Kiva.org has more lenders than loans

I tried to reloan some of my Kiva.org credit, but I encountered a pleasant surprise:


"Kiva is constantly receiving new loans for funding from our microfinance Field Partners all around the world. Due to press, new features, or outreach efforts, at times we have more lenders visiting Kiva than we have loans available to fund. At these times there may be only a small number of fundraising loans on this page. However, this is always a temporary situation, as our Field Partners post new loans in need of funding on an hourly basis. So, if there are only a few loans available, please check back soon! Kiva's volunteers are working hard to translate new loan requests as fast as possible, and our Field Partners are always excited to see loans funded so quickly!"

Kiva has more lender money than loans. Wow.

In Finnish: kehitysmaiden ihmisille mikrolainoja tarjoava palvelu on törmännyt mielenkiintoiseen ongelmaan: (tarjolla olevia) lainan tarvitsijoita on vähemmän kuin lainaajilla on tarjolla rahaa. Hieno homma!

Ravintola Mount Everest, Solido ja väärin sammutettu tulipalo

Joulukuun alkupuolella ystäväni postiluukusta kolahti kummallinen lasku:

(Kuvasta on kohteliaisuussyistä sotkettu kuluttajan nimi sekä ravintolassa paikan päällä käytäessä annettu lisätietoja antavan "Jukan" puhelinnumero. )

Laskussa siis karhutaan 11 kuukauden takaista ruokailua, jonka asiakas on maksanut pankkikortilla, mutta summa ei ole teknisen virheen takia veloittunut. Kuinka todennäköisesti ihminen muistaa, onko hän käynyt syömässä ravintolassa X hintaan Y 11 kuukautta sitten? Eli onko kyseessä huijausyritys (joku lähettää tällaisia laskuja ja rahat ohjautuvat omalle tilille) vai onko aivan oikeasti käynyt niin, että asiakas on käynyt syömässä ja rahat eivät ole veloittuneet?

Soitto kuluttajavirastoon paljastaa, että laskuja on lähetetty muillekin. Asiasta virisi välittömästi vilkas keskustelu internetissä. Myös media on noteerannut tapauksen. Sekä omien selvittelyjen että median tekemien selvittelyjen perusteella näyttää siltä, että kyseessä ei ole kusetus vaan ihan oikea moka ja sen laillinen oikaisu. Myyjällä on oikeus periä saataviaan 3 vuotta kaupanteon jälkeen.

Tilitoimisto on pyynnöstä toimittanut asiakkaille kuittikopioita, mutta ne ovat olleet epäselviä ja niistä on puuttunut allekirjoitus. Jälkimmäinen on aivan loogista, koska sirukortilla maksettaessa allekirjoitusta ei sutaista mihinkään. Lainaus keskustelusta:

Mun kuittikopio oli ihan täysblanco, alla nimmari joka joko voisi olla mun tai sitten ei. Yhteistä on alkukirjain.

Myös muut haukkuivat kuittikopioiden laatua, eikä tämä minun lähteeni kuittikopiokaan liian selkeä ollut.

Toinen keskustelussa usein nouseva mielipide on, että tapauksen paska jälkihoito vie maun ruuasta.

Miten homma sitten olisi kannattanut hoitaa?

Jälkiviisaus on aina helppoa ja välillä typerääkin, mutta mielestäni mokien analysoiminen ja niistä viisastuminen ei ole jälkiviisautta vaan viisautta.

Mielestäni yrityksen/tilitoimiston ainoa oleellinen virhe (jälkihoidossa siis; koko maksukorttisekoilun syntyminen on kokonaan asia erikseen) on se, että lasku näyttää huijauslaskulta. Miksikö? Minun mielestäni ainakin sen takia, että

• Laskun eräpäivä on saapumispäivää seuraava päivä. Se tuo helposti mieleen strategian "aina joku erehtyy maksamaan tuon äkkiä pois".
  
• Viivästyskorko on laittoman suuruinen. Laskussa on 10 % viivästyskorko, vaikka korkolain mukaan korkein sallittu viivästyskorko on (tätä kirjoitettaessa) 8 %.
  
• Lasku on tökerön näköinen (tämä on vain oma mielipiteeni).
• Joku totesi keskustelupalstalla, että myös laskumerkinnät ovat puutteelliset. On totta, että laskuun toisi lisää uskottavuutta se, että siinä kerrottaisiin samat asiat mitä vaaditaan normaalilta kassakuitiltakin (Arvonlisäverolaki 209 c §), mutta tässä tapauksessa asiakas on jo saanut kyseisen kuitin ruokaa maksaessaan. Tästä vääntäköön lakimiehet pilkkua keskenään, mutta mielestäni tuo on "laillinen" lasku, koska siinä peritään saatavaa, josta on jo annettu arvonlisäverolain mukainen kuitti.
  
  Sen sijaan asiallista olisi ollut liittää ostokuitti tai edes maksukorttipäätetosite mukaan laskuihin. Ihan jo luotettavuuden kannalta
  

On myös mahdollista, että yritys ja/tai tilitoimisto ovat laskeneet, että on helpompaa lähettää vain kaikille äkkiä kokoon sutaistu lasku ja sitten toimittaa lisäselvitykset niille, jotka sitä pyytävät. Mutta vaikkei kuittikopioita olisi liittänytkään, niin laskussa olisi voinut kertoa enemmän siitä, millainen virhe on tapahtunut ja että minkä lain nojalla jne. saatavia on mahdollista periä. Myös Y-tunnuksen mainitseminen ja asiaa hoitavan henkilön nimen mainitseminen (laskussa oli pelkkä puhelinnumero) olisi herättänyt luottamusta.

Miten tällainen virhe sitten ylipäätään pääsee tapahtumaan? Aluksi todettakoon, että vahinko voi sattua kenelle tahansa. Tällä kertaa vahinko on sattunut aika monessa paikassa. Vahinko on sattunut

• Maksukorttipäätteen valmistaneelle ja/tai toimittaneelle yritykselle. Jos maksukorttipääte tulostaa asiakkaalle kuitin, mutta jättää summan veloittamatta, se on väärin suunniteltu. Piste.
  
• Tilintarkastajalle. Joskaan en ole tästä aivan täysin varma: tilintarkastaja tarkastaa vain, että kirjanpito täyttää lain vaatimukset ts. että antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhteisön tai säätiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ristiriidattomia. Se, että yrityksen myyntisaamisten määrä räjähtää käsiin, ei ole juridinen kirjanpitovirhe. Toki huolellinen tilintarkastaja huomaa tällaisen ilmiön ja kirjoittaa siitä vähintäänkin maininnan tilintarkastuspöytäkirjaan.
  
• Yrittäjälle. Yritys kannattaa hyvin, mutta yrittäjän pitäisi kyllä herätä ihmettelemään, että miksi sadat tuhannet eurot, joiden pitäisi olla yrityksen pankkitilillä, ovatkin asiakkaiden pankkitileillä.
• Tilitoimistolle. Vaikka tilitoimisto "tekee vain kirjanpitoa" (ellei muusta ole sovittu) eikä ota kantaa yrityksen johtamiseen, pätevä kirjanpitäjä kyllä huomaa, jos kuukausi kuukaudelta myyntisaamiset vain kasvavat ja kasvavat ilman mitään näkyvää syytä.

Lopuksi pitää vielä kiinnittää huomio Hesarin uutisen viimeiseen lauseeseen:

Toisaalta ilmi on tullut tapauksia, joissa tilin veloittamattomuus on hoksattu ja tilannetta käytetty hyväksi: Eräs asiakas söi Mount Everestissä 27 kertaa ja maksoi aina pankkikortilla.

Jää hieman epäselväksi onko tuo kommentti tilitoimiston Fahlgrenilta vai onko se toimittajan omaa tulkintaa (kallistun jälkimmäisen puolelle), mutta: minäkin olen käynyt useassa ravintolassa puolentoista vuoden aikana ainakin 27 kertaa ja olen aina maksanut pankkikortilla. Enkä taatusti huomaisi, jos summat jäisivät veloittamatta. Jokaista euroa tarkkaileva, esimerkiksi opintorahalla elävä opiskelija, saattaa huomata, kun kuun lopussa tilille jäikin parikymppiä ylimääräistä. Työssäkäyvä tuskin huomaa. Tietenkin on myös tarkkoja ihmisiä, jotka säilyttävät kaikki kuitit ja vertaavat niitä tiliotteeseen. Mutta jonkun leimaaminen huijariksi pelkästään sen takia, että on syönyt 27 kertaa jossain ja maksanut aina pankkikortilla, on typerää journalismia. Ja jos leimaamista ei ole tehty pelkästään noilla perusteilla, se pitäisi kertoa uutisessa.

Toinen uutisessa silmään pistävä seikka on lause "Vika huomattiin pikkuhiljaa." Jos huomataan, että maksukorttipääte jättää maksun veloittamatta, on syytä olettaa, että tätä on tapahtunut muulloinkin. Ja maksukorttipääte, joka välillä veloittaa ja välillä ei, on yhtä hyödytön kuin pistooli (tai vaikkapa lentokoneen moottori) joka välillä toimii ja välillä ei. Sellainen vimpain kannattaa heittää pois välittömästi.

Uutisessa sanotaan myös, että "Yrittäjälle koitui satojen tuhansien eurojen saatava." Eli mistään pikkusummasta ei ole kysymys. Suomen asiakastiedosta tilaamieni tilinpäätöstietojen mukaan yhtiön taseen lyhytaikainen vieras pääoma (johon korttimaksusaamisvelat tulee kirjata) on kehittynyt seuraavasti:
31.12.2006 68 tuhatta euroa
31.12.2007 62 tuhatta euroa
31.12.2008 198 tuhatta euroa (kaboom and counting)

Eli kyse todellakin on ainakin muutamasta sadasta tuhannesta.

Veronpalautuksia huijareille - vanhanaikaisesti? Kyllä!

Spekuloin aiemmin joulukuun alkupuolella uutisoidusta veronpalautushuijauksesta. Spekuloin melkein täysin oikein. Pieleen meni ainoastaan se, että henkilötunnukset oli hankittu niinkin työläällä tavalla kuin postia anastamalla. Ilmeisesti omakotitalojen postilaatikoista.

Poliisi tiedotti asiasta tänään. Tiedote alla:

2.tiedote veronpalautushuijaukseen
29.12.2009

Poliisi tutkii rikosta törkeänä petoksena. Rikoksen johdosta on tällä hetkellä vangittuna kolme henkilöä. Vangituista kaksi on kotoisin Kotkasta ja yksi Haminasta. Yksi vangituista on vapautettu 18.12.09. Tutkinnan aikana on ollut lisäksi pidätettynä kolme henkilöä. Rikoksen johdosta poliisi on etsintäkuuluttanut henkilöitä.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt ovat saaneet asianomistajien henkilötietoja muun muassa anastamalla heidän postiaan. Veronpalautuksia koskevien tilien muutokset on tehty verotoimistosta saaduilla muutosilmoituslomakkeilla. Lomakkeisiin on kirjattu rikossarjassa mukana olleiden tilinumerot. Muutosilmoitukset on lähetetty asianomistajien asuinpaikkakuntien verotoimistoihin. Rikoksesta epäillyillä oli käytössä useita tilejä, joihin veronpalautukset ohjattiin. Epäillyt olivat avanneet samaan pankkiin useita eri tilejä, joihin näitä palautuksia ohjattiin. Näiltä tileiltä valtaosa rahoista siirrettiin edelleen eri tileille.

Rikoksen paljastuttua valtaosa rahoista oli vielä epäiltyjen tileillä ja ne saatiin jäädytettyä. Osa rahoista oli siirretty ulkomailla olevalle tilille.

Että silleen.

Google mapsin karttatekstit poskellaan

Uudistunut Google maps kärsii kummallisista ongelmista. Karttapalvelussa kun on yritysten ja paikkojen nimiä vähän miten sattuu.

Esimerkiksi jokainen Turussa junalla vieraillut tietää, että Kupittaan rautatieasema ei ole todellakaan tuossa missä Google maps sen väittää olevan:Ja jo terve järki sanoo, että rautatieaseman on oltava rautatien vieressä.

