tiistai 10. heinäkuuta 2012

Miten Enkeli-Elisagate päättyy?

Enkeli-Elisasta käydään jo monessa paikassa keskustelua, tässä parhaimmat säikeet:
  • Itse fanisivu, jossa käytännössä toistetaan samoja argumentteja muutaman kymmenen viestin välein, ja pohjatietojen puute hätkähdyttää (esimerkiksi joku kirjoitti "Elisan isä on siis puhunut akuutti-ohjelmassa. Eikö tämä riitä epäilijöille?" [ei ole puhunut - on vain kirjoittanut]). Kopsatkaapa joku muuten kommentit talteen, siinä on valmis aineisto useampaankin sosiologian väitöskirjaan.

    Varoitus: ylläpitäjillä on (osin ymmärrettävistä syistä) pinna vähän kireällä - kommentoin ryhmässä, että Enkeli-Elisa on teini-iän saavuttanut Ruokolahden leijona (hymiön kera), ja bannia heilahti sillä sekunnilla. Pitää ensi kerralla olla aikuismaisempi. Olen ääritapaus, koska ylläpito kirjoittaa "Käytämme bannausta vain ja ainoastaan äärimmäisessä tapauksessa".
  • Mm. Wincapita-huijauksen paljastanut Muropaketti, jossa lukeminen kannattaa seuraavista ketjuista/viestistä:
  • Murha.info, jossa joku epäili jo viime joulukuussa:
    "Ymmärsin, että koko juttu on fiktiivinen kertomus, jonka kautta kirjoittaja purkaa omaa koulukiusaustraumaansa.  Mikäli näin on, se pitäisi hieman selkeämmin sivuilla sanoa. Enemmän hyötyä kiusatuille on todellisten tarinoiden kertomisesta, sillä niitähän riittää!"
  • Twitterissä on käyty paljon keskustelua (reaaliaikainen haku, arkisto).
Enkeli-Elisasta ovat bloganneet ainakin:
Minttu Vettenperä on luvannut esittää todisteensa kesälomien jälkeen. Mielestäni se, että todisteiden hankkimiseen tarvitaan lisäaikaa, ei lisää vaan pikemminkin vähentää uskottavuutta. Mihinköhän lisäaikaa tarvitaan ja miten tapaus päättyy? Tapaus voi päättyä esimerkiksi seuraavasti:
  1. Löytyy henkilö, joka on tehnyt itsemurhan kiusaamisen takia ja tämän vanhemmat suostuvat haastateltavaksi. Tämä ei ole lainkaan mahdotonta, koska (kouluampumistapausten lisäksi) muistan joskus kymmenen vuoden takaisen lehtijutun, jossa yläkouluikäinen tyttö jossain maaseudulla tappoi itsensä kiusaamisen takia. Ja varmasti kiusaamisen takia tehdään useita itsemurhia vuodessa.
  2. Kirjailija myöntää kierrellen kaarrellen koko homman bluffiksi, ja kiistää väittäneensä, että juuri kyseinen Elisa olisi ollut oikeasti olemassa.
  3. Kirjailija häviää julkisuudesta tai keksii jonkun vielä raflaavamman julkisuustempauksen.
Odotan myös mielenkiinnolla, mitä poliisi saa selville. Jokaisesta kotonaan kuolleesta kun löytyy poliisiraportti.

P.S. Hesarin tekstianalyyseihin on pakko kommentoida, että itseltäni tuollainen vedätys onnistuisi yhtä huonosti tai ehkä jopa huonommin. Tykkään käyttää sanoja toki ja toisaalta, ja viljelen sulkuja surutta lauseiden sisällä. Ei tarvitse lukea kuin muutama pidempi jorina blogistani, ja tämä käy selväksi.

82 kommenttia:

  1. Itselleni tuli myös banni "fanisivulle". Aluksi ajattelin, että "Enkeli-Elisan" luonut kirjailija kuvitteli lapsellisuuttaan hyvän asian oikeuttavan huijaukseen. Kun "fanisivujen" ja erilaisten kirjailijan luomien blogien sisältöä tarkastelee, alkaa kuitenkin hahmottua kuva patologiselta valehtijasta.

    VastaaPoista
  2. https://www.facebook.com/enkelielisa/posts/387548194641676?comment_id=80039299&offset=0&total_comments=479

    "Enkeli-Elisa 1996-2011: Jos Enkeli-Elisaa lähdetään vertaamaan Ruokolahden leijonaan niin kyllä se on asiatonta! | ♥ Santtu"

    VastaaPoista
  3. Hyvin todennäköisesti "fanisivujen" 6 ylläpitäjää on tämän saman kirjailijan sivupersoonia. Ja menee täydestä kuin häkä "fanisivuja" seuraaviin lampaisiin.

    VastaaPoista
  4. Nyt katos Enkeli Elisa-FBstä koko keskusteluketju ton Ruokolahden Leijona sekoilun takia, ja sitten kun pari tyyppiä kommentoi toiseen päivitykseen asiaa kommentit katos heti. En saanut kuvakaappausta, mutta huh huh, nyt menee ylläpidolla lujaa :D

    VastaaPoista
  5. Siis mitä tuolla Facebookissa tapahtuu? Itse en ole tänään enää edes uskaltanut kommentoida mitään mihinkään.. mutta nyt illan kuitenkin seurannut tiiviisti keskustelua ja "ylläpitäjien" toimintaa. Olen järkyttynyt. Pöyristyttävää toimintaa.

    VastaaPoista
  6. Uusin keskusteluketju, joka aloitettiin tänään, poistettiin kun ihmiset rupes kritisoimaan ylläpidon toimintaa. Pari ihmistä jatkoi keskustelua päivityksessä, jossa on chisun kappale, ja kommentit poistettiin heti. Nyt ei näy kommentointia missöään, lienekkö ihmiset bannittu tai poistetaan pikapikaan kaikki kommentit?

    VastaaPoista
  7. En voi käsittää. Ja tämäkö on se välittämisen verkko?

    VastaaPoista
  8. Olen amatööri näissä asioissa. Joten menetetty voi olla myös omaa
    osaamattomuuttani. Mutta eräs mies laittoi eilen linkin MTV 45 sivulle.
    Myöhemmin en enää löytänyt sitä mistään. Vaikka tällä sivulla olivat
    ne samat henkilöt kuin aiemmin. Vain tämä mies oli poissa. Itse Mintun
    haastattelua katsoin puoli minuuttia. Kun hänen haastattelunsa on
    sisäistänyt valheiksi, niin ei niitä kannata edes katsoa. Onnistuu
    vielä aivopesemään minutkin.

    VastaaPoista
  9. Tässä on kuvakaappauksia keskustelun jälkimainingeista, joka siis poistettiin, tällä ei oo ehkä paljoa virkaa mutt tässä kuitenkin: http://i.imgur.com/tYdIZ.png

    VastaaPoista
  10. Siellä oli Elisan FB:ssä ketju, johon kommentteja oli tulvinut jo yli 400. Siellä tiukasti (mutta pääasiassa hyvin asiallisesti) kyseenalaistettiin Elisan ja vanhempien yms todenperäisyyttä.

    Jossain vaiheessa viestiketju "jumittui" n.450-470 viestiin vaikka uusia viestejä kirjoitettiin koko ajan. Keskustelu siirtyi viestien poistamiseen ja joidenkin kirjoittajien bannaamiseen.

    Adminit omien sanojensa mukaan poistivat alatyylisiä viestejä, joita en itse nähnyt yhtään. Tosin tarkistin uusimmat viestit n.10 minuutin välein, joten jotain saattoi mennä ohi. Samoin poistettiin vihjaukset munchausenista ja kirjoittajan tekeytymisestä useammaksi henkilöksi ja jotain muitakin "jo ihan riittämiin kirjoiteltuja asioita".

    Poistojen myötä sai jotkut myös bannia. Bannatyilla lukuoikeus säilyy mutta kirjoittamaan ei pääse. Osa bannatyista on henkilöitä, jotka ovat viime aikoina olleet kommentteineen kovasti esillä kysymässä "ikäviä" mutta asiallisia kysymyksiä. Bannatyt olivat läsnäolevien mukaan lähestyneet vielä kirjoituskykyisiä yksityisviestein, ja ilmoitelleet herkästi saaduista banneistaan. Nämä kirjoittajat jatkoivat äläkän ylläpitoa. Adminit myönsi 20 henkilön saaneen bannit. Ja nyt katos koko helkkarin ketju viesteineen päivineen bittiavaruuteen.

    Ihmeellistä touhua!

