keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Vetikö Yle rasistisen viharikoksen hihasta?

Katsoin eilen Ylen Ajankohtaisen kakkosen dokumentin rasismista (linkki Yle Areenaan, katsottavissa 4.7.2011 asti). Videon kohdassa 3:50 kerrotaan kohua herättäneestä 14-vuotiaan raa'asta pahoinpitelystä, ja todettiin sen olevan viharikos.

Mutta oliko kyseessä rasistinen viharikos?
  • Yhdessäkään näkemässäni tapausta koskevassa uutisessa ei puhuta mitään rasistisesta motiivista eikä uhrin ulkomaalaistaustasta.
  • Yhdessäkään aihetta koskevassa nettikeskustelussa (mm. Muro ja Murha.info) ei mainita rasismia eikä uhrin ulkomaalaistaustaa.
  • Liittyen ensimmäiseen: jos rikos olisi rasistinen, se olisi tuomion koventamisperuste. Tällaisesta ei ole mitään mainintaa oikeuskäsittelyä koskevissa uutisissa.
  • Myöskään googlaamalla ei löydy mitään, mikä viittaisi rasistiseen motiiviin.
Tiedustelin asiaa Yleltä, ja sain seuraavan vastauksen:
Hyvä Vesa,

kiitos palautteestasi! On totta, ettei lehtijutuissa mainita viharikosta. Juttuumme ei kuitenkaan ollut lipsahtanut virhettä, sillä meidän lähteemme varmistavat että ko. tapauksessa oli kyse rasismista.
Mitkäköhän nämä lähteet mahtavat olla? Arvaus: samat kuin Matti Vanhasen lautagate-tapauksessa.

Jos tämä "rasistinen viharikos" oli hihasta vedetty juttu, niin ihmettelen suuresti. Ihan oikeitakin rasistisia rikoksia ja muita rasistisia tekoja tapahtuu, ja dokumentissa niitä esiteltiinkin. Miksi tämä piti ujuttaa sinne joukkoon? Lisäksi valehteleminen aiheuttaa vain ja ainoastaan haittaa rasisminvastaiselle työlle.

9 kommenttia:

  1. Hae käräjäoikeudesta jutun paperit, totea uhrin nimi suomalaiseksi ja anna vinkki jollekin kilpailevalle mediatalolle.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo Hommalta löytyisi jos kyseessä olisi rasistinen rikos. Yle puhuu ihan silkkaa paskaa, mikä ei ole yllätys.

    VastaaPoista
  3. http://halla-aho.com/scripta/viharikoksista_ja_mediasta.html

    Taisitpa olla oikeassa.

    VastaaPoista
  4. Media on muuttunut vallan vahtikoirasta vallan sylikoiraksi. Ja neljännestä valtiomahdista viidenneksi kolonnaksi.

    VastaaPoista
  5. Koska toimittaja Mari Lukkari nimenomaan sanoi että uhri oli mustaihoinen, niin kai se sitten myös oli. Ei kai toimittjaa voi tällaista muuten väittää, sehän olisi törkeä valhe toimittajalta, eikä varmaan kauaa jatkaisia työssään.

    VastaaPoista
  6. On niitä suomalaisilla lähiövalailla ollut pohjaanpalaneita lapsia jo pitkään. Siten täysi suomalainen nimi ei todista mitään.

    VastaaPoista
  7. Ei todisteiden puuttuminenkaan todista mitään.

    VastaaPoista
  8. Ei todista, mutta yleisesti hyväksytty käytäntö niin tieteessä, arkielämässä kuin journalismissa on, että todistustaakka on väitteen esittäjällä eli tässä tapauksessa Ylellä.

    VastaaPoista