Avoin oppimateriaali — mistä sitä saa? (Osa 1/2)

Avoin oppimateriaali (engl. open educational resources) on oppimateriaalia (esitysgrafiikkaa, luentomonisteita ja vaikka oppikirjoja) laadittaessa kätevä juttu, koska opettaja säästää aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse erikseen kysellä käyttölupia aineistoihin. Sivussa säästyy myös rahaa.

Avoin oppimateriaali on yleensä lisensoitu Creative Commons -lisenssillä, lyhyemmin CC-lisenssillä. Jos kuulet CC:stä nyt ensimmäistä kertaa, voit aloittaa tutustumisen vaikkapa Wikipedia-artikkelista. CC-lisenssien avulla tekijä voi määritellä, mitä oikeuksia hän jakaa käyttäjille. Tekijä voi esimerkiksi kieltää teoksen kaupallisen käytön, tai vaatia, että teosta ei saa muuttaa.

Mutta mistä lähteä etsimään avointa oppimateriaalia? Googlaamalla tietenkin, mutta tässä pari täsmävinkkiä aloittelijoille:

• Wikipedia ei paljon esittelyjä kaipaa. Suomenkielisen Wikipedian laadussa on vielä kehittämisen varaa varsinkin tekniikan ja luonnontieteiden artikkeleissa, mutta englanninkielinen Wikipedia on jo käytännössä samaa tasoa kaupallisten tietosanakirjojen kanssa. Wikipedian sisältö on lisensoitu CC-BY-SA-lisenssillä, eli voit hyödyntää sisältöä oppimateriaalissasi, kunhan jaat materiaalin eteenpäin samalla lisenssillä.
• Wikimedia Commons on saman säätiön hallinnoima kuin Wikipediakin. Wikimedia Commons sisältää kuvia, kaavioita ja mediatiedostoja, jotka on jaettu avoimella lisenssillä. Lisenssit ovat tiedostokohtaisia. Osa on täysin vapaita public domain -tavaraa, osa on CC-BY-SA-lisensoitua. Ja siinä välissä vielä CC-BY-lisenssi.
• Flickr on maailman suurin kuvapankki. Täältä saa laadukasta kuvitusta oppimateriaaliin. Osa kuvista on täysin tekijänoikeudella suojattuja, jolloin kuvan käyttöön pitää kysyä lupa kuvaajalta. Flickrissä on myös paljon avoimen lisenssin kuvia, ja hakutoiminnossa voi valita, hakeeko vain avoimen lisenssin kuvia.
• OpenCourseWare on MIT-huippuyliopistosta liikkeelle lähtenyt konsortio, johon kuuluvat korkeakoulut jakavat kurssimateriaaliaan avoimella lisenssillä (yleensä CC-BY-SA tai CC-BY-SA-NC) verkossa. Konsortion sivulla on hakukone, josta voi etsiä vapaasanahaulla eri alojen kursseja.
• Google-hakukoneen tarkennettu haku antaa mahdollisuuden etsiä sisältöjä myös lisenssin perusteella. Valitse Googlen etusivulta tarkennettu haku, ja hakulomakkeelta kohta Käyttöoikeudet. Valikossa on neljä eri vaihtoehtoa avoimien lisenssien alaisten materiaalien hakemiseen.
• Creative Commons -järjestön hakukoneella voi etsiä CC-lisenssien alaista aineistoa.

Noilla pääsee alkuun. Jatkoa seuraa myöhemmin. Myös mainiossa Opettajan tekijänoikeusoppaassa sivulla 138 on laajempi lista avoimen oppimateriaalin lähteistä.

Onko nykymuotoinen koulujärjestelmä tullut tiensä päähän?

On trendikästä olla koulukriittinen. Yhä useammin kuulee kahvipöytäkeskusteluissa, että koulutus on kärsinyt inflaation ja että nuoret eivät enää arvosta opiskelua. Ilmiötä ruokkivat it- ja bisnesnerot, jotka ovat jättäneet opinnot kesken ja perustaneet menestyvän it-firman.

