Tekniikka & Talous -lehden yksi mielenkiintoisimmista palstoista on Pulpetti, jossa opiskelijat kirjoittavat kokemuksistaan. Numerossa 18/2011 (13.5.2011) sivulla 8 on taas hyvä pätkä, jossa Tansaniassa vaihto-opiskelemassa oleva
Katja Repo kirjoittaa kokemuksistaan. Sitaatteja:
...paikallinen aikakäsitys, hiostava ilmasto, heikko kielitaito ja huoleton elämänasenne antavat opiskeluun oman mausteensa.
Osallistun tällä hetkellä Dar es Salaamin yliopiston kursseille, jotka on räätälöity vaihto-opiskelijoille. Näillä kursseilla opiskelijoita on vain kymmenkunta, kun paikallisten luennoilla luokat ovat niin täynnä, että läheskään kaikille ei riitä istumapaikkaa.
Kullakin kurssilla on kaksi viikoittaista tapaamista. Opetus etenee melkoisen verkkaiseen tahtiin, sillä paikallisten äidinkieli on swahili, ja opetus tapahtuu englanniksi. Opettajat toistavat kunkin lauseen kahteen kertaan, jotta kaikki opiskelijat saavat lauseen sellaisinaan ylös vihkoihinsa ja pysyvät kärryillä.
Koska kirjoja ei juuri ole, on ainoa oppimateriaali usein luennoilta saatu tieto. Tätä opiskelijat pänttäävät kokeen lähestyessä sanasta sanaan.
Tämä herättää parikin ajatusta:
- Vihkoon kopsaaminen tuntuu opetusmenetelmänä vanhanaikaiselta ja huvittavalta, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Mielestäni menetelmässä on seuraavat hyvät puolet:
- Menetelmän toimivuus ei juuri riipu opettajasta (kunhan opettajan "master copy" muistiinpanoista on hyvä). Interaktiivisen opetuksen toimivuus taas riippuu paljon opettajan innostavuudesta ym.
- Opiskelijan on pakko keskittyä opiskeltavaan asiaan. Ajatus ei voi harhailla seuraavassa viikonlopussa, kun on pakko keskittyä kirjoittamiseen.
- Kun opiskeltavaa asiaa kirjoittaa paperille, jää siitä väkisin päähän edes jotain.
- Jos kehitysmaissa oppimateriaalin puuttuminen on noin paha ongelma, niin ratkaisu tai osa ratkaisua ovat avoimet oppimateriaalit.
- Tietenkin, jos resurssipula on niin kova, että ilmaisen materiaalin tulostaminen/painaminen kirjaksi on ylivoimaisen kallista, eivät avoimet oppimateriaalit ole mikään viisasten kivi kehitysmaiden koulutusongelmiin.
Ja ilman avoimia oppimateriaalejakin opetusta voisi kehittää siten, että opettaja antaa muistiinpanonsa opiskelijoille kopioitavaksi, ja oppitunneilla keskityttäisiin niiden läpikäymiseen ja niistä keskustelemiseen.
Tässä vielä skannattuna alkuperäinen juttu, kannattaa lukea:
VastaaPoistaTansanialaista ulkoaopettelua
Itse ainakin vihasin opiskeluaikoina vihkoon kopioimista, koska se ei vaan toiminut minulle. Kaikki huomio kiinnittyy kopioimisprosessiin, eikä itse informaation käsittelyyn kykene paneutumaan samaan aikaan. Jos kyseessä oli uusi ja vähänkin monimutkaisempi asia, niin oppitunnin jälkeen siitä ei jäänyt päähän yhtään mitään. Ihan sama kuin olisi kopioinut jotain vierasta kieltä olevaa tekstiä vihkoon, mistä ei tajua yhtään mitään - koittaa vaan saada aikaan mahdollisimman laadukkaan kopion.
VastaaPoistaEli kyseessä oli täysin hukkaan heitettyä aikaa. Paljon helpommin olisin saanut kopion siten, että opettaja/luennoitsija olisi käyttänyt kopiokonetta ja antanut sen minulle. Kotona se asia piti kuitenkin vasta oikeasti opiskella.
Pahalahden kanssa samaa mieltä. Matematiikan luennolla tuli kopioiutua laskuja vihkoon ja tuntui siltä, että asiaa pystyy seuraamaan. Sitten kun piti soveltaa, niin menikin sormi suuhun, eikä muistiinpanot juurikaan tukeneet toimintaa. Karkeasti sanottuna yksittäistapauksen mekaniikka meni tajuntaan, muuta korkeamman tason logiikka ei. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että parempi oli jättää luennot väliin ja selailla oppikirjaa ees taas kotona yöhön asti, kunnes asian oikeasti ymmärtää.
VastaaPoistaToisaalta nykyään mielelläni kuuntelen luentoja ja yritän poimia niistä ylös mielenkiintoisia (lähinnä itselleni tärkeitä) seikkoja. Taitaa kyllä erilainen sisältö vaikuttaa tuohon muistiinpanojen käytännöllisyyteen (ja toki luennoitsijan taidoillakin on merkitystä).
Joo, en väitä menetelmää hyväksi (enkä ole kertaakaan käyttänyt sitä opetuksessa :), mutta listasin vain sen muutamat hyvät puolet.
VastaaPoistaArmeijan sähköteknillisessä koulussa yliluutnantti Teuvo Jännäri käytti tuota opetusmenetelmää. Se toimi kohtuullisesti, koska asiat olivat melko yksinkertaisia sisäistettäviä. Muistiinpanot on tallella vieläkin :-).
Mutta on totta, että pahin tuon opetusmenetelmän miinu on juurikin tuo hukkaan heitetty aika. Teekkarien prujupalvelukin syntyi 1960-luvulla siten, että nuoret hoksasivat, että pistetään yksi hyväkäsialainen tyyppi tekemään luentomuistiinpanot ja sitten kopioidaan ne muille.