Galenos roskikseen, pojat lääkikseen?

Tänään ilmestyneessä Ylioppilaslehdessä (nro 10/2012) on sivulla 9 juttu, jonka mukaan:

Vuodesta 2007 lähtien tytöt ovat olleet yhtäjaksoisesti enemmistönä lääketieteelliseen hyväksyttyjen joukossa. Enimmillään lääkikseen päässeistä jopa 70 prosenttia on ollut naisia.
...
Mutta nyt pojat näyttivät! Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen miehiä oli enemmistö lääkikseen valituista. Poikien voittolukemat olivat 52,5 prosenttia.

Mistäs tämä sitten johtuu? Uutisessa asiasta ei sanota halaistua sanaa, mutta itse veikkaan, että suurin vaikuttava tekijä on se, että tänä keväänä legendaarinen Galenos (eli se hemmetin kallis virheitä vilisevä pääsykoekirja) pudotettiin pois lääkisen pääsykoevaatimuksista, ja valintakoe perustui lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisiin biologian, fysiikan ja kemian pakollisiin ja syventäviin kursseihin.

Biologia on ollut naisten juttu jo pitkään, ja jossain määrin myös kemia, mutta pitkän fysiikan lukijat ovat voittopuolisesti miehiä (korjatkaa jos olen väärässä). Ja väitän, että kun viime syksynä ilmoitettiin pääsykoeuudistuksesta, jossa Galenos lempattiin pois ja tuli pitkää fyssaa tilalle, niin tämä yllätti monen naisabiturientin housut kintuissa.

Lisäksi toista tai kolmatta kertaa hakevien etulyöntiasema koki kolauksen, kun pääsyvaatimukset muuttuivat.

Bitcoin ja verotus - Verohallinnon linjaus vasta tekeillä

Kirjoitin aiemmin Bitcoinista ja päädyin lopputulokseen, että kyseessä on lupaava ja kokeilemisen arvoinen palvelu.

Mietiskelin, miten Bitcoinia tulisi käsitellä kirjanpidossa ja verotuksessa, ja poikkesin Bittiraha-foorumilla.  Kuten linkistä käy ilmi, niin en näytä olevan ainoa, joka on pommittanut verottajaa Bitcoin-kyselyillä. Foorumilla eräs yrittäjä kertoo saaneensa seuraavan vastauksen Verohallinnosta:

Tiedoksi, että Bitcoin-virtuaalivaluutta on arvonlisävero-kysymyksenä valtakunnallisella tasolla käsiteltävänä Yritysverotusyksikön asiantuntijaverkostossa. Asian käsittely on kesken. Ilmoitan teille verohallinnon kannan sitten, kun asiantuntijaverkosto on tehnyt ratkaisun asiassa.

Siispä odotellaan. Toivottavasti ottavat kantaa myös muuhun verotuskohteluun, kuin pelkkään arvonlisäveroon.

Oppikirjamaraton mediassa

Oppikirjaprojektimme lehdistötiedote meni läpi STT:llä ja pikku-uutisen julkaisivat ainakin:

• Turun Sanomat
• Helsingin Sanomat
• Kaleva
• Iltalehti

Jos projekti ei ole ennestään tuttu, kannattaa tutustua lehdistötiedotteeseen ja Facebook-sivuumme. Lyhyesti: kirjoitamme viikonloppupuhteena matematiikan oppikirjan vapaaehtoistyönä ja julkaisemme tuloksen avoimella lisenssillä.

Jos olet kiinnostunut tulemaan vapaaehtoiseksi kirjoittajaksi (tai oikolukijaksi, kommentaattoriksi tai neuvonantajaksi), laita minulle sähköpostia (etunimi.sukunimi@metropolia.fi).

Suomessa on jo tietotekniikkalukio - mutta pirun huonosti markkinoitu sellainen

...tai oikeastaan kaksi tietotekniikkalukiota tai ehkä jopa kolme tietotekniikkalukiota. Bloggaan tästä, koska perjantaina ilmestyneessä (mutta tänään maanantaina saapuneessa) Tekniikka & Taloudessa oli pääkirjoituksen vieressä Jyrki Alkion kolumni:

...
Musiikin ja urheilun lisäksi voi erikoistua ilmaisutaitoon, luonnontieteisiin, kuvataiteisiin tai vaikka matematiikkaan. Mutta yksikään lukio ei ole erikoistunut tietotekniikkaan.
...
Olisiko tietotekniikkalukiosta apua? Jostain syystä asiasta ei ole edes keskusteltu.

