Oppimateriaali verkkoon - kyllä vai ei?

Kannattaako opettajan jakaa tuottamansa oppimateri verkossa kaikille? Palautetta ja lisänäkökulmia otetaan vastaan :-).

Oppimateriaali verkkoon - kyllä vai ei?

View more presentations from Vesa Linja-aho.

Empatiaa bussikuskeille

Pari kokemusta bussilla matkustamisesta pääkaupunkiseudulla:

Ensimmäinen: käsivammaiset matkustajat

Olen bussin 106 kyydissä työmatkalla Laajalahdesta Kamppiin. Yhtäkkiä bussi tekee nopean jarrutuksen erään pysäkin kohdalla. Kyytiin nousee neljä keski-ikäistä henkilöä, jotka selittävät suu vaahdossa:

• "Tästä menee vaan tää yks linja"
• "Luulikohan kuski että me oltiin tossa piknikillä"
• "No ei oo ennen tarvinnu näyttää tässä pysähtymismerkkiä"
  

Onko olemassa joku minulle tuntematon uskonto, jonka jäseniltä on pysähtymismerkin näyttäminen kielletty? Ei tätä hölmöilyä muullakaan voi selittää.

YTV:n nettisivuilla luki joskus niin, että "näytä kuljettajalle aina pysähtymismerkki. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos pysäkillä liikennöi useampi linja". Nyt ohjeistusta on päivitetty, ja useammasta linjasta ei puhuta enää. Hyvä näin.

Ajattelemattoman matkustajan näkökulmasta pysähtymismerkkiä ei yhden linjan pysäkillä tarvita, mutta ajatellaanpa asiaa hetken kuljettajan näkökulmasta. Kuski ajaa joka päivä eri linjaa, eikä pääkaupunkiseudulla ole aina mahdollista muistaa, millä kadulla menee yksi ja millä useampi linja. Kuljettaja katsoo ainoastaan reitin kartalta ennen työvuoroa ja ajaa sen läpi.

Toinen: osoitteen tivaajat

Ymmärrän, että kaikilla ei ole älypuhelinta eikä aina ehdi vilkaisemaan kotona karttaa, kun lähtee reissuun. Ja näin ollen onkin täysin sopivaa kysyä kuljettajalta, millä pysäkillä pitää jäädä pois, jos haluaa Meiran paahtimolle tai mikämikälandian taidemuseoon. Sen sijaan ei mielestäni ole sopivaa närkästyä, jos kuski ei tiedä, missä se ja se katu on. Kuljettajan tehtävä on ajaa bussi tiettyä reittiä pitkin, ja asiakkaan tehtävä on selvittää, millä pysäkillä pitää jäädä pois.

Kaikkien tiennimien, osoitteiden ja firmojen muistaminen on mahdollista 10 000 asukkaan paikkakunnalla, mutta ei miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulla.

(Aiheeseen liittyen: muistan joskus lukeneeni suurkaupungista [Lontoo?], jossa taksinkuljettajan [ei bussinkuljettajan] tutkintoon kuuluu kaikkien vähänkin tunnetumpien nähtävyyksien ja osoitteiden opetteleminen. Eli osoitteiden muistaminen on kyllä mahdollista, mutta mielestäni bussikuskille ei tarkoituksenmukaista.)

Lyhyesti Hitler-kortista

Minkä takia sen harvinaisen kerran kun Hitler/natsi-vertausta käytetään mielekkäässä kontekstissa, siitä nousee hirveä meteli?

Hitleriin vertaaminen on "Hitler-kortti" jos puhutaan koirankakoista, maahanmuutosta tai parveketupakoinnista, eli osoitetaan vakavaa suhteellisuuden tajun puutetta ja/tai verrataan pikkupahantekijää (tai vain "väärää" mieltä olevaa) miljoonia ihmisiä tappaneeseen diktaattoriin.

Södermanin logiikassa ei ole mitään vikaa. Kyseinen porsaanreikä toimii juuri niin kuin Söderman sanoi.