Toinen esimerkki tulee Espoosta:

Grilli Ribis ei todellakaan ole kyseisessä risteyksessä, vaan Tapiolan Heikintorilla, noin parin kilometrin päässä Otaniemestä.

Espoo-esimerkin oli tarkoitus olla sellainen, että siinä Tapiolan kirjasto on merkitty olemaan keskelle Otaniemeä. Näin oli asian laita pari viikkoa sitten, mutta silloin ei ollut aikaa blogata. Tapiolan kirjasto on nyt pompannut oikeaan paikkaansa Tapiolan kulttuurikeskukseen, mutta "onneksi" tuo Ribis on ilmestynyt tuohon risteykseen, niin ei mennyt esimerkki pilalle.

Please, someone fix this!

Valtio ei osaa ostaa tietojärjestelmiä

Helsingin Sanomat kirjoittaa vihdoinkin tärkeästä aiheesta: valtio (ja kunnat ja muu julkishallinto) ei osaa ostaa tietojärjestelmiä (eikä kai muutakaan tietotekniikkaan liittyvää). Poimintoja uutisesta:

Valtion it-projektit ovat monesti heikosti johdettuja, tehottomia ja syytävät rahaa muutamille suurille it-yhtiöille ja niiden kovapalkkaisille konsulteille.

Useat valtion hankkeet ovat viime vuosina venyneet vuosilla tai epäonnistuneet kokonaan.

Syntyy ulkoistuskierre, jonka tuloksena rahat valuvat muutamalle suurelle it-yhtiölle. Ne toimittavat leijonanosan valtion tilaamista tietojärjestelmistä.

Isoilta yrityksiltä on pakko hankkia, kun muut eivät pysty toimittamaan.

En aivan täysin ymmärrä miksi konsultit on nostettu tuossa syntipukiksi, mutta muuten kirjoitus on täyttä asiaa. Veronmaksajan kannalta on aivan sama, valuuko vastikkeeton raha konsultille, sihteerille vai koodarille. Olennaista on se, että valtiolta puuttuu tietotaito tietoteknisten järjestelmien ostamisessa.

Ihmettelen myös tuota viimeistä lainausta. On selvää, että yhden miehen firmalta ei voi ostaa järjestelmää, jolta vaaditaan toimivuutta 24/7. Tällainen järjestelmä voi olla vaikkapa sairaalan potilastietojärjestelmä. Jo parinkymmenen hengen yrityksen pitäisi olla kykenevä toimittamaan tietojärjestelmä valtiolle. Olisikin mielenkiintoista käydä läpi jokin tarjouskilpailu ja selvittää, minkä kokoisia yrityksiä on ollut mukana ja millä hintapyynnöillä.

Uutista lukiessani tuli väistämättä mieleen Otaniemen keskustaopiskelijoiden kannanotto vuodelta 2006:

...

Kuitenkin monesti hankinnoista päättäessään päättäjillä ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, mitä tuotteen tai palvelun todelliset tuotantokustannukset ovat ja että onko tarjouksessa pyydettävä hinta missään suhteessa siihen.

Viimeisin esimerkki tästä on eduskunnan pääsihteerin vastaus toimittajalle kansanedustajien poissaolojen kirjausta koskeneessa artikkelissa (HS 28.10.2006). Poissaoloja ei aiota jatkossa kirjata, koska sähköisen web-pohjaisen tietokannan (jonne kansanedustajat itse kirjaavat poissaolonsa), perustaminen tulisi pääsihteerin mukaan maksamaan "ehkä jopa puoli miljoonaa euroa". Otaniemen Keskustaopiskelijat arvioi, että tällaisen järjestelmän todelliset tuotantokustannukset olisivat n. 5000-10000 euron paikkeilla. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten aihepiiristä mitään tietämättömiä päättäjiä voidaan höynäyttää ja suomalaisten selkänahasta revittyjä veroeuroja valuu ahneiden yritysten pussiin.

...

Kepuopiskelijat kirjoittavat asiaa. Kun lähtee ostamaan jotain, pitää ostajalla olla tiedossa hinnan suuruusluokka (ja mielellään vähän muutakin). Muuten joutuu höynäytetyksi.

Valtiota on asiakkaana helppo höynäyttää, koska maksettu ylihinta ei ole virkamiehen omasta pussista pois. Yrityksissä vaaditaan tulosvastuuta, ja ylihinnan maksaminen tietää kolausta työntekijän maineelle ja vaikeuttaa ylennyksen saamista. Puhumattakaan siitä, että todella isot hankinnat hyväksytetään toimitusjohtajalla tai hallituksella – ja sieltä löytyy viimeistään asiantuntemusta hintaluokasta.

Tästä tärkeästä aiheesta on kirjoittanut myös Kauppalehti.

Analyysi rikosuutisesta: 14-vuotias poika pahoinpideltiin henkihieveriin

Edit 27.1.2010: Oikeuskäsittelyn perusteella tämä näyttää poikkeuksellisen pahasti lapasesta lähteneeltä kännipahoinpitelyltä. Eli se järjestäytyneestä rikollisuudesta ja tästä blogikirjoituksesta.

Kaikki päätiedotusvälineet repostelivat eilen, kuinka Espoossa hakattiin 14-vuotias poika erittäin pahasti. Häntä hakattiin nyrkeillä ja pesäpallomailalla ja lisäksi hänelle aiheutettiin palovammoja.

• Aikuiset hakkasivat sieppaamaansa lasta pesäpallomailalla Espoossa
• Lapsen tapon yrityksestä epäillyllä espoolaismiehellä raju rikostausta
• Poikaa pahoinpideltiin kummallisessa rikossarjassa Espoossa

Kaiken kaikkiaan hämärä rikos. Tasostaan tunnetulla Helsingin Sanomien uutiskeskustelupalstalla esitetään teorioita:

• Käsittämätöntä lapseen kohdistuvaa väkivaltaa. Iän perusteella ei pitäisi vielä olla kysymys huumesotkusta.
• Nuorilla on nykyään merkillinen taipumus aukoa päätään aivan kenelle sattuu. (Eli ilmeisesti tässä tarkoitetaan, että nuori on aloittanut suunsoiton ja saanut ihan oikeutetusti pitkän muilutuksen?)
  
• Mainittiinko pahoinpitelijöiden kansalaisuus? oliko nämä aikuiset maahanmuuttajia vai rehellisiä valkolaisia?
  

Poimitaanpa pari lausetta alkuperäisistä uutisista:

• ”Pääsimme tekijöiden jäljille aivan eri rikostutkinnan kautta, Kaski kertoo.”
• ”Esitutkinnassa ei ole tullut ilmi motiivia rikoksille.”

Oma teoriani tämän rikoksen taustalle on, että 14-vuotias on sotkeutunut esimerkiksi huumekauppaan. Tai muuhun ammattirikollisuuteen - on vain todennäköisempää, että 14-vuotias on mukana huumekaupassa kuin pankkiryöstössä tai ohjusten salakuljetuksessa. Ja pahoinpitelyn syynä on velkojen perintä tai rankaiseminen epäillystä vasikoinnista tai muusta sopimusrikkomuksesta.

Perustelen epäilystäni sillä, että 26-vuotias ammattirikollinen ei soita neljää kaveriaan paikalle, jos tarkoituksena on vain piestä ”suutaan soittanut tuntematon” 14-vuotias. Ammattirikolliselle on tärkeää katu-uskottavuuden säilyttäminen, ja apujoukkojen kutsuminen 14-vuotiaan päänaukojan hakkaamiseen tietää jos ei menettämistä, niin ainakin pahaa kolhua katu-uskottavuudelle.

Sen sijaan velkojen perinnässä tai muussa alamaailman uhkailussa ison porukan käyttö on normaalia (sic) pelotteluvaikutuksen tehostamiseksi.

Jos tekijöiden jäljille on päästy aivan eri rikostutkinnan kautta, tämä tarkoittaa sitä, että poika ei ole välittömästi ulos asunnosta päästyään hankkinut apua, vaan mennyt ensin kotiin, josta ilmeisesti vanhemmat ovat toimittaneet hänet sairaalaan. Jos kyseessä olisi ollut oikeasti tuntemattomien sekopäiden hyökkäys, verinen poika olisi pyytänyt lähintä vastaantulijaa soittamaan poliisit ja tekopaikan perusteella olisi päästy tekijöiden jäljille välittömästi.

Mainittu aivan eri rikostutkinta viittaa siihen, että kyseessä on laajempi rikosvyyhti.

”Motiivin puuttuminen” sulkee mielestäni pois myös vaihtoehdon, että kyseessä olisivat maahanmuuttajat tjsp. Esimerkiksi, jos poika olisi ollut kaljupäinen ja häntä olisi luultu skiniksi (olipa luulo oikea tai väärä), motiivissa ei olisi mitään epäselvää. Lisäksi esitän heuristisena perusteluna, että vuosia rikosuutisia seuranneena olen sitä mieltä, että rikos ei kertakaikkiaan kuulosta maahanmuuttajien (eikä kotoisten vähemmistöryhmien) tekemältä. Puhumattakaan siitä, millaisen kostoreaktion kyseisenlainen rikos aiheuttaisi, jos tekijäksi paljastuisi maahanmuuttajajengi.

Miksi uutisessa sitten esitetään tosiasioina, että "esitutkinnassa ei ole tullut ilmi motiivia rikoksille" tai syyttäjän kommentti "Uskomaton juttu. Ei tätä voi ymmärtää."? Yleensä vastaavissa uutisissa todetaan, että rikos liittyy alamaailman välienselvittelyyn. Olen sataprosenttisen varma, että ammattitaitoinen poliisi kyllä tietää, mikä tämänkin homman takana on. Ehkä tätä ei vain anneta julkisuuteen pojan suojelemiseksi tai muusta vastaavasta syystä.

Ehkä olemme viisaampia, kun juttu tulee oikeuskäsittelyyn.

Lopuksi todettakoon, että kaikkein eniten ihmetyttävät keskustelupalstojen kommentit, joiden sisältö on, että "poika sai opetuksen" ja "nykynuoret eivät osaa käyttäytyä". Näiden takana lienevät nelikymppiset ukkelit, jotka ovat suivaantuneet kerrostaloyhtiönsä roskiskatoksen töhryihin. Uutisissa kun ei missään sanota, että poika olisi aloittanut riidan. Ja vaikka olisikin, ei se oikeuta kaiken kansan oikeustajun ylittävään, pysyvät vammat aiheuttavaan kurmuuttamiseen.

Edit: Länsiväylä tietää kertoa, että rikoksista epäillään seitsemää 19–28-vuotiasta suomalaista henkilöä.

Asko Kervinen ja Perussuomalaiset

Noin puolitoista vuotta sitten päädyin internetissä - en muista enää, miksi - kotkalaisen Asko Kervisen nettisaitille:

http://www.askokervinen.net/

Lyhyesti sanottuna stoori menee niin, että mies on irtisanottu työstään ja irtisanomisen perusteena on käytetty "töiden laiminlyöntilistaa", jota miehelle ei ole suostuttu näyttämään. Jos tämä pitää paikkansa, tapaus on hyvin kyseenalainen, koska milläs puolustat itseäsi, jos et tiedä, mistä sinua syytetään ja ennen kaikkea millä perusteilla.

Jos käyttää tunnin sivujen lukemiseen läpi, niin selviää, että asialla on monta sivujuonnetta, ja oikeutta on käyty ja kanteluita tehty puolin jos toisin.

Tapaus näytti vuoden 2008 loppupuolella loppuun käsitellyltä, ainakin sellainen mielikuva minulle jäi.

Jatkoa kuitenkin seurasi, kun muutama Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas ilmeisesti lupasi Kerviselle oikaista hänen kokemansa vääryydet, mikäli pääsee läpi. Poliitikoille epätyypilliseen tapaan valtuutetut menivät sitten pitämään lupauksensa, ja seuraukset olivat ainakin jonkin verran (paikallistasolla) dramaattisia

http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=4&news_id=200936535499

Kaupunginlakimies Marianna Ruonala pitää valtuustoaloitteessa esitettyjä syytöksiä törkeän kunnianloukkauksen kriteerit täyttävinä. Ruonala, Koivisto ja Lindelöf päättävät yhdessä loppuviikon aikana tutkintapyynnön tekemistä poliisille.