En syytä kolumnistia mistään, koska tietotekniikkalukion (tai oikeastaan kahden sellaisen) olemassaolo selvisi minullekin (joka seuraa aktiivisesti koulutusmaailman uutisia) vasta vähän aikaa sitten.

Suomen Turussa nimittäin on tietotekniikkalukio (viralliselta nimeltään Kerttulin lukion Kupittaan yksikön ICT-linja :-). Tiedän sen siitä, että vuosi tai pari sitten joku jossain (Hesari, Opettaja-lehti, ?) pakinoi juuri samasta asiasta: Suomeen pitäisi saada tietotekniikkalukio. Tähän sitten ko. lukion rehtori kirjoitti vastauksen mielipidesivuille, että Turussa on tietotekniikkalukio ja he tekevät yhteistyötä Turun yliopiston kanssa ja innokkaimmat/etevimmät voivat suorittaa yliopistokursseja jo lukioaikana.

En vain onnistunut löytämään ko. kirjoitusta mistään. Otsikko oli "meillähän on jo tietotekniikkalukio" tai jotain sinne päin. Tarjoan kahvit ensimmäiselle pätkän löytäjälle.

Tietotekniikkalukio (nykyisin Pelilukio) löytyy myös Pohjois-Suomesta (klik, klik). Kajaanin ammattioppilaitoksessa voi suorittaa neljässä vuodessa media-assarin tutkinnon (ja opiskella amk:n pelialan kursseja) ja yo-tutkinnon neljässä vuodessa. Kajaanin amis (ja amk) ovat melko korkeatasoisia (meillä Metropoliassa katsellaan kateellisena, kun Kajaanin amk heiluu amk-rankingien kärkisijoilla vuosittain), joten ei ole syytä epäillä, etteikö koulutus olisi laadukas. Ongelma on siinä, että harva 15-16-vuotias haluaa muuttaa noin kauas (suurista asutuskeskuksista katsottuna - pohjoissuomalaiselle "nörtille" tuo on varmasti mainio juttu). Vuonna 2010 kävi niin, että Kajaanin ict-lukioon ei tullut riittävästi hakijoita:

Kainuun Ammattiopiston tietotekniikkalukioon haki yhteishaussa vain yhdeksän ensisijaista hakijaa.

– Liian vähän uuden vuosikurssin aloittamiseen, KAO:n ammatillisten opintojen rehtori Raimo Sivonen sanoo.

Nelivuotisen koulutuksen edelliset kurssit jatkavat normaalisti. Loppuuko kahden tutkinnon ICT-koulutus jatkossa, riippuu hakijamäärän kehityksestä. Rajana on 16 oppilasta.

ICT-lukioon pyrkijöiden määrä on vaihdellut melkoisesti. Vuonna 1998 hakijoita oli 45 – viime vuonna heitä oli enää 17. Pohjanoteeraus tuli nyt eteen.

Lisäksi on pakko mainita Päivölän matikkalukiosta. Vaikka se on matematiikka- eikä tietotekniikkalukio, niin siellä kyllä pääsee tietotekniikan kanssa tekemisiin ihan tarpeeksi (ja matematiikka on erottamaton osa tietotekniikkaa, eli sopivat yhteen mainiosti). Lisäksi Päivölässä lukio käydään kahdessa vuodessa, niin ettei tarvitse viettää kolmatta vuotta kertauskursseja haalien ja oppilaskunnan huoneessa kattoon syljeskellen, vaan voi käyttää senkin vuoden vaikkapa yliopisto-opintoihin (tai matkusteluun tai työntekoon, mistä ikinä tykkääkin).

Mutta palatakseni siihen alkuperäiseen kolumniin: miksei pääkaupunkiseudulla ole tietotekniikkalukiota? Tai ei ainakaan markkinoida sillä nimellä. Muistaakseni SYKissä (tai jossain muussa TOP-5-lukiossa) voi suorittaa HY:n tietotekniikan kursseja yliopistolla ilman raskasta byrokratiaa.

