tiistai 26. kesäkuuta 2012

Rahastaminenko tekee mopoautoilusta turvallisempaa?

Mopoautot ovat tunteita herättäviä värkkejä. Onnettomuuksia kyseisille vempeleille on sattunut aikaisemminkin ja onnettomuustilastoissa mopoautot päihittävät surullisesti niin kaksipyöräiset mopot kuin henkilöautotkin, mutta viime viikolla tapahtui ensimmäinen kuolemaan johtanut tapaus:
Pirkanmaan poliisin mukaan mopoauto ei ilmeisesti pysähtynyt risteyksessä stop-merkin luona, vaan ajoi vasemmalta tulleen hälytysajossa olleen ambulanssin eteen.
Surullinen juttu ja osanottoni omaisille. Odotin jo mielenkiinnolla, miten virkamiehet tai poliitikot tähän ikävään virstanpylvääseen reagoivat, ja tulihan se sieltä:
Liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala lisäisi mopoautojen kuljettajilta vaaditun ajo-opetuksen määrää. Tällä hetkellä mopoautoilijat saavat liikkua muun liikenteen seassa ”autona” mopokortilla vain parin tunnin ajo-opetuksen jälkeen. Sekä poliisi että Liikenneturva pitävät tilannetta erikoisena.
Pysähdytäänpä hetkeksi: lapsikin tietää, että stop-merkki tarkoittaa pakollista pysähtymistä ("miksi sä isi pysähdyit vaikka tuolta ei tule autoja" - "tässä on stop-merkki") ja että kaikki väistävät hälytysajossa olevaa ajoneuvoa. En keksi mekanismia, jolla ajo-opetuksen lisääminen olisi voinut estää tämän kyseisen kuolonkolarin.

Eikä se estäisi juuri muutakaan. Kun googlailee mopoautoille sattuneita onnettomuuksia, niin useimmissa on kyse silkasta typeryydestä, joka ei häviä mihinkään kolmen, kolmenkymmenen eikä edes kolmensadan tunnin koulutuksella.

Ylipäätään ei ole olemassa tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi ajo-opetuksen lisäämisen vähentävän onnettomuusriskejä. Itse asiassa tilanne on jopa päin vastoin:
Autonkäytön ja liikennessääntöjen opetuksella on vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Joissain tilanteissa opetus saattaa jopa heikentää liikenneturvallisuutta. Esimerkiksi käynee esimerkiksi Norjassa (1979) ja Suomessa (1990) käyttöön otetut pakolliset liukkaanajon opetukset, joka lisäsivät liikenneonnettomuuksia.
Mikä sitten on syynä nuorten, kokemattomien kuljettajien korkeampaan onnettomuusalttiuteen?
Nuoremmat kuljettajat kuuluvat riskiryhmään monista ajo-osaamiseen ja liikennesääntöjen tuntemukseen liittymättömistä tekijöistä johtuen, sillä he ajavat useammin yöaikaan, humalassa, huonommilla autoilla ja niin edelleen. Yleisesti ottaen voidaan todeta suurimman syyn olevan ikään liittyvä huolettomuus ja elämänasenne, joihin voidaan ajo-opetuksella vaikuttaa vain vähäisessä määrin.

Palatakseni alkuperäiseen Uuden Suomen juttuun, oli siinä järkeäkin:
ongelma on kulkuvälineen rakenne, joka on heikompi ja turvattomampi kuin henkilöautoissa.
Tämä on oikea ongelma. Siinä missä toinen yhtä hidas vehje, traktori, on turvallinen jo massansa puolesta, mopoauto on todellinen surmanloukku isojen ja nopeiden kulkupelien seassa. Mopoauto on liian raskas pyörätielle ja liian kevyt autotielle.

9 kommenttia:

  1. Lisäys: tuossa jutussa oli peräti lukuina onnettomuusriski:

    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastojen mukaan mopoautoille sattui vuonna 2009 lähes yksi liikennevakuutuksesta korvattu onnettomuus kymmentä mopoautoa kohden. Vastaava suhde on mopoilla yksi onnettomuus 50 mopoa kohden ja henkilöautoilla yksi onnettomuus 42 autoa kohden. Trafin tutkimuksessa todetaan, että ”yhtenä keskeisenä mopoautoilun turvallisuusongelmana ovat puutteet ajotaidossa ja liikennetilanteen hallinnassa”.

    Mopot ovat siis turvallisempia kuin mopoautot. Mistäköhän tämä mahtaa johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muinoin, kun itselleni oli mopoilu enemmän ajankohtaista, muistelisin nähneeni tilaston, jonka mukaan mopot olivat itse asiassa turvallisimpia (maa?)-ajoneuvoja.

      Itse veikkaisin, että kyse on paljolti asennoitumisesta, sekä mopoautoilijan että muiden tielläliikkujien. Mopon selässä ajaja on aika lailla suojaton: hitaammillakin hoksottimilla varustettu teini ymmärtää, että osuman tullessa sattuu ja mahdollisesti sattuu kovaa. Mopoauto antaa illuusion siitä, että ympärillä olisi jonkinlaista suojaa, kun tosiasiassa se suojaa lähinnä sateelta, jos edes siltä.

      Mopoauto myös vie enemmän tilaa liikenteessä, joten sillä ajajan virheet huomataan helpommin ja toisaalta virheen seurauksena tulee helpommin kolhuja. Toisaalta se mopoauton varoitusmerkki ja usein muuta liikennettä hitaampi nopeus tuntuu olevan joillekin autoilijoille punainen vaate ja aihe päättömillekin ohituksille.

