torstai 19. maaliskuuta 2020

Wanha blogi arkistoon

Bloggerin käyttöliittymä ei ole muuttunut mihinkään reilussa kymmenessä vuodessa, ja Wordpress on ajanut kirkkaasti ohi. Siksi meinasin siirtyä käyttämään Wordpressiä, ja perustin 2018 uuden blogin osoitteeseen lue.vesa.fi. No, lopputulos oli, että toimitettuihin medioihin kirjoittaminen vie nykyään kaiken ylimääräisen ajan, joten tuo uusi blogi on ollut lähinnä tyhjän panttina. Jos joskus inspiraatio iskee kirjoittaa jotain joka on pakko saada julkaistua hetinyt, eikä juttu putoa minkään asiakasmedian repertuaariin, kirjoittelen tänne, kököstä käyttöliittymästä huolimatta. Noin pari kertaa vuodessa. Tätä blogia olen kuitenkin pitänyt vuodesta 2009, ja toimii hyvin arkistona.

En viitsi maksaa 300 euroa vuodessa Wordpressille palvelusta jota en käytä, eli ajan tuon alas, ja tässä arkistolinkit kirjoituksiin - niihin kokonaiseen kolmeen, joita sinne kahdessa vuodessa kirjoitin:

Jatketaan siis täällä. Luonnoksena on pyörinyt reilun vuoden yksi teksti, joka on eräänlainen followup Skrolliin ja Skeptikkoon kirjoittamistani saatananpalvontapaniikkia koskevista jutusta, koitan saada sen ulos ennen kesää.

torstai 23. tammikuuta 2020

"Potilaat huijasivat" ja tutkimustulos yllätti – toimittajan, tutkijan vai kenet?


Avatessani torstaiaamuna 23.1. Hesarin sovelluksen heti toisena etusivun uutisena (kuntatalouskriisin jälkeen) silmille lävähti tiedeuutinen:
   Espoo valvoi oikomishoidon potilaita mikrosirulla: paljastui "masentava" totuus hammasrautojen käytöstä

Parikymmentä minuuttia myöhemmin otsikkoa oli muutettu vielä raflaavammaksi:
   Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

Tiivistelmänä jutusta: Espoossa seurattiin oikomishoitopotilaiden hammasrautojen käyttöä sekä kyselykaavakkeella että lämpöä loggaavalla mikrosirulla ja sitten vertailtiin potilaan ilmoittamaa käyttöä mikrosirun keräämään tietoon. Tutkimus on hyväksytty vertaisarvioituun tiedelehteen ja se julkaistaan myöhemmin keväällä, mutta
   mutta HS kertoo tuloksista ensimmäisenä.

 Pari pointtia:


  • Suboptimal compliance is typical with all types of orthodontic appliances. 
  • Actual wear time is approximately 5 hours per day less than stipulated. 
  • Overreporting of appliance wear was found with all types of appliances. 
  • Factors influencing compliance levels are not fully understood.
    • Toiseksi, julkaisemattomista tutkimustuloksista uutisoiminen on ongelmallista siksi, että tuloksiin ei ole helppoa mahdollisuutta tutustua ja näin esittää tosiasiapohjaista kritiikkiä uutisesta. Artikkelin preprintin saa yleensä toki laittamalla sähköpostia tutkijalle, mutta kuinka moni sen tekee?
    • Kiinnostavinta tutkimustietoa on ainakin omasta mielestäni se, miksi ohjeita ei noudateta ja millä toimenpiteillä niitä noudatettaisiin paremmin. Tästä lienee itse tutkimusartikkelissa, mutta uutisessa se sivuutetaan.
    • Jos jokin tässä on "hätkähdyttävää" ja "masentavaa", niin se, että kaupungin talousjohto on erittäin kiinnostunut tuoreista tutkimuksen tuloksista ja jopa hoidon epäämistä väläytellään. Potilaat leimataan otsikkotasolla "huijareiksi".
    • Jutussa ei käsitellä sanallakaan sitä, olisiko hoidon epääminen rautojen liian vähäisen käytön perusteella eettistä tai edes laillista? Tutkimus oli vapaaehtoinen mutta onko siruseurantaa edes laillista toteuttaa potilaille? Saako siitä kieltäytyä? No, näistä saadaan sitten ehkä iltapäivällä toinen juttu (ja toiset klikit) tehtyä, kun joku järjestö tai laillisuusvalvoja ärähtää.

    lauantai 20. heinäkuuta 2019

    Tuomittujen keski-ikä 51 vuotta – pilaavatko keski-ikäiset internetin?