Koulun vika? on raikas pamfletti, jos huuhaata ei lasketa

Tilasin ja lukaisin uutisissakin käsitellyn (ja jo blogissani sivutun) pamfletin Koulun vika? Pamfletissa 30 vuotta alakoulun opettajana työskennellyt Maarit Korhonen esittää tervetulleen koulun (ja opettajan) puolustuspuheenvuoron. Opettajat ja koulujärjestelmä ovat - Pisa-tuloksista huolimatta - saaneet paljon satikutia mediassa, mutta onko kaikki koulun vikaa? Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen kirja.

Kirja on asiallinen kritiikki hankalista vanhemmista ja oppilaista. Ja homevaurioista kärsivistä rakennuksista ja järjestelmän hölmöyksistä. Parista kohdasta olen eri mieltä ja mukana on myös ikävä huuhaaväite.

Teos ei varsinaisesti yllätä mitenkään räväkästi. On vanhempia, joita hotsittaa, ja vanhempia, joita ei hotsita. Ja sitten on vanhempia, jotka ruoskivat lapsensa anoreksian partaalle. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ensin mielenkiintoisia havaintoja kirjassa, joita haluan nostaa esille:

• "Isät loistavat poissaolollaan vanhempainilloista." (s. 23) "Voi pojat, miten moni kasvaa ilman isää." (s. 127)
• "Luokassa lapsille on aivan sama, kuka on mistäkin maasta ... Aisdan ihonväriin ei kukaan kiinnitä mitään huomiota ja ainakaan erilaisuudeksi sitä ei lasketa." Neekeriksi kyllä nimittelyä tapahtuu joskus suutuspäissä. (s. 34-35)
• "Kiusaamista on aina, on syynä sitte hyvä koulumenestys, huono koulumenestys, rikkaus, köyhyys, ihonväri tai äidin ammatti. Mikä tahansa käy, jos kiusata haluaa." (s. 99) Erinomainen havainto. Jos jotain halutaan kiusata, "nimittelysana" kyllä löydetään.
• Sivuilla 101-103 on tylyä settiä homeesta ja asbestista. Alipainepuhallin oli kytketty väärin päin, jolloin vehje puhalsi asbestipölyt luokkaan. Vuotavalle katolle ei tehty mitään, koska "me otettiin näytteet viidestä kohdasta ja näytteet oli kuivat".
• "En ihan ymmärrä, miten (vanhempien) raha voi olla niin suorassa suhteessa koulussa pärjäämiseen." (s. 117) Olenko ainoa, jolle tämä on itsestäänselvyys? Lapsi, joka joutuu käyttämään vapaa-aikansa pullojen keräämiseen ja vanhempiensa paimentamiseen, ei ole samalla viivalla kuin lapsi, jota vanhemmat motivoivat rahalla opiskelemaan ja vievät matkustamaan ympäri maailmaa. Ja on yksityisopet ja iPadit. Ja arvot periytyvät, ja genetiikan tutkijoilla lienee kanssa joku sana sanottavanaan tähän.
• "Olen sattunut työskentelemään kouluissa, joissa resurssit oppimisvaikeuksista kärsiville oppilaille ja maahanmuuttajataustaisille lapsille ovat olleet hyvät. Missään koulussa en kuitenkaan ole nähnyt, että lahjakkaisiin lapsiin olisi resursoitu mitään. ... Väittäisin, että lahjakas lapsi taantuu koulussa." (s. 121) "Jos lapsi oppii oikeastaan jo ennen kuin opettaja on ehtinyt opettaa, mitä silloin saa? Mitä saavat lahjakkaat lapset suomalaisessa koulussa? Aina kun joku mainitsee sanan yksityiskoulu, alkaa hirveä huuto. Minusta olisi mielenkiintoista perustaa yksi kokeilukoulu, jossa eri aineissa lahjakkaat voisivat opiskella omien kykyjensä mukaan. ... Tasa arvoa olisi se, että kaikki saisivat itselleen sopivan tasoista opetusta." (s. 128) Ilahduttavaa kuulla tällaista kritiikkiä opettajalta. Lahjakkaiden (tai ahkerien - lahjakkuus ei ole mikään kiveen hakattu ominaisuus) jättäminen vaille omaa tukeaan on eräänlaista syrjintää sekin.