    VastaaPoista
  11. Tämä ko. henkilö, "kirjailija", on skitsofreenikko, joka on pitänyt aiheesta omaa anonyymia blogiaan, johon on kuitenkin pari kertaa linkittänyt. "Elisan isän" blogin alkuperäinen osoite oli vain yhden kirjaimen verran erilainen kuin tuo skitsofreenikon blogi. Siitä blogista, joka siis on todistettu "kirjailijan" blogiksi aukeaa tämän tapauksen tausta. Siellä blogissa on lukemattomia karmaisevia kirjoituksia oman itsemurhan pohtimisesta, omien lastensa tappamisesta ym.
    Se on jonkinlainen synkkä ja sairas paralleeli varsinaiseen nimelliseen blogiin.

    Nimellisessä blogissa on koskettava kertomus lapsen sairaskohtauksesta, josta lääkärit eivät millään osanneet sanoa, mitä se oli, ja sydän löi 175 kertaa sekunnissa ym. sitten sille on karmaiseva vastine tässä skitsofreenikon päiväkirjan tapaisessa blogissa, http://jossai-nn.vuodatus.net/blog/2053918/pelon-ilmapiiri/ :

    "Pelon ilmapiiri
    11.07.2009 - 15:45

    Tänään kaikki taas tuntuu kaatuvan päälleni.

    Tämä päivä on niitää päiviä, jolloin mietin, olisiko parempi ollut, että en olisi pelastanut tuota lasta itseltäni.

    Silloin,

    juuri viime hetkellä tunsin suurta katumusta ja kiidin lapsi käsivarsillani lääkärin luo.

    Ja nyt tunnen suurta katumusta, etten vienyt tekoani loppuun.

    Olen välillä niin kadoksissa, kadotettuna, yksin, vain tuo möykky rintalastani alla.

    Välillä tuntuu, että minulla on vain tämä huone ja koneeni..... sormet, jotka kiitävät sen näppäimistöllä.

    Seinät kaatuvat päälle..... vähä vähältä, metri metriltä ne tavoittavat minut ja ahdistavat puristavaan syleilyynsä.

    Kaikki uskovat, että hengityksesi vain pysähtyi.....

    Minä tiedän totuuden."

    Seuraa lisää perusteita ja linkkejä tältä sivulta, http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1652959/enkelielisa__minttu_vettentera__kootut_linkit_ja_f?ref=lk_vv4

    Lainaus toisaalta, missä perustellaan tämä yhteys:

    "Lapsensa murhaamisesta ym. sairaasta kirjoittaneen blogin osoite oli alunperin: elankerran.vuodatus.net. Elisan vanhempien blogin osoite oli alunperin elankerrann.vuodatus.net

    Tällaiset tiedot löytyvät vähäiselläkin tutkivalla journalismilla, kun vauvamammatkin sen lapsenhoidon lomassa selvittävät.

    Miksi "Elisan isä" olisi ottanut blogi-osoitteen, jossa hän lisää n-kirjaimen "skitsofreenikon" blogi-osoitteen perään? Skitsofreenikon, jonka blogiin Minttu on tätä ennen linkittänyt, ja joka antaa kotiosoitteekseen saman kadun kuin Mintulla oli Somerolla, kirjoittaa samoista lapsista, koirasta ja kissoista jne.

    Ei tätä millään selitä pois. Tämä tieto oli myös olemassa jo puoli vuotta sitten, kun media kirjoitteli Enkeli-Elisasta kritiikittömästi. Palkatkaa vauvamammoja journalisteiksi, niin lähdekritiikki kohenee."

    Tämän blogia tultua julki, on Vettenterä selittänyt sitä häiriköijänsä blogiksi, mutta ei mitään kolmea vuotta häiriköinyttä ole sen enempää kuin Elisaakaan. On vain vakava mielisairaus, joka on synnyttänyt nämä harhaiset maailmat. Mutta miten ihmeessä media ja 40,000 ihmistä saatiin tähän tuollaiselta pohjalta mukaan, kun epäilyksen aiheet suorastaan hyppäävät silmille? Siinä on tosiaankin moneen tutkimukseen aihetta. Ja kun tämän tapauksen luonne on tämä, niin mediankin tulee sitä vasten miettiä, mitä tästä kirjoittaa. Takana kun näyttää olevan kieroilun sijaan tai ohessa jonkinasteista surullista ja surkeaa ja valitettavaa henkistä syyntakeettomuutta.

    VastaaPoista
  12. Anonyymille 10. heinäkuuta 2012 2.31

    Itse liityin ryhmään jo ihan alkuvaiheissa. Joku sen linkitti mistä siirryin "Elisan vanhempien" blogiin. Siellä vanhemmat käsittelivät suruaan menetyksen johdosta ja kertoivat tuntemuksiaan siitä, minkälaista on menettää oma lapsi koulukiusaamisen takia itsemurhalle. Siellä oli myös katkelmia päiväkirjasta.

    Itseäni koulukiusaamisesta 9v kärsineenä ne kirjoitukset koskettivat. Siellä oli myös paljon kommentteja, jossa vanhemmat ihmiset muistelivat omia karmeita kiusaamiskokemuksiaan sekä kykyään selviytyä siitä. Sekä muutamia nuorten kirjoittamilta näyttäneitä kommentteja, jossa he kertoivat omasta kiusaamisestaan mikä oli heille tätä päivää. Se oli omaa kärsittyä helvettiä. Se kosketti, ikäänkuin vertaistukiryhmänä.

    Vasta homman paisuessa rupesi tulemaan kaupallisuus kuvioihin. Tuli yhdistys, johon en liittynyt koska en ymmärtänyt mitä se yrittää tehdä. Ja sitten tuli kirja. Jo hyvissä aiemmin oli vanhempien vihjailuja siitä, että päiväkirjat saatetaan jonakin päivänä julkaista. Se ei kuitenkaan tuntunut aluksi olevan blogin pääasia.

    Mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän blogitekstit tulivat kirja- ja mediapainotteisiksi. Facebook-ryhmä tuntui pääasiassa raportoivan pelkästään kirjan etenemisestä. Itselläni samaan tahtiin kiinnostus lopahti.

    Näin jälkikäteen kuvottaa se ajatus, että ne kaikki blogitekstit jotka tämmöiselle amatöörille vaikuttivat todellisilta, ovatkin mitä todennäköisimmin pelkkää satuilua ja sepitystä. Tarinat, joihin omien kokemusten pohjalta pystyin samaistumaan, olivat paskaa tai sitten ainakin pahasti väriteltyjä. Koen tulleeni petetyksi ja loukatuksi. En tiedä onko tämä jollekkin leikkiä vai mitä. Minulle lapsuuteni ei ollut. Niitä arpia parannellaan vielä päälle kolmikymppisenäkin.

    Haluan kuitenkin oikaista olettamusta, että fb-ryhmä syntyi kirjan ympärille. Ei syntynyt, vaan blogin johon omien kokemusten pohjalta moni pystyi samaistumaan. Blogin jossa ei alkuunsa tuntunut olevan kyse mistään kirjasta.

    Harmi ettei ensimmäisiä blogitekstejä pääse enää lukemaan. Vituttaa kuitenkin ihan helvetisti niiden nuorten puolesta (ellei sekin ollut kusetusta) jotka menivät blogin kommentteihin avautumaan kipeästä aiheestaan. Miltä mahtaa heistä tuntua, kun tarina joka sai heidät avautumaan kokemuksistaan joista he eivät pysty puhumaan kenellekkään, paljastuu fiktioksi?

    VastaaPoista
  13. Ne "Enkelin isän" kommentit olivat tätä rataa:

    "Mulle Minttis on aina selviytyjä. Mä en ollu niitä pahimpii kiusaajii, mut mä olin mukana. Mä tiedän, et Minttiksellä oli kovaa koulus ja kovaa sen jälkeenkin, mut nyt se loistaa. Mä oon tutustunu moneen Minttiksen kaveriin ja kaikki on samaa mieltä. Siinä on ihminen, jolle voi sanoo mitä tahansa ja se saa huonoimmanki päivän näyttämään paremmalta. Meistä jokaisella pitäs olla oma Minttis :) (mä tiedän Minttis, et sä murmutat siel nyt, se kuuluu tänne asti). Pistäkää nimi mieleen. Tästä tytöstä me tullaan vielä kuulemaan, iha niin ku Juha Tapio laulaa."

    "Ja Minttistä mä säälin. Kuinka moni teistä pystyy kirjoittamaan kirjan? Entäs kuinka moni teistä pystyy kirjoittamaan kirjan tästä aiheesta ja viel pyörittämään tota nettielämää, jota se nyt on blogissaan tehnyt?"

    "Olen pyytänyt häneltä, että hän kirjan kirjoittajana voisi myös edustaa Elisaa. Minttis on ihminen, joka selvisi siitä mistä Elisa ei. Minttis tietää mitä on olla rankasti koulukiusattu ja minä olen osasyyllinen siihen. Minttis tietää myös mitä paha olo on ja se, kun tuntuu ettei enää jaksa. Hän tuntee minut ja Riikan. Tietää minun ajatukseni menneistä paremmin kuin kukaan muu itseni lisäksi. Ehkä juuri siksi, että Minttiksen tausta on mitä se on, tunnen hänellä olevan käsittämätön kyky elää toisten tunteissa mukana. Siksi hän on mielestäni juuri oikea ihminen edustamaan sitä minkä me kaikki koemme tärkeäksi.