      Toki mopojen ja mopoautojen käyttötapakin on erilainen. Mopolla ajetaan usein yksin, mopoautolla taas voi olla kaverikin kyydissä. Kun ei ole kypärää häiritsemässä eikä tuulikaan kiusaa, voi ajaessa näppärästi harrastaa sosiaalista kanssakäymistä, ja kun sen paremmin kuskilla kuin kyyditettävälläkään ei välttämättä ole aivan rautaista kokemusta liikenteestä, havainnointi voi välillä jäädä lapsipuolen asemaan.

      Ja voihan siinä ajellessa toki laittaa vähän laatumusiikkia poppikoneisiin. Itse epäilen, että moni risteysonnettomuus johtuu ihan siitä, että basson tahdissa pomppivan mopoauton jarrutusmatka on samaa luokkaa täyttä vauhtia kulkevan tavarajunan kanssa.

      Poista
  2. Meidän 15 v aloitti juuri mopokoulun ja kulkupelinä tulee olemaan minun oma skootterini jolla olen ajellut liki 13 vuotta ilman onnettomuutta. Jo autoillessamme olen usean vuoden ajan valistanut häntä eri liikennesäännöistä ja niiden noudattamisen tärkeydestä. 'Silmät niskassakin' -teema on aina esillä: Vaikka hän ajaisikin sääntöjen mukaan, kaikki eivät sitä tee. Skootterilla sen huomaa miten vähän autoilijat varovat tai ylipäätänsä huomioivat näitä kevyita kaksipyöräisiä: Viisisatasella Hondalla ajaessa on tilanne aivan toinen. Nyt tapahtunessa oli kyse typeryydestä mutta kyllä useimmat autoilijat saisivat myös katsoa peiliin ja tarkistaa asenteitaan liikenteessä! Pelottaa päästää junnu välinpitämättömien ja vilkkua käyttämättömien aikuisten sekaan...

    VastaaPoista
  3. Tavalliset mopot ovat niin halpoja, ettei niillä sattuneita vahinkoja kannata ilmoittaa vakuutukseen ja toisaalta niin kevyitä ettei toiselle osapuolelle välttämättä tule minkäänlaisia vaurioita. Pitäisin todennäköisenä etteivät tilastot tässä kerro koko totuutta. Toisaalta, vaikka kertoisivatkin, on otos mopoautojen kohdalla edelleen niin pieni, ettei siitä voida paljoakaan päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti totta, että mopoille sattuvia vahinkoja ei niin ilmoitella.

      Toisen osapuolen vaurioista en olisi niin varma. Jänis on vielä huomattavasti kevyempi kuin mopoilija, mutta nykyauton keulaan osuessaan lasku voi olla isohko. Itse veikkaisin, että niissä nopeuksissa ja tilanteissa, joissa mopoilija ei aiheuta merkittäviä vaurioita, ei niitä aiheuta myöskään mopoauto.

      Poista
  4. Voin ainakin helposti kuvitella, että ympäristön havainnointi sujuu helpommin mopon kuin mopoauton kuljettajalta. Ja ajopelin ulottuvuudet on helpompi hahmottaa.

    Mopoautojen käyttäjät saattavat myös olla keskimäärin jotenkin erilaista joukkoa kuin mopojen tai autojen. Mopolla ajajien kanssa yhteistä lienee se, etteivät saa autolla ajamiseen tarvittavaa ajokorttia syystä tai toisesta. Ehkä joukossa on sellaisiakin, joilla on vaikeuksia hallita kaksipyöräistä kulkupeliä, ja siten ehkä vaikeuksia hallita ajoneuvoa ylipäänsä. Oman lisänsä kuvioon tuo varmaan se, etteivät muut tiellä liikkujat ole tottuneet mopoautoihin.

    VastaaPoista
  5. En kyllä ihan täysin usko tuota, etteikö liikenneopetuksella olisi mitään vaikutusta missään tilanteessa. Kuten kaikessa opetuksessa, opetuksen vaikuttavuus riippunee lähtötilanteesta ja opetuksen sisällöstä.

    Jos lähtötilanne ihan oikeasti on se, että ei tunne liikennesääntöjä, niin kyllä opetuksen keinoin voidaan siihen vaikuttaa.

    Olisi kiinnostavaa muuten nähdä, onko mopokorttijärjestelmän tulo vaikuttanut liikenneonnettomuuksien määrään. Senkin osalta voisi vielä eritellä kesän 2011 jälkeiset ja sitä edeltävät tapahtumat, koska tuolloin mopokorttiin liitettiin pakollinen opetus- ja ajoneuvon käsittelyosio. Mopojen käyttömäärät (näkyy mm. vakuutusmäärinä) ovat viime vuosina olleet kovassa nousussa, mikä vaikeuttaa kyllä onnettomuustilastojen tulkintaa. Mutta silti olisi kiintoisaa nähdä, onko viimeisen vuoden aikana mopokortin saanut ikäluokka ollut vähemmän onnettomuuksia ajanut kuin aiemmat.

    VastaaPoista
  6. Nyt kun mopoilla ja skoottereilla ajetaan liikenteen seassa samalla tapaa kuin moottoripyörillä, on mopoauto tässä tapauksessa turvallisuudessa valovuoden edellä, kaikki tilastot tukevat tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annatko esimerkin tällasista kaikista tilastoista?

      Poista