No mistä olen eri mieltä:

• "Mielestäni aikuisen kuuluu nousta aamulla ylös, kun lapsi lähtee kouluun" (s. 23).
  "Siis kuinka moni teistä herää niin, että vanhemmat nukkuvat eivätkä herää, kun lähdette kouluun? Kahdeksan viittaa. Voi luoja." (s. 43) Selvä. Ope on tätä mieltä ja minä olen eri mieltä, eikä kumpikaan perustele mielipidettään (paitsi ope sillä, että aamupala kuuluu syödä). En yksinkertaisesti keksi, mitä pahaa siinä on, jos vanhemmalla on erilainen unirytmi. Onpahan sitten univelaton ja pirteä ja iloinen vanhempi kotona, kun lapsi tulee koulusta.
• Sivuilla 113-114 oppilas oli haukkunut toista dildoksi ja opettajan vanha temppu "mitäköhän se dildo tarkoittaa" ei vetänytkään oppilasta hiljaikseksi, vaan vastaukseksi tärähti "tekomuna". "Lapset on ympäröity asioilla, joista aikaisemmin 10-vuotias ei tiennyt mitään. Se on hivenen pelottavaa." No ei se nyt ihan näin ole. Pikemminkin lapset ovat suorempia. 1980-luvulla rehtorimme kysymys "no tiedätkö mitä se runkkaaminen on" veti lapsen hiljaiseksi, koska hän ei kehdannut luokan edessä selittää termin merkitystä, ettei kukaan naura. Nykyään kehtaa. Tiedot kyllä lapsilla oli 1980-luvullakin, tosin niitä ei hankittu netistä vaan jouduimme tonkimaan pornolehtiä paperinkeräyksestä ja lukemaan tietosanakirjan artikkelia sukupuoliyhdyntä.

 Ja sitten se, josta olen pahasti eri mieltä:

• "Pyydän vanhempia tarkkailemaan, oppiiko heidän lapsensa kuulomuistin vai näkömuistin avulla vai onko tämä kenties kinesteettinen eli tunnustelemalla ja liikkumalla oppija." (s. 23)
  "Parina viime vuotena olen kertonut luokassa, että osa meistä oppii kuulemalla, osa näkemällä ja osa tekemällä." Ja sitten on erilaisia testejä, joilla testataan, onko oppilas "kinesteettinen", "visuaalinen" vai "auditiivinen" oppija. (s. 84)

Lyhyesti: oppilaiden jakaminen auditiivisiin, visuaalisiin ja kinesteettisiin oppijoihin on nykytieteen valossa huuhaata. Lisäksi lasten leimaaminen tietyn oppimistyyliseksi voi olla haitallista. Jos epäilet puheitani, käy lukemassa:

• Skeptikko: Mitä hemmettiä opit tänään koulussa?
• Prof. Daniel Willingham: Learning styles FAQ
• The Learning Styles Myth: An Interview with Daniel Willingham
• There are no learning styles
• Education.com: Are Learning Styles Myth?

P.S. Kirjan viimeisellä sivulla kustantaja mainostaa Lataa nyt into-Pamfletit myös e-kirjoina. Tämä kuitenkin koskee vain wanhempia peflettejä, uutuuskirjat pitää edelleen ostaa paperikirjoina.

Mielipidekirjoitukseni poiki puhelinsoittoja kollegalle

Kirjoitin heinäkuussa Hesarin yleisönosastoon provosoivan puolustuspuheenvuoron nettiperuskoululle. Oletin aiheen herättävän runsaastikin keskustelua, mutta se poiki vain yhden lyhyen kritiikkikirjoituksen. En siis onnistunut provosoimaan.

Tai näin ainakin luulin.

Eilen työpaikan laivaristeilyllä vanhempi kollega (jota en edes tunne kunnolla - emme työskentele samassa ryppäässä) kertoi, että hänelle oli soitettu (kyllä, siis ihan soitettu) pariinkin otteeseen kesälomalla ja kysytty, mikä mielipuoli tuo Linja-aho oikein on.

Siis joku on kirjoituksen luettuaan jaksanut nähdä niin paljon vaivaa että:

• on googlannut, missä olen töissä
• on niin tuohtunut, että soittaa tuttavalleen, joka on töissä samassa oppilaitoksessa.

Olisi soittanut edes minulle, niin nauhoitteesta olisi saatu kenties uusi nettihitti.

Kokeiltua: Bitcoin

Bitcoin on jo aika wanha juttu netissä, mutta innostuin kokeilemaan sitä vasta nyt. Homma meni seuraavasti:

• Tein itselleni Bitcoin-lompakon Easywallet-palveluun (ei vaadi rekisteröitymistä).
• Ostin sunnuntaina bitcoineja Bittiraha-palvelusta ja maksoin ne tilisiirrolla.
• Bitcoinit ropsahtivat tililleni tänään (ne piti maksaa tilisiirrolla, eli sunnuntaina tililtäni lähteneet eurot olivat perillä vasta tänään tiistaina).