Ja tutkintapyyntö ilmeisesti tehtiin, koska nyt ropisi syyttämättäjättämispäätöksiä:
http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=302

Syyttämättäjättämispäätökset kolahtivat Perussuomalaisten postiluukuista lokakuun 5. päivänä. Nyt Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenet eivät saaneet kuvaansa mihinkään lehteen ja nekin, jotka jotain vaivautuivat kirjoittamaan, kirjoittivat asiasta aika pienellä.

Jälkimmäisessä lauseessa ei sinänsä ole mitään erikoista, vaikka se väärin onkin. Jos jotain epäillään rikoksesta, revitellään isot lööpit. Ja sitten kun syyte hylätään perusteettomana, asia on lehdessä pikku-uutisena. Mielenkiintoinen tuossa Perussuomalaisten uutisessa on loppuosa:

Irtisanottu valitti asiastaan Kouvolan hallinto-oikeuteen ja sai marraskuussa 2009 itselleen myönteisen päätöksen. Kyseinen ”töiden laiminlyöntilista” on toimitettava irtisanotulle. Hallinto-oikeus teki myönteisen päätöksen. Todennäköisesti irtisanottu tulee vaatimaan mielestään laittomasta irtisanomisesta tuntuvia korvauksia Kotkan kaupungilta. Saamieni tietojen mukaan kaupunki ei valita hallinto-oikeuden päätöksestä. Nähtäväksi jää, koska asialle laitetaan lopullinen piste.

Hyvä, että nyt viimein paperi saadaan näkyville. Seuraan mielenkiinnolla tapauksen kehittymistä.

Koko juttu on surkuhupaisaa luettavaa. Tosin hupaisuus on kaukana, jos moinen pyöritys lumepsykologeineen ja muine mutkineen sattuisi omalle kohdalle...

Veronpalautuksia huijareille - vanhanaikaisesti?

STT:n tiedotteen ja verottajan sivujen mukaan huijarit ovat onnistuneet narauttamaan verottajan maksamaan veronpalautukset väärille tileille. Asian ovat uutisoineet ainakin Uusi Suomi ja Hesari.

Tiedotteen mukaan poliisi on vaitonainen tekotavasta ja

• Verohallinnon tietokantoihin ei ole murtauduttu.
• Kyse ei ole myöskään Verohallinnossa tapahtuneesta vilpillisestä toiminnasta.

Jos verohallinnon sisällä kukaan ei ole kusettanut eikä myöskään tietokantoihin murtauduttu, niin ainakin oma järkeni sanoo, että ainoa vaihtoehto on, että verottajalle on ujutettu valheellinen tilinumero ja verottaja on uskonut.

Tilinumeron ilmoittamisen verottajalle voi hoitaa joko netissä verkkopankkitunnusten avulla tai sitten perinteisellä paperilomakkeella. Jos "tietokantoihin ei ole murtauduttu", ja uhreja on eri puolilla Suomea, oletan, että myöskään verkkopankkitunnuksia ei ole anastettu. Ja sitäpaitsi jos saa verkkopankkitunnukset käsiinsä, niin ei ole mitään järkeä lähteä verkkopankkitunnuksilla kikkailemaan; paljon helpompaa on tyhjentää koko tili. Jäljelle jää siis verottajan paperilomakkeen käyttö.

Sinänsä erikoista on, että nettikeskustelukommenteissa (esimerkiksi Hesarin uutiseen liittyvissä) epäillään syylliseksi (tai rikoksentekovälineeksi) tietotekniikkaa. Itse veikkaan paljon perinteisempää tekotapaa, jonka kohta perustellen esitän.

Verottajan sivuilla löytyvään paperilomakkeeseen, jolla tilinumero ilmoitetaan verottajalle, vaaditaan seuraavat tiedot:

• Sukunimi
• Etunimi
• Henkilötunnus
• Tilinumero
• Päivämäärä ja allekirjoitus

Kaikki edellämainitut tiedot - henkilötunnusta ja allekirjoitusta lukuunottamatta, on erittäin helppo selvittää. Nimet ja syntymäajat löytyvät helposti (esimerkiksi) verotoimistossa olevista mapeista, joissa on ihmisten julkiset verotiedot kenen tahansa selattavissa. Allekirjoituksen kanssa tilanne on hankalampi, mutta: olen melko varma, että verovirkailija ei (välttämättä) jaksa verrata tilinumeronmuutoslomakkeeseen tehtyä söherrystä vaikkapa edellisen veroilmoituksen söherrykseen. Varsinkin, jos edellistä veroilmoituslomaketta ei ole saatavilla, jos henkilö ei ole ikinä palauttanut veroilmoitusta.

Henkilötunnuksen loppuosa (syntymäajanhan sai verotoimiston mapista) on siis ainoa tieto, jonka etsimiseen joutuu käyttämään hieman vaivaa. "Tavallisen ihmisen" henkilötunnusta on vaikea saada mistään, paitsi jos hän on heittänyt hetunsa sisältäviä papereita taloyhtiön paperiroskikseen.

Sen sijaan yrittäjän hetu on helppo onkia selville: kaikkien yrittäjien (ja muiden vastuuhenkilöiden, esimerkiksi tilintarkastajan) henkilötunnukset löytyvät kaupparekisteristä, joka on julkinen rekisteri. Sieltä voi siis käydä kurkkaamassa uhrinsa henkilötunnuksen. Rekisterissä (ainakin paikan päällä PRH:n konttorilla) voi myös selata yritysten tilinpäätöstietoja ja perustamisasiakirjoja, joista voi kätevästi kopioida myös uhrin nimikirjoituksen.

Miten rikos on käytännössä toteutettu? Minä veikkaan, että seuraavasti:

• Rikollinen menee kaupparekisteriin ja selailee itselleen vaikkapa sadan, eri puolilla Suomea asuvan yrittäjän henkilötiedot ja nimikirjoitusnäytteet.
• Rikollinen askartelee verottajalle sata tilinumerolomaketta. Ne postitetaan pienissä erissä eri verotoimistoihin pitkän ajan kuluessa, ettei epäilyksiä herää.
• Sitten nostetaan rahat omalta (tai jonkun mukaan ostetun epätoivoisen ihmisen) pankkitililtä veronpalautuspäivänä, ja jemmataan ne.
• Rikos tulee ilmi, mutta rahat ovat jemmassa. Kärsitään tuomio, etsitään rahat jemmasta ja nautitaan niistä.

Jos uhreissa on muita kuin yrittäjiä, teoriani on osittain vesitetty. Silloin henkilötunnukset on hankittu jostain muusta sopivasta rekisteristä, epärehellistä työntekijää hyväksi käyttämällä. Esimerkiksi kännykkäliittymämyyjällä tai videoita vuokraavan R-kioskin työntekijällä on pääsy asiakasrekisteriin, jossa on henkilötunnukset.

Miten tällaisen rikoksen tekeminen tehtäisiin vaikeammaksi?

Moni varmasti ihmettelee perinteisen taivastelijakysymyksen "miten tämä voi olla mahdollista". Se on mahdollista siksi, että tällaisia rikoksia ei tehdä usein, minkä takia verottaja ei ole nähnyt aiheelliseksi parantaa tietoturvaansa.

Mielestäni olennainen virhe on tehty siinä, että henkilötunnusta käytetään "salasanana" viranomaisten asiakirjoissa ja muuallakin. Henkilötunnus ei kuitenkaan missään olosuhteissa saisi kelvata salasanaksi, koska siltä puuttuu eräs salasanalta vaadittava ominaisuus, eli vaihdettavuus. Nykyäänhän henkilötunnuksen saa vaihtaa vain sukupuolenvaihdosleikkauksen yhteydessä. Käytäntö on valitettavasti toinen: moni viranomainen kelpuuttaa henkilötunnuksen salasanaksi. Esimerkiksi lääkärissä käydessä ei kysytä henkilötodistusta, vaan vain henkilötunnus ilmoittautuessa riittää.

Ehdotan, että verottaja korjaa asian seuraavasti:

• tilinumeron ilmoittaminen verottajalle sallitaan vain netin kautta verkkopankkitunnuksilla, tai
• käymällä verottajan palvelupisteessä ja esittämällä henkilötodistus

Toinen vaihtoehto on, että tilinumeron muutoksesta verottaja lähettää aina kirjeen verovelvollisen väestötietojärjestelmään merkittyyn osoitteeseen. Jos tällainen kirje rapsahtaa postilaatikkoon ilman, että on ilmoittanut mitään verottajalle, hälytyskellot soivat.

Kirjoitukseni pääpointti ja motiivi: henkilötunnusta ja allekirjoitusta ei missään olosuhteissa - ainakaan sellaisissa, jossa pyöritellään isoja rahoja tai arkaluonteisia tietoja - saisi käyttää sellaisenaan asiakkaan tunnistamiseen.

Offtopic: verottaja voisi tehdä jotain noille kammottavan näköisille urleilleen. Silloin voisivat verotusta koskevat ohjeet löytyä Googlella ensimmäisten joukossa.

Tekevätkö he tätä tahallaan?

Selailin kahvilassa vanhaa (viime tiistaista) Ilta-Sanomaa. Kannessa lööppi hehkutti:

Ja kun avasin lehden:


Ok, tietenkin

• lehdessä on juttu myös oikeasta aivokuolleesta, joka oli synnyttänyt vauvan
• alle kolmekymppisenä Euroopan parlamenttiin päässeelle "aivokuollut" on ei-toimiva haukkumasana,

mutta tahaton komiikka on sitä parasta komiikkaa. Vai onko tämä (Iltiksen) toimittajien scenehuumoria?

Nokia E71 - paras puhelin?

Olen käyttänyt vajaan vuoden Nokia E71 -älypuhelinta työssä ja vapaa-ajalla. Puhelin on kyllä mukava käyttää ja sen ominaisuuksia on kehuttu, mutta vikoja koskeva kritiikki on jäänyt vähänlaiseksi. Alla pieni luettelo asioista, joista en pidä Nokia E71:ssä:

• Kummajaiskuulokeliitäntä. Puhelimessa on 2,5 millimetrin liitäntä kuulokkeille. Miksi ei voinut käyttää 3,5 millin liitäntää, jolloin puhelimessa voisi käyttää tavallisia kuulokkeita, ilman adapterin kanssa pelaamista?
• Herätyskello tipahtaa joskus pois päältä. Tämä on tapahtunut useamman kerran: herätyskello sanoo vain "blip" ja puhelin värisee kerran (vaikka profiilina on yleinen ja kaikki muut äänet kyllä toimivat). Valtion hommissa tämä ei haittaa mutta jos on työpaikka, jossa pitää oikeasti olla johonkin tiettyyn aikaan, joutuu käyttämään oikeaa herätyskelloa.
• Joskus valikko-napin (vasen ylänurkka) painaminen ei tuo näkyviin puhelimen päävalikkoa. Ruudun reunassa näkyy jotain pulunkakkoja, mutta itse valikkoon ei pääse, ellei boottaa puhelinta.
• Yleinen hitaus. Päävalikon aukeaminen kestää satoja millisekunteja, ja näyttö laahaa näppäinpainallusten perässä. No, tästä kärsivät todella monet älypuhelimet. Mutta se ei ole mikään puolustus. Älypuhelimen käyttöliittymä on mahdollista tehdä sulavaksi, todisteena mm. Applen iPhone ja HTC:n Hero.
  
• "Muisti on täynnä" - valitus. Tämä voi mennä myös käyttäjän tumpelouden piikkiin. Mutta: puhelimen suunnittelussakin on vikaa, jos mistään ei pääse tarkistamaan, mikä sitä tilaa oikein vie. Epäilen kalenterisynkronoinnin paisunutta synkronointitietokantaa, mutta ainakaan tiedostonhallinnan kautta ei siihen pääse käsiksi.
  
• Sähköpostien haku (imap) tipahtaa joskus itsestään pois päältä.