    Minttiksen puolesta toivoisin, että kaikkinaiset puheet siitä, että Minttis ratsastaa vaikealla aiheella tai käyttää perhettämme jotenkin hyväksi, lopetettaisiin tähän paikkaan. Ajoittain olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että pyysin Minttistä tekemään tätä, koska olen nähnyt sivusta miten raskas tämä syksy on hänelle ollut. Elisan asioiden käsittely on varmasti ihan sellaisenaankin ollut raskasta, mutta Minttiksen oma tausta ja suunnaton myötätunto eivät varmasti ole asiaa auttaneet.

    Niinpä pyydän, että jos haluat kysellä Elisasta joltakulta, osoita kysymyksesi Minttikselle (Minttu Vettenterä, minttis@jossainkaukana.net, www.minttis.com). Hän osaa tarpeen vaatiessa kääntyä meidän puoleemme.

    Ystävällisin terveisin

    Miksu, Enkelin isä"

    Saanko yrittää tahdikkaasti kysyä sinulta, anonyymi toveri, kuinka tai miksi otit nuo kirjoitukset todesta? Itse en pysty sitä ymmärtämään. Nuo tuntuvat niin epäaidoilta. Medialla on paljon vastattavanaan. Sekä YLE että MTV3 ottivat jutun todesta sellaisenaan. Koulut kutsuivat tuon pohjalta Vettenterää luennoimaan. Seura kirjoitti artikkelin. Sony ja Hevisaurus ryhtyivät kummeiksi. 40,000 liittyi tukiryhmään. Ja tuon tukiryhmän agressiivinen reaktio kaikkeen epäilyyn, melkein voisi sanoa paradoksaalisesti, että epäilijöiden kiusaaminen, on kyllä ollut silmiä avaavaa. Luottamus ihmiskunnan kriittiseen havainnointikykyyn ei tällä hetkellä kovin korkealla, sanotaan näin.

    VastaaPoista
  14. Aiemman omakustanteen kuvitusta, joka vielä on nähtävillä: http://www.jossainkaukana.net/mora/mustavalkomora.jpg

    Oli joitakin karmeampia värikuviakin, mutta ne lienevät poistetun kohun myötä. Vasen ylänurkka näyttäisi olevan oma lapsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRcIECCsziiIgVO1MgVZ83UymwoWMJovDpo4BJ4GtqFGOMU86_bkfiQI2xjhQ

      http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSll3ZdIyHpI-uMgzFSFIDGjLERneD2LjS93Zxhg4LknOlsjaHoOcZ9r6di

      Poista
  15. Minttis vaikuttaa sosiopaatilta.

    VastaaPoista
  16. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194752792995/artikkeli/enkeli-elisa-kirjoittaja+haluaisi+todisteet+julkisuuteen.html

    VastaaPoista
  17. Vastaus sinulle Anonyymi10. heinäkuuta 2012 3.19:

    Nuo isän tekstit ovat siltä ajalta, kun koko touhu meni pelkän kirjan ympärille. Ensimmäisissä blogipäivityksissä ei ollut puhettakaan kirjasta eikä juuri minttiksestäkään. Näitä blogikirjoituksia ei nyt näe mistään kun blogi meni salasanan taakse. Googlen välimuistissa on jotain, mutta ei niitä ensimmäisiä blogitekstejä ja niiden kommentointia.

    Oma kiinnostus hommaan lopahti, kun blogi meni kirjan mainostamiseksi. Noita uudempia "isän" tekstejä en ole lukenut kun nyttemmin. Onhan ne tosiaan aikamoisia, kuten tuokin postaamasi pätkä...

    VastaaPoista
  18. Aikajanalta selviää, että Enkeli-Elisa Facebook-sivu on perustettu 7.2.2011, "Elisan" kuolinpäivänä! On ollut ripeää toimintaa.

    VastaaPoista
  19. Tuo linkattu "häirikön", eli Vettenterän synkempien tuntemusten, blogi voinee selittää Elisan kuolinpäivämäärän valikoitumisen ja sen tärkeyden. Siellä on nämä kirjoitukset:

    http://jossai-nn.vuodatus.net/blog/2808889/vajoan/

    Vajoan
    07.02.2011 - 16:39

    Mä vaan luulen,

    että elämä on just nyt siinä pisteessä,

    et olis parempi vetää naru kaulaan."


    ja

    http://jossai-nn.vuodatus.net/blog/2814621/teeta-ja-sympatiaa-/

    Teetä ja sympatiaa...
    12.02.2011 - 22:03

    En sitten vielä vetänytkään narua kaulaan.

    Elämä ehkä sittenkin voittaa.

    Toisaalta huomisesta ei tiedä mitään."


    Eli Elisan kuolinpäivä olisi pohjaltaan ehkä ollut jonkinlainen omaa itsemurhaa lähellä käymisen päivä.

    Ei ole tarkoitus tehdä tai levittää sosiaalipornia tästä tapauksesta, lähinnä kiinnittää journalistien huomiota siihen, mitä tuolta taustalta paljastuu etsimällä, jotta ymmärtävät ottaa sen huomioon. Kun kyseessä on hyvin epätasapainoinen mt-ongelmainen henkilö, niin miten saattaisi reagoida esimerkiksi räikeisiin, hyökkääviin lööppeihin? Juttu pitäisi saada siivottua nätisti pois julkisuudesta ja asianomaiselle tarvitsemaansa ulkopuolista apua.

    VastaaPoista
  20. Tässä yksi aiheesta bloggaaja lisää: http://sbrunou.blogspot.fi/2012/07/enkeli-elisasta-verkkokirjoittamisesta.html

    VastaaPoista
  21. Itselläni on tullut sellainen vaikutelma, että nuo "psykopaatti" ja "onerva" -blogit ovat myöskin jonkun tekemiä kirjallisia harjoitteita, eivät "aitoja" sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli niiden perusteella ei varmaan vielä ketään kannata leimata miksikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Itselläni on tullut sellainen vaikutelma, että nuo "psykopaatti" ja "onerva" -blogit ovat myöskin jonkun tekemiä kirjallisia harjoitteita, eivät "aitoja" sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli niiden perusteella ei varmaan vielä ketään kannata leimata miksikään."

      Niiden blogien syntyhistoria on tämä. Vettenterä ilmoittaa ensin omassa blogissaan Heinäkuu, 2009:

      "Jossain kaukana on psykopaatti
      02.07.2009 - 17:17 / Kategoriat: Yleistä kirjoittamisesta / Kirjoittaja: minttis

      Olen miettinyt sitä pitkään. Mitä ihmettä osaisin lähettää SSK:n antologiaan? Sisäinen kriitikkoni haraa vastaan kuin mikäkin, eikä mikään tunnu muka kelvolliselta. Nämä ajatukset ovat nyt olleet pinnalla entistä kovemmin SSK:n sunnuntaisen kurssin jälkeen, jossa useampi kehoitti taas lähettämään tekstiä. Tänään T heitti ilmaan: - Lähetä kauhujuttu. Juu. Voisihan sitä lähettääkin.

      Melkein samantien nivoutui yhteen päässäni lause: Jossain kaukana on psykopaatti, josta nyt ei varmaan ihan otsikoksi tarinalle ole, mutta kantavaksi ajatukseksi kuitenkin seä ajatus, jolla olen leikitellyt melkein 10 vuotta. Olen kantanut ajatusta sisälläni ja vaalinut sitä, mutten oikein ole tiennyt mitä sille tehdä. Pitkäksi proosaksi ajatus on kuitenkin auttamatta liian lyhyt. Vaan antologiaan, maksimissaan kolmen liuskan tekstiksi se lienee juuri parahultainen.

      Taidankin sukeltaa tarinaan nyt heti. Toivon todella voivani kirjoittaa jotain mikä saa lukijan niskakarvat pystyyn. Varoitus. Jossain kaukana on psykopaatti!"

      Samanniminen "Jossain kaukana on psykopaatti" -blogi aukeaa paria päivää myöhemmin. Nykyisin siis osoitteessa: http://jossai-nn.vuodatus.net/

      Vettenterä ei viittaa tähän blogiinsa seuraavan kerran kuin vasta tämän kohun tultua ilmi, kutsuen nyt Iltalehdelle antamaansa haastattelua myöten tuota blogia "häntä piinaavan häirikön" blogiksi. Vettenterä on alkuun viitannut blogiin kirjoitusharjoitteena, mutta blogi sisällöltään muuttuu jonkinlaiseksi tummempien tuntojen kuvaukseksi paljolti samoista asioista, joita hän pohtii nimellisen bloginsa puolella. Ne ovat satunnaisia ja henkilökohtaisia, ja sisällöltään hyvin rankkoja. Blogin kuvauksessa on: "Tähän blogiini tuon niitä salaisimpia ajatuksiani, jotka on helpompi nimettömänä kirjoittaa.".

