n vakuutus katoamisen ja varkauden varalta.

Katoamisen varalta vakuutus? Just joo... Mutta mitäs sitten jos haluaa realisoida sijoituksensa? On tietenkin ainutlaatuinen jälleenmyyntipalvelu. Nyt vuonna 2019 Wincapitan, Onecoinin ja verkostomarkkinointikohujen jälkeen kaikki hälytyskellot huutavat Ponzi-huijausta, mutta nyt pitää muistaa että eletään vuotta 1980 ja aikaa ennen internetiä. (Ja jälkiviisaana on helppoa sanoa mitä tahansa "ilmiselväksi huijaukseksi".) Firma sai ilmoitella rauhassa ja samansisältöinen mainos oli lehdessä viikkoa myöhemmin 16.12.1980. Vuonna 1981 mainos esiintyi lehdessä 19 kertaa. Tammi-helmikuussa ensin samansisältöisenä. Sitten huhtikuussa 1981 virsi vaihtuu inflaatiosuojaan (otsikko on ilmeisesti ollut muulla värillä kuin mustalla, kun skannaus on vähän epäonnistunut):

Nyt on pöytään lyöty myös uusi vakuutus:

b) vakuutus, joka turvaa asiakkaan sijoituksen ellei Timanttitalo pystyisi täyttämään antamaansa jälleenmyyntipalvelusopimusta.

Inflaatioon vetoaminen oli hyvä veto, 1980-luvun alussa inflaatio jylläsi 10 prosentin pinnassa ja aihe oli tapetilla mediassa, esimerkiksi 27.1.1981 – samalla aukeamalla Timanttitalon mainoksen kanssa – oli HS:n Taloustiistaissa Eero Helkkulan kolumni Inflaatioraha polttaa omistajansa käsiä. Sitten oli markkinointitempaus 11.-12.5.1981, jota mainostettiin 10.-12.5.:

Sitten kauppa ilmeisesti kävi kuin siimaa, koska Timanttitalo debytoi työpaikkailmoitussivuilla, etsien sijoitusneuvojia 17.5.1981:

Lähes sama ilmoitus toistui sunnuntain Hesarissa 6.9.1981 ja 13.9. – joista jälkimmäisenä päivänä oli taas vähän tuunattu mainos, joka sitten pyöri useamman kerran syksyllä:

Nyt luvataan jo kovia:

K: Mitä tapahtuu ellei Timanttitalon jälleenmyyntipalvelu toimi?

V: Sijoittaja on turvattu kansainvälisellä vakuutuksella, joka takaa hänelle aina ostohinnan sekä vuosittaiset arvonlisäykset.

Suurin piirtein sama virsi pyöri sitten läpi vuoden 1982, ilman radikaaleja muutoksia. Oli Sijoittajien neuvontapäivää 17. ja 18. helmikuuta ja rekryilmoitusta myyntisihteerille ja sijoitusneuvojalle, ja vähän paranneltuja mainoksia. Rekryilmoituksissa mainittiin toimitusjohtaja Lars Nystén.  Ja ylsipä Timanttitalo kerran toimitetun aineistonkin puolelle, 12.10.1982:

Artikkelissa muistutetaan lakonisesti, että

Kulta- ja timanttikauppiaat suhtautuvat sijoitusyhtiöihin karsaan epäilevästi ja muistuttavat että näillä on taipumus mennä nurin parissa vuodessa.

Ja niinhän siinä sitten kävi. Joulukuussa 1982 hommaa rebrandattiin DH-sijoituksiksi, syyskuussa 1983 Investiaksi, marraskuussa sai jo kylkiäisenä Tissot-kelloja:

4. helmikuuta 1984 uutisoitiin jo poliisista Investian kimpussa:

ja firman näyttävä ilmoittelu muuttui vähemmän näyttäväksi:

Vuonna 1985 ei jostain syystä löydy yhtään arkisto-osumaa Hesarista, mutta 1986 oikeus pani pisteen timanttitalon tarinalle. Ensin Timanttitalon repii atomeiksi pakinoitsija Origo 27.3.1986:

eikä komiikka lopu siihen, seuraavaksi Hesari nostaa tikun nenään sen tosiasian, että SYPin** yritystutkijat olivat pitäneet Timanttitalon ideasta (ote koko sivun jutusta):

 9.9.1986 uutisoitiin käräjistä:

harva rupesi penäämään oikeutta, ilmeisesti koska

Sijoittajien vähäinen kiinnostus on tulkittu siten, että timanttirahat ovat valtaosin ns. pimeää rahaa.

Joukossa oli surullisiakin kohtaloita, pitää jossain vaiheessa pyörähtää Ylen arkistossa katsomassa tämä 24.9.1986 ulos tullut pätkä:

14.10. uutisoitiin toimitusjohtaja Sten Lindholmin riitauttaneen vahingonkorvausvaatimukset:

ja lopullisesti nuijalla lyötiin päälle 9.12.1986 Helsingin raastuvanoikeudessa:

Tämän jälkeen Timanttitalosta kuultiin Hesarin sivuilla vasta vuonna 1989–1990, kun Timanttitalo Investian johto sai petossyytteet 7.3.1989:

jotka sitten myöhemmin kaatuivat (6.3.1990):

Mainoksissa mainittua Timantti Uutiset -lehteä ei löydy ainakaan Kansalliskirjaston hakupalvelusta. Origon pakinassa yllä mainitaan firman ilmoitelleen myös Suomen Kuvalehdessä, pitääpä jossain vaiheessa tonkia senkin digiarkistoa.

Meinasin jälkinäytöksenä postata tähän kuvan erään toisen huijauksen, ihmeakkua kehittäneen Europositronin lehti-ilmoittelusta. Kuvio oli pitkälti sama: firma keräsi rahaa lehti-ilmoituksilla, lopulta viranomainen kiinnostui ja tekijä tuomittiin. Muistelin, että putiikki keräsi rahaa vasta 2000-luvulla, mutta Aikakoneen haku tuottikin seuraavan helmen, Vesan päivänä vuonna 1994:

Ilmeisesti ei tärpännyt, koska 2000-luvulla rahaa kerättiin sitten näin Hesarin ilmoituksilla:

Jotenkin tuo osuma 1994 vahvistaa perstuntumaani siitä, että tyyppi uskoi kilkkeeseensä ihan oikeasti, samalla tavalla kuin harras kristitty uskoo vilpittömästi Jeesukseen, eikä kyseessä ollut kusetus isolla koolla. Timanttitalo taas vaikutti jymäytykseltä isolla jiillä. Lopputulos on toki sijoittajan kannalta sama. Tuomioistuimet taas päätyivät päinvastaisiin ratkaisuihin...

YTJ-tietopalvelusta Timanttitalo löytyy vieläkin Y-tunnuksella 0398992-6 (D.H. INVESTIA OY).

* Linkki vie arkistoversioon jolta artikkeli näytti tätä blogitekstiä aloitettaessa. Lisäillen itsekin lähteitä kun tämä blogikirjoitus on valmis.
** Jonnet ei muista SYPpiä.

 

Edit 2.3.2021: korjattu pakinoitsijan nimi, Origohan se, ja kuva on Penan.