Yksinkertaista ja toimivaa. Bitcoineja voi ostaa muualtakin ja säilyttää monella tavalla, kokeilemani tavat eivät ole välttämättä parhaat/edullisimmat, mutta käytettävyydeltään olivat varmasti helpoimmasta päästä.

Bitcoinin parhaat puolet ovat mielestäni:

• Anonymiteetti ja anarkismi - mikään poliittinen taho ei kontrolloi bitcoinien määrää ja liikennettä mielivaltaisesti, vaan arvo määräytyy markkinoilla.
• Nopeus - raha siirtyy toiselle puolelle maailmaa lähes reaaliajassa.

Ja sitten huonot puolet:

• Käyttäjiä on vähän. Tämä ei ole mitenkään huono asia itseisarvoisesti, mutta siitä seuraa kaksi erittäin huonoa puolta: 
• Kurssi heilahtelee jonkin verran.
• Bitcoin ei kelpaa maksuvälineenä kovin monessa paikassa.
• Vaikka mikään poliittinen taho ei kontrolloi Bitcoinien määrää, se on edelleen fiat-raha, ts. sen arvoa ei ole sidottu mihinkään konkreettiseen, kuten kultaan.

Bitcoinista on ollut juttua suomalaismediassakin, mutta aika vähän. Esimerkiksi Talouselämässä on julkaistu erittäin hyvä juttu. Tänään illalla tulee Ajankohtaisessa kakkosessa juttu Bitcoinista. Ajankohtainen kakkonen on tunnettu "ylikriittisestä" journalismista:  kritiikkiä esitetään, mutta juuri mitään muuta - kuten vastakritiikkiä tai puoltavia näkökulmia - ei sitten esitetäkään. Toivottavasti tämä kerta on poikkeus.

Raspberry Pi - ja olipas taas kökköä ostaa suomalaiskustantajan kirja!

Kesälomilla postilaatikkoon kolahti 25 dollarin tietokone Raspberry Pi. On kaapissa vieläkin, kun on pitänyt kiirettä. Vehkeeseen löytyy netistä vaikka mitä materiaalia, mutta koska tykkään hyvistä toimitetuista kirjoista, päätin ostaa sellaisen.

Päätin tänään ostaa myös toisen kirjan, kuten äsken bloggasin.

Nyt vertaillaan ostokokemuksia:

• Raspberry Pi -kirja:
• valitsen valikosta, haluanko 17 dollarin paperikirjan vai 11 dollarin e-kirjan. Valitsen e-kirjan, koska haluan päästä heti lukemaan (ja välttää turhaa saastetta jo ennestään täydessä työhuoneessa).  Annan osoitteeni, luottokorttitietoni ja naps. Sähköpostiini tulee 15 sekunnin kuluttua linkki, jota klikkaamalla sain ladata kirjan DRM-vapaana pdf:nä, epubina tai Kindlen mobi-tiedostona. Ostopäätöksestä kirjan lukemiseen kesti alle 2 minuuttia. Jos kaipaan paperikirjaa, sellaisen saan vaikka heti selkäni takana olevasta värilasermonitoimilaitteesta (josta sen tulostuskustannus työnantajalle olisi näytön mukaan 18 euroa [120 A4-värisivua]).
• Koulun vika -kirja:
• Klikkaan kirjan ostoskoriin, annan osoitetietoni ja odottelen n kappaletta päiviä. Kirjan mukana tulee paperilasku, jolla voin maksaa kirjani (15 euroa).

Kumpi oli parempaa palvelua?

Kauhistus - vanhempi jäi kotiin nukkumaan!

Ylen uutiset kertoo mielenkiintoisesta kirjasta Koulun vika. Uutisen perusteella mielenkiintoinen kirja ja menee heti lukulistalle (olen lukenut useamman koulukriittisen kirjan, luetaan välillä myös puoltavaa näkökulmaa).

Uutisessa kuitenkin yksi kohta särähtää korvaan:

Maarit Korhosen mukaan lähtökohta pitäisi olla, että alakoululaisten lasten vanhemmat nousevat sängystä ylös, kun lapsi lähtee kouluun.
- Nyt on tavallista, että lapsi lähtee yksin kotoa kouluun vanhempien jäädessä nukkumaan. Lapsi tekee itse aamupalan, jos tekee.