      Syntyy myös varjoblogin rinnakkaisblogi, jossa hän yrittää kirjoittaa samoja tuntoja kaunokirjallisesti, eli mainitsemasi Onerva-blogi.

      Se kuvataan näin: "Onerva perheineen on fiktiivinen tarina, jolle kuitenkin löytynee tosi elämästä TODELLA paljon yhtymäkohtia. Ja mikäli Onerva alkaa tuntua liian tutulta, kannattaa ruveta miettimään, Miksi...

      Sillä meillä jokaisellahan elämässämme on omat Onervamme."

      Tuo Onerva käsittelee karmeimmillaan samoja itsemurhan, lapsenmurhan, mielisairauden ym. teemoja.

      Blogien yhteyksien tultua ilmi on myös "Onerva" tullut esiin "omana itsenään" ja kirjoittanut pitkiä ja maneereiltaan tuttuja blogikommentteja siitä, kuinka ei ole Vettenterä.

      En ole ammatiltani psykologi enkä halua leimata, mutta kirjoitusharjoitteena näitä on vaikea pitää. Ovat harjoitteet ja todellisuus menneet moneen kertaan ja moninkerroin solmuun. Kuten Elisan tarinassa, yhtymäkohdat ovat oman elämän kokemuksissa.

      Unohdetaan diagnoosit, mutta silti, henkilö kertoo lehdille itse 3 vuotta pitämänsä blogin olevan häntä piinaavan häirikön. Ei ihan terveeltäkään tunnu. Huolihan tässä on, että jos hän ei ole terve ja lööppimedia ottaa hänet kunnolla hampaisiinsa.

      Poista
    2. Ajattelin, että "psykoblogilla" ja Minttiksellä on ilmiselviä yhteneväisyyksiä ja olin vakuuttunut, että kyse on Minttiksen sivupersoonista, mutta sitten vastaan tuli tämä:

      http://www.elankerran.blogspot.fi/2012/03/blogin-nimen-muutos.html

      "Blogi, jota syytökset koskevat, on blogi joka liittyy kirjoitusprojektiini.
      Kyseiseen projektiin kuuluu kaksi eri blogia, joita olen kirjoittanut jo useamman vuoden
      Siis myös tuosta vuodesta 2007 alkaen. "

      Jospa näistä blogeista syytellään Vettenterää sittenkin turhaan? Ei kai sentään voi olla kyse noin hyvin toteutetusta sivupersoonasta?

      Poista
  22. Pakko kirjoittaa tähän ketjuun johon löysin. Olen tuon vettenterän pitämäksi väitetyn blogin kirjoittaja. Psykopaatti blogi ja Onerva blogi liittyvä toinen toisiinsa. Psykopaattiblogi ei siis ole hänen kirjoittmansa. Psykopaatin kirjoittaminen on aloitettu jo maaliskuussa 2007 ja Vettenterä on aloittanu oman bloginsa melkein vuotta myöhemmin, tammikuussa 2008. Hän "huutaa" minua juuri tuon blogin vuoksi nettihäiriköksi, mutta voisinko olla sitä,koska en häntä ole kirjoittamisen aloitettuani edes tuntenut.
    En ota kantaa HÄNEN mielenterveyteesnä, sen puolesta puhukoon kaikki muu, mutta tästä blogista älkää häntä syyttäkö. Tosin epäilen hyvinvahvasti,e ttä Elisna kuolinpäiväksi on valittu juuri tuo päivä minun blogistani kaapaten....
    Miksikö?
    Olen ollut enemmän ja vähemmän punainen vaate kyseiselle henkilölle.
    Jos Linja-Aholle löyttyy täältä jokin meiliosoite voin vaikka laittaa sinne puhelin numeroni, mikäli hän on kiinnostunut kuulemaan syyt, miksi kyseinen henkilö vainoaa minua. KIrjoittamman niitä en tähän yleisesti rupea.

    P.S.Ja syy miksi noiden kirjoittamieni blogien teksti on hyvin skitsoa on juuri se, että niissä on yritetty hakea sitä ajatusmaailmaa, joka kenties mieleltään sairaan ihmisen päässä liikkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä yritys, rouva Vettenterä!

      Poista
    2. Nyt on viljelty sekaan jo lukuisia kirjoitusvirheitä, wow! Odotan mielenkiinnolla puhelinkeskustelua, raportoithan Vesa siitä tänne.

      Poista
    3. Olen pahoillani, mutta tämä ei vakuuttanut. Sen sijaan näen sieluni silmin miten sinä Minttu vietät "lomaa" koneen ääressä hekumoiden sillä että saat kerrankin huomiota.

      Nauti nyt kun voit: kun uudet uutisaiheet valtaavat ihmisten mielenkiinnon, sinä jäät muistoihimme "sinä mielenterveysongelmaisena valehtelijana joka keksi sairaan tarinan koulukiusatusta tytöstä rahanahneuksissaan ja huomionkipeydessään". Jos mietit miten oikean kirjailijan Katja Ketun uskottavuus meni hänen kaappaus-valhe-sekoiluissaan, voit vain kuvitella mitä kaltaisellesi aroilla aiheilla leikkineelle amatöörikirjailijalle tapahtuu kun kohu laantuu.

      Kaiken lukemani jälkeen epäilen vahvasti että tarkoitusperäsi olivat alusta alkaen saada huomiota ja kerätä rahaa: kiusaamisen uhrit olivat vain väline itsekkäiden tarkoitusperiesi toteuttamiseksi.

      Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja arvaan jo nyt, ettei tämäkään tule havahduttamaan sinua oman toimintasi törkeyteen.

      Poista
    4. Asutteko naapureina?

      Poista
  23. Ikävä juttu kaikenkaikkiaan. Huijaukselta haiskahtaa. Toivoisin kuitenkin, ettei Vettenterää enempiä riepoteltaisi. Ei pidä lyödä lyötyä. Jos ihmisellä on mt-ongelmia, ei pää kestä kovin kauaa parjaamista. Annetaan kadota nuolemaan haavojaan ja toivotaan että sieltä vielä nousee terveemmällä itsetunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Toivoisin kuitenkin, ettei Vettenterää enempiä riepoteltaisi. Ei pidä lyödä lyötyä. Jos ihmisellä on mt-ongelmia, ei pää kestä kovin kauaa parjaamista."

      Tämä on tärkeä huomio, jonka suhteen itse tunsin empimistä ja huonoa omaatuntoa, kirjoittaessani mt-ongelmista yllä. Ajattelin kuitenkin, että on pienempi paha, jos näistä asioista puhutaan rajatusti netissä, kuin jos tämä leviää satojen tuhansien lukijoiden massatiedotusvälineisiin hengessä "avointa riistaa riepottelulle". Eli mt-ongelmien mainitseminen siksi, että toimittajat tulisivat tästä todennäköisestä selittävästä tekijästä myös tietoisiksi ja uutisoinnissaan ymmärtäisivät suojella mt-ongelmaista ihmistä ja tämän perhettä.

      Journalistit miettiköön sitten, miten antaa jutun kadota nätisti ja hiljaa.

      Poista
  24. Unohtui äskeisetä linkki jossa olen kuvannut blogini alkuhistoriaa....
    http://onervainen.blogspot.fi/2012/07/olen-joutumassa-mukaan-johonkinmihin-en.html

    VastaaPoista
  25. Vauva-lehden keskustelupalstalla tästä aiheesta on kaikkein eniten keskusteltu. Jo helmikuussa alkoivat jotkut epäillä koko touhua huijaukseksi, huhtikuussa oli jo pengottu blogeja niin pitkälle, että tämä Vettenterän (aiemmin nimeltään Minna Mäenpää) jakomielisyys kävi selväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen minttiksen henk.koht. jo vuosien takaa, eikä hänen nimensä ole koskaan ollut minna mäenpää - läheltä kyllä liippaa. :D

      Poista
    2. Tunnetko todella? Ainakin blogikirjoituksessaan kertoo olleensa Minna Mäenpää. Vai onkohan tämäkin muunneltua totuutta? ;)

      "Minä aloitin siis koulun tuiki tavallisella nimellä Minna Mäenpää (facebook löytää nimelle 21 käyttäjää). Olen aina sanonut, että vaihdoin nimeä, koska minua sanottiin aina Mintuksi, mutta rehellisyyden nimissä olen nyt valmis myöntämään, että 7 vuotta kuunnellulla lällätyksellä oli varmasti oma osuutensa asiaan. Nimellä oli oikeasti niin raskas negatiivinen painolasti, että halusin päästä siitä eroon."

      http://taruolento.com/blog/3031859/nimen-voima-ja-persoonallisuuskriisi/

      Poista
  26. Tuolla on Katri Mannisen valehtelua käsittelevä blogikirjoitus aiheesta: http://kutri.net/blog/2012/07/10/enkeli-elisa-mannerlaattojen-liikkeet-ja-muita-valheita/

    VastaaPoista
  27. Käykää hyvät ihmiset katsomassa tämä googlen välimuistilla löydetty linkki:

    http://www.scoop.it/t/koulukiusaaminen/p/169358793/en-tahdo-olla-katkera-siella-jossain-kaukana

    Elisa blogia onkirjoitettu jo 31.3.2011
    Tuo vuodatuksen blogi on sittemmin salasanasuojattu ettei sinnepääse.
    Milloinkas Vettenterä sanoo tavanneensa Elisan isän????

