Jymäytys historian lehdiltä: Timanttitalo - Diamanthuset aka Investia

Suomenkielisen Wikipedian Luettelo huijauksista -sivua lueskellessa silmiin osui uusi tuttavuus: Timanttitalo*. Europositronit, Wincapitat ja keijukaiskuvat olivat tuttua huttua, mutta tästä en ollut ennen kuullutkaan. Wikipediankin artikkeli tai pikemminkin artikkelintynkä on varustettu lähdeviitepyynnöillä. Myöskin Google antaa tietoa laiskasti. Hakuosumista löytyy vain pari keskustelupalstaosumaa (klik, klik). Nimimerkki Roope kirjoitti jo vuonna 2004, että

Noin 30 vuotta sitten Suomessa kaupattiin ihan tosissaan sijoitustimantteja. Timantit oli suljettu jonkinlaisiin kasetteihin, joita ei ollut lupa avata. Jos kasetin avasi, menetti kasetti sisältöineen arvonsa. 

Talouselämän artikkeli vuodelta 2013 mainitsee tapauksen sivumennen (joskin toimittaja muistaa vuosikymmenen väärin):

1990-luvulla timanttien maine hieman kolhiintui. Timanttitalo-niminen yritys myi sijoittajille niin sanottuja kasettitimantteja. Yritys lupasi timanteille huimat arvonnousut. Timantit olivat suljetussa kasetissa, jota ei saanut avata. Yritys paljastui silkaksi huijaukseksi, kun kasetin sisällä olikin vain teollisuustimantteja.

Vielä pari vuotta sitten tämmöisissä tapauksissa piti suunnata Kansalliskirjaston arkistoa tai Päivälehden arkistoa selaamaan (kuten vuonna 2014 tätä sähkötapaturmahuhua selvittäessä), mutta nykyään on helppoa: kaikki Hesari-uutiskynnyksen ylittävät tapaukset ovat hiirenklikkauksen päässä Helsingin Sanomien Aikakone-palvelussa, jonne on skannattu ja ajettu tekstintunnistuksen läpi kaikki Hesarit/Päivälehdet vuosilta 1889-1997. Aineistoon pystyy tekemään sanahakuja, ja tämä tapaus ratkesi ihan kotisohvalta. Hakusanalla Timanttitalo löytyy 80 osumaa, joista varhaisin on putiikin mainos 9.12.1980 (yksi varhaisempi hakuosuma, 18.9.1979, oli jonkun tavallisen kultasepänliikkeen timanttisormusmainos):

Mainoksessa hehkutetaan menneisyyden arvonnousua ja vedotaan toimintaan ulkomailla:

Timanttitalo on Skandinavian suurimman sijoitustimanttiyhtiön Diamanthusetin suomalainen tytäryhtiö. Diamanthusetilla on toimipisteet Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Antwerpenissä, Los Angelesissa ja New Yorkissa.

Ja vakuutuskin on tai väitetään olevan:

Lisäksi Timanttitalon välittämillä sijoitustimanteilla on vakuutusyhtiö Lloyds'n vakuutus katoamisen ja varkauden varalta.

Katoamisen varalta vakuutus? Just joo... Mutta mitäs sitten jos haluaa realisoida sijoituksensa? On tietenkin ainutlaatuinen jälleenmyyntipalvelu. Nyt vuonna 2019 Wincapitan, Onecoinin ja verkostomarkkinointikohujen jälkeen kaikki hälytyskellot huutavat Ponzi-huijausta, mutta nyt pitää muistaa että eletään vuotta 1980 ja aikaa ennen internetiä. (Ja jälkiviisaana on helppoa sanoa mitä tahansa "ilmiselväksi huijaukseksi".) Firma sai ilmoitella rauhassa ja samansisältöinen mainos oli lehdessä viikkoa myöhemmin 16.12.1980. Vuonna 1981 mainos esiintyi lehdessä 19 kertaa. Tammi-helmikuussa ensin samansisältöisenä. Sitten huhtikuussa 1981 virsi vaihtuu inflaatiosuojaan (otsikko on ilmeisesti ollut muulla värillä kuin mustalla, kun skannaus on vähän epäonnistunut):

Nyt on pöytään lyöty myös uusi vakuutus:

b) vakuutus, joka turvaa asiakkaan sijoituksen ellei Timanttitalo pystyisi täyttämään antamaansa jälleenmyyntipalvelusopimusta.

Inflaatioon vetoaminen oli hyvä veto, 1980-luvun alussa inflaatio jylläsi 10 prosentin pinnassa ja aihe oli tapetilla mediassa, esimerkiksi 27.1.1981 – samalla aukeamalla Timanttitalon mainoksen kanssa – oli HS:n Taloustiistaissa Eero Helkkulan kolumni Inflaatioraha polttaa omistajansa käsiä. Sitten oli markkinointitempaus 11.-12.5.1981, jota mainostettiin 10.-12.5.:

Sitten kauppa ilmeisesti kävi kuin siimaa, koska Timanttitalo debytoi työpaikkailmoitussivuilla, etsien sijoitusneuvojia 17.5.1981:

Lähes sama ilmoitus toistui sunnuntain Hesarissa 6.9.1981 ja 13.9. – joista jälkimmäisenä päivänä oli taas vähän tuunattu mainos, joka sitten pyöri useamman kerran syksyllä:

Nyt luvataan jo kovia:

K: Mitä tapahtuu ellei Timanttitalon jälleenmyyntipalvelu toimi?