Väitteisiin koulutuksen kokemasta inflaatiosta on helppo yhtyä. Tällä hetkellä Suomessa on puolelle ikäluokasta tarjolla yliopistopaikka, ja siihen vielä ammattikorkeakoulupaikat päälle. Ellei nirsoile opiskelupaikkakunnan suhteen, haluamaansa alaa pääsee kyllä opiskelemaan. Inflaatio tarkoittaa, että maisterintutkinnolla ei ole - tai siis ei pitäisi olla - samanlaista "niukkuusarvoa" kuin 50 vuotta sitten, jolloin maisterintutkinto tarkoitti lähes varmaa ylempään keskiluokkaan päätymistä. Silti yliopistotutkinnolla on edelleen statusarvo, varsinkin vähän vanhempien (lue: päättävässä asemassa olevien) ihmisten silmissä.

Statusarvon pysyminen on mielenkiintoinen ilmiö. Vaikka maisterintutkinnon suorittaminen ei ole enää harvinaista, statusarvo on ja pysyy vielä useita vuosia. Miksikö? Koska asian, jota on pidetty arvossa muutama sata vuotta, arvostus ei noin vain hiivu. Henkilöauto on hyvä asimerkki. Auton, varsinkin kalliinpuoleisen auton omistaminen kertoi 50 vuotta sitten, että omistajalla menee taloudellisesti hyvin. Tällä hetkellä kalliinpuoleinen auto on edelleen statussymboli, vaikka sellaisen hankkiminen onnistuu jokaiselta keskiluokkaiselta ihmiseltä.

Miksi sitten nuoren kannattaisi mennä yliopistoon ja suorittaa maisterin tutkinto? Syitä voivat olla:

• Joku asia (esimerkiksi matematiikka tai biologia) kiinnostaa nuorta niin paljon, että hän haluaa oppia sitä lisää, siksi hän menee yliopistoon.
• Jokin ammatti tai virka kiinnostaa nuorta niin paljon, että hän haluaa siksi yliopistoon. Esimerkiksi lääkärin, oikeuskanslerin tai tuomarin työtä ei tehdä ilman yliopistotutkintoa.
• Edellä mainittu yliopistotutkinnon tuoma status, suorasti tai epäsuorasti. Tähän kategoriaan voidaan liittää syyt "kaveritkin suorittavat", "vanhemmat olettavat" jne.

 Nyt tullaan itse pihviin:

• jos (lähes) alaa kuin alaa voi internet-aikakaudella opiskella omin päin,
• ja nuori ei halua valtion hommiin tai säänneltyyn (esim. lääkärin) duuniin
• jos tuo status on perusteetonta ja on poistumassa,

niin mihin sitä yliopistotutkintoa tarvitaan? Otetaan esimerkki omista opinnoistani (sähkötekniikan ja elektroniikan diplomi-insinöörin tutkinto). Ainoa asia, jota tutkinnossani ei olisi voinut suorittaa kotikonstein, oli piille prosessoidun MOSFET-transistorin ominaiskäyrien mittaus mikroskooppiin kiinnitetyn mittalaitteen avulla niin, että mittapäät sai oikein itse asetella piipalaselle. Toinen positiivinen asia olivat toki etevät opettajat. Näitä löytyi kourallinen eli käytännössä sellaiset opettajat, joiden tunteja viitsi kuunnella, pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Nämä olivat mainioita tyyppejä, mutta eivät riitä syyksi hakeutua yliopistoon.

Eli jos kärjistetään, koko tutkinnon olisi voinut suorittaa tenttimällä. Miksi ei siis avattaisi tenttioikeutta kaikille? Yliopistotutkinnon ainoa (?) olemassaolon perusta on akkreditointi, eli se, että sillä yliopistopahvilla voi todistaa osaavansa jotain. Yhden tentin korjaaminen kestää tentin rakenteesta ja korjaajan perusteellisuudesta riippuen 1-10 minuuttia, joten sopiva maksu tenttimisestä voisi olla 20 euroa. Ehdotankin, että jos nykymuotoinen yliopistolaitos säilytetään, niin kaikkien tentillä suoritettavien kurssien tulisi olla avoimia kaikille, tenttimaksua vastaan. Tällöin kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus ensin opiskella asia ja sitten hankkia akkreditointi osaamiselleen.

