torstai 24. maaliskuuta 2011

Opintojen viivästymisestä, osa 3: miksi lukiossa menestyneet "alisuoriutuvat"

Kirjoitin pari vuotta sitten pari bloggausta opintojen viivästymisestä, Osa 1 ja Osa 2. Bongattuani kaksi aihetta sivuavaa lehtiartikkelia, on kolmososan aika.

Äkkiä ajatellen voisi luulla, että nopeasti yliopistosta valmistuvat ovat niitä, jotka ovat pärjänneet koulussa hyvin jo lukiossa. Pärjäämisellä tarkoitan tässä yhteydessä hyviä arvosanoja.

Tekniikka ja Talous 4.2.2011 kirjoittaa, että Lukiomenestys ei takaa menestystä DI-opinnoissa (artikkelia ei löydy verkosta). Referoin alle olennaisimmat kohdat
  • Tyydyttävästi lukiossa menestyneet pärjäävät odotettua paremmin yliopisto-opinnoissaan. Sen sijaan lukiossa hyvin menestyneet alisuoriutuvat odotettua useammin opinnoissaan.
  • Ensimmäisenä opiskeluvuonna keskimääräistä paremmin menestyneet opiskelijat selvisivät jatkossakin paremmin.
  • Tiedot käyvät ilmi Seppo Honkasen väitöskirjasta.
Miksi lukiomenestys ei implikoi menestystä yliopistossa? Yksi syy voi olla, että lukiossa elämä ja opiskelu on kuta kuinkin valmiiksi naurettua, ja uuden oppimisesta innostuneen nuoren on vaikea löytää muutakaan kohdetta, johon kanavoida innostuksensa. Näin oli ainakin maaseudulla ja ennen sosiaalisen median aikakautta - nykyäänhän voi opiskella mitä vain, jos vain käytössä on internet-yhteys.

Yliopisto-opiskelumaailmasta taas löytyy kaikkea muutakin jännää, johon voi käyttää aikaansa. Voi juhlia, politikoida, harrastaa, työskennellä tai perustaa yrityksen, ilman että kukaan katsoo perään.

Hyvän esimerkin etevästä mutta "hitaasti opiskelleesta" nuoresta löysin Yliopisto-lehden numerosta 10/2010, artikkelista Urkumaestro ja kielinero. Juttu kertoo Santeri Siimes -nimisestä 29-vuotiaasta, joka
  • on kahdeksan ällän ylioppilas
  • osaa noin kahtakymmentäviittä (!!!) eri kieltä
  • on itseoppinut säveltäjä ja tunnettu urkuri
  • Valmistui filosofian maisteriksi "vasta" vuonna 2008. Tosin opintoviikkoja kertyi 365 (vaaditun 160 ov:n sijaan :-).
Eipä voi oikein luuseriksi haukkua. Mielestäni vouhottaminen nopeasti valmistumisen perään pitää lopettaa, kunnes joku pystyy osoittamaan sen haitan, joka hitaasta valmistumisesta syntyy. Seuraavat perustelut eivät kelpaa:
  • Yliopiston rahoitus on kiinni valmistumismääristä.
  • On coolia valmistua ennätysajassa.
  • Suomessa opiskellaan pidempään kuin muualla.
Molemmat ovat faktoja, mutta eivät vastaa kysymykseen miksi.

1 kommentti:

  1. Santeri Siimes on ollut minun espanjankielen opettajani Helsingin Yliopiston Kielikeskuksessa. Hän on nero ja todella lahjakas ihminen. Pidin hänen oppitunneistaan.

    VastaaPoista