Lyhyesti sanottuna kokonaisuus on hyvä, mutta viimeistelemätön. Kaikki viat satunnaisen säännöllisesti esiintyviä, joten niihin johtavien ohjelmointivirheiden etsiminen on varmasti hankalaa.

Nämä viat koskevat siis puhelinta ohjelmistoversiotiedoilla 300.21.012 18-06-2009 RM-346 Nokia E71-1 (02). Taidanpa päivittää heti uuden version, ja katsoa, onko vikoja korjattu.

PyQt ja Snow Leopard

Snow Leopardiin päivittämisen jälkeen piti päästä käyttämään muutamaa PyQt:lla koodattua omaa apuohjelmaa. PyQt ei kuitenkaan toiminut, jos ensin asensi valmiin Qt:n valmiista dmg-paketista, sitten käänsi SIPin ja seuraavaksi koitti kääntää PyQt:n. PyQt:n kääntäminen tyssäsi virheilmoitukseen:

/Library/Frameworks/QtCore.framework/Headers/qglobal.h:283:2: error: #error "You are building a 64-bit application, but using a 32-bit version of Qt. Check your build configuration."

Eli homman nimi taitaa olla se, että valmiissa dmg-paketissa binäärit ovat 32-bittisiä ja koska lumileopardin gcc kääntää kaiken automaattisesti 64-bittiseksi, niin eipä onnistu. No, ei muuta kuin hösseliksi. Ladataan sorsapaketti, puretaan se ja:

./configure -arch x86_64

Eli käännetään koko roska 64-bittiseksi. Ja sitten tutut:

make
sudo make install

Itse valitsin ne yöunet, enkä siis osaa sanoa, menikö käännössä 2 vai 6 tuntia :-). Seuraavaksi puretaan SIP:n paketti ja (tämä on nopea):

python configure.py
make
sudo make install

Ja seuraavaksi itse PyQt. Pura paketti ja anna seuraavat komennot. Toisin kuin dmg-installeri, sorsista kääntäminen ei (ainakaan minulla) laittanut qmakea pathiin eli joudut kertomaan sen sijainnin erillisellä valitsimella:

python configure.py -q /usr/local/Trolltech/Qt-4.5.3/bin/qmake
make
sudo make install

Ja homma toimii!

P.S. Ai niin, ja tuo dmg-paketti oli siinäkin mielessä kuppainen, että se ei kirjoittanut kuitteja /Library/Receipts/ -hakemistoon, joten uninstall-skripti ei toiminut vaan jouduin poistamaan koko roskan käsipelillä. Äh ja mur.

P.P.S. Tämän blogimerkinnän kirjoittamisen jälkeen asennuspaketit on saatettu korjata (ja toivottavasti onkin korjattu) Snow Leopard -yhteensopiviksi. Tässä artikkelissa käytettiin seuraavia versioita:
Qt 4.5.3
SIP 4.9.1
PyQt 4.6.1

Uutiskatsaus

Uutiskatsaus viime viiko(i)lta:

US 15.9.2009: Tiura IS:lle: ”En ole saanut Nova Groupilta lahjaksi mitään lentolippua”
US 16.9.2009: Näin läheisiä ovat Tiura ja Nova
US 20.9.2009: Merisalo: "Tätä lainkohtaa emme tienneet"
HS 21.9.2009: Dementia yleistyy luultua nopeammin

Yhteiskunnan arvojen kehittymisen seurantaa

Viime aikoina on pitänyt kiirettä töissä ja vauvanhoidossa, joten blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Rikon hiljaisuuden puolihumoristisella heitolla.

Yhteiskunnan arvojen kehittymistä voi seurata monella tavalla, esimerkiksi vertailemalla sanomalehtikirjoittelua eri vuosikymmeniltä. Vanhan viisauden mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Alla kuvaus yhteiskuntamme arvojen kehityksestä Lahden MM-kisojen juhlarahoja seuraamalla.

Vuosi 1978:

Vuosi 1989:
Vuosi 2001:


Kuvien lähde: http://www.bof.fi/en/setelit_ja_kolikot/lakkautetut/juhlarahojen_lunastaminen.htm

Odf-tuki Mac OS X:n Officelle - turha toivo?

Kun Microsoft Office 2007:aan tuli tuki ODF-dokumenteille (mm. OpenOfficen käyttämä tiedostomuoto), ryhdyin innolla odottamaan, että sama ominaisuus tulisi myös Microsoft Office 2008:aan. Tämä näyttää kuitenkin turhalta toivolta:
http://www.officeformac.com/blog/Office-2008-for-Mac-Trial--Take-Office-For-A-Test-Drive/

think0r kysyy:
Now that MS has added ODF support to Office 2007 SP2, when can we expect to see ODF support for Mac Office 2008?
Microsoft vastaa:
think0r,
We currently don't plan to add ODF support to Office 2008 for Mac. Sorry I can't provide more than that, and thanks for the comment.

Ilmeisesti Officen Mac-versio on suunniteltu B-luokan versioksi.

Kokoomus "pimitti" tilinpäätöstietoja

Hesarin nettisivut julistavat taas, että joku on mennyt tekemään jotain hirvittävää. Tällä kertaa Kokoomus. Uutinen alla - lihavoinnit ovat minun.

IL: Kokoomus pimitti tilinpäätöstietoja

18.7.2009 12:37 | Päivitetty: 18.7.2009 12:50

Helsingin Sanomat

Kokoomukselle vaalirahoitusta kerännyt yhtiö ei ole toimittanut tilinpäätöstietojaan kaupparekisteriin, kertoo Iltalehti.

Kokoomus perusti keväällä 2001 Suomen Kansallismedia Oy -nimisen yhtiön, jonka avulla kerättiin vaalirahoitusta muun muassa seminaareja järjestämällä ja taulukaupalla.

Yhtiön rooli on lehden mukaan ollut merkittävä varsinkin vuoden 2007 eduskuntavaalien rahoittamisessa. Puolueelle kertyi vuoden 2007 aikana kaikkiaan lähes miljoona euroa.

"En osaa sanoa, miksi niitä [tilinpäätöstietoja] ei ole toimitettu kaupparekisteriin. Tuo on kummallista, sinun täytyy kysyä asiasta firman toimitusjohtajalta", puoluesihteeri Taru Tujunen sanoi Iltalehdelle.

Suomen Kansallismedian toimitusjohtajan paikalla istuu kokoomuksen hallintopäällikkö Jarmo Pekkala.

"Minulla ei ole mitään järkevää vastausta tuohon, koska niiden pitäisi olla kaupparekisterissä", Pekkala kommentoi lehdelle.

Lain mukaan yrityksen on toimitettava tilinpäätöstiedot kaupparekisteriin viimeistään kaksi kuukautta tilikauden päättymisen jälkeen. Vuoden 2007 tilinpäätös olisi pitänyt toimittaa rekisteriin viime elokuussa.

Aivan ensiksi tulee oikaista asiavirhe viimeisestä kappaleesta. Osakeyhtiön, osuuskunnan, luottolaitoksen ja vakuutusyhdistyksen on jätettävä ilmoitus kahden kuukauden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta (ja muiden yritysten kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, jos firma on niin suuri että se on velvollinen tiedot toimittamaan) - eikä tilikauden päättymisestä. Esimerkiksi, jos osakeyhtiön tilinpäätös vahvistetaan huhtikuussa, tilinpäätösasiakirjat pitäisi jättää kesäkuussa.

Toiseksi, haluan vähän taustoittaa uutista ja "rikkeen" vakavuutta. Tavalliselle kansalaiselle ei välttämättä sano mitään, mitä tarkoittaa, että "pimittää tilinpäätöstietoja". Onko kyseessä iso vai pieni rike, vaiko peräti rikos?

Kyse ei ole rikoksesta eikä edes rikkeestä. Lain mukaan tilinpäätös on toimitettava kaupparekisteriin. Mikäli tilinpäätöstä ei toimita, mitään ei todennäköisesti tapahdu (PRH saattaa pyytää asiakirjoja pistotarkastusluonteisesti, mutta faktatietoa tästä minulla ei ole). Tapahtua alkaa vasta, kun kilpailija/asiakas/kateellinen naapuri kiinnostuu firmasi tiedoista ja pyytää kaupparekisteristä firmasi tilinpäätöstä. Tällöin Patentti- ja rekisterihallitukselta lähtee yrityksellesi kirje, jossa pyydetään toimittamaan yrityksen tilinpäätöstiedot. Kirjeessä on uhkaus, että mikäli tilinpäätöstä ei toimiteta, voi Patentti- ja rekisterihallitus määrätä uhkasakon. Jos edelleen jätät tilinpäätöstiedot toimittamatta, niin PRH:lta tulee toinen kirje, jossa on mukana uhkasakko: mikäli et nyt vieläkään toimita tilinpäätöstä, joudut maksamaan summan X. Nyt ei ole yhtään esimerkkiä käden ulottuvilla, mutta sakko on tapauskohtainen ja pienillä firmoilla suuruudeltaan tonnin tai pari. Ja sitä ei siis ole pakko maksaa, jos toimittaa tilinpäätöksen ennen toisessa kirjeessä mainittua takarajaa.

Uutisen mukaan tilinpäätöstiedot on toimitettu kaikilta vuosilta paitsi 2005 ja 2007. Vuodesta 2008 alkaen tilinpäätöstiedot menevät PRH:lle suoraan verottajalta, joten niiden "pimittäminen" on mahdotonta (tai silloin pitäisi pimittää tilinpäätös myös verottajalta, ja se puolestaan on rikos). Huomionarvoista on myös, että tuloslaskelmassa ja taseessa pitää olla myös edellisen vuoden vertailutiedot näkyvillä (KPL 3. luku 1 §). Toisin sanoen kokoomuspuljun tulos- ja tasetiedot "pimitetyiltä" vuosilta näkyvät vuosien 2006 ja 2008 tiedoissa. Liitetietoja ei toki näe.

Tilastoa minulla ei asiasta ole, mutta kokemuksen mukaan tilinpäätösten toimittamatta jättäminen on ennemminkin maan tapa kuin poikkeus, josta pitäisi uutisoida. Moni pienyrittäjä ei yksinkertaisesti viitsi lähettää tilinpäätöstään PRH:lle - eivätkä kaikki välttämättä edes tiedä rekisteröintipakosta. Joku voi tietenkin jättää tilinpäätöksen tietoisesti toimittamatta (syiden spekuloinnista voisi kirjoittaa toisen blogikirjoituksen). Ja sitten kun PRH:lta tulee uhkasakko, se joko maksetaan tai tilinpäätös toimitetaan. Eri "laittomuuksia" on vaikea pistää "syntisyysjärjestykseen", mutta itse olen sitä mieltä, että tilinpäätöksen rekisteröimisen unohtaminen (ja "unohtaminen") vastaa punaisia päin kävelemistä tai ilman kypärää pyöräilemistä (kypärän käyttöpakko mainitaan tieliikennelaissa, mutta sen unohtamisesta ei ole säädetty rangaistusta).

Kukaan ei tietenkään tunnusta jättäneensä tahallaan tilinpäätöstiedot toimittamatta. Siksi vedotaan omaan tai sihteerin unohdukseen, tai siihen, että posti on hukannut kirjeen. Kokoomuksen kohdalla unohdus saattaa olla oikea vahinko, koska tilinpäätökset ympäröiviltä vuosilta on toimitettu. Mutta tätä on mahdotonta todistaa kumpaankaan suuntaan.

Tämän kirjoituksen pointti on siinä, että teosta tai laiminlyönnistä kertova uutinen pitäisi mielestäni taustoittaa niin, että tavallinen kansalainen ymmärtää, onko kyse kärpäsestä vai härkäsestä. Tämä uutinen on samaa tasoa, kuin että joku uutisoisi, että Sauli Niinistö ajoi 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 81 kilometriä tunnissa.

Sananen suomalaisesta keskustelukulttuurista

"Mutta viimeksi kun nähtiin niin sinä sanoit että...". Ja niin varmasti sanoinkin. Mutta mitä tekemistä sillä on nyt esittämäni väitteen kanssa? Sitä tietenkin, että suomalaiseen keskustelukulttuuriin kuuluu mm. se, että omaa mielipidettään ei saa muuttaa.