Osa koulukriittisyydestä on varmasti hörhöilyä. Mutta se johtuu siitä, että osa mistä tahansa on hörhöilyä. Koulukriittisyyden tyrmääminen ohimenevänä muotioikkuna ei ota kantaa itse kriittisyyden järkevyyteen. Kaikista koulupudokkaista ei tule it-miljonäärejä ja on aloja, joilla itseopiskelu on hankalaa tai mahdotonta. En esimerkiksi vastusta sitä, että lääkärikoulutus säilytetään nykymuotoisena.

Miten minä uudistaisin suomalaista koulutusjärjestelmää:

• Koulussa verovaroilla tuotetun materiaalin tulisi olla avoimesti itseopiskelijoiden käytettävissä. Lakeja, asetuksia ja muita säädöksiä verovaroilla rustaavien virkamiesten tuotokset ovat netissä kaikkien saatavilla, joten miksi valtion oppilaitosten opettajien hengentuotosten pitäisi olla jokin poikkeus? "Koska tekijänoikeuslaki" ei ole käypä vastaus, koska kyseistä lakia voidaan muuttaa.
• Oppilaitosten kurssien, jotka ovat suoritettavissa esseellä, tentillä tai muulla nopeasti arvosteltavalla suoritustavalla, pitäisi olla maksua vastaan kaikille avointa. Lääkiksessä tapahtuva ruumiiden leikkely ja pyssyn paukuttelu poliisiammattikorkeakoulussa voi jatkua entiseen tapaan, mutta teoriakurssien tenttiminen sallittakoon kaikille.
• Perus- ja toisen asteen koulutusta on kehitettävä oppilaita enemmän osallistavaan suuntaan. Vähemmän tunnilla istumista, opettajan monologin kuuntelemista, taululta vihkoon kopsaamista ja muuta passivoivaa, ja enemmän tutkimustehtäviä, esseen rustaamista ja omia kokeiluja. Olen opettanut sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa ja jos molemmista pitäisi nimetä yksi pulma, niin se on se, että kun nuoret ovat opiskelleet 12 vuotta oppilaitoksissa joissa opettaja on suurin piirten käynyt kusellakin oppilaiden puolesta, niin kaikenlainen oma-aloitteisuus ja se paljon kaivattu innovatiivisuus on kyllä aika tehokkaasti tapettu.

Lisää samansuuntaisia ideoita ja paljon muutakin löydät allaolevasta mainiosta diasatsista, joka inspiroi minuakin kirjoittamaan tämän blogituksen.

Anya Kamenetz DIYU at the 2011 WASC ARC

View more webinars from WASC Senior

Sähköinsinöörin vinkki virkamiehille: puhelin on turvattomampi kuin sähköposti, eikä päinvastoin.

Petteri Järvinen kirjoittaa blogissaan asiaa artikkelissa Tietoyhteiskuntaa Suomen tapaan: sähköpostin käyttö kielletty. Nykyään(kin) kun on katsokaas niin, että

jos asiakas lähettää esimerkiksi [terveydenhuollon] aikavarauksen sähköpostilla, siihen tulee vastata puhelimella tai kirjallisesti. Sama koskee myös muita tiedusteluja, joihin ei voida vastata yleisellä neuvolla paljastamatta asiakkaan nimeä tai muita asiakastietoja.

Aika uskomatonta settiä. Ymmärrän jotenkin, että kirjettä pidetään turvallisena viestintämuotona, koska ainakin kerrostaloasukkaan kirjeen lukeminen salaa edellyttää asuntoon murtautumista tai postiljoonin konnailua. Omakoti- ja rivitaloasujan kanssa asia ei ole näin, ellei ole sitten investoinut jykevään lukolliseen postilaatikkoon. Mutta puhelin! Jokainen sähkötekniikkaa ja tietotekniikkaa edes perusteiden verran opiskellut tietää, että puhelimen kuunteleminen onnistuu helposti kytkemällä puhelinpiuhaan rinnalle toisen puhelimen taikka sopivalla etuvastuksella varustetun kuulokkeen, kun taas sähköpostin salakuuntelu vaatii edes jonkinlaista teknistä osaamista. Näin siis lankapuhelimen kanssa. Kännykän salakuuntelu on vaikeampaa, mutta noin ylipäätään helpompaa kuin sähköpostin.