    Nettikeskusteluja riivaavia törkypuheita koitetaan välillä kuitata keskenkasvuisten nuorten (miesten) höyryjen päästelyksi, vaikka oma perstuntuma sellaisissa sosiaalisissa medioissa joissa esiinnytään profiilikuvalla on pikemminkin sellainen että törkypuhuja on yleensä keski-ikäinen mies. Mutta löytyykö tämän perstuntuman tueksi faktaa?


    Vääränlainen tekijäkuva voi vaikeuttaa itse ongelmaan puuttumista. Esimerkiksi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa yleinen mielikuva on tekijästä on keski-ikäinen namusetä, vaikka totuus on jotain ihan muuta: tekijöistä suurin osa on nuoria miehiä, ja esimerkiksi Ylen selvityksessä lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta kaikki ulkoilmassa tapahtuneet, sukupuoliyhteyteen johtaneet rikokset olivat alle 30-vuotiaiden tekemiä.


    Mutta takaisin nettihäiriköintiin. Anonyymillä keskustelupalstalla ei tietenkään tiedä millainen tyyppi kommentin on kirjoittanut ja millä aikomuksilla. Esimerkiksi Ylen toukokuussa julkaisemassa tapauksessa toimittajan perheeseen kohdistuvaa väkivaltarikosta toivonut oli ollut tavallinen, hipsterin näköinen perheenisä. Suosittelen lukemaan jutun, jos et ole sitä jo tehnyt.


    Läheskään kaikki törkypuhe, vihapuhe, solvaaminen ja muuten vaan inhottava käytös ei tietenkään täytä rikoksen tunnusmerkkejä, mutta tuomioon johtaneiden rikosten syynääminen on hyvä lähde, koska tuomioista näkee tekijästä demografisia tietoja, kuten ikä, juridinen sukupuoli ja päiväsakon määrästä voi arvioida yhteiskunnallista asemaa.


    HS julkaisi keväällä hyvän jutun kunnianloukkaussyytteistä. Toimittajat olivat käyneet läpi kaikki käräjäoikeuksien kunnianloukkaustuomiot kolmen vuoden ajalta (törkeät ja tavalliset). Jutussa käsitellään kaikkia – myös muualla kuin verkossa tapahtuneita – kunnianloukkauksia lähinnä esimerkkien kautta: milloin esimerkiksi huorittelu johti tuomioon, milloin ei. Toimittajat olivat käyneet läpi myös syyttämättäjättämispäätökset ja esitutkinnan rajoittamispäätökset niiltä osin kuin syyttäjänvirastot olivat niitä luovuttaneet (yllättävää mielestäni että käytäntö vaihteli syyttäjävirastojen kesken: Helsingin syyttäjänvirasto ei suostunut luovuttamaan päätöksiä).


    Tuomittujen taustoista ei jutussa juuri puhuta. Sukupuolten välillä on hieman eroa määrissä ja korvauksissa. Jutun keskeisin johtopäätös on, että tuomiolle päätyminen on melko lailla arpapeliä.


    Takaisin nettiin ja nuoriin miehiin. Syytettyjen ja tuomittujen ikää olisi mielenkiintoista tutkia laajemmasta aineistosta, mutta jätetään se kuukausipalkkaisille tutkijoille ja toimittajille. Kätevän pikkuotoksen saa helsinkiläispappi Marjaana Toiviaisen kunniaa loukanneista henkilöistä, kun yhdessä ja samassa tuomiossa on 28 nimeä. Ainakaan tämä tapaus ei mene nuorison piikkiin: 28 tuomitusta löytyy tasan yksi 30-vuotias. Tuomittujen keski-ikä on 50,7 vuotta ja mediaani-ikä 50,5 vuotta. Tuomituista neljä on naisia ja 24 miehiä. Alla vielä taulukkomuodossa tuomitut anonymisoituna (uteliaille kerrottakoon vielä että nimilista on täynnä tavallisia Markkuja ja Ritvoja, seassa ei ole yhtään julkkista eikä edes puolijulkkista tai nettihörhöä):