Lähtökohta? Omat lapseni eivät ole vielä kouluiässä, mutta kerron jo tässä ja nyt, että jos lapsen koulupäivä alkaa ennen kymmentä, niin totta helkkarissa jään kotiin nukkumaan, jos ei ole mitään muuta syytä herätä kuin lapsen kouluunmeno. Se, että koulupäivä alkaa pöhkösti maatalousyhteiskunnan aikataulujen mukaan, ei ole minun vikani.

Toki vanhempien pitää huolehtia siitä, että lapsi syö aamupalan [1]. Yritän kasvattaa niin, että se onnistuu ilman kyttäämistä.

Muuten kirjailija vaikuttaa ihan asialliselta.

[1] Tämänkin itsestäänselvyyden voi kyseenalaistaa. Mikään biologinen pakko ei sano, että ihmisen pitäisi syödä aamupala. Käsittääkseni Espanjassa on yleistä, että perhe syö tukevasti myöhään illalla, ja varsinaista aamupalaa ei syödä. "Aamiainen on päivän tärkein ateria" ei ole tieteellinen totuus, vaan aamiaismurovalmistajien mainoslause.

Tule kehittämään yliopisto-opettajien pedagogista koulutusta

Normaalisti en ole julkaissut blogissani työpaikkailmoituksia, mutta:

• kohta esittelemäni työpaikka tuntui kuin allekirjoittaneelle tehdyltä ja harkitsin pitkään hakemuksen jättämistä
• koen yliopisto-opettajien pedagogisen kouluttamisen erittäin tärkeäksi asiaksi
• mutta: nykyisessä työssäni on sen verran tärkeitä projekteja kesken, että olisi iso tappio, jos nyt vaihtaisin työpaikkaa (ja käytännössä alaa).

Siis:

Tutkimuksen ja opetuksen strategisen tuen yliopistopedagoginen koulutus –tiimiin haetaan kehitysasiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään.

Aalto-yliopisto on suomalaisille vahvuuksille rakentuva kansainvälinen yliopisto, jonka muodostavat arvostetut ja perinteikkäät korkeakoulut teknillistieteellisellä, kauppatieteellisellä sekä taideteollisuuden alalla. Aalto-yliopisto hyödyntää aktiivisesti monitieteistä ja monitaiteista luonnettaan. Tavoitteena on kuulua maailmanluokan yliopistojen joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Perus- ja jatko-opiskelijoita yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 5 000, joista professoreja noin 340. Alumneja on yhteensä noin 75 000.

Etsimme Aalto-yliopistoon 

Kehitysasiantuntijaa

määräaikaiseen tehtävään 15.9.2012 (tai sopimuksen mukaan) – 31.12.2013 Yliopistopedagoginen koulutus – tiimiin.

Etsimme yhteistyökykyistä ja joustavaa henkilöä, joka on kiinnostunut yliopisto-opetuksen, opettajuuden, opiskelun ja oppimisen kehittämisestä. Tehtäviin kuuluu opetuksen suunnittelua ja kehittämistä, kouluttamista sekä opetuksen kehittämisprojektien toteuttamista yhdessä opettajien kanssa.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä kokemusta pedagogisen koulutuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä tai opetuskokemusta.  Hakijalla tulee olla hyvät ohjaus- ja kouluttajavalmiudet. Tehtävässä edellytetään suomen kielen taidon lisäksi hyvää englannin kielen taitoa.

Arvostamme pedagogista osaamista ja koulutusta, kokemusta opetuksen kehittämistyöstä sekä työyhteisöjen osaamisen ja toiminnan kehittämisestä, yliopiston toiminnan tuntemusta sekä hyviä tietoteknisiä valmiuksia.

Tehtävän palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti.

Lisätietoja tehtävästä kehittämispäällikkö Maire Syrjäkari (etunimi.sukunimi@aalto.fi / p. 050 523 3857)

Hakemukset ansioluetteloineen pyydämme 15.8.2012 mennessä Aalto-yliopiston kirjaamoon ensisijaisesti sähköpostitse (pdf- tiedostoina) osoitteeseen kirjaamo@aalto.fi tai osoitteeseen Aalto Yliopisto, PL 11000, 00076 Aalto, käyntiosoite Otakaari 1 B (kirjaamo on avoinna klo 15.00 saakka)

Espoossa, 19.6.2012

Aalto–yliopisto

Palkkauksesta kysyin sen verran, että palkka asettuu noin neljän tonnin tienoille, voi olla vähän alle tai vähän yli. (yliopistoilla on melko sekava palkkausjärjestelmä näemmä vieläkin :-).

