Nopeasta valmistumisesta

Olen aina ihmetellyt ja ihaillut henkilöitä, jotka suorittavat korkeakoulututkintoja kuin vettä vaan. En tunne läheisesti ketään, mutta työn ja kaveripiirin kautta olen seurannut pienen välimatkan päästä muutamia tapauksia. Esimerkiksi:

• Diplomi-insinööriksi (tfy) alle kahdessa vuodessa (keskiarvo 4,9) ja siihen heti perään tohtoriksi vajaassa kahdessa vuodessa. Väitöskirja sai Tiedeakatemian palkinnon, eli mistään pilipalitutkimuksesta ei ollut kysymys.
• Kolme maisterintutkintoa kolmessa vuodessa.
• Tuplatohtoriksi alle 28 vuotiaana (Suomen ennätys).

Kaikki ovat sellaisia suorituksia, että voin suoralta kädeltä todeta, että ei olisi onnistunut minulta. Luuserina en ole edes moista yrittänyt.

Nopeasti valmistuminen tuli mieleen, kun suoritin viime viikonloppuna 10 opintopistettä. Siis ei mitään sellaista että olisin käynyt luennoilla koko kevään ja sitten käynyt tentissä vaan tein yhden 8 op:n kurssisuorituksen (normaaleja korkeakouluopintoja) ja toisen 2 op:n kurssisuorituksen (jatko-opintotasoisia opintoja) aiheesta, johon en ollut aiemmin perehtynyt.

No tästähän päästään laskemaan, että jos viikonlopussa pystyy suorittamaan 10 opintopistettä, niin eikö silloin – jos opintojen suoritusmahdollisuudet ovat joustavat – tällainen tyhmempikin ihminen pysty valmistumaan kahdessa vuodessa (tai jopa yhdessä, jos kärjistetään)? Tutkinnon koko on 300 opintopistettä, ja jos joka viikonloppu (tai viikko) suorittaa 6 opintopistettä, niin tutkinto on kasassa 50 viikossa. Eikö vain?

TKK:lla ja monessa muussa yliopistossa tentit on ahdettu tenttikausille, joita on alle kymmenen vuodessa. Ja pienemmistä kursseista on kaksi tenttiä vuodessa, suuremmista (=paljon osanottajia) suositellaan järjestettäväksi neljä tenttiä vuodessa. Kuinkakohan nopeasti ensimmäisenä mainitsemani henkilö olisi valmistunut, jos tentissä saisi käydä silloin kuin itselle sopii.

TKK:lla on kokeiltu vuosi pari sitten (mitäköhän projektille kuuluu nykyään?) tenttiakvaariota, joka mahdollistaa opiskelijalle tenttimisen silloin kuin hänelle sopii. Systeemi toimi muistaakseni näin:

1. Opiskelija ilmoittautuu tenttiin paria päivää ennen tenttiä.
2. Opiskelija menee tenttiakvaarioon (= hiljainen tila, jossa on valvoja).
3. Tietokone arpoo sadan kysymyksen tietokannasta opiskelijalle viiden kysymyksen tentin.
4. Opiskelija tekee tentin.
5. Valvoja lähettää tenttikysymyspaperin ja opiskelijan vastaukset opettajalle arvosteltavaksi.

Erinomainen systeemi, joka mielestäni pitäisi saada käyttöön kaikilla kursseilla. Ainoa miinus on se, että moni opiskelija käyttää jo nyt strategiaa, jossa tentissä käydään (lukematta tai melkein lukematta) kymmenen kertaa ja toivotaan että tentti tentti menee tuurilla tai säälistä läpi. Ja tenttiakvaario tuskin ainakaan vähentää tätä iteratiivisen suoritustavan käyttöä.

Tenttiakvaarion "väärinkäytön" iteratiiviseen suoritustapaan voisi ehkäistä seuraavalla tavalla: opiskelijalla on reputuskiintiö, joka on opinnot aloitettaessa vaikkapa 1 tai 2 reputusta. Kymmenestä läpäistystä tentistä saa aina yhden sallitun reputuskerran lisää ja reputtamisesta tietenkin menettää yhden sallitun reputuskerran. Jos reputuskiintiö menee nollaan, niin opiskelijalle määrättäisiin jokin tuntuva mutta rakentava sanktio. Esimerkiksi lisätehtävien laskeminen / esseen kirjoittaminen ja sen palauttaminen viimeksi reputetun kurssin opettajalle.

Jos opettajat olisivat koneita, niin tällaisia sanktioita ei tarvittaisi. Tenttien korjaaminen vie sen verran aikaa (= veronmaksajien rahaa), että on kaikkien etu, että tenttiin tullaan vasta kun siihen on valmistauduttu.

Verkkolasku ja saamattomat yrittäjät (muka)

Pravdan mukaan saamattomat yrittäjät hidastavat siirtymistä sähköiseen laskutukseen. Kyllä, olen ainakin sen verran saamaton, että en lähde pelkästään huvin vuoksi kokeilemaan systeemiä, joka

• on kalliimpi ja
• jonka toimivuudesta ei ole kokemuksia.

Vuosi pari sitten nimittäin katselin uteliaana verkkolaskutuspalvelua, kun olin huomannut, että saapuvien laskujen (vaikkapa puhelinlasku) maksaminen on erittäin kätevää verkkolaskuna. Kiinnostus lopahti välittömästi, kun kustannus per lähetetty lasku oli jotain euron tienoilla, taisipa mukana olla vielä kuukausimaksukin. Euro ei ole paljon, mutta pienyrittäjällä joka lähettää vaikka kymmenisen laskua kuussa, ei ole mitään järkeä siirtyä verkkolaskutukseen jos hinta per lähetetty verkkolasku maksaa enemmän kuin postimerkki. Piste. Sähköisen laskutuksen pitää olla halvempi tai saman hintainen postimerkin kanssa, ennen kuin sitä edes vaivautuu kokeilemaan.

Ilokseni huomasin äsken, että tällainen laskutuspalvelu on samanhintainen kuin postimerkki ja käyttöliittymäkin lienee siedettävä. Kehitystä on tapahtunut. Pitääpä testata. Heti kun jaksaa.

Laman pohjalla?

Uusimman Tekniikka ja talous -lehden (13/09) välissä oleva Uratie-liite (työpaikkailmoitusliite) oli yhden arkin kokoinen (4 sivua). Kyllä, yhden arkin. 2000-luvun alun IT-huuman huipulla lehdykkä oli tukeva, ja vielä vuosi sitten tukevahko. En muista ikinä nähneeni näin ohutta Uratietä.

Tässäkö on laman pohja?