    Rikos
    Ikä
    Sakko (á)
    Sakkoja (kpl)
    Sukupuoli
    Kunnianloukkaus
    70
    17
    25
    nainen
    Kunnianloukkaus
    69
    21
    25
    mies
    Kunnianloukkaus
    64
    19
    20
    mies
    Kunnianloukkaus
    62
    11
    20
    nainen
    Kunnianloukkaus
    61
    31
    25
    mies
    Kunnianloukkaus
    60
    6
    30
    mies
    Kunnianloukkaus ja laiton uhkaus
    58
    6
    45
    mies
    Kunnianloukkaus
    58
    6
    25
    mies
    Kunnianloukkaus
    57
    6
    25
    mies
    Kunnianloukkaus
    56
    27
    35
    mies
    Kunnianloukkaus
    55
    28
    20
    mies
    Kunnianloukkaus
    54
    6
    25
    mies
    Kunnianloukkaus
    53
    8
    25
    nainen
    Kunnianloukkaus
    51
    6
    40
    mies
    Kunnianloukkaus
    50
    6
    25
    nainen
    Kunnianloukkaus
    49
    29
    30
    mies
    Kunnianloukkaus
    49
    17
    25
    mies
    Kunnianloukkaus
    49
    25
    20
    mies
    Kunnianloukkaus
    47
    19
    30
    mies
    Kunnianloukkaus
    45
    6
    30
    mies
    Kunnianloukkaus
    45
    6
    40
    mies
    Kunnianloukkaus
    43
    6
    30
    mies
    Kunnianloukkaus
    42
    13
    35
    mies
    Kunnianloukkaus
    39
    9
    20
    mies
    Kunnianloukkaus
    39
    6
    30
    mies
    Kunnianloukkaus
    38
    6
    40
    mies
    Kunnianloukkaus
    34
    26
    20
    mies
    Kunnianloukkaus
    23
    6
    35
    mies


    Ainakin tämä taulukko tukee perstuntumaani, jonka mukaan netin ilmapiiriä eivät pilaa nuoret miehet vaan ikäiseni ja vanhemmat miehet (olen tätä kirjoitettaessa 37-vuotias). Sen sijaan erästä kaverini perstuntumaa taulukko ei tue. Se kuuluu ulkomuistista näin:


    Yleensä mitä sakeampaa saastaa joku kirjoittaa Facebookissa sitä suuremmalla todennäköisyydellä ukko on joku hyväosainen yrittäjä tai legoinsinööri.


    Kolmellatoista tuomituista päiväsakon tuloihin perustuva määrä oli 6 € eli heillä ei ole tuloja käytännössä ollenkaan. Korkein päiväsakon kappalehinta oli 31 euroa, tähän pääsee lapsettomana noin 3000 euron bruttokuukausituloilla (summaan vaikuttaa mm. lasten määrä). Tämä ei tietenkään osoita kaverin perustuntumaa vääräksikään: moni hyväosainen tuntee lainsäädännön tarkkaan ja osaa vittuilla hyvinkin ilkeästi ilman että saa puhelua poliisilta.


    Myöskään Tomi Metsäkedon tapauksessa tuomitut eivät olleet mitään teinityttöjä: kunnianloukkauksesta tuomittiin neljä naista, iät (rikoksen tekohetkellä) 55, 44, 24 ja 21 vuotta.


    Viime vuonna muutaman kerran sosiaalisessa mediassa vilahti tieto siitä, että lähes kaikki poliisin tutkimat vihapuherikokset olivat yli 30-vuotiaiden tekemiä. Lähteenä oli jonkun poliisin kertomus jossain seminaarissa. Nyt tieto löytyy ihan julkaistussakin muodossa (Sisäministeriön julkaisuja 2019:23: Sanat ovat tekoja – Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen, sivu 37): 


    Epäillyistä tekijöistä 98 % on yli 30-vuotiaita ja 85 % on miehiä. Näiden tunnistaminen on usein helppoa. He voivat kirjoittaa julkisuushakuisesti omalla nimellään, ja myös tunnistetietojen saaminen operaattoreilta ja palveluntarjoajilta on suhteellisen vaivatonta. Anonyymin kirjoittelun ja kommentoinnin kieltämistä on esitetty keinona hillitä vihapuhetta. Kokemus kuitenkin näyttäisi osoittavan, että yhä useampi on valmis omalla nimellään levittämään vihapuhetta.