Levittäkää eteenpäin, pidetään huoli että paikkaan löytyy vielä paljon parempi tyyppi kuin minä olisin ollut.

Vanhan radion tai muun sähkölaitteen korjaus

Yle Uutiset kertoo vanhojen elektroniikkalaitteiden korjaamisesta:

Vanhojen stereolaitteiden ja matkaradioiden korjaaminen alkaa olla mahdotonta. Kytkentäkaavioita ei enää löydy ja merkkikohtaisia varaosia on lähes mahdoton saada, joten moni laite joudutaan hävittämään.

Olen harrastanut sähkölaitteiden korjaamista ja työskennellyt muun muassa Puolustusvoimien elektroniikkakorjaamolla, jossa korjattavat laitteet vaihtelivat akkukäyttöisestä valaisimesta sota-aluksen tutkaan. Suurimpaan osaan laitteista oli saatavilla kytkentäkaavio, mutta vastaan tuli myös laitteita, joissa oli pakko luottaa pelkkään omaan järkeen. Oli erittäin harvinaista, että jouduin toteamaan, että laitetta ei voi korjata, ja tälllöin kyse oli siitä, että jotain laitekohtaista mikropiiriä ei saanut kohtuullisella hinnalla tilattua mistään.

Harrastuspohjalta tehdyssä korjaustyössä kytkentäkaavion puuttuminen taas oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja silti käytännössä laite kuin laite tuli kuntoon.

Tähän kokemukseen perustuen on pakko täsmentää hieman Ylen uutista, joka antaa ehkä turhan pessimistisen kuvan vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden korjaamisesta:

• Väitteeni nro 1: Korjaaminen ilman kytkentäkaaviota ei ole mahdotonta, mutta se on hidasta. Heitän näppituntumalta, että siinä missä laitteen korjaa alle tunnissa kytkentäkaavion ja/tai korjausoppaan kanssa, ilman kytkentäkaaviota työhön voi mennä mitä tahansa kahdesta tunnista kahteen päivään, riippuen tietenkin vian laadusta. Tämä tekee kaupallisen korjaamisen käytännössä mahdottomaksi, koska halvimpien sähkölaitekorjaamojen tuntiveloitus taitaa olla neljänkympin tuntumassa (ja kalleimpien pyörii satasen kieppeillä), ja harva haluaa maksaa kolminumeroista summaa vanhan mökkiradion korjaamisesta, kun uuden saa kahdellakympillä. Lisäksi korjaajan on kaupallisesti järkevämpää todeta tiskillä, että laitetta ei voi tai kannata korjata, kuin taistella sen kanssa pari tuntia ja soittaa asiakkaalle, että sori, en mä osaakaan.
• Väitteeni nro 2: Vanhoissa sähkölaitteissa esiintyy harvoin niin harvinaisia osia, etteikö niitä voisi korvata jollain toisella lähes samanlaisella osalla.

Vanhan laitteen korjaaminen ilman korjausohjetta tai kytkentäkaaviota ei ole siis mahdotonta, mutta se on hidasta ja täten kallista. Mikä ratkaisuksi? Kokeile seuraavaa: pirauta (tai sähköpostittele) paikalliseen ammattikouluun ja tarjoa laitetta korjattavaksi oppilastyönä (sellaisella diilillä, että jos ei tule kuntoon, niin ei tarvitse maksaa). Tässä on kaksi hyvää puolta:

• Innostuneelle oppilaalle ei ole temppu eikä mikään taistella laitteen kanssa paria päivää, vaikkei siitä palkkaa saakaan.
• Ammattikoulun sähkö- ja elektroniikkapuolen opettajien keski-ikä on lähempänä kuuttakymmentä kuin kolmeakymmentä vuotta, ja moni heistä on velho nimen omaan vanhojen sähkölaitteiden korjailussa.

Kaikki ammattikoulut eivät välttämättä ota laitteita korjattavaksi, mutta kysyminen ei kuluta aikaasi kuin pari minuuttia.