Osallistuin keväällä työnantajan järjestämälle monikulttuurisuuskurssille. Kurssista jäi suuhun hyvä maku. Kurssimateriaalin helmiä on mm. osuva kuvaus suomalaisesta keskustelukulttuurista: MIT:n tutkija Donal Carbaughin (1995) mukaan suomalaisen keskustelun säännöt ovat

• Älä puhu itsestäänselvyyksiä.
• Jos puhut, sano sellaista, mikä on kaikkien huomion arvoista.
• Älä tuo esiin ristiriitaisia tai kyseenalaisia puheenaiheita. Pyri ylläpitämään harmoniaa.
• Sitoudu henkilökohtaisesti siihen, mitä sanot.
• Se, mitä sanot, on seuraavien vuorovaikutustilanteiden perusta.

Itseäni on vaivannut useita vuosia se, että keskustellessa pitää niin sanotusti katsoa mitä päästää suustaan. Tämä on yhdenlainen kehityksen jarru: jos joutuu jatkuvasti varomaan mitä sanoo, moni hyvä idea tai hyvään ideaan johtava idea jää sanomatta ääneen. Alla muutama (teko)syy, miksi jättää mielipide sanomatta ääneen:

• Joku voi loukkaantua ja alkaa murjottaa.
• Joku voi käyttää mielipidettä lyömäaseena jälkeenpäin (tämä koskee varsinkin yleisön edessä sanottuja ja/tai nettiin kirjoitettuja mielipiteitä).
• Keskustelukumppani ei kiinnitä huomiota itse asiaan, vaan hyökkää henkilön kimppuun ("olet vain kateellinen/vasemmistolainen/oikeistolainen/rasisti/jokumuupahis")
• Keskustelukumppani pitää tavallisesti omasta mielipiteestään kynsin hampain kiinni, eikä siitä luovuta vaikka toinen osoittaa matemaattisella varmuudella että kyseinen väite/mielipide on epätosi.
  

Mitä vaihtoehtoja sitten on suomalaiselle keskustelutyylille? Itse hakisin ratkaisua saksalaisesta keskustelutyylistä. Raili Steiner kirjoittaa (HS Mielipide 18.2.2009):

...
Suomessa ei saa olla eri mieltä! Suomessa ei tunneta keskustelukulttuuria lähes ollenkaan. Tiedän sen, koska asun maassa, jossa uskalletaan esittää omia mielipiteitä yksityisesti ja julkisesti. Jossa kuunnellaan muiden kannanottoja ja jopa ehkä muutetaan omia niiden perusteella.

Maa on Saksa. Kun täältä tulee Suomeen, tuntuu kuin tulisi vakuumipakkaukseen.
...

Kirjoitus on kokonaisuudessaankin mainio, mutta tuo kiteyttää olennaisen.
Etenkin tuo, että omia mielipiteitä ollaan valmiita muuttamaan, olisi asia, jossa suomalaisilla olisi parantamisen varaa. Kuten eräs opiskelija aikanaan kiteytti ohjelmointikurssin irkkikanavalla: "Voitetun" väittelyn jälkeen vastapuoli on edelleen samaa mieltä kuin ennen väittelyä, mutta pitää sinusta huomattavasti vähemmän.

Itse tykkään keskustella myös vähän hankalammista asioista. Jos rupeaa miettimään, mistä joku voi loukkaantua, voi joutua olemaan hiljaa koko loppuelämänsä. Ja: jos jonkun asian kritisoiminen on (de jure tai de facto) kiellettyä, se yleensä tarkoittaa, että kyseinen asia ei kestä kritiikkiä.

OpenOffice vs. NeoOffice

Muutama vuosi sitten Macille ei saanut OpenOfficea - tarjolla oli vain X11:n päällä pyörivä versio sekä keskeneräinen versio "natiivisti" Mac OS X:ssä pyörivästä OpenOfficesta. Sen sijaan tarjolla oli NeoOffice, joka on kehitetty OpenOfficesta.

NeoOfficessa rassasi eniten se ominaisuus, että sen käynnistyminen kesti noin puoli minuuttia. Suunnilleen sama vika siis kuin Microsoft Officessa.

Ilokseni huomasin sattumalta, että OpenOfficesta löytyy nyt myös Mac-versio, ja on itse asiassa löytynyt jo jonkun aikaa, en vain ole huomannut. Sen käynnistyminen kestää noin 5 sekuntia. Kokeilkaa!

Itse nimittäin vihaan tietokoneen ääressä odottelua. Kaikki odottelu hiirenklikkauksen jälkeen ahdistaa. Eihän autossakaan ole viivettä ratin kääntelyssä tai kaasupolkimessa (tämä vertaus taisi olla Petteri Järvisen käsialaa).

Myös OpenOfficen asiakirjamallit-osuutta on päivitetty. Sieltä löytyy mm. SFS-asiakirjastandardin mukaiset dokumenttipohjat. Kannattaa tutustua.

Mitä OpenOfficesta puuttuu? Sama mikä Microsoftin tuotteista, eli helppokäyttöinen skriptauskieli. Mallia voisi ottaa vaikkapa Googlen skriptauskielestä. Eipä ollut vaikeaa arvata, että jos joku keksii helppokäyttöisen skriptauskielen toimisto-ohjelmiin, niin se on Google.

Miksei vakuutuksia voisi standardoida?

Standardeista on ylivoimaisesti enemmän hyötyä verrattuna haittoihin. Pistorasia on hyvä esimerkki - on järkevää, että kaikissa taloissa on samanlaiset pistorasiat. Perustelut sivuutan triviaalina. Matkapuhelinvalmistajatkin ovat viimein älynneet, että on kaikkien - niin kuluttajan kuin valmistajankin - etu, jos matkapuhelinten laturit standardoidaan.

Miksei myös tavallisimpia vakuutuksia voisi standardoida? Olisi mukavampaa - ja ylipäätään mahdollista - vertailla eri yhtiöiden henki-, koti-, matka- ja kaskovakuutuksia, jos tietäisi, että ottamalla vakuutuksen saisi vähintään tietynlaisen turvan. Yhtiöt voisivat sitten kilpailla hintojen lisäksi tarjoamalla päälle erilaisia lisäbonuksia, esim. "meidän kotivakuutuksemme kattaa standardin ABC lisäksi myös koiran rikki pureskelemat esineet, maksimikorvaus X, omavastuu Y".

Lakisääteiset vakuutukset (pakollinen liikennevakuutus, TyEL ja YEL) on jo tavallaan standardoitu. Ne voi surutta ottaa sieltä, mistä saa halvimmalla ja/tai millä on helpoin nettipalvelu (TyEL- ja YEL-maksutkin on "standardoitu", mutta yhtiöt tarjoavat erinäisiä pikkualennuksia maksuihinsa).

Wolfram|Alpha - kannattaa kokeilla

Wolfram Alpha (virallinen kirjoitusmuoto: Wolfram|Alpha) ei ole saavuttanut niin suurta suosiota kuin etukäteis"kohun" perusteella olisi luullut. Hakukoneen aukeamiseen liittyvät uutiskeskustelut ovat olleet suhteellisen kyynisiä.

Olen kuitenkin havainnut Wolfram|Alphan hyväksi työkaluksi graafisen laskimen korvaajana ja täydentäjänä. Alpha tukee erinomaisesti opetus- ja tutkimustyötä, kun ei tarvitse kaivella laskinta esiin, avata Mathematicaa tai kaavatiiliskiveä. Alpha osaa funktiot, mitä suurin osa laskimista ei tunnista tai mihin laskin hyytyy.

Kapasitori ja tikutaku

Muistan 1990-luvun alkupuolella, kuinka joissain elektroniikan koulukirjoissa mainittiin että kondensaattori on vanhentunutta kieltä ja nykyään pitäisi puhua kapasitorista. Vuosia on kulunut sen verran, että en muista esimerkkiä sopivasta kirjasta. Ja uudemmista oppikirjoista, joita löytyy hyllystä noin metrin verran, termi on onneksi hävinnyt.

Vapaa-ajan puutteen takia minulla ei ole mahdollisuutta päästä tarkastamaan otaksumaani, mutta veikkaan, että kapasitori-termillä on seuraavanlainen historia: joku nimistökomitea on pähkäillyt tekniikan termien uudistusta, ja päätynyt siihen lopputulokseen, että koska englannin kielessä sana capacitor on ammoin syrjäyttänyt termin condenser, niin sama muutos pitää ajaa myös suomen kieleen.

Kapasitori vilahteli vähän aikaa oppikirjoissa, ja sitten hävisi (satunnaisesti sitä näkee käytettävän). Sille kävi kuin mille tahansa hyödyttömälle, ylhäältä päin sanellulle muutokselle. Vai keksitkö perustelun, mitä hyötyä saavutetaan sillä, että ei puhuta kondensaattorista vaan kapasitorista? Sitä ei lasketa hyödyksi, että kapasitori on neljä kirjainta lyhyempi sana.

Samaa farssia ollaan toistamassa eläinten nimien uudistuksessa. Myönnän olevani jälkijunassa; nimistöuudistusehdotukselle olisi kuulunut nauraa jo vuonna 2008. Kielikello 4/2008 julkaisi erinomaisen kritiikin uudistukseen. Huvittavinta nimiehdotuksissa ovat mielestäni seuraavat lähtökohdat:

• Toimikunta katsoo, että nimiehdotusten kritiikin perusteeksi ei riitä tottumus entiseen nimeen.
• Harhaanjohtavien nimien oikaiseminen.
  

Esimerkiksi merileijonien nimet pitäisi muuttaa hylkeiksi, koska merileijona on "harhaanjohtava", koska kyseessä ei ole mikään leijona. Otsikossakin mainittu tikutaku on toimikunnan ehdotus maaoravan nimeksi, koska maaorava ei "teknisesti" ole orava.

Perustelut uudistukselle ovat ontuvia, koska

• eläintieteilijä tietää kyllä, että maaorava ei ole "orava", ja tavalliselle tallaajalle nimellä ei ole mitään merkitystä. Ja jopa tavallinen tallaaja ymmärtää, että merileijonalla ja leijonalla on varsin vähän tekemistä keskenään.
• olemassa olevien ja toimivien nimien vaihtaminen aiheuttaa sekaannusta.
  

Epäselväksi jää, mikä on se konkreettinen hyöty, mitä nimistöuudistuksella saavutetaan. Toivottavasti tikutakut, rillilenkot ja kusimanset päätyvät unholan hautaan yhdessä kapasitorin kanssa.

Jukka Hankamäki - kuoliaaksi vaiettu?

Olen ihmetellyt, minkä takia Jukka Hankamäki (blogi, wikiartikkeli) ei ole saanut käytännössä ollenkaan huomiota mediassa, vaikka hän on kirjoittanut monikulttuurisuudesta suurin piirtein yhtä paljon kuin median lemmikki Jussi Halla-aho. Hankamäki on julkaissut nipun mielenkiintoisia kirjoja, ja jos olisin toimittaja, haastattelisin häntä heti silkasta mielenkiinnosta.

Jos Hankamäki on uusi tuttavuus, kehotan käyttämään viisi minuuttia hänen bloginsa lukemiseen. Tässä muutama syy, minkä takia itse pidän Hankamäestä:

• Hänen kirjoituksensa ovat johdonmukaisia ja loogisia. Kirjoitusten päättelyketjuista on vaikea löytää aukkoja.
• Hän perustelee (lähes) jokaisen mielipiteensä.
• Liittyen edelliseen kohtaan, mielipiteet eivät ole ennalta arvattavia. Melkein mikään ei ole yhtä tylsä kuin henkilö, jonka loputkin mielipiteet pystyy arvaamaan, kun kuulee tai lukee ensimmäisen. Se, että mies pystyy perustelemaan mielipiteensä, vaikka ne ovatkin ennalta-arvaamattomia, kertoo siitä, että mies ajattelee itse, eikä vain omaksu valmiita ideologiapaketteja.
  
• Viimeisenä muttei vähäisimpänä, olen aika monesta asiasta samaa mieltä hänen kanssaan :-).
  