    Anonyymin keskustelun kirjoittelun ja kommentoinnin kieltäminen olisi ongelmallista (lue: törkeää) jo kansalaisoikeuksienkin kannalta. Eettisesti hoidetulla moderoinnilla saavutetaan paljon paremmat tulokset kenenkään oikeuksia polkematta. Esimerkiksi vastenmielisin moderoimattomien tai kehnosti moderoitujen foorumien ilmiö, yksityishenkilöitä vastaan masinoidut vainokampanjat, olivat kiellettyjä jopa Sipulikanavalla, lapsipornon ohella:


    Holviala halusi pitää sisällössä tiukan linjan: ei lapsipornoa eikä yksityishenkilöön kohdistuvaa vainoa. ”Sipulikanava oli keskustelualustana siistimpi kuin Suomi 24 ja huomattavasti siistimpi kuin Ylilauta. Enhän minä nyt itsekään halunnut lukea mitään tuubaa. Minulla oli tietoinen tarkoitus päästä eroon šokkiarvosta, joka Tor-verkkoon liittyy.”


    Miten tilanne on sitten päässyt nykyjamaan? Vanha armeijassa kuultu viisaus “kurin löysentäminen on paljon helpompaa kuin sen tiukentaminen” pitää paikkansa tässäkin. Nettikeskustelujen suosio on kasvanut, poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten resurssit eivät. Nettiin voi kirjoittaa suurin piirtein mitä tahansa. Jos juttu sattuu päätymään esitutkintaan, tuomio tulla napsahtaa. Yleensä ei päädy.

    torstai 27. kesäkuuta 2019

    Pari kommenttia tuoreesta Wikipedia-plagioinnista uutisointeineen – kirjailija ollut asialla ennenkin

    Helsingin Sanomat julkaisi uutisen tuoreesta tapauksesta, jossa Wikipediaa oli plagioitu osaksi ammattimaisen kustantajan tietokirjaa. Muutama kommentti itsekin sekä kustannettuja tietokirjoja kirjoittaneena että Wikipediaa vuosituhannen alkupuolelta muokanneena:

    1. HS:n uutinen on otsikoitu HS-analyysiksi, vaikka kyseessä on ennemminkin uutinen ilman analyysiä. Tai ainakin itselle jäi epäselväksi, missä se analyysi siellä on.

    2. Uutinen on otsikoitu Suomalainen tietokirjailija jäi taas kiinni Wikipedia-lainailusta – sotkuun olisi ratkaisu, mutta kustantajia ei tunnu kiinnostavan. Uutisessa kerrataan – tämän tuoreen tapauksen lisäksi – pari tämän vuosikymmenen tietokirjaplagiointitapausta: Talentumin Virtuaalimaine-kirja johon oli copy-pastailtu tavaraa toisen gradusta sekä tuoreempi Saamelaisten mytologia -kirja, johon oli päätynyt (sic) tekstiä Wikipediasta. Tämän jälkeen väitetään, että
    Tietokirja-alalla siis on kasvava ongelma.
    Onkohan näin? Suomessa julkaistaan vuosittain toistakymmentätuhatta kirjaa (joista 5000-6000 on tietokirjoja), ja tällä vuosikymmenellä kolme on jäänyt kiinni plagioinnista. En pitäisi tätä vielä "alan ongelmana" enkä kasvavana sellaisena. Kun oikein pinnistän, muistan vain yhden tapauksen näiden lisäksi, ja sekin oli viime vuosikymmenellä ja ainakin uutisoinnin perusteella jäi epäselväksi, oliko plagiointia tapahtunut vai ei. Ylen lyhyessä uutisessa mainitaan, että Kirjailijaliitto ei ota kantaa tapaukseen, mutta suhtautuu yleensä epäilevästi palgiointisyytteisiin - ne kun ovat viime vuosian lisääntyneet.