    VastaaPoista
  28. http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:enkelielisa.vuodatus.net/blog/category/Elisa

    Tuota vanhempien blogia pääsee googlen cachen kautta lukemaan, jos käyttää urlissa noita blogin eri kategorioita.

    Tuolta löytyy mm. kertomus Elisan hautajaisista, joissa kirkollinen teini-ikäisiä laulaa virsiä. Keitä nämä teinit ovat? Eikö yhdeltäkään löytyisi Facebookista/Irc-galleriasta "aikalaiskommenttia" tapahtumasta tai joltakin olisi tutun tutun tutun kautta saatu vaikka nimetönkin kommentti lehdistölle?

    Lisäksi Elisan väitetty isä kirjoittaa olevansa hiukan alle nelikymppinen, eli olisi ehkä 5-6 vuotta Minttua vanhempi. Eikö tuollainen ikäero ole hiukan arveluttavaa, jos vaikkapa 16-vuotias ysiluokkalainen kiusaisi 10-vuotiasta? Vaikka omassakin koulussani oli ylä- ja ala-aste samassa rakennuksessa, niin yläkoululaiset lähinnä suhtautuivat kaikkiin alakoululaisiin ylenkatsovan nuivasti. 16-vuotiaan pojan kiinnostus 10-vuotiaaseen tyttöön luulisi olevan hiukan epäilyttävää ihan millaisessa koulussa tahansa.

    Blogissa Elisan äiti-hahmo kirjoittaa miten kauppamatkalla naapurit ovat häntä pysäyttäneet ja kertoneet miten kaipaavat iloista Elisaa. Nytkö yksikään näistä naapureista ei enää muistakaan Elisaa ja tulisi esiin todistamaan tapahtunutta todeksi?

    Olen itsekin entinen koulukiusattu ja tämä kohu on pistänyt miettimään niitä varhaisteiniaikoja uudelleen ja tuli mieleen, että näiden traagisten tapahtumien sijasta olisin itse kaivannut enemmän sellaista "it gets better" -kampanjaa.

    Peruskoulu kestää kuitenkin vain sen muutaman vuoden ja itsellekin lukion ja yliopiston aloittaminen oli sitten se "oikean elämän alku" kun sain poikaystävän, uusia ystäviä, muutin ulkomaille jne jne. Surkeudessa vellominen oli helppoa ja näitä "kiusaaminen pilasi elämäni" -tarinoita riitti kyllä nuortenlehdissä ja ne tekivät kaikesta entistä kauheampaa.

    Muistan sen sellaisen sisällä vellovan vihan, katkeruuden, surun, jolta ei meinannut saada nukuttua ja jos jotain haluaisin sille 11-15 -vuotiaalle itselleni sanoa, olisi todellakin "it gets better!". Enkeli-Elisan (keksittyä tai tositarinaa) en ikinä olisi suonut itseni lukevan tuossa elämäntilanteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava pointti tuo "it gets better" -kampanja! Nuorena ei ole perspektiiviä eikä kokemusta siitä, että tämäkin kurjuus menee aikanaan ohi, koska kaikki aika on tässä ja nyt, kouluvuosi on mittaamattoman pitkä. Itsemurhalla mässäilyn ja sadistisella väkivallalla hekumoinnin sijaan tarvitaan positiivisia viestejä samasta selvinneiltä aikuisilta. Olen ymmärtänyt, että "kaikki järjestyy" -kampanja on todella auttanut monia homonuoria jaksamaan, miksei siis kiusattujenkin kohdalla. Tästähän kannattaisi olla yhteydessä vaikkapa Pelasta lapset ry:hyn...

      Poista
  29. Senkö takia todisteet Elisan olemassaolosta on luvattu vasta elokuussa, koska tuota alkuperäistä Elisablogia,johon sitä alun alkaen on joskus marraskuussa 2011 alettu kirjoittamaan, osoitteessa elankerran.vuodatus.net
    ei pääse nyt muokkaamaan sillä vuodatuksen blogit ovat olleet kaatuneina jo kai pari viikkoa.

    VastaaPoista
  30. Yhdellä vauvamammoista oli sopiva loppukaneetti tälle tapaukselle, mitä tulee sen julkisuuteen, lainaus:

    "Uskon itse, ettemme tulee enää näkemään juurikaan asian käsittelyä valtamedioissa. Luotan siihen, että esim. Hesari on lähettänyt muille medioille vetoomuksen, jossa pyydetään ettei asialla enää repostella, koska asian syvyys ja vakavuus on paljastunut Kuukausiliitteen ansiokkaan jutun jälkeen.

    Uskon myös, että kirjoittajan kotona on jo käyty.

    Kaikki tämä pelkkää omaa spekulaatiota, mutta uskon yhteiskunnan toimivan näin vakavasti sairaan ihmisen tapauksessa."

    Toivotaan, että näin on käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pari tuntia sitten "Häirikkö piinaa..." oli näkyvin lööppi Iltalehden kotisivulla. Nyt näyttäisi, että uutinen on poistettu lööppi-feedistä kokonaan. Merkki siitä, että media on toivottavasti ymmärtämässä asian luonteen. Jos näin on, niin lienee parasta tämän keskustelunkin vaimeneminen kirjailijasta.

      Poista
    2. Kiitos lainauksesta, tosin en ole vauvamamma vaan vauvapappa :) Hyvä huomio tuo Iltalehden jutun poistaminen, aavistukseni on siis käymässä toteen.

      Poista
    3. Luulen itsekin, että näin tässä tulee käymään. Asiasta vaietaan ja kirjailija itse pääsee toivottavasti hoitoon.

      Poista
  31. Enkeli-Elisan fb-ryhmän tiedot:

    Tietoja
    Punotaan yhdessä välittämisen verkko, jonka läpi yksikään Enkeli ei putoa.
    Kuvaus
    Elisaa kiusattiin rankasti koulussa. Ainoa tie, jonka Elisa löysi tilanteesta pois, oli itsemurha. Kiusaus ja lapsen pahoinvointi tulivat vanhemmille yllätyksenä.

    Jotta joku muu voisi havahtua tajuamaan lähellään olevan nuoren pahoinvoinnin, Elisan vanhemmat ovat halunneet puhua tunteistaan, ajatuksistaan ja muistoistaan blogissaan http://enkelielisa.vuodatus.net/.

    Elisan isä työstää yhdessä ystävänsä kanssa "Jonakin päivänä kaduttaa"-kirjaa, joka käsittelee aikuiseksi kasvaneen koulukiusaajan tunteita ja maailmaa. Koulukiusaajan, jonka tyttärestä tuli kouluväkivallan äärimmäinen uhri.

    Sivun tarkoituksena on koota Elisa-projekti yhteen. Vanhempien blogikirjoitukset, kirjan kirjoittajan koulukiusauspohdinnat ja kuvitteelliset Elisan päiväkirjat sekä sen mitä muut kirjoittavat Elisasta netissä.

    Pidetään yllä Elisan muistoa ja punotaan yhdessä verkko, jonka läpi yksikään Enkeli ei enää putoa.

    -- Siis "kuvitteelliset Elisan päiväkirjat"????

    VastaaPoista
  32. http://demi.fi/keskustelut/1334719/enkeli-elisa-olikin-huijausta-vol-5

    ^tässä keskustelussa ovat päätelleet jo nimet elisan vanhemmille :D

    VastaaPoista
  33. Koko Enkeli-Elisa haiskahtaa liian laskelmoidulle ja kontrolloidulle ollakseen tosielämän tapaus. Tosielämässä ihmiset juoruavat, valitettavasti. Ja tätä kautta luulisi Elisan oikean henkilöllisyyden olevan ainakin oletetussa koulussa tai asuinalueella "julkinen salaisuus".

    Jos vanhemmat eivät halua tulla julkisuuteen niin aivan varmasti Elisalla on kummeja, mummoja, tätejä, sisaruksia tai muita kummin kaimoja, jotka olisivat vahvistaneet Elisan olemassaolon jo aikapäiviä sitten, jos siis ko. hahmo olisi totta. Samoin Elisan koulu, jossa on varmasti satoja oppilaita. Varmasti sieltä joku Elisan jollain tavalla tietänyt/tuntenut löytyisi vahvistamaan ko. henkilön olemassaolo. Yleensähän tähän on tarjottu selityksenä se, että silloin tämä oppilas myös paljastaisi että tiesi kiusaamisesta muttei tehnyt asialle mitään. Miettikääpä omia kouluaikojanne, tiesittekö kiusattiinko naapuriluokan Mattia vai ei?