Mutta miksi niin mielenkiintoinen henkilö on niin tuntematon? Salaliittoteorioita voi aina kehitellä kuinka hurjia tahansa, mutta itse olen järkeillyt niin, että Hankamäki yritetään (enemmän tai vähemmän) systemaattisesti vaieta kuoliaaksi, koska hänellä on paljon vääriä mielipiteitä. Enkä ole ilmeisesti ollut kokonaan väärässä:

Eräs tuttu freelance-toimittaja vuosien takaa otti jokin aika sitten yhteyttä ja sanoi haluavansa tehdä minusta ja uusimmista kirjoistani jutun Tampereen ylioppilaslehti Aviisiin. Hän haastattelikin minua ja kertoi, että lehti on varannut juttua varten koko aukeaman verran tilaa. Kun juttu lopulta valmistui ja toimittaja lähetti sen lehteen, päätoimittaja Seppo Honkanen ilmoitti kieltäytyvänsä julkaisemasta juttua.

ja

Täysin edellisestä riippumatta eräs turkulainen toimittaja otti yhteyttä ja sanoi haluavansa tehdä minusta ja kirjastani Sensuurin Suomi jutun Turun ylioppilaslehteen. Suostuinkin jutun tekoon ja haastatteluun, joka sujui erinomaisessa yhteisymmärryksessä. Kirjoittaja myös ilmoitti eräässä vaiheessa, että jutun julkaiseminen lehdessä on ”varmistunut”. Kunnes seurasi – niin, arvaatte varmasti mitä. Kun lehti tuli 8.5.2009 painosta, juttu olikin kadonnut sen sivuilta, eikä sitä ollut myöskään verkkojulkaisussa.

Miksi Hankamäki on julkaisusaarrossa? Syitä tulee mieleen kaksi:

• Hankamäki on erittäin kokenut kirjoittaja ja ammattifilosofi. Hän kirjoittaa työkseen ja on ainakin tämän vuosituhannen kirjoittanut työkseen, toisin kuin Jussi Halla-aho, tavallinen perheenisä joka ryhtyi huvikseen kirjoittamaan blogia - silloin, kun enemmistö suomalaisista tuskin oli sanasta "blogi" kuullutkaan. Osa Halla-ahon kirjoituksista on kieli poskella kirjoitettuja, ja niistä löytää pienellä vääntämisellä "homon ampumista" ja "raiskaamisten ihannointia". Sen sijaan Hankamäen blogitekstit ovat kylmän rationaalista tykitystä - huumoria ja vertauskuvia on seassa vähemmän kuin Halla-ahon teksteissä. Hankamäen kirjoituksista on lyhyesti sanottuna mahdotonta löytää ainesta, jolla saisi mustattua miehen maineen. Siksi on parasta olla hiljaa koko äijästä.
• Toinen mahdollisuus on, että Hankamäki on homoseksuaalisuutensa vuoksi hankala pala "suvaitsevaisille": hän suhtautuu maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti ja on homoseksuaali. Päätä nyt siinä, pitäisikö häntä suvaita vai vihata...

Sana "suvaitsevainen" on tekstissä lainausmerkeissä. Tällä haluan tehdä eron suvaitsevaisuuden ja "suvaitsevaisuuden" välillä:
suvaitsevainen = henkilö joka suvaitsee erilaisuutta
"suvaitsevainen" = henkilö joka suvaitsevaisuus loppuu siihen, kun joku on eri mieltä hänen kanssaan

Vanhempien vaadittava vahingonkorvausta

Hannu Laaksola ehdottaa Opettaja-lehdessä (nro 22-23, 29.5.2009) että vanhempien pitäisi vaatia vahingonkorvauksia siitä, että opettajia lomautetaan ja lapset jäävät ilman opetusta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että opettajien lomautukset ovat huono juttu ja että lapsilla on oikeus opetukseen, mutta vahingonkorvauksia? Suomessa ei tunneta USA:sta tuttuja rangaistusluonteisia vahingonkorvauksia, vaan korvaus perustuu aiheutettuun euromääräiseen vahinkoon (+ kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä ym. tulevat korvaukset esim. pahoinpitelyrikoksissa).

Esimerkiksi jos joku ajaa vahingossa trukilla fillarini kahdeksikoksi, hänen on korvattava aiheuttamansa vahinko eli käytännössä kustannettava samantasoinen uusi fillari. Jos rikottu fillari on viidenkympin fillari, hän korvaa viisikymppiä, ja jos kahden tonnin fillari, hän korvaa kaksi tonnia.

Laaksola voisi siis täsmentää, mistä vahingosta lähdetään korvausta hakemaan? Haetaanko korvausta siitä, että

• lapsi/nuori pärjää opetuksen puutteen takia matematiikassa aavistuksen verran huonommin, niin että hän jää puolen pisteen päähän Kauppakorkeakoulun sisäänpääsystä eikä hänestä tulekaan pörssiyhtiön toimitusjohtajaa. Vanhemmat voivat siis vaatia korvausta menetetyistä optiomiljoonista.
• vanhemmat kustantavat lapselleen sijaisopettajan kotiin sille ajalle, kun koulusta on opet lomautettuina?
• toinen vanhemmista ottaa palkatonta lomaa (--> ansionmenetys) ja opettaa lasta kotona?

Ensimmäinen ei tietenkään onnistu - oikeudessa on pystyttävä riittävällä varmuudella osoittamaan syy-yhteys (=voidaanko olla varmoja, että Kauppikseen pääsemättömyys johtui nimen omaan opettajien lomautuksesta).

Turhat ohjelmapäivitykset

On aivan pakko mainostaa Suomen YrittäjäSanomissa (aargh, mikä kirjoitusmuoto) 4/2009 ollutta erinomaista Erkki Niirasen kolumnia Turhat ohjelmapäivitykset:

...milloin viimeksi teillä päivitettiin Office-paketti? Äsken, vuoden sisään, kahden vuoden aikana? Jos päivitys tapahtui, saitteko mitään sellaista uutta, jota todella tarvitsette? Ei pidä välittää, ei saanut kukaan muukaan. Paitsi monopoliyhtiö rahaa, jota sekään ei edes lisää tarvitse.

Siinäpä se! Uudessa Officessa on vähän kivampi (=2000-luvulle sopivampi) ulkoasu, mutta ei mitään oleellista uutta. Uutta on ainoastaan se, että sähköpostiin tunkee yhä useammin doc-liitteiden sijasta docx-liitteitä.

Kolumnissa oli paljon muutakin sattuvasti sanottua - käykää tutustumassa (juttu on sivulla kahdeksan). Saman sivun alalaidassa on uutinen, jonka mukaan joka toinen yritys pohtii vaihtoehtoja Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmälle.

Nopeasta valmistumisesta

Olen aina ihmetellyt ja ihaillut henkilöitä, jotka suorittavat korkeakoulututkintoja kuin vettä vaan. En tunne läheisesti ketään, mutta työn ja kaveripiirin kautta olen seurannut pienen välimatkan päästä muutamia tapauksia. Esimerkiksi:

• Diplomi-insinööriksi (tfy) alle kahdessa vuodessa (keskiarvo 4,9) ja siihen heti perään tohtoriksi vajaassa kahdessa vuodessa. Väitöskirja sai Tiedeakatemian palkinnon, eli mistään pilipalitutkimuksesta ei ollut kysymys.
• Kolme maisterintutkintoa kolmessa vuodessa.
• Tuplatohtoriksi alle 28 vuotiaana (Suomen ennätys).

Kaikki ovat sellaisia suorituksia, että voin suoralta kädeltä todeta, että ei olisi onnistunut minulta. Luuserina en ole edes moista yrittänyt.

Nopeasti valmistuminen tuli mieleen, kun suoritin viime viikonloppuna 10 opintopistettä. Siis ei mitään sellaista että olisin käynyt luennoilla koko kevään ja sitten käynyt tentissä vaan tein yhden 8 op:n kurssisuorituksen (normaaleja korkeakouluopintoja) ja toisen 2 op:n kurssisuorituksen (jatko-opintotasoisia opintoja) aiheesta, johon en ollut aiemmin perehtynyt.

No tästähän päästään laskemaan, että jos viikonlopussa pystyy suorittamaan 10 opintopistettä, niin eikö silloin – jos opintojen suoritusmahdollisuudet ovat joustavat – tällainen tyhmempikin ihminen pysty valmistumaan kahdessa vuodessa (tai jopa yhdessä, jos kärjistetään)? Tutkinnon koko on 300 opintopistettä, ja jos joka viikonloppu (tai viikko) suorittaa 6 opintopistettä, niin tutkinto on kasassa 50 viikossa. Eikö vain?

TKK:lla ja monessa muussa yliopistossa tentit on ahdettu tenttikausille, joita on alle kymmenen vuodessa. Ja pienemmistä kursseista on kaksi tenttiä vuodessa, suuremmista (=paljon osanottajia) suositellaan järjestettäväksi neljä tenttiä vuodessa. Kuinkakohan nopeasti ensimmäisenä mainitsemani henkilö olisi valmistunut, jos tentissä saisi käydä silloin kuin itselle sopii.

TKK:lla on kokeiltu vuosi pari sitten (mitäköhän projektille kuuluu nykyään?) tenttiakvaariota, joka mahdollistaa opiskelijalle tenttimisen silloin kuin hänelle sopii. Systeemi toimi muistaakseni näin:

1. Opiskelija ilmoittautuu tenttiin paria päivää ennen tenttiä.
2. Opiskelija menee tenttiakvaarioon (= hiljainen tila, jossa on valvoja).
3. Tietokone arpoo sadan kysymyksen tietokannasta opiskelijalle viiden kysymyksen tentin.
4. Opiskelija tekee tentin.
5. Valvoja lähettää tenttikysymyspaperin ja opiskelijan vastaukset opettajalle arvosteltavaksi.

Erinomainen systeemi, joka mielestäni pitäisi saada käyttöön kaikilla kursseilla. Ainoa miinus on se, että moni opiskelija käyttää jo nyt strategiaa, jossa tentissä käydään (lukematta tai melkein lukematta) kymmenen kertaa ja toivotaan että tentti tentti menee tuurilla tai säälistä läpi. Ja tenttiakvaario tuskin ainakaan vähentää tätä iteratiivisen suoritustavan käyttöä.

Tenttiakvaarion "väärinkäytön" iteratiiviseen suoritustapaan voisi ehkäistä seuraavalla tavalla: opiskelijalla on reputuskiintiö, joka on opinnot aloitettaessa vaikkapa 1 tai 2 reputusta. Kymmenestä läpäistystä tentistä saa aina yhden sallitun reputuskerran lisää ja reputtamisesta tietenkin menettää yhden sallitun reputuskerran. Jos reputuskiintiö menee nollaan, niin opiskelijalle määrättäisiin jokin tuntuva mutta rakentava sanktio. Esimerkiksi lisätehtävien laskeminen / esseen kirjoittaminen ja sen palauttaminen viimeksi reputetun kurssin opettajalle.

Jos opettajat olisivat koneita, niin tällaisia sanktioita ei tarvittaisi. Tenttien korjaaminen vie sen verran aikaa (= veronmaksajien rahaa), että on kaikkien etu, että tenttiin tullaan vasta kun siihen on valmistauduttu.

Verkkolasku ja saamattomat yrittäjät (muka)

Pravdan mukaan saamattomat yrittäjät hidastavat siirtymistä sähköiseen laskutukseen. Kyllä, olen ainakin sen verran saamaton, että en lähde pelkästään huvin vuoksi kokeilemaan systeemiä, joka

• on kalliimpi ja
• jonka toimivuudesta ei ole kokemuksia.

Vuosi pari sitten nimittäin katselin uteliaana verkkolaskutuspalvelua, kun olin huomannut, että saapuvien laskujen (vaikkapa puhelinlasku) maksaminen on erittäin kätevää verkkolaskuna. Kiinnostus lopahti välittömästi, kun kustannus per lähetetty lasku oli jotain euron tienoilla, taisipa mukana olla vielä kuukausimaksukin. Euro ei ole paljon, mutta pienyrittäjällä joka lähettää vaikka kymmenisen laskua kuussa, ei ole mitään järkeä siirtyä verkkolaskutukseen jos hinta per lähetetty verkkolasku maksaa enemmän kuin postimerkki. Piste. Sähköisen laskutuksen pitää olla halvempi tai saman hintainen postimerkin kanssa, ennen kuin sitä edes vaivautuu kokeilemaan.

