torstai 26. toukokuuta 2011

Kuinka salonkikelpoistaa oppimisen into?

Nuorten pahoinvointi ja erityisesti poikien koulumenestys/opiskeluinto on ollut kuumahko keskustelunaihe jo muutaman vuoden. Samaan aikaan opettajat valittavat, että oppilaat eivät osaa mitään.

Yksi varmasti tärkeä mutta harvemmin tapetille nostettu syy huonoon koulumenestykseen on se, että koulumenestys ei ole in. Ei ole nyt, eikä ole koskaan ollutkaan. Kaikilla ihmisillä, erityisesti nuorilla, on tärkeä kokea kuuluvansa porukkaan ja olevansa pidetty.

Jos analysoin tarkemmin omia havaintojani, niin hyvä koulumenestys ei sinänsä ole epäsuosittua. Epäsuosittua on hyvän koulumenestyksen tavoitteleminen. On hyväksyttyä olla matemaattisesti lahjakas ja saada kokeesta kymppi. Huonompi juttu on, jos sattuu olemaan kiinnostunut matematiikasta mutta vähemmän lahjakas, ja näet vaivaa sen kympin eteen.

Sama juttu jatkuu myös korkeakoulumaailmassa. Kukaan ei kehuskele laskeneensa kolme viikkoa matematiikantehtäviä, jotta saisi kokeesta vitosen. Sen sijaan se, että onnistui saamaan nelosen analysoimalla edellisenä iltana viiden edellisen tentin tehtäviä, on mainostamisen arvoinen juttu.

Jos halutaan, että nuoret oppivat jotain koulussa, niin luulen, että se onnistuu vain siten, että jollain tavalla saadaan hyväksyttäväksi se, että koulussa opetettavat asiat kiinnostavat, eli vaikutetaan ihmisten asenteisiin.

Mutta kuinka tämä tehtäisiin? MM-lätkäjoukkue suosittelemaan tv-kampanjaan, kuinka siistiä on lukea kirjoja? Mahdollinen kampanja on tärkeä suunnitella hyvin, jotta se ei käänny itseään vastaan. Nuoret eivät ole tyhmiä, ja huonosta kampanjasta tulee nopeasti naurunalainen.

Yksi huomionarvoinen seikka on, että rahan edestä pitkien päivien painaminen on sosiaalisesti hyväksyttyä. On hyväksyttävämpää mennä koulun jälkeen painamaan duunia kuin vääntämään matikanläksyjä. Joku ehdottaakin Uuden Suomen blogikommenteissa
Peruskoululaisille tulosbonukset hyvistä arvosanoista, niin jo loppuu etenkin poikien häiriköinti. ...Jätkät skrappaantuu merkittävästi, kun iskee pöytään selkeän kannusteen. Koulumenestyksestä putoaa pois "nörttiyden" leima.
Mielenkiintoinen idea, mutta tuskin toteuttamiskelpoinen. Vai onko?

Jouni Seppänen Luma-sanomissa kiteyttää ongelman vielä paremmin kuin minä:

“Higge” tarkoittanee samaa kuin minun kouluaikojeni “hikari” eli “hikipinko”, ‘koulumenestystä tavoitteleva oppilas’. Pelkkä matematiikasta pitäminen tai edes matematiikan osaaminen ei tee (tai ainakaan minun luokallani tehnyt) oppilasta hikariksi, mutta kotitehtävien tunnollinen tekeminen tai kysymysten esittäminen oppitunnilla tekee. Sana on luonteeltaan halventava.

Muistan vieläkin, kun luokkatoveri tunnusti minulle suurena salaisuutena, että hän ei saa matematiikassa kymppejä helposti vaan joutuu tekemään niiden eteen paljon töitä.

Kyse lienee jostain sellaisesta ilmiöstä, että luontainen tai luontaiselta näyttävä kyvykkyys tai lahjakkuus (niin matematiikassa kuin muissakin taidoissa) toimii merkkinä sosiaalisesta asemasta. Tällaisen kyvyn tavoittelu on halveksittavaa pyrkyryyttä, yritystä korottaa omaa luonnollista asemaa.
Minun mielestäni on väärin, että halu treenata jotain asiaa on epähyväksyttävää. Kuinka saataisiin kulttuuri muuttumaan? Minä en keksi. Jos sinä keksit, kerro se kommenttilaatikossa!

6 kommenttia:

  1. Yksi juttu, joka voisi toimia ainakin peruskoulussa, on se, että luovuttaisiin siitä, että tuntiaktiivisuus vaikuttaa todistuksen arvosanaan. Nyt tilanne on se, että vain "nörtit" uskaltavat kysyä, jos joku asia jää epäselväksi. Tavallinen oppilas ei uskalla, koska on epäsopivaa tehdä aktiivisesti jotain, joka voisi näkyä parempana arvosanana.