    3. Sitten tämä "ratkaisu joka ei kustantajia tunnu kiinnostavan" on tietenkin plagiaatintunnistusjärjestelmä:
    Yksi Suomen johtavista plagiarismin asiantuntijoista on Ilona IT -yrityksen myyntijohtaja Risto Korhonen.
    En tunne Risto Korhosta eikä minulla ole mitään häntä vastaan, mutta minulle jäi epäselväksi, millä perusteella häntä nimitetään "yhdeksi suomen johtavista plagiarismin asiantuntijoista"? Siksikö, että hän myy softaa, jolla voi tunnistaa plagiaatteja? Korhonen on kyllä kirjoittanut ihan järkeviä plagiaatintunnistuksesta toiseenkin suuntaan: kun suomalaisia kirjoja ei syötetä TurnitInin järjestelmään, niiden plagioimisesta ei narahda automaattitunnistuksessa. Itselle tulee termistä plagioinnin asiantuntija mieleen ensimmäisenä Erja Moore, ja varmaan tätä muutkin ovat akateemisesti tutkineet.

    Se mikä jutusta puuttuu, on hintalappu. Mitä ko. järjestelmän käyttö kustantajille maksaisi? Jos kyse on isosta rahasummasta ja koska plagiointiongelma on näin pieni, niin ei maksane vaivaa?

    Sitten muutama huomio tapauksesta ja sen uutisoinnista yleensä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä mediana Kainuun Sanomat. Jutussa pyörii sama levy kuin mytologiakirjassakin (lihavoinnit minun):
    Tekijä oli vähän liian huonosti kopioinut tiettyjä asioita Wikipediasta. Olisi pitänyt tuottaa vähän enemmän, muokata tekstiä, Readme.fi-kustantamon kustantaja Ari Sahanen kommentoi.
    Ja
    KIRJAN kirjoittanut filosofian tohtori ja dosentti Nieminen myöntää tehneensä asiassa virheen. 
    - Ne ovat jääneet vahingossa sinne, hän viittaa kopioituihin kohtiin.
    Nieminen kertoo hänellä olleen epäselvyyksiä sen kanssa, miten Wikipediaa lainataan.
     
    - Se on oudompi minulle, kun ei sieltä niin helposti näy sitä kirjoittajaa varsinaisesti, Nieminen vertaa Wikipediaa lähteenä tieteellisiin teksteihin. 
    Hän pitää ongelmallisena, että Wikipedia-sivuilla lähteet ovat vasta artikkelin lopussa.

    Millä tavalla tämä on ongelmallista? Suurin piirtein kaikissa julkaisuissa lähteet ovat vasta artikkelin (tai kirjan tai kirjan luvun) lopussa. Jotenkin tapauksessa maistuu hätävalheen maku. Toisen pään sisään on mahdoton nähdä, mutta tämä haisee vahvasti perinteiseltä "Wikipedia on vapaata sisältöä joten sitä saa käyttää ihan vapaasti ihan miten vain". Asia ei ole näin, vaan sisältö on julkaistu vapaalla lisenssillä, eli sisältöä saa käyttää vapaasti, kunhan noudattaa artikkelin lopussa olevia lisenssiehtoja.

    Tässä kohtaa voisi osoitella vähän mediankin suuntaan: mytologiakirjaa koskevassa uutisoinnissa kuten myöskään tämän tapauksen uutisoinnissa ei mainita sanallakaan sanaa lisenssi. Mielestäni pitäisi. Wikipedian käyttämisestä tietokirjan pohjana tai osana voi tietenkin olla monta mieltä, mutta jos joku niin haluaa tehdä, niin sen voi tehdä myös oikein ja vastuullisessa uutisoinnissa kerrotaan myös tämä oikea tapa.

    Se, että tohtoritason ihminen vetoaa epäselvyyteen Wikipedian lainaamisessa, on vähintäänkin erikoista. Pelkkä googlaus "miten Wikipediaa lainataan" löytää ensiosumina kaksi sivua:

    jotka kertovat selkokielellä oikeastaan kaiken olennaisen siitä miten tällaiset "mokat" vältetään.