    On harvinaista, että Elisan vanhempien nimi pystytään salaaman tällä tavalla kun arkaluontoisempaakin tietoa on vuotanut julkisuuteen ja myös ihmisiltä, joilla on viran puolesta vaitiolovelvollisuus. Itse ainakin olen sen verran kyyninen ja skeptinen ihmisluontoa kohtaan, että uskon ettei kaikki Elisan sukulaiset, koulukaverit jne. ole kiltisti suu supussa asiasta vaan sen takia ettei vanhempien nimi tule julki.

    Kummallista on minusta myös se, ettei Elisan vanhemmat halua tulla julkisuuteen, vaikka ovat halunneet nostaa lapsensa julkisen kampanjan keulakuvaksi. Esimerkiksi Petri Gerdin ja kouluampuja Auvisen vanhemmat ovat esiintyneet julkisuudessa, vaikka heidän lapsensa ovat vieneet mennessään myös muita. Ja edellämainituissa tapauksissa on kyllä hyvin äkkiä löytynyt joku, joka on valmis kommentoimaan tekijän luonnetta, koulumenestystä ja ties mitä muuta julkisuudessa nimellä tai ilman. Ihmellistä ettei tässä tapauksessa löydy yhtään ketään oikeasti Elisan tuntenutta henkilöä. Kollektiivinen vaikeneminen tästä asiasta tuntuu minusta kovin ihmisluonnon vastaiselle.

    VastaaPoista
  34. Vettenterä kirjoittaa tiedotteessaan, että häntä olisi häiriköity vuodesta 2009 asti ja tämän voi tarkistaa Salon poliisilta, jolla on tutkinta menossa. Se aivan mielenvikainen blogi voi siis todellakin olla jonkun toisen henkisesti sairaan ihmisen tekemä impersonaatio osoitteineen, perheen kuvauksineen ym.

    En silti ymmärrä miksi Vettenterä linkittää siihen blogiin. Miksi otti Elisan isän blogille saman osoitteen kuin mitä tällä häiriköllä oli. Niin kuin sadat muut keskustelijat, ajattelin mielestäni johdonmukaisesti, että kyseessä täytyy olla saman henkilön, miksi muuten linkittää ja viitata ja ottaa samoja osoitteita. Kun näitä tekaistuja henkilöitä nyt oli vielä muitakin. Molemmat vielä kirjoittavat hyvin saman tyylisesti. Mutta ilmeisesti tämä on tietoista matkimista tuolta toiselta?

    Hänen nimensäkin ja työpaikkansa ja kuvansa ym. leviää jo foorumeilla, joten varmaankin puhdistaa nimensä, jos on syytön.

    Pahoitteluni Vettenterälle, jos tuo blogi ei hänen ollut. Tässä menee nyt sekaisin vähän jokaisella, mikä enää on totta ja mikä ei. Ei ymmärrä. Pahoittelut. Logiikka ei taivu. Parasta unohtaa, että ikinä tuli lukeneeksi Elisasta.

    VastaaPoista
  35. HEI!

    Tässä olen alkuperäisten blogien kirjoittaja, blogien joiita väitetään kopioblogeiksi ja minua häiriköksi.
    Todellisuus saattaa siis olla jotain ihan muuta.
    Olenko kopioitsija jos blogitekstit ovat alkaneet elää elämäänsä jo vuonna 2007 ja häiriköksi nimittelijä on aloittanut bloggaamisen vasta vuonna 2008?
    TOivonmukaan en ole pahasti mielenvikainen...joskus olen tosin nauraen todennut, että "pääni on tutkittu ja terveeksi todettu".... ;O)
    Minun OMA "Teidotteeni" löyttyy täältä:

    http://elankerran.blogspot.fi/2012/07/ennen-kuin-minusta-tehdaan-oikeasti.html

    VastaaPoista
  36. ''Vaan eilen syttyi lamppu. Posliinienkeli on pienen tytön kirjoitus. Se ei ole kirjoitusteknisesti mikään loistosuoritus ja siitä näkyy, että kirjoittaja on lapsi. Vaan ehkäpä juuri siksi se ansaitsisi tulla luetuksi sellaisenaan. Se ei ole aikuisen (ehkäpä joskus kiusatunkin) muisto siitä mitä oli olla lapsi. Se on nimenomaan sen lapsen tarina. Jos nyt en ala totaalisesti hävetä tapaa, jolla olen 15-vuotiaana kirjoittanut, tai jokin muu muuta mieltäni, tulen näillä näkymin julkaisemaan Posliinienkelin netissä sellaisenaan kun sen aikanaan kirjoitin. Pientä karsimista tulen suorittamaan äitini aikanaan esittämän pyynnön vuoksi, mutta muuten, olkoon Posliinienkeli oma säröinen itsensä.'' http://taruolento.com/blog/2718846/aikahyppy-menneeseen/

    Näin kirjoittaa Minttis vuonna 2010 blogissaan. Eikö tuo jo kerro sen, että tämä ''Posliinienkeli'' onkin Enkeli-Elisa? Kuulostaa täysin samanlaiselta tarinalta. Miettinyt oman kirjoituksensa julkaisua sellaisena kuin se on, ja nämä Enkeli-Elisan päiväkirjat ovat Minttiksen oma kirjoittamasta, julkaisemattomasta Posliinienkelistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.jossainkaukana.net/enkeli.html
      http://www.jossainkaukana.net/masennus.html

      Poista
    2. todistit vain kantani oikeaksi?

      Poista
  37. BTW, Vesa, bannit on nyt otettu pois, joten voit taas kommentoida Enkeli-Höpölöpön sivulla :)

    VastaaPoista
  38. Lomailisikohan Vettenterä parhaillaan Oriveden tienoilla hakemassa "todisteita"? Kyseessä saattaa olla aika rankasti muunneltua totuutta (vuosi, kuolintapa, ei mitään aiempaa yhteyttä tytön isään, onko ollut kiusaamistakaan) tai sitten oman totuuden muuntelua toisen edesmenneen tiedoilla.

    http://www.sytytakynttila.fi/haku.php?hakusana=2.4.2008

    http://irc-galleria.net/community/2491241-elisan-muistolle-3

    VastaaPoista
  39. Tietääkö kukaan enempää tästä 2007 kuolleesta Elisasta? Oliko hänen tarinassaan yhtään mitään yhtymäkohtia Enkeli-Elisan tarinaan (siis muuta kuin nimi ja että on kuollut 15-vuotiaana).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Irc-gallerian ryhmässä on syntymäpäivä ja kuolinpäivä, sekä kymmeniä teinejä, joilta toimittaja voisi kysyä asiaa, eli tapaus olisi helposti selvitettävissä. Laittakaa uutisvinkkiä :-).

      Poista
    2. Ei kannata, koska jos Minttua on uskominen, ILn julkaisema piirros on Elisan käsialaa ja näin ollen hän on ollut hengissä vielä 5.10.2010 :)

      Poista
    3. Yhtään 15-vuotiasta tyttöä ei ole 2007 kuollut lääkeainemyrkytykseen. (tilastot Lääkärilehdestä, joten en voi linkittää)

      Poista
  40. Ettei nyt kenellekään jäisi epäselväksi niin blogeja

    http://jossai-nn.vuodatus.net/
    http://onervainen.blogspot.fi/
    http://elankerran.blogspot.fi

    on pitänyt henkilö nimeltä Saga Salin-Topp
    http://www.sagasalin-topp.fi/fi

    VastaaPoista
  41. Tässä lainaus erään Enkeli-Elisan FB keskustelijan viestistä;

    "Keksittyä:
    - Elisa + vanhemat.
    Valhetta olisivat siis henkilöt, nimet, yhteydenotto MV:n suuntaan, vanhempien blogi, päiväkirjat, päivämäärät, paikat, Elisan ystävät, Miksun rooli MV:n kiusaajana.

    Totta:
    - Jotain on joskus kiusattu.
    - Silmäluomeen on tullut reikä.
    - Useita nuoria on tappanut itsensä koulukiusaamisen takia. Vielä useampi on yrittänyt, mutta ei ole onnistunut.

    Kirjoittaja on antanut aiemmin ymmärtää, että päiväkirjat, blogi, vanhemmat, nuoren tyttön keväinen kuolema yms. ovat totta. Kun HS kaivoi esille sen, ettei kuolinpäivänä kuollut yhtään nuorta, MV teki hätäjarrutuksen ja selittely alkoi.

    Tällä hetkellä MV:n selittelyistä saa vaikutelman, että lukijathan ne ovat olleet yksinkertaisija, koska luulivat kaiken olevan totta, vaikka kirjoittaja on "ihan koko ajan" ilmaissut, että kyse on romaanista ja fiktiosta.