Uskomatonta numerotaidottomuutta

Ilta-Sanomat teki mielestäni pohjanoteerauksen tässä uutisessaan:

Uskomaton moka - tunnusluku painettiin pankkikorttiin

18.05.2010 16:19

Oriveteläinen Pentti Launonen hieraisi silmiään käytyään maanantaina hakemassa uuden pankkikorttinsa paikallisesta Säästöpankista.

- Kirjoitin kortin numeroa lapulle siltä varalta, että kortti hukkuu. Aloin ihmetellä, missä olin juuri nähnyt kortin neljä viimeistä numeroa. Tajusin niiden olevan samat kuin kortin tunnusluvussa, hän kertoo.

- Pyörittelin päätäni ja ihmettelin. Kortin ohjeissa lukee, että salaista tunnuslukua ei saa kirjoittaa minnekään ylös, ei ainakaan pankkikorttiin. Ja siinä se nyt on painettuna.

Pankissa Launosen kertomusta ei meinattu ensin uskoa. Hän kertoi haluavansa uuden pankkikortin, vaikka kortin varastanut tuskin osaisi kokeilla kortin numerosarjaa tunnuslukuna.

- Asia jäisi muuten vaivaamaan. Onneksi kyseessä ei ollut Visa-kortti, yöunet olisivat menneet, hän naurahtaa.

Eräjärven Säästöpankin toimitusjohtaja Samuli Laurila uskoo, että kyse on puhtaasta sattumasta. Hän ei muista kuulleensa vastaavasta tapauksesta aiemmin.

- Luonnollisesti asiakas saa tällaisessa tilanteessa uuden kortin, hän lupaa.

Uskomattomana sattumana tapausta pitää myös Säästöpankkiliiton kehitysjohtaja Harri Mattinen.

- Juttelin asiasta kortin toimittaneen yhtiön teknisten asiantuntijoiden kanssa, ja näin näyttäisi olevan. Jos kyseessä ei ole satumainen sattuma, niin aikamoinen tuuri kuitenkin, hän ihmettelee.

Nykyaikaisen debit-pankkikortin tunnusluku arvotaan kansainvälisten määräysten mukaisen kaavan avulla, eikä tunnusta voi valita kortin numeron mukaiseksi.

Launonen kertoo uskaltavansa käyttää pankkikorttia jatkossakin. Hänen mielestään outo tapaus on kuitenkin syytä selvittää perin pohjin.

- Muidenkin kannattaa tarkistaa korttinsa, jos kyse ei olekaan sattumasta vaan jonkinlaisesta tietokonevirheestä, hän miettii.

Tunnusluvussa on neljä numeroa joten vaihtoehtoja on kaiken kaikkiaan 10 000 kappaletta (0000–9999). Samoin neljälle viimeiselle pankkikortin numerolle on 10 000 eri vaihtoehtoa. Nyt kun pankkikortti tulee painosta, siinä on tietyt neljä viimeistä numeroa. Todennäköisyys, että tunnusluku on sama kuin nämä neljä viimeistä numeroa, on melko suuri, 1/10000.

Todennäköisyys 1/10000 tuntuu pieneltä, ja sitähän se yksittäisen ihmisen kannalta onkin. Mutta kun Suomessa on satoja tuhansia maksukortteja, on erittäin todennäköistä, että jollakin ihmisellä sattuu korttiin tunnusluvuksi neljä viimeistä numeroa.

Tämä ei ole mikään "moka" eikä "uskomatonta" eikä "tietokonevirhe". Ymmärrän, että tavallinen kansalainen voi pitää tuota mokana, mutta toimittajalta mielestäni typerä temppu munata sekä itsensä että kyseinen kansalainen.

Myös jutussa haastatellut kaksi johtajaa osoittavat numerotaidottomuutensa kommenteillaan. Tosin pr-mielessä saattaa olla fiksumpaa esittää tyhmää kuin täräyttää totuus päin naamaa.

Suositeltavaa luettavaa: John Allen Paulos: Numerotaidottomuus.