tiistai 7. elokuuta 2012

Tule kehittämään yliopisto-opettajien pedagogista koulutusta

Normaalisti en ole julkaissut blogissani työpaikkailmoituksia, mutta:
  • kohta esittelemäni työpaikka tuntui kuin allekirjoittaneelle tehdyltä ja harkitsin pitkään hakemuksen jättämistä
  • koen yliopisto-opettajien pedagogisen kouluttamisen erittäin tärkeäksi asiaksi
  • mutta: nykyisessä työssäni on sen verran tärkeitä projekteja kesken, että olisi iso tappio, jos nyt vaihtaisin työpaikkaa (ja käytännössä alaa).
Siis:

Tutkimuksen ja opetuksen strategisen tuen yliopistopedagoginen koulutus –tiimiin haetaan kehitysasiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään.

Aalto-yliopisto on suomalaisille vahvuuksille rakentuva kansainvälinen yliopisto, jonka muodostavat arvostetut ja perinteikkäät korkeakoulut teknillistieteellisellä, kauppatieteellisellä sekä taideteollisuuden alalla. Aalto-yliopisto hyödyntää aktiivisesti monitieteistä ja monitaiteista luonnettaan. Tavoitteena on kuulua maailmanluokan yliopistojen joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Perus- ja jatko-opiskelijoita yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 5 000, joista professoreja noin 340. Alumneja on yhteensä noin 75 000.
Etsimme Aalto-yliopistoon 

Kehitysasiantuntijaa
määräaikaiseen tehtävään 15.9.2012 (tai sopimuksen mukaan) – 31.12.2013 Yliopistopedagoginen koulutus – tiimiin.
Etsimme yhteistyökykyistä ja joustavaa henkilöä, joka on kiinnostunut yliopisto-opetuksen, opettajuuden, opiskelun ja oppimisen kehittämisestä. Tehtäviin kuuluu opetuksen suunnittelua ja kehittämistä, kouluttamista sekä opetuksen kehittämisprojektien toteuttamista yhdessä opettajien kanssa.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä kokemusta pedagogisen koulutuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä tai opetuskokemusta.  Hakijalla tulee olla hyvät ohjaus- ja kouluttajavalmiudet. Tehtävässä edellytetään suomen kielen taidon lisäksi hyvää englannin kielen taitoa.

Arvostamme pedagogista osaamista ja koulutusta, kokemusta opetuksen kehittämistyöstä sekä työyhteisöjen osaamisen ja toiminnan kehittämisestä, yliopiston toiminnan tuntemusta sekä hyviä tietoteknisiä valmiuksia.

Tehtävän palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti.

Lisätietoja tehtävästä kehittämispäällikkö Maire Syrjäkari (etunimi.sukunimi@aalto.fi / p. 050 523 3857)

Hakemukset ansioluetteloineen pyydämme 15.8.2012 mennessä Aalto-yliopiston kirjaamoon ensisijaisesti sähköpostitse (pdf- tiedostoina) osoitteeseen kirjaamo@aalto.fi tai osoitteeseen Aalto Yliopisto, PL 11000, 00076 Aalto, käyntiosoite Otakaari 1 B (kirjaamo on avoinna klo 15.00 saakka)
Espoossa, 19.6.2012
Aalto–yliopisto
Palkkauksesta kysyin sen verran, että palkka asettuu noin neljän tonnin tienoille, voi olla vähän alle tai vähän yli. (yliopistoilla on melko sekava palkkausjärjestelmä näemmä vieläkin :-).

Levittäkää eteenpäin, pidetään huoli että paikkaan löytyy vielä paljon parempi tyyppi kuin minä olisin ollut.

2 kommenttia:

  1. Piti sanomani, että kiitos vinkistä. T: Entinen metropolialainen, nykyinen akateeminen työtön since 1.8.

    Ota pois tuo yllä oleva, piti olemani anonyymi. Ja vapaa-ajan juttuja ei kuulu sekoittaa mihinkään työjuttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, poistin. Blogisi on kyllä hyvä ja olen monesta asiasta samaa mieltä :).

      Poista