perjantai 11. huhtikuuta 2014

Uusi lastenkirja sateenkaariperheistä

Huhtikuun alku on ollut kivaa seurattavaa ihmisoikeuksien saralla: ensin Mannerheimin lastensuojeluliitto (jonka jäsen olen ja jota olen pitänyt melko konservatiivisena - onhan nimessäkin Mannerheim :-) ilmoittaa kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia. Tämä on luonnollisesti aiheuttanut myös älämölöä - onhan nyt lapsella oltava oikeus erilaiset genitaalit omistaviin vanhempiin, koska nettikansa kerran niin sanoo. Myös Pelastakaa Lapset ry (jota olen pitänyt kukkahattutätimäisenä tämän parodiaväännön takia) liittyi samaan rintamaan:
Pelastakaa lapset kannattaa esitystä tasa-arvoisesta avioliitosta, koska se takaa yhdenvertaisen kohtelun riippumatta sukupuolisesta suuntautumisesta.
Kolmas mukava yllätys oli kun postiluukusta kolahti Tittamari Marttisen (teksti) ja Aiju Salmisen (kuvitus) lastenkirja Ikioma perheeni.



Söpösti kuvitettu kirja kertoo erilaisista perhemuodoista lapsille ymmärrettävällä tavalla.




Suosittelen lämpimästi. Sekä lapsille, että ennen kaikkea vanhemmille. Pienten lasten isänä tiedän, että lapsille ei ole mitenkään kummallista, että jollain on kaksi äitiä tai että isän yksi kaveri ei ole tyttö eikä poika. Kummallisiksi nämä muuttuvat vasta, jos aikuinen tartuttaa omat ennakkoluulonsa omiin lapsiinsa.

Sateenkaariperheet ry:n sivuilta löytyy lista samanhenkisistä kirjoista. Tämä tuore teos sieltä vielä puuttuu, pitääpä vinkata...

5 kommenttia:

  1. FB:n puolella valistettiin, että kirjaa voi tilata myös Sateenkaariperheet ry:ltä ja samalla tukea heidän toimintaansa:
    http://my.surveypal.com/kirjatilausikiomaperheeni

    VastaaPoista
  2. Liian vähän on tuotu esille sitä argumenttia "tasa-arvoista avioliittolakia" vastaan, että lapsella on oikeus hänet tehneisiin ihmisiin, joista toinen on aina mies ja toinen nainen. Kaikki muut seikat kalpenevat tämän rinnalla.

    Tunnen myötähäpeää kun Pentti Oinoset sun muut siteeraavat raamattua ja höpisevät perinteestä (ihan kuin tapa tehdä joku asia olisi oikeutettu vain sen takia, että sitä on tehty tarpeeksi kauan) puolustaessaan avioliiton rajaamista miehen ja naisen väliseksi liitoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "lapsella on oikeus hänet tehneisiin ihmisiin, joista toinen on aina mies ja toinen nainen"

      Mites tota noi yksinhuoltajat ja lesket? Pakkoavioliittoon?

      Poista
    2. Yksin eläminen ei ole luonnotonta, mutta samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhde on luonnotonta ja perverssiä. Lapsi ansaitsee kasvuympäristön ilman luonnottomuuksia. Homot saavat tehdä keskenään niin kuin haluavat. Se on heidän valintansa, mutta ei sotketa lapsia siihen.

      Poista
  3. Nyt myös Hesarissa:
    Nyt saatiin sukupuolineutraali lastenromaani

    Loppu vähän feilaa: "Kuvitus jatkaa tekstin sukupuolineutraalia ajattelua: lukija voi nimittäin itse päättää, onko Kuu tyttö vai poika." Entä jos Kuu ei ole tyttö eikä poika?

    VastaaPoista