Ilokseni huomasin äsken, että tällainen laskutuspalvelu on samanhintainen kuin postimerkki ja käyttöliittymäkin lienee siedettävä. Kehitystä on tapahtunut. Pitääpä testata. Heti kun jaksaa.

Laman pohjalla?

Uusimman Tekniikka ja talous -lehden (13/09) välissä oleva Uratie-liite (työpaikkailmoitusliite) oli yhden arkin kokoinen (4 sivua). Kyllä, yhden arkin. 2000-luvun alun IT-huuman huipulla lehdykkä oli tukeva, ja vielä vuosi sitten tukevahko. En muista ikinä nähneeni näin ohutta Uratietä.

Tässäkö on laman pohja?

Aho vai aho?

Yliopisto-opetuksen ilmaiseksi muuttumisen lisäksi muutakin merkittävää on päivän aikana tapahtunut. Toimittajat ovat vihdoin ja viimein oppineet kirjoittamaan Jussi Halla-ahon sukunimen oikein.

Minusta on tehty lehtijuttuja vain muutama, mutta kaikissa on sukunimi kirjoitettu oikein. Ymmärrän, että vaikkapa kännykkäliittymän myyjä ei osaa epätavallisen (?) sukunimen kirjoittamista, mutta toimittajien, jotka kirjoittavat työkseen, pitäisi osata oikeinkirjoitussäännöt.

Jos Jussin sukunimi olisi ollut Halla ja hän olisi mennyt Hilla Ahon kanssa naimisiin ja he olisivat ottaneet käyttöön yhdysnimen, pariskunta olisi Jussi Halla-Aho ja Hilla Aho-Halla (ks. nimilaki 3. luku 7 § 3. momentti). Yhdistelmä Jussi Halla-Aho ja Hilla Halla-Aho on mahdoton (tai edellyttäisi jotain älytöntä kikkailemista).

Yleensä tyhmyys on oikeampi selitys kuin ilkeys, mutta koska

• toimittajilla ei ole vaikeuksia Linja-ahon oikeinkirjoituksessa
• toimittajilla on vaikeuksia Halla-ahon oikeinkirjoituksessa,

tulee väistämättä mieleen, että koska Halla-ahon 240 kirjoituksesta ei löydy asiavirhettä johon tarttua, niin miestä yritetään ärsyttää vaikka sitten kirjoittamalla sukunimi väärin. Kiusa se on pienikin kiusa.

Ilmaisenkin maksaa aina joku

Helsingin yliopisto sanoutui irti Bäckmanin Viro-mielipiteistä. Ja hyvä niin, ainakin minun mielestäni. Mutta eniten pisti silmään kyseisen uutisen kommentti

"Jotkut vanhemmat ovat jopa ilmoittaneet, etteivät halua maksaa lastensa opetuksesta tällaisessa korkeakoulussa, vaikka opetushan on meillä ilmaista. Halusimme tulla julkisuuteen kertomaan, että julkisuudessa esiintyessään Bäckman ei edusta Helsingin yliopistoa vaan pelkästään itseään", [HY:n lehdistöpäällikkö] Nurro selitti yliopiston ratkaisua Helsingin Sanomille.

Mitäköhän tähän nyt sanoisi. Opetus on osallistujalle maksutonta, mutta ilmaista se ei ole. Ilman hengittäminen on ilmaista (siitä se koko nimikin tulee). Samoin kivan maiseman katseleminen. Ja moni muu mukava asia elämässä. Yliopistokoulutus ei ole ilmaista. Sen maksaa joku, ja se joku on suomalainen veronmaksaja [1]. Kuten vaikkapa Nurron sitaatissa mainitut vanhemmat.

Termi maksutonkin on vähän harhaanjohtava, enkä tiedä, onko sanoilla jotain sen virallisempaa määritelmää, mutta itse käytän termiä maksuton sellaisesta, joka ei ole välttämättä ilmaista mutta siitä selviää maksamatta erikseen.

[1] Suomalainen veronmaksaja tarkoittaa tässä paitsi ihmisiä myös yhteisöveronmaksajaa: ainakin TKK:lla joudutaan ottamaan teollisuuden ostamien tutkimusprojektien ylijäämästä ("voitosta") rahaa opetuksen järjestämiseen, koska valtion budjettirahoituksella pystyy hädin tuskin maksamaan luennot + yhden harjoitusryhmän 200 opiskelijan kurssille.

Opintojen viivästymisestä: Osa 2

Kirjoitin aiemmin opintojen viivästymisestä. Teoriani oli lyhyesti, että opintojen viivästyminen johtuu siitä, että 5 vuodessa valmistuminen vaatii n. 59-tuntisten työviikkojen paiskimista. Ja koska

• tuollainen työmäärä "ajattelua vaativaa työtä" on erittäin hankala jaksaa tehdä
• ja olipa se hankalaa tai ei, niin opiskelijat de facto tekevät (tutkimuksesta riippuen) 15-37-tuntisia viikkoja,
  

opinnot kestävät sen reilut seitsemän vuotta. Vikisivät poliitikot mitä vikisivät.

Olin tänään seminaarissa, jossa pohdittiin asiantuntijavoimin opintojen viivästymistä ja sen syitä ja seurauksia. Mielenkiintoisimman puheenvuoron piti TEK:n Kati Korhonen-Yrjänheikki, joka oli huolissaan mm. siitä, että keskustelu pyörii opintojen viivästymisen ympärillä eikä oppimisen laadun ympärillä. Hyvä pointti: vuosi sinne tai tänne ei merkitse mitään, jos vaihtoehtona on DI, joka ei ole ollut päivääkään töissä mutta on valmistunut viidessä vuodessa.

Itse huutelin takarivistä seuraavia näkökulmia (joista osan olen jo esittänytkin aiemmassa kirjoituksessani):

• Miksi opintojen viivästymistä revitellään ongelmana nyt, vaikka teekkareilla opinnot kestivät 7 vuotta jo 1920-luvulla?
• Jos opintojen viivästyminen on työssäkäynti, onko se ongelma? Eihän työssä käyvä ja veroja maksava henkilö ole mikään ongelma (Korhonen-Yrjänheikki painotti samaa asiaa).
• Kuinka kalliiksi opintojen viivästyminen tulee yhteiskunnalle? Haluan nähdä numeroita ennen kuin uskon.
• Jos opinnot on mitoitettu sellaisiksi, että työtä pitäisi tehdä 57-59 tuntia viikossa ja opiskelijat tekevät 15-37 tuntia, niin tässä on jo se syy viivästymiselle.
• DI-tutkinto oli ennen laajuudeltaan 180 ov x 40 h = 7200 tuntia. Nyt se on 5 v x 1600 h = 8000 tuntia. Eli tutkinnon koko kasvoi "puolella vuodella". Minun logiikallani tämä hidastaa valmistumista lisää, ei nopeuta sitä.
• Joissain yliopistoissa (kandi+maisteri)tutkinto oli ennen 160 ov x 40 h = 6400 tuntia. Ja nyt sen pitäisi olla 8000 tuntia. Haluaisin nähdä sen yliopiston, jossa tutkinnon kokoa oikeasti paisutettiin 1600 tunnin verran. Itse asiassa opinto-oppaiden selailu antaa ihan päinvastaista osviittaa, muuntokertoimena on yleensä käytetty kakkosta (esimerkki, esimerkki, esimerkki, esimerkki). Tähän joku kommentoi seminaarissa, että maailman sivu on eri yliopistoissa joutunut tekemään eri määrän työtä opintoviikon eteen. Ja opintopisteisiin siirtyminen ei tätä tosiasiaa muuttanut :-). [Huomautus: mielestäni ei ole oikein, että maisterintutkinto X irtoaa (olennaisesti) vähemmällä työmäärällä kuin maisterintutkinto Y. Vertailu on kuitenkin vaikeaa: eri ihmisille on eri asiat helppoja. Joku pystyy suoltamaan yhdessä yössä 20 sivun esseen ja saamaan siitä 10 opintopistettä. Toinen taas vetää 10 op:n matikantentin läpi yhden illan lukemisella.]
  

Lopuksi esitin ideoita toimenpide-ehdotuksiksi opintojen jouduttamiseksi (tilaisuudessa kukaan ei valitettavasti esittänyt kritiikkiä näihin, mutta tehkää se täällä kommenttilaatikossa):

• Venytetään lukukausia aavistus, jotta saadaan viikoittaista työmäärää inhimillistettyä. Syyslukukausi voisi alkaa jo elokuun puolessa välissä. Tammikuun tenttikauden voisi jättää pois ja opetus voisi alkaa heti joululoman jälkeen.
• Vähennetään kursseja: tehdään koko tutkinnosta (tai ainakin melkein kaikista kursseista) 5 opintopisteen kursseista koostuva juttu. Näitä viiden opintopisteen paketteja sitten suoritetaan kolme per periodi. Kolmeen asiaan on helppo keskittyä kerralla. Jos lukukaudessa suoritettava 30 opintopistettä koostuu vaikkapa kymmenestä 1-5 opintopisteen kurssista, opintoja haittaa niin sanottu letunpaistoefekti: se, että yhden letun paistaminen kestää 10 sekuntia, ei tarkoita sitä, että pystyisin paistamaan 8 tunnissa 60x60x8/10 = 2880 lettua. Kun opiskelija joutuu hajauttamaan keskittymisensä liian moneen asiaan ja suuntaan, tehokkaan työajan määrä vähenee.
  
• Jätetään opiskelijalle aikaa itseopiskeluun. Esimerkiksi Tietoliikennetekniikan fukseilla on ohjattua opetusta reilut 30 tuntia viikossa - kuka jaksaa siihen päälle vielä itseopiskella? Edellä ehdottamani kolme kurssia per periodi sisältäisi 4 h luentoja ja 4 h laskuharjoituksia per kurssi per viikko. Tällöin viikolla olisi lähiopetusta 24 tuntia - esim. pari neljän tunnin ja pari kuuden tunnin päivää. Niiden päälle jaksaa vielä käydä laskutuvassakin tai opiskella kavereiden kanssa yhdessä kirjastossa.
  
• Kehitetään opiskelijavalintaa niin, että TKK:lle ei päädy kauppikseen ja lääkikseen haluavia nuoria viettämään välivuotta.
• Maksetaan kannustinstipendejä niille, jotka etenevät aikataulussa opinnoissaan. Jos opintojen viivästyminen on kallista yhteiskunnalle (mitä väitetään mutta mitä en täysin usko), niin kannustinstipendeillä motivoimisen ei pitäisi olla ongelma.
• Tarjotaan halukkaille mahdollisuus opiskella täysipainoisesti myös kesällä. Erityisesti taantumakaudella tämä olisi tärkeää!
• Seminaareissa esitetyissä selvityksissä motivaation puute (ylläri ylläri) oli suurimpia syitä kehnoon opintopistekertymään. Palkataan joku oikea asiantuntija vetämään projektia, jolla saataisiin opiskelumotivaatiota ja -henkeä nostatettua. Tällainen asiantuntija voisi olla esimerkiksi henkilöstön motivoimiseen erikoistunut psykologi. Ilmapiirin muuttaminen opiskelumyönteisemmäksi ei tapahdu hetkessä, joten hankkeeseen tarvittaisiin vähintään kolmen vuoden rahoitus.
  
• Enemmän kokopäiväisiä opettajia vetämään (pakollisia perus)kursseja. Kurssi ei kehity, jos se on "laitoksen kiertopalkinto", jolla opettaja vaihtuu joka vuosi. Se ei kehity myöskään, jos kurssia vetää (tutkimusorientoitunut) asiantuntija, jonka tutkimustyö vaatii 40-50 -tuntisia työviikkoja ja opetus hoidetaan sitten siihen päälle.