    VastaaPoista
  2. Tuntiaktiivisuus on tosiaan vähän huono peruste, ainakaan pudottamaan arvosanoja. Lukion biologiassa sain muutaman kerran kokeesta (lähes) täydet pisteet, mutta arvosanaksi tuli 9, kun en ollut tarpeeksi aktiivinen tunnilla. Ihan rauhallisesti olin tunnilla ja silloin tällöin viittailin. Tuntui vaan typerältä viitata joka kysymykseen, etenkään kun juuri kukaan muu ei ollut aktiivinen.

    Nykyään opetan harjoitustöitä yliopistossa ja homma on vähän samanlainen, ainakin omalla alallani. En tiedä onko tämä suomalainen kulttuuri vai mikä, kun ei sitä suuta saada auki! Ja kuitenkin valmistuttua pitäisi toimia asiantuntijatehtävissä, joissa pitää osata esittää omaa asiantuntemusta.

    Yliopistossakaan ei tosiaan ole tapana kehuskella hyvillä arvosanoilla, vaan sillä kuinka vähällä työllä pääsi läpi ja kuinka montaa kertaa joutui uusintaan. Ehkä uusintakertojen rajoittaminen, "luokalle jääminen" (joissain maissa voi käydä näin) sekä joku "palkkio" hyvistä arvosanoista, voisi muuttaa tilannetta. Nykyään ei arvosanoista hyödy missään vaiheessa, vaikka väittäisin että paremmilla arvosanoilla valmistunut tietää ja osaa enemmän kuin se joka kertasi ne vanhat tentit. Mutta tuntuu, ettei tätä uskalla kukaan julkisesti sanoa!

    Mutta, miten se matematiikan osaaminen saataisin suosituksi... Pitäisikö olla joku matematiikka-idols?

    VastaaPoista
  3. Vielä parempi koko viittaamisen poistaminen.
    Lukion pitkä matikka, jossa ope määräsi satunnaisen rivin laskemaan kotilaskut, piti minut (ja muut, joilta vastaukset saattoi kopioida) arvostettuina lukion ajan.

    VastaaPoista
  4. Mä en usko että mitkään palkitsemisjärjestelmät oikeasti toimivat saati jalustalle nostamiset. Kyllähän kaikennäköisiä matematiikka yms kilpailuja on kouluissa ollut, mutta ne yhä enempi tekee asiasta noloa kuin suosittua.

    Ehkäpä asiaa voisi lähestyä esikuvien kautta. Esimerkiksi softakoodarit alkavat jo olemaan sosiaalisesti hyväksyttävää väkeä :) ja monet heistä on matemaattisesti lahjakkaita. Jos esimerkiksi heitä tuotaisiin kertomaan mihin oikeasti matematiikkaa tarvitsevat ja mitä töitä tekevät, ehkä se saisi joitain innostumaan asiasta.

    En usko että ketään voi pakottaa oppimaan. Ihmisiä voi pakottaa oppimaan sen verran että he selviytyvät eteenpäin esimerkiksi seuraavaan kouluun, mutta ennen kuin he oikeasti näkevät asian hyödylliseksi itselleen, ei todellista oppimista tapahdu. Väitän että suurin osa "hikareista" on hikareita siksi että heidän odotetaan olevan joko yhteisön tai perheen painostuksesta, ei siksi että he haluavat oppia juuri tuota aihetta. Näin ainakin siis perus- ja lukiokoulutustasoilla.

    Pointtini on, että ehkä koulujen tulisi vielä enemmän panostaa perustelemaan miksi jotain kannattaa tai pitää oppia. Ennen ymmärrystä mitä minä tästä hyödyn, ei monikaan halua panostaa siihen pakollista panostusta enempää.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus. Opetettaville asioille pitäisi olla muukin perustelu kuin "se löytyy opsista". Myös yleissivistys on pätevä perustelu, johonkin rajaan asti. Esimerkiksi vuosikymmenen tarkkuudella pitää tietää, milloin oli toinen maailmansota tai milloin ihminen käveli kuussa.

    VastaaPoista
  6. Ehkäpä koulussa kannattaisi opettaa jotakin relevanttia ja antaa oikeita haasteita.

    Sen sijaan, että opetetaan että jakolaskun tulos on "osamäärä" ja yläkerta on "osoittaja" ja alakerta on "nimittäjä", ja summamuoto on "sievempi" kuin tulomuoto voitaisiin vaikkapa ratkaista matemaattisia ongelmia.

    VastaaPoista