Koulun vika? on raikas pamfletti, jos huuhaata ei lasketa

Tilasin ja lukaisin uutisissakin käsitellyn (ja jo blogissani sivutun) pamfletin Koulun vika? Pamfletissa 30 vuotta alakoulun opettajana työskennellyt Maarit Korhonen esittää tervetulleen koulun (ja opettajan) puolustuspuheenvuoron. Opettajat ja koulujärjestelmä ovat - Pisa-tuloksista huolimatta - saaneet paljon satikutia mediassa, mutta onko kaikki koulun vikaa? Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen kirja.

Kirja on asiallinen kritiikki hankalista vanhemmista ja oppilaista. Ja homevaurioista kärsivistä rakennuksista ja järjestelmän hölmöyksistä. Parista kohdasta olen eri mieltä ja mukana on myös ikävä huuhaaväite.

Teos ei varsinaisesti yllätä mitenkään räväkästi. On vanhempia, joita hotsittaa, ja vanhempia, joita ei hotsita. Ja sitten on vanhempia, jotka ruoskivat lapsensa anoreksian partaalle. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ensin mielenkiintoisia havaintoja kirjassa, joita haluan nostaa esille:

• "Isät loistavat poissaolollaan vanhempainilloista." (s. 23) "Voi pojat, miten moni kasvaa ilman isää." (s. 127)
• "Luokassa lapsille on aivan sama, kuka on mistäkin maasta ... Aisdan ihonväriin ei kukaan kiinnitä mitään huomiota ja ainakaan erilaisuudeksi sitä ei lasketa." Neekeriksi kyllä nimittelyä tapahtuu joskus suutuspäissä. (s. 34-35)
• "Kiusaamista on aina, on syynä sitte hyvä koulumenestys, huono koulumenestys, rikkaus, köyhyys, ihonväri tai äidin ammatti. Mikä tahansa käy, jos kiusata haluaa." (s. 99) Erinomainen havainto. Jos jotain halutaan kiusata, "nimittelysana" kyllä löydetään.
• Sivuilla 101-103 on tylyä settiä homeesta ja asbestista. Alipainepuhallin oli kytketty väärin päin, jolloin vehje puhalsi asbestipölyt luokkaan. Vuotavalle katolle ei tehty mitään, koska "me otettiin näytteet viidestä kohdasta ja näytteet oli kuivat".
• "En ihan ymmärrä, miten (vanhempien) raha voi olla niin suorassa suhteessa koulussa pärjäämiseen." (s. 117) Olenko ainoa, jolle tämä on itsestäänselvyys? Lapsi, joka joutuu käyttämään vapaa-aikansa pullojen keräämiseen ja vanhempiensa paimentamiseen, ei ole samalla viivalla kuin lapsi, jota vanhemmat motivoivat rahalla opiskelemaan ja vievät matkustamaan ympäri maailmaa. Ja on yksityisopet ja iPadit. Ja arvot periytyvät, ja genetiikan tutkijoilla lienee kanssa joku sana sanottavanaan tähän.
• "Olen sattunut työskentelemään kouluissa, joissa resurssit oppimisvaikeuksista kärsiville oppilaille ja maahanmuuttajataustaisille lapsille ovat olleet hyvät. Missään koulussa en kuitenkaan ole nähnyt, että lahjakkaisiin lapsiin olisi resursoitu mitään. ... Väittäisin, että lahjakas lapsi taantuu koulussa." (s. 121) "Jos lapsi oppii oikeastaan jo ennen kuin opettaja on ehtinyt opettaa, mitä silloin saa? Mitä saavat lahjakkaat lapset suomalaisessa koulussa? Aina kun joku mainitsee sanan yksityiskoulu, alkaa hirveä huuto. Minusta olisi mielenkiintoista perustaa yksi kokeilukoulu, jossa eri aineissa lahjakkaat voisivat opiskella omien kykyjensä mukaan. ... Tasa arvoa olisi se, että kaikki saisivat itselleen sopivan tasoista opetusta." (s. 128) Ilahduttavaa kuulla tällaista kritiikkiä opettajalta. Lahjakkaiden (tai ahkerien - lahjakkuus ei ole mikään kiveen hakattu ominaisuus) jättäminen vaille omaa tukeaan on eräänlaista syrjintää sekin.

No mistä olen eri mieltä:

• "Mielestäni aikuisen kuuluu nousta aamulla ylös, kun lapsi lähtee kouluun" (s. 23).
  "Siis kuinka moni teistä herää niin, että vanhemmat nukkuvat eivätkä herää, kun lähdette kouluun? Kahdeksan viittaa. Voi luoja." (s. 43) Selvä. Ope on tätä mieltä ja minä olen eri mieltä, eikä kumpikaan perustele mielipidettään (paitsi ope sillä, että aamupala kuuluu syödä). En yksinkertaisesti keksi, mitä pahaa siinä on, jos vanhemmalla on erilainen unirytmi. Onpahan sitten univelaton ja pirteä ja iloinen vanhempi kotona, kun lapsi tulee koulusta.
• Sivuilla 113-114 oppilas oli haukkunut toista dildoksi ja opettajan vanha temppu "mitäköhän se dildo tarkoittaa" ei vetänytkään oppilasta hiljaikseksi, vaan vastaukseksi tärähti "tekomuna". "Lapset on ympäröity asioilla, joista aikaisemmin 10-vuotias ei tiennyt mitään. Se on hivenen pelottavaa." No ei se nyt ihan näin ole. Pikemminkin lapset ovat suorempia. 1980-luvulla rehtorimme kysymys "no tiedätkö mitä se runkkaaminen on" veti lapsen hiljaiseksi, koska hän ei kehdannut luokan edessä selittää termin merkitystä, ettei kukaan naura. Nykyään kehtaa. Tiedot kyllä lapsilla oli 1980-luvullakin, tosin niitä ei hankittu netistä vaan jouduimme tonkimaan pornolehtiä paperinkeräyksestä ja lukemaan tietosanakirjan artikkelia sukupuoliyhdyntä.

 Ja sitten se, josta olen pahasti eri mieltä:

• "Pyydän vanhempia tarkkailemaan, oppiiko heidän lapsensa kuulomuistin vai näkömuistin avulla vai onko tämä kenties kinesteettinen eli tunnustelemalla ja liikkumalla oppija." (s. 23)
  "Parina viime vuotena olen kertonut luokassa, että osa meistä oppii kuulemalla, osa näkemällä ja osa tekemällä." Ja sitten on erilaisia testejä, joilla testataan, onko oppilas "kinesteettinen", "visuaalinen" vai "auditiivinen" oppija. (s. 84)

Lyhyesti: oppilaiden jakaminen auditiivisiin, visuaalisiin ja kinesteettisiin oppijoihin on nykytieteen valossa huuhaata. Lisäksi lasten leimaaminen tietyn oppimistyyliseksi voi olla haitallista. Jos epäilet puheitani, käy lukemassa:

• Skeptikko: Mitä hemmettiä opit tänään koulussa?
• Prof. Daniel Willingham: Learning styles FAQ
• The Learning Styles Myth: An Interview with Daniel Willingham
• There are no learning styles
• Education.com: Are Learning Styles Myth?

P.S. Kirjan viimeisellä sivulla kustantaja mainostaa Lataa nyt into-Pamfletit myös e-kirjoina. Tämä kuitenkin koskee vain wanhempia peflettejä, uutuuskirjat pitää edelleen ostaa paperikirjoina.