Tällaisia voisi kokeilla, jos halutaan varmistaa, että opintoajat eivät ainakaan nykytilanteesta venyisi. Mutta koulutetaan ennemmin hyviä diplomi-insinöörejä seitsemässä vuodessa kuin huonoja viidessä vuodessa.

Liikeideoita

Sylki toi suuhun muutaman liikeidean.

Liikeidea 1: Kirjapörssi

Kirjoja, myös käytettyjä kirjoja, voi tilata nettikaupoista ihan kiitettävästi. Mutta entäpä jos haluaisin ostaa jonkun kirjan, jota ei ole kirjakaupoissa saatavana? Tämä onnistunee vain keskustelupalstoilla huhuilemalla tai vaikkapa lehti-ilmoituksella (toimiikohan...).

Edellä olevaan tarpeeseen vastaisi netissä oleva kirjapörssi. Toimintaperiaate olisi sama kuin osakepörssissä, eli käyttäjät laittavat sivustolle myynti- ja ostotarjouksia, joihin sitten joku voi tarttua. Esimerkiksi:

• Haluan ostaa Kalle Väisälä: Lukuteorian ja korkeamman algebran alkeet, Otava, 1950-luku. Maksan 20 euroa.

• Haluan myydä: Kimmo Silvonen: Sähkötekniikka ja elektroniikka, 4. painos. Hinta 25 euroa.

Kantavana ideana olisi siis se, että joku voi innostua myymään kirjansa hyllystä pölyttymästä, kun huomaa, että joku intoilija maksaa siitä hyvin.

Kirjojen myynti onnistuu nykyhetkelläkin (esim. huutonetissä), mutta olisi torsoa toteuttaa pörssi, missä voi jättää vain ostotarjouksia. Jos vaikkapa viisituhattakin kirjojen ystävää laittaisi tuonne omat "turhat" kirjat myyntiin ja ostelisi haluamiaan, saataisiin kysyntä ja tarjonta kohtaamaan kivasti, ilman että tarvitsee juosta antikvariaatteja läpi (joka sekin on tietty hauskaa, jos sen ottaa harrastuksena).

Ansaintalogiikkana tuossa voisi olla mainosrahoitteisuus, vrt. Huuto.net. Palvelu tuskin olisi mikään kultakaivos, mutta sillä olisi mm. yleishyödyllistä merkitystä: saadaan kirjat pois hyllystä pölyttymästä ja halukkaiden luettavaksi.

Liikeidea 2: Puhelinmyyjien estopalvelu

Kännykkään voi jo nykyään tilata "pomopalvelun", joka kertoo, keneltä ja/tai mistä firmasta saapuva puhelu tulee. Ohjelma siis ottaa salamannopeasti yhteyden numerotiedusteluun, jos saat puhelun tuntemattomasta numerosta, ja näyttää numeron tiedot ruudulla.

Ideaa voisi jalostaa eteenpäin: perustetaan palvelu, joka pitää tietokantaa numeroista, joista puhelinmyyjät soittelevat. Tietokantaa pidetään yllä niin, että sinne voi "ilmiantaa" numeron tekstiviestillä, jos saa puhelun puhelinmyyjältä. Omaan puhelimeen ladataan softa, joka puhelun tullessa ottaa yhteyden tietokantaan ja vilkuttaa ruudulla "MYYJÄ" -varoitusta puhelimen soidessa. Palvelu voisi maksaa esimerkiksi 5 euroa kuussa.

Joku saattaa kysyä, että eikö ole helpompaa vain sanoa kaikille myyjille "ei kiitos". Kyllä se on helppoa, mutta siihen kuluu aikaa; varsinkin yrittäjillä, joilla ei ole mahdollisuutta ottaa suoramarkkinointikieltoa (tai on mahdollista, mutta B-to-B -puhelinmyyjät eivät tuijota kyseistä rekisteriä). Säästöä (ainakin hermojen säästöä) koituu myös siitä, ettei tarvitse kesken palaverin ryysiä vastaamaan puhelimeen: eihän sitä tiedä, onko siellä uusi asiakas vaiko myyjä tyrkyttämässä jotain superhienoa luettelopalvelua yrityksellesi.

Siitä vain firmaa pystyyn! Lama-aika on hyvä aika aloittaa hyvä bisnes, kun lama on karsinut huuhaabisnekset pois markkinoilta :-). (Ja siinä sivussa vähän hyviäkin, valitettavasti.)

Rahan arvo - onko sitä?

Innostuin viime kesänä pohtimaan inflaation syvintä olemusta. Tavaroiden ja palvelujen hintataso nousee (tai vaihtoehtoisesti: rahan arvo laskee, eikö?) jatkuvasti. Onko kyseessä luonnonlaki vai mikä? Tietenkin muistin peruskoulun yhteiskuntaopin tunnilta kysyntäinflaation (= kun ihmiset ostelevat aktiivisesti, kauppiaat nostelevat hintojaan) ja kustannusinflaation (= öljysheikki ruuvaa hanaa pienemmälle ja öljyjalosteiden hinta nousee).

Edellä oleva pitäisikin (pitkälti) paikkansa, ellei sopassa olisi sähläämässä instituutio nimeltä keskuspankki. Äkkiseltään voisi kuvitella, että kutakin valuuttaa olisi markkinoilla liikkeellä (tai maailmankaikkeudessa olemassa) vakiomäärä, ja sen arvo määräytyisi kysynnän ja tarjonnan mukaan. Näin ei kuitenkaan ole: keskuspankki voi säädellä liikkeellä olevan rahan määrää ja halutessaan luoda lisää rahaa tyhjästä.

(Paperi)rahan historia menee lyhyesti suunnilleen näin: alun perin elettiin vaihdantataloudessa. Tietyn määrän hirvenlihaa saattoi vaihtaa käsistään näppärän valmistamaan jousipyssyyn. Tämän jälkeen keksittiin, että harvinaiset metallit käyvät erityisen hyvin vaihdon välineeksi. Kulta- ja hopeakimpaleet eivät pilaannu ja niitä on kohtuullisen hankala väärentää. Niitä oli kuitenkin hankala kuskata mukana suuria määriä, ja joku keksi paperirahan: henkilö/firma X ottaa vastaan kultaklöntin, ja antaa vastineeksi paperin, jota vastaan kultaklöntin voi lunastaa. Erittäin kätevää. Vielä kätevämpää oli, kun henkilö X keksi, että näitä todistuksia voi laskea liikkeelle enemmän kuin mitä holviin on kertynyt kultaa. Moderni pankkijärjestelmä oli syntynyt. Järjestelmää, jossa valuutan arvo on sidottu (jollain tavalla) kultaan, kutsutaan kultakannaksi. Kaupunkilaisjärjellä ja -oikeustajulla ajatellen jokaista liikkeelle laskettua rahayksikköä kohti keskuspankin holvissa pitäisi olla luvattu määrä kultaa. Käytännössä kultaa on vähemmän; ja pankki luottaa siihen, että ihmiset eivät ryntää vaihtamaan seteleitään kullaksi.

Kultakannan hyvä puoli on, että se pitää valuutan arvon vakaana ja inflaation kurissa; jos seteleitä painettaisiin liikaa, ihmisiä rupeaisi epäilyttämään ja he ryntäisivät joukolla vaihtamaan setelinsä takaisin kullaksi niin kauan kuin vielä voi. Nykyään kultakannasta on luovuttu, ja rahan arvo perustuu vain ja ainoastaan siihen, että se on lailla säädetty käyväksi maksuvälineeksi ja ihmiset uskovat, että se on vielä huomennakin säädetty käyväksi maksuvälineeksi.

Mitä huonoa nykyjärjestelmässä on? Se, että keskuspankki voi vapaasti kikkailla rahan määrällä (vrt. edellä mainitut tyhjästä luodut 1 200 miljardia dollaria). Valtion on poliittisesti helpompaa rahoittaa toimintaansa tyhjästä luodulla rahalla kuin vaikkapa "rehellisellä" veronkorotuksella. Riittävä kikkailu puolestaan voi johtaa valuutan hyperinflaatioon.

Valistuneilta kansalaisilta ei ole jäänyt kikkailu huomaamatta. Siinä missä unssin kultakolikosta sai puoli vuotta sitten pulittaa 600 euroa, hinta on nyt noussut 770 euron hujakoille. Kullan arvo on noussut 28 prosenttia - tai paperirahan arvo romahtanut 22 prosenttia.

Koska kouluammuskelu Otaniemessä? Tuskin koskaan.

Työskentelin opettajana TKK:lla molempien kouluammuskelujen tapahtuessa. Väistämättä tuli mieleen, että ihan hyvin moinen tapaus olisi voinut sattua myös omassa opinahjossa. Asiaa tarkemmin pohdittuani en pidä tätä todennäköisenä.

Suomen kouluammuskelut eivät tapahtuneet Helsingin, Espoon eikä Vantaan opinahjoissa "hesalaisten jenginuorten" (kuka muistaa vielä sen TV-mainoksen?) tekosina. Molemmat sattuivat pienellä paikkakunnalla. Tämän (tai tämänsuuntaisen) teorian on joku jo esittänytkin, mutta kouluammuskelun riittäviksi ehdoiksi ei tarvita kuin

• väkivaltaa ongelmanratkaisukeinona ihannoiva kulttuuri (jollainen Suomesta(kin) löytyy)
• vakaumus, joka sallii väkivallan käytön (vaikea kuvitella esim. buddhalaishippiä pyssyn varteen heilumaan)
• se, että enemmän tai vähemmän psyykkisesti häiriintynyt ihminen on joutunut (pakko)yhteisössä asemaan, johon hän ei mielestään kuulu.

Riittävän suuressa "yhteisössä" (suurkaupunki tai suuri yliopisto) on se hyvä puoli, että yksilö voi valita, missä seurassa hän aikaansa viettää. Ei ole mitään pakkoyhteisöä. Henkilön X ei ole pakko viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat sattuneet syntymään maantieteellisessä paikassa Y vuonna Z, vaan hän voi valita, viettääkö aikansa shakkikerhossa, kaljabaarissa vai seurakunnassa. Suomalainen yliopisto "tule ja mene milloin haluat" -kulttuureineen vähentää sekin kenenkään silmätikuksi joutumisen riskiä.

Kolikon kääntöpuolena on tietenkin se, että korkeakouluopiskelija voi kärsiä yksinäisyydestä. Ja monet kärsivätkin.

Yhteisöllisyys on nykyajan muotisana; sitä tarjotaan säännöllisesti patenttilääkkeeksi tilanteisiin, jossa yksilö tai yksilöt voivat pahoin. Kun ollaan oikein yhteisöllisiä, syntyy kiva yhteisö, kaikki voivat hyvin. Asiasta voi olla myös eri mieltä.

"Inflaatio"lukemia

Löysin pöytälaatikostoa siivotessani ostokuitit fuksikurssien kirjoista vuodelta 2000. Alla on ostohinta Yliopistokirjakaupasta vuonna 2000, sama muunnettuna euroiksi sekä punaisella uusi hinta ja prosentuaalinen muutos.

• Arto Wikla: Ohjelmoinnin perusteet Java-kielellä, 215 mk (36,16 €) 60,95 € +69 %
  
• Young, Freedman: University physics, 330 mk (55,50 €) 57,70 € +4 %
  
• Kreyszig: Advanced engineering mathematics, 270 mk (45,41 €) 48,60 € +7 %
  
• Simo Kivelä: Algebra ja geometria, 77 markkaa (12,95 €) 16,50 € +3,55 %
  
• Simo Kivelä: Reaalimuuttujan analyysi, 108 markkaa (18,16 €) 23,10 € +27 %
  

Vertailua kirjoittaessani tajusin, että sen informaatiosisältö on täysi nolla. Kirjan hinta vuonna X kirjakaupassa Y ja vuonna Z kirjakaupassa Ö ei kerro kirjojen hintojen kehittymisestä yhtään mitään :-). Itse asiassa taisin verrata kallista kirjakauppaa vuonna 2000 halpaan kirjakauppaan vuonna 2009. Kuitista vain tuli nostalginen olo enkä voinut olla kirjoittamatta mitään. Ja Yliopistokirjakaupan sivut olivat nurin tätä kirjoitettaessa; se kaupan sisäisestä vertailusta.