Mikä virtuaaliyliopistossa meni vituiksi?

Ideoin Oppikirjamaratonin sivuilla, että avoimen oppimateriaalin laatua voisi parantaa vertaisarvioinnin avulla. Äsken huomasin, että ideani ei ollut uusi: sellainen on ollut olemassa Virtuaaliyliopisto-projektin alla: refereepalvelu.fi. Näyttää hyvältä, mutta äkkiä katsoen siellä on vertaisarvioitu tasan yksi verkko-oppimateriaali.

Virtuaaliyliopistohan on hanke, joka starttasi vuonna 2001 vuotta sitten, ja lopuksi kuopattiin vähin äänin. Starttivuonna verorahaa paloi 8,4 miljoonaa euroa, ja tästä eteenpäin mentiin "miljoonaluokan summalla". Tulokset ovat ainakin minun mielestäni laihoja, ainakin jos verrataan käytettyyn rahamäärään. Ja siihen, mitä Oppikirjamaratonissa on saatu aikaan pienellä budjetilla. Miljoonilla euroillahan jo palkkaisi kylmästi ihmisiä tekemään materiaalia verkkoon vaikka kuinka.

Minusta tuosta hankkeesta pitäisi tehdä kunnollinen analyysi siitä, mikä siinä meni pieleen. Kyse oli kuitenkin idealtaan hyvästä jutusta Tässä omat mutuheittoni:

• Rahaa ei käytetty verkkomateriaalin (eikä muunkaan oppimateriaalin) tekemiseen, vaan seinien pystyttämiseen. Rahaa olisi voinut käyttää
• Aika ei ollut vielä kypsä. Vasta 2010-luvulla tekniikka (oppimisalustat, videointivehkeet ym.) ovat sillä tasolla, että voidaan puhua laadukkaasta verkko-oppimateriaalista.
• Uuden idean leviäminen vaatii aikaa. Verkko-oppimisesta on puhuttu niin kauan, että ihmiset rupeavat vasta nyt tajuamaan, että oppia voi myös etänä.
• Tuotoksia ei lisensoitu avoimella lisenssillä. Ne vähät materiaalit, joita hankkeessa on tehty, lojuvat netissä, ilman tietoa käyttöehdoista.

Siis - paljon rahaa paloi laihoin tuloksin. Jos olen väärässä, kerro se kommenttilaatikossa. Tällä kertaa olen iloinen väärässäolosta.

Huonoimmat perustelut sähköisen oppimateriaalin vastustamiselle

Hesarissa viriteltiin taas muutama viikko sitten keskustelua sähköisistä oppimateriaaleista. Ensin lukiolainen halusi oppikirjoja sähköiseen muotoon, johon kustantajan edustaja heilutteli käsiään. Ja jotkut eivät vain tykänneet sähkövehkeistä.

Oikea syy sähköisten kirjojen jarruttamiselle on se, että niin kauan kun kukaan ei tee mitään, perinteiset oppikirjat tuovat jatkuvaa kassavirtaa kustantajille.

Yleisimmät tekosyyt, joilla sähköisiä oppikirjoja jarrutellaan, ovat:

• "Pelkkä paperikirjan muuttaminen sähköiseksi ei toimi. Kirjassa pitää olla interaktiivisuutta."
• "Standardien pirstaleisuus"
• "Tie­to­tek­niik­ka­ym­pä­ris­tön hy­vin vaih­te­le­va ta­so kou­luis­sa"

Ensimmäinen argumentti on yleisin ja ehkä kaikkein absurdein. Se on sama kuin väittäisi, että koska vaikeaa sairautta sairastavaa potilasta ei pystytä kokonaan parantamaan, niin ei hänelle sitten kannata antaa kipulääkettäkään. Eli: on typerää ajatella, että koska hommat voidaan tehdä pian ehkä kymmenen kertaa paremmin ja hienommin, niin meidän ei kannata tehdä niitä kolmea tai viittä kertaa paremmin jo nyt.

Toinen argumentti on erikoinen, koska jo pelkkä pdf-kirja on luettavissa käytännössä kaikilla laitealustoilla. Ja koska ulkomaiset kustantajat (O'Reilly, Pragmatic Programmer) pystyvät pullauttamaan kirjansa moniin eri formaatteihin (mobi, epub, pdf, jne.) niin miksi suomalaiset eivät pystyisi?

Kolmas argumentti menee sarjaan käsittämätön tai corporate bullshit. HTML5:llä tehty interaktiivisuus - passiivisista pdf:istä puhumattakaan, pyörii kyllä vanhemmallakin koneella. Ja kun materiaali on kerran ladattu, ei verkkoyhteyden nopeudella ole väliä.