V: Sijoittaja on turvattu kansainvälisellä vakuutuksella, joka takaa hänelle aina ostohinnan sekä vuosittaiset arvonlisäykset.

Suurin piirtein sama virsi pyöri sitten läpi vuoden 1982, ilman radikaaleja muutoksia. Oli Sijoittajien neuvontapäivää 17. ja 18. helmikuuta ja rekryilmoitusta myyntisihteerille ja sijoitusneuvojalle, ja vähän paranneltuja mainoksia. Rekryilmoituksissa mainittiin toimitusjohtaja Lars Nystén.  Ja ylsipä Timanttitalo kerran toimitetun aineistonkin puolelle, 12.10.1982:

Artikkelissa muistutetaan lakonisesti, että

Kulta- ja timanttikauppiaat suhtautuvat sijoitusyhtiöihin karsaan epäilevästi ja muistuttavat että näillä on taipumus mennä nurin parissa vuodessa.

Ja niinhän siinä sitten kävi. Joulukuussa 1982 hommaa rebrandattiin DH-sijoituksiksi, syyskuussa 1983 Investiaksi, marraskuussa sai jo kylkiäisenä Tissot-kelloja:

4. helmikuuta 1984 uutisoitiin jo poliisista Investian kimpussa:

ja firman näyttävä ilmoittelu muuttui vähemmän näyttäväksi:

Vuonna 1985 ei jostain syystä löydy yhtään arkisto-osumaa Hesarista, mutta 1986 oikeus pani pisteen timanttitalon tarinalle. Ensin Timanttitalon repii atomeiksi pakinoitsija Origo 27.3.1986:

eikä komiikka lopu siihen, seuraavaksi Hesari nostaa tikun nenään sen tosiasian, että SYPin** yritystutkijat olivat pitäneet Timanttitalon ideasta (ote koko sivun jutusta):

 9.9.1986 uutisoitiin käräjistä:

harva rupesi penäämään oikeutta, ilmeisesti koska

Sijoittajien vähäinen kiinnostus on tulkittu siten, että timanttirahat ovat valtaosin ns. pimeää rahaa.

Joukossa oli surullisiakin kohtaloita, pitää jossain vaiheessa pyörähtää Ylen arkistossa katsomassa tämä 24.9.1986 ulos tullut pätkä:

14.10. uutisoitiin toimitusjohtaja Sten Lindholmin riitauttaneen vahingonkorvausvaatimukset:

ja lopullisesti nuijalla lyötiin päälle 9.12.1986 Helsingin raastuvanoikeudessa:

Tämän jälkeen Timanttitalosta kuultiin Hesarin sivuilla vasta vuonna 1989–1990, kun Timanttitalo Investian johto sai petossyytteet 7.3.1989:

jotka sitten myöhemmin kaatuivat (6.3.1990):

Mainoksissa mainittua Timantti Uutiset -lehteä ei löydy ainakaan Kansalliskirjaston hakupalvelusta. Origon pakinassa yllä mainitaan firman ilmoitelleen myös Suomen Kuvalehdessä, pitääpä jossain vaiheessa tonkia senkin digiarkistoa.

Meinasin jälkinäytöksenä postata tähän kuvan erään toisen huijauksen, ihmeakkua kehittäneen Europositronin lehti-ilmoittelusta. Kuvio oli pitkälti sama: firma keräsi rahaa lehti-ilmoituksilla, lopulta viranomainen kiinnostui ja tekijä tuomittiin. Muistelin, että putiikki keräsi rahaa vasta 2000-luvulla, mutta Aikakoneen haku tuottikin seuraavan helmen, Vesan päivänä vuonna 1994:

Ilmeisesti ei tärpännyt, koska 2000-luvulla rahaa kerättiin sitten näin Hesarin ilmoituksilla:

Jotenkin tuo osuma 1994 vahvistaa perstuntumaani siitä, että tyyppi uskoi kilkkeeseensä ihan oikeasti, samalla tavalla kuin harras kristitty uskoo vilpittömästi Jeesukseen, eikä kyseessä ollut kusetus isolla koolla. Timanttitalo taas vaikutti jymäytykseltä isolla jiillä. Lopputulos on toki sijoittajan kannalta sama. Tuomioistuimet taas päätyivät päinvastaisiin ratkaisuihin...

YTJ-tietopalvelusta Timanttitalo löytyy vieläkin Y-tunnuksella 0398992-6 (D.H. INVESTIA OY).

* Linkki vie arkistoversioon jolta artikkeli näytti tätä blogitekstiä aloitettaessa. Lisäillen itsekin lähteitä kun tämä blogikirjoitus on valmis.
** Jonnet ei muista SYPpiä.

 

Edit 2.3.2021: korjattu pakinoitsijan nimi, Origohan se, ja kuva on Penan.