    Kuinkas on? Olettekos te ihan tyhmiä, kun on koko ajan sanottu että kirja on romaani. Taidatte olla.

    Kuolinpäivän surun teeskenteleminenkin olisi pitänyt ymmärtää valheeksi, joka tehtiin Elisan suojelemiseksi. Käsi ylös, kuka otti isän itkun ja surun tosissaan? voi, voi teitä.

    Mintulta haluaisin kysyä, mitä ideaa oli surra kuolinpäivää keksittynä päivänä? En itse voisi mitenkään kuvitella viettäväni oman läheisen kuolinpäivää keksittynä päivänä. Se olisi todella kornia.

    Yksi asia johtaa toiseen. Kirjoittajan olisi kannattanut pohjustaa tarinaansa hieman pitemmälle, eikä lähteä kertomaan mitään turhia yksityiskohtia. Asian kertomatta jättämisellä ja valheen kertomisella on suuri ero.

    Keksityn tarinan syöttäminen ihmisille totena on valhetta, ei fiktiota."

    VastaaPoista
  42. Sivustolta: Elisa on oikeasti Elisa. Allekirjoitus ILn julkaisemassa arkissa johtuu siitä, että kyseessä on piirrustus (Mintun mukaan tämä olisi jokaisen pitänyt tajuta). Tästä seuraa se, että Elisa on ollut elossa vielä 5.10.2010, jolloin on piirroksensa allekirjoittanut. Näin ainakin minun päättelyketjuni mukaan. Oletan että tässä on joku virhe minun taholtani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkki keskusteluun: http://www.facebook.com/enkelielisa/posts/431977923509333?comment_id=4910775&notif_t=like#!/enkelielisa

      Mintun nimella allekirjoitettu vastaus on kirjoitettu noin 3 h sitten ja menee kokonaisuudessaan:
      "Enkeli-Elisa 1996-2011 Pauliinalle ja kaikille muillekin vastaukseksi. Kysymystulva on tällä hetkellä loputon, joten minun on mahdoton vastata kaikkiin, jos aion tehdä muutakin kuin istua koneella, joka ei kyllä millään muotoa vastaa minun käsitystäni mukavasta kesäpäivästä. Olen antanut asiasta nyt kaksi lausuntoa ja lisäksi on tiedossa, että poliisi tutkii asiaa, joten voimme oikeasti jäädä odottamaan tuota lausuntoa, joka selventää kyllä sitten tämän asian.

      Tuo on kyllä hauska miten tähän on vedetty mukaan tämä "kuka allekirjoittaa omaa päiväkirjaansa". Jokainen näkee, että nuo sivut, joissa on nimi ovat puhtaalle a4 paperille tehtyjä, eli kyse on yksittäisistä kirjoituksista/piirustuksista.

      Yhdistys ei taas liity Enkeli-Elisaan millään muotoa, en ole toistaiseksi tavannut yhdistystä, joka ei keräisi jäsenmaksuja, joten tämänkin asian käsittely voidaan jättää tähän.

      -- minttu "

      Kuva IL:n aukeamasta löytyy mm. E-E palstan kuvista http://a8.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash3/s720x720/534949_358031267593369_1612901212_n.jpg

      Poista
  43. (tässä sama kirjoittaja kuin Anonyymi 10. heinäkuuta 2012 13.31)

    Facebookista (Minttu) 11.7.:

    "Tuo on kyllä hauska miten tähän on vedetty mukaan tämä "kuka allekirjoittaa omaa päiväkirjaansa". Jokainen näkee, että nuo sivut, joissa on nimi ovat puhtaalle a4 paperille tehtyjä, eli kyse on yksittäisistä kirjoituksista/piirustuksista."

    Iltalehden sivu, missä tämä yksittäinen "kirjoitus/piirustus" on julkaistu, on kuvatekstillä: "HÄTÄHUUTO Elisa kirjoitti päiväkirjaa. Vasta sen lukeminen paljasti tytön vanhemmille, että 15-vuotiaan koulupäivät olivat olleet helvettiä." (https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/534949_358031267593369_1612901212_n.jpg)

    Minttu ei vieläkään selitä, miksi aito Elisan piirustus olisi allekirjoitettu Elisan nimellä, jos Elisa ei ole Enkeli-Elisan oikea nimi. Jos taas tämä on Mintun oma kuvitus esimerkiksi kirjaa varten, niin miksi ihmeessä se on annettu Iltalehdelle päiväkirjan sivuna, ellei yleisön pettämistarkoituksessa? Iltalehti olisi varmasti kirjoittanut kuvatekstin toisin, jos kuva olisi luovutettu itse tehtynä piirroksena tulevaa kirjaa varten.

    Minusta Mintun moniselitteinen ja hyökkäävä selitys tässäkin asiassa vain vahvistaa sitä, että koko tarina on huijaus, jota kirjailija ei kykene enää myöntämään.

    Minua vähän epäilyttää, että huomenna "muutostöiden takia" suljettava Elisan "muistosivu" Facebookissa tulee katoamaan ikuisiksi ajoiksi.

    Sitä on monella sivustolla pohdittu, että miksi todisteita täytyy odotella elokuulle asti, jos esimerkiksi Elisan vanhemmat voisivat kuolintodistuksen näyttämällä (vaikkapa omalle asianajajalleen, joka voisi tehdä lehdistötiedotteen sekä toimittaa sen poliisille) puhdistaa kaikki epäilykset. Tulipa siis epäilevään mieleeni, että ehkäpä Minttu pelaa aikaa elokuulle asti vaikkapa siksi, että hänellä on aikaa hävittää omasta kodistaan todisteita väärennöksistä. Vaikkapa käsin kirjoitettuja päiväkirjasivuja tai koneelta löytyviä "äidin" ja "isän" blogikirjoitusten tekstiluonnoksia.

    VastaaPoista
  44. voisko yks selitys olla se, että palvelin jolla noita blogeja on pidetty on Vuodatus ja se on kaatunut?
    On ilmoitettu, että on käytössä uudelleen taas vasta elokuun alusta.
    Jos ei pääse siis vuodatukseen muokkaamaan tietoj ajoita siellä pyörii tästä projektista, niin..... olsiko niitä todeiteita siellä muoakttavaksi?

    VastaaPoista
  45. Tässä kaksi linkkiä joista selviää ainakin se, että Elisan päiväkirjoja on alettu kirjoittamaan enne kuin Minttis ilmoittaa tavanneensa Elisan isän.
    sillä seuraavassa jutussa hän kertoo sen tapahtuneen kesällä 2011:
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288453641466.html

    Ja taas seuraava linkki todistaa, että ELisaa on kirjoitettu blogiin jo helmikuussa 2011:

    http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:TNqT57adzTkJ:www.bloglovin.com/en/feed/blog-profile/2354149/siella-jossain-kaukana+siell%C3%A4+jossain+kaukana+vuodatus&cd=5&hl=fi&ct=clnk&gl=fi

    VastaaPoista
  46. Minttis alkoi jo facebookin ja kaikkien blogiensa raivokkaan siistimisen. Taitaa jo blogit olla alhaalla. Kaikki kiistetään, vanhoja sanomisia ja päivämääriä muutellaan. Sekä hyökkäyksillä Saga Salin-Toppia kohtaan yritetään kääntää aihetta muualle ja Mintulle marttyyrin osaa miten häntä vain vainotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista bloggauksista on kopiot tallessa Hesarin toimittajilla (rutiinitoimenpide tällaisessa journalismissa, kuten myös puhelujen nauhoittaminen) ja uusista on kopiot Muroaktiiveilla.

      Poista
    2. Facebook-muutoksista taisi MTV3 uutisoida jo tiistaina 10.7. tässä uutisessaan:

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1579202/enkeli-elisan-facebook-sivu-suljetaan-ylihuomenna

      Kaarina Hazard on muuten kirjoittanut tuosta tapauksesta hauskasti:

      "Nikkanen ja Silfverberg totesivat, ettei Enkeli-Elisaa ehkä ole ollutkaan. Väitätte siis, ettei koulukiusaamista tapahdu, on heille tuohtuneena vastattu. Tilanne on siis sama kuin minkä tahansa auervaaran kohdalla. Mies taisi pettää teidät ja viedä mukanaan kaikki säästönne, sanoo poliisi itkettyneelle leskirouvalle. Mutta minä rakastin häntä, vastaa rouva. Molemmat seikat arvatenkin totta. Jälkimmäinen asiaintila ei kuitenkaan muuta ensin mainittua tosiseikkaa miksikään."

      http://blogit.iltalehti.fi/kaarina-hazard/2012/07/12/enkeli-elisa-2/?ref=es

      Poista
  47. vuodatuksen blogeja ei pääse ajamaan alas..... niihin ei pääse tällähetkellä pitäjätkään kirjautumaan

    VastaaPoista
  48. Kerrassaan mielenkiintoista. Uudelleen avatulla sivulla (http://www.jossainkaukana.net/elisa/elisanpaivakirjat.htm) Minttu (tai kuka nyt lieneekään) sanoo, että päiväkirjat on kirjoitettu fiktiiviseen muotoon. Siis todellisen ihmisen todelliset päiväkirjat kirjoitettu fiktioksi. Voisiko joku kirjallisuustieteilijä nyt avata tämän asian meille muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin tarvitaan kirjallisuustieteilijää. Selitys voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

      "Elisan vanhemmat kokivat julkisuuden paineen niin voimakkaana, että päättivt vetäytyä lopullisesti julkisuudesta. En tule antamaan heistä mitään tietoja, koskaan. Tämän ja projektiin kohdistuneen ahdistelun ja kiusaamisen johdosta kutsun nyt Elinan tarinaa fiktioksi."