On totta, että sähköposti "kulkee verkossa salaamattomana", mutta kuten Järvinenkin toteaa, verkon salakuunteleminen vaatii tiedustelupalvelun tai edes mafiatason rikollisuuden resurssit (runkoverkkoon ei tuosta vain pikkurikollinen pääse käsiksi).

Sähköpostin pääsee lukemaan vähemmälläkin asiantuntemuksella, jos esimerkiksi käyttää salaamatonta webmailia tai imap-postilaatikkoa vaikkapa kahvilan suojaamattoman wlanin yli. Mutta vielä turvattomampaa on höpöttää siellä kahvilassa puhelimeen, eikö?

Virkamies pitää puhelinta ja kirjettä turvallisena vain ja ainoastaan siitä syystä, että puhelin ja paperikirje ovat yli sata vuotta vanhoja keksintöjä. Niihin on totuttu, ja siksi ne tuntuvat turvallisilta. Faktoilla ei ole tämän turvallisuuden tunteen kanssa mitään tekemistä.

Ehdotan, että myös sähköpostin käyttö sallitaan viranomaisasioinnissa, mutta siihen pitää erikseen kysyä asiakkaan lupa. Se, että asiakas ottaa yhteyttä sähköpostilla, voidaan tulkita tällaiseksi luvaksi. Ihan mitä tahansa ei sähköpostillakaan voi hoitaa. Esimerkiksi rikosrekisteriotteen tilaaminen saa hoitua jatkossakin niin, että ote lähetetään paperipostina väestötietojärjestelmään merkittyyn osoitteeseen.

Nyrkkisääntö voisi olla, että ne tiedot, joita nykyään annetaan puhelimitse, annetaan myös sähköpostitse.

Jos opetustunnit ovat vähentyneet, niin millaista tekussa sitten ennen oli?

Luin Tekniikka&Taloudesta (4.2.2011 ilmestynyt numero, sivu 7) jutun Opettajat pelkäävät liian nopeaa remonttia - ammattikorkeakoulujen karsinta tarjolla seuraavaan hallitusohjelmaan.

Jutussa kerrotaan, kuinka Teknologiateollisuus ry on ehdottanut ammattikorkeakoulujen määrän puolittamista ja opettajia edustava TOOL ry ei (yllätys yllätys) pidä ajatuksesta.

Jutun sisältö on tuttua eipäs-juupasväittelyä siitä, miten oppilaitosten laatua pitäisi kehittää.

Yksi väite jutusta pomppaa silmille:

Opetustunnit ovat tekniikan koulutuksessa vähentyneet kolmanneksella 20 vuoden aikana.

Onko näin? Ja jos on näin, onko se huono asia? Tällä hetkellä insinööritutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Opinnot kestävät neljä vuotta ja vuodessa on neljä opetusjaksoa, joten yhdellä jaksolla suoritetaan opintoja 15 opintopistettä. Tyypillisesti opinnot on jaettu 3 opintopisteen kursseihin, ja yksi kurssi sisältää (yleensä) viisi viikkotuntia. Opetusta on siis viikossa 25 tuntia - eli viisi tuntia päivässä. Eikö se ole ihan sopiva määrä?

Jos opetustunnit ovat vähentyneet kolmanneksella, se tarkoittaa sitä, että 20 vuotta sitten oppitunteja oli 38 viikossa. Siinäpä on ollut istumista kerrakseen. Varsinkin kun huomioidaan, että 20 vuotta sitten tekussa oli kuulemma läsnäolopakko.

Kivaa: vapaa kuvani päätyi Uuteen Suomeen

Ihmettelin pari viikkoa sitten, mitä tuttua on Uuden Suomen uutisen Näin luokkajako kasvaa Suomessa kuvituksessa. No kahta sekuntia kauempaa ei tarvinnut miettiä - minun digipokkariräpsyni se siellä oli. Napattu Wikimedia Commonsista. Ja täysin laillisesti tietenkin. Commonsin ideana on, että ihmiset voivat jakaa sisältöä kaikkien muiden käyttöön. Räpsyni kuvittavat (tätä kirjoitettaessa) myös Wikipedian Laajalahti-artikkelia.

Helppo harjoitustehtävä: ota paremmat kuvat, ja laita ne artikkelia kaunistamaan!