    Toinen tapauksen uutisoinnissa huomiota herättänyt asia on, että koko plagioinnin laajuus on jätetty pimentoon (poikkeus: Iltalehti). Eniten kiinnostaa, oliko kopioitu muutama lause ja oliko Wikipediaa mainittu lähteenä. Minulla ei ole kirjaa käsissäni, mutta tapauksesta on – ei kovin yllättävästi – ollut keskustelua Wikipedian omalla keskustelufoorumilla. Kahvihuoneen kautta löytyy Tekijänoikeudet-sivu, jossa keskustelua käytiin jo toukokuussa. Pari sitaattia (joista ensimmäinen vastaakin suurimpiin ihmettelyihini):
    • "Huomasin nopeasti, että kirja on merkittävältä osalta suoraa kopiota suomenkielisen Wikipedian artikkeleista, siis sivukaupalla copypastea. Osa siitä on minun tänne kirjoittamaani artikkelitekstiä, osa muiden tuttujen käyttäjien, osa ip-käyttäjien. Mitään mainintaa Wikipediasta lähteenä en kirjasta ole löytänyt."
    • Viimeisessä sähköpostiviestissään minulle 14.6. kustantaja kertoi todenneensa ettei kirjan teksti ollutkaan kirjailijan omaa tekstiä, eikä kirjailijan vastaus ollut tyydyttävä. 
    Olin jo ehdottamassa että kirjailijan muukin tuotanto kannattaa käydä läpi plagioinnin osalta – Huhtasaarikin jäi kiinni vain ja ainoastaan sen takia että jatkuva plagiointi blogikirjoituksissa pisti uteliaan kansalaisen selvittämään, mahtoiko tämä ruma tapa olla käytössä jo opiskeluaikoina. Pikkukaupungin poliisina työskennellyt isoisänikin sanoi, että moni rikollinen jää kiinni siksi että ei osaa lopettaa "silloin kun on vielä voitolla". Pätee niin näpistelijöihin kuin vakavampiinkin rikollisiin.  Samalta kirjailijalta on ilmestynyt ainakin Lapin luonto luo outoa taikaa ja Poro. No, tätä kirjoittaessani wikipediaanit olivat jo panneet toimeksi:
    • Tästä Porotohtorin matkassa -kirjasta vielä. Mihin silmäni osuvatkin, siellä on Wikipediaa käytetty lähteenä tai suoraan kopioitu. Pitää katsoa artikkelien versioita vuosilta 2015 tai 2016. Esim. Egyptiä ja pyramidia käsittelevät osiot on kirjoitettu ainakin osin Wikipedian artikkelien pohjalta. Pyramidi-artikkelin johdannosta (esim. vuoden 2015 lopun versiosta) on suoraan kopioitu peräkkäisiä virkkeitä. Jos nämä satunnaisesti valitsemani esimerkit ovat yhtään edustavia, tässä kirjassa on kymmeniä lukuja, jotka on kirjoitettu Wikipedian pohjalta. 
    Että semmoista. Kohu paisuu, ja aiheesta.

    Lisäys klo 22.05:

    • Kirjoitin että Toinen tapauksen uutisoinnissa huomiota herättänyt asia on, että koko plagioinnin laajuus on jätetty pimentoon. Löysin positiivisen poikkeuksen: Iltalehti. Toistaiseksi tapauksesta ovat siis uutisoineet (Ampparit-haun perusteella) Kainuun Sanomat, Kaleva, IS, IL ja HS.
    • Unohdin mainita konkreettisen esimerkin tuolla keskustelussa mainitusta yhdestä ongelmasta mikä liittyy Wikipedian käyttöön lähteenä (etenkin ilman lähdeviitettä): kirjoitin edellisessä blogissani tapauksesta, jossa ilmeisesti lisensiaatintutkimukseen on päätynyt lähteetön tieto Wikipediasta. Tapaus tuli ilmi kun olin lisäämässä lähdeviitettä yhteen lauseeseen Wikipediassa. Ja kuten kaikista relevanteista asioista, tästäkin on XKCD-sarjakuva.