Perinteisen paperikirjan ongelmat ovat:

• Koko ja paino. Lukulaitteeseen tai läppäriin (jota raahataan mukana muutenkin) mahtuu (kymmeniä)tuhansia kirjoja. 7 lukiokirjaa tai pari tuhatsivuista yliopistokirjaa ovat ikäviä raahattavia.
• Edelliseen liittyen: kallis ja hidas jakelutie ja korkea kappalehinta. Sellumassan tekeminen, painaminen ja kuskaaminen paikasta toiseen maksaa. Sähköisen materiaalin jakelun rajakustannus on lähellä nollaa tai käytännössä nolla. Sähkökirjan voit ostaa keskellä yötä ja pääset lukemaan sitä heti.
• Heikko päivitettävyys. Varsinkin oppikirjoissa on riesana painosten kirjavuus.
• Tekstihaun mahdollisuus puuttuu. Sähköiseen kirjaan on helppo tehdä sanahakuja.
• Interaktiivisuuden puute.

Jo pelkkä paperikirjan pullauttaminen pdf:ksi ratkaisee kaikki ongelmat paitsi viimeisen (interaktiivisuus). Miksi ei siis tehdä niin?

Mainittakoon vielä tasapuolisuuden vuoksi myös perinteisen paperikirjan hyvät puolet:

• Nopea selailtavuus
• Joissain tapauksissa halpuus. Pokkarin voi jättää mökin käymälään tai ottaa mukaan rannalle tai raksalle, 600 euron tablettitietokonetta ei mielellään.
• Kirjat ovat osalle taideteoksia.
• Säilyvä formaatti - jos kirja ei kastu eikä pala, se on luettavissa vielä 100 vuoden päästäkin.
• Varsinkin lasten on helppo ja tehdä muistiinpanoja paperikirjoihin. Ja kyllä, minäkin tykkään mieluummin sutata niihin kynällä kuin käyttää sähkökirjan merkitsemistoimintoja.

Britit lukevat ja kirjoittavat 6-vuotiaina - Suomi pärjää PISAssa?

Jos väittäisin, että Suomen korkean bruttokansantuotteen takana on tasokas suomalainen insinöörikoulutus, kaipaisit ehkä jotain todisteita väitteeni tueksi. Vai kaipaisitko? Suomen menestykseen PISA-tutkimuksessa ei ainakaan tunnuta kaipaavan. Vastaus riippuu siitä keneltä kysytään ja vakuuttavat (tieteelliset) perustelut loistavat poissaolollaan. Tavallisimmat selitykset ovat:

• Opettajakouluttajien mukaan syy on suomalaisessa korkeakoulutuksessa.
• Oppikirjantekijöiden mukaan syy on tasokkaissa oppikirjoissa.
• Poliitikkojen mukaan syy on hyvinvointiyhteiskunnassa (matala lapsiköyhyys jne.).
• Muitakin syitä on esitetty: mm. suomalainen koulutusta arvostava kulttuuri, televisiosarjojen ja -elokuvien tekstitys ja suomen kielen loogisuus. Myös se, että oppilaita ei testata jatkuvasti, on ollut esillä.

Lienee selvää, että kyseessä on monen tekijän summa. Mutta mitkä tekijät ovat merkityksellisimpiä? Esimerkiksi: jos Yhdysvalloissa opettajilta vaadittaisiin maisterin tutkinto, nousisivatko PISA-tulokset Suomen tasolle? Entä jos suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä kopioidaan maahan X, paranevatko oppimistulokset?

Mielenkiintoisen lisän PISA-ihmettelyyni tuo Tanja Vasaman pääkirjoitus (HS 10.12.2012). Hänen mukaansa brittiläisessä koulussa lapset etenevät huomattavasti nopeammin kuin suomalaisessa.

Tääl­lä Eng­lan­nis­sa oma kuu­si­vuo­tiaa­ni on op­pi­vel­vol­li­nen to­ka­luok­ka­lai­nen. Hän lu­kee su­ju­vas­ti ja kir­joit­taa kou­lu­vih­koi­hin mo­ni­si­vui­sia ta­ri­noi­ta – täyt­tää siis ylei­set tä­kä­läi­set vaa­ti­muk­set.

Ke­hi­tys­kes­kus­te­lus­sa opet­ta­ja kiit­te­li hil­jat­tain si­tä, et­tä po­jan teks­tei­hin on nyt il­mes­ty­nyt si­vu­lau­sei­ta. Kie­li ri­kas­tuu.

Ke­hi­tys­kes­kus­te­lus­sa opet­ta­ja lin­ja­si myös ma­tik­ka­ta­voit­teet. Kuu­si­vuo­tiaat kes­kit­ty­vät yh­teen- ja vä­hen­nys­las­ku­tai­to­jen pa­ran­ta­mi­seen, mut­ta en­si ke­sään men­nes­sä tu­li­si osa­ta kah­den, vii­den ja kym­me­nen ker­to­tau­lut.

Hie­noa, jos kol­men ja nel­jän ker­to­tau­lut­kin al­ka­vat su­jua, opet­ta­ja li­sä­si.

Äk­ki­sel­tään voi­si luul­la, et­tä täl­lai­sel­la tah­dil­la brit­ti­kou­lu­jen kas­va­teis­ta ke­hit­tyi­si yli­ver­tai­sia pik­kueins­tei­ne­ja.

Mut­ta ei: präs­si­hou­suis­sa kou­lu­tien­sä jo ne­li­vuo­tiai­na aloit­ta­vat bri­tit pär­jää­vät tut­ki­mus toi­sen­sa jäl­keen huo­nom­min kuin suo­ma­lai­set, jot­ka tem­mel­tä­vät vie­lä kuu­si­vuo­tiai­na ku­ra­hou­suis­sa päi­vä­ko­tien pi­hoil­la.

Äkkiseltään luulisi, että tuota vauhtia britit olisivat parikymppisinä maistereita. Mutta ei. Miksi? Pari lonkalta heitettyä ehdotusta:

• Alussa vauhti on kova, mutta myöhemmillä luokilla ei vain edetä nopeammin (ts. opetussuunnitelmassa olisi kehittämisen varaa).
• Liiasta prässäämisestä on haittaa aivojen kehitykselle (lapsille olisi parempi edetä rennosti).
• Liiasta prässäämisestä on haittaa motivaatiolle - jossain vaiheessa lapset toteavat että nyt riittää.

Jos brittikoululaiset todella lukevat 6-vuotiaana - vieläpä kieltä jota luetaan eri tavalla kuin kirjoitetaan, tämä romuttaa osittain teoriaa siitä, että juuri suomen looginen ja helppo kieli auttaisi PISA-menestyksessä.

Tietenkin tulee muistaa, että suomalaistoimittaja tuskin asuu missään halvimmalla asuinalueella Britanniassa ja tällä on varmasti vaikutus myös koulun laatuun, vaikka se onkin "tavallinen valtion koulu". Lukevatko 6-vuotiaat sujuvasti myös Lontoon slummeissa?

Kokonaan eri asia on, mitä PISA-menestys mittaa. Mittaako se oikeaa oppimista?

Tee-se-itse-korvavalo

Olet varmaan lukenut tai kuullut korvavalokuulokkeista, joiden väitetään vaikuttavan kaamosoireisiin. Laitteen hinta on tätä kirjoitettaessa 185 euroa (lähde), joten en voinut vastustaa kiusausta wärkätä oma versioni vempeleestä:



Kuten Youtuben kommenteissa joku jo otti puheeksi, niin valkoisilla ledeillä on erilaisia spektrejä. Jotta "kopioni" olisi täydellinen, niin pitäisi mitata (vaikkapa TKK:n valaistuslabrassa) Valkeen käyttämien ledien spektri ja ostaa sitten samanlaisia ledejä. Kirkkautta puolestaan on helppo säätää vastuksen arvoa muuttamalla.

En ota a priori kantaa tuon tekniikan toimivuuteen - se on joko huuhaata tai sitten ei. Jos korviin syötettävä valo osoittautuu tehokkaaksi kaamosmasennuksen hoidossa, niin se on hieno juttu: sivuvaikutuksia tuolla hoidolla tuskin on ja kuten videostakin selviää, tekniikalla saisi todella halvalla avun masennukseen.

Laitteen masennusta poistavasta vaikutuksesta ei ole toistaiseksi tehty tieteellistä (= tiedeyhteisön hyväksymässä vertaisarvioidussa lehdessä julkaistua) tutkimusta [1]. Aiheesta voi lukea lisää:

• Paholaisen asianajaja -blogi: VALKEE -korvavalo nyt hyvinvarustetuissa Apteekeissa!
• MOT: Taru korvavalosta
• Hankala potilas -blogi: Korvavalo – hifiä vai höpöä?
• Firman omat sivut tutkimustuloksista

[1] Korjatkaa kommenteissa jos tilanne on muuttunut.

Sähköturvallisuustutkinto syksyllä 2012

Laitoin keväällä jakoon ilmaiseksi vanhoja sähköturvallisuustutkintojen kysymyksiä. Ja laitanpa taas! Tässä on syksyn 2012 kokeen (22.11.2012) kysymykset ja vastaukset. Pari huomiota:

• Pienjännitestandardi 6000 on uudistunut syksyllä 2012 - tähän kokeeseen sai vielä vastata vanhan standardin mukaan, mutta keväällä 2013 ei saa! Hanki siis uudet standardikirjat.
• Sähköturvallisuustutkinto 2 poikkesi aika reippaasti edellisistä vastaavista. Sanallisia tehtäviä oli paljon.

Itse kysymykset voit ladata täältä:

• Sähköturvallisuustutkinnot 1, 2 ja 3 - syksy 2012
• Sähköturvallisuustutkinnot 1, 2 ja 3 - syksy 2009 - kevät 2012. (lue myös vanha bloggaukseni)

Keskustelua kysymyksistä voi käydä blogissa tai vaikkapa Vesa opettaa sinulle sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa -ryhmässä Facebookissa.

Menovinkki: Luovien alojen rahoitus - keskustelutilaisuus Tampereella 26.11.2012

Rakkaat lukijat, olen puhujana täällä, tule sinäkin! Linkki Facebook-eventtiin.

Tervetuloa avoimeen keskustelutilaisuuteen kulttuurin ja viihteen rahoittamisesta, tuottamisesta ja jakelusta ma 26.11. klo 18-20 Tampereen yliopistolle!

Monet luovat alat ovat teknologian kehityksen myötä ajautuneet vaikeuksiin. Vanhat jakelukanavat ovat kankeita ja hitaita, rahaa uppoaa moniin välikäsiin ja taistelu piratismia vastaan ei tuota tulosta. Uudet innovaatiot taas voivat törmätä lainsäädäntöön, tekijänoikeuskysymyksiin tai soveltuvien välineiden puuttumiseen. Miten luovien alojen tekijöillä on tulevaisuudessa mahdollista menestyä? Asiaa pohjustetaan kolmessa alustuksessa, joiden jälkeen on varattu aikaa keskusteluun ja yleisökysymyksiin:

Oppikirjamaraton ja muut kustantamojen haastajat.
Tietokirjailija/lehtori Vesa Linja-aho

Voiko ilmaispalvelulla ansaita?
Pelitutkija Janne Paavilainen

Iron Sky -elokuvan matka ideasta menestystarinaksi.
Elokuvakäsikirjoittaja Jarmo Puskala

Saapuminen: Tilaisuus järjestetään salissa PinniB1096. Kampusalueen kartta (numeron 3 kohdalla oleva punaisella kolmiolla merkitty sisäänkäynti, oikea sali löytyy aulan rappusten takaa).

Tapahtuman järjestää Vastedes ry.

Nähdään Tampereella! Yliopisto on kävelymatkan päässä rautatieasemalta, ja jos muistikuvani ei petä, parkkitilaakin kyllä löytyy (varsinkin tuohon aikaan).

Miksi suomalaislapset osaavat lukea?

Olin tänään mielenkiintoisessa seminaarissa Oppimisen haasteet - Challenges in Learning. Mielestäni parhaimman setin veti professori Heikki Lyytinen. Hän kertoi muun muassa, että suomalaislapsista yli puolet osaa lukea (siis vähän / hitaasti) kun he tulevat kouluun, mikä on kansainvälisesti poikkeavaa (suomenkieliset lapset päihittävät mm. portugalin, kreikan, espanjan, ranskan ja skottienglannin (?) puhujat). Kalvosatsissaan (jonka valikoituihin paloihin voit tutustua Flickrissä) hän kertoi syyksi mm. sen, että suomen kieltä kirjoitetaan samoin kuin sitä luetaan.

Kysyin, onko muita syitä, miksi Suomessa opitaan nuorena lukemaan. Tutkija sanoi, että syitä on varmasti satoja ja niitä ovat (suomen kielen loogisen ääntämyksen ja transparenssin*) lisäksi muun muassa:

• Kulttuurimme kannustaa erittäin paljon kirjoitetun materiaalin käyttöön (Our culture is very supportive using written material). Esimerkiksi televisio-ohjelmat tekstitetään, eikä dubata.
• Kulttuurissamme on pitkä perinne sille, että lukemaan oppiminen on itsestäänselvyys, olipa vanhempien tausta mikä tahansa. Taustana tällä on professorin mukaan (muun muassa) se, että lukutaito oli naimisiin pääsyn ehtona ennen vanhaan.
• Yleisöstä joku heitti vielä Aku Ankan (jonka avulla moni lapsi on oppinut lukemaan, mutta onhan Aku Ankka saatavilla muillakin kielillä :-).

Olisi mielenkiintoista nähdä vastaavanlaiset käppyrät:

• suomenruotsalaisista (suht samanlainen kulttuuri, mutta eri kieli)
• virolaislapsista (looginen kieli, mutta erilainen yhteiskunta)

Mitä muita syitä voi olla suomenkielisten lasten hyvälle lukutaidolle?

Aiheesta muualla / lue lisää:

• Lukimat
• Graphogame
• Grapholearn (the whole approach)

* Transparenssi = kielestä pystyy päättelemään sanojen merkityksiä. Esimerkiksi: jos tietää mikä on kirja, voi päätellä, että kirjasto = paikka, jossa on paljon kirjoja (vrt. patteristo, lipasto, tykistö, putkisto).

Miksi MOOCit eivät kiinnosta mediaa?

MOOCeista on ollut viikon aikana kiitettävästi keskustelua, kiitos Matti Apusen provosoivan kolumnin. Tässä pari poimintaa:

• Ylivoimaisesti paras on professori Jyri Mannisen bloggaus 13.11. Verkko-opetuksen myytit.
• Ja samana aamuna julkaistiin HY:n Jaakko Kurhilan muistutus siitä, että myös Helsingin yliopistossa on verkkokursseja.
• Itse muistuttelin samasta viime perjantaina ja vertailin MIT:n ja HY:n kursseja. HY:n oli muuten parempi!

Mikä minua ihmetyttää, on se, että mediaa eivät MOOCit juuri kiinnosta - jos ei kesälomalla vääntämääni free-juttua lasketa. Esimerkiksi Helsingin Sanomia ei jutunteko tuosta massakurssista kiinnostanut, vaikka kyseessä oli valtakunnan mittakaavassa ainutlaatuinen juttu. Onko vika siinä, että Suomessa ei ole koulutusalaan erikoistuneita toimittajia, vai siinä, että HY:n viestintäpomolla oli kiire?

Medialla on keskeinen rooli, että verkko-opiskelu lähtisi leviämään ja yliopistot innostuisivat järjestämään lisää MOOCeja. MOOCeihin olisi myös helpompi hakea rahoitusta, jos termi olisi tuttu rahoittajille.

Bitcoin ja kirjanpito - kirjanpitolautakunnan lausunto saapui tänään

Bitcoin-virtuaalivaluutan käyttö kirjanpidossa ja verotuksessa on herättänyt yrittäjissä jonkun verran epätietoisuutta. Verohallinnossa linjausta valmistellaan, mutta kirjanpitolautakunnasta linjaus tuli jo tänään. Tutustu kirjanpitolautakunnan lausuntoon.

Voit keskustella aiheesta blogin kommenttiosiossa tai vielä ehkä mielekkäämmässä paikassa eli Bittiraha-foorumilla.

Enkeli-Elisa 2.0?

Törmäsin sattumalta Julkisen sanan neuvoston päätökseen 4787/SL/12, jonka sisältö menee lyhyesti näin:

• Vaarojen Sanomat julkaisi paikannimiasiantuntijan (?) kirjoittaman jutun ”Paalasmaa – laakea rantamäki”.
• Viikkoa myöhemmin lehti oli julkaissut jutun ”Paalasmaa -juttu täyttä huuhaata”, jossa pahoiteltiin, että kirjoitus oli päätynyt lehteen, ja kirjoitus tuomittiin huuhaaksi mm. suomen kielen professorin haastatteluun nojaten.
• No tästähän ei paikannimiasiantuntija tykännyt, vaan teki kantelun Julkisen sanan neuvostolle.
• Julkisen sanan neuvosto antoi vapauttavan päätöksen.

Pienellä googlailulla selviää, että kyseinen herra on antanut lausuntoja muun muassa seuraavissa jutuissa:

• Nimi Parainen saattaa juontaa juurensa jopa kivikaudelle
• Huutjärvi oli majavajärvi
• Kalevalan ja Sammon salaisuudet avautuvat 
• ”Kalevalan sankarit olivat Baltian sotapakolaisia”

Kysymys: onko kukaan koskaan selvittänyt, onko tämän herran puheissa mitään perää, vai heitteleekö hän lausuntoja hihasta, ja ne menevät sukkana läpi mediassa kuten joutsenen selässä lentänyt kissa?

Holhouksen alaiset - 7 näkymää ylisääntelyn Suomeen

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi tänään raportin Holhouksen alaiset - 7 näkymää ylisääntelyn Suomeen (Matti Apunen, Kimmo Collander, Ilkka Haavisto, Antti Neimala).

Raportin kantava ajatus on, että jatkuvasti kasvava sääntely hidastaa taloudellista ja teknologista kehitystä. Esimerkiksi kiinalaiset rakentavat uuden tehtaan tai voimalaitoksen nollasta käyttökuntoon 21 kuukaudessa. Yhdysvalloissa lupien saamiseen, valituksiin ja rakentamiseen kuluu kymmenen vuotta.

(Sivuhuomiona todettakoon, että Yhdysvallat, jota usein käytetään esimerkkinä vapaasta markkinataloudesta verrattuna "sosialistiseen" Suomeen, on oikeasti todellinen byrokratian ja sääntelyn tyyssija.)

Raportissa ei väitetä, etteikö jotain sääntelyä pitäisi harjoittaa eikä liioin kiistetä, etteikö vähäosaisille pitäisi tarjota sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltopalveluja. Tulilinjalla on toteutustapa. Raportissa mm. vertaillaan erilaisia tapoja järjestää kaikille terveydenhuolto.

Mikä yliholhoamisessa sitten on pielessä? Seuraava sitaatti raportista kertoo olennaisen ymmärrettävällä tavalla:

Vapaus saada päättää elämästään koskee etenkin pieniä, arkisia ja henkilökohtaisia asioita. Se on tärkeämpää kuin tavallisesti tulemme ajatelleeksi, mikä on käynyt ilmi kerta toisensa jälkeen, kun vapaudet on riistetty.

Itäberliiniläiset nuoret uhmasivat keväällä 1987 neljänä iltana kommunistipuolueen yhden puolueen diktatuuria, aseistettuja vartijoita ja salaista poliisia vaatimalla, että muuri on purettava. Mikä sai nuoret protestoimaan?

Ei mikään ”iso” asia, kuten oikeus järjestäytyä ammatillisesti tai kannattaa jotain muuta poliittista puoluetta. Nuoret olivat vihaisia, koska heiltä olivat menneet sivu suun David Bowien, Eurythmicsin ja Genesiksen konsertit, jotka oli pidetty muurin toisella puolella, Länsi-Berliinissä.
Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin he olivat repineet Euroopan jakautuneisuutta symboloivan muurin yhdessä muiden berliiniläisten kanssa.

Sudanilainen toimittaja Lubna Ahmad al-Hussein pidätettiin heinäkuussa 2009 Khartoumissa sijaitsevassa kahvilassa siveellisyyslain rikkomisesta. Hänen rikoksensa: hänellä oli housut.

Al-Hussein kyseenalaisti julkiseesti housujen pitämisen rikollisuuden, vaikka uhkana oli saada 40 raipaniskua. Hän onnistui saattamaan lain naurunalaiseksi ja kääntämään huomion naisten oikeuksista käytävään taisteluun esimerkiksi sukuelinten silpomista vastaan. Naisten oikeus pitää housuja on sekin taistelemisen arvoinen asia ja symboloi tietysti vastarintaa kaikenlaista sukupuolierottelevaa lainsäädäntöä vastaan.

Kaiken kaikkiaan raportti on sujuvaa tekstiä, ja jopa viihdyttävää luettavaa - siitä pitävät huolen eri puolilta maailmaa esitellyt esimerkit holhoamisesta, aina Ruotsin "tanssilavaholokaustista" ja jazz-musiikin turmelevuudesta alkoholin kieltolain vaikutuksiin.

Opiskelija ja tekijänoikeus

Opettajille on tarjolla paljon materiaalia tekijänoikeusasioista. Mutta entä opiskelijoille? Tunkkasin tällaisen:



Lisälukemista:

• Opiskelijan teosten julkaisu verkossa
• Vetoomus luovien alojen opiskelijoiden tekijänoikeuksien puolesta
• Entä opiskelijoiden oikeudet tekemiinsä teoksiin?
• Tekijänoikeusneuvoston lausunto ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden tekijänoikeuksista (TN 2001:10)

Avoimen datan sovellusidea: oma hintaindeksi

Virallisesti inflaatiota mitataan kuluttajahintaindeksillä, mutta tämä indeksi perustuu keskivertoihmisen kulutukseen. Lapsettoman ja autottoman kasvissyöjän "inflaatio" onkin erilainen kuin vaikkapa paljon autoaan (hyödyksi tai huviksi) käyttävän suurperheellisen. Idea: meillä on jo kivoja avoimeen dataan perustuvia palveluja, kuten Verokuitti, Velkakello tai Kansan muisti. Voisiko joku väsätä palvelun, josta voisi kliksutella kuukausittaiset menonsa, ja sitten palvelu näyttäisi, paljonko eläminen on kallistunut ajanjaksolla X.

Lukemaa voisi sitten verrata kuluttajahintaindeksiin.

Palvelu ehtisi mainiosti vielä kilpailuunkin.

Vetoomus toimittajille: hinta näkyviin!

Verovaroilla kustannetaan kaikkea kivaa, ja siinä ei ole sinänsä mitään väärää. Pidän reiluna, että työtön pääsee syöpähoitoihin ja yksinhuoltajan lapsikolmikko päiväkotiin.

Haluan kuitenkin, että veronmaksajilla on tieto siitä, mitä tämä lysti maksaa. Tällöin äänestäjän on helpompi puuttua mahdolliseen älyttömään tuhlaamiseen.

Media uutisoi mielellään kaikkia uusia kivoja verovaroilla tuotettuja palveluja, esimerkiksi:

• Yle Areenan ja Yle Elävän arkiston tarjonta opetuskäyttöön (aiemmin näitä ei saanut näyttää tunnilla)
• Digilupa käytössä kaikissa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa 

Järjestöt tuskin ovat tarjonneet ko. lupia ilmaiseksi. Uutisissa ei silti puhuta mitään rahasta.

Työnantajani Metropolia maksoi jo viime vuonna Kopioston digiluvasta 53 000 euroa ja tietojeni mukaan aika harva meillä kyseistä lupaa hyödyntää.

Paljonko summa mahtaa olla kaikille yliopistoille ja ammattikorkeakouluille? Puhutaanko kuusi- vai seitsennumeroisesta summasta?

Tuliko oppikirja valmiiksi?

Tuliko oppikirjamaratokirjastamme valmis kolmessa päivässä, niin kuin oli tarkoitus?

Lyhyt vastaus:

Jos valmiilla tarkoitetaan sellaista, jonka voisi maanantaiaamuna lähettää offsetpainoon ja tilata parituhatta kappaletta ja panna myyntiin, niin ei tullut. Kirja on kesken. Piste.

Jos valmiilla tarkoitetaan sellaista, jota kehtaa esitellä ja sanoa "tällaisen saimme valmiiksi kolmessa päivässä vapaaehtoisvoimin ja julkaisimme vapaalla lisenssillä", niin silloin tuli.

Epäonnistuimmeko? Mielestäni emme. Yle vertaa tuotostamme Linuxiin. Linuxin ensimmäinen versio tuskin oli sellainen, jonka olisi voinut asentaa ison organisaation kaikkiin tietokoneisiin. Linus Torvalds julkaisi tuotoksensa vapaalla lisenssillä, jolloin muut pääsivät parantelemaan sitä, ja lopputulos on kaikkien tiedossa.

Myös projektin saamaa mediajulkisuutta (Slashdot, Hackernews, Nelosen tv-uutiset, STT:n kautta kaikki maakuntalehdet + Hesari ja vielä Yle sekä MTV3) voidaan pitää onnistumisena. Jos olisimme tehneet kirjan valmiiksi kaikessa hiljaisuudessa ja laittaneet verkkoon lehdistötiedotteen kera, siitä olisi tehty korkeintaan pikku-uutinen, jos sitäkään.

Oppikirja on saatavilla Githubissa. Voit

• ladata oppikirjan pdf-muodossa,
• kertoa mitä siinä on parannettavaa tekemällä parannusehdotuksen tai
• ladata kirjan LaTeX-lähdekoodin ja parannella sitä ja tarjota muutoksia pääversioon tai tehdä kirjasta kokonaan oman versiosi jonka brändäät itse.

Kiitos kaikille tekijöille, kommentoijille, muille auttajille ja tsemppaajille. Tästä tämä lähtee!

Vesa Linja-aho

A group of Finnish math teachers write an open textbook in a weekend hackathon

A group of Finnish mathematics researchers, teachers and students write an upper secondary mathematics textbook in a booksprint. The event started on Friday 28th September at 9:00 (GMT+3) and the book will be (hopefully) ready on Sunday evening. The book is written in Finnish.

The result — LaTeX source code and the pdf — is published with open CC-BY-license.

As far as we know, this is the first time a course textbook is written in three-day hackathon. The hackathon approach has been used earlier mainly for coding open source software and writing manuals for open source software.

If you want to follow the progress, visit the repository at Github or our Facebook page (the conversation is mainly in Finnish, but you are welcome to comment and we will gladly answer in English).

Kukoistava puu

Kehitysmaiden köyhät ovat ressukoita, jotka vain valkoisen miehen rahapussi ja ennen kaikkea länsimaista kopioitu julkinen koulujärjestelmä voi pelastaa kurjuudelta ja tietämättömyydeltä.

Professori James Tooley on eri mieltä. Juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Kukoistava puu (engl. The Beautiful Tree) professori kertoo ihmeestä, johon hän törmäsi alun perin sattumalta intialaisessa slummissa: slummit ovat täynnä yksityiskouluja, joista valtamedia ei kerro mitään, kehitysyhteistyöjärjestöistä puhumattakaan.

Virallinen suhtautuminen yksityiskouluihin on - silloin kun niiden olemassaolo tunnustetaan - negatiivinen. Perustelut voi arvata ennalta: opettajat ovat "epäpäteviä", koulurakennukset huonokuntoisia ja onhan se länsimaalaisesta - ainakin suomalaisesta - hirveää, että joku joutuu maksamaan lastensa koulunkäynnistä.

Koko touhun pihvi on mielestäni tässä: julkishallinnon järjestämä koulutus toimii valtiossa, jossa korruption määrä on matala ja ihmisten työmoraali korkea. Esimerkiksi itselleni on periaatekysymys hoitaa työt kunnolla, olinpa sitten töissä pörssiyhtiössä tai julkishallinnon oppilaitoksessa. Kehitysmaissa ei ole näin: valtion kouluissa opettajat nukkuvat tunneilla, saapuvat töihin myöhässä ja piiskaavat lapsia. Seassa saattaa toki olla kunnollisiakin opettajia.

Lääkkeeksi koulutuksen tason parantamiseen ehdotetaan tavallisesti - niin julkisten kuin yksityistenkin koulujen - valvonnan lisäämistä. Tämä on kuitenkin paradoksaalista. Valvontaa on jo nyt olemassa ja kouluille on monenlaisia, usein typeränkin tiukkoja määräyksiä, mutta niistä selvitään lahjomalla. Sääntelyn lisääminen tarkoittaa vain sitä, että koulujen omistajat joutuvat maksamaan lisää lahjuksia virkamiehille. Korruption kitkeminen ei onnistu silmänräpäyksessä, eikä lapsilla ole aikaa odottaa vuosikymmeniä.

Yksityisellä sektorilla valvonta pelaa automaattisesti: vanhempi maksaa pienestä palkastaan koulumaksun. Jos lapsi kertoo kotona tunnilla nukkuvasta opettajasta tai hän ei opi koulussa mitään, vanhemmat ottavat lapsen pois koulusta ja koulun omistajan tulot pienenevät. Tämän takia koulujen omistajat ovat tarkkoja maineestaan ja valvovat opettajiensa touhuja.

Kyse ei ole talousliberaalin fantasiasta, vaan Tooley vietti tutkimusryhmineen vuosikausia tutkien väitteiden paikkansapitävyyttä. Lopputulokset olivat samoja Nigeriassa, Ghanassa, Kiinassa ja Intiassa: julkishallinnon koulutus ei toimi korruption takia. Yksityinen koulutus toimii. Köyhät laittavat mieluummin lapsensa yksityiskouluun, vaikka tarkolla olisi ilmainen julkishallinnon koulu. Kiinassa tilanne on jopa niin, että valtion koulujen koulumaksut ovat kalliimmat kuin mitä köyhille tarkoitettujen yksityiskoulujen.

Kirjan kerronta rullaa mukavan romaanimaisesti eteenpäin ja sujuva teksti saa lukijan eläytymään liejussa tarpovaan professoriin, joka etsii yksityiskouluja pahamaineisesta slummista. Olennaisimmat väitteet on varustettu lähdeviitteillä. Kirjan ansioksi voi laskea myös poliittisen paatoksen puuttumisen: myös vastakkaista näkökulmaa ymmärretään ja argumentaatio pysyy asiatasolla. Pieni irvailu valehtelemisesta narahtaneelle virkamiehelle tosin piristää asiatekstiä mukavasti, joten siteeraan tähän kirjan hauskimman (jos valtion varoilla harjoitettavaa lusmuilua ja lasten pakkiin kusemista nyt voi hauskaksi sanoa) kohdan:

Kieltämättä saimme vaikutelman heitteillejätöstä käydessämme BBC:n kuvausryhmän kanssa Makokon laitamilla sijaitsevissa kunnallisissa kouluissa. Olen jo kirjani kolmannessa luvussa listannut joitakin niistä havainnoista, joita aluksi tein näistä kouluista, mutta melkoiseksi yllätyksekseni saimme filmimateriaalia myös eräästä usein näkemästäni ilmiöstä, jonka en kuitenkaan ollut uskonut tulevan tallennetuksi filmille.

Yhdessä koulussa muuan nuori miesopettaja nukkui rähmällään pöytänsä päällä, ja samaan aikaan yksi hänen luokkansa tytöistä yritti opettaa tovereitaan apunaan rähjäinen oppikirja. Kuvitelkaa tilanne: BBC:n kuvaaja, tuottaja ja ohjaaja astuvat luokkahuoneeseen. Lapset kavahtavat pystyyn ja tervehtivät vieraitaan tavanomaisen riemukkaasti. ”Tervetuloa teille,
BBC:n ryhmä”, he laulavat. Opettaja nukkuu edelleen. Yksi oppilaista yrittää nolona herättää opettajaa, joka kuitenkin jatkaa uinailuaan.

BBC:n kuvaaman materiaalin päälle on hivenen ilkeämielisesti dubattu professori Olakunle Lawalin ääni. Tämä Lagosin osavaltion opetusministeri on hyvin huomattava henkilö, joka on saavuttanut filosofian tohtorin arvon Oxfordin yliopistossa. Esittäessään näkemyksensä nigerialaisopettajien ammattitaitoon aikaisemmin liittyneistä ongelmista ja sen nykyisestä korkeasta tasosta Lawal kertoi monisanaisesti, että aikaisemmin ”opettajat olivat huonosti motivoituneita, koska heidän työolonsa olivat haasteelliset. Aika ajoin heille maksettiin palkka satunnaisesti, jotkut eivät toisinaan saaneet palkkaa lainkaan. Kuuden viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin parantunut huomattavasti. Tämä kunnallinen koulu on nykyään oikein hyvä, sen henkilökunta on hyvin pätevää.” Hänen äänensä liittäminen nukkuvaa opettajaa esittävään kuvamateriaaliin
oli hivenen pahansuovasti tehty. Kaiken kukkuraksi BBC oli lisäksi ottanut dokumenttiin mukaan kohdan, jossa Mary Taimo Ige Iji arvostelee köyhäinkoulujen opettajia ja vertaa näitä kunnallisten koulujen työntekijöihin:

Niin, yksityiskoulujen opettajat eivät ole päteviä eivätkä he saa säännöllistä palkkaa. – – Koska heidät voidaan erottaa milloin tahansa, he eivät ole asialleen omistautuneita, ja mikä tärkeintä, he eivät ole päteviä. Valtion koulujen opettajat ovat puolestaan hyvin kurinalaisia ja koulutettuja. Heidät toki voidaan erottaa huonon käytöksen takia, mutta sitä tapahtuu harvoin.

Käy oikein sääliksi nukkuvaa opettajaa, joka tahtomattaan sai tämän kaiken aikaan. En olisi rohkaissut BBC:tä käyttämään hänen kuvaansa, ellen olisi nähnyt niin monia hänenkaltaisiaan. Joka tapauksessa kuvassa tuntuvat mainiosti tiivistyvän kaikki ne epäkohdat, jotka olin pannut merkille käydessäni köyhille tarkoitetuissa kunnallisissa kouluissa.

Suosittelen kirjaa kaikille opettajille ja kehitysmaista kiinnostuneille. Kirja ravistelee myös uskomusta "pätevä opettaja on hyvä opettaja", mutta säästän sen kokonaan oman bloggauksen aiheeksi.

Plussaa:

• ravistelee mukavasti perinteisiä ajatusmalleja koulutuksesta ja kehitysavusta
• kehitysmaiden ihmisiin suhtaudutaan kuten ihmisiin (kirjoittajan asenteesta ei huokua minkäänlaista ylimielisyyttä tai imperialismia)
• romaanimainen kerronta tekee lukukokemuksesta viihdyttävän

Miinusta:

• vaikka kirja on hyvä, se voi jäädä pituutensa puolesta lukematta niiltä, joiden se pitäisi lukea. Olennaisimman sanoman voisi tiivistää satasivuiseen pokkariin (vinkiksi kustantajalle!).

James Tooley: Kukoistava puu.  Eetos kustannus 2012. ISBN:
978-952-280-018-3 (nid)
978-952-280-019-0 (pdf )
978-952-280-020-6 (epub)

Ilmestyy lokakuussa 2012.