      Ja tämä oli fiktiota

      Poista
    2. Kiitos, kuulostaa järkeenkäyvältä. Ei mulla muuta, eiköhän tämä ole taputeltu.
      (Tuohon voisi lisätä, siis fiktiiviseen selitykseen, että "asiaa pitkään pohdittuaan...".)

      Poista
  49. Pahoittelen, tämä viestini meni vahingossa ensiksi aiempaan viestiketjuun.

    http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:m5cjRtwzaa0J:www.facebook.com/permalink.php%3Fid%3D253863984676765%26story_fbid%3D325132320883264+%22santtu.hyytinen%40eikiusata.net%22&cd=5&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a

    Tuolta selviää, että Enkeli-Elisan ylläpitäjä "Santun" oikeaksi nimeksi kerrotaan Santeri Hyytinen. Jos hänet voi osoittaa todelliseksi henkilöksi, Vettenperä ei liene yksin sivuston takana. Numerotiedustelusta hänen nimeään ei yhdistuksen vanhalta sivulta löytyvän puhelinnumeron mukaan ainakaan löydy.

    http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:XqVMmx3xqhEJ:www.eikiusata.net/phpBB3/viewtopic.php%3Ff%3D13%26t%3D24+%22santtu.hyytinen%40eikiusata.net%22&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a

    VastaaPoista
  50. Kiitos blogin ylläpitäjälle mielestäni tällä hetkellä ehkä informatiivisimmasta palstasta tapaus Enkeli-Elisaan liittyen. Ainakin itse löysin täältä nopeimmin tietoa ja lisätietoa, mm. viittauksia muihin, edelleen uutta tietoa sisältäviin blogeihin ja palstoihin. Blogiin näkyy usein myös toisaalla viitatun. Tällainenhan on juuri kansalaisjournalismia parhaimmillaan.
    Ammattijournalismista Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttu (7/2012) "Uskomaton murhenäytelmä", on niin hyvä osoitus, että tuollainen osaaminen kilpailee varmasti alan palkinnoista.
    Samaa ei valitettavasti voi sanoa itse aiheesta, eli tästä Enkeli-Elisa -insidentistä. Minusta on järkyttävää, että kyseisen hengentuotteen kirjoittaja on ilmeisesti itse ajautunut niin syvälle ja sisälle kudelmaan(joka ehkä kuitenkin perustuu tosiaan ainakin löyhästi tositapahtumiin eli hänen omaan kiusatuksi tulemiseensa), ettei hän ole hiffannut, että jossain vaiheessa korttitalo romahtaa ja kaikki paljastuu.

    Huomaatteko, että ko. kirjoittaja käyttää usein termiä "verkko". Josta yksikään enkeli ei putoa läpi jne. Olisivatkohan nämä jotain aiemmin ns. pyramidi-vedätyksissä/yrityksissä epäonnistuneita henkilöitä? Puheenparret kuulostavat uskottavuudessaan samanlaisilta, kuin näiden vedätysyritysten saarnaajien puheet.

    Ehkä kirjoittaja on kuitenkin ennen kaikkea haukannut liian suuren palan yrittäessään pitää tätä pääosin kuitenkin oman mielikuvituksensa tuotetta kasassa.
    Olisi ollut helppoa kirjoittaa kirja ja lisätä siihen huomautus: "Toimitettu teos. Perustuu tositapahtumiin".
    Mutta varmasti kirja myy nyt vielä paremmin, kuin aiemmin. Sehän on ollut tarkoituskin.

    Ultimate kosto kaikille kiusaajille; myyn tarinani ja teidät samalla.
    Harmi vaan, että kenenkään oikeasti oikeaa tarinaansa kertovaa ei ehkä tämän Minttu "Minttis" Vettenrerän vedätyksen jälkeen enää uskota. Hän on tehnyt vakavalla tavalla hallaa ja "karhunpalveluksen" kaikille kiusatuille.

    VastaaPoista
  51. Kun täällä näemmä on edelleen pohdittu tätä Elisa/Minttu/Miksu-asiaa laitan lusikkani soppaan. Vauvalehden keskustelusta olen joka päivä poiminut jonkun uuden "argumentin" tähän keitokseen. Tosin onko se asaianmukainen ketju seurattavaksi? Ehkäpä ei, mutta monta salpoliisia siellä kuitenkin tuntuu tätä tukimustyötä tekvän. Tänään tuo huomioni on noiden ennestään projektiin kuuluneiden lisäksi UUSI blogiosoite:

    http://siellajossainkaukana.blogspot.fi/

    Tuolla Miksu kertoo aloitelleensa kirjoittamista Vuodatuksess, mutta kokeilevansa Bloggeria. Tosin Elisasta ei sanaakaan,mutta mihinkä voisi viitata blogin nimi: "Siellä josssainkaukana"?

    VastaaPoista
  52. Haluan haastaa niin sinut Vesa, kuin kaikki tätä blogia lukeneet miettimään vaihteeksi mitä koulukiusaamiselle oikeasti voisi tehdä. Tässä minun panokseni asiaan: http://kutri.net/blog/2012/07/14/kuinka-kiusaaminen-saadaan-loppumaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastattu Katri Mannisen aloitukseen aiheesta. Suosittelen muillekin, koska kaikesta huolimatta, kiusaaminen on Suomessa ongelma ja haaste, johon meidän kaikkien tulisi puuttua rakentavasti.

      Ottakaa kantaa, please. Minusta tuo Katrin laadukas avaus ansaitsisi osakseen paljon kommentteja ja keskustelua, näkyvyyttäkin.

      http://kutri.net/blog/2012/07/14/kuinka-kiusaaminen-saadaan-loppumaan/

      Poista
  53. Eiköhän tuo kiusaaminen ala olemaan jo ihan sivujuoni tässä draamassa.
    Sitä mitä sille voisi tehdä on tiettävästi jo ihan o i k e a s t i toisaalla mietittykin. Ovat ihan ammattilaisia jopa. Oikeasti -sana muuten joutaa sinne samaan saunantakaiseen sanavarastoon, kuin sanat "tavallaan" ja "elikkäs" ja muutama muukin täytesana. Oikeasti -sanan änkääminen ei mitenkään lisää asian vakuuttavuutta. Myös Vettenterä on kunnostautunut ihan oikeasti tässä :)

    Katri Manninen, haasteesi vaikuttaa siis debiileille suunnatulta juuri tässä ketjussa, mutta sopien mainiosti sinne Vettenterän Elisa-projektin sivuille puolustamaan huomiota pois aiheesta, joka N.Y.T. on ihan toinen. Koulukiusaaminen on tietysti vakava asia, mutta muualla käsiteltävä.

    Katri ja Hanna, MV keksi tuon aiheen jo, saaden näkyvyyttäkin ja huomattavan paljon keskustelua aikaiseksi. Uusi kierros?

    VastaaPoista
  54. "Jakomielitaudissa on se hyvä puoli, että voi oll asamana päivänä ketä tahansa, kaksi eri henkilöä, tai useampiakin, jos vain ehtii. Mies tai nainen, sillä ei ole niin väliä itselle."

    Arvaa, kenen blogista kopioitu?

    VastaaPoista
  55. Juttu päättyi Vettenterän kirjoitukseen otsikolla "Jonakin päivänä kaduttaa", jossa hän kirjoitti:

    "Projektin nimi [Jonakin päivänä kaduttaa] oli kai enne. En tiedä kuinka pitkään riittää niitä päiviä, jolloin kaduttaa. Toisaalta Elisa ja Jonakin päivänä kaduttaa tulevat aina olemaan hyvin iso osa historiaani ja kirjoittamistani. En voi paeta sitä ja siksi toivoisinkin, että projektista olisi saatavilla jotain muutakin tietoa kuin vauva-lehden keskusteluja. Lisäksi vanhempien blogi on hyvin oleellinen lisä kirjaan. Siksi se on nyt tässä.

    Ja lopuksi vielä se tärkein. Anteeksi, jos pahoitin mielesi."

    http://enkelielisa.vuodatus.